Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Phyh, taas näitä "miniät" saa päättää kaiken.
Onneksi minä kasvatin oman pojan semmoseksi, ettei se oo iha täys tossukka sitte.
Minä suuttuisin loppu elämäksi, jos miniä rajoittaisi välejä lapsen lapsiini.
Oho, itse ongelma otti puheenvuoron! Onko poikasi yhä avioliitossa vai joko hajotit hänen perheensä?
Aikuinen asettaa oman parisuhteensa ja oman vauvansa äitinsä/isänsä edelle. Ja aikuinen pitää näpit irti lapsensa ydinperheestä.
Et taida älytä, ettei poikasi ole enää vauvasi, eikä miniä vihollisesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut useammankaan miehen äitiä siis poika- tai miesystävän äitiä mitenkään liian vaikeana. Kaipa minä sitten osaan käsitellä tilanteita ja ihmisiä vaikka kahden miehen jätin ja vasta kolmannen kanssa menin naimisiin. Ei johtunut mitenkään näistä äideistä. Jokaisella miehellä oli kyllä haastava suhde äitinsä kanssa mutta eipä se minua haitannut erityisesti. Ei oltu läheisiä mutta tekemisissä kuitenkin. Välillä etäisyys tyynnytti aallot.
Saattaa kiikastaa siitä, että sulla on ollut useita kumppaneita, jolloin ehkä yksikään suhde ei ole syventynytanopin mielestä uhkaavalle tasolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut useammankaan miehen äitiä siis poika- tai miesystävän äitiä mitenkään liian vaikeana. Kaipa minä sitten osaan käsitellä tilanteita ja ihmisiä vaikka kahden miehen jätin ja vasta kolmannen kanssa menin naimisiin. Ei johtunut mitenkään näistä äideistä. Jokaisella miehellä oli kyllä haastava suhde äitinsä kanssa mutta eipä se minua haitannut erityisesti. Ei oltu läheisiä mutta tekemisissä kuitenkin. Välillä etäisyys tyynnytti aallot.
Saattaa kiikastaa siitä, että sulla on ollut useita kumppaneita, jolloin ehkä yksikään suhde ei ole syventynytanopin mielestä uhkaavalle tasolle.
Ne ongelmat alkaa siinä vaiheessa kun muututaan ohimenevästä naisystävästä kihlatuksi ja vaimoksi ja tehdään se eka lapsi...
Miehen roolia näissä ongelmissa ei paljon mainita. Mieshän se on, jonka kuuluisi asettaa vaimo ja lapset äitinsä edelle. Se on normaaliin aikuistumiseen kuuluva asia, eikä olisi mikään ongelma henkisesti kypsälle.
Mikä näistä miehistä tekee oman elämänsä sivuroolinäyttelijöitä, ajautujia, rusinat pullasta nyppiviä opportunisteja?
Missä vastuu, puolison kunnioitus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut useammankaan miehen äitiä siis poika- tai miesystävän äitiä mitenkään liian vaikeana. Kaipa minä sitten osaan käsitellä tilanteita ja ihmisiä vaikka kahden miehen jätin ja vasta kolmannen kanssa menin naimisiin. Ei johtunut mitenkään näistä äideistä. Jokaisella miehellä oli kyllä haastava suhde äitinsä kanssa mutta eipä se minua haitannut erityisesti. Ei oltu läheisiä mutta tekemisissä kuitenkin. Välillä etäisyys tyynnytti aallot.
Saattaa kiikastaa siitä, että sulla on ollut useita kumppaneita, jolloin ehkä yksikään suhde ei ole syventynytanopin mielestä uhkaavalle tasolle.
Ne ongelmat alkaa siinä vaiheessa kun muututaan ohimenevästä naisystävästä kihlatuksi ja vaimoksi ja tehdään se eka lapsi...
Näin. Varteenotettava uhka. Sitä ennen voi mennä vaikka viisikin vuotta olematta uhka anopille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen roolia näissä ongelmissa ei paljon mainita. Mieshän se on, jonka kuuluisi asettaa vaimo ja lapset äitinsä edelle. Se on normaaliin aikuistumiseen kuuluva asia, eikä olisi mikään ongelma henkisesti kypsälle.
Mikä näistä miehistä tekee oman elämänsä sivuroolinäyttelijöitä, ajautujia, rusinat pullasta nyppiviä opportunisteja?
Missä vastuu, puolison kunnioitus?
Niin. Kukas sen miehen on kasvattanut? Nämä lyttäävät takertujat jotka ovat saaneet miehen uskomaan että äitin mieltä ei saa pahottaa ja tämä kaikki on normaalia?
Minulla esmes on rajaton äiti ja kaksi rajatonta siskoa. Mitenköhän se onkaan mahdollista?
T. Juna-asemalla asunut tai siltä ainakin tuntui kun kolme rajatonta naista kaikki halusi oman palansa lapsistani
Hesarin Riikan jutut olivat mielestäni varsin kevyitä esimerkkejä. Vakavampaa oli tuo asiantuntijan kokemus siitä, että apua soittelevat isoäidit eivät näe itsessään mitään vikaa. Hirveän hedelmällistä yrittää käydä keskustelua, sopia kompromisseja tai muutenkaan muodostaa ystävällistä suhdetta, jos missä tahansa konfliktitilanteessa syy on aina vain 100% toisessa osapuolessa. Voin kuvitella, miten nämä ovat juuri niitä rajoja ylitteleviä anoppeja, jotka kokevat tulleensa loukatuksi ja miniän lähes ryöstäneen lapsen ja lapsenlapsen mummulta, jos heille yhden kerran sanoo: "Kiitos neuvoistasi, mutta teemme tässä asiassa omalla tavallamme."
Ja jos anoppi ikinä erehtyy pyytämään mitään anteeksi, niin sävy on tätä: "Anteeksi, JOS nyt jotenkin loukkasin, ei kyllä pitäisi ihmisen olla noin sensitiivinen, että pikkujutuista ottaa itseensä." Sitten voikin vähän muulle suvulle ihmetellä, kun ei vilpitön anteeksipyyntö miniälle tai edes (miniän manipuloimalle ja käännyttämälle) omalle pojalle kelpaa. :'D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hesarin Riikan jutut olivat mielestäni varsin kevyitä esimerkkejä. Vakavampaa oli tuo asiantuntijan kokemus siitä, että apua soittelevat isoäidit eivät näe itsessään mitään vikaa. Hirveän hedelmällistä yrittää käydä keskustelua, sopia kompromisseja tai muutenkaan muodostaa ystävällistä suhdetta, jos missä tahansa konfliktitilanteessa syy on aina vain 100% toisessa osapuolessa. Voin kuvitella, miten nämä ovat juuri niitä rajoja ylitteleviä anoppeja, jotka kokevat tulleensa loukatuksi ja miniän lähes ryöstäneen lapsen ja lapsenlapsen mummulta, jos heille yhden kerran sanoo: "Kiitos neuvoistasi, mutta teemme tässä asiassa omalla tavallamme."
Ja jos anoppi ikinä erehtyy pyytämään mitään anteeksi, niin sävy on tätä: "Anteeksi, JOS nyt jotenkin loukkasin, ei kyllä pitäisi ihmisen olla noin sensitiivinen, että pikkujutuista ottaa itseensä." Sitten voikin vähän muulle suvulle ihmetellä, kun ei vilpitön anteeksipyyntö miniälle tai edes (miniän manipuloimalle ja käännyttämälle) omalle pojalle kelpaa. :'D
Niinpä. Hehän soittelevat sinne juurikin jotta saisivat miniän käyttäytymään.
Se ärsytti että taaaaaaaas vedottiin siihen että pitäisi vain ottaa kevyemmin ja huumorilla. Miksi pitäisi? Kuka jaksaa kuunnella nalkutusta ja mäkätystä hymy huulilla?
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavuudestaan huolimatta ,nyt ollaan kyllä jo lähellä toistoa,mun täytynee lopettaa tämän keskustelun seuraaminen.Myönnän olen koukussa,mutta huomaan lukemisen aiheuttavan minussa v *tutusta,masentumista,epätoivoa ja ennenkaikkea tämä tappanut uskoni ihmisiin,perheeseen , normaaleihin ihmissuhteisiin.Lisäksi olen alkanut pelätä miten selviän jos minun pitää tulevaisuudessa kävellä munankuorilla ,en ole kovin hyvä siinä.
Anteeksi, en tiedä oletko aiemmin kirjoittanut ketjuun, mutta oletko itse anoppi/mummo?
Sillä ihan puhtaalla ystävyydestä haluan sanoa sinulle, että jos tästä ketjusta herää tuollaisia tunteita, niin ehkä olet itse ylittänyt rajoja ja nyt se on vaikeaa sietää? Saatan myös käsittää viestisi väärin, jos näin, niin pahoittelut.
Jos olet esimerkiksi käyttäytynyt kuin lapsenlapsen saanti olisi sinulle suurempi juttu kuin äidiksi tulo miniälle, käyttäytynyt kuin lapsenlapsi olisi sinun omasi, pyytänyt vauvaa hoitoon useammin kuin kerran kieltäytymisestä huolimatta, vaatinut saada sylitellä vauvaa vaikka miniästä se on tuntunut epämukavalta, lähestynyt lapsenlapsia nimenomaan sinun toiveista ja haluista käsin, jopa kutsunut itseä äidiksi lapsenlapselle (ym. mitä tässä keskustelussa on tullut vastaan), niin olet ylittänyt rajoja selvästi.
Mutta ei hätää jos näin on. Avoin keskustelu osapuolten kesken ja itsetutkiskelu voi vielä auttaa tilanteeseen. Ylipäätään olisi tärkeintä tiedostaa, että lapsenlapsen läheisyys ja hoito yms. ei ole isovanhemman oikeus, vaan se on jotain mikä tapahtuu luonnostaan, jos vanhempien roolia kunnioitetaan ja lapsia lähestytään aitoina ja tuntevina ihmisinä, jotka erityisesti vauvana tarvitsevat äitinsä läheisyyttä ja syliä. Kenenkään ulkopuolisen vuoksi ei pitäisi lapsen joutua olemaan erossa vanhemmistaan, vaan se lähtee aina vanhempien tarpeesta ja lapsen kyvystä olla erossa. Jos tuon tiedät tai opit, niin ei ole syytä masentua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Printtaa hammaslääkäriliiton sivuilta faktaa vauvoista ja karieksesta ja anna luettavaksi appivanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Printtaa hammaslääkäriliiton sivuilta faktaa vauvoista ja karieksesta ja anna luettavaksi appivanhemmille.
En ole ap mutta minä tein tämän, ja vastaus oli, että "ei noita kaikkia hössötyksiä ja varoituksia kannata uskoa, nykyään kaikesta varoitellaan mutta ei ne varoitukset totta ole". Tietyntyyppisiin ihmisiin ei vain pure järkipuhe eikä edes viralliset suositukset, he ovat päättäneet pitää kiinni siitä omasta mielipiteestä ja sitä ei käännä mikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin lapsenlapsen näkökulmasta jollakin tapaa rajaton isovanhempi on kamala. Ei siellä tee mieli käydä enää aikuisena. Jo lapsuudesta muistan usein sen miten äiti hermostui omaan äitiinsä.
Ensimmäinen muistoni siitä että mummoni kritisoi minua, on kun olin kymmenen. Olin lihava. Myöhemmin hän tiesi että minua on kiusattu koulussa. Silti hän aina kritisoi ulkonäköni - hiukset, meikit, painon, vaatteet. Kaiken. Kaikessa on aina vikaa. Jos sanoo että ole hiljaa, hän ei ole. Ei ymmärrä että toinen pahoittaa mielensä. Jankkaa ja jankkaa viimeiseen asti.
Onneksi ei ole tulossa itselle lapsia (olen mummoni vanhimman lapsen ensimmäinen lapsi, joten jos saisin lapsia, hän voisi hyvin olla näkemässä ne). Edes koiriani en luota sinne enää hoitoon. Kerran ruokittiin vasten ohjeita yhden päivän aikana (koira hoidossa ehkä 10h) ja tuloksena oli korvatulehdus ja vatsa sekaisin.
Kaikki mitä yleisesti hänestä muistan, on päteminen, jankkaus ja kritisointi. Ei sinne tee mieli mennä käymään. Sitten valitetaan kun en käy.
Miksihän en?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua täällä on käyty.
Ihan vähän pistää silmään asenne, että tässä ketjussa saa ainoastaan haukkua anoppeja ja kehua miniöitä.
Rikkaampaa olisi varmaan jos voitaisiin keskustella monelta kantilta, enkä usko, että kaikki miniätkään ovat virheettömiä. Kyllä aika moni nuoren naisen itsevarmuudella voi pahentaa tilannetta, erityisesti sen oman miehensä kohdalla.
Kärsimystä näissä tilanteissa riittää, ja se on ikävää. En minä hulluja anoppejakaan tässä puolusta.
Jotenkin tuntuu vaan, että ei ole kovin rakentavaa, jos kostonhimo on päällimäinen tunne ja viha sanelee ratkaisut.
Ihmisiä tietysti kaikki vain ollaan.
Olen ihan samaa mieltä ja hiiteen tuo polkyannalla ratsastava, hänellä ei riitä kapasiteetti ymmärtämään etteivät asiat ole mustia eivätkä valkoisia - ymmärrys ja kehittyminen jää kesken. Mikä on surullista. Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen ja ymmärtämällä tarkoitan syiden ja seurauksien ymmärtämistä.
Polkyannan vihaajalle, ymmärsit (tietenkin) hänetkin väärin. It's not a state of mind, but rather a skill that becomes stronger with practice. When you're hunting for the glad things, you sort of forget the other kind." Welcome to the 21st century, Pollyanna. You'll fit right in.
Mikä on polkyanna? Vastaat näemmä jo itse itsellesi.
Mene muualle, jos ketju ei miellytä.
Mitä jos itse menisit muualle jos keskustelijat eivät miellytä :D mainitsitko mitkä kommentit ovat sinun niin voin mielenkiinnosta katsoa millaista antia olet itse tuonut tähän keskusteluun, kiitos!
Vain sinä häiritset minua ja kaikkia muita.
Mene vaikka kiusaamaan jotakuta irl ja jätä tämä ketju rauhaan.
Ja ei. Ei tarvitse erotella oksennuksiasi täällä. Ne erottaa kyllä.
Pöhkö, täällä on useampi ihminen (kuin sinä). Et sinä erota juuri minun kirjoituksiani :D vaan sinä se et yhtään tykkää jos joku on eri mieltä kuin sinä. Ihan kuule hirviöanoppiainesta - hui!
Sinun tekstisi kyllä erottaa. Ääliö.
Pelottavaahan tässä on, että sinä todella luulet niin mutta minä taas tiedän, että vastasin toiselle asioita laajemmin käsittävälle ihmiselle. Osa meistä luonteensa, koulutuksensa ja töidensä kautta haluavat ymmärtää kokonaisuuksia, syitä ja seurauksia, eri ihmisiä.
Kannattaa kiinnittää huomiota mikä sinua draivaa eteenpäin, onko se ratkaisukeskeinen käyttäytyminen vai viha, kosto, valta.
Sun tyyli on vähän sellainen "täällä keskustelen vain minä!" Ja sehän ei ihmissuhteissa toimi ollenkaan kuten olet varmasti itsekin nähnyt ja kokenut.
Vastaan vaan tähän että useimmat tässä ketjussa jo ovat yrittäneet ymmärtää ja keksiä ratkaisuja, mutta vastapuoli ei ole ottanut koppia vaan jatkanut samaa käytöstä. Eikä asiaa tarvitse "ymmärtää". Jostain syystä vain yhden puolen pitää tässä olla se joka etsii ratkaisuja eikä saa olla vihainen tai pahalla mielellä. Minä yritin ymmärtää oman äitini käytöstä pitkään - miksi joku ihminen toimii kun hän toimi - ja lopulta tulin siihen tulokseen että tämä ihminen on niin erilainen luonteeltaan, maailmankuvaltaan ja kasvatukseltaan että en koskaan ymmärtäisi häntä kuin korkeintaan pinnallisesti vaikka kuinka yrittäisin. Tiesin miksi hän toimi niinkuin toimi, pitkällisen pohdinnan jälkeen, mutta en koskaan ymmärtänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavuudestaan huolimatta ,nyt ollaan kyllä jo lähellä toistoa,mun täytynee lopettaa tämän keskustelun seuraaminen.Myönnän olen koukussa,mutta huomaan lukemisen aiheuttavan minussa v *tutusta,masentumista,epätoivoa ja ennenkaikkea tämä tappanut uskoni ihmisiin,perheeseen , normaaleihin ihmissuhteisiin.Lisäksi olen alkanut pelätä miten selviän jos minun pitää tulevaisuudessa kävellä munankuorilla ,en ole kovin hyvä siinä.
Anteeksi, en tiedä oletko aiemmin kirjoittanut ketjuun, mutta oletko itse anoppi/mummo?
Sillä ihan puhtaalla ystävyydestä haluan sanoa sinulle, että jos tästä ketjusta herää tuollaisia tunteita, niin ehkä olet itse ylittänyt rajoja ja nyt se on vaikeaa sietää? Saatan myös käsittää viestisi väärin, jos näin, niin pahoittelut.
Jos olet esimerkiksi käyttäytynyt kuin lapsenlapsen saanti olisi sinulle suurempi juttu kuin äidiksi tulo miniälle, käyttäytynyt kuin lapsenlapsi olisi sinun omasi, pyytänyt vauvaa hoitoon useammin kuin kerran kieltäytymisestä huolimatta, vaatinut saada sylitellä vauvaa vaikka miniästä se on tuntunut epämukavalta, lähestynyt lapsenlapsia nimenomaan sinun toiveista ja haluista käsin, jopa kutsunut itseä äidiksi lapsenlapselle (ym. mitä tässä keskustelussa on tullut vastaan), niin olet ylittänyt rajoja selvästi.
Mutta ei hätää jos näin on. Avoin keskustelu osapuolten kesken ja itsetutkiskelu voi vielä auttaa tilanteeseen. Ylipäätään olisi tärkeintä tiedostaa, että lapsenlapsen läheisyys ja hoito yms. ei ole isovanhemman oikeus, vaan se on jotain mikä tapahtuu luonnostaan, jos vanhempien roolia kunnioitetaan ja lapsia lähestytään aitoina ja tuntevina ihmisinä, jotka erityisesti vauvana tarvitsevat äitinsä läheisyyttä ja syliä. Kenenkään ulkopuolisen vuoksi ei pitäisi lapsen joutua olemaan erossa vanhemmistaan, vaan se lähtee aina vanhempien tarpeesta ja lapsen kyvystä olla erossa. Jos tuon tiedät tai opit, niin ei ole syytä masentua.
En ole isoäiti enkä virallinen anoppi.Potentiaaliset lapsenlapset eivät ajatuksissani pyöri.Voi joskus ilmestyä tai olla ilmestymättä.
Kertomani tuntemukset kumpuavat omasta kokemuksesta.
Meillä kaikki oli päinvastoin.Omassa lapsuudessa ja lapseni lapsuudessa.Täällä kerrottu ahdistaa!
Olen nyt jo yli varovainen etten vain sotkeutuisi mihinkään ,mitä ei kysytä minulta ym.Siitä nuo munankuoret.Ihan varmasti tulen töppäämään tilanteessa missä unohdan varoa ja olen oma itseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Printtaa hammaslääkäriliiton sivuilta faktaa vauvoista ja karieksesta ja anna luettavaksi appivanhemmille.
En ole ap mutta minä tein tämän, ja vastaus oli, että "ei noita kaikkia hössötyksiä ja varoituksia kannata uskoa, nykyään kaikesta varoitellaan mutta ei ne varoitukset totta ole". Tietyntyyppisiin ihmisiin ei vain pure järkipuhe eikä edes viralliset suositukset, he ovat päättäneet pitää kiinni siitä omasta mielipiteestä ja sitä ei käännä mikään.
Asioiden perusteleminen on antanut appivanhemmille väärän viestin koko ajan. He eivät edes lukisi mitään hammaslääkäriliiton tekstiä, vaan toteaisivat suoralta kädeltä, aivan pokkana "ei pidä paikkaansa". Ja asia on loppuunkäsitelty. Sen jälkeen pussailu jatkuisi ja hammaslääkäriliiton tekstiä siteerattaisiin vitsinä pussailun lomassa. Minulle v**tuiltaisiin siitä edes tyylillä "oho, voikohan näitä pullia syödä, kysyppäs *minun nimi* hammaslääkäriliitolta" ja kaikilla olisi niiiiin ratkiriemukasta taas ääliön vouhottaja-miniän takia. Se on ollut tätä koko ajan!
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsenlapsen näkökulmasta jollakin tapaa rajaton isovanhempi on kamala. Ei siellä tee mieli käydä enää aikuisena. Jo lapsuudesta muistan usein sen miten äiti hermostui omaan äitiinsä.
Ensimmäinen muistoni siitä että mummoni kritisoi minua, on kun olin kymmenen. Olin lihava. Myöhemmin hän tiesi että minua on kiusattu koulussa. Silti hän aina kritisoi ulkonäköni - hiukset, meikit, painon, vaatteet. Kaiken. Kaikessa on aina vikaa. Jos sanoo että ole hiljaa, hän ei ole. Ei ymmärrä että toinen pahoittaa mielensä. Jankkaa ja jankkaa viimeiseen asti.Onneksi ei ole tulossa itselle lapsia (olen mummoni vanhimman lapsen ensimmäinen lapsi, joten jos saisin lapsia, hän voisi hyvin olla näkemässä ne). Edes koiriani en luota sinne enää hoitoon. Kerran ruokittiin vasten ohjeita yhden päivän aikana (koira hoidossa ehkä 10h) ja tuloksena oli korvatulehdus ja vatsa sekaisin.
Kaikki mitä yleisesti hänestä muistan, on päteminen, jankkaus ja kritisointi. Ei sinne tee mieli mennä käymään. Sitten valitetaan kun en käy.
Miksihän en?
Meillä teinit ei suostu menemään mummolaan.
Siellä ei kritisoida, paitsi minua, mutta siellä sallitaan kaikki, kilpaillaan kanssani ja paapotaan tukahduttavasti, kuin teinit olisivat taaperoita.
Arvaapa kenen syyksi on pantu se ettei teinit mene....
T. Rajattoman tytär
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Printtaa hammaslääkäriliiton sivuilta faktaa vauvoista ja karieksesta ja anna luettavaksi appivanhemmille.
En ole ap mutta minä tein tämän, ja vastaus oli, että "ei noita kaikkia hössötyksiä ja varoituksia kannata uskoa, nykyään kaikesta varoitellaan mutta ei ne varoitukset totta ole". Tietyntyyppisiin ihmisiin ei vain pure järkipuhe eikä edes viralliset suositukset, he ovat päättäneet pitää kiinni siitä omasta mielipiteestä ja sitä ei käännä mikään.
Asioiden perusteleminen on antanut appivanhemmille väärän viestin koko ajan. He eivät edes lukisi mitään hammaslääkäriliiton tekstiä, vaan toteaisivat suoralta kädeltä, aivan pokkana "ei pidä paikkaansa". Ja asia on loppuunkäsitelty. Sen jälkeen pussailu jatkuisi ja hammaslääkäriliiton tekstiä siteerattaisiin vitsinä pussailun lomassa. Minulle v**tuiltaisiin siitä edes tyylillä "oho, voikohan näitä pullia syödä, kysyppäs *minun nimi* hammaslääkäriliitolta" ja kaikilla olisi niiiiin ratkiriemukasta taas ääliön vouhottaja-miniän takia. Se on ollut tätä koko ajan!
Tunnistan tämän ihmistyypin ja ikävä kyllä kyse on puhtaasta ilkeydestä ja tietoisesta vittui*lusta. He kyllä tietävät hammaslääkäriliiton olevan oikeassa (vaikka esittävät päinvastaista), mutta se on koko jutussa sivuseikka. Ei nimittäin ole kyse hampaista, terveydestä eikä suosituksista heidän näkökulmastaan. Vaan ainoastaan mahdollisuudesta taas saada yksi hyvä aihe vittui*lulle. Ilkeitä pahansuopia ihmisiä, jotka etsivät koko ajan keinoja toteuttaa sitä ilkeyttään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavuudestaan huolimatta ,nyt ollaan kyllä jo lähellä toistoa,mun täytynee lopettaa tämän keskustelun seuraaminen.Myönnän olen koukussa,mutta huomaan lukemisen aiheuttavan minussa v *tutusta,masentumista,epätoivoa ja ennenkaikkea tämä tappanut uskoni ihmisiin,perheeseen , normaaleihin ihmissuhteisiin.Lisäksi olen alkanut pelätä miten selviän jos minun pitää tulevaisuudessa kävellä munankuorilla ,en ole kovin hyvä siinä.
Anteeksi, en tiedä oletko aiemmin kirjoittanut ketjuun, mutta oletko itse anoppi/mummo?
Sillä ihan puhtaalla ystävyydestä haluan sanoa sinulle, että jos tästä ketjusta herää tuollaisia tunteita, niin ehkä olet itse ylittänyt rajoja ja nyt se on vaikeaa sietää? Saatan myös käsittää viestisi väärin, jos näin, niin pahoittelut.
Jos olet esimerkiksi käyttäytynyt kuin lapsenlapsen saanti olisi sinulle suurempi juttu kuin äidiksi tulo miniälle, käyttäytynyt kuin lapsenlapsi olisi sinun omasi, pyytänyt vauvaa hoitoon useammin kuin kerran kieltäytymisestä huolimatta, vaatinut saada sylitellä vauvaa vaikka miniästä se on tuntunut epämukavalta, lähestynyt lapsenlapsia nimenomaan sinun toiveista ja haluista käsin, jopa kutsunut itseä äidiksi lapsenlapselle (ym. mitä tässä keskustelussa on tullut vastaan), niin olet ylittänyt rajoja selvästi.
Mutta ei hätää jos näin on. Avoin keskustelu osapuolten kesken ja itsetutkiskelu voi vielä auttaa tilanteeseen. Ylipäätään olisi tärkeintä tiedostaa, että lapsenlapsen läheisyys ja hoito yms. ei ole isovanhemman oikeus, vaan se on jotain mikä tapahtuu luonnostaan, jos vanhempien roolia kunnioitetaan ja lapsia lähestytään aitoina ja tuntevina ihmisinä, jotka erityisesti vauvana tarvitsevat äitinsä läheisyyttä ja syliä. Kenenkään ulkopuolisen vuoksi ei pitäisi lapsen joutua olemaan erossa vanhemmistaan, vaan se lähtee aina vanhempien tarpeesta ja lapsen kyvystä olla erossa. Jos tuon tiedät tai opit, niin ei ole syytä masentua.
En ole isoäiti enkä virallinen anoppi.Potentiaaliset lapsenlapset eivät ajatuksissani pyöri.Voi joskus ilmestyä tai olla ilmestymättä.
Kertomani tuntemukset kumpuavat omasta kokemuksesta.
Meillä kaikki oli päinvastoin.Omassa lapsuudessa ja lapseni lapsuudessa.Täällä kerrottu ahdistaa!
Olen nyt jo yli varovainen etten vain sotkeutuisi mihinkään ,mitä ei kysytä minulta ym.Siitä nuo munankuoret.Ihan varmasti tulen töppäämään tilanteessa missä unohdan varoa ja olen oma itseni.
Tuo munankuori-neuroosi haiskahtaa nyt hieman marttyyrinviitan kainolta asettelulta olkapäille. Normaali, toista ihmistä ja toisen ihmisen tilaa kunnioittava käytös ei ole mitään rakettitiedettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavuudestaan huolimatta ,nyt ollaan kyllä jo lähellä toistoa,mun täytynee lopettaa tämän keskustelun seuraaminen.Myönnän olen koukussa,mutta huomaan lukemisen aiheuttavan minussa v *tutusta,masentumista,epätoivoa ja ennenkaikkea tämä tappanut uskoni ihmisiin,perheeseen , normaaleihin ihmissuhteisiin.Lisäksi olen alkanut pelätä miten selviän jos minun pitää tulevaisuudessa kävellä munankuorilla ,en ole kovin hyvä siinä.
Anteeksi, en tiedä oletko aiemmin kirjoittanut ketjuun, mutta oletko itse anoppi/mummo?
Sillä ihan puhtaalla ystävyydestä haluan sanoa sinulle, että jos tästä ketjusta herää tuollaisia tunteita, niin ehkä olet itse ylittänyt rajoja ja nyt se on vaikeaa sietää? Saatan myös käsittää viestisi väärin, jos näin, niin pahoittelut.
Jos olet esimerkiksi käyttäytynyt kuin lapsenlapsen saanti olisi sinulle suurempi juttu kuin äidiksi tulo miniälle, käyttäytynyt kuin lapsenlapsi olisi sinun omasi, pyytänyt vauvaa hoitoon useammin kuin kerran kieltäytymisestä huolimatta, vaatinut saada sylitellä vauvaa vaikka miniästä se on tuntunut epämukavalta, lähestynyt lapsenlapsia nimenomaan sinun toiveista ja haluista käsin, jopa kutsunut itseä äidiksi lapsenlapselle (ym. mitä tässä keskustelussa on tullut vastaan), niin olet ylittänyt rajoja selvästi.
Mutta ei hätää jos näin on. Avoin keskustelu osapuolten kesken ja itsetutkiskelu voi vielä auttaa tilanteeseen. Ylipäätään olisi tärkeintä tiedostaa, että lapsenlapsen läheisyys ja hoito yms. ei ole isovanhemman oikeus, vaan se on jotain mikä tapahtuu luonnostaan, jos vanhempien roolia kunnioitetaan ja lapsia lähestytään aitoina ja tuntevina ihmisinä, jotka erityisesti vauvana tarvitsevat äitinsä läheisyyttä ja syliä. Kenenkään ulkopuolisen vuoksi ei pitäisi lapsen joutua olemaan erossa vanhemmistaan, vaan se lähtee aina vanhempien tarpeesta ja lapsen kyvystä olla erossa. Jos tuon tiedät tai opit, niin ei ole syytä masentua.
En ole isoäiti enkä virallinen anoppi.Potentiaaliset lapsenlapset eivät ajatuksissani pyöri.Voi joskus ilmestyä tai olla ilmestymättä.
Kertomani tuntemukset kumpuavat omasta kokemuksesta.
Meillä kaikki oli päinvastoin.Omassa lapsuudessa ja lapseni lapsuudessa.Täällä kerrottu ahdistaa!
Olen nyt jo yli varovainen etten vain sotkeutuisi mihinkään ,mitä ei kysytä minulta ym.Siitä nuo munankuoret.Ihan varmasti tulen töppäämään tilanteessa missä unohdan varoa ja olen oma itseni.Tuo munankuori-neuroosi haiskahtaa nyt hieman marttyyrinviitan kainolta asettelulta olkapäille. Normaali, toista ihmistä ja toisen ihmisen tilaa kunnioittava käytös ei ole mitään rakettitiedettä.
Rajattoman lyttääjän puhettahan tuo on. Lähtökohtaisesti jo lytätään ja pilkataan. Ja tosiaan orjantappurat jo hiertää ohimoita. Auts, auts.
Alue: Aihe vapaa
Up