Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aikaisemmin laittanut kommentin rajattomasta äidistäni tänne. Uutena ongelma on,että hän piilokettuilee ja souraan laukoo ikäviä kommentteja miehelleni. Mies ei ole mikään tossu, päinvastoin sanoo takaisin ikävään sävyyn.
Lapsuuteni on ollut traumaattinen ja terapia on alkamassa. Lapsen tarpeisiin ei ole vastattu, jätetty oman onnen nojaan jo pienenä. Syömiset, vaatehuollon jopa siivoukset olen hoitanut itse pienestä koska lapsista ei saanut olla mitään vaivaa. Lapset tehtiin koska niin kuului tehdä eikä todellakaan halusta. Mistään ei ikinä puhuttu, tunneilmaisua ei ikinä ollut. Äidillä ei ole ikinä ollut ystäviä, harrastuksia. Omien sukulaisten ka ssa on tekemisissä. Isän puolen sukulaisille kuittailee ja kettuilee samallalailla kuin miehelleni nyt.
Minä olin näkymätön lapsi kunnes 18 v muutin pois kotoa ja minulle alettiin kettuilemaan, nälvimään ja pilkkaamaan aivan kaikesta. Aivan kuten isän sukulaisille.
Eli aikaisemmin mummo puhui ikäviä minulle eli tyttärelleen. Samanlaisia juttuja liittyen kotiin, sisustukseen jne kuin täällä on lukuisia esinerkkejä. Sitten asetin tiukat rajat ja minulle kommentointi loppui. Välit viileni dramaattisesti ja kaikki yhteudenpito tapahtuu meidän ehdoilla. Omille sukulaisille tietysti itkettiin miten hankala tytär olen. Tilanne oli pidempään rauhallinen, mutta nyt miehelle osoitetut ilkeilyt alkoi. Ilkeilyt tapahtuvat siis tilanteissa joissa mies esim hakee lapsen. Emme soittele tai ole muuten yhteydessä.
Nyt joku kysyy miksi olemme tekemksissä. Mummo hoitaa lasta n 1-2kertaa kuukaudessa. Lapsi pitää mummosta ja menee sinne mielellään. Tähän asti en ole aistinut lapsesta että suhde mummoon olisi vahingollinen. Maksullisiakin hoitajia on, että emme ole vain mummon varassa. Perheenä emme vieraile mummolla edes jouluna jne. Lapsen synytäreille kutsutaan muttei tule.
Nyt meni itselläni jokin kuppi nurin ja ajattelin käydä yksin juttelemassa äitini kanssa. Haluan notmaalin aikuismaisrn kohtelun perhettämme kohtaan tai välit viilenevät lopullisesti. Ei vaan jaksa tätä.
Kiitos kun sain purkaa mieltä!
Vierailija kirjoitti:
Olen aikaisemmin laittanut kommentin rajattomasta äidistäni tänne. Uutena ongelma on,että hän piilokettuilee ja souraan laukoo ikäviä kommentteja miehelleni. Mies ei ole mikään tossu, päinvastoin sanoo takaisin ikävään sävyyn.
Lapsuuteni on ollut traumaattinen ja terapia on alkamassa. Lapsen tarpeisiin ei ole vastattu, jätetty oman onnen nojaan jo pienenä. Syömiset, vaatehuollon jopa siivoukset olen hoitanut itse pienestä koska lapsista ei saanut olla mitään vaivaa. Lapset tehtiin koska niin kuului tehdä eikä todellakaan halusta. Mistään ei ikinä puhuttu, tunneilmaisua ei ikinä ollut. Äidillä ei ole ikinä ollut ystäviä, harrastuksia. Omien sukulaisten ka ssa on tekemisissä. Isän puolen sukulaisille kuittailee ja kettuilee samallalailla kuin miehelleni nyt.
Minä olin näkymätön lapsi kunnes 18 v muutin pois kotoa ja minulle alettiin kettuilemaan, nälvimään ja pilkkaamaan aivan kaikesta. Aivan kuten isän sukulaisille.
Eli aikaisemmin mummo puhui ikäviä minulle eli tyttärelleen. Samanlaisia juttuja liittyen kotiin, sisustukseen jne kuin täällä on lukuisia esinerkkejä. Sitten asetin tiukat rajat ja minulle kommentointi loppui. Välit viileni dramaattisesti ja kaikki yhteudenpito tapahtuu meidän ehdoilla. Omille sukulaisille tietysti itkettiin miten hankala tytär olen. Tilanne oli pidempään rauhallinen, mutta nyt miehelle osoitetut ilkeilyt alkoi. Ilkeilyt tapahtuvat siis tilanteissa joissa mies esim hakee lapsen. Emme soittele tai ole muuten yhteydessä.
Nyt joku kysyy miksi olemme tekemksissä. Mummo hoitaa lasta n 1-2kertaa kuukaudessa. Lapsi pitää mummosta ja menee sinne mielellään. Tähän asti en ole aistinut lapsesta että suhde mummoon olisi vahingollinen. Maksullisiakin hoitajia on, että emme ole vain mummon varassa. Perheenä emme vieraile mummolla edes jouluna jne. Lapsen synytäreille kutsutaan muttei tule.
Nyt meni itselläni jokin kuppi nurin ja ajattelin käydä yksin juttelemassa äitini kanssa. Haluan notmaalin aikuismaisrn kohtelun perhettämme kohtaan tai välit viilenevät lopullisesti. Ei vaan jaksa tätä.
Kiitos kun sain purkaa mieltä!
Ja sinä ajattelit että ihminen joka on traumauttanut oman pirnen lapsensa ei toistaisi temppuaan?
Think again.
Siellä voi muhia vaikka mitä nyt. Lasu, huoltajuuden riisto.
Been there, done that.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka kätevää miehelle, että sinä hoitaisit hänen äitisuhteensa sillä aikaa kun mies on töissä. Ei ehkä kannata lähteä tuohon ideaan mukaan :D
Mun anoppi teki tämän oma-aloitteisesti. Kävi vierailulla vain silloin, kun mies oli töissä. Välillä useamman kerran päivässä. Mitäpä se mammalomalainen eniten tarvitsee aamulla kun mies lähtee töihin? No anopin seuraa, tietysti. Ainakin mun narsistianopin mukaan. Mä olen vakuuttunut, että teki näin, jotta poikansa ei uskoisi minua, kun kerron anopin jatkuvista vierailuista. (Ja olisimme sit taas askelen tai viisi lähempänä eroa)
Luulisi kuitenkin, että eron myötä mummukka näkisi lapsia vähemmän (vaan sillonku ovat isällään), joten päämäärät ovat ristiriitaiset.. tai itse ainakin kieltäisin ex anopille uuden osoitteeni antamisen, jos ero tulisi. Isä saisi huolehti jatkossa YKSIN ja vain yksin lastensa sukuloinnista.
Mä uskon, että mummeli ei loppujen lopuksi ole kovin kiinnostunut lapsenlapsistaan. On kiinnostuneempi siitä, että saa pidettyä poikansa käytettävissään. Onhan se aikamiespoika helpommin äitinsä pompoteltavissa kuin perheenisä.
Ei tuo anoppi ole ikinä kehunut lapsiaan, ellei saa lasten saavutuksia käännettyä omaksi ansiokseen. Sama pätee lastenlapsiin. Nähdään harvoin, mutta eipä tuo lasten kuulumisia kysele miehelle soittaessaan. Soittaa muuten vain silloin, kun tarvitsee jotain.Tämä on hyvä pointti. En ole ennen ajatellutkaan, että tuo voisi olla syynä oman lapsen avioliiton pilaamiselle.
Oma äitini on aina vaatinut veljeltäni kauheasti palveluksia. On kyllä maksanutkin niistä. Mutta se palvelusten pyytäminen on ollut viikottaista ja maksu on saattanut olla vaikka äidin valitsemia vaatteita. Vaatteita on tullut palkaksi silloin jos äitiä ei ole veljen pukeutuminen sattunut miellyttämään.
Olen ajatellut, että kyseessä on ollut jonkinlainen huolenpito, sillä veljeni oli välillä syrjäytynyt ja pahasti alkoholisoitunut.
Se oli itseasiassa hänen pisin poikamiesputkensa. Ja silloin äiti kävi sisustamassa veljen asunnonkin täysin omavaltaisesti. Laittoi oikein mummolatyyliset pitsiverhotkin ikkunoihin.Mutta nyt kun näitä miettii, niin veljellä on mennyt paremmin aina silloin kun hänellä on ollut parisuhde. Eikä yksikään veljen naisista ole kelvannut äidille. Jokaisessa on aina ollut jotain vikaa.
Kaikista pahin tuntuu olevan veljen nykyinen vaimo. Hassua vaan että veljen elämä on parhaiten mallillaan nyt kun hänellä on tämä vaimo ja yhteinen lapsi hänen kanssaan.
Äidin mielestä vaimo kuitenkin vain käyttää veljeäni hyväkseen ja odottaa hetkeä jolloin voi häipyä lapsen kanssa ja kupata veljeni omaisuuden (jota ei edes olisi ilman vaimon läsnäoloa).
Tämä vaimo ja perhe näyttävät olevan ainoa syy sille että veli on hankkinut työpaikan ja sitä omaisuuttakin.Todellinen ongelma taitaa olla se, että äiti ei pääse sisustamaan ja siivoamaan veljen asuntoa, eikä päättämään veljen pukeutumista tai mitään muutakaan veljen omaa asiaa.
Hän ei myöskään pysty nyt hyppyyttämään veljeä milloin minkäkin syyn nojalla jatkuvalla syötöllä.Surullista.
Olen tuo jota lainasit. Aloin nauramaan ääneen tuolle, että palkka maksettu vaatteilla. Juuri näin mun anoppi on tehnyt. Ja nämä vaatteet on toinen toistaan kauheampia t-paitoja ties mistä perähikiän tanhufestivaaleilta. En käsitä että mies on nuo päällensä vetänyt, kun ei opiskeluaikojen jälkeen ole ollut varsinaisesti rahapulassa. Ei toki ole pukeutumiseen panostava mies, mutta silti.
Miehen sisko suhtautui minuun aluksi hyvin nihkeästi ja epäluuloisesti, tiedä sit millaisen kuvauksen hän on saanut minusta. Asuvat kaukana, joten harvoin nähdään. Mutta kun ollaan paremmin päästy tutustumaan, niin ilmeisesti hänelläkin on vähän silmät avautuneet, että en ole paha ihminen, enkä mieheni kanssa hänen omaisuutensa takia (tienataan melkein eurolleen saman verran). Onpa tuo sisko meidän esikoisemme kummikin.
Miehen veljen tyttöystävät eivät ole myöskään kelvanneet anopille. Kaikissa on ollut aina joku perustavanlaatuinen vika. häntä tosin ei ole samalla tavalla hyppyytetty anopin toimesta, koska asuu kaukana. No, ei se anopin vävykään ole kehuja kerännyt, vaikka varsin mukava ja fiksu mies on.
En kestä omaa anoppia.
Se on jatkuvasti nenä pystyssä osoittamassa "paremmuuttaan" ja tekee tätä siis ihan kaikille. (Saan suurimman siivun tätä käytöstä, mutta muutkin saavat sitä osakseen).
Sitten hoetaan "Pirkko on vaa pirkko, älä välitä".
Anoppi aina käyttäytynyt niinkuin olisin märkä rätti, jota tungetaan hänen kasvoilleen.
Nyt ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että anoppi ei enää puhu minulle (korkeintaan jos ei ole ketään muuta keltä kysyä), esim "Missä Uuno ja Pätkä?", minä vastaan ja anoppi vetää mökin oven kiinni.
Muuten anoppi vain haukkuu ja toteaa, että en tee mitään oikein.
En tiiä miten tuollaisen kanssa voi sosiaalisoida tai kommunikoida ylipäätänsä?
Jos koitat olla ystävällinen ja keskustella nii on kuin puhuisi seinälle? Ei vastausta.
Kuitenkin sitten rynnii asuntooni haukkumaan ja riehumaan.
Appi aina kutsuu minua kahville, mutten viitsi mennä.
Appi ei edes tiedä, että anoppi käy meillä riehumassa.
Ja kahvipöydän ääressä jos keskustelen apin ja mieheni kanssa, anoppi vain tuijottaa minua merkiksi, että nyt se suu kiinni.
Siksi olen ottanut välimatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Vierailija kirjoitti:
En kestä omaa anoppia.
Se on jatkuvasti nenä pystyssä osoittamassa "paremmuuttaan" ja tekee tätä siis ihan kaikille. (Saan suurimman siivun tätä käytöstä, mutta muutkin saavat sitä osakseen).
Sitten hoetaan "Pirkko on vaa pirkko, älä välitä".
Anoppi aina käyttäytynyt niinkuin olisin märkä rätti, jota tungetaan hänen kasvoilleen.
Nyt ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että anoppi ei enää puhu minulle (korkeintaan jos ei ole ketään muuta keltä kysyä), esim "Missä Uuno ja Pätkä?", minä vastaan ja anoppi vetää mökin oven kiinni.Muuten anoppi vain haukkuu ja toteaa, että en tee mitään oikein.
En tiiä miten tuollaisen kanssa voi sosiaalisoida tai kommunikoida ylipäätänsä?
Jos koitat olla ystävällinen ja keskustella nii on kuin puhuisi seinälle? Ei vastausta.
Kuitenkin sitten rynnii asuntooni haukkumaan ja riehumaan.
Appi aina kutsuu minua kahville, mutten viitsi mennä.
Appi ei edes tiedä, että anoppi käy meillä riehumassa.
Ja kahvipöydän ääressä jos keskustelen apin ja mieheni kanssa, anoppi vain tuijottaa minua merkiksi, että nyt se suu kiinni.Siksi olen ottanut välimatkaa.
Mun anopista on myös sanottu, että ainahan se on tuollainen olla, ei siitä kannata välittää. Onnistuu silti tekemään paljon pahaa minulle, mutta ei kannata välittää. Olen siis dorka, kun ahdistun jatkuvasta mitätöinnistä, haukkumisesta ja siitä, että tämä kaikki tapahtuu, kun anoppi on tunkeutunut mun kotiin.
"Pirkko" saa olla ihan niin "Pirkko" kuin haluaa, mutta mulla todellakin on oikeus loukkaantua hänen epäasiallisesta käytöksestään. Ja tämän johdosta ottaa välimatkaa, todella paljon välimatkaa.
Mikähän siinä on, että nämä "Pirkot" saavat aina käytökselleen puolustelijoita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Lisään vielä että kun sanoin anopille että mies on meillä paljon tiukempi sokerin suhteen kun minä niin vastaus oli "no mistähän se nyt tollasta tyhmyyttä on päähänsä saanu. Ei kyllä itse oo tollasta keksiny."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis aivan järkyttävää luettavaa! Voimia kaikille noiden täysin hullujen kanssa operoiville.
Oman mieheni äiti on toistaiseksi ollut varsin mukava (utelias, mutta mukava) ja oonkin miettinyt, että napsahtaako anopeilla päässä kun lapsi tulee kuvioihin vai mitä?
Tiedän että minun äitini tulee kyllä olemaan harvinaisen rasittava tyyppi ainakin pikkulapsiajan, mitä nyt olen seurannut kun hoitaa siskon lasta alvariinsa.
Ettehän anna perinteinen jatkua.
20 - 30 vuoden kuluttua on ainakin n.2000 parempaa anoppia ja isovanhempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aikaisemmin laittanut kommentin rajattomasta äidistäni tänne. Uutena ongelma on,että hän piilokettuilee ja souraan laukoo ikäviä kommentteja miehelleni. Mies ei ole mikään tossu, päinvastoin sanoo takaisin ikävään sävyyn.
Lapsuuteni on ollut traumaattinen ja terapia on alkamassa. Lapsen tarpeisiin ei ole vastattu, jätetty oman onnen nojaan jo pienenä. Syömiset, vaatehuollon jopa siivoukset olen hoitanut itse pienestä koska lapsista ei saanut olla mitään vaivaa. Lapset tehtiin koska niin kuului tehdä eikä todellakaan halusta. Mistään ei ikinä puhuttu, tunneilmaisua ei ikinä ollut. Äidillä ei ole ikinä ollut ystäviä, harrastuksia. Omien sukulaisten ka ssa on tekemisissä. Isän puolen sukulaisille kuittailee ja kettuilee samallalailla kuin miehelleni nyt.
Minä olin näkymätön lapsi kunnes 18 v muutin pois kotoa ja minulle alettiin kettuilemaan, nälvimään ja pilkkaamaan aivan kaikesta. Aivan kuten isän sukulaisille.
Eli aikaisemmin mummo puhui ikäviä minulle eli tyttärelleen. Samanlaisia juttuja liittyen kotiin, sisustukseen jne kuin täällä on lukuisia esinerkkejä. Sitten asetin tiukat rajat ja minulle kommentointi loppui. Välit viileni dramaattisesti ja kaikki yhteudenpito tapahtuu meidän ehdoilla. Omille sukulaisille tietysti itkettiin miten hankala tytär olen. Tilanne oli pidempään rauhallinen, mutta nyt miehelle osoitetut ilkeilyt alkoi. Ilkeilyt tapahtuvat siis tilanteissa joissa mies esim hakee lapsen. Emme soittele tai ole muuten yhteydessä.
Nyt joku kysyy miksi olemme tekemksissä. Mummo hoitaa lasta n 1-2kertaa kuukaudessa. Lapsi pitää mummosta ja menee sinne mielellään. Tähän asti en ole aistinut lapsesta että suhde mummoon olisi vahingollinen. Maksullisiakin hoitajia on, että emme ole vain mummon varassa. Perheenä emme vieraile mummolla edes jouluna jne. Lapsen synytäreille kutsutaan muttei tule.
Nyt meni itselläni jokin kuppi nurin ja ajattelin käydä yksin juttelemassa äitini kanssa. Haluan notmaalin aikuismaisrn kohtelun perhettämme kohtaan tai välit viilenevät lopullisesti. Ei vaan jaksa tätä.
Kiitos kun sain purkaa mieltä!
Sinulla on ollut traumaattinen lapsuus niin, että jopa tarvitset terapiaa.
Kuitenkin sinun ja miehesi mielestä on hyvä idea antaa teidän lapsenne hoitoon samaan ympäristöön jossa itse traumatisoiduit, ihmisen hoitoon jonka kanssa et voi olla missään tekemisissä ja joka ei kykene kohteliaaseen käytökseen edes lapsen isän kanssa jonka tapaa vain hetken muutaman kerran kuussa.
Itse en kyllä uskaltaisi/haluaisi lastani tuollaiseen paikkaan antaa, vaikka kerrotkin ettei lapsenne vielä oireile.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä pakkomielle mummoilla on noihin tutteihin :D meillä muksu lopetti tutin syömisen itse hyvin aikaisin, joskus 3 kk tietämillä. Ei nähty syytä väkisin yrittää tunkea sitä vauvalle kun nukahtamiset ym sujuivat aivan hyvin ilmankin. Edelleen, usean kuukauden jälkeen, mummo jaksaa koko ajan kysellä, että eikö se tutti vauvalle kelpaisi. En tiedä sitten, että ajatteleeko vauvan olevan helpompi jättää hänelle hoitoon vai mikä tässä on taustalla. Ei siis ole ollut hoidossa mummolassa vielä tai muuallakaan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.
Meillä ruokien maistelu aloitettiin vihanneksista. Tämähän oli ihan väärin, koska peruna ja kaurapuuro on perusruokia. Itse olen elänyt puurotta monta vuotta, enkä ihan joka viikko syö perunaakaan. Esim. kesäkurpitsa on erikoisruoka (ettäs tiedätte).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.
No sepä! Neuvolassa kun tuskailin tätä anopin hössötystä niin terkkari sano hyvin että kyllähän tässä elämän aikana kerkee syömään sokeria enemmän ku tarpeeks. Iteki ihmettelen tota et miks lapsi pitää totuttaa johonkin mitä kotona ei muutenkaan tehdä. Oli se sitten ruokaan liittyvä tai mihin tahansa muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kuulemma "tahalleen" tehdään sitä ja tätä "pahaa" lapselle, esimerkkinä valitaan takuulla etäiseksi jäävät kummit, rajoitetaan sokeria, pestään hampaat vaikkei lasta aina huvittaisi, valitaan nykysuositusten mukaiset kengät, puetaan säänmukaisesti ja kauheista kauheinta, hankitaan lemmikkejä. Niin ja imetin liian pitkään ja vieroitin tutista liian aikaisin. Näitä riittää. :D
Välillä näille on pakko nauraa, ettei itkettäisi.
Meillä anoppi ei tajunnut, että meidän kuopuksella ei ole tuttia, koska ei sitä yksinkertaisesti itse huolinut. Sylkäisi tutin aina yökäten pois, kokeiltiin varmasti kaikki kaupasta saatavat mallit. Sokeriin olisi kuulemma pitänyt kastaa, niin sitten kelpaa. Ei dippailtu tuttia sokeriin, tätä piti kuukausi kaupalla vääntää. Pari kertaa anoppi oli kaapilla tutin kanssa, etsi sokeria. Lapset saavat muutenkin meillä sokeria rajatusti. Tämähän tarkoittaa sitä, että mä en salli lapsille mitään hyvää. Nyt lapset on isompia (4 ja 5), ja esim karkkipäivänä ovat todella tyytyväisiä saadessaan yhden Suffelin. Tämä toki on anopin mielestä liian vähän!
Mun anoppi pitää mua ihan bimbona. Oli oikeasti hämmästynyt, kun keväällä lapseni pyörivät mutaisessa pihassa, ja heillä oli kurakamppeet ja kumisaappaat! Luuli varmaan, etten tajua :D
Siis mä en ihan oikeesti pysty ymmärtämään tätä sokerin tuputtamista! Meillä lapset saa rajotetusti herkkuja, ei oo mitään varsinaista karkkipäivää mut ehkä kerran kuussa saa muutaman karkin tai jäätelöä tms. Meillä lapset muutenkin mielummin syö esim hedelmiä kun makeaa ja tää on jotenkin anopille ihan käsittämättömän vaikea ymmärtää.
Muistan kun esikoinen oli 1v eikä siis ollu saanut mitään makeaa siihen mennessä. Suurinta herkkua oli ja on edelleen mustikat ja vesimeloni. No lähdettiin anopin ja yhden tuttavaperheen kanssa reissuun (heillä samanikänen lapsi) ni anoppi alotti jo monta kuukautta ennen reissua saarnan "kyllähän *Marian* pitää saada sitten reissussa jäätelöä ettei vaan tule paha mieli" Kun kysyin että mistäs sille nyt niin paha mieli tulee kun ei edes tiedä mitä jäätelö on niin vastaus oli että "Kyllähän se nyt tietää että jää paitsi herkusta kun *jennika* vieressä saa suklaata ja jäätelöä ja toinen joutuu tyytymään pelkkään vesimeloniin! Harmihan siitä tulee" Hieman ehkä huulipyöreenä jäin tuijottaa et mitähän ihmettä :D Edelleenkään esikoinen ei syö juurikaan jäätelöä mutta se "pelkkä vesimeloni" on suurinta herkkua...
Meillä lapset myös syö kyllä mielellään leivonnaisia, kun niitä on tarjolla. Harvoin saavat, lähinnä jouluna, synttäreinä ja joskus. Viime viikonloppuna oli 4vuotissynttärit. Lapset jättivät kakusta puolet, keksi kelpasi isoveljelle. Mutta niitäkin riitti yksi, tämän jälkeen ilmoitti, että vatsa täynnä. Synttärisankari parkkeerasi viinirypälekulhon viereen. Anoppi yritti sokerisempia herkkuja tarjoilla, mutta toinen mussutti niitä rypäleitä. Ovat toki sokerisia nekin, mutta maistuivat paremmin lapselle kuin keksit. Oli kuulemma ihan käsittämätöntä.
Anoppia nähtiin kesällä muutaman kerran, ja ihan joka kerta oli ensimmäinen kysymys: onko *mun nimi* antanut teille jätskiä. Mikä v*ttu siinä on niin vaikeaa sanoa mua äidiksi, kun puhuu mun lapsille? Ja onko lämpimässä kesässä jäätelö tärkeintä? Muut tuttavat lapsia haastatellessa kyselivät, ovatko käyneet reissussa tai uimassa, kun on niin lämmintä?
Ja ne pillimehut. Olen varmasti maailman surkein äiti, kun lapsille pakataan eväsretkelle korkeintaan yksi pillimehu (yleensä ei yhtään), janoonsa saa sitten vettä. Anoppi vinoillut joskus tästä, että rahastako on kiinni, ettei lapsille mehua juoteta. Ei, vaan lapsilla on sokeriaineenvaihdunnaltaan surkeat geenit (diabeetikkovanhemmat) ja hampaatkaan ei tykkää mehusta. Limuja mun lapset eivät juo ollenkaan, ihan kauheaa...
Meillä kans anoppi yrittää joka kerta tarjota lapselle suklaata ja keksejä mut lapsi tyytyväisenä vetää mustikoita ja kieltäytyy makeasta :D Kerran suutuin kunnolla anopille kun hän kovaan ääneen paasas miehelle kuinka mä oon ilkeä ihminen ja kiellän lapsilta herkut (ei oo totta, vaan mies on tässä paljon tiukempi kun minä) että pitäähän lapsen tottua herkkuihin. Sit laukas mulle että oon itsekäs kun syön itsekin karkkia (en muuten syö koska diabetesriski) ja oon "tollanen hirvee läski!" (normaalipainoinen) Anopin mukaan mä syön hirveesti karkkia ja jäätelöä ja oon järkyttävä läski niin pitäis antaa lapsellekin karkkia. Totesin vaan että näillä geeneillä ei kauheesti leikitä sokerin kanssa. Myöhemmin kun käytiin keskustelua tästä mun nimittelystä anopin kanssa niin sain vastaukseks "En varmasti ole sua sanonu lihavaks. Sä vaan kuvittelet!"
Mikähän toi juttu on, että lapsen pitää tottua joihinkin tiettyihin juttuihin.
Meillä mummon mielestä lapsen pitää tottua yhteen tiettyyn puuroon vaikka me emme koskaan sellaista syö.
Lisäksi pitää antaa lapselle kiisseleitä, että tottuu niitä syömään. Kun kysyin miksi lapsen pitäisi tottua syömään juuri noita ruokia mitä me emme koskaan syö eikä oikein koskaan ole tarjollakaan missään, niin mitään vastausta ei saanut.Meillä ruokien maistelu aloitettiin vihanneksista. Tämähän oli ihan väärin, koska peruna ja kaurapuuro on perusruokia. Itse olen elänyt puurotta monta vuotta, enkä ihan joka viikko syö perunaakaan. Esim. kesäkurpitsa on erikoisruoka (ettäs tiedätte).
😂 kyllä näin on! Meidän lapselle tuollainen eroikoisruokien tarjoilu aiheutti yliherkkyden perunalle, en tiedä miten, mutta kyllä Mummo tietää.
Millainen on ap:n tilanne nyt?
Vierailija kirjoitti:
Ettehän anna perinteinen jatkua.
20 - 30 vuoden kuluttua on ainakin n.2000 parempaa anoppia ja isovanhempaa.
Olemme jo vanhempina miljoona kertaa parempia kuin kummankaan ns vanhemmat
Alue: Aihe vapaa
Voi ei, tajusin juuri, että AP:n anoppi kuulostaa aivan vanhalta koulukaveriltani.
Hän tuli äidiksi hyvin nuorena, heti peruskoulun jälkeen ja mummoksikin alle nelikymppisenä. Tuskin kuitenkaan on sama tyyppi. Joku toinen samanlainen vain.
FB:ssa olen seurannut hänen päivityksiään ja välillä ihmetellyt sitä kuinka läheinen hän on poikansa perheen kanssa. Pojan lapsesta postaa kuvia faceen ja välillä näyttää kuin pitäisi lasta omanaan.
Kirjoittaa myös sellaisia mummon mössykkä mussukka -postauksia.
Paitsi että jonkin aikaa on ollut nyt hiljaista eikä niitä lapsen kuvia ole enää näkynyt, eikä muitakaan lapseen liittyviä postauksia.
Liekö siellä rajoja vedelty vai mistähän hiljaisuus.
Nyt on tullut enemmän tekoripsi-ankanhuuli-poseerauksia, semmoisia yläviistosta kuvattuja.