Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko av ihan paras paikka esittää mielipiteitään jos pohtii mm.

"En oikeasti edes tiedä onko minulla omia mielipiteitä. Aina on pitänyt olla samaa mieltä muiden kanssa. Vaihtoehtoja ei ole ollut."

Täällähän lynkataan jos esittää eriävän mielipiteen kuin sata muuta vaikka että eivät ne anopit ole aina niitä pahiksia ja joskus miniät ovat niitä hirviöitä, jotka toiminnallaan eristävät miehensä vanhemmat pojan perheestä eivätkä ne miniät yhtään mieti miten tämä vaikuttaa mieheensä ja yhteisiin lapsiin. Näitäkin tarinoita on ja loogisesti ajatellen niin on pakko olla. (En ole anoppi/mummo vaan miniä, ja mietin asioiden eri puolia).

Menisitkö miettimään niitä asioiden eri puolia jonnekin ihan muualle. Tässä ketjussa on vertaistukea meille joiden ongelma ovat itsekkäät ja rajattomat isovanhemmat ja vanhemmat. Aloita sinä vaikka sellainen ketju jossa kehutaan ihania isovanhempia. Koska heitä on, kaikki tietävät sen. Mutta ei lähellekään kaikilla. Meillä joilla sellasia ei ole, on täysin oikeus käydä läpi lähisukulaisilta kokemaamme henkistä väkivaltaa - joka ulottuu myös meidän lapsiin.

Samoin myös ne pari kirjoittajaa, jotka kuvittelevat, että tämän ketjun teemana on haukkua ja demonisoida kaikki isovanhemmat ja ylipäätään keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naiset. Ei ole. Viestit ovat tapausesimerkkejä aiheesta rajattomat isovanhemmat.

Ja kiitos ei myöskään enää ketjuun viestejä aiheesta rajattomat vanhemmat, se ei kiinnosta. Rajattomat isovanhemmat on oikea aihe eli miten rajattoman isovanhemmat käytös vaikuttaa heidän lapsenlapsiin. Pysytään aiheessa kiitos!

Rajattomat vanhemmat on usein myös rajattomia isovanhempia, ja vaikkei olisikaan, niin käytöksessä on paljon samaa. Mua ainakin kiinnostaa myös kokemukset rajattomista vanhemmista ilman lapsenlapsia, vaikka itsellä lapsi onkin.

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä hyvä miniä - tässä check list:

Älä toivota minua tervetulleeksi ihan milloin tahansa, jos en oikeasti saa tulla milloin vain. Tiedän, että te nuoret ette puhu puhelimessa niin paljoa, mutta vastaa kun soitan! En ole mikään helkutin puhelinmyyjä vaan puolisosi äiti ja lastesi isoäiti! Minullakin on omia menoja. Siitä huolimatta että lapsenlapseni ovat ihania, en aina ehdi enkä jaksa hoitaa heitä. Se sinun pitää vaan ymmärtää. Ymmärrän, että kaikkien pitää päästä purkautumaan joskus, mutta eivät ongelmat selän takana jauhamalla ratkea. Sano suoraan jos joku oikeasti vaivaa! Passiivinen aggressiivisuus on aggressiivisuutta ihan yhtä lailla. Jos et osaa sanoa mitään kivaa livauttamatta mukaan arvostelevaa kommenttia, ole ennemmin hiljaa. Minä päätän mihin rahani tuhlaan. Jos haluan ostella lapsenlapselleni prinsessavaatteita tai trendileluja, minä ostan. Olet ihan oikeassa. Vähän tuomitsen ja arvostelen sinua. Mutta haluan, että lapseni on onnellinen ja että lapsenlapseni ovat onnellisia. Vaikka en voi kontrolloida sitä oikeasti, en mahda sille mitään, että yritän edes vähän. Ennen kuin arvostelet lastenkasvatustaitojani, muista että olen kasvattanut yhden lapsen sellaiseksi, että olet halunnut sen samaisen lapsen kanssa naimiisin. Enköhän minä jotain osaa tehdä oikein!

Tekstisi on oppikirjaesimerkki passiivisaggressiivisesta ilmaisusta. 

Osin tässä on varmasti kyse perheiden välisistä kulttuurieroista, jotkut tämän ketjun analyysit ovat olleet siinä mielessä loistavia. Hahmotan oman tilanteeni tätä kautta vähän selkeämmin. Esimerkiksi miehen perheessä on totuttu, että vanhemmat sanovat mielipiteensä oikeastaan ihan kaikkiin asioihin ja ns. osallistuvat päätöksiin ikään kuin laajennetun perheen jäseninä. Minun perheessäni taas asioista keskustellaan ja päätöksiä punnitaan yhdessä vain, jos niistä erikseen kysytään. Tämä voi kuulostaa pieneltä asialta, mutta loppupeleissä siinä on iso ero. Etenkin sitten kun tuo sama keskustelutyyli ja neuvominen koskee niitä asioita, jotka ovat minun mielestäni yksityisiä, eikä mun vastauksia asioihin rekisteröidä ollenkaan (tai jopa toimitaan täysin päinvastaisesti), niin ollaan jo puissa. Eli tavallaan ymmärrän kulttuurierot ja sen, että tuo on vaan tapa kommunikoida, mutta en silti ole sitä mieltä, että vaan mun kuuluu joustaa ja ymmärtää loputtomiin. "Se nyt on vaan tuommoinen", on huono selitys koska olen minäkin nyt vaan tämmöinen. :D

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä hyvä miniä - tässä check list:

Älä toivota minua tervetulleeksi ihan milloin tahansa, jos en oikeasti saa tulla milloin vain. Tiedän, että te nuoret ette puhu puhelimessa niin paljoa, mutta vastaa kun soitan! En ole mikään helkutin puhelinmyyjä vaan puolisosi äiti ja lastesi isoäiti! Minullakin on omia menoja. Siitä huolimatta että lapsenlapseni ovat ihania, en aina ehdi enkä jaksa hoitaa heitä. Se sinun pitää vaan ymmärtää. Ymmärrän, että kaikkien pitää päästä purkautumaan joskus, mutta eivät ongelmat selän takana jauhamalla ratkea. Sano suoraan jos joku oikeasti vaivaa! Passiivinen aggressiivisuus on aggressiivisuutta ihan yhtä lailla. Jos et osaa sanoa mitään kivaa livauttamatta mukaan arvostelevaa kommenttia, ole ennemmin hiljaa. Minä päätän mihin rahani tuhlaan. Jos haluan ostella lapsenlapselleni prinsessavaatteita tai trendileluja, minä ostan. Olet ihan oikeassa. Vähän tuomitsen ja arvostelen sinua. Mutta haluan, että lapseni on onnellinen ja että lapsenlapseni ovat onnellisia. Vaikka en voi kontrolloida sitä oikeasti, en mahda sille mitään, että yritän edes vähän. Ennen kuin arvostelet lastenkasvatustaitojani, muista että olen kasvattanut yhden lapsen sellaiseksi, että olet halunnut sen samaisen lapsen kanssa naimiisin. Enköhän minä jotain osaa tehdä oikein!

Suomeksi siis, että sanoa saa mutta anopin ei tarvitse ottaa kuuleviin korviinsa. Anoppi saa kantaa lapsille sellaisia leluja tai vaatteita, mitkä itse katsoo soveliaaksi. Jos asiasta sanoo vaikka kuinka nätisti niin anopilla on silti oikeus tehdä täysin parhaaksi katsomallaan tavalla.

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.

Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.

Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.

Saisiko tähän lainaukseen linkin? Psykologin kirjoittamaksi teksti on nimittäin varsin epätieteellistä ja ilmeisen subjektiiviseen kokemukseen pohjautuvaa, älyllisesti laiskaa. Sukupuolisia ominaisuuksia käsitellään homogeenisestä näkökulmasta mikä on ollut vanhanaikaista jo 80-luvulla. 

Itse ajattelisin että perimmäinen ongelma on ennenkaikkea sukupolvien välinen kuilu sekä oletusarvoisesti autoritääristen sukulaissuhteiden dynamiikan muuttuminen. Tämä on hiljalleen tapahtunut vasta meidän 80- ja 90-luvulla syntyneiden aikana. 

Ounou - nyt iski myötähäpeä puolestasi. Tuo tyyli heikentää argumentointiasi, ihan riittää ystävällinen pyyntö linkistä ja sanot perehtyväsi tarkemmin ja kommentoivasi tutustuttuasi artikkeliin. Se on vakuuttavampaa. Tutkia eikä hutkia.

Koska mainitsit "älyllisesti laiskan" niin en etsi sinulle valmiita linkkejä. Joudut näkemään vaivaa tiedon eteen, en kannata valmiita ratkaisuja. Avainsanat Terri Apter. Terri Apter, Ph.D. is a psychologist, writer and former Senior Tutor at Newnham College, Cambridge. Her books on family dynamics, identity and relationships received international acclaim.

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä hyvä miniä - tässä check list:

Älä toivota minua tervetulleeksi ihan milloin tahansa, jos en oikeasti saa tulla milloin vain. Tiedän, että te nuoret ette puhu puhelimessa niin paljoa, mutta vastaa kun soitan! En ole mikään helkutin puhelinmyyjä vaan puolisosi äiti ja lastesi isoäiti! Minullakin on omia menoja. Siitä huolimatta että lapsenlapseni ovat ihania, en aina ehdi enkä jaksa hoitaa heitä. Se sinun pitää vaan ymmärtää. Ymmärrän, että kaikkien pitää päästä purkautumaan joskus, mutta eivät ongelmat selän takana jauhamalla ratkea. Sano suoraan jos joku oikeasti vaivaa! Passiivinen aggressiivisuus on aggressiivisuutta ihan yhtä lailla. Jos et osaa sanoa mitään kivaa livauttamatta mukaan arvostelevaa kommenttia, ole ennemmin hiljaa. Minä päätän mihin rahani tuhlaan. Jos haluan ostella lapsenlapselleni prinsessavaatteita tai trendileluja, minä ostan. Olet ihan oikeassa. Vähän tuomitsen ja arvostelen sinua. Mutta haluan, että lapseni on onnellinen ja että lapsenlapseni ovat onnellisia. Vaikka en voi kontrolloida sitä oikeasti, en mahda sille mitään, että yritän edes vähän. Ennen kuin arvostelet lastenkasvatustaitojani, muista että olen kasvattanut yhden lapsen sellaiseksi, että olet halunnut sen samaisen lapsen kanssa naimiisin. Enköhän minä jotain osaa tehdä oikein!

Tekstisi on oppikirjaesimerkki passiivisaggressiivisesta ilmaisusta. 

Ei ole koska se on pakina tai blogi Huono Äiti ja anopin näkökulmasta. Minua huvitti sekottaa pakkaa ja katsoa reagointi.

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä hyvä miniä - tässä check list:

Älä toivota minua tervetulleeksi ihan milloin tahansa, jos en oikeasti saa tulla milloin vain. Tiedän, että te nuoret ette puhu puhelimessa niin paljoa, mutta vastaa kun soitan! En ole mikään helkutin puhelinmyyjä vaan puolisosi äiti ja lastesi isoäiti! Minullakin on omia menoja. Siitä huolimatta että lapsenlapseni ovat ihania, en aina ehdi enkä jaksa hoitaa heitä. Se sinun pitää vaan ymmärtää. Ymmärrän, että kaikkien pitää päästä purkautumaan joskus, mutta eivät ongelmat selän takana jauhamalla ratkea. Sano suoraan jos joku oikeasti vaivaa! Passiivinen aggressiivisuus on aggressiivisuutta ihan yhtä lailla. Jos et osaa sanoa mitään kivaa livauttamatta mukaan arvostelevaa kommenttia, ole ennemmin hiljaa. Minä päätän mihin rahani tuhlaan. Jos haluan ostella lapsenlapselleni prinsessavaatteita tai trendileluja, minä ostan. Olet ihan oikeassa. Vähän tuomitsen ja arvostelen sinua. Mutta haluan, että lapseni on onnellinen ja että lapsenlapseni ovat onnellisia. Vaikka en voi kontrolloida sitä oikeasti, en mahda sille mitään, että yritän edes vähän. Ennen kuin arvostelet lastenkasvatustaitojani, muista että olen kasvattanut yhden lapsen sellaiseksi, että olet halunnut sen samaisen lapsen kanssa naimiisin. Enköhän minä jotain osaa tehdä oikein!

En jaksa kommentoida kuin siihen, että miksi minun pitäisi vastata anopin soittoon? Miksei anoppi hoida poikansa ja lastenlastensa asioita poikansa kanssa? Eikö poikakaan enää vastaa?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko av ihan paras paikka esittää mielipiteitään jos pohtii mm.

"En oikeasti edes tiedä onko minulla omia mielipiteitä. Aina on pitänyt olla samaa mieltä muiden kanssa. Vaihtoehtoja ei ole ollut."

Täällähän lynkataan jos esittää eriävän mielipiteen kuin sata muuta vaikka että eivät ne anopit ole aina niitä pahiksia ja joskus miniät ovat niitä hirviöitä, jotka toiminnallaan eristävät miehensä vanhemmat pojan perheestä eivätkä ne miniät yhtään mieti miten tämä vaikuttaa mieheensä ja yhteisiin lapsiin. Näitäkin tarinoita on ja loogisesti ajatellen niin on pakko olla. (En ole anoppi/mummo vaan miniä, ja mietin asioiden eri puolia).

Mutta kun tässä ketjussa puhutaan vaikeista anopeista, apeista, äideistä ja isistä. Täältä saa vertaistukea. Tämä on paikka monelle huomata ettei olekkaan hullu, eikä tyhmä. Monet täällä on eka rajaton äiti tai isä lapsena lytännyt, siksi ei ole ehkä osannut rajattomalle anopille laittaa vastaan.

Moni on myös sanonut että vaikka omien lasten mummot ja papat ovat ihania, antavat empatiaa niille joilla asia ei näin ole.

Jos keskustellaan alkoholismista lähipiirissä, turha sinne on mennä sanomaan että ei näe järkeä välien katkaisemisessa, koska ei heillä ole suvussa juoppoja. Viesti ei auta mitään, sillä ei ole mitään väliä, eikä sitä kysytty.

Ole hyvä ja aloita oma ketju ihanista isovanhemmista. Turha tänne on tulla lyttäämään jo erittäin suruissaan olevia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.

Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.

Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.

Oon kyllä erimieltä. Miten voi kilpailla asemasta perheessä kun henkilöt kuuluvat eri perheisiin? Ei kai normaalisti miniä pyri appiukkonsa perheeseen eikä anoppi poikansa perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Osin tässä on varmasti kyse perheiden välisistä kulttuurieroista, jotkut tämän ketjun analyysit ovat olleet siinä mielessä loistavia. Hahmotan oman tilanteeni tätä kautta vähän selkeämmin. Esimerkiksi miehen perheessä on totuttu, että vanhemmat sanovat mielipiteensä oikeastaan ihan kaikkiin asioihin ja ns. osallistuvat päätöksiin ikään kuin laajennetun perheen jäseninä. Minun perheessäni taas asioista keskustellaan ja päätöksiä punnitaan yhdessä vain, jos niistä erikseen kysytään. Tämä voi kuulostaa pieneltä asialta, mutta loppupeleissä siinä on iso ero. Etenkin sitten kun tuo sama keskustelutyyli ja neuvominen koskee niitä asioita, jotka ovat minun mielestäni yksityisiä, eikä mun vastauksia asioihin rekisteröidä ollenkaan (tai jopa toimitaan täysin päinvastaisesti), niin ollaan jo puissa. Eli tavallaan ymmärrän kulttuurierot ja sen, että tuo on vaan tapa kommunikoida, mutta en silti ole sitä mieltä, että vaan mun kuuluu joustaa ja ymmärtää loputtomiin. "Se nyt on vaan tuommoinen", on huono selitys koska olen minäkin nyt vaan tämmöinen. :D

Tottumuksilla on varmasti iso vaikutus asioihin. Muistan kun joskus miehen vanhempien luona kyläillessä erehdyin ottamaan kantaa johonkin just sillä hetkellä ajankohtaiseen asiaan, olisiko ollut lukukausimaksut ulkomaalaisille. Anoppi meni aivan hämilleen, koska heillä ei yleensä naiset tämmöiseen keskusteluun osallistu. Naiset kun juttelevat uusista verhoista ja muusta vastaavasta.

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.

Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.

Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.

Saisiko tähän lainaukseen linkin? Psykologin kirjoittamaksi teksti on nimittäin varsin epätieteellistä ja ilmeisen subjektiiviseen kokemukseen pohjautuvaa, älyllisesti laiskaa. Sukupuolisia ominaisuuksia käsitellään homogeenisestä näkökulmasta mikä on ollut vanhanaikaista jo 80-luvulla. 

Itse ajattelisin että perimmäinen ongelma on ennenkaikkea sukupolvien välinen kuilu sekä oletusarvoisesti autoritääristen sukulaissuhteiden dynamiikan muuttuminen. Tämä on hiljalleen tapahtunut vasta meidän 80- ja 90-luvulla syntyneiden aikana. 

Ennen kaikkea kirjoitetaan erikseen.

Tuo miniän check list voisi olla melkein kuin anopin check list pienin muutoksin.

"Älä toivota meitä tervetulleeksi ihan milloin tahansa, jos et oikeasti jaksa vastaanottaa meitä ja kerrot tästä kaikille muille myöhemmin paitsi meille. Tiedän, että te vanhukset soittelette puhelimitse paljon, mutta en aina ehdi vastata kun soitat! En ole auttava puhelin vaan mieheni vaimo ja lastenlastesi äiti! Minullakin on omia menoja, esimerkiksi lastenlastesi hoitaminen. Siitä huolimatta että lapseni ovat ihania, en aina ehdi enkä jaksa jutella heistä kanssasi. Se sinun pitää vaan ymmärtää. Ymmärrän, että kaikkien pitää päästä purkautumaan joskus, mutta eivät ongelmat selän takana muille sukulaisille jauhamalla ratkea. Sano suoraan jos joku oikeasti vaivaa! Passiivinen aggressiivisuus on aggressiivisuutta ihan yhtä lailla. Jos et osaa sanoa yhtään mitään ilman arvostelevaa kommenttia, ole ennemmin hiljaa. Minä päätän mihin rahani tuhlaan. Jos haluan ostella lapselleni suomalaista designia tai vastaavasti kirppisvaatteita, minä ostan. Olet osittain väärässä. En arvostele sinua, vaan tarvettasi yrittää päättää aikuisen lapsesi ja minun lasteni elämästä. Mutta haluan, että lapseni on onnellinen. Vaikka en voi kontrolloida käytöstäsi, en mahda sille mitään, että minua harmittaa, että lapsi joutuu todistamaan vanhempiensa vähättelyä. Ennen kuin arvostelet ihmissuhdetaitojani, muista että olet kasvattanut yhden lapsesi sellaiseksi, joka on halunnut minun kanssani naimiisin. Enköhän minä jotain osaa tehdä oikein!"

Eiks tullu heti parempi. :D

Voihan niitä prinsessakuteita väkisin kantaa, mutta menevät samantien kiertoon. En ala pitämään puhelimessa ääniä anopin vuoksi, kun tähän asti olen pitänyt jo vuosia äänettömällä. Anoppi saa laittaa viestiä ja otan yhteyttä, kun ehdin/haluan. Ja harva on oikeasti tyytyväinen puolisonsa tai edes omaansa kasvatukseen, siitä on turha anopin nostaa itseään jalustalle. Ihmisestä kuitenkin kasvaa oma persoonansa onneksi ja esimerkiksi terapiasta saa apua surkeaan kotikasvatukseen.

Anoppi ei ole mikään jumala eikä sen kanssa ole pakko olla tekemisissä, jos ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä hyvä miniä - tässä check list:

Älä toivota minua tervetulleeksi ihan milloin tahansa, jos en oikeasti saa tulla milloin vain. Tiedän, että te nuoret ette puhu puhelimessa niin paljoa, mutta vastaa kun soitan! En ole mikään helkutin puhelinmyyjä vaan puolisosi äiti ja lastesi isoäiti! Minullakin on omia menoja. Siitä huolimatta että lapsenlapseni ovat ihania, en aina ehdi enkä jaksa hoitaa heitä. Se sinun pitää vaan ymmärtää. Ymmärrän, että kaikkien pitää päästä purkautumaan joskus, mutta eivät ongelmat selän takana jauhamalla ratkea. Sano suoraan jos joku oikeasti vaivaa! Passiivinen aggressiivisuus on aggressiivisuutta ihan yhtä lailla. Jos et osaa sanoa mitään kivaa livauttamatta mukaan arvostelevaa kommenttia, ole ennemmin hiljaa. Minä päätän mihin rahani tuhlaan. Jos haluan ostella lapsenlapselleni prinsessavaatteita tai trendileluja, minä ostan. Olet ihan oikeassa. Vähän tuomitsen ja arvostelen sinua. Mutta haluan, että lapseni on onnellinen ja että lapsenlapseni ovat onnellisia. Vaikka en voi kontrolloida sitä oikeasti, en mahda sille mitään, että yritän edes vähän. Ennen kuin arvostelet lastenkasvatustaitojani, muista että olen kasvattanut yhden lapsen sellaiseksi, että olet halunnut sen samaisen lapsen kanssa naimiisin. Enköhän minä jotain osaa tehdä oikein!

Väärin. On erittäin epäkohteliasta ostaa vaikkapa kasa prinsessavaatteita lapselle lahjaksi, jos lapsen vanhemmat haluavat kasvattaa lapsen sukupuolineutraalin ideologian mukaan. Vaikka se olisi sinun mielestä aivan pas*ka ideologia, niin sinun tulee sitä kunnioittaa, koska lapsen vanhemmat päättää kasvatusasiat. Itse en ole miniä enkä anoppi, mutta veljelläni on lapsia, ja aina kun ostan heille lahjoja, niin kysyn veljeltäni tai hänen vaimolta, että onko sellainen lahja ok. 

Tämä ketju on ollut hyvin valaiseva. Tajusin eilen että Ex-anoppi on juurikin tälläinen rajaton ihminen. Hän saattoi tulla kylään ilmoittamatta, vieraiden kera. Otti nokkiinsa jos joku oli vastakarvaan. Ex-mies osasi kyllä sanoa vastaan, mutta hänen veljensä on oppinut siihen vasta viime vuosien aikana.

Itse pääsin tästä rajattomasta ihmisestä eroon kun erosin hänen pojastaan, enää en ole tilivelvollinen mistään, mutta yhteyttä pystytään pitämään. Onneksi hänellä on uusi miniä mikä pitää pistää ruotuun.

Meidän sukupolvea kutsutaan välillä "terapiasukupolveksi", kun kaikki asiat halutaan analysoida ja ymmärtää. Aiemmassa sukupolvessa taas tunneilmaisua ei niin harjoitettu, ja vaikeat asiat saatettiin vaieta kuoliaaksi. Välittäminen näytettiin turvaamalla fyysiset puitteet, koska itse (tai aiempi sukupolvi) oltiin koettu puutetta. Siksi kyse voi olla myös sukupolvi- ja kulttuurieroista laajemminkin, kun on eri käsityksiä siitä, millainen on "hyvä ja oikea elämä" ja keskustelu on vaikeaa, kun jo se tapa nähdä maailma on niin erilainen.

Sanon vielä erikseen varan ja varmuuden vuoksi, että nämä ovat yleistyksiä ja totta kai poikkeuksia löytyy suuntaan jos toiseen.

Mutta näin ajattelevana mulla silti henkilökohtaisella tasolla ärsyttää, kun saan ulkopuoliselta kuulla, miten me isovanhempien mielestä "mökötetään pikkujutusta" ja että mökötettäisi varmaan vielä ensi joulunakin, jos rakkaat isovanhemmat puhuisivat suunsa puhtaaksi kaikesta siitä, mitä me ollaan tehty väärin. Vaikea kuvitella, mitä heillä on vielä sanomatta, kun vanhemmuus, opiskelu- ja työvalinnat, meidän luonteet ja ulkonäöt, kodin sisustus ja siisteys sekä mun lapsuusperhe on jo lytätty. Kumma, että lapsi on kuitenkin fiksu ja ihana, ei olla häntä sentään onnistuttu pilaamaan. No, ihan mielenkiinnolla odotan, mitä saamme kuulla tällä kertaa.

Mummojen haaveistakin täällä on näköjään puhuttu.

Niitä haaveita on myös äidilleni.

Lähinnä lasten ja lastenlasten kanssa matkusteluun liittyviä haaveita.

Kutsuu niitä "meidän yhteiseksi haaveiksi".

Olen sanonut, että ne ovat äidin omia haaveita ja että minulla on ihan omat haaveet, ja saanut sillä äidin loukkaantumaan verisesti, hyvin dramaattisin elkein. Loppujyräys oli se, että ne ovat myös minun haaveitani eikä minulla ole omia haaveita.

Itse olen aikuisiällä kerran käynyt matkalla äitini kanssa. Toista kertaa ei tule.

Mihinkään ei saanut mennä ilman opasta, ettei eksy. Oltiin sitten koko loma joko hotellilla tai opastetulla kiertoajelulla tai käveltiin oppaan perässä. Aivan mahtavaa.

Olen asunutkin ulkomailla pariin otteeseen ja pärjäsin aivan loistavasti. Mutta lomamatka piti viettää niinkuin opas neuvoo ja äiti määrää.

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.

Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.

Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.

Saisiko tähän lainaukseen linkin? Psykologin kirjoittamaksi teksti on nimittäin varsin epätieteellistä ja ilmeisen subjektiiviseen kokemukseen pohjautuvaa, älyllisesti laiskaa. Sukupuolisia ominaisuuksia käsitellään homogeenisestä näkökulmasta mikä on ollut vanhanaikaista jo 80-luvulla. 

Itse ajattelisin että perimmäinen ongelma on ennenkaikkea sukupolvien välinen kuilu sekä oletusarvoisesti autoritääristen sukulaissuhteiden dynamiikan muuttuminen. Tämä on hiljalleen tapahtunut vasta meidän 80- ja 90-luvulla syntyneiden aikana. 

Ounou - nyt iski myötähäpeä puolestasi. Tuo tyyli heikentää argumentointiasi, ihan riittää ystävällinen pyyntö linkistä ja sanot perehtyväsi tarkemmin ja kommentoivasi tutustuttuasi artikkeliin. Se on vakuuttavampaa. Tutkia eikä hutkia.

Koska mainitsit "älyllisesti laiskan" niin en etsi sinulle valmiita linkkejä. Joudut näkemään vaivaa tiedon eteen, en kannata valmiita ratkaisuja. Avainsanat Terri Apter. Terri Apter, Ph.D. is a psychologist, writer and former Senior Tutor at Newnham College, Cambridge. Her books on family dynamics, identity and relationships received international acclaim.

Eli sinulla ei ole linkkiä? Niin arvelinkin. En koe mitään tarvetta "perehtyä tarkemmin" Jorman, 35v, kirjoittamaan keittiöpsykologiseen hölynpölyyn. Tunnistin kirjoitustyylistä ettei kyseessä ole psykologin kirjoitus koska jo pelkkä perustermistö on hukassa.

Ohhoh ja en todellakaan laita noin tökerölle ihmiselle linkkejä. Sinulla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja. Toki minulla on linkki mutta sinullapa ei ole. (Ei ole oikeasti vaikeaa, googlaa vaikka "anoppi miniä terri apter" niin heti löytyy.) Mutta en keskustele tämän enempää kanssasi aiheesta. Odotan keskustelussa käytöstapoja, eri mieltä saa olla mutta ei tökerö. Täytyy sanoa, että herätit kuitenkin tunteita! Ensin oikea myötähäpeä puolestasi ja sitten ohhoh kuinka tökeröä :D

Joo samaa mäkin tulin sanomaan että ap:n anoppi varmaan. Kirjoittaa tuollain että voi hyvin kuvitella vanhemmaksi naiseksi. Lisäksi vaikuttaa jotenkin "henkilökohtaisesti" dissaavan ap:ta...

Tämä on hauska ketju, toisaalta. Yksi neuvoo että aiheesta löytyy paljon tietoa hakemalla ja viittaa tutkimuksiin jos haluaa ymmärtää syyt ja seuraukset ja toinen kertoo ettei vauvaa kannata viedä metsään koska siellä on hirvikärpäsiä. Lisää!

Harmi, kala ei napannut koukkua :(