Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Ettehän anna perinteinen jatkua.
20 - 30 vuoden kuluttua on ainakin n.2000 parempaa anoppia ja isovanhempaa.
Omalta kohdaltani voin ainakin luvata etten kuvittele mahdollisten lapstenlasten olevan omiani enkä kuvittele että oikea todellinen paikka poikani perheessä olisi poikani rinnalla äitinä hänen lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sokerin tyrkytys on kyllä kummallista. Onko se joku tapa osoittaa välittämistä? Meillä ihan todella kamalaa oli, kun lapsi ei ekoilla synttäreillä saanut edes maistaa kakkua, vaan söi ihan omaa sokeritonta omenamuffinia. Ei hän todellakaan tajunnut jääneensä jostain paitsi. Toka vuonna sai melonikakkua. Sokerittomilla lätyillä, marjoilla ja hedelmillä, banaanijäätelöllä yms. herkutellaan välillä ja kunhan lapsi kasvaa, kaverisynttäreillä saa varmasti sokeriherkkuja syödä. Lapsella on loppuelämä aikaa oppia syömään sokeria ja suvussa on niin paljon diabetesta, etten sitä ehdoin tahdoin ryhdy edistämään, kun ei näin pieni sitä sokeria tarvitse (tai tarvitseeko kukaan, mutta se nyt on toinen juttu).
No mutta, onneksi mummu korjasi tuon kakkuasian pitämällä luonaan lapselle omat synttärit, joilla sitten tarjosi sitä kakkuakin sitten. Samoin mummolassa lapsi syö sokerimuroja, juo mehua, syö pullaa, kakkua, karkkia ja keksejä ja kaikkea, mitä meillä ei saa. Aiemmin ei tiedetty tätä, mutta nykyään lapsi osaa kertoa, mitä on syönyt, niin luottamus isovanhempiin on kyllä hiipunut hieman. Ei satunnainen herkuttelu mun mielestä niin paha juttu ole (mies on tässä paljon tiukempi), mutta kun tietävät meidän kannan ja silti ei edes kysytä. Tai että kunnioittaisivat edes sen verran, että pysyisivät kohtuudessa, mutta se määrä on ihan älytön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.No sepä! Neuvolassa kun tuskailin tätä anopin hössötystä niin terkkari sano hyvin että kyllähän tässä elämän aikana kerkee syömään sokeria enemmän ku tarpeeks. Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.
Menee hieman aiheen vierestä ja en tiedä ymmärsinkö kommenttisi oikein, mutta kai nyt on aika monia syitä totuttaa lasta asioihin myös sen oman kodin ja elinpiirin ulkopuolella. Ja tällä en tarkoita sokeria tai muuta vastaavaa, vaan esimerkiksi ruoassa monipuolisesti erilaisia kasviksia ym. Eli siis ihan vaan saada lapsi ymmärtämään, että asioita (ruokia, tapoja, kulttuureja ym.) on monenlaisia.
Ehkä tarkoitit vain jotain lapselle haitallisia, mutta ”tavallisina” pidettyjä juttuja kuten kakkua, kiisseleitä ym.? Hyötyä noista ei varmaan muuta ole kuin hetkellinen hyvänolontunne ja juuri sille tarjoajalle joku oma nautintonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.No sepä! Neuvolassa kun tuskailin tätä anopin hössötystä niin terkkari sano hyvin että kyllähän tässä elämän aikana kerkee syömään sokeria enemmän ku tarpeeks. Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.
Menee hieman aiheen vierestä ja en tiedä ymmärsinkö kommenttisi oikein, mutta kai nyt on aika monia syitä totuttaa lasta asioihin myös sen oman kodin ja elinpiirin ulkopuolella. Ja tällä en tarkoita sokeria tai muuta vastaavaa, vaan esimerkiksi ruoassa monipuolisesti erilaisia kasviksia ym. Eli siis ihan vaan saada lapsi ymmärtämään, että asioita (ruokia, tapoja, kulttuureja ym.) on monenlaisia.
Ehkä tarkoitit vain jotain lapselle haitallisia, mutta ”tavallisina” pidettyjä juttuja kuten kakkua, kiisseleitä ym.? Hyötyä noista ei varmaan muuta ole kuin hetkellinen hyvänolontunne ja juuri sille tarjoajalle joku oma nautintonsa.
Lueppa kommentti uudelleen ja mieti mitähän mahdoin tarkoittaa...
Onko ap kommentoinut yhtään mitään tähän ketjuun, oliko provo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppeja ei vain voi aina ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.No sepä! Neuvolassa kun tuskailin tätä anopin hössötystä niin terkkari sano hyvin että kyllähän tässä elämän aikana kerkee syömään sokeria enemmän ku tarpeeks. Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.
Menee hieman aiheen vierestä ja en tiedä ymmärsinkö kommenttisi oikein, mutta kai nyt on aika monia syitä totuttaa lasta asioihin myös sen oman kodin ja elinpiirin ulkopuolella. Ja tällä en tarkoita sokeria tai muuta vastaavaa, vaan esimerkiksi ruoassa monipuolisesti erilaisia kasviksia ym. Eli siis ihan vaan saada lapsi ymmärtämään, että asioita (ruokia, tapoja, kulttuureja ym.) on monenlaisia.
Ehkä tarkoitit vain jotain lapselle haitallisia, mutta ”tavallisina” pidettyjä juttuja kuten kakkua, kiisseleitä ym.? Hyötyä noista ei varmaan muuta ole kuin hetkellinen hyvänolontunne ja juuri sille tarjoajalle joku oma nautintonsa.
Lueppa kommentti uudelleen ja mieti mitähän mahdoin tarkoittaa...
”Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.”
Ei kyllä aukea yhtään sen enempää, vaikka miten monta kertaa saman kirjoituksen luen. Ilmeisesti kuitenkin asia on sinulle ja 16 yläpeukuttajalle niin selvä, että keskustelua ei tarvita. Minä ihan hyvässä hengessä yritin kysyä asiaa, kun en ymmärtänyt, mitä tarkoitit.
Vaikka tämä keskustelupalsta onkin, en voi tietenkään pakottaa ketään keskustelemaan, joten jätän asian osaltani tähän. Toivottavasti muissa elämän kohtaamisissasi muistat, että muut ihmiset eivät näe pääsi sisään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.No sepä! Neuvolassa kun tuskailin tätä anopin hössötystä niin terkkari sano hyvin että kyllähän tässä elämän aikana kerkee syömään sokeria enemmän ku tarpeeks. Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.
Menee hieman aiheen vierestä ja en tiedä ymmärsinkö kommenttisi oikein, mutta kai nyt on aika monia syitä totuttaa lasta asioihin myös sen oman kodin ja elinpiirin ulkopuolella. Ja tällä en tarkoita sokeria tai muuta vastaavaa, vaan esimerkiksi ruoassa monipuolisesti erilaisia kasviksia ym. Eli siis ihan vaan saada lapsi ymmärtämään, että asioita (ruokia, tapoja, kulttuureja ym.) on monenlaisia.
Ehkä tarkoitit vain jotain lapselle haitallisia, mutta ”tavallisina” pidettyjä juttuja kuten kakkua, kiisseleitä ym.? Hyötyä noista ei varmaan muuta ole kuin hetkellinen hyvänolontunne ja juuri sille tarjoajalle joku oma nautintonsa.
Lueppa kommentti uudelleen ja mieti mitähän mahdoin tarkoittaa...
”Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.”
Ei kyllä aukea yhtään sen enempää, vaikka miten monta kertaa saman kirjoituksen luen. Ilmeisesti kuitenkin asia on sinulle ja 16 yläpeukuttajalle niin selvä, että keskustelua ei tarvita. Minä ihan hyvässä hengessä yritin kysyä asiaa, kun en ymmärtänyt, mitä tarkoitit.
Vaikka tämä keskustelupalsta onkin, en voi tietenkään pakottaa ketään keskustelemaan, joten jätän asian osaltani tähän. Toivottavasti muissa elämän kohtaamisissasi muistat, että muut ihmiset eivät näe pääsi sisään.
Jäikö koulu peruskouluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.No sepä! Neuvolassa kun tuskailin tätä anopin hössötystä niin terkkari sano hyvin että kyllähän tässä elämän aikana kerkee syömään sokeria enemmän ku tarpeeks. Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.
Menee hieman aiheen vierestä ja en tiedä ymmärsinkö kommenttisi oikein, mutta kai nyt on aika monia syitä totuttaa lasta asioihin myös sen oman kodin ja elinpiirin ulkopuolella. Ja tällä en tarkoita sokeria tai muuta vastaavaa, vaan esimerkiksi ruoassa monipuolisesti erilaisia kasviksia ym. Eli siis ihan vaan saada lapsi ymmärtämään, että asioita (ruokia, tapoja, kulttuureja ym.) on monenlaisia.
Ehkä tarkoitit vain jotain lapselle haitallisia, mutta ”tavallisina” pidettyjä juttuja kuten kakkua, kiisseleitä ym.? Hyötyä noista ei varmaan muuta ole kuin hetkellinen hyvänolontunne ja juuri sille tarjoajalle joku oma nautintonsa.
Lueppa kommentti uudelleen ja mieti mitähän mahdoin tarkoittaa...
”Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.”
Ei kyllä aukea yhtään sen enempää, vaikka miten monta kertaa saman kirjoituksen luen. Ilmeisesti kuitenkin asia on sinulle ja 16 yläpeukuttajalle niin selvä, että keskustelua ei tarvita. Minä ihan hyvässä hengessä yritin kysyä asiaa, kun en ymmärtänyt, mitä tarkoitit.
Vaikka tämä keskustelupalsta onkin, en voi tietenkään pakottaa ketään keskustelemaan, joten jätän asian osaltani tähän. Toivottavasti muissa elämän kohtaamisissasi muistat, että muut ihmiset eivät näe pääsi sisään.
Mä en vaan viitsi vaivautua vääntämään ratakiskosta asiaa sellaselle joka tahallaan ei halua ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ap kommentoinut yhtään mitään tähän ketjuun, oliko provo?
En rupea koluamaan sataakahtakymmentä sivua, jos täällä on vastaus ap:lta, voisitteko laittaa sen tänne lainauksena tai kertoa sivun?
Kiitos
Ap, olet itse tässä se tossu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että miten terapeuttinen ketju! Oon seurannut alusta asti ja saanut paljon eväitä mun ja anopin tulevaan jälleennäkemiseen. Kerronpa vähän taustoja.
Asuttiin miehen kanssa vuosia sitten ensimmäisessä omassa kodissamme. Olimme ostaneet talon, jossa on kolme makuuhuonetta, sillä olin raskaana ja siellä olisi tilaa meidän pienelle perheellemme. Kuukausi ennen laskettua aikaa synnytin meidän enkelivauvan kuolleena. Tuosta viikko eteenpäin, anoppi ilmoitti tekstiviestillä olevansa kohta meillä. Asui tuolloin 400 km päässä. Pärähtikin pihaan kymmenen minuutin kuluttua. Mies meni pihaan vastaan äitinsä tuntien ja sanoi, että annappa olla viimeinen kerta kun vain ilmestyt tänne ja että kutsuttuna tulet seuraavan kerran sitten kun me kutsutaan, mutta tule nyt kahvi juomaan ja sitten saat ajaa takaisin kotiisi.
Se eukko tuli sisään, käveli suoraan keittiön kaapille ja ilmoitti, että kahvia hän ei juo eikä ilmeisesti teetäkään kun ei täällä ole kuin tätä paskaa teetä. Mies muistutti, että se kyseinen tee on juuri sitä samaa, jota rouva viime visiitillään itse sinne kaappiin toi. Anoppi meni vaikeaksi, katsoi ikkunasta ulos ja oikein keksimällä keksi jotain. Huomasi, että olimme istuttaneet pihalle pihlajan. Oli kuulemma väärässä paikassa ja hankalakin kun sitten niitä tilhiä tulee siihen. Mies sitten kysyi häneltä, että mitähän rouvalla on nyt asiaa kun tuskin hän tilhistä tuli näin yllättäen 400 km päästä juttelemaan. Rouva sitten oikein dramaattisesti parahtaen kertoi, miten hän on nyt viikon herännyt keskellä yötä ja oikein on pitänyt sängyn reunalle nousta istumaan kun on oikein sydämestä ottanut ja henkeä ahdistanut. Mies kysyi että mistähän syystä. Rouva kertoi, että siitä syystä kun hän on niin uskomattoman huolissaan nyt on miniän taivaspaikka menetetty. Tarkemmin kun mies asiaa tiedusteli niin kuulemma viidettä käskyä on rikottu. Tiedoksi teille, joita ei lyödä raamatulla päähän päivittäin, viides käsky kuuluu: "Älä tapa." Tuossa tilhi-kohdassa olin siirtynyt olohuoneeseen kun tiesin, että mies ja anoppi ovat kehimässä riitaa. Siinä kohdassa kun kuulin maininnan viidennestä käskystä, syöksyin suin päin keittiöön ja karjuin niin paljon kuin keuhkoistani lähti ja käskin sen ihmisen häipyä mun silmistä ennen kuin mä kuristan hänet paljain käsin kun kerran murhaaja jo olen muutenkin. Hän siis tuli lapsensa menettäneiden vanhempien kotiin haukkumaan kuolleen vauvan synnyttänytä naista murhaajaksi syystä että koska lapsi kuoli minun sydämeni alle, joten minä olen tehnyt jotain, jolla olen itsen sen aiheuttanut. Mies oli niin hämmästynyt äitinsä kommentista, että tajusi vasta mun reaktiosta, mitä äitinsä tarkoitti ja ärjyi samaa vauhtia minun kanssa, että nyt helvettiin täältä ja äkkiä ja että sanaakaan ei ole meidän suuntaan enää asiaa. Anoppi yritti jotain vielä urputtaa, mutta mies ajoi hänet ulos talosta ja meni pihaan vahtimaan, että eukko häipyy oikeasti. Kuulin kun mies huusi pihassa anopille, että minun vaimolle et tuollaisia puhu ja muistutti, että hän on minut itse valinnut elämäänsä ja jos hänen pitää valita minun ja äitinsä välillä, hän valitsee minut mukisematta. Muistutti äitiään, kuka hänet on kasvattanut ja kertoi, että osaa itse olla yhtä kusipää kuin äitinsäkin. Anoppi sanoi, että "Sano vaimolle, että tätä nyt vaan pitää kestää, tälläisiä me anopit nyt vaan ollaan." Jolloin kuulin miehen huutavan: "Kumma juttu kun ei mun anoppi oo lehmä!"
Jatkuu
Tästä on nyt lähemmäs kymmenen vuotta. En ole nähnyt anoppia sen jälkeen, enkä ole puhunut hänen kanssaan sanaakaan. Sen verran on jo hän vanhentunut, ettei enää ajele tuota 400 km itse. Mies siellä käy kerran vuodessa, mutta tuon tempauksen jälkeen meni lähes kaksi vuotta että olivat hekään mitenkään tekemisissä. Anoppikin niin ylpeä ettei edes yrittänyt ottaa yhteyttä. Nyt anoppi on kertonut miehelle että on pahoillaan ja haluaa pyytää minulta anteeksi. Ajattelin kyllä kuunnella, mitä hänellä on sanottavanaan. Kuuntelen jos tulisi vaikka vilpitön anteeksipyyntö, liekö toinen jalka haudassa hoksannut tehneensä itsekin syntiä noilla lausunnoillaan.. Tämän keskustelun jälkeen on jotenkin rohkeampi mieli mennä häntä tapaamaan. Sanoin jo miehellenikin, että ainut asia, mitä anopilta vaadin on se, että hän ajattelisi minua tasaveroisena aikuisena eikä mitenkään alisteisessa asemassa häneen verrattuna. Yhteyttä en aio häneen enää pitää, mutta jos vanha ihminen haluaa pyytää anteeksi, sen tilaisuuden hänelle suon. Jos huomaan, että anteeksipyyntö ei ole vilpitön, sanon asiasta hänelle.
Mulla on onneksi se etu, että mies on nyt ja aina ja silloinkin järkähtämättä mun puolella. Siitä ei ole onneksi tarvinnut koskaan kiistellä tai olla eri mieltä. Mies on edelleen sitä mieltä, että hän on minut valinnut itse ja jos täytyy valita minun ja jonkun toisen ihmisen välillä, hän valitsee aina minut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1852 jatkaa, että onpa tosi kiva kun pitkän viestin alkuosa meni tarkastukseen ja loppuosa julkaistiin heti :D
Mikähän siinä on, että nämä asiat ovat niin vaikeita?
Meillä toinen isovanhempi haluaisi tavata lapsiaan ja näiden perheitä, mutta hänen uudelle vaimolleen tämä ei käy. Lapset perheineen kuulemma kyläilevät liian usein.
Tästä keskusteltiin vasta, ja kyseinen isovanhempi oli kovin pahoillaan siitä, että lapsenlapset eivät voi tulla ukin luokse kuin korkeintaan kerran kuukaudessa piipahtamaan, kun hän silloinkin saa osakseen raivokohtauksia vaimonsa taholta.
Kylässä kuulemma (vaimon mukaan) kuuluu käydä vain juhlissa tai kutsuttuna. Omiakin lapsia kyseisellä vaimolla on, mutta näillä ei vain ole omia perheitä.
Lastensa perheiden luokse ei ukki voi yksin lähteä, koska... vaimo raivostuu. Vaimossa lienee sitten jotain hyvää, koska itse potkaisisin tuollaista vaimoa persuuksille.
Sitten taas toiset isovanhemmat... No jaa. 2kk:n ikäistä vauvaa pitäisi roudata 100km:n päähän kylään ilman äitiä, koska vauvan pitää saada haistella mummolan tuoksuja ja miniä ei tietenkään voi heidän kynnyksensä yli astella. Mies suostuisi tuohon, minä en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.No sepä! Neuvolassa kun tuskailin tätä anopin hössötystä niin terkkari sano hyvin että kyllähän tässä elämän aikana kerkee syömään sokeria enemmän ku tarpeeks. Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.
Menee hieman aiheen vierestä ja en tiedä ymmärsinkö kommenttisi oikein, mutta kai nyt on aika monia syitä totuttaa lasta asioihin myös sen oman kodin ja elinpiirin ulkopuolella. Ja tällä en tarkoita sokeria tai muuta vastaavaa, vaan esimerkiksi ruoassa monipuolisesti erilaisia kasviksia ym. Eli siis ihan vaan saada lapsi ymmärtämään, että asioita (ruokia, tapoja, kulttuureja ym.) on monenlaisia.
Ehkä tarkoitit vain jotain lapselle haitallisia, mutta ”tavallisina” pidettyjä juttuja kuten kakkua, kiisseleitä ym.? Hyötyä noista ei varmaan muuta ole kuin hetkellinen hyvänolontunne ja juuri sille tarjoajalle joku oma nautintonsa.
Lueppa kommentti uudelleen ja mieti mitähän mahdoin tarkoittaa...
”Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.”
Ei kyllä aukea yhtään sen enempää, vaikka miten monta kertaa saman kirjoituksen luen. Ilmeisesti kuitenkin asia on sinulle ja 16 yläpeukuttajalle niin selvä, että keskustelua ei tarvita. Minä ihan hyvässä hengessä yritin kysyä asiaa, kun en ymmärtänyt, mitä tarkoitit.
Vaikka tämä keskustelupalsta onkin, en voi tietenkään pakottaa ketään keskustelemaan, joten jätän asian osaltani tähän. Toivottavasti muissa elämän kohtaamisissasi muistat, että muut ihmiset eivät näe pääsi sisään.
Mä en vaan viitsi vaivautua vääntämään ratakiskosta asiaa sellaselle joka tahallaan ei halua ymmärtää.
Mäkään en ihan vilpittömästi tajunnut...
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.No sepä! Neuvolassa kun tuskailin tätä anopin hössötystä niin terkkari sano hyvin että kyllähän tässä elämän aikana kerkee syömään sokeria enemmän ku tarpeeks. Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.
Menee hieman aiheen vierestä ja en tiedä ymmärsinkö kommenttisi oikein, mutta kai nyt on aika monia syitä totuttaa lasta asioihin myös sen oman kodin ja elinpiirin ulkopuolella. Ja tällä en tarkoita sokeria tai muuta vastaavaa, vaan esimerkiksi ruoassa monipuolisesti erilaisia kasviksia ym. Eli siis ihan vaan saada lapsi ymmärtämään, että asioita (ruokia, tapoja, kulttuureja ym.) on monenlaisia.
Ehkä tarkoitit vain jotain lapselle haitallisia, mutta ”tavallisina” pidettyjä juttuja kuten kakkua, kiisseleitä ym.? Hyötyä noista ei varmaan muuta ole kuin hetkellinen hyvänolontunne ja juuri sille tarjoajalle joku oma nautintonsa.
Lueppa kommentti uudelleen ja mieti mitähän mahdoin tarkoittaa...
”Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.”
Ei kyllä aukea yhtään sen enempää, vaikka miten monta kertaa saman kirjoituksen luen. Ilmeisesti kuitenkin asia on sinulle ja 16 yläpeukuttajalle niin selvä, että keskustelua ei tarvita. Minä ihan hyvässä hengessä yritin kysyä asiaa, kun en ymmärtänyt, mitä tarkoitit.
Vaikka tämä keskustelupalsta onkin, en voi tietenkään pakottaa ketään keskustelemaan, joten jätän asian osaltani tähän. Toivottavasti muissa elämän kohtaamisissasi muistat, että muut ihmiset eivät näe pääsi sisään.
Mä en vaan viitsi vaivautua vääntämään ratakiskosta asiaa sellaselle joka tahallaan ei halua ymmärtää.
Mäkään en ihan vilpittömästi tajunnut...
-eri
Mä voin yrittää selittää.
On vaikea ymmärtää miksi lapsi pitäisi totuttaa asioihin joita kotona ei tehdä.
Esimerkiksi jos kotona ei syödä punaista lihaa, miksi lapsen pitäisi tottua sitä syömään.
Jos kotona ei syödä sokeria, miksi lapsi pitäisi totuttaa syömään sokeria, jos kotona ei lueta ruokarukousta tai iltarukousta miksi lapsen pitäisi tottua lukemaan rukous.
Jos perhe ei koskaan telttaile, miksi lapsi pitäisi totuttaa telttailuun. Jos asuu paikkakunnalla jossa ei ole metroa miksi lapsi pitäisi erikseen viedä metroon totuttelemaan. Jos perhe ei omista autoa miksi lapsi pitäisi totuttaa automatkailuun.
Ja tässä ketjussa on käsitelty asioita liittyen lähinnä anoppeihin, joten tässä on pohdittu anoppien ihmeellisiä päähänpinttymiä siitä mihin juuri se anopin lapsenlapsi pitäisi totuttaa.
T. Mun lapsen pitäisi tottua kiisseleihin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.No sepä! Neuvolassa kun tuskailin tätä anopin hössötystä niin terkkari sano hyvin että kyllähän tässä elämän aikana kerkee syömään sokeria enemmän ku tarpeeks. Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.
Menee hieman aiheen vierestä ja en tiedä ymmärsinkö kommenttisi oikein, mutta kai nyt on aika monia syitä totuttaa lasta asioihin myös sen oman kodin ja elinpiirin ulkopuolella. Ja tällä en tarkoita sokeria tai muuta vastaavaa, vaan esimerkiksi ruoassa monipuolisesti erilaisia kasviksia ym. Eli siis ihan vaan saada lapsi ymmärtämään, että asioita (ruokia, tapoja, kulttuureja ym.) on monenlaisia.
Ehkä tarkoitit vain jotain lapselle haitallisia, mutta ”tavallisina” pidettyjä juttuja kuten kakkua, kiisseleitä ym.? Hyötyä noista ei varmaan muuta ole kuin hetkellinen hyvänolontunne ja juuri sille tarjoajalle joku oma nautintonsa.
Lueppa kommentti uudelleen ja mieti mitähän mahdoin tarkoittaa...
”Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.”
Ei kyllä aukea yhtään sen enempää, vaikka miten monta kertaa saman kirjoituksen luen. Ilmeisesti kuitenkin asia on sinulle ja 16 yläpeukuttajalle niin selvä, että keskustelua ei tarvita. Minä ihan hyvässä hengessä yritin kysyä asiaa, kun en ymmärtänyt, mitä tarkoitit.
Vaikka tämä keskustelupalsta onkin, en voi tietenkään pakottaa ketään keskustelemaan, joten jätän asian osaltani tähän. Toivottavasti muissa elämän kohtaamisissasi muistat, että muut ihmiset eivät näe pääsi sisään.
Mä en vaan viitsi vaivautua vääntämään ratakiskosta asiaa sellaselle joka tahallaan ei halua ymmärtää.
Mäkään en ihan vilpittömästi tajunnut...
-eri
Mä voin yrittää selittää.
On vaikea ymmärtää miksi lapsi pitäisi totuttaa asioihin joita kotona ei tehdä.Esimerkiksi jos kotona ei syödä punaista lihaa, miksi lapsen pitäisi tottua sitä syömään.
Jos kotona ei syödä sokeria, miksi lapsi pitäisi totuttaa syömään sokeria, jos kotona ei lueta ruokarukousta tai iltarukousta miksi lapsen pitäisi tottua lukemaan rukous.
Jos perhe ei koskaan telttaile, miksi lapsi pitäisi totuttaa telttailuun. Jos asuu paikkakunnalla jossa ei ole metroa miksi lapsi pitäisi erikseen viedä metroon totuttelemaan. Jos perhe ei omista autoa miksi lapsi pitäisi totuttaa automatkailuun.Ja tässä ketjussa on käsitelty asioita liittyen lähinnä anoppeihin, joten tässä on pohdittu anoppien ihmeellisiä päähänpinttymiä siitä mihin juuri se anopin lapsenlapsi pitäisi totuttaa.
T. Mun lapsen pitäisi tottua kiisseleihin
kiitos :) nyt rautalangasta vääntäen tajusin varmaan minäkin. ehkä itse ajattelin kuviota jotenkin laajemmassa mittakaavassa, ja unohdin, että lapsi on tosiaan vielä niin kovin pieni, että hänen ei tarvitse olla tottunut yhtään mihinkään, esimerkiksi monikulttuurisuuteen, jottei sitten isona olisi "ääliö rasisti" tms :) (huono esimerkki minulta, mutta tajusitte pointin :D)
-se sama eri
Vierailija kirjoitti:
Mikähän siinä on, että nämä asiat ovat niin vaikeita?
Meillä toinen isovanhempi haluaisi tavata lapsiaan ja näiden perheitä, mutta hänen uudelle vaimolleen tämä ei käy. Lapset perheineen kuulemma kyläilevät liian usein.
Tästä keskusteltiin vasta, ja kyseinen isovanhempi oli kovin pahoillaan siitä, että lapsenlapset eivät voi tulla ukin luokse kuin korkeintaan kerran kuukaudessa piipahtamaan, kun hän silloinkin saa osakseen raivokohtauksia vaimonsa taholta.
Kylässä kuulemma (vaimon mukaan) kuuluu käydä vain juhlissa tai kutsuttuna. Omiakin lapsia kyseisellä vaimolla on, mutta näillä ei vain ole omia perheitä.
Lastensa perheiden luokse ei ukki voi yksin lähteä, koska... vaimo raivostuu. Vaimossa lienee sitten jotain hyvää, koska itse potkaisisin tuollaista vaimoa persuuksille.
Sitten taas toiset isovanhemmat... No jaa. 2kk:n ikäistä vauvaa pitäisi roudata 100km:n päähän kylään ilman äitiä, koska vauvan pitää saada haistella mummolan tuoksuja ja miniä ei tietenkään voi heidän kynnyksensä yli astella. Mies suostuisi tuohon, minä en.
Miksi mies suostuisi tuohon? Hänelle ihan ok, että hänen lapsensa äiti ei ole tervetullut hänen äitinsä luo? Ymmärtäisìn vähän isomman lapsen kanssa mummulavisiitit ilman äitiä, mutta ei 2 kk.
Alue: Aihe vapaa
Ihmettelen tätä asennetta mikä monella näyttää olevan. Meillä tää samanlainen käytös on jatkunut sukupolvesta toiseen ja mä oon ensimmäinen joka on pistäny hommalle stopin. Ei tulis mieleenkään käyttäytyä samalla tavalla kun oma anoppi on mua kohtaan käyttäynyt. Jouduin koko lapsuuteni seuraamaan vierestä kun oma isoäiti kohteli mun äitiä samalla tavalla kun anoppi on kohdellut mua. Kun äidin kanssa tästä juttelin niin hänkin sanoi että älä missään tapauksessa anna tän jatkua enää.
Ei kukaan varmaan kuvittele olevansa "parempi anoppi ja isovanhempi", mutta miksi pitäisi kohdella tulevaa lapsen puolisoa huonosti. Oma anoppini sanoi mulle suoraan että koska hänen anoppinsa määräili heidän perhe-elämää niin hän tekee saman meille ja vielä pahempana. Se että minua on kohdeltu väärin ei oikeuta minua kohtelemaan toisia väärin.