Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.
Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.
Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.
Saisiko tähän lainaukseen linkin? Psykologin kirjoittamaksi teksti on nimittäin varsin epätieteellistä ja ilmeisen subjektiiviseen kokemukseen pohjautuvaa, älyllisesti laiskaa. Sukupuolisia ominaisuuksia käsitellään homogeenisestä näkökulmasta mikä on ollut vanhanaikaista jo 80-luvulla.
Itse ajattelisin että perimmäinen ongelma on ennenkaikkea sukupolvien välinen kuilu sekä oletusarvoisesti autoritääristen sukulaissuhteiden dynamiikan muuttuminen. Tämä on hiljalleen tapahtunut vasta meidän 80- ja 90-luvulla syntyneiden aikana.
Ounou - nyt iski myötähäpeä puolestasi. Tuo tyyli heikentää argumentointiasi, ihan riittää ystävällinen pyyntö linkistä ja sanot perehtyväsi tarkemmin ja kommentoivasi tutustuttuasi artikkeliin. Se on vakuuttavampaa. Tutkia eikä hutkia.
Koska mainitsit "älyllisesti laiskan" niin en etsi sinulle valmiita linkkejä. Joudut näkemään vaivaa tiedon eteen, en kannata valmiita ratkaisuja. Avainsanat Terri Apter. Terri Apter, Ph.D. is a psychologist, writer and former Senior Tutor at Newnham College, Cambridge. Her books on family dynamics, identity and relationships received international acclaim.
Eli sinulla ei ole linkkiä? Niin arvelinkin. En koe mitään tarvetta "perehtyä tarkemmin" Jorman, 35v, kirjoittamaan keittiöpsykologiseen hölynpölyyn. Tunnistin kirjoitustyylistä ettei kyseessä ole psykologin kirjoitus koska jo pelkkä perustermistö on hukassa.
Ohhoh ja en todellakaan laita noin tökerölle ihmiselle linkkejä. Sinulla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja. Toki minulla on linkki mutta sinullapa ei ole. (Ei ole oikeasti vaikeaa, googlaa vaikka "anoppi miniä terri apter" niin heti löytyy.) Mutta en keskustele tämän enempää kanssasi aiheesta. Odotan keskustelussa käytöstapoja, eri mieltä saa olla mutta ei tökerö. Täytyy sanoa, että herätit kuitenkin tunteita! Ensin oikea myötähäpeä puolestasi ja sitten ohhoh kuinka tökeröä :D
1. Lainaamasi kohdat ovat osin terve.fi-julkaisun (tunnettua laatujournalismia) toimittajan omia päätelmiä, eivät lainauksia Apterin analyysista.
2. Tähän esittämääsi, erittäin karrikoituun johtopäätökseen on tullut yksi psykologi. En ylläty mikäli hän sattuisi olemaan anoppi.
3. Esitän väitteen - naiset ovat miehiä älykkäämpiä. Tarjoan lähteeksi James Flynnin tutkimuksia ja näkemyksiä asiasta. Silloin väite "naiset ovat miehiä älykkäämpiä" on totta?
Lähes jokaiselle mielipiteelleen löytää tueksi jonkun yksittäisen ihmisen julkaisun tai näkemyksen. Terri Apterin tuntuma asiaan on erittäin subjektiivinen lähtökohta pohtia ongelman todellisia taustatekijöitä. Pahoittelen sitä että uskoin sinun vain provoavan. Käsitys tuli varmaankin siksi, että käytit suoria lainauksia termistöä tuntemattoman toimittajan laatimasta artikkelista jonka lähteenä oli kaiken lisäksi Daily Mail.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä hyvä miniä - tässä check list:
Älä toivota minua tervetulleeksi ihan milloin tahansa, jos en oikeasti saa tulla milloin vain. Tiedän, että te nuoret ette puhu puhelimessa niin paljoa, mutta vastaa kun soitan! En ole mikään helkutin puhelinmyyjä vaan puolisosi äiti ja lastesi isoäiti! Minullakin on omia menoja. Siitä huolimatta että lapsenlapseni ovat ihania, en aina ehdi enkä jaksa hoitaa heitä. Se sinun pitää vaan ymmärtää. Ymmärrän, että kaikkien pitää päästä purkautumaan joskus, mutta eivät ongelmat selän takana jauhamalla ratkea. Sano suoraan jos joku oikeasti vaivaa! Passiivinen aggressiivisuus on aggressiivisuutta ihan yhtä lailla. Jos et osaa sanoa mitään kivaa livauttamatta mukaan arvostelevaa kommenttia, ole ennemmin hiljaa. Minä päätän mihin rahani tuhlaan. Jos haluan ostella lapsenlapselleni prinsessavaatteita tai trendileluja, minä ostan. Olet ihan oikeassa. Vähän tuomitsen ja arvostelen sinua. Mutta haluan, että lapseni on onnellinen ja että lapsenlapseni ovat onnellisia. Vaikka en voi kontrolloida sitä oikeasti, en mahda sille mitään, että yritän edes vähän. Ennen kuin arvostelet lastenkasvatustaitojani, muista että olen kasvattanut yhden lapsen sellaiseksi, että olet halunnut sen samaisen lapsen kanssa naimiisin. Enköhän minä jotain osaa tehdä oikein!
En jaksa kommentoida kuin siihen, että miksi minun pitäisi vastata anopin soittoon? Miksei anoppi hoida poikansa ja lastenlastensa asioita poikansa kanssa? Eikö poikakaan enää vastaa?
Minä en keksi yhtään syytä vastata epämiellyttävään puheluun. Ei minun tarvitse kuluttaa aikaani toisen ihmisen roskakorina ja kynnysmattona madellen.
Vastaan kyllä puheluihin jos ne ovat minulle kivoja.
Anteeksi-sana tasapainottaa suhdetta lapsenlapseen. Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Mies laittoi muuten viestiä äsken - screenshot anopin facebook-julkaisusta ja viesti "laitoin että poistaa heti tai kommentoin". Anoppi oli jakanut Newsner-sivun isovanhemmuutta ylistävän kuvan, saatesanoilla "Niin, kun sais mahollisuuden! (itkuhymiöitä ja särkyneitä sydämiä)"
Voin vain kuvitella miten hän on esittänyt asian tuttavilleen ja työkavereilleen. Aika "coolisti" mies näkyy ottavan tuon touhun. Kommenttejakin oli mutta niitä en nähnyt screenshotista. Huoh! Siinähän kiemurtelee.
Vierailija kirjoitti:
Voihan niitä prinsessakuteita väkisin kantaa, mutta menevät samantien kiertoon. En ala pitämään puhelimessa ääniä anopin vuoksi, kun tähän asti olen pitänyt jo vuosia äänettömällä. Anoppi saa laittaa viestiä ja otan yhteyttä, kun ehdin/haluan. Ja harva on oikeasti tyytyväinen puolisonsa tai edes omaansa kasvatukseen, siitä on turha anopin nostaa itseään jalustalle. Ihmisestä kuitenkin kasvaa oma persoonansa onneksi ja esimerkiksi terapiasta saa apua surkeaan kotikasvatukseen.
Anoppi ei ole mikään jumala eikä sen kanssa ole pakko olla tekemisissä, jos ei halua.
Yksi prinsessamekko vaikka synttärilahjaksi on ihan ok, jos lapsi sellaisen haluaa.
Meille anoppi on ostanut kassikaupalla vaatteita, osa kaupasta, osa kirppikseltä. Molemmat ihan ok. Mutta ihan kiva olisi, että niitä vaatteita ostaessa miettisi muutakin kuin "onpas kiva". Rikkinäiset ja likaiset kirppisvaatteet eivät tule meillä käyttöön. Ei myöskään liian pienet, ovat ihan kuinka hienoja ja laadukkaita tahansa. Pahimmillaan vaatteissa on ollut 4 vuotta kasvuvaraa. Ei, koon 110 paita ei tule sopivaksi kokoa 68 käyttävälle hihojen käärimisellä.
Ja lelut. Mun lapsilla on hyvä hahmotuskyky. Eivät he silti ole niin lahjakkaita, että nuppipalapeleistä siirrytään suoraan 100 palan palapeleihin. Toisaalta 5-vuotias ei enää ihan arvosta 1 - 3 -vuotiaille tarkoitettua autoa.
Ja tietenkään ikinä ei voi kysyä, mitä lapsi tarvitsee. Tilanne meni meillä meni siihen, että anoppia kiellettiin tuomasta mitään, paitsi synttärit ja joulu (hukuttiin turhaan krääsään). Nyt synttäreillä panostaa, että varmasti tuo suurimman lahjan. Jouluna antaa jotain turhaa krääsää, kun joulupukki tuo lahjat, eikä anoppi saa loistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta vauvan sylittelystä, niin itse annan mielelläni aina kaikille muille vauvan syliin, paitsi mummoille. Syyt ovat tässä:
-Toinen mummo vie aina - siis aina - vauvan pois näköpiiristä ja alkaa käyttäytymään passiivis-aggressiivisesti kun otan vauvan takaisin. Ihan kuin minä äiti olisin pilannut heidän hetken!
-Toinen mummo kuiskuttelee vauvalle "äidin kulta" "äidin rakas" (kyllä kanssakärsijät, hän viittaa itseensä), painaa rintaa vasten oikein näkyvästi hehkuen ÄIDIN rakkautta. On ihan tyrmistynyt kun otan vauvan itselleni, että mitä nyt, miksi viet MINUN vauvan.Siis ihan oikeasti riemuitsen kun käly, siskoni tai joku ystäväni tulee kylään. Saan antaa vauvan syliin ja olla samalla edelleen äiti!
Minulla on rasittava anoppi ja rasittava äiti, mutta ei noin paha sentään. Ihmettelen kyllä todella kovin, että miten sekaisin mummon pää voi olla, että kutsuu itseään lapsenlapsensa äidiksi. Terve ja normaalijärjellä varustettu ei näin tekisi. Todella sairas kuvio, kuulostaa siltä, että mummolla on pahasti realiteettitaju vipannut (dementiaikäisiä nämä mummot ei taida vielä olla). Tsemppiä sinulle. Itse vaatisin tuollaisessa tilanteessa mummoa tilille sanoistaan, kysyisin hyvin tiukkaan sävyyn kovalla äänellä, että "miksi kutsut itseäsi lapsenlapsesi äidiksi??" ja jos en saisi vastausta tai saisin jonkun epämääräisen vastauksen, niin sanoisin vain uudelleen, että "joudun nyt toistamaan kysymykseni, ja pyydän, että vastaat siihen. Miksi kutsut itseäsi lapsenlapsesi äidiksi?". Ja jatkaisin tenttaamista niin kauan, että menisi viesti perille.
Meillä äitini kutsuu itseään lasteni äidiksi ja lapsiani kutsuu toisinaan minun ja sisarusteni nimillä (myös tyttöjen nimillä vaikka kaikki lapseni ovat poikia).
Minua äitini kutsuu tytöksi.
🙄Äidilläsi taitaa viirata pahemman kerran. Ala sinä kutsumaan häntä appiukoksi.
😂
Kiitos.
Tämä helpotti.
On oikeasti ahdistavaa olla omalle äidille pelkkä tyttö. Ilman omaa nimeä.Oisiko alkava dementia ja alzheimer? luulee lapsiasi sinuksi ja veljeksesi ja ei enää muista nimeäsi ja tunnista sinua lapsekseen?
Tuosta ei ole kauaakaan siihen kun sitten löytyy harhailemasta jossakin.
Hän on ollut tuommoinen jo 15 vuotta (siitä lähtien kun sain ensimmäisen lapsen).
Tyttö minä olen hänelle ollut aina.
Pienenä lapsena en edes tiennyt että minulla on nimi.
Taitaa olla semmoinen hitaasti kehittyvä Alzheimer.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi-sana tasapainottaa suhdetta lapsenlapseen. Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Parempi olisi kayttäytyä niin, ettei tarvitse pyytää käytöstään anteeksi. Ei paljoa anteeksipyynnöllä ole voimaa kun sitä hokee kokoajan oletuksella, että loukatun on annettava anteeksi, ja jatkettava kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun loukkaaja vain pyytää anteeksi joka loukkauksen jälkeen.
Enkä usko, että monikaan miniä kilpailee mummon asemasta, omassa äitiydessä on ihan tarpeeksi handlattavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketju muuttui tylsäksi, enää jankuttajat ja teoriasnobit paikalla, ei jaksa seurata enää. Aplle hyvät jatkot!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta vauvan sylittelystä, niin itse annan mielelläni aina kaikille muille vauvan syliin, paitsi mummoille. Syyt ovat tässä:
-Toinen mummo vie aina - siis aina - vauvan pois näköpiiristä ja alkaa käyttäytymään passiivis-aggressiivisesti kun otan vauvan takaisin. Ihan kuin minä äiti olisin pilannut heidän hetken!
-Toinen mummo kuiskuttelee vauvalle "äidin kulta" "äidin rakas" (kyllä kanssakärsijät, hän viittaa itseensä), painaa rintaa vasten oikein näkyvästi hehkuen ÄIDIN rakkautta. On ihan tyrmistynyt kun otan vauvan itselleni, että mitä nyt, miksi viet MINUN vauvan.Siis ihan oikeasti riemuitsen kun käly, siskoni tai joku ystäväni tulee kylään. Saan antaa vauvan syliin ja olla samalla edelleen äiti!
Minulla on rasittava anoppi ja rasittava äiti, mutta ei noin paha sentään. Ihmettelen kyllä todella kovin, että miten sekaisin mummon pää voi olla, että kutsuu itseään lapsenlapsensa äidiksi. Terve ja normaalijärjellä varustettu ei näin tekisi. Todella sairas kuvio, kuulostaa siltä, että mummolla on pahasti realiteettitaju vipannut (dementiaikäisiä nämä mummot ei taida vielä olla). Tsemppiä sinulle. Itse vaatisin tuollaisessa tilanteessa mummoa tilille sanoistaan, kysyisin hyvin tiukkaan sävyyn kovalla äänellä, että "miksi kutsut itseäsi lapsenlapsesi äidiksi??" ja jos en saisi vastausta tai saisin jonkun epämääräisen vastauksen, niin sanoisin vain uudelleen, että "joudun nyt toistamaan kysymykseni, ja pyydän, että vastaat siihen. Miksi kutsut itseäsi lapsenlapsesi äidiksi?". Ja jatkaisin tenttaamista niin kauan, että menisi viesti perille.
Meillä äitini kutsuu itseään lasteni äidiksi ja lapsiani kutsuu toisinaan minun ja sisarusteni nimillä (myös tyttöjen nimillä vaikka kaikki lapseni ovat poikia).
Minua äitini kutsuu tytöksi.
🙄Äidilläsi taitaa viirata pahemman kerran. Ala sinä kutsumaan häntä appiukoksi.
😂
Kiitos.
Tämä helpotti.
On oikeasti ahdistavaa olla omalle äidille pelkkä tyttö. Ilman omaa nimeä.Oisiko alkava dementia ja alzheimer? luulee lapsiasi sinuksi ja veljeksesi ja ei enää muista nimeäsi ja tunnista sinua lapsekseen?
Tuosta ei ole kauaakaan siihen kun sitten löytyy harhailemasta jossakin.Hän on ollut tuommoinen jo 15 vuotta (siitä lähtien kun sain ensimmäisen lapsen).
Tyttö minä olen hänelle ollut aina.
Pienenä lapsena en edes tiennyt että minulla on nimi.Taitaa olla semmoinen hitaasti kehittyvä Alzheimer.
Anteeksi sanon suoraan, mutta kuulostaa ahdistavalta ja sairaalta. Miten identiteettisi ja minuutesi on päässyt kehittymään, kun äitisi (ilmeisesti ensisijainen hoitajasi) on kohdellut sinua vain "tyttönä" eikä henkilönä, jolla on oma nimi ja oma yksilöllinen persoonansa? Teen nyt olettamuksia, mutta arvaan, että tuo kuvio ei rajoittunut vain ilman nimeä kutsumiseen vaan laajemminkin siihen, että sinun omaa ainutlaatuista yksilöllisyyttä ja sinun ainutlaatuista persoonaa ei huomioitu. Inhosiko äitisi sinua vai miksi hän kutsui sinua vain tytöksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi-sana tasapainottaa suhdetta lapsenlapseen. Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Kolmioasetelma anoppi-miniä-lapsenlapsi on lähtökohtana hieman ongelmallinen. Kolmioasetelman osapuolet eivät ole keskenään tasa-arvoisessa suhteessa ja keskinäisen dynamiikan merkitys lapsen elämänlaatuun on suuressa epäsuhdassa anopin ja miniän välillä. Anoppi (hyvä, fiksu anoppi) on kivaa ekstraa lapsen elämään, mutta miniä eli lapsen äiti on välttämätön. Kilpailuasetelma pitää purkaa jo alkuun - mitään valtataistelua ei voi tulla, sillä miniä päättää lapsen asioista eikä anoppi.
Vanhemman tehtävä on tässä yhtälössä suojella lasta paineistumiselta ja kieroutuneiden ihmissuhteiden vaikutuksilta. Se harvoin onnistuu mielistelemällä dominointiin pyrkivää osapuolta - tämä saa vain vettä myllyyn. Konkreettisten kanssakäymisen pelisääntöjen luominen ja ennenkaikkea niiden noudattaminen ovat suuria kompastuskiviä mikäli anopin ja miniän suhde on jo päässyt tulehtumaan.
Miksi apn mies seuraa äitinsa facebookia? Sekin on vallankäytön väline ja yhteydenpitokanava. Lopettakoon seuraamisen, estot päälle kaikissa medioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi apn mies seuraa äitinsa facebookia? Sekin on vallankäytön väline ja yhteydenpitokanava. Lopettakoon seuraamisen, estot päälle kaikissa medioissa.
Ehdottomasti samaa mieltä. Niin kauan kuin välittää siitä mitä mamma tekee tai sanoo, on mammasta riippuvainen. Narsisti hakee REAKTIOTA. Kun mies tai ap reagoi, on narsisti voittanut. Niin kauan kuin hän voittaa, hän saa vain lisää vettä myllyynsä. Tämä on erittäin tärkeää ymmärtää - ette voi vaikuttaa mamman tekemisiin, ja niin kauan kuin välitätte siitä mitä hän tekee, hänellä on valtaa.
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi-sana tasapainottaa suhdetta lapsenlapseen. Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Kolmioasetelma anoppi-miniä-lapsenlapsi on lähtökohtana hieman ongelmallinen. Kolmioasetelman osapuolet eivät ole keskenään tasa-arvoisessa suhteessa ja keskinäisen dynamiikan merkitys lapsen elämänlaatuun on suuressa epäsuhdassa anopin ja miniän välillä. Anoppi (hyvä, fiksu anoppi) on kivaa ekstraa lapsen elämään, mutta miniä eli lapsen äiti on välttämätön. Kilpailuasetelma pitää purkaa jo alkuun - mitään valtataistelua ei voi tulla, sillä miniä päättää lapsen asioista eikä anoppi.
Vanhemman tehtävä on tässä yhtälössä suojella lasta paineistumiselta ja kieroutuneiden ihmissuhteiden vaikutuksilta. Se harvoin onnistuu mielistelemällä dominointiin pyrkivää osapuolta - tämä saa vain vettä myllyyn. Konkreettisten kanssakäymisen pelisääntöjen luominen ja ennenkaikkea niiden noudattaminen ovat suuria kompastuskiviä mikäli anopin ja miniän suhde on jo päässyt tulehtumaan.
Isovanhemman ja tuoreen vanhemman suhteen laatu antaa kasvupohjan suhteelle lapsenlapseen. Ja vastaavasti lapsen ja isovanhemman hyvä yhteys kantaa positiivisuutta myös keskimmäiseen sukupolveen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.
Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.
Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.
Anoppi ei ole mikään uhka yhtään millekään.
Anoppi on vain vanha nainen, puolison äiti.
Valtataisteluakaan ei ole jos anoppi ymmärtää pysyä pois miniän alueelta ja käyttäytyy kuin normaali ihminen.
Ei miniällä ole mitään tarvetta valtataistelulle. Hänellä on vain suhde omaan mieheensä eikä hänellä ole tarvetta hallita anoppia. (Paitsi jos hän on pahasti häiriintynyt - onhan niitä hulluja miniöitäkin).
Joillakin anopeilla on vaikeuksia luopua pojastaan, ja he pyrkivät kontrolloimaan poikiaan ja miniöitään. Se on anopin kehittämä valtataistelu. Siinä anoppi hyökkää miniän kimppuun ja miniä yrittää parhaansa mukaan pitää puolensa.
Se on anopin sairas valtataistelu. Anopin pitäisi ymmärtää, että poikansa tarvitsee vaimon, eikä äiti voi sitä vaimon paikkaa täyttää. Pohjimmiltaan tässä taitaakin olla kyse anopin sairaasta oidipaalihäiriöstä joka kohdistuu hänen omaan lapseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi apn mies seuraa äitinsa facebookia? Sekin on vallankäytön väline ja yhteydenpitokanava. Lopettakoon seuraamisen, estot päälle kaikissa medioissa.
Ehdottomasti samaa mieltä. Niin kauan kuin välittää siitä mitä mamma tekee tai sanoo, on mammasta riippuvainen. Narsisti hakee REAKTIOTA. Kun mies tai ap reagoi, on narsisti voittanut. Niin kauan kuin hän voittaa, hän saa vain lisää vettä myllyynsä. Tämä on erittäin tärkeää ymmärtää - ette voi vaikuttaa mamman tekemisiin, ja niin kauan kuin välitätte siitä mitä hän tekee, hänellä on valtaa.
Juuri näin. Antakaa muorin ulista ja valittaa, postata itkunaamojaan ja muita. Teidän tulisi vaan olla niinkuin ette huomaa mitään. Olette kuin vesi joka valuu hanhen selästä. Mummon ulinat ei kiinnosta, elätte omaa elämäänne.
Mielestäni ERITTÄIN vahingollista miehelle seurata äitinsä facea, ei pääse tekemään irtautumistaan ja napanuorankatkaisua lainkaan. Muori estoon tai mies pois facests.
Miksi mies seuraa äitinsä facebookia? Siitä ei tässä tilanteessa ole varmastikaan mitään hyötyä, herättää vain turhaa kiukkua ja pahaa mieltä.
Pitäkää nyt tuo linja, teillä menee molemmilla hyvin. Tosin vaikuttaa siltä, että lopulta välit on pakko laittaa kokonaan poikki, anopin tuntuu olevan aivan liian vaikea käsittää, että ei voi enää hallita teitä. Juurikin kaikki nuo Facebook-julkaisut ja viestit, tapaamissopimukset ym. joita on nyt tullut. Vaikuttaa liian rajattomalta ihmiseltä, jopa sairaalta.
Kunhan muistatte, ettette anna yhtään siimaa heille, teillä menee hyvin, kaikki menee teidän ehdoillanne. Ja jos tulee vielä jotakin tapaamisia, sen pitää tapahtua teidän kotonanne, teidän ehdoilla ja mummo saa tyytyä katselemaan vauvaa kauempaa. Jos aiotte vielä tavata, suosittelen että ennen sitä puhutte miehen kanssa, mikä on ok ja mikä ei ja kun tapahtuu jotakin, minkä sovitte ettei ole ok, mies puuttuu siihen välittömästi. Esim. vauvan suulle pussaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies seuraa äitinsä facebookia? Siitä ei tässä tilanteessa ole varmastikaan mitään hyötyä, herättää vain turhaa kiukkua ja pahaa mieltä.
Mutta toisaalta voi olla hyväkin, että mies seuraa. Hän on ilmeisesti aiemmin ollut aika sokea äitinsä touhuille. Voi olla aika silmiä avaavaa nähdä vaikkapa tuota facesekoilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.
Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.
Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.
Anoppi ei ole mikään uhka yhtään millekään.
Anoppi on vain vanha nainen, puolison äiti.
Valtataisteluakaan ei ole jos anoppi ymmärtää pysyä pois miniän alueelta ja käyttäytyy kuin normaali ihminen.Ei miniällä ole mitään tarvetta valtataistelulle. Hänellä on vain suhde omaan mieheensä eikä hänellä ole tarvetta hallita anoppia. (Paitsi jos hän on pahasti häiriintynyt - onhan niitä hulluja miniöitäkin).
Joillakin anopeilla on vaikeuksia luopua pojastaan, ja he pyrkivät kontrolloimaan poikiaan ja miniöitään. Se on anopin kehittämä valtataistelu. Siinä anoppi hyökkää miniän kimppuun ja miniä yrittää parhaansa mukaan pitää puolensa.
Se on anopin sairas valtataistelu. Anopin pitäisi ymmärtää, että poikansa tarvitsee vaimon, eikä äiti voi sitä vaimon paikkaa täyttää. Pohjimmiltaan tässä taitaakin olla kyse anopin sairaasta oidipaalihäiriöstä joka kohdistuu hänen omaan lapseensa.
Anopin pitää ymmärtää eriytyminen ja miniän pitää ymmärtää pojan ja äidin erityinen suhde. Äidin suhde lapseen vain on todella vahva ja äidin valta mahdottoman iso, ei ne vuodet vaikuta, jonkun lapsi se on aikuinenkin mies.
Ja sun pointti oli?