Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(

Onko ap tämäkin päivä ollut rauhallinen? Mukavaa viikonloppua :)

Vierailija kirjoitti:

Olen tietämätön sitten varmaan, mutta en osaa kuvitella, että kukaan haluaa viedä itkevää vauvaa äidiltään karkuun.

Onko itkeminen minuutin, minuuttien vai pitemmän aikaa tapahtuvaa?

Yleensä nämä sylittelijät hyvinkin nopeasti palauttavat vauvan äidille tai isälle jos itku jatkuu hiukankin pidemmän aikaa.

*Nyt taitaa ollakin aika mennä äidin/isän syliin* jne.

Ihan suosiolla.

Pitkään oon selannut ketjua kommentoimatta mitään, mutta nyt keitti yli. Uskokaa jo, että kyllä meitä on, minäkin: Näennäisesti aivan "normaalien" anopin ja lisäksi apen kiusaamia miniöitä, jotka ollaan purtu hammasta jo monia vuosia siinä arvostelun, pilkan ja vihjailevan nälvimisen kohteena. Ja kyllä, liian kiltiksi ja hyvin on kasvatettu, kunnioittamaan vanhempia ihmisiä. Todellakin tulee myös epäusko, voiko näin tapahtua, onko oma tunteeni ihan väärä.

Vauvan syntymä oli meidänkin suhteessa käännekohta vielä pahempaan neuvomiseen ja minun ja mieheni vähättelyyn. Ollaan kaikessa vääränlaisia. No, vauva onneksi herätti lopulta minunkin suojeluvaistot, kunnes huusi näille suoraa huutoa minne voivat painua. Nyt yritän toipua kaikesta mitä olen joutunut hiljaa sietämään.

Tsemppiä ap ja muut, arvon mekin ansaitsemme. Ne joilla on vain ihania anoppeja, koittakaa avata silmänne sillä ikävä kyllä kaikilla ei ole niin hyvä onni, vaikka todellakin olemme toivoneet ja yrittäneet. 

Häpeä, on yksi syy miksi asiasta ei puhuta. Äitini on hankala. En silti halua mitään ylimääräistä sääliä ja tuntuu ettei se puhuminen mitään auta. Tilanne ei siitä muutu. Itsellä asiasta tietää sisko ja mies. Edes oma isä ei tiedä. Eipä ole tullut puheeksi. Narsisti osaa talloa luottamuksen toisiin ihmisiin, joten se voi olla myös syy miksei kellekkään avauduta asiasta.

Enkä itseasiassa silloin lapsena ja nuorena tajunnut, että äiti on narsisti. Kaikki mitä äiti sanoi, koin, että se on totta. Jos hän sanoi ettei minusta koskaan tule mitään ja kaiken teen väärin, niin loogisesti päättelin, että pitäisikö tehdä itsemurha, kun musta ei oo ikinä mihinkään. Nyt vanhempana tajuaa millaisessa ympäristössä asui, mutta silloin nuorena ei, joten miten olisi voinut hakea apua, kun omasta mielestä kasvoi ”normaalissa” kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Häpeä, on yksi syy miksi asiasta ei puhuta. Äitini on hankala. En silti halua mitään ylimääräistä sääliä ja tuntuu ettei se puhuminen mitään auta. Tilanne ei siitä muutu. Itsellä asiasta tietää sisko ja mies. Edes oma isä ei tiedä. Eipä ole tullut puheeksi. Narsisti osaa talloa luottamuksen toisiin ihmisiin, joten se voi olla myös syy miksei kellekkään avauduta asiasta.

Enkä itseasiassa silloin lapsena ja nuorena tajunnut, että äiti on narsisti. Kaikki mitä äiti sanoi, koin, että se on totta. Jos hän sanoi ettei minusta koskaan tule mitään ja kaiken teen väärin, niin loogisesti päättelin, että pitäisikö tehdä itsemurha, kun musta ei oo ikinä mihinkään. Nyt vanhempana tajuaa millaisessa ympäristössä asui, mutta silloin nuorena ei, joten miten olisi voinut hakea apua, kun omasta mielestä kasvoi ”normaalissa” kodissa.

Häpeää suurenpi syy on se, että asiasta ekaa kertaa kuulevat AINA laittavat syyn välirikosta/huonoista väleistävsen lapsen niskoille. Mun välirikkoa joka ei johdu minusta mitenkään, kommentoidaan yleensä näin:

- miten olet saanut välisi pilattua vanhempiisi?

- olet varmaan vaikea ihminen?

-olit teininä ilmeisesti kamala?

- mitä teit, loukkasitko vanhempiasi?

- vanhempasi rakastavat sua, miten oot niin tyhmä ettet ota sitä vastaan?

Yksinkertaisempikin tajuaa että tuollaisen ällistelyn kohteeksi on tusksisa joutua. Muutenkin vituttaa välirikko ja sit vielä siitä syytetään mua. Kun luullaan että sina ne vsnhemmat rakastaa.

No ei kuule rakasta. Mun hirviövanhemnat on niin ilkeitä, sadistisia ja narsistisia että ne ei pysty rakastamaan ketään tai mitään paitsi itseään.

Vieläkö joku miettii miksi tää on tabu? Ihan siksi että SINUT leivotaan syntipukiksi tilanteessa jossa vanhemmat perseilee ja aiheuttaa välirikon.

Minäkin valehtelen että vsnhemnat on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai nyt kuuskymppiset anopit tällä palstalla surffaa? Esim oma anoppi 64v ei osaa tietokonetta edes käynnistää saati käyttää, ja oma pölhö äiti 65v osaa nippanappa käyttää muttei osaa surffata muualla kuin iltasanomien sivuilla.

Ainoo joka voisi tunnistaa on se toinen miniä mutta jos se on kiltti ja varovainen, niin ikinä ei ilmianna ketjua.

Mun anoppi täyttää ensi vuonna 80, käyttää nettiä, on facebookissa ja on kertonut myös käyvänsä silloin tällöin vauvapalstalla. Oma äiti 73-v, hän ei käytä tietokonetta lainkaan, mutta taas isäni 79-v on aktiivinen netissä, on mm. facebookissa ja käyttää netin kautta esim. pankkipalvelut. Kuusikymppiset on nuoria, vielä työelämässä, ja kyllä he osaavat käynnistää tietokoneen ja käyttää sitä. 

Jestas sentään :o Ei kai nyt kuuskymppiset...........................Missä todellisuudessa sinä elät ja vuosikymmenellä ?? Kyllä me anopit,äidit,mummot,mimmut ja ihan ketkä vaan +60v surffaillaan ihan missä halutaan ja jopa tällä palstalla :D Ollaan vielä täyspäiväisesti töissäkin esim. 65 vuotiaina.Ennen toki monestii viisikymppisiään viettävä sai lahjaksi keinutuolin,laittoi huivin päähänsä ja aloitti vanhuksen elämän,mutta noistakin ajoista aikaa reilu 50v :)

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun joku mainitsi, niin tosiaan, ei ole ap kirjoittanut isästään mitää, eikä maininnut muuten lapsen sukupuoltakaan. Appeaan pelkää. Miehisistä miehistä taitaa tykätä kun on ilmeisen korkeasti koulutettuna muuttanut jonkun hanslankkarin perässä landelle? Hmm. Olisiko ongelma kuitenkin anopin sukupuolessa?

Hei. En usko että viestisi on puhtaasti hyväntahtoista pohdintaa, mutta et ole täysin väärässä tuossa mitä kirjoitit. Anopin kanssa olimme suorastaan ystäviä ennen raskautta. Pitkän aikaa. Karstastan ajatusmaailmaa jossa ihmisen sukupuoli määrittää hänen (potentiaalistakin) suhdettaan minuun. (Poislukien "pariutuminen". Ah mikä laasasmainen ilmaisu) Naisten välinen kilpailuasetelma on mielestäni aivan ylianalysoitu ja tekohengitetty aspekti naisten välisessä dynamiikassa. Ehkä siksi, koska sen avulla voidaan tehdä pintapuolista, kuitenkin loogisena näyttäytyvää tulkintaa? 

Lapseni sukupuoli ei kuulu tähän. Minun elämässäni on tiettyjä selkeitä tunnistettavuuksia, jos edes puolituttu sattuisi lukemaan tätä. Joten kerron vain olennaisia asioita.

On totta, että olen melko arka appeni seurassa. Hänen tunneilmaisunsa on hämmentävän niukkaa. (Ellei ole kyse ivailusta, kettuilusta, nöyryyttämisestä) 

Halusin ei-akateemisen miehen. Työni on erittäin analyyttista ja pohdin tutkimukseeni liittyviä asioita vapaa-ajallakin. Mies metsästää ja kalastaa. On hyvä sängyssä. Ei analysoi, ei käy kierroksilla, muttei suinkaan ole typeryskään. Hän on minulle erittäin rakas ihminen ja ennenkaikkea rakas mies.

En ole saanut viestin viestiä, en mitään yhteydenottoja. Se mietityttää hieman. Yritän kuitenkin olla spekuloimatta ja nauttia tästä!

Ap valitettavasti tekstistäsi huokui ylimielisyys. Olet ilmeisesti ympäristössä, joka on sinulle uutta ja sinulla ei kovin paljon kontakteja. Sitten määrittelet miehesi turhan yksinkertaisella tavalla, mies metsästää, kalastaa ja on hyvä sängyssä. Miten tuo liittyi mitenkään mitä yritit sanoa?

> Olen huolestunut anoppini suhtautumisesta vauvaani. Kirjoittelen vauva-palstalle, provoilen ja minua kiinnostaa ihmisten reaktiot. Jään usein ylianalysoimaan tilanteita ja olen mielelläni huomion keskipisteenä. Minua kiinnostaa isovanhempien oikeudet lapsenlapsiinsa, joten tällä aloituksella saan tietää ihmisten mielipiteitä ja tarinoita.

Olet Jekyll & Hyde tyyppinen persoona. Arka anoppisi ja appesi seurassa sitten taas vahva ja osittain hyökkäävä ilmaisussasi palstalla. Määrittelet miehesi tossuksi ja ihmettelet onko teillä toivoa, ja kuitenkin odotat häneltä sankaritekoja ja ratkaisua tilanteeseen - ja samalla sukupuoli ei muka vaikuta mitenkään tilanteeseen. Salli minun nauraa ja poistua tästä provosta, tämä on jatkunut turhan pitkään ja keskustelun sävy on muuttunut epämiellyttäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Ap valitettavasti tekstistäsi huokui ylimielisyys. Olet ilmeisesti ympäristössä, joka on sinulle uutta ja sinulla ei kovin paljon kontakteja. Sitten määrittelet miehesi turhan yksinkertaisella tavalla, mies metsästää, kalastaa ja on hyvä sängyssä. Miten tuo liittyi mitenkään mitä yritit sanoa?

> Olen huolestunut anoppini suhtautumisesta vauvaani. Kirjoittelen vauva-palstalle, provoilen ja minua kiinnostaa ihmisten reaktiot. Jään usein ylianalysoimaan tilanteita ja olen mielelläni huomion keskipisteenä. Minua kiinnostaa isovanhempien oikeudet lapsenlapsiinsa, joten tällä aloituksella saan tietää ihmisten mielipiteitä ja tarinoita.

Olet Jekyll & Hyde tyyppinen persoona. Arka anoppisi ja appesi seurassa sitten taas vahva ja osittain hyökkäävä ilmaisussasi palstalla. Määrittelet miehesi tossuksi ja ihmettelet onko teillä toivoa, ja kuitenkin odotat häneltä sankaritekoja ja ratkaisua tilanteeseen - ja samalla sukupuoli ei muka vaikuta mitenkään tilanteeseen. Salli minun nauraa ja poistua tästä provosta, tämä on jatkunut turhan pitkään ja keskustelun sävy on muuttunut epämiellyttäväksi.

Kiitos viestistäsi! Sinä käsität asiat juuri niin kuin haluat. En ole kuitenkaan samaa mieltä kanssasi. Kirjoitan miehestäni karrikoiden koska kirjoitan hänestä tänne, anonyyminä. Hänellä on enemmän syytä olla ylemmyydentuntoinen minuun nähden kuin minulla häneen.

Toki sallin sinun nauraa ja poistua! Minä olen onnellinen tästä ketjusta ja kiitos jos olet kommentoinut aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ap valitettavasti tekstistäsi huokui ylimielisyys. Olet ilmeisesti ympäristössä, joka on sinulle uutta ja sinulla ei kovin paljon kontakteja. Sitten määrittelet miehesi turhan yksinkertaisella tavalla, mies metsästää, kalastaa ja on hyvä sängyssä. Miten tuo liittyi mitenkään mitä yritit sanoa?

> Olen huolestunut anoppini suhtautumisesta vauvaani. Kirjoittelen vauva-palstalle, provoilen ja minua kiinnostaa ihmisten reaktiot. Jään usein ylianalysoimaan tilanteita ja olen mielelläni huomion keskipisteenä. Minua kiinnostaa isovanhempien oikeudet lapsenlapsiinsa, joten tällä aloituksella saan tietää ihmisten mielipiteitä ja tarinoita.

Olet Jekyll & Hyde tyyppinen persoona. Arka anoppisi ja appesi seurassa sitten taas vahva ja osittain hyökkäävä ilmaisussasi palstalla. Määrittelet miehesi tossuksi ja ihmettelet onko teillä toivoa, ja kuitenkin odotat häneltä sankaritekoja ja ratkaisua tilanteeseen - ja samalla sukupuoli ei muka vaikuta mitenkään tilanteeseen. Salli minun nauraa ja poistua tästä provosta, tämä on jatkunut turhan pitkään ja keskustelun sävy on muuttunut epämiellyttäväksi.

Semmoinen keittiöpsykologi taas siellä.

Kuinka moni uskoo ap:n tarinan olevan totta - siis ap:n kohdalla, ei vastaavana kokemuksena vaan, että ap on puhunut totta?

Yläpeukku uskon ap:n olevan todellinen tapaus ja kertovan omaa tarinaansa ja alapeukku ap on henkilö, joka haluaa nostaa aiheesta keskustelua.

Koska aloittaja on noin fiksu ja analyyttinen henkilö, niin en usko ollenkaan, että hän esimerkiksi olis suostunut tuon puoli vuotta menemään joka viikonloppu anoppilaan.

Miten noin koulutettu, aloitteellinen ja sanavalmis ihminen ei keksi muka mitään valkoista valhetta tai sano suoraan, että meillä on nyt suunniteltu muuta menoa vikkonlopuksi?

Ja eikö heillä ole mitään muuta elämää ihan oikeasti? Ystäviä, muita sukulaisia tai omaa keskinäistä reissua. Ei kukaan ihminen mene nöyrästi vastentahtoisesti joka ainut viikonloppu kyläilemään, oli se paikka sitten anoppila tai mikä muu tahansa.

Koska lapsi onko puolivuotias ei ole enää pikkuvauva aan melko porta, ainakin niin on presidenttiparimme noin puolivuotias lapsi kuvissa.

Tämänikäisen kanssa on jo ollut helppo liikkua, liikkuuhan nykyäidit muutenkin heti julkisilla paikoilla, päätellen muutamista julkiseen imetykseen liittyvistä ketjuista.

Ristiriita on aloittajan kirjoitustyylissä ja itse aiheessa, siis hän ei muka ole osannut tai pystynyt sanomaan anopilleen vastaan, lähinnä vierailuista.

Kirjoituksen perusteella miestään ei ole mikään *tossu* vaan järkevä ihminen.

Aloittaja ei edes olisi alottanut ja ollut tossun miehen kanssa, koska miehen tossuus olisi näin analyyttisesti tarkkailevalle ihmiselle jo näkynyt ennen vauvaa, ainakin sen 9 kuukautta, jos on heti tärpännyt, muussa tapauksessa vielä kauemmin.

Tai ainakin hän olisi laittanut miehen ruotuun jo aiemmin kun vauva syntyi.

Myös kerronta jotenkin koko ajan laitettiin ja sitä mukaa kun tämä pitkä tarina etenee, niin jatkuu kuin romaani, eli aina löytyy uusi sivuston tai selitys lisää.

Hyvin psykologisesti kirjoitettu koska monet ihmisiä uskoo tähän tyyliin, kuten aikaisemmatkin aloitukset täällä, ovat saaneet hyvin kannatusta ja ilmeisesti se on joko tarkoituskin ja tuo aloittajalle jotain mielihyvää tai sitten on toimittajan keksimä.

Siis kerronta koko ajan lainehtii joka suuntaan, ei laitettiin.

Aivan kuin ap olisi muuttunut välissä toiseksi henkilöksi. Tai sitten sai jonkun power tripin ja muuttui tosissaan hieman ylimieliseen suuntaan.

Samaa mieltä, että fiktiota. Muuten ei haittaa, asiasta keskustelu on yleensä hyödyllistä mutta osittain turhan hyökkäävää keskustelua. Samoin osa kommentoijista on aggressiivisesti latautuneita ja tämä ketju ruokkii, että on ok puolustaa itseään agressiivisesti - mitä pidän huonona mallina.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, että fiktiota. Muuten ei haittaa, asiasta keskustelu on yleensä hyödyllistä mutta osittain turhan hyökkäävää keskustelua. Samoin osa kommentoijista on aggressiivisesti latautuneita ja tämä ketju ruokkii, että on ok puolustaa itseään agressiivisesti - mitä pidän huonona mallina.

Missä kohtaa on puolustettu aggressiivisesti?

Mulla olis varmasti sama tilanne kuin ap:lla jos en olisi laittanut välejä poikki paljon ennen meidän ensimmäistä vauvaa.

Anoppi on hyvin omapäinen asiassa kuin asiassa. Aina piti tehdä toisinpäin kuin pyysimme, esim. koiramme hoidon kohdalla. Anoppi tiesi tosiaan aina parhaiten, perusteli aina ettei sitä ennenvanhaankaan mitään tollasia hömpötyksiä ollut.

Minusta tuntui että monissa asioissa oli juuri anopilla kova näyttämisen halu.

Liekkö muissakin tapauksissa vaikuttimena tämä että anoppeja jotenkin ottaa kupoliin kun nykyään ihmiset menestyvät jo esikoisen kanssa paremmin tiedon lisääntymisen ansiosta?

Tulee sitten kyllä minäkin osaan- asenne. Lisäksi saatetaan olla kateellisia osallistuvista miehistä / isistä, joita monilla nykyään on.

Tämän on varmasti joku jo sanonutkin (olen vasta sivulla 52 ja kommentoin silti), mutta Ap:n anoppi on aivan oppikirjaesimerkki narsistista.

Ilman mitään epäilystä voin sanoa, että narsistinen persoonallisuushäiriö kyseessä.

Mielikuva narsistista on yleensä väärä, kuvittelemme narsistin olevan vahvan oloinen, vähän tyly, ja koppavan oloinen itserakas ihminen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan läheisissä ihmissuhteissa narsismi näkyy juuri täydellisenä rajattomuutena, kyvyttömyytenä nähdä muut ihmiset itsestään erillisinä. Narsisti on mielestään omnipotentti, muilla ei ole tietoa jota hänellä ei ole, ei kykyjä joita hänellä ei ole, ei tunteita joita hän ei tietäisi. Hänen itsensä ulkopuolella ei ole mitään.

Narsisti ei yksinkertaisesti näe muita ihmisiä, he ovat olemassa vain esineiden kaltaisina, ja heillä on narsistin itsensä asettamat roolit ja tarkoitukset hänen omassa elämässään. Jos nämä ”esineet” pyrkivätkin imaisemaan omaa tahtoa ja vaikuttamaan heille määrättyyn rooliin, on se narsistille täysin mahdotonta kestää. Narsistilla itselläänkään ei ole kiinteää, muuttumatonta persoonallisuutta, vaan hän on sisältä tyhjä, minuus ei ole rakentunut normaalisti. Tuon minuuden puuttumiseen tarvitaan näitä muita ihmisiä rooleineen, narsisti itse on olemassa vain ympäristönsä kautta, heijastuksia muissa ihmisissä. Tämän vuoksi hän kokee menettävänsä itsensä, jos uhri pyrkii pois vallan alta, ja reaktiot ovat äärimmäisiä. Narsisti kokee täydellistä annihilaatiota, ja voi tässä tuskassaan tehdä mitä vain. Narsistin tunne-elämä on 2-3v lapsen tasolla.

Kaikkien narsistin kohdanneiden kannattaa lukea häiriöstä mahdollisimman laajasti, kun narsistin sielunelämä aukeaa, niin käsittämättömästä tulee helpommin käsiteltävää, ja oma ahdistus helpottaa selvästi. Narsisti on ihminen, jonka kehitys varhaislapsuudessa ei ikinä edennyt, vaan turvaton kasvuympäristö esti persoonallisuuden kehityksen. Sam Vaknin kirjoittaa narsismista ymmärrettävästi, hänen tekstejään on suomennettuna täällä:

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Vaknin.html

Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju, tulee muistoja mieleen. Oma tilanteeni eroaa sillä tavalla, että mieheni paljastui narsistiksi myös, ja he lopulta oman äitinsä kanssa yrittivät saada lapseni kokonaan itselleen. Heidän käytöksensä meni onneksi niin överiksi, että kuvio selvisi myös ulkopuolisille, ja minulle sanottiin että tämä on narsismia. Sen takia uskallan sanoa että tässäkin on 99 varmuudella siitä kyse, tosin Ap:n mies on onneksi persoonallisuudeltaan normaali.

Narsistit eivät tunne empatiaa, mutta näyttelevät sitä niin hyvin, että he ovat juuri niitä joiden kukaan ei usko olevan narsisteja. Pullantuoksuisia, rakastavia, auttavia, uhrautuvia, herkkiä.

Kun puolustaudut, niin olet itse hullu joka hyökkää ”maailman herttaisinta ja fiksuinta” ihmistä vastaan. Tämä on ulkokuori, ja manipulointia, ja narsisti on tarkka siitä kenelle paljastaa itsensä.

Tsemppiä Ap:lle miehineen! Lukekaa narsismista!

Olen analyyttinen työssäni ja osaan kirjoittaa ajatuksiani ja tuntemuksiani ilmeisen ymmärrettävään muotoon. Mutta oikeassa elämässä, ihmisten kanssa, olen introvertti ja melko estynyt persoona. Pelkään pettymyksen tuottamista ihmisille. Pelkäsin pettymyksen tuottamista appivanhemmilleni. Minua ahdistaa ajatella mitä muut puhuvat minusta.

Tämä ketju on nostanut minua todella paljon. Ehkä lukijan näkökulmasta liikaakin. Mutta omassa elämässäni olen edelleen se sama vaivautunut pohtija, joka tosin sai vedettyä (vapisevin käsin) rajoja appivanhemmille. Tämä on ehkä radikaalein ihmissuhteisiin liittyvä "puolustautuminen" koko elämäni aikana. Minä en todellakaan ole mikään pärjääjä, sanavalmis ja napakka nainen. Älyllinen kapasiteettini on osittain valunut hukkaan koska mm. opinnot olivat vaikeita - en ymmärtänyt, että olemalla mieliksi kaikille en ole oikeasti mieliksi kellekään.

Moni isovanhempi kadehtii lapsiaan. Esimerkiksi meillä tuntui ne meidän tutkinnot olevan jonkinlainen peruste painaa meitä alas, varsinkin kaikissa kädentaidoissa piti koko ajan toitottaa, miten "ei se maisteri nyt tällaista osaa".

Ja sama koskee montaa äitiä. Tytärtä kohtaan tunnetaan ihan puhdasta kateutta. Tabu tämäkin.

Tämä ketju on auttanut minua enemmän kuin terapia ❤