Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Mitä enemmän reagoitte noihin viesteihin niin sitä enempi saa siitä ponta teitä ärsyttää. Älkää ruokkiko trollia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy myöntää, että olen kyllästynyt sisareni valitukseen kun hänen miehensä suku puuttuu koko ajan heidän perhe-elämään. Koko ajan joku on pielessä ja joka kerta kun nähdään niin puheet keskittyy siihen ja jatkuvaan valitukseen kuinka kamalaa ja ahdistavaa. Nyt viikonlopun kuunneltuani sitä valitusta niin aion kysyä seuraavan kerran kun nähdään, että on kyllä hankala tilanne, mitä meinasit tehdä asialle? Olisi kiva kuulla onko hän miettinyt miten ratkaista asiat ja aikooko hän tehdä jotain.
Ei tämä trolli ärsytä mutta kiitos huomiosta, tai voihan siellä olla joku oikea ihminen kipeän asian kanssa ja pelokas koira puree. Olkoot sitten ahdistunut ihminen tai trolli, pelkoa siellä on muodossa tai toisessa. Onhan se nyt harmillista jos ei parempaa elämänsisältöä ole.
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän reagoitte noihin viesteihin niin sitä enempi saa siitä ponta teitä ärsyttää. Älkää ruokkiko trollia.
Niinpä. Trolli on kuin häirikköanoppi, provosoituu sitä enemmän mitä enemmän häneen reagoidaan. Mutta jos jättää täysin reagoimatta, katoaa trollikin muille maille läyhäämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän reagoitte noihin viesteihin niin sitä enempi saa siitä ponta teitä ärsyttää. Älkää ruokkiko trollia.
Niinpä. Trolli on kuin häirikköanoppi, provosoituu sitä enemmän mitä enemmän häneen reagoidaan. Mutta jos jättää täysin reagoimatta, katoaa trollikin muille maille läyhäämään.
Toimiikohan tuo myös ap:n anopin suhteen? Ap on yrittänyt olla reagoimatta ja ystävällinen, hänen ylitseen on kävelty. Ehkä ne sodat valitaan huolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän reagoitte noihin viesteihin niin sitä enempi saa siitä ponta teitä ärsyttää. Älkää ruokkiko trollia.
Niinpä. Trolli on kuin häirikköanoppi, provosoituu sitä enemmän mitä enemmän häneen reagoidaan. Mutta jos jättää täysin reagoimatta, katoaa trollikin muille maille läyhäämään.
Toimiikohan tuo myös ap:n anopin suhteen? Ap on yrittänyt olla reagoimatta ja ystävällinen, hänen ylitseen on kävelty. Ehkä ne sodat valitaan huolella.
Ei toimi narsistiin. Narsisti kykenee riitelemään kanssasi ilman sinua. Ja jos ei hänellevastaa, hän kyllä kaivaa sitten sen reaktion vaikka lastensuojelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän reagoitte noihin viesteihin niin sitä enempi saa siitä ponta teitä ärsyttää. Älkää ruokkiko trollia.
Niinpä. Trolli on kuin häirikköanoppi, provosoituu sitä enemmän mitä enemmän häneen reagoidaan. Mutta jos jättää täysin reagoimatta, katoaa trollikin muille maille läyhäämään.
Toimiikohan tuo myös ap:n anopin suhteen? Ap on yrittänyt olla reagoimatta ja ystävällinen, hänen ylitseen on kävelty. Ehkä ne sodat valitaan huolella.
Ei toimi narsistiin. Narsisti kykenee riitelemään kanssasi ilman sinua. Ja jos ei hänellevastaa, hän kyllä kaivaa sitten sen reaktion vaikka lastensuojelusta.
No aika sama, eikö vaan? Jos joku häröilee tekemällä perusteettomia lasuja niin kun perheessä on yksi tai kaksi selkeää vanhempaa niin mitä väliä jonkun anopin sekoilulla. Kyllä se jää valheesta kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n anoppi on selvä narsisti. Täältäkin tsemppiä ja voimia anopin kaukana pitämiseen!
Oma anoppini ei ole narsisti, ainoastaan rasittava. Puuttuu ja kommentoi joka asiaa, mikä liittyy lapseen, yleensä kritisoivaan sävyyn. Antaa kysymättä ”lupia” syöttää vauvalle ruokia. Ostaa kysymättä vauvalle tarpeettomia tarvikkeita, lopputuloksena siis se, että monia tavaroita on turhaan useampi kappale. Tuputtaa meitä toistuvasti ostamaan omasta mielestään tarpeellisia tavaroita, eikä ota kuuleviin korviinsa, jos emme sellaista halua tai tarvitse. Seuraavalla vierailulla sama tuputus jatkuu. Vauvalla on aina hänen mielestään jokin vikana. Päälaki on palanut auringossa (ei ole pidetty auringossa), pää on epämuodostunut, kynnet leikkaamatta. Aina jotain. Meillä kotona yrittää sisustaa ja kertoa, mitä tavaroita meidän pitäisi heittää roskiin. Yrittää varmaan tehdä itseään tärkeäksi kun on niin innoissaan lapsenlapsesta, mutta päätyy päsmäröinnillään vain ajamaan meitä (no, lähinnä minua) kauemmaksi. Miehen mielestä tilanne helpottuisi sillä, että hänen äitinsä kanssa oltaisiin entistä enemmän - siis minä olisin vauvan kanssa hänen kanssaan kun hän on töissä. Ei kiitos.
Anoppi ei kuitenkaan ole sairas kuten ap:lla. Ei juokse vauvan kanssa ulos tai toimi vastoin vanhempien toiveita hoidon suhteen. Itkevä tai epämukavaksi itsensä tunteva vauva annetaan heti äidille. Siksi suurimmaksi osaksi vain yritän sietää häntä. Ap:n tapauksessa anoppi tyydyttää vauvalla omia tarpeitaan, mikä on vauvalle oikeasti haitallista.
Voi kuinka kätevää miehelle, että sinä hoitaisit hänen äitisuhteensa sillä aikaa kun mies on töissä. Ei ehkä kannata lähteä tuohon ideaan mukaan :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miksi kutsut avauksessa miestäsi tossuksi jos kerta et tahdo kategorisoida ihmisiä sukupuolten ja niihin liitettyjen ennakko-odotusten mukaisesti? Sinun miehesihän on narsistin uhri.
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka kätevää miehelle, että sinä hoitaisit hänen äitisuhteensa sillä aikaa kun mies on töissä. Ei ehkä kannata lähteä tuohon ideaan mukaan :D
Mun anoppi teki tämän oma-aloitteisesti. Kävi vierailulla vain silloin, kun mies oli töissä. Välillä useamman kerran päivässä. Mitäpä se mammalomalainen eniten tarvitsee aamulla kun mies lähtee töihin? No anopin seuraa, tietysti. Ainakin mun narsistianopin mukaan. Mä olen vakuuttunut, että teki näin, jotta poikansa ei uskoisi minua, kun kerron anopin jatkuvista vierailuista. (Ja olisimme sit taas askelen tai viisi lähempänä eroa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi kutsut avauksessa miestäsi tossuksi jos kerta et tahdo kategorisoida ihmisiä sukupuolten ja niihin liitettyjen ennakko-odotusten mukaisesti? Sinun miehesihän on narsistin uhri.
Mun mies on narsistin uhri, ja tämän seurauksena melkoinen tossu.
T. Ei ap
Vierailija kirjoitti:
Ap:n anoppi on selvä narsisti. Täältäkin tsemppiä ja voimia anopin kaukana pitämiseen!
Oma anoppini ei ole narsisti, ainoastaan rasittava. Puuttuu ja kommentoi joka asiaa, mikä liittyy lapseen, yleensä kritisoivaan sävyyn. Antaa kysymättä ”lupia” syöttää vauvalle ruokia. Ostaa kysymättä vauvalle tarpeettomia tarvikkeita, lopputuloksena siis se, että monia tavaroita on turhaan useampi kappale. Tuputtaa meitä toistuvasti ostamaan omasta mielestään tarpeellisia tavaroita, eikä ota kuuleviin korviinsa, jos emme sellaista halua tai tarvitse. Seuraavalla vierailulla sama tuputus jatkuu. Vauvalla on aina hänen mielestään jokin vikana. Päälaki on palanut auringossa (ei ole pidetty auringossa), pää on epämuodostunut, kynnet leikkaamatta. Aina jotain. Meillä kotona yrittää sisustaa ja kertoa, mitä tavaroita meidän pitäisi heittää roskiin. Yrittää varmaan tehdä itseään tärkeäksi kun on niin innoissaan lapsenlapsesta, mutta päätyy päsmäröinnillään vain ajamaan meitä (no, lähinnä minua) kauemmaksi. Miehen mielestä tilanne helpottuisi sillä, että hänen äitinsä kanssa oltaisiin entistä enemmän - siis minä olisin vauvan kanssa hänen kanssaan kun hän on töissä. Ei kiitos.
Anoppi ei kuitenkaan ole sairas kuten ap:lla. Ei juokse vauvan kanssa ulos tai toimi vastoin vanhempien toiveita hoidon suhteen. Itkevä tai epämukavaksi itsensä tunteva vauva annetaan heti äidille. Siksi suurimmaksi osaksi vain yritän sietää häntä. Ap:n tapauksessa anoppi tyydyttää vauvalla omia tarpeitaan, mikä on vauvalle oikeasti haitallista.
Jos olet varma, että jaksat tuota loppuelämäsi, niin noin on hyvä jatkaa, sittenhän se toimii teille. :)
Itse en jaksanut. Jotenkin naiivina kuvittelin, että päsmäröinti vähenee, kun alkuinnostus laantuu ja lapsi kasvaa. Mutta kävikin päinvastoin, ilmeisesti kiltteyteni antoi ymmärtää, että mulle on ok ettei perheen rajoja kunnioiteta. Yritin sitten nostaa asian pöydälle ja selitin, että olen tottunut itsenäisempään elämään ja siihen, että teen asiat omalla tavallani. Pyydän kyllä apua ja mielipiteitä, jos niitä koen tarvitsevani. Lapsella ja koko perheellä menee kuitenkin hyvin, niin emme koe tarvetta avulle. Tärkeintä minulle olisi, että isovanhemmat olisivat lapsen kanssa ja antaisivat minun ja mieheni toimia vanhempina. Ilmeisesti tapani keskustella oli huono, koska seurauksena oli vuosisadan loukkaantuminen ja minun haukkumiseni. Vasta paljon myöhemmin kun mies sai tarpeekseen ja ilmoitti äidilleen suorat sanat, paljon suoremmin (ja mun mielestä loukkaavammin) kuin itse olin tehnyt, asia meni perille. Ulkoistin kommunikaation miehelle, kun hänen sanomanaan selkeästi vältetään isot yhteenotot ja turhat loukkaantumiset.
t. Aiemmin ketjuun kommentoinut välit säilyttämään pyrkivä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka kätevää miehelle, että sinä hoitaisit hänen äitisuhteensa sillä aikaa kun mies on töissä. Ei ehkä kannata lähteä tuohon ideaan mukaan :D
Mun anoppi teki tämän oma-aloitteisesti. Kävi vierailulla vain silloin, kun mies oli töissä. Välillä useamman kerran päivässä. Mitäpä se mammalomalainen eniten tarvitsee aamulla kun mies lähtee töihin? No anopin seuraa, tietysti. Ainakin mun narsistianopin mukaan. Mä olen vakuuttunut, että teki näin, jotta poikansa ei uskoisi minua, kun kerron anopin jatkuvista vierailuista. (Ja olisimme sit taas askelen tai viisi lähempänä eroa)
Luulisi kuitenkin, että eron myötä mummukka näkisi lapsia vähemmän (vaan sillonku ovat isällään), joten päämäärät ovat ristiriitaiset.. tai itse ainakin kieltäisin ex anopille uuden osoitteeni antamisen, jos ero tulisi. Isä saisi huolehti jatkossa YKSIN ja vain yksin lastensa sukuloinnista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka kätevää miehelle, että sinä hoitaisit hänen äitisuhteensa sillä aikaa kun mies on töissä. Ei ehkä kannata lähteä tuohon ideaan mukaan :D
Mun anoppi teki tämän oma-aloitteisesti. Kävi vierailulla vain silloin, kun mies oli töissä. Välillä useamman kerran päivässä. Mitäpä se mammalomalainen eniten tarvitsee aamulla kun mies lähtee töihin? No anopin seuraa, tietysti. Ainakin mun narsistianopin mukaan. Mä olen vakuuttunut, että teki näin, jotta poikansa ei uskoisi minua, kun kerron anopin jatkuvista vierailuista. (Ja olisimme sit taas askelen tai viisi lähempänä eroa)
Luulisi kuitenkin, että eron myötä mummukka näkisi lapsia vähemmän (vaan sillonku ovat isällään), joten päämäärät ovat ristiriitaiset.. tai itse ainakin kieltäisin ex anopille uuden osoitteeni antamisen, jos ero tulisi. Isä saisi huolehti jatkossa YKSIN ja vain yksin lastensa sukuloinnista.
Mä uskon, että mummeli ei loppujen lopuksi ole kovin kiinnostunut lapsenlapsistaan. On kiinnostuneempi siitä, että saa pidettyä poikansa käytettävissään. Onhan se aikamiespoika helpommin äitinsä pompoteltavissa kuin perheenisä.
Ei tuo anoppi ole ikinä kehunut lapsiaan, ellei saa lasten saavutuksia käännettyä omaksi ansiokseen. Sama pätee lastenlapsiin. Nähdään harvoin, mutta eipä tuo lasten kuulumisia kysele miehelle soittaessaan. Soittaa muuten vain silloin, kun tarvitsee jotain.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet varma, että jaksat tuota loppuelämäsi, niin noin on hyvä jatkaa, sittenhän se toimii teille. :)
Itse en jaksanut. Jotenkin naiivina kuvittelin, että päsmäröinti vähenee, kun alkuinnostus laantuu ja lapsi kasvaa. Mutta kävikin päinvastoin, ilmeisesti kiltteyteni antoi ymmärtää, että mulle on ok ettei perheen rajoja kunnioiteta. Yritin sitten nostaa asian pöydälle ja selitin, että olen tottunut itsenäisempään elämään ja siihen, että teen asiat omalla tavallani. Pyydän kyllä apua ja mielipiteitä, jos niitä koen tarvitsevani. Lapsella ja koko perheellä menee kuitenkin hyvin, niin emme koe tarvetta avulle. Tärkeintä minulle olisi, että isovanhemmat olisivat lapsen kanssa ja antaisivat minun ja mieheni toimia vanhempina. Ilmeisesti tapani keskustella oli huono, koska seurauksena oli vuosisadan loukkaantuminen ja minun haukkumiseni. Vasta paljon myöhemmin kun mies sai tarpeekseen ja ilmoitti äidilleen suorat sanat, paljon suoremmin (ja mun mielestä loukkaavammin) kuin itse olin tehnyt, asia meni perille. Ulkoistin kommunikaation miehelle, kun hänen sanomanaan selkeästi vältetään isot yhteenotot ja turhat loukkaantumiset.
t. Aiemmin ketjuun kommentoinut välit säilyttämään pyrkivä
Eihän mistään voi täysin varma olla tässä elämässä, mutta toisin kuin ap, minä en ole kiltti :) Ei minulla ole mitään ongelmaa sanoa asioista ja luultavaa on, että joskus tämä myös konkretisoituu. Mieheni on, kuten tässä ketjussa moni muukin, aika herkkä sen suhteen, ettei hänen äidilleen saa aiheuttaa pahaa mieltä, ja koska mieheni on minulle rakas, pyrin vielä luovimaan pehmeämmillä keinoilla.
Tällä hetkellä käytössäni on anopin kanssa ”terroristin kanssa ei neuvotella” -lähestymistapa, eli annan hänen puhua, mutta teen niin kuin itse haluan ja ennen kaikkea en lähde perustelemaan valintojani anopille mitenkään. Sanon vaan ”aha” ja vaihdan aihetta tai jatkan sitä mitä olin itse tekemässä. Pidän myös vierailuvälin parissa-kolmessa viikossa, enkä tapaa häntä ilman miestä. Käsivarren mitan päästä anoppi ei pääse ihon alle.
Laitetaan nyt vielä esimerkki, miten kommunikaatio anopin kanssa sujui ennen nykyistä linjaa.
Anopilla käymässä. Anoppi kysyy, että nukkuuhan vauva meidän sängyn viereen laitetussa pinnasängyssä (=lupa, että näin pitää tehdä).
Kerron meidän nukkuvan perhepedissä.
Anoppi kauhistuu ja sanoo, että lapsen pitää nukkua omassa sängyssä, koska käännyimme yöllä vauvan päälle ja hän tukehtuu.
Kerron anopille, että olemme jutelleet asiasta neuvolassa ja tutustuneet ohjeisiin. Olemme tehneet asiat x y z, jotta nukkuminen olisi turvallista.
Kotiin jo lähdettyä tulee tekstiviesti, että lapsen kanssa ei saa nukkua samassa sängyssä, te käännytte vauvan päälle nukkuessa.
Seuraavalla vierailulla ”kuin vaivihkaa” anoppi kertoo, että näki pitkästä aikaa Sirkkaa ja hänen lapsensa nukkuvat muuten omissa sängyssä ja se on tosi kätevää ja turvallista.
Jos anoppi tulee meille, menee hän makuhuoneeseen pyörimään tarkastukselle ja katsomaan vauvan pinnasänkyä ja alkaa ”kuin vaivihkaa” kertoa, että kylläpä vain on hyvä sänky, kyllä vauvan olisi hyvä ja turvallinen nukkua siellä.
Pointtina jotain sinne päin, että on ihan Ok kysyä ja jutella asioista, mutta anoppi ei voi meidän nukkumisjärjestelyistä päättää, niin menee reagointi ehkä vähän yli. Hän ei myöskään kuuntele minun näkemystäni, vaan pitää kiinni omasta, ainoasta ja oikeasta näkemyksestään ja tuputtaa sitä. Hänelle ei siksi ole kiva kertoa asioita tai muutenkaan viettää aikaa, kun saa koko ajan tuntea olevansa tarkkailun alla ja kuulusteltavana.
Hän on silti aivan erinomainen mummo lapselle. Lapsi on hänen mielestään ihana, me kaksi työssäkäyvää ja elämässä hyvin pärjännyttä aikuista emme vaan osaa tehdä lapseen liittyviä päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet varma, että jaksat tuota loppuelämäsi, niin noin on hyvä jatkaa, sittenhän se toimii teille. :)
Itse en jaksanut. Jotenkin naiivina kuvittelin, että päsmäröinti vähenee, kun alkuinnostus laantuu ja lapsi kasvaa. Mutta kävikin päinvastoin, ilmeisesti kiltteyteni antoi ymmärtää, että mulle on ok ettei perheen rajoja kunnioiteta. Yritin sitten nostaa asian pöydälle ja selitin, että olen tottunut itsenäisempään elämään ja siihen, että teen asiat omalla tavallani. Pyydän kyllä apua ja mielipiteitä, jos niitä koen tarvitsevani. Lapsella ja koko perheellä menee kuitenkin hyvin, niin emme koe tarvetta avulle. Tärkeintä minulle olisi, että isovanhemmat olisivat lapsen kanssa ja antaisivat minun ja mieheni toimia vanhempina. Ilmeisesti tapani keskustella oli huono, koska seurauksena oli vuosisadan loukkaantuminen ja minun haukkumiseni. Vasta paljon myöhemmin kun mies sai tarpeekseen ja ilmoitti äidilleen suorat sanat, paljon suoremmin (ja mun mielestä loukkaavammin) kuin itse olin tehnyt, asia meni perille. Ulkoistin kommunikaation miehelle, kun hänen sanomanaan selkeästi vältetään isot yhteenotot ja turhat loukkaantumiset.
t. Aiemmin ketjuun kommentoinut välit säilyttämään pyrkivä
Eihän mistään voi täysin varma olla tässä elämässä, mutta toisin kuin ap, minä en ole kiltti :) Ei minulla ole mitään ongelmaa sanoa asioista ja luultavaa on, että joskus tämä myös konkretisoituu. Mieheni on, kuten tässä ketjussa moni muukin, aika herkkä sen suhteen, ettei hänen äidilleen saa aiheuttaa pahaa mieltä, ja koska mieheni on minulle rakas, pyrin vielä luovimaan pehmeämmillä keinoilla.
Tällä hetkellä käytössäni on anopin kanssa ”terroristin kanssa ei neuvotella” -lähestymistapa, eli annan hänen puhua, mutta teen niin kuin itse haluan ja ennen kaikkea en lähde perustelemaan valintojani anopille mitenkään. Sanon vaan ”aha” ja vaihdan aihetta tai jatkan sitä mitä olin itse tekemässä. Pidän myös vierailuvälin parissa-kolmessa viikossa, enkä tapaa häntä ilman miestä. Käsivarren mitan päästä anoppi ei pääse ihon alle.
Laitetaan nyt vielä esimerkki, miten kommunikaatio anopin kanssa sujui ennen nykyistä linjaa.
Anopilla käymässä. Anoppi kysyy, että nukkuuhan vauva meidän sängyn viereen laitetussa pinnasängyssä (=lupa, että näin pitää tehdä).
Kerron meidän nukkuvan perhepedissä.
Anoppi kauhistuu ja sanoo, että lapsen pitää nukkua omassa sängyssä, koska käännyimme yöllä vauvan päälle ja hän tukehtuu.
Kerron anopille, että olemme jutelleet asiasta neuvolassa ja tutustuneet ohjeisiin. Olemme tehneet asiat x y z, jotta nukkuminen olisi turvallista.
Kotiin jo lähdettyä tulee tekstiviesti, että lapsen kanssa ei saa nukkua samassa sängyssä, te käännytte vauvan päälle nukkuessa.
Seuraavalla vierailulla ”kuin vaivihkaa” anoppi kertoo, että näki pitkästä aikaa Sirkkaa ja hänen lapsensa nukkuvat muuten omissa sängyssä ja se on tosi kätevää ja turvallista.
Jos anoppi tulee meille, menee hän makuhuoneeseen pyörimään tarkastukselle ja katsomaan vauvan pinnasänkyä ja alkaa ”kuin vaivihkaa” kertoa, että kylläpä vain on hyvä sänky, kyllä vauvan olisi hyvä ja turvallinen nukkua siellä.
Pointtina jotain sinne päin, että on ihan Ok kysyä ja jutella asioista, mutta anoppi ei voi meidän nukkumisjärjestelyistä päättää, niin menee reagointi ehkä vähän yli. Hän ei myöskään kuuntele minun näkemystäni, vaan pitää kiinni omasta, ainoasta ja oikeasta näkemyksestään ja tuputtaa sitä. Hänelle ei siksi ole kiva kertoa asioita tai muutenkaan viettää aikaa, kun saa koko ajan tuntea olevansa tarkkailun alla ja kuulusteltavana.
Hän on silti aivan erinomainen mummo lapselle. Lapsi on hänen mielestään ihana, me kaksi työssäkäyvää ja elämässä hyvin pärjännyttä aikuista emme vaan osaa tehdä lapseen liittyviä päätöksiä.
Meillä oli juuri tuollaista. Nyt kun lapset on isompia, se painostus kohdistuu heihin, jos mummo ei saa tahtoaan läpi. Käsittämätön meteli ja kampanjointi nousi esikoisen lukiovalinnasta ja puhelimiin oli pakko panna estot.
Että se erinomainen mummo ei välttis ole pidemmän päälle edes erinomainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet varma, että jaksat tuota loppuelämäsi, niin noin on hyvä jatkaa, sittenhän se toimii teille. :)
Itse en jaksanut. Jotenkin naiivina kuvittelin, että päsmäröinti vähenee, kun alkuinnostus laantuu ja lapsi kasvaa. Mutta kävikin päinvastoin, ilmeisesti kiltteyteni antoi ymmärtää, että mulle on ok ettei perheen rajoja kunnioiteta. Yritin sitten nostaa asian pöydälle ja selitin, että olen tottunut itsenäisempään elämään ja siihen, että teen asiat omalla tavallani. Pyydän kyllä apua ja mielipiteitä, jos niitä koen tarvitsevani. Lapsella ja koko perheellä menee kuitenkin hyvin, niin emme koe tarvetta avulle. Tärkeintä minulle olisi, että isovanhemmat olisivat lapsen kanssa ja antaisivat minun ja mieheni toimia vanhempina. Ilmeisesti tapani keskustella oli huono, koska seurauksena oli vuosisadan loukkaantuminen ja minun haukkumiseni. Vasta paljon myöhemmin kun mies sai tarpeekseen ja ilmoitti äidilleen suorat sanat, paljon suoremmin (ja mun mielestä loukkaavammin) kuin itse olin tehnyt, asia meni perille. Ulkoistin kommunikaation miehelle, kun hänen sanomanaan selkeästi vältetään isot yhteenotot ja turhat loukkaantumiset.
t. Aiemmin ketjuun kommentoinut välit säilyttämään pyrkivä
Eihän mistään voi täysin varma olla tässä elämässä, mutta toisin kuin ap, minä en ole kiltti :) Ei minulla ole mitään ongelmaa sanoa asioista ja luultavaa on, että joskus tämä myös konkretisoituu. Mieheni on, kuten tässä ketjussa moni muukin, aika herkkä sen suhteen, ettei hänen äidilleen saa aiheuttaa pahaa mieltä, ja koska mieheni on minulle rakas, pyrin vielä luovimaan pehmeämmillä keinoilla.
Tällä hetkellä käytössäni on anopin kanssa ”terroristin kanssa ei neuvotella” -lähestymistapa, eli annan hänen puhua, mutta teen niin kuin itse haluan ja ennen kaikkea en lähde perustelemaan valintojani anopille mitenkään. Sanon vaan ”aha” ja vaihdan aihetta tai jatkan sitä mitä olin itse tekemässä. Pidän myös vierailuvälin parissa-kolmessa viikossa, enkä tapaa häntä ilman miestä. Käsivarren mitan päästä anoppi ei pääse ihon alle.
Laitetaan nyt vielä esimerkki, miten kommunikaatio anopin kanssa sujui ennen nykyistä linjaa.
Anopilla käymässä. Anoppi kysyy, että nukkuuhan vauva meidän sängyn viereen laitetussa pinnasängyssä (=lupa, että näin pitää tehdä).
Kerron meidän nukkuvan perhepedissä.
Anoppi kauhistuu ja sanoo, että lapsen pitää nukkua omassa sängyssä, koska käännyimme yöllä vauvan päälle ja hän tukehtuu.
Kerron anopille, että olemme jutelleet asiasta neuvolassa ja tutustuneet ohjeisiin. Olemme tehneet asiat x y z, jotta nukkuminen olisi turvallista.
Kotiin jo lähdettyä tulee tekstiviesti, että lapsen kanssa ei saa nukkua samassa sängyssä, te käännytte vauvan päälle nukkuessa.
Seuraavalla vierailulla ”kuin vaivihkaa” anoppi kertoo, että näki pitkästä aikaa Sirkkaa ja hänen lapsensa nukkuvat muuten omissa sängyssä ja se on tosi kätevää ja turvallista.
Jos anoppi tulee meille, menee hän makuhuoneeseen pyörimään tarkastukselle ja katsomaan vauvan pinnasänkyä ja alkaa ”kuin vaivihkaa” kertoa, että kylläpä vain on hyvä sänky, kyllä vauvan olisi hyvä ja turvallinen nukkua siellä.
Pointtina jotain sinne päin, että on ihan Ok kysyä ja jutella asioista, mutta anoppi ei voi meidän nukkumisjärjestelyistä päättää, niin menee reagointi ehkä vähän yli. Hän ei myöskään kuuntele minun näkemystäni, vaan pitää kiinni omasta, ainoasta ja oikeasta näkemyksestään ja tuputtaa sitä. Hänelle ei siksi ole kiva kertoa asioita tai muutenkaan viettää aikaa, kun saa koko ajan tuntea olevansa tarkkailun alla ja kuulusteltavana.
Hän on silti aivan erinomainen mummo lapselle. Lapsi on hänen mielestään ihana, me kaksi työssäkäyvää ja elämässä hyvin pärjännyttä aikuista emme vaan osaa tehdä lapseen liittyviä päätöksiä.
Meillä oli juuri tuollaista. Nyt kun lapset on isompia, se painostus kohdistuu heihin, jos mummo ei saa tahtoaan läpi. Käsittämätön meteli ja kampanjointi nousi esikoisen lukiovalinnasta ja puhelimiin oli pakko panna estot.
Että se erinomainen mummo ei välttis ole pidemmän päälle edes erinomainen.
Ja meillä, jo ylioppilaaksi kirjoittaneen pitäisi (tai siis pitää) hakea mummin hänelle suunnittelemaan kouluun ja alalle. Myös hänen tulevien lasten nimet on jo mummi päättänyt. Onneksi nuori itse korkeintaa pyörittelee silmiä sekopäälle ja tekee just niin kuin haluaa, vaikka ”mummilla on nyt niin paha mieli”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n anoppi on selvä narsisti. Täältäkin tsemppiä ja voimia anopin kaukana pitämiseen!
Oma anoppini ei ole narsisti, ainoastaan rasittava. Puuttuu ja kommentoi joka asiaa, mikä liittyy lapseen, yleensä kritisoivaan sävyyn. Antaa kysymättä ”lupia” syöttää vauvalle ruokia. Ostaa kysymättä vauvalle tarpeettomia tarvikkeita, lopputuloksena siis se, että monia tavaroita on turhaan useampi kappale. Tuputtaa meitä toistuvasti ostamaan omasta mielestään tarpeellisia tavaroita, eikä ota kuuleviin korviinsa, jos emme sellaista halua tai tarvitse. Seuraavalla vierailulla sama tuputus jatkuu. Vauvalla on aina hänen mielestään jokin vikana. Päälaki on palanut auringossa (ei ole pidetty auringossa), pää on epämuodostunut, kynnet leikkaamatta. Aina jotain. Meillä kotona yrittää sisustaa ja kertoa, mitä tavaroita meidän pitäisi heittää roskiin. Yrittää varmaan tehdä itseään tärkeäksi kun on niin innoissaan lapsenlapsesta, mutta päätyy päsmäröinnillään vain ajamaan meitä (no, lähinnä minua) kauemmaksi. Miehen mielestä tilanne helpottuisi sillä, että hänen äitinsä kanssa oltaisiin entistä enemmän - siis minä olisin vauvan kanssa hänen kanssaan kun hän on töissä. Ei kiitos.
Anoppi ei kuitenkaan ole sairas kuten ap:lla. Ei juokse vauvan kanssa ulos tai toimi vastoin vanhempien toiveita hoidon suhteen. Itkevä tai epämukavaksi itsensä tunteva vauva annetaan heti äidille. Siksi suurimmaksi osaksi vain yritän sietää häntä. Ap:n tapauksessa anoppi tyydyttää vauvalla omia tarpeitaan, mikä on vauvalle oikeasti haitallista.
Jos olet varma, että jaksat tuota loppuelämäsi, niin noin on hyvä jatkaa, sittenhän se toimii teille. :)
Itse en jaksanut. Jotenkin naiivina kuvittelin, että päsmäröinti vähenee, kun alkuinnostus laantuu ja lapsi kasvaa. Mutta kävikin päinvastoin, ilmeisesti kiltteyteni antoi ymmärtää, että mulle on ok ettei perheen rajoja kunnioiteta. Yritin sitten nostaa asian pöydälle ja selitin, että olen tottunut itsenäisempään elämään ja siihen, että teen asiat omalla tavallani. Pyydän kyllä apua ja mielipiteitä, jos niitä koen tarvitsevani. Lapsella ja koko perheellä menee kuitenkin hyvin, niin emme koe tarvetta avulle. Tärkeintä minulle olisi, että isovanhemmat olisivat lapsen kanssa ja antaisivat minun ja mieheni toimia vanhempina. Ilmeisesti tapani keskustella oli huono, koska seurauksena oli vuosisadan loukkaantuminen ja minun haukkumiseni. Vasta paljon myöhemmin kun mies sai tarpeekseen ja ilmoitti äidilleen suorat sanat, paljon suoremmin (ja mun mielestä loukkaavammin) kuin itse olin tehnyt, asia meni perille. Ulkoistin kommunikaation miehelle, kun hänen sanomanaan selkeästi vältetään isot yhteenotot ja turhat loukkaantumiset.
t. Aiemmin ketjuun kommentoinut välit säilyttämään pyrkivä
Hahaha!
Minä yritin anopille joka talloi rajoja myös selittää, että haluaisin olla itsenäisempi (ei anopin meillä tarvitse ravata siivoamassa, penkomassa ja kyselemässä onko laskut maksettu kun osataan se itsekkin) ja anoppi paukautti pöytään "itsenäinen nainen tarkoittaa sinkkua!".
Eli jos aikuisena ihmisenä osaat itse itsenäisesti hoitaa omat arkipäivän asiat, olet ilmeisesti sinkku (anoppini mielestä).
Anoppi tietenkin loukkaantui kun vastasin, että minun vanhemmat kasvatti minut niin, että osaan kyllä maksaa laskuni ajallaan, siivota, hoitaa koirani, hoitaa lapseni ja tehdä ruokaa ilman toisen aikuisen valvontaa.
Mikä ihmeen vimma sinulla on saada viimeinen sana ja häätää kaikki muut pois keskustelusta eli haluatko tämän ketjun ihan itsellesi? Ja jos olet käyttänyt idiootti kusipääkortin, raiskauskortin ja kiusaajakortin niin mitä muuta sinulla on hihassa "voittaaksesi" keskustelun. Ei kova elämä tee sinusta mitään pyhimystä, voit olla omissa mielipiteissäsi ehdoton ja typerä sekä myös ilkeä, hyökkäävä ihminen. Otan pois sinulta myös säälikortin, et tarvitse loputtomiin myötätuntoa ja hymistelyä vaan kysymyksen joo tilanne on tämä - mitä meinaat tehdä asialle?