Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Luulin, että rajaton anoppi on suurin ongelmani kunnes tajusin oman äitini manipuloivan mua ja kohtelevan kuin lasta. Eli kahdesta suunnasta tuulee täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.hs.fi/elama/art-2000005816542.html
Toivottavasti pääsette lukemaan. Oikein hyvä juttu. Ei tunnistettavia tarinoita täältä. Harmi että on vaan tilaajille mutta usein tulee päivän aikana ISään.
Perhesuhteiden asiantuntijan Minna Oulasmaan monta hyvää huomioita.
Luulin, että rajaton anoppi on suurin ongelmani kunnes tajusin oman äitini manipuloivan mua ja kohtelevan kuin lasta. Eli kahdesta suunnasta tuulee täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Nimenomaan. Lapsena äiti on tietysti pienelle pojalle se ykkönen, mutta aikuiseksi kasvettuaan toivottavasti löytää kumppanin, joka on se läheisin. Jokainen tervepäinen äiti/anoppi tajuaa tämän. Jotain on vinksallaan jos rupeaa miniänsä kanssa kilpailemaan siitä ykköasemasta. Samalla tuhoaa poikansa parisuhdetta eli aiheuttaa kärsimystä rakkaalle (?) pojalleen.
Se on se sama asia mitä itse puolustat kuin leijonaemo, ehdoton äidinrakkaus voittaa minkä tahansa muun sidoksen. Kumpikin anoppi ja miniä on oman perheensä ykkönen. Ja siinä välissä on se onneton toisen poika ja toisen mies. Joskus menee eriytyminen hyvin - joskus taas huonommin.
Vanhemmuuteen kuuluu myös se että osaa päästää lapsista irti. Vanhempien tehtävä on tukea lastensa kasvua itsenäisiksi aikuisiksi.
Siinä vaiheessa kun lapsi muuttaa omilleen ja ottaa vastuun omasta elämästä vanhempien on luotettava siihen että lapsi pärjää. Tottakai tulee vastoinkäymisiä ja lapsen pitää voida luottaa että vanhemmat tukevat kun on vaikeaa, mutta lapsen tukeminen ei ole sitä että puututaan aikuisen lapsen elämään.
Meillä anoppi ei vieläkään luota mieheen isänä. Esim. pyydän miestä vaihtamaan lapselle vaipan, anoppi hyökkää ottamaan lapsen miehen sylistä "Anna minä, et sä osaa!" tai vaihtoehtosesti hengittää koko toimituksen ajan miehen niskaan jonka jälkeen tuo lapsen mulle "Katos nyt menikö tää oikein ku ei toi *Pekka* osaa laittaa ees vaippaa oikein!" ja siis mies on nyt tässä vuosien saatossa ihan itsenäisesti osannut vaipan vaihtaa sen miljoona kertaa, mutta anopin mielestä mies ei osaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Aivan. Vaikka anopit itse luulee kovastikin kuuluvansa perheeseen niin ei ne kuulu. Anoppi, kuten myös oma äiti, on sukulainen, ulkopuolinen, tuttava. Mutta ei tod kuulu perheeseen.
Aika on nyt tässä se tekijä, anoppi ei kuulu perheeseen koska perheessä on vaikkapa äiti, isä ja lapset. Menee hetki aikaa niin äiti ja isä ovat lapsillensa sukulaisia, ulkopuolisia, tuttavia eivätkä enää kuulu aikuistuneen lapsensa perheeseen. Kun lapsi ei enää halua tulla syliin tai teini ei enää halua viettää lapsuuden perheensä kanssa aikaa niin siitä se eriytyminen alkaa. Olet nyt nykyinen, ihan kohta entinen äiti, ja tuleva ulkopuolinen tuttava.
Juuri näin sen pitää mennäkin. Kun oma lapseni saa perheen niin en todellakaan ole sen perheen jäsen. Vasn tuttava, sukulainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hitto mitä diivascheissea, ”anoppi ja miniä on kumpikin oman perheensä ykkönen”. Mikä h-vetin YKKÖNEN? Ei naissukupuoli tarkoita että on omassa perheessään joku Saaban kuningatar. Kaikki perheenjäsenet on ihan yhtä tärkeitä. Nuo ”nainen on suvun kuningatar”- höpöhöpöt tulee jostain agraariajalta vuodesta kivi oli kirves.
Mulla ei MUN perheessä häärää äiti eikä anoppi, ne ei kuulu tipan verta mun perheeseen. Ja kukaan ei ole mikään hiton ykkönen saati kakkonen perheissä ylipäätään.
Mun anoppi ja äiti on kumpikin kouluttamattomia wt-juntteja, tyhmiä kun saappaat, hölmöjä rajattomia pölvästejä, yhtään MITÄÄN ei siinä menetä edes lapset kun näitä ei päästetä pyörimään nurkkiin.
Vierailija kirjoitti:
Sinulle ap ja monelle muulle perhe on vain sinä ja lapsi ja mies. Niin minullekin. Minulla ja miehelläni on molemmilla lapsuudenperheemme, sekin on perhe.
"Perheen yksiselitteinen määrittely on osoittautunut ongelmalliseksi kaikilla yhteiskunnan toiminnan tasoilla ja perhe onkin jatkuvan määrittelykamppailun kohde. Käsitteenä perhe on normisidonnainen ja liittyy vallankäyttöön. Esimerkiksi perheen psykoterapeuttisessa hoidossa (perheterapiassa) perheen määrittely liittyy läheisesti siihen, keitä ovat ne perheenä elävät henkilöt, joita yhdistää samasta ongelmasta puhuminen."
Että sinun käsityksesi ap on sinun käsityksesi ja sen lisäksi on paljon muitakin käsityksiä. Kuten anopillasi on ihan ihmeelliset omat käsityksensä. Käsitys perheestä vaihtelee yleensäkin eri kulttuureissa ja eri aikoina. Tänään puhutaan myös ydinperheestä ja perhemuodostelmista kun sukulaiset ja ystävät ovat vuorovaikutuksessa. Huomasitko sanan PERHE.
Tottakai lapsuuden perhe on myös perhe. Se ei poista sitä faktaa että minun perheeni on minä, mies ja lapset. Siihen ei kuulu minun vanhempani eikä mieheni vanhemmat.
Ei minun vanhempani puutu siihen miten me elämme perheenä niin miksi miehen äiti siihen puuttuu? En minäkään mene kertomaan omille vanhemmilleni miten heidän tulisi elää niin miksi heidän pitäisi puuttu minun tapaani elää omaa perhe-elämääni?
Meille kerran sanottiin melko osuvasti "siinä vaiheessa kun teistä tuli perhe, isovanhemmista tuli lähisukua"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Nimenomaan. Lapsena äiti on tietysti pienelle pojalle se ykkönen, mutta aikuiseksi kasvettuaan toivottavasti löytää kumppanin, joka on se läheisin. Jokainen tervepäinen äiti/anoppi tajuaa tämän. Jotain on vinksallaan jos rupeaa miniänsä kanssa kilpailemaan siitä ykköasemasta. Samalla tuhoaa poikansa parisuhdetta eli aiheuttaa kärsimystä rakkaalle (?) pojalleen.
Se on se sama asia mitä itse puolustat kuin leijonaemo, ehdoton äidinrakkaus voittaa minkä tahansa muun sidoksen. Kumpikin anoppi ja miniä on oman perheensä ykkönen. Ja siinä välissä on se onneton toisen poika ja toisen mies. Joskus menee eriytyminen hyvin - joskus taas huonommin.
Eri
Niin se ehdoton äidinrakkaus on se minkä pitäisi antaa tilaa sille omalle lapselle ja sen perheelle, vaikka kuinka tekisi mieli mennä söheltämään lapsen omaan perheeseen niin sen äidinrakkauden kuuluu olla ehdotonta ei itsekästä, ja sen pitäisi kyllä voittaa halu päästä pätemään.
Vierailija kirjoitti:
Ei hitto mitä diivascheissea, ”anoppi ja miniä on kumpikin oman perheensä ykkönen”. Mikä h-vetin YKKÖNEN? Ei naissukupuoli tarkoita että on omassa perheessään joku Saaban kuningatar. Kaikki perheenjäsenet on ihan yhtä tärkeitä. Nuo ”nainen on suvun kuningatar”- höpöhöpöt tulee jostain agraariajalta vuodesta kivi oli kirves.
Mulla ei MUN perheessä häärää äiti eikä anoppi, ne ei kuulu tipan verta mun perheeseen. Ja kukaan ei ole mikään hiton ykkönen saati kakkonen perheissä ylipäätään.
Mun anoppi ja äiti on kumpikin kouluttamattomia wt-juntteja, tyhmiä kun saappaat, hölmöjä rajattomia pölvästejä, yhtään MITÄÄN ei siinä menetä edes lapset kun näitä ei päästetä pyörimään nurkkiin.
Paino sanoissa OMAN PERHEENSÄ. Mun perhe on mun perhe, anopilla omansa. Mun perheessä ei määräile anoppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/elama/art-2000005816542.html
Toivottavasti pääsette lukemaan. Oikein hyvä juttu. Ei tunnistettavia tarinoita täältä. Harmi että on vaan tilaajille mutta usein tulee päivän aikana ISään.
Perhesuhteiden asiantuntijan Minna Oulasmaan monta hyvää huomioita.
Kiitos tiedosta juuri tuota tunnistettavuutta olisinkin kysellyt kun itse en nää artikkelia.
Täällä aika vapaasti voi puhua mutta anoppi kyllä lukee hssää ihan päivittäin :)
Itsepä olet miehesti ja vauvanteon valinnut..miksi valitat? Eroa jos et ole tyytyväinen tai keksi ratkaisu tilanteeseesi. Vituttaa perheelliset ja valittavat naiset, itse olette muksun päättäneet ko.miehen kanssa vääntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisko joku analysoida tätä. Kirjoitinkin jo aikaisemmin, minulla on mt-ongelmainen alkoholistiäiti, joka myöskin toimi niin rajattomasti että oli pakko laittaa välit poikki.
Yksi epidosi oli tällainen: Odotin ensimmäistä lastani. Suvussa on yksi vakava sairaus, joka johtaa todennäköisesti kuolemaan. Asiaa tutkittiin, tehtiin ylimääräisiä ultria jne. Voitte kuvitella kuinka stressaavaa se oli, kun täyttä varmuutta terveydestä ei voinut saada ennen syntymää. Silloin ei ollut vielä geenitestiä ko. sairauteen. No, vauva syntyi terveenä. Meni jonkun aikaa kunnes äitini soitti ja rupesi paasaamaan kuinka kiitollinen hän on että vauva on elossa, SINÄ et voi kuvitellakaan kuinka pahalta tuntui odottaa ja odottaa, että selviäisikö vauva. Tämmöstä ja vähän muutakin settiä tuli jonkun aikaa. Olin aivan tyrmistynyt. Toki tiedän, että äitini on kokenut tuon saman stressin ja huolen, mutta oikeasti, kuinka kukaan voi sanoa äidille eli minulle, etten voi tietää miltä se epävarmuus, huoli ja tuska tuntui??? Miten? Miksi? Vauvani kasvoi minun sisällä, hän on minun lapseni, joten totta helvetissä tiedän miltä se tuntui. Sanoin nämä asiat äidille järkytykseni lomassa. Hän ei käsittänyt ollenkaan mistä puhuin. Onneksi ei olla enää tekemisissä... Tuo pisti kyllä miettimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Nimenomaan. Lapsena äiti on tietysti pienelle pojalle se ykkönen, mutta aikuiseksi kasvettuaan toivottavasti löytää kumppanin, joka on se läheisin. Jokainen tervepäinen äiti/anoppi tajuaa tämän. Jotain on vinksallaan jos rupeaa miniänsä kanssa kilpailemaan siitä ykköasemasta. Samalla tuhoaa poikansa parisuhdetta eli aiheuttaa kärsimystä rakkaalle (?) pojalleen.
Se on se sama asia mitä itse puolustat kuin leijonaemo, ehdoton äidinrakkaus voittaa minkä tahansa muun sidoksen. Kumpikin anoppi ja miniä on oman perheensä ykkönen. Ja siinä välissä on se onneton toisen poika ja toisen mies. Joskus menee eriytyminen hyvin - joskus taas huonommin.
Eri
Niin se ehdoton äidinrakkaus on se minkä pitäisi antaa tilaa sille omalle lapselle ja sen perheelle, vaikka kuinka tekisi mieli mennä söheltämään lapsen omaan perheeseen niin sen äidinrakkauden kuuluu olla ehdotonta ei itsekästä, ja sen pitäisi kyllä voittaa halu päästä pätemään.
Näin juuri, tätä tarkoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika sama jos sata kommentoijaa kertoo mielipiteensä mikä hänelle on perhe kun perhe kuitenkin määritellään nykyään eri tavoin, eri tilanteissa. On varmaan niin hankala yhtälö :D
Ilman faktoja olet vain joku randomi tyyppi, jolla on mielipide.
Ja ilman muuta perheeseen kuuluvat myös sukulaisten puuttuessa ydinperheen lisänä ystävät jos he ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Se on kuulkaa nykyaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/elama/art-2000005816542.html
Toivottavasti pääsette lukemaan. Oikein hyvä juttu. Ei tunnistettavia tarinoita täältä. Harmi että on vaan tilaajille mutta usein tulee päivän aikana ISään.
Perhesuhteiden asiantuntijan Minna Oulasmaan monta hyvää huomioita.Kiitos tiedosta juuri tuota tunnistettavuutta olisinkin kysellyt kun itse en nää artikkelia.
Täällä aika vapaasti voi puhua mutta anoppi kyllä lukee hssää ihan päivittäin :)
Otin 2 viikkoo ilmaseks ton, et pääsee lukee. Onkohan mitkään noista kokemuksista täältä, en tunnistanu yhtään. Ja melko korrektisti kirjotettu. Mut hyvä ton asiantuntijan kommentti, et ongelma on todella yleinen ja lähes koskaan anoppi ei tajua olevansa yli-innokas. Jos jotkuu vaik tunnistais ittensä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua lainkaan miten muka anoppi aj miniä taistelisivat jostain ”ensimmäisen naisen” paikasta samassa perheessä.
Miniä on perheen jäsen, anoppi ei yksinkertaisesti ole.
Nimenomaan. Lapsena äiti on tietysti pienelle pojalle se ykkönen, mutta aikuiseksi kasvettuaan toivottavasti löytää kumppanin, joka on se läheisin. Jokainen tervepäinen äiti/anoppi tajuaa tämän. Jotain on vinksallaan jos rupeaa miniänsä kanssa kilpailemaan siitä ykköasemasta. Samalla tuhoaa poikansa parisuhdetta eli aiheuttaa kärsimystä rakkaalle (?) pojalleen.
Se on se sama asia mitä itse puolustat kuin leijonaemo, ehdoton äidinrakkaus voittaa minkä tahansa muun sidoksen. Kumpikin anoppi ja miniä on oman perheensä ykkönen. Ja siinä välissä on se onneton toisen poika ja toisen mies. Joskus menee eriytyminen hyvin - joskus taas huonommin.
Mä en tarkoittanut mitään perheensä ykköstä vaan sitä että lapsena pojalle tärkein nainen on yleensä äiti. Ja aikuisena vaimo, ja tämä pitää äidin anopiksi tultuaan ymmärtää. Ja uskon että täyspäiset ymmärtääkin.
Vierailija kirjoitti:
Itsepä olet miehesti ja vauvanteon valinnut..miksi valitat? Eroa jos et ole tyytyväinen tai keksi ratkaisu tilanteeseesi. Vituttaa perheelliset ja valittavat naiset, itse olette muksun päättäneet ko.miehen kanssa vääntää.
Vtuttaa tommoset pskantrkeet, jotka tiiä mistää mitää. Tuu neuvomaa muita, sitku sulla on elämänkokemusta...
Niinkuin täältäkin on luettu moneen kertaan, anoppi sekoaa VASTA KUN raskaus on täyttä totta. Sitä ennen ei olisi voinut uskoakaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/elama/art-2000005816542.html
Toivottavasti pääsette lukemaan. Oikein hyvä juttu. Ei tunnistettavia tarinoita täältä. Harmi että on vaan tilaajille mutta usein tulee päivän aikana ISään.
Perhesuhteiden asiantuntijan Minna Oulasmaan monta hyvää huomioita.Kiitos tiedosta juuri tuota tunnistettavuutta olisinkin kysellyt kun itse en nää artikkelia.
Täällä aika vapaasti voi puhua mutta anoppi kyllä lukee hssää ihan päivittäin :)
Harmi kun et pääse lukemaan. Toivon että mahdollisimman moni anoppi lukee sen ja kunnolla miettii omaa käytöstään.
Pari kohtaa pakko poimia teille:
Perhesuhteiden asiantuntija Minna Oulasmaa ( myös itse anoppi)
Syyllinen on anopille selvä. Anopit kertovat että miniä on kauhea ja poikani niin kiltti.
Pojan ja äidin napanuora ei ole katkennut eikä äiti ole päästänyt irti pojastaan.
Kaikki mennyt ihan ok kunnes miniä tulee raskaaksi. Anoppi käyttäytyy kuin olisi itse saamassa vauvan. Se tuntuu miniästä pahalta. Raskaana olevalla heräävät äidin vaistot.
Oulasmaan mukaan jotkut anopit hakevat sisältöä elämään. Oma parisuhde voi tuntua tyhjältä. Tyytymättömyyttä yritetään hälventää elämällä lapsiperheen elämää.
Anoppi ei kuulu ydinperheeseen. Hänelle pitää asettaa rajat.
Oulasmaa määrittelee että hyvää isovanhemmuutta on olla lapsiperheen tukena, jos he sitä toivovat ja siten kuin he toivovat.
Monien isovanhempien kannattaisi päivittää tietojaan kasvatuksesta ja lastenhoidosta. Olen itsekin isoäiti ja olen tehnyt niin, Oulasmaa sanoo.
Isovanhempien tulisi aina kunnioittaa lapsiperheen sääntöjä.
Sellasta mm.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/elama/art-2000005816542.html
Toivottavasti pääsette lukemaan. Oikein hyvä juttu. Ei tunnistettavia tarinoita täältä. Harmi että on vaan tilaajille mutta usein tulee päivän aikana ISään.
Perhesuhteiden asiantuntijan Minna Oulasmaan monta hyvää huomioita.Kiitos tiedosta juuri tuota tunnistettavuutta olisinkin kysellyt kun itse en nää artikkelia.
Täällä aika vapaasti voi puhua mutta anoppi kyllä lukee hssää ihan päivittäin :)Otin 2 viikkoo ilmaseks ton, et pääsee lukee. Onkohan mitkään noista kokemuksista täältä, en tunnistanu yhtään. Ja melko korrektisti kirjotettu. Mut hyvä ton asiantuntijan kommentti, et ongelma on todella yleinen ja lähes koskaan anoppi ei tajua olevansa yli-innokas. Jos jotkuu vaik tunnistais ittensä :)
Ja että oikeasti miettisi onko minussa kuitenkin vikaa edes pikkasen. Pieni herätys, oivallus, jospa minä olen ylittänyt rajat.
Alue: Aihe vapaa
Sinulle ap ja monelle muulle perhe on vain sinä ja lapsi ja mies. Niin minullekin. Minulla ja miehelläni on molemmilla lapsuudenperheemme, sekin on perhe.
"Perheen yksiselitteinen määrittely on osoittautunut ongelmalliseksi kaikilla yhteiskunnan toiminnan tasoilla ja perhe onkin jatkuvan määrittelykamppailun kohde. Käsitteenä perhe on normisidonnainen ja liittyy vallankäyttöön. Esimerkiksi perheen psykoterapeuttisessa hoidossa (perheterapiassa) perheen määrittely liittyy läheisesti siihen, keitä ovat ne perheenä elävät henkilöt, joita yhdistää samasta ongelmasta puhuminen."
Että sinun käsityksesi ap on sinun käsityksesi ja sen lisäksi on paljon muitakin käsityksiä. Kuten anopillasi on ihan ihmeelliset omat käsityksensä. Käsitys perheestä vaihtelee yleensäkin eri kulttuureissa ja eri aikoina. Tänään puhutaan myös ydinperheestä ja perhemuodostelmista kun sukulaiset ja ystävät ovat vuorovaikutuksessa. Huomasitko sanan PERHE.