Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Olen ihan samaa mieltä ja hiiteen tuo polkyannalla ratsastava, hänellä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään etteivät asiat ole mustia eivätkä valkoisia - ymmärrys ja kehittyminen jää kesken. Mikä on surullista. Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen ja ymmärtämällä tarkoitan syiden ja seurauksien ymmärtämistä.
Polkyannan vihaajalle, ymmärsit (tietenkin) hänetkin väärin. It's not a state of mind, but rather a skill that becomes stronger with practice. When you're hunting for the glad things, you sort of forget the other kind." Welcome to the 21st century, Pollyanna. You'll fit right in.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Olen ihan samaa mieltä ja hiiteen tuo polkyannalla ratsastava, hänellä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään etteivät asiat ole mustia eivätkä valkoisia - ymmärrys ja kehittyminen jää kesken. Mikä on surullista. Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen ja ymmärtämällä tarkoitan syiden ja seurauksien ymmärtämistä.
Polkyannan vihaajalle, ymmärsit (tietenkin) hänetkin väärin. It's not a state of mind, but rather a skill that becomes stronger with practice. When you're hunting for the glad things, you sort of forget the other kind." Welcome to the 21st century, Pollyanna. You'll fit right in.
Mikä on polkyanna? Vastaat näemmä jo itse itsellesi.
Mene muualle, jos ketju ei miellytä.
Ei ole teillä kenelläkään enää toivoa. Yksi lapsi on kuin maailmanloppu. Tajuatko että kuitenkin sulla on tosi hyvin asiat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Olen ihan samaa mieltä ja hiiteen tuo polkyannalla ratsastava, hänellä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään etteivät asiat ole mustia eivätkä valkoisia - ymmärrys ja kehittyminen jää kesken. Mikä on surullista. Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen ja ymmärtämällä tarkoitan syiden ja seurauksien ymmärtämistä.
Polkyannan vihaajalle, ymmärsit (tietenkin) hänetkin väärin. It's not a state of mind, but rather a skill that becomes stronger with practice. When you're hunting for the glad things, you sort of forget the other kind." Welcome to the 21st century, Pollyanna. You'll fit right in.
Mikä on polkyanna? Vastaat näemmä jo itse itsellesi.
Mene muualle, jos ketju ei miellytä.
Mitä jos itse menisit muualle jos keskustelijat eivät miellytä :D mainitsitko mitkä kommentit ovat sinun niin voin mielenkiinnosta katsoa millaista antia olet itse tuonut tähän keskusteluun, kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Olen ihan samaa mieltä ja hiiteen tuo polkyannalla ratsastava, hänellä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään etteivät asiat ole mustia eivätkä valkoisia - ymmärrys ja kehittyminen jää kesken. Mikä on surullista. Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen ja ymmärtämällä tarkoitan syiden ja seurauksien ymmärtämistä.
Polkyannan vihaajalle, ymmärsit (tietenkin) hänetkin väärin. It's not a state of mind, but rather a skill that becomes stronger with practice. When you're hunting for the glad things, you sort of forget the other kind." Welcome to the 21st century, Pollyanna. You'll fit right in.
Mikä on polkyanna? Vastaat näemmä jo itse itsellesi.
Mene muualle, jos ketju ei miellytä.
Mitä jos itse menisit muualle jos keskustelijat eivät miellytä :D mainitsitko mitkä kommentit ovat sinun niin voin mielenkiinnosta katsoa millaista antia olet itse tuonut tähän keskusteluun, kiitos!
Vain sinä häiritset minua ja kaikkia muita.
Mene vaikka kiusaamaan jotakuta irl ja jätä tämä ketju rauhaan.
Ja ei. Ei tarvitse erotella oksennuksiasi täällä. Ne erottaa kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Olen ihan samaa mieltä ja hiiteen tuo polkyannalla ratsastava, hänellä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään etteivät asiat ole mustia eivätkä valkoisia - ymmärrys ja kehittyminen jää kesken. Mikä on surullista. Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen ja ymmärtämällä tarkoitan syiden ja seurauksien ymmärtämistä.
Polkyannan vihaajalle, ymmärsit (tietenkin) hänetkin väärin. It's not a state of mind, but rather a skill that becomes stronger with practice. When you're hunting for the glad things, you sort of forget the other kind." Welcome to the 21st century, Pollyanna. You'll fit right in.
Mikä on polkyanna? Vastaat näemmä jo itse itsellesi.
Mene muualle, jos ketju ei miellytä.
Mitä jos itse menisit muualle jos keskustelijat eivät miellytä :D mainitsitko mitkä kommentit ovat sinun niin voin mielenkiinnosta katsoa millaista antia olet itse tuonut tähän keskusteluun, kiitos!
Vain sinä häiritset minua ja kaikkia muita.
Mene vaikka kiusaamaan jotakuta irl ja jätä tämä ketju rauhaan.
Ja ei. Ei tarvitse erotella oksennuksiasi täällä. Ne erottaa kyllä.
Pöhkö, täällä on useampi ihminen (kuin sinä). Et sinä erota juuri minun kirjoituksiani :D vaan sinä se et yhtään tykkää jos joku on eri mieltä kuin sinä. Ihan kuule hirviöanoppiainesta - hui!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Olen ihan samaa mieltä ja hiiteen tuo polkyannalla ratsastava, hänellä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään etteivät asiat ole mustia eivätkä valkoisia - ymmärrys ja kehittyminen jää kesken. Mikä on surullista. Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen ja ymmärtämällä tarkoitan syiden ja seurauksien ymmärtämistä.
Polkyannan vihaajalle, ymmärsit (tietenkin) hänetkin väärin. It's not a state of mind, but rather a skill that becomes stronger with practice. When you're hunting for the glad things, you sort of forget the other kind." Welcome to the 21st century, Pollyanna. You'll fit right in.
Mikä on polkyanna? Vastaat näemmä jo itse itsellesi.
Mene muualle, jos ketju ei miellytä.
Mitä jos itse menisit muualle jos keskustelijat eivät miellytä :D mainitsitko mitkä kommentit ovat sinun niin voin mielenkiinnosta katsoa millaista antia olet itse tuonut tähän keskusteluun, kiitos!
Vain sinä häiritset minua ja kaikkia muita.
Mene vaikka kiusaamaan jotakuta irl ja jätä tämä ketju rauhaan.
Ja ei. Ei tarvitse erotella oksennuksiasi täällä. Ne erottaa kyllä.
Pöhkö, täällä on useampi ihminen (kuin sinä). Et sinä erota juuri minun kirjoituksiani :D vaan sinä se et yhtään tykkää jos joku on eri mieltä kuin sinä. Ihan kuule hirviöanoppiainesta - hui!
Sinun tekstisi kyllä erottaa. Ääliö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano anopillesi miltä sinusta tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Olen ihan samaa mieltä ja hiiteen tuo polkyannalla ratsastava, hänellä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään etteivät asiat ole mustia eivätkä valkoisia - ymmärrys ja kehittyminen jää kesken. Mikä on surullista. Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen ja ymmärtämällä tarkoitan syiden ja seurauksien ymmärtämistä.
Polkyannan vihaajalle, ymmärsit (tietenkin) hänetkin väärin. It's not a state of mind, but rather a skill that becomes stronger with practice. When you're hunting for the glad things, you sort of forget the other kind." Welcome to the 21st century, Pollyanna. You'll fit right in.
Mikä on polkyanna? Vastaat näemmä jo itse itsellesi.
Mene muualle, jos ketju ei miellytä.
Mitä jos itse menisit muualle jos keskustelijat eivät miellytä :D mainitsitko mitkä kommentit ovat sinun niin voin mielenkiinnosta katsoa millaista antia olet itse tuonut tähän keskusteluun, kiitos!
Vain sinä häiritset minua ja kaikkia muita.
Mene vaikka kiusaamaan jotakuta irl ja jätä tämä ketju rauhaan.
Ja ei. Ei tarvitse erotella oksennuksiasi täällä. Ne erottaa kyllä.
Pöhkö, täällä on useampi ihminen (kuin sinä). Et sinä erota juuri minun kirjoituksiani :D vaan sinä se et yhtään tykkää jos joku on eri mieltä kuin sinä. Ihan kuule hirviöanoppiainesta - hui!
Sinun tekstisi kyllä erottaa. Ääliö.
Pelottavaahan tässä on, että sinä todella luulet niin mutta minä taas tiedän, että vastasin toiselle asioita laajemmin käsittävälle ihmiselle. Osa meistä luonteensa, koulutuksensa ja töidensä kautta haluavat ymmärtää kokonaisuuksia, syitä ja seurauksia, eri ihmisiä.
Kannattaa kiinnittää huomiota mikä sinua draivaa eteenpäin, onko se ratkaisukeskeinen käyttäytyminen vai viha, kosto, valta.
Sun tyyli on vähän sellainen "täällä keskustelen vain minä!" Ja sehän ei ihmissuhteissa toimi ollenkaan kuten olet varmasti itsekin nähnyt ja kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Onhan täällä palstalla ollut aloituksia rajattomista miniöistä tai lapsistakin, jotka vaikka vaativat jatkuvaa lastenhoitoa isovanhemmilta, mutta se on ihan eri aihe.
Millään keskustelulla ei lapsenlapset muutu isovanhempien lapsiksi tai appivanhempien valta lapsensa perheeseen ei keskustelemalla kasva.
Se on varmaan usein se anopin virhe kuvitella, että miniän pitää neuvotella ja tehdä kompromissejä siitä miten paljon anoppi saa määrätä lapsensa perheessä. Kun oikeasti ei tarvitse, ei ketään sukulaista tarvitse päästää perheeseen vaikka kuinka se haluaisi ja lupaisi olla ihan kiltisti.
Tosiaan skaala on varmasti aika laaja, niin toiminta- kuin myös sietoskaala.
Itsellä ei ole vielä ns. tilanne päällä; nuoret aikuiset tyttäreni eivät ole vielä saaneet lapsia, vävyjä on olemassa tosin. Nuoret parit elävät kumpainenkin hyvin itsellistä elämää, ovat eläneet jo vuosia. Toki on tapailtu, juhlia vietetty yhdessä, pidetään sekä tyttöjen että vävyjen kanssa yhteyttä viikottain wapin avulla ja soitellen. Mutta yhteisille lomille heillä ei ole ollut halua lähteä (ymmärrän sen, kun on työt ja lomapäiviä vähän, mieluummin lomia viettävät puolisojen ja kavereiden kesken), usein on muuta, ei sovi.
Luonnollisesti olen ajan lisääntyessä tehnyt uraa, minulla on harrastuksia, ystäviä, tekemistä. En istu kotona kädet ristissä odotellen koska tyttäret minua tarvitsevat. Samoin on tehnyt mieheni, tyttöjen isä. Matkustellaan yhdessä, eletään elämää. Tämä on (tällä hetkellä) kaikille osapuolille ok asia.
Jännittää vähän mitä sitten tapahtuu, jos alkaa tulla lapsenlapsia. Totta kai haluan tutustua lapsenlapsiini, haluan ennen kaikkea tukea tyttärieni nuorta äitiyttä (ja myöhempääkin). Mutta miten saan ajan riittämään? En välttämättä halua luopua kaikesta siitä mitä nyt teen.
Tunnustan, että tähän vaikuttaa juuri mummiksi tulleen ystävättäreni tilanne ja voivotukset. Hänellä nyt muutama lapsenlapsi on ja kas, yllättäen niin itsenäiset ja erilliset lapset ovat alkaneet tupsahtaa vanhempiensa kotiin ihan ilmoittamatta ja koska vaan. Hoitopalveluja tarvitaan ja loukkaannutaan jos isovanhemmilla on muuta menoa. Ystävälliseen epäämiseen (sorry, nyt ei onnistu, on muuta) jopa kysytään, että mitä muuta!!! Että yhtäkkiä täytyy alkaa selvitellä tekemisiään lapsilleen. (Olen kehottanut ystävätärtä sanomaan että suunniteltiin juuri papan kanssa harrastaa villiä sm-seksiä.)
Oma äitini oli aika tunkeutuva, eikä anoppi ollut hirveästi parempi; ennen kuolemaansa anopin vauhti tietysti vielä vähän kiihtyi, kun tiesi olevansa sairas ja loppunsa lähellä ja tarvitsikin paljon apua. Äiti on narsistisesti vaurioitunut, mikä on näkynyt mm. tuossa, että minä olen "tyttö" ja kaikkeen mitä kertoisin on äidilläni parempi tarina vastattavana, minun elämääni tavallaan ei ole. On ollut pakko oppia vähän pitämään äitiin etäisyyttä. Että sellaista ihan ns. hyvää mallia ei minullakaan tähän mahdolliseen tulevaan tilanteeseeni kyllä ole.
Mietityttää. Miten sitten ollaan ei rajaton mutta sopivasti rajaava isovanhempi.Puhu näistä tuntemuksistasi ääneen tyttärillesi sitten kun aika on. Kuulostat fiksulta tyypiltä, omat rajat pitää tietenkin olla ja kyky arvioida omaa että muiden käytöstä. Hyvää isovanhemmuutta on niin monenlaista, avoimuutesi on lupaava juttu!
Kiitos.
Entäs jos höpsähdän täysin? Äidiksi tuleminen, vauvan kasvaminen omassa kehossa, imetysaika ja koko pienen ihmisen kehityksen seuraaminen oli itselleni ihan valtava tapahtuma. Olin aika nuori kun sain lapset (24 ja 27). Voin kuvitella, että oman tyttären raskauden ja varhaisen äitiyden seuraaminen on myös aikamoinen tunnemyrsky, toisaalta omien muistojen ja muistijälkien vuoksi, toisaalta ihan sen vuoksi mitä tapahtuu juuri tässä ja nyt. Mitä jos minusta tuleekin ihan rajaton isoäiti? Nuuhkin lapsen päälakea (mitä varmasti teenkin) ja alan kutsua itseäni äidiksi (toivottavasti sentään en). Vien peittoa lapsen päälle että se hautuu ja peloissani vahdin salavihkaa miten tytär ja vävy käsittelevät vauvaa. Unohdan yhtäkkiä työni ja harrastukseni ja kenties miehenikin ja sekoan vallan. En semmoistakaan halua. Mutta miten siltä sitten voi välttyä?
Kysyy se sama joka jännittää mahdollista lastenlasten tuloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Olen ihan samaa mieltä ja hiiteen tuo polkyannalla ratsastava, hänellä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään etteivät asiat ole mustia eivätkä valkoisia - ymmärrys ja kehittyminen jää kesken. Mikä on surullista. Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen ja ymmärtämällä tarkoitan syiden ja seurauksien ymmärtämistä.
Polkyannan vihaajalle, ymmärsit (tietenkin) hänetkin väärin. It's not a state of mind, but rather a skill that becomes stronger with practice. When you're hunting for the glad things, you sort of forget the other kind." Welcome to the 21st century, Pollyanna. You'll fit right in.
Mikä on polkyanna? Vastaat näemmä jo itse itsellesi.
Mene muualle, jos ketju ei miellytä.
Mitä jos itse menisit muualle jos keskustelijat eivät miellytä :D mainitsitko mitkä kommentit ovat sinun niin voin mielenkiinnosta katsoa millaista antia olet itse tuonut tähän keskusteluun, kiitos!
Vain sinä häiritset minua ja kaikkia muita.
Mene vaikka kiusaamaan jotakuta irl ja jätä tämä ketju rauhaan.
Ja ei. Ei tarvitse erotella oksennuksiasi täällä. Ne erottaa kyllä.
Pöhkö, täällä on useampi ihminen (kuin sinä). Et sinä erota juuri minun kirjoituksiani :D vaan sinä se et yhtään tykkää jos joku on eri mieltä kuin sinä. Ihan kuule hirviöanoppiainesta - hui!
Sinun tekstisi kyllä erottaa. Ääliö.
Pelottavaahan tässä on, että sinä todella luulet niin mutta minä taas tiedän, että vastasin toiselle asioita laajemmin käsittävälle ihmiselle. Osa meistä luonteensa, koulutuksensa ja töidensä kautta haluavat ymmärtää kokonaisuuksia, syitä ja seurauksia, eri ihmisiä.
Kannattaa kiinnittää huomiota mikä sinua draivaa eteenpäin, onko se ratkaisukeskeinen käyttäytyminen vai viha, kosto, valta.
Sun tyyli on vähän sellainen "täällä keskustelen vain minä!" Ja sehän ei ihmissuhteissa toimi ollenkaan kuten olet varmasti itsekin nähnyt ja kokenut.
Tilannetaju.
Empatiakyky.
Tämä ketju on vertaistukiryhmä todella raskaasta ongelmasta kärsiville.
Sinä käyttäydyt tökerösti ja törkeästi.
Kuin tulisit syöpään kuolleiden lasten vanhemmille paasaamaan, että syömällä kiwejä säästyy syövältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Olen ihan samaa mieltä ja hiiteen tuo polkyannalla ratsastava, hänellä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään etteivät asiat ole mustia eivätkä valkoisia - ymmärrys ja kehittyminen jää kesken. Mikä on surullista. Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen ja ymmärtämällä tarkoitan syiden ja seurauksien ymmärtämistä.
Polkyannan vihaajalle, ymmärsit (tietenkin) hänetkin väärin. It's not a state of mind, but rather a skill that becomes stronger with practice. When you're hunting for the glad things, you sort of forget the other kind." Welcome to the 21st century, Pollyanna. You'll fit right in.
Mikä on polkyanna? Vastaat näemmä jo itse itsellesi.
Mene muualle, jos ketju ei miellytä.
Mitä jos itse menisit muualle jos keskustelijat eivät miellytä :D mainitsitko mitkä kommentit ovat sinun niin voin mielenkiinnosta katsoa millaista antia olet itse tuonut tähän keskusteluun, kiitos!
Vain sinä häiritset minua ja kaikkia muita.
Mene vaikka kiusaamaan jotakuta irl ja jätä tämä ketju rauhaan.
Ja ei. Ei tarvitse erotella oksennuksiasi täällä. Ne erottaa kyllä.
Pöhkö, täällä on useampi ihminen (kuin sinä). Et sinä erota juuri minun kirjoituksiani :D vaan sinä se et yhtään tykkää jos joku on eri mieltä kuin sinä. Ihan kuule hirviöanoppiainesta - hui!
Sinun tekstisi kyllä erottaa. Ääliö.
Pelottavaahan tässä on, että sinä todella luulet niin mutta minä taas tiedän, että vastasin toiselle asioita laajemmin käsittävälle ihmiselle. Osa meistä luonteensa, koulutuksensa ja töidensä kautta haluavat ymmärtää kokonaisuuksia, syitä ja seurauksia, eri ihmisiä.
Kannattaa kiinnittää huomiota mikä sinua draivaa eteenpäin, onko se ratkaisukeskeinen käyttäytyminen vai viha, kosto, valta.
Sun tyyli on vähän sellainen "täällä keskustelen vain minä!" Ja sehän ei ihmissuhteissa toimi ollenkaan kuten olet varmasti itsekin nähnyt ja kokenut.
Tilannetaju.
Empatiakyky.
Tämä ketju on vertaistukiryhmä todella raskaasta ongelmasta kärsiville.
Sinä käyttäydyt tökerösti ja törkeästi.
Kuin tulisit syöpään kuolleiden lasten vanhemmille paasaamaan, että syömällä kiwejä säästyy syövältä.
Höpöhöpö. Nyt sinä koitat syyllistää ja kyynelehtiä kun et saa tahtoasi läpi. Ei toimi kun olet tekemisissä aikuisen lailla toimivan ja ajattelevan ihmisen kanssa. Hyvällä saa hyvää, kiukuttelemalla et saa mitään.
Hjälp: Ou nou, aika paha!
Nyt sinun pitää ensin ymmärtää oma arvosi ja se kuka sinä olet:
1. Sinä olet vauvan äiti, ei anoppi.
2. Vauva on sinun vauva, ei anopin.
3. Sinä päätät sinun lapsesi asioista.
4. Sinä johdat sinun elämää.
5. Lapsen isä on lapsen isä, ei appiukko.
Meillä on ollut samantapainen tilanne minun, miehen ja appivanhempien välillä. Viimeksi eilen anoppi sanoi puhelimessa, että "Käykää joskus kylässä", koska se haluaa nähdä meidän lapsenlapsia (hän on läheisriippuvainen), mutta mulla on kurja olla hänen seurassaan. Minä en viihdy. Joten minä teen tällä hetkellä niin, että me tai minä käyn lasten kanssa anoppilassa vain muutaman kerran vuodessa. Ehkä 5-8 kertaa vuodessa. Anopilla on ikävä lapsenlapsia, mutta minä ja hän emme tule toimeen kunnolla. Minulla on paha olla hänen seurassaan, koska olen saanut 10 vuotta huonoa kohtelua appivanhemmiltani. Eli siitä lähtien kun saimme ensimmäisen lapsen. Lapsi on nyt 10.
Minä en voi rääkätä itseäni menemällä anoppilaan saamaan huonoa kohtelua. Mulla menee kuukausi ja vuosi kaupalla aikaa toipua niistä jutuista mitä saan kuulla ja kokea. En minä jaksa sellaista. Minuakin pitää kohdella hyvin. Sinuakin pitää kohdella hyvin. Sinä, Hjälp, olet synnyttänyt appivanhemmillesi lapsenlapsen. Heidän tulis arvostaa sinua ja pitää sinua kuin omaa tytärtään, kukkaa kämmenellä.
Minun on ainakin täytynyt ottaa etäisyyttä appivanhempiin ja käydä mahdollisimman harvoin! Joo-o, sieltä tulee kommenttia, että "Käykää", mutta ei voi mitään. Katso, terroristien kanssa ei neuvotella. Appivanhemmat ovat sulle niin kuin sinun elämän terroristeja. Et sinä mene oikeidenkaan terroristien tykö. Ei, sinun pitää laitta sille raja ketä sinä haluat nähdä ja milloin sinä haluat nähdä. Sinun tulee laittaa raja sille miten sinua saa kohdella ja miten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Olen ihan samaa mieltä ja hiiteen tuo polkyannalla ratsastava, hänellä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään etteivät asiat ole mustia eivätkä valkoisia - ymmärrys ja kehittyminen jää kesken. Mikä on surullista. Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen ja ymmärtämällä tarkoitan syiden ja seurauksien ymmärtämistä.
Polkyannan vihaajalle, ymmärsit (tietenkin) hänetkin väärin. It's not a state of mind, but rather a skill that becomes stronger with practice. When you're hunting for the glad things, you sort of forget the other kind." Welcome to the 21st century, Pollyanna. You'll fit right in.
Mikä on polkyanna? Vastaat näemmä jo itse itsellesi.
Mene muualle, jos ketju ei miellytä.
Mitä jos itse menisit muualle jos keskustelijat eivät miellytä :D mainitsitko mitkä kommentit ovat sinun niin voin mielenkiinnosta katsoa millaista antia olet itse tuonut tähän keskusteluun, kiitos!
Vain sinä häiritset minua ja kaikkia muita.
Mene vaikka kiusaamaan jotakuta irl ja jätä tämä ketju rauhaan.
Ja ei. Ei tarvitse erotella oksennuksiasi täällä. Ne erottaa kyllä.
Pöhkö, täällä on useampi ihminen (kuin sinä). Et sinä erota juuri minun kirjoituksiani :D vaan sinä se et yhtään tykkää jos joku on eri mieltä kuin sinä. Ihan kuule hirviöanoppiainesta - hui!
Sinun tekstisi kyllä erottaa. Ääliö.
Pelottavaahan tässä on, että sinä todella luulet niin mutta minä taas tiedän, että vastasin toiselle asioita laajemmin käsittävälle ihmiselle. Osa meistä luonteensa, koulutuksensa ja töidensä kautta haluavat ymmärtää kokonaisuuksia, syitä ja seurauksia, eri ihmisiä.
Kannattaa kiinnittää huomiota mikä sinua draivaa eteenpäin, onko se ratkaisukeskeinen käyttäytyminen vai viha, kosto, valta.
Sun tyyli on vähän sellainen "täällä keskustelen vain minä!" Ja sehän ei ihmissuhteissa toimi ollenkaan kuten olet varmasti itsekin nähnyt ja kokenut.
Tilannetaju.
Empatiakyky.
Tämä ketju on vertaistukiryhmä todella raskaasta ongelmasta kärsiville.
Sinä käyttäydyt tökerösti ja törkeästi.
Kuin tulisit syöpään kuolleiden lasten vanhemmille paasaamaan, että syömällä kiwejä säästyy syövältä.
Höpöhöpö. Nyt sinä koitat syyllistää ja kyynelehtiä kun et saa tahtoasi läpi. Ei toimi kun olet tekemisissä aikuisen lailla toimivan ja ajattelevan ihmisen kanssa. Hyvällä saa hyvää, kiukuttelemalla et saa mitään.
Miksi olet noin aggressiivinen? Oletko joku kusipäinen lähesiriippuvainen narsisti, jolle napsahti juur lähestymiskielto? Miksi raivoat täällä hillittömästi? Vieraiden ihmisten kanssa asiasta, joka ei edes kosketa sinua?
Minusta sinun olis nyt viisain ottaa aikalisä appivanhemmista ja miettiä asiaa. Älkää käykö kylässä. Älkää ottako heitä kylään. Sanokaa, että "Me emme nyt ota tänne teitä kylään. Minulla on paha olla teidän seurassa ja me pidämme teistä taukoa niin pitkäksi aikaa kun on tarpeen". Ottakaa taukoa niin pitkäksi aikaa kun sinusta itsestä tuntuu. Vaikka vuosi :D Tämä on sinun elämä ja sinulla on ihmisarvo. Ja sinua tulee kohdella kunnioittavasti. Ei niin kuin keisaria, mutta terveellä, normaalilla ihmiskunnioituksella ja ihmisen rajojen ja oman tahdon kunnioituksella.
Mullakin on nössö mies. Ei se ole uskaltanut ottaa härkää sarvista ja sillä meni varmaan 10 vuotta ennen kuin se uskalsi sanoa mitään vastasanaa äidilleen. Minun piti itse sanoa kaikki. Mutta tiedätkö mikä siinä on hyvää kun itse joutuu tekemään? Se, että joutuu väkisin opettelemaan omia rajoja ja omaa tervettä ihmisarvoa. Ja sitä kuka minä olen ja mitä minä haluan. Jos mies tekis kaikki minun puolesta ja seisois edessä keihäs kädessä puolustamassa minua, niin en minä itse siinä mitään olis oppinut. Luulen, että sinunkin pitäisi nyt itse oppia itsesi puolustaminen ja oma arvo. Omat rajat. Aikalisä auttaa siihen.
Olisko sulla ketään tuttua naista, vaikka itseäsi vanhempaa, johon voi luottaa, että sillä ei salaisuus karkaa? Sinä tarvisit jonku sellaisen henkilön, jolle voi soittaa ja kysyä miten teen tässä ja tässä tilanteessa ja jolta saat viisaita neuvoja. Joka niin ku kasvattaa sinua elämässä eteenpäin. Sen pitäis olla sellainen henkilö, että sen kanssa vois jutella tuntikausia - ei välttämättä mikään kallis terapeutti, mutta joku muu tuttu. Kannattaa valita sellainen henkilö, joka on itse vakaa ja jonka elämänvaellus on ollut hyvä. Semmonen henkilö on nimittäin tehnyt jotain oikein ja siksi sen tilanne on niin hyvä. Ja siksi siitä voi ottaa oppia. Tämä voi kuulostaa hurjalta, mutta olisko vaikka jotain diakonissaa jolle jutella? Minä olen joskus jutellut sellaiselle hädässä. Nehän on sitä varten ja ovat ilmaisia.
Ja mitä tulee appivanhempien käymiseen teillä ja teidän heillä: Niin minusta vaikuttaa siltä, että he eivät vaan halua tulla teille, koska ehkä teillä on ruuhkaista ja vaikea ajaa? Hankala löytää parkkipaikkoja? Joka tapauksessa he ajattelevat siinä vain ja ainoastaan itseään. Älä antaudu enää palvelemaan heidän itsekkäitä halujaan ja ajele heille silloin kun he haluavat.
Ja Hjälp, 1000km on tosi hyvä välimatka appivanhempiin! Mene vain käymään kotopuolessa. Appivanhempasi ja miehesi antavat sinulle hienon tilaisuuden käydä omien vanhempiesi luona. Omat vanhempasi ja suku näkevät vauvaa ja saat itse hengähtää. Ja nyt kun vauva on pieni, niin sullahan ei ole töitäkään eikä mikään velvoita sinua palaamaan kotiin. Kyllä se mies pärjää siellä. Sekin joutais siellä itsenäistymään vähän sillä aikaa ;)
Kaikki sympatia sinun puolellasi!
t. Samaa kokenut
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Onhan täällä palstalla ollut aloituksia rajattomista miniöistä tai lapsistakin, jotka vaikka vaativat jatkuvaa lastenhoitoa isovanhemmilta, mutta se on ihan eri aihe.Millään keskustelulla ei lapsenlapset muutu isovanhempien lapsiksi tai appivanhempien valta lapsensa perheeseen ei keskustelemalla kasva.Se on varmaan usein se anopin virhe kuvitella, että miniän pitää neuvotella ja tehdä kompromissejä siitä miten paljon anoppi saa määrätä lapsensa perheessä. Kun oikeasti ei tarvitse, ei ketään sukulaista tarvitse päästää perheeseen vaikka kuinka se haluaisi ja lupaisi olla ihan kiltisti.
Tosiaan skaala on varmasti aika laaja, niin toiminta- kuin myös sietoskaala.Itsellä ei ole vielä ns. tilanne päällä; nuoret aikuiset tyttäreni eivät ole vielä saaneet lapsia, vävyjä on olemassa tosin. Nuoret parit elävät kumpainenkin hyvin itsellistä elämää, ovat eläneet jo vuosia. Toki on tapailtu, juhlia vietetty yhdessä, pidetään sekä tyttöjen että vävyjen kanssa yhteyttä viikottain wapin avulla ja soitellen. Mutta yhteisille lomille heillä ei ole ollut halua lähteä (ymmärrän sen, kun on työt ja lomapäiviä vähän, mieluummin lomia viettävät puolisojen ja kavereiden kesken), usein on muuta, ei sovi.Luonnollisesti olen ajan lisääntyessä tehnyt uraa, minulla on harrastuksia, ystäviä, tekemistä. En istu kotona kädet ristissä odotellen koska tyttäret minua tarvitsevat. Samoin on tehnyt mieheni, tyttöjen isä. Matkustellaan yhdessä, eletään elämää. Tämä on (tällä hetkellä) kaikille osapuolille ok asia.Jännittää vähän mitä sitten tapahtuu, jos alkaa tulla lapsenlapsia. Totta kai haluan tutustua lapsenlapsiini, haluan ennen kaikkea tukea tyttärieni nuorta äitiyttä (ja myöhempääkin). Mutta miten saan ajan riittämään? En välttämättä halua luopua kaikesta siitä mitä nyt teen.Tunnustan, että tähän vaikuttaa juuri mummiksi tulleen ystävättäreni tilanne ja voivotukset. Hänellä nyt muutama lapsenlapsi on ja kas, yllättäen niin itsenäiset ja erilliset lapset ovat alkaneet tupsahtaa vanhempiensa kotiin ihan ilmoittamatta ja koska vaan. Hoitopalveluja tarvitaan ja loukkaannutaan jos isovanhemmilla on muuta menoa. Ystävälliseen epäämiseen (sorry, nyt ei onnistu, on muuta) jopa kysytään, että mitä muuta!!! Että yhtäkkiä täytyy alkaa selvitellä tekemisiään lapsilleen. (Olen kehottanut ystävätärtä sanomaan että suunniteltiin juuri papan kanssa harrastaa villiä sm-seksiä.)Oma äitini oli aika tunkeutuva, eikä anoppi ollut hirveästi parempi; ennen kuolemaansa anopin vauhti tietysti vielä vähän kiihtyi, kun tiesi olevansa sairas ja loppunsa lähellä ja tarvitsikin paljon apua. Äiti on narsistisesti vaurioitunut, mikä on näkynyt mm. tuossa, että minä olen "tyttö" ja kaikkeen mitä kertoisin on äidilläni parempi tarina vastattavana, minun elämääni tavallaan ei ole. On ollut pakko oppia vähän pitämään äitiin etäisyyttä. Että sellaista ihan ns. hyvää mallia ei minullakaan tähän mahdolliseen tulevaan tilanteeseeni kyllä ole. Mietityttää. Miten sitten ollaan ei rajaton mutta sopivasti rajaava isovanhempi.
Puhu näistä tuntemuksistasi ääneen tyttärillesi sitten kun aika on. Kuulostat fiksulta tyypiltä, omat rajat pitää tietenkin olla ja kyky arvioida omaa että muiden käytöstä. Hyvää isovanhemmuutta on niin monenlaista, avoimuutesi on lupaava juttu!
Kiitos.
Entäs jos höpsähdän täysin? Äidiksi tuleminen, vauvan kasvaminen omassa kehossa, imetysaika ja koko pienen ihmisen kehityksen seuraaminen oli itselleni ihan valtava tapahtuma. Olin aika nuori kun sain lapset (24 ja 27). Voin kuvitella, että oman tyttären raskauden ja varhaisen äitiyden seuraaminen on myös aikamoinen tunnemyrsky, toisaalta omien muistojen ja muistijälkien vuoksi, toisaalta ihan sen vuoksi mitä tapahtuu juuri tässä ja nyt. Mitä jos minusta tuleekin ihan rajaton isoäiti? Nuuhkin lapsen päälakea (mitä varmasti teenkin) ja alan kutsua itseäni äidiksi (toivottavasti sentään en). Vien peittoa lapsen päälle että se hautuu ja peloissani vahdin salavihkaa miten tytär ja vävy käsittelevät vauvaa. Unohdan yhtäkkiä työni ja harrastukseni ja kenties miehenikin ja sekoan vallan. En semmoistakaan halua. Mutta miten siltä sitten voi välttyä?
Kysyy se sama joka jännittää mahdollista lastenlasten tuloa.
Vaikutat ihmiseltä joka kykenee tarkastelemaan omaa toimintaansa analyyttisesti. Minun on siksi vaikea kuvitella että sairastuisit niin pahasti *mummokuumeeseen* ettet itse tajuaisi sitä. (Tuo mummokuume on muuten aika vähättelevä termi kun puhutaan rajattomista isoäideistä. Jos on valmis tuhoamaan aikuisen lapsensa parisuhteen ja perheen niin kyllä se on jo akuutti pascapäisyys maximus eikä mikään viaton höppänä mummokuume)
Sano suoraan tyttärillesi että toivot välitöntä palautetta mikäli toimintasi on ärsyttävää. Kerro, että rajat saattavat hämärtyä varsinkin ensimmäisen lapsenlapsen kohdalla. Näin jätät heille portin auki, mahdollisuuden antaa palautetta ilman pelkoa välirikosta. (Tuore äiti saattaa olla ylitarkkakin, mutta se on häneltä sallittua; mitä helpompi ilmaista oman tonttinsa rajoja, sitä nopeammin tunne omasta asemasta vakiintuu eivätkä pienet asiat ärsytä enää niin paljoa)
Tuo kaikki on sijoitus tulevaisuutta ajatellen - lapsen ja äidin suhdetta kunnioittavaan mummoon on helppo luottaa.
Samaa kokenut kirjoitti:
Minusta sinun olis nyt viisain ottaa aikalisä appivanhemmista ja miettiä asiaa. Älkää käykö kylässä. Älkää ottako heitä kylään. Sanokaa, että "Me emme nyt ota tänne teitä kylään. Minulla on paha olla teidän seurassa ja me pidämme teistä taukoa niin pitkäksi aikaa kun on tarpeen". Ottakaa taukoa niin pitkäksi aikaa kun sinusta itsestä tuntuu. Vaikka vuosi :D Tämä on sinun elämä ja sinulla on ihmisarvo. Ja sinua tulee kohdella kunnioittavasti. Ei niin kuin keisaria, mutta terveellä, normaalilla ihmiskunnioituksella ja ihmisen rajojen ja oman tahdon kunnioituksella.
Mullakin on nössö mies. Ei se ole uskaltanut ottaa härkää sarvista ja sillä meni varmaan 10 vuotta ennen kuin se uskalsi sanoa mitään vastasanaa äidilleen. Minun piti itse sanoa kaikki. Mutta tiedätkö mikä siinä on hyvää kun itse joutuu tekemään? Se, että joutuu väkisin opettelemaan omia rajoja ja omaa tervettä ihmisarvoa. Ja sitä kuka minä olen ja mitä minä haluan. Jos mies tekis kaikki minun puolesta ja seisois edessä keihäs kädessä puolustamassa minua, niin en minä itse siinä mitään olis oppinut. Luulen, että sinunkin pitäisi nyt itse oppia itsesi puolustaminen ja oma arvo. Omat rajat. Aikalisä auttaa siihen.
Olisko sulla ketään tuttua naista, vaikka itseäsi vanhempaa, johon voi luottaa, että sillä ei salaisuus karkaa? Sinä tarvisit jonku sellaisen henkilön, jolle voi soittaa ja kysyä miten teen tässä ja tässä tilanteessa ja jolta saat viisaita neuvoja. Joka niin ku kasvattaa sinua elämässä eteenpäin. Sen pitäis olla sellainen henkilö, että sen kanssa vois jutella tuntikausia - ei välttämättä mikään kallis terapeutti, mutta joku muu tuttu. Kannattaa valita sellainen henkilö, joka on itse vakaa ja jonka elämänvaellus on ollut hyvä. Semmonen henkilö on nimittäin tehnyt jotain oikein ja siksi sen tilanne on niin hyvä. Ja siksi siitä voi ottaa oppia. Tämä voi kuulostaa hurjalta, mutta olisko vaikka jotain diakonissaa jolle jutella? Minä olen joskus jutellut sellaiselle hädässä. Nehän on sitä varten ja ovat ilmaisia.
Ja mitä tulee appivanhempien käymiseen teillä ja teidän heillä: Niin minusta vaikuttaa siltä, että he eivät vaan halua tulla teille, koska ehkä teillä on ruuhkaista ja vaikea ajaa? Hankala löytää parkkipaikkoja? Joka tapauksessa he ajattelevat siinä vain ja ainoastaan itseään. Älä antaudu enää palvelemaan heidän itsekkäitä halujaan ja ajele heille silloin kun he haluavat.
Ja Hjälp, 1000km on tosi hyvä välimatka appivanhempiin! Mene vain käymään kotopuolessa. Appivanhempasi ja miehesi antavat sinulle hienon tilaisuuden käydä omien vanhempiesi luona. Omat vanhempasi ja suku näkevät vauvaa ja saat itse hengähtää. Ja nyt kun vauva on pieni, niin sullahan ei ole töitäkään eikä mikään velvoita sinua palaamaan kotiin. Kyllä se mies pärjää siellä. Sekin joutais siellä itsenäistymään vähän sillä aikaa ;)Kaikki sympatia sinun puolellasi!
t. Samaa kokenut
Höpsistä.
Nyt olisi olennaista että ap miehineen ihan vaan itse hoitaisi lapsensa ja kotinsa. Tukeutumatta enää enemää kehenkään. Se on ihan vaan yksi vauva. Kyllä siitä selviää. Se juuri antaa varmuutta ja hyvää oloa, kun pärjää.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Mulla on itsekkäät vattumaiset paskavanhemmat, eivät ole mitenkään olleet elämässäni turvana ja tukena koskaan. Eivät piittaa perheestäni, eivöt viitsi pitää yhteyttä, lapsenlapsista ei piitata yhtään ja niitä ei ikinä ole hoidettu eikä edes tavattu.
Mutta mun vanhemmilla ei ole mitään riippuvuussuhdetta muhun eikä mulla niihin.
Niillä oli aikanaan kyllä aikanaan kova riippuvaisuussuhde omiin vanhempiinsa. Niiden vanhemmat hoiti paljon mua ja sisaruksia ja tuki ja auttoi, takas vanhempien lainat ja maksi käsirahat. Mutta myös niitäkin piti auttaa kun olivat tilallisia. Kylvöt, niitot, pottutalkoot, metsänraivuut ym oli asioita joissa mun vanhemmat autto omiavanhempiaan. Palkinnoksi ne peri ne metsät ja maat.
Nykyajassa samaa sidettä ei ole. Mun vanhemmat ei piittaa omista lapsistaan eikä vaivaudu olemaan niille mukava, koska ne ei tarvi niiltä apua. Nyt vain elävät kaksin ja ocat jo tuhlanneet perinnönkin.
Ajat muuttuu ja isovabhemmuus muuttuu. Itse kyllä en ikinä olisi samanlainen paskavanhempi kuin omani, mutta kai niillä on syynsä olla mitä on.
Alue: Aihe vapaa
Puhu näistä tuntemuksistasi ääneen tyttärillesi sitten kun aika on. Kuulostat fiksulta tyypiltä, omat rajat pitää tietenkin olla ja kyky arvioida omaa että muiden käytöstä. Hyvää isovanhemmuutta on niin monenlaista, avoimuutesi on lupaava juttu!