Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi-sana tasapainottaa suhdetta lapsenlapseen. Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.

Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.

Kolmioasetelma anoppi-miniä-lapsenlapsi on lähtökohtana hieman ongelmallinen. Kolmioasetelman osapuolet eivät ole keskenään tasa-arvoisessa suhteessa ja keskinäisen dynamiikan merkitys lapsen elämänlaatuun on suuressa epäsuhdassa anopin ja miniän välillä. Anoppi (hyvä, fiksu anoppi) on kivaa ekstraa lapsen elämään, mutta miniä eli lapsen äiti on välttämätön. Kilpailuasetelma pitää purkaa jo alkuun - mitään valtataistelua ei voi tulla, sillä miniä päättää lapsen asioista eikä anoppi. 

Vanhemman tehtävä on tässä yhtälössä suojella lasta paineistumiselta ja kieroutuneiden ihmissuhteiden vaikutuksilta. Se harvoin onnistuu mielistelemällä dominointiin pyrkivää osapuolta - tämä saa vain vettä myllyyn. Konkreettisten kanssakäymisen pelisääntöjen luominen ja ennenkaikkea niiden noudattaminen ovat suuria kompastuskiviä mikäli anopin ja miniän suhde on jo päässyt tulehtumaan.

Isovanhemman ja tuoreen vanhemman suhteen laatu antaa kasvupohjan suhteelle lapsenlapseen. Ja vastaavasti lapsen ja isovanhemman hyvä yhteys kantaa positiivisuutta myös keskimmäiseen sukupolveen.

Hyvät isovanhemmat ovat positiivinen voimavara. Mutta isovanhempien olemassa olo ei automaationa takaa lasten hyvää kasvua. Omat isovanhempani olivat ja jäivät etäisiksi, enkä tosiaan osannut heitä kaivata. Joten isovanhempien kanssa olemattomuus ei vahingoita lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.

Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.

Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.

Anoppi ei ole mikään uhka yhtään millekään.

Anoppi on vain vanha nainen, puolison äiti.

Valtataisteluakaan ei ole jos anoppi ymmärtää pysyä pois miniän alueelta ja käyttäytyy kuin normaali ihminen.

Ei miniällä ole mitään tarvetta valtataistelulle. Hänellä on vain suhde omaan mieheensä eikä hänellä ole tarvetta hallita anoppia. (Paitsi jos hän on pahasti häiriintynyt - onhan niitä hulluja miniöitäkin).

Joillakin anopeilla on vaikeuksia luopua pojastaan, ja he pyrkivät kontrolloimaan poikiaan ja miniöitään. Se on anopin kehittämä valtataistelu. Siinä anoppi hyökkää miniän kimppuun ja miniä yrittää parhaansa mukaan pitää puolensa.

Se on anopin sairas valtataistelu. Anopin pitäisi ymmärtää, että poikansa tarvitsee vaimon, eikä äiti voi sitä vaimon paikkaa täyttää. Pohjimmiltaan tässä taitaakin olla kyse anopin sairaasta oidipaalihäiriöstä joka kohdistuu hänen omaan lapseensa.

Anopin pitää ymmärtää eriytyminen ja miniän pitää ymmärtää pojan ja äidin erityinen suhde. Äidin suhde lapseen vain on todella vahva ja äidin valta mahdottoman iso, ei ne vuodet vaikuta, jonkun lapsi se on aikuinenkin mies.

Hm, itse kyllä tulevana anoppina pyrin kunnioittamaan poikani perhettä, tulen suhtautumaan poikaani aikuisena, pärjäävänä miehenä joka osaa tehdä itse omaa elämäänsä koskevat päätökset. Minkään näköinen vallankäyttö ei kyllä yhtään kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta vauvan sylittelystä, niin itse annan mielelläni aina kaikille muille vauvan syliin, paitsi mummoille. Syyt ovat tässä:

-Toinen mummo vie aina - siis aina - vauvan pois näköpiiristä ja alkaa käyttäytymään passiivis-aggressiivisesti kun otan vauvan takaisin. Ihan kuin minä äiti olisin pilannut heidän hetken!

-Toinen mummo kuiskuttelee vauvalle "äidin kulta" "äidin rakas" (kyllä kanssakärsijät, hän viittaa itseensä), painaa rintaa vasten oikein näkyvästi hehkuen ÄIDIN rakkautta. On ihan tyrmistynyt kun otan vauvan itselleni, että mitä nyt, miksi viet MINUN vauvan.

Siis ihan oikeasti riemuitsen kun käly, siskoni tai joku ystäväni tulee kylään. Saan antaa vauvan syliin ja olla samalla edelleen äiti!

Minulla on rasittava anoppi ja rasittava äiti, mutta ei noin paha sentään. Ihmettelen kyllä todella kovin, että miten sekaisin mummon pää voi olla, että kutsuu itseään lapsenlapsensa äidiksi. Terve ja normaalijärjellä varustettu ei näin tekisi. Todella sairas kuvio, kuulostaa siltä, että mummolla on pahasti realiteettitaju vipannut (dementiaikäisiä nämä mummot ei taida vielä olla). Tsemppiä sinulle. Itse vaatisin tuollaisessa tilanteessa mummoa tilille sanoistaan, kysyisin hyvin tiukkaan sävyyn kovalla äänellä, että "miksi kutsut itseäsi lapsenlapsesi äidiksi??" ja jos en saisi vastausta tai saisin jonkun epämääräisen vastauksen, niin sanoisin vain uudelleen, että "joudun nyt toistamaan kysymykseni, ja pyydän, että vastaat siihen. Miksi kutsut itseäsi lapsenlapsesi äidiksi?". Ja jatkaisin tenttaamista niin kauan, että menisi viesti perille.

Meillä äitini kutsuu itseään lasteni äidiksi ja lapsiani kutsuu toisinaan minun ja sisarusteni nimillä (myös tyttöjen nimillä vaikka kaikki lapseni ovat poikia).

Minua äitini kutsuu tytöksi.

🙄

Äidilläsi taitaa viirata pahemman kerran. Ala sinä kutsumaan häntä appiukoksi.

😂

Kiitos.

Tämä helpotti.

On oikeasti ahdistavaa olla omalle äidille pelkkä tyttö. Ilman omaa nimeä.

Oisiko alkava dementia ja alzheimer? luulee lapsiasi sinuksi ja veljeksesi ja ei enää muista nimeäsi ja tunnista sinua lapsekseen?

Tuosta ei ole kauaakaan siihen kun sitten löytyy harhailemasta jossakin.

Hän on ollut tuommoinen jo 15 vuotta (siitä lähtien kun sain ensimmäisen lapsen).

Tyttö minä olen hänelle ollut aina.

Pienenä lapsena en edes tiennyt että minulla on nimi.

Taitaa olla semmoinen hitaasti kehittyvä Alzheimer.

Anteeksi sanon suoraan, mutta kuulostaa ahdistavalta ja sairaalta. Miten identiteettisi ja minuutesi on päässyt kehittymään, kun äitisi (ilmeisesti ensisijainen hoitajasi) on kohdellut sinua vain "tyttönä" eikä henkilönä, jolla on oma nimi ja oma yksilöllinen persoonansa? Teen nyt olettamuksia, mutta arvaan, että tuo kuvio ei rajoittunut vain ilman nimeä kutsumiseen vaan laajemminkin siihen, että sinun omaa ainutlaatuista yksilöllisyyttä ja sinun ainutlaatuista persoonaa ei huomioitu. Inhosiko äitisi sinua vai miksi hän kutsui sinua vain tytöksi?

Ei hän minusta ainakaan pitänyt.

Syytti minua siitä että ei voinut erota isästäni. Oli kuulemma eroamassa kun huomasi olevansa raskaana. Vauvan syyhän se oli.

Käytti minua muutenkin lapsuustraumojensa terapialeluna. Olin pikkusisko ja minulle kostettiin se, että äiti oli kokenut jääneensä pikkusiskonsa varjoon.

Samaa kostamista hän on mummona yrittänyt jatkaa nuoremmalle lapselleni.

Kauheasti on loukkaantunut siitä että en ole antanut.

Toivon, että jokainen kauhuanopin miniä ymmärtää, että vika on anopissa, ei miniässä.

Nämä kauhuanopit ovat kauheita kaikille läheisilleen, eivät pelkästään miniälle, eikä se kamaluus ole miniän syytä eikä herkkänahkaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Hyvät isovanhemmat ovat positiivinen voimavara. Mutta isovanhempien olemassa olo ei automaationa takaa lasten hyvää kasvua. Omat isovanhempani olivat ja jäivät etäisiksi, enkä tosiaan osannut heitä kaivata. Joten isovanhempien kanssa olemattomuus ei vahingoita lasta.

Tää on ihan totta. Minä vietin ihan onnellisen lapsuuden siitä huolimatta, että kaikki neljä isovanhempaani olivat jo kuolleet silloin kun synnyin. En osannut kaivata sellaista mitä ei koskaan ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.

Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.

Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.

Anoppi ei ole mikään uhka yhtään millekään.

Anoppi on vain vanha nainen, puolison äiti.

Valtataisteluakaan ei ole jos anoppi ymmärtää pysyä pois miniän alueelta ja käyttäytyy kuin normaali ihminen.

Ei miniällä ole mitään tarvetta valtataistelulle. Hänellä on vain suhde omaan mieheensä eikä hänellä ole tarvetta hallita anoppia. (Paitsi jos hän on pahasti häiriintynyt - onhan niitä hulluja miniöitäkin).

Joillakin anopeilla on vaikeuksia luopua pojastaan, ja he pyrkivät kontrolloimaan poikiaan ja miniöitään. Se on anopin kehittämä valtataistelu. Siinä anoppi hyökkää miniän kimppuun ja miniä yrittää parhaansa mukaan pitää puolensa.

Se on anopin sairas valtataistelu. Anopin pitäisi ymmärtää, että poikansa tarvitsee vaimon, eikä äiti voi sitä vaimon paikkaa täyttää. Pohjimmiltaan tässä taitaakin olla kyse anopin sairaasta oidipaalihäiriöstä joka kohdistuu hänen omaan lapseensa.

Anopin pitää ymmärtää eriytyminen ja miniän pitää ymmärtää pojan ja äidin erityinen suhde. Äidin suhde lapseen vain on todella vahva ja äidin valta mahdottoman iso, ei ne vuodet vaikuta, jonkun lapsi se on aikuinenkin mies.

Hm, itse kyllä tulevana anoppina pyrin kunnioittamaan poikani perhettä, tulen suhtautumaan poikaani aikuisena, pärjäävänä miehenä joka osaa tehdä itse omaa elämäänsä koskevat päätökset. Minkään näköinen vallankäyttö ei kyllä yhtään kiinnosta.

Joo mutta hyvä ymmärtää. Minulla oli mukava anoppi ja ihana äiti, kyllä oli vaikea jakaa joulut. Huomaamattaan molemmat ihanat naiset käyttivät valtaa koska kaipuu on suuri. Järjellähän se ei kiinnosta mutta välillä vetää tunteisiin. Sitten epäterve käytös on asia erikseen. Vallankäyttöhän voi olla vaikka tunteisiin vetoamista. "Valta on inhimillistä vuorovaikutusta, tapa kohdella muita."

Aah. Prinsessavaatteet ja oman mielen mukaan ostaminen. Meille on pakkomielteinen tarve kantaa kaikkea joko mahdollisimman pientä tai jörjettömän isoa. Kaiken pitää olla turhaa ja mahdollisimman äänekästä.

Ja vihaan tyyliä että kolmevuotiaalle annetaan legopaketti jossa on ikäsuositus 8 plus ja ekat pienet palat hukkuu jo pakettia avatessa. Löytyessään aamuyöllä paljaan jalan alta.

Ja sitten huitaistaan että ”Aina saa uusia” just kun itse yritetään opettaa tavaroista huolehtimista ja jörkevää rahankäyttöä.

Ja sitten pengotaan paikat että missä on sejase toissa jouluna annettu lahja.

Jos ymmärtää, että lapsen ja äidin suhde on erityinen niin miten se asia muuttuu kun ihmiset ikääntyvät? Ihan oikeasti ihmettelen miten logiikka ei vaan toimi useammalla tyypillä tässä ketjussa :-O

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.

Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.

Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.

Anoppi ei ole mikään uhka yhtään millekään.

Anoppi on vain vanha nainen, puolison äiti.

Valtataisteluakaan ei ole jos anoppi ymmärtää pysyä pois miniän alueelta ja käyttäytyy kuin normaali ihminen.

Ei miniällä ole mitään tarvetta valtataistelulle. Hänellä on vain suhde omaan mieheensä eikä hänellä ole tarvetta hallita anoppia. (Paitsi jos hän on pahasti häiriintynyt - onhan niitä hulluja miniöitäkin).

Joillakin anopeilla on vaikeuksia luopua pojastaan, ja he pyrkivät kontrolloimaan poikiaan ja miniöitään. Se on anopin kehittämä valtataistelu. Siinä anoppi hyökkää miniän kimppuun ja miniä yrittää parhaansa mukaan pitää puolensa.

Se on anopin sairas valtataistelu. Anopin pitäisi ymmärtää, että poikansa tarvitsee vaimon, eikä äiti voi sitä vaimon paikkaa täyttää. Pohjimmiltaan tässä taitaakin olla kyse anopin sairaasta oidipaalihäiriöstä joka kohdistuu hänen omaan lapseensa.

Anopin pitää ymmärtää eriytyminen ja miniän pitää ymmärtää pojan ja äidin erityinen suhde. Äidin suhde lapseen vain on todella vahva ja äidin valta mahdottoman iso, ei ne vuodet vaikuta, jonkun lapsi se on aikuinenkin mies.

Oli se aikuinen lapsi mies tai nainen niin ei sillä äidillä kyllä ole (tai ei pitäisi olla) mitään valtaa sen aikuisen lapsen perheeseen.

Jos vaikka miehen anoppi haluaa lapsensa perheen asuvan Tampereella, naisen anoppi haluaa perheen asuvan Turussa ja mies ja nainen haluavat perheensä elävän Helsingissä niin pitääkö silloin perheen muuttaa Turkuun?

Jos äidinisä haluaa lapsenlapsesta Maijan, äidinisä Mirkun, isänisä Moonikan, isänäiti Nyyrikin ja lapsen vanhemmat Teijan niin lapsen nimeksi tulee sitten Nyyrikki.

Vai missä tämä isänäidin oletetun vallan pitäisi näkyä?

Vierailija kirjoitti:

Jos ymmärtää, että lapsen ja äidin suhde on erityinen niin miten se asia muuttuu kun ihmiset ikääntyvät? Ihan oikeasti ihmettelen miten logiikka ei vaan toimi useammalla tyypillä tässä ketjussa :-O

Lapsi tarkoittaa alle 18-vuotiasta...

Vierailija kirjoitti:

Jos ymmärtää, että lapsen ja äidin suhde on erityinen niin miten se asia muuttuu kun ihmiset ikääntyvät? Ihan oikeasti ihmettelen miten logiikka ei vaan toimi useammalla tyypillä tässä ketjussa :-O

Ei se muutukaan. Terve äiti haluaa lapselleen hyvää aina. Hyvä vanhempi tukee lastaan eri elämänvaiheissa, ihan siinä itsenäistymisessä ja perheellistymisessäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.

Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.

Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.

Anoppi ei ole mikään uhka yhtään millekään.

Anoppi on vain vanha nainen, puolison äiti.

Valtataisteluakaan ei ole jos anoppi ymmärtää pysyä pois miniän alueelta ja käyttäytyy kuin normaali ihminen.

Ei miniällä ole mitään tarvetta valtataistelulle. Hänellä on vain suhde omaan mieheensä eikä hänellä ole tarvetta hallita anoppia. (Paitsi jos hän on pahasti häiriintynyt - onhan niitä hulluja miniöitäkin).

Joillakin anopeilla on vaikeuksia luopua pojastaan, ja he pyrkivät kontrolloimaan poikiaan ja miniöitään. Se on anopin kehittämä valtataistelu. Siinä anoppi hyökkää miniän kimppuun ja miniä yrittää parhaansa mukaan pitää puolensa.

Se on anopin sairas valtataistelu. Anopin pitäisi ymmärtää, että poikansa tarvitsee vaimon, eikä äiti voi sitä vaimon paikkaa täyttää. Pohjimmiltaan tässä taitaakin olla kyse anopin sairaasta oidipaalihäiriöstä joka kohdistuu hänen omaan lapseensa.

Anopin pitää ymmärtää eriytyminen ja miniän pitää ymmärtää pojan ja äidin erityinen suhde. Äidin suhde lapseen vain on todella vahva ja äidin valta mahdottoman iso, ei ne vuodet vaikuta, jonkun lapsi se on aikuinenkin mies.

Oli se aikuinen lapsi mies tai nainen niin ei sillä äidillä kyllä ole (tai ei pitäisi olla) mitään valtaa sen aikuisen lapsen perheeseen.

Jos vaikka miehen anoppi haluaa lapsensa perheen asuvan Tampereella, naisen anoppi haluaa perheen asuvan Turussa ja mies ja nainen haluavat perheensä elävän Helsingissä niin pitääkö silloin perheen muuttaa Turkuun?

Jos äidinisä haluaa lapsenlapsesta Maijan, äidinisä Mirkun, isänisä Moonikan, isänäiti Nyyrikin ja lapsen vanhemmat Teijan niin lapsen nimeksi tulee sitten Nyyrikki.

Vai missä tämä isänäidin oletetun vallan pitäisi näkyä?

Joillakin se näkyy vaikka niin, että poika lähtee katsomaan, että vanhuksilla on kaikki ok ja vesiputki ei jäädy pakkasella. Joillakin se näkyy niin, että kun äiti laittaa pojan kauluspaitaa kiinni pojan hääpäivän aamuna niin turhan tiukka kaulus ja nappi saa molemmat sekä tiuskimaan että nauramaan hervottomasti toisiinsa nojaten. Minun veljelläni ja äidilläni on sama huumori, johon ei pääse käsiksi kukaan muu, sitä ei ymmärrä kukaan muu. Joskus se ärsyttää muita mitä te siinä hirnutte, mutta ei sitä meille kerrota, ei minulle tai veljeni vaimolle. Ja kun ei avaudu niin ei avaudu. Ja ollaan toki heille kateellisia, mustasukkaisia. Niin se vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ymmärtää, että lapsen ja äidin suhde on erityinen niin miten se asia muuttuu kun ihmiset ikääntyvät? Ihan oikeasti ihmettelen miten logiikka ei vaan toimi useammalla tyypillä tässä ketjussa :-O

Lapsi tarkoittaa alle 18-vuotiasta...

Eli sinun lapsesi ei ole sinun lapsesi enää kun hän täyttää 18-vuotta?

- montako lasta sinulla on?

- ei yhtään

- minä muistelin, että sinulla olisi ollut poika

- ei suinkaan, ei hän ole minun lapseni, hän on aikuinen

- hmmm-mmmm (on se outo)

Todella kiinnostava ketju. Itse mietin, että millaista kyytiä on luvassa kihloissa olevalle tyttärelleni. Hänen tuleva anoppinsa on mm. ilmaissut poikansa ja tyttäreni kuullen, että sopiva vaimo olisi löytynyt "tietty maa". Siellä olisi ollut nöyriä naisia. Poika oli ollut tyrmistynyt ja loukkaantunut tyttäreni puolesta. Muitakin vastaavia tilanteita ollut. Toisaalta anoppi antaa itsestään todella kivan kuvan ja tyttäreni on positiivisella mielellä hänen suhteen. Mutta tätä ketjua luettuani ymmärrän että kyseessä on nimenomaan rajaton henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Miksi apn mies seuraa äitinsa facebookia? Sekin on vallankäytön väline ja yhteydenpitokanava. Lopettakoon seuraamisen, estot päälle kaikissa medioissa.

Ihan hyvä, että seuraa. Ja että antaa palautetta, koska todella draamanhakuiselta itsesääliltä tuollaisten postaaminen kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ymmärtää, että lapsen ja äidin suhde on erityinen niin miten se asia muuttuu kun ihmiset ikääntyvät? Ihan oikeasti ihmettelen miten logiikka ei vaan toimi useammalla tyypillä tässä ketjussa :-O

Ei se muutukaan. Terve äiti haluaa lapselleen hyvää aina. Hyvä vanhempi tukee lastaan eri elämänvaiheissa, ihan siinä itsenäistymisessä ja perheellistymisessäkin.

Samaa mieltä, niin sen pitää mennä. Välillä tuli vaan keskustelusta kuva, että ymmärretään vain se erityinen suhde kun se koskee itseä ja omaa lasta ja unohdetaan, että itse ja puoliso on jonkun lapsia ja sekin suhde on erityinen. Kunnioitus kulkee parhaassa tapauksessa molempiin suuntiin. Ja vielä puolisoidenkin välillä.

Enkä tuota maata tässä nimeä ettei voi tunnistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ymmärtää, että lapsen ja äidin suhde on erityinen niin miten se asia muuttuu kun ihmiset ikääntyvät? Ihan oikeasti ihmettelen miten logiikka ei vaan toimi useammalla tyypillä tässä ketjussa :-O

Lapsi tarkoittaa alle 18-vuotiasta...

Eli sinun lapsesi ei ole sinun lapsesi enää kun hän täyttää 18-vuotta?

- montako lasta sinulla on?

- ei yhtään

- minä muistelin, että sinulla olisi ollut poika

- ei suinkaan, ei hän ole minun lapseni, hän on aikuinen

- hmmm-mmmm (on se outo)

Lapsi on alle 18-vuotias. Sen jälkeen minulla on edelleen aikuiset tyttäret.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että jokainen suhteessa oleva nainen on joskus hieman karsastanut miehensä äitiä. Anoppi on erittäin vakava uhka suhteelle – toinen nainen, jolla on voimakas vaikutus mieheen. Naiset eivät vain kehtaa myöntää olevansa mustasukkaisia anopeilleen. Kuinka kehtaa tunnustaa, että kadehtii sitä ainoaa naista, josta ei voi tulla seksuaalista kilpailijaa.

Kyseessä on pohjimmiltaan taistelua vallasta. Anopin ja miniän välinen kilpailuhenki on juurtunut niin syvälle, ettei anopin todellisella ihanuudella ole väliä. Sekä äiti että vaimo taistelevat saavuttaakseen saman ensimmäisen naisen aseman perheessä. Molemmat yrittävät vakiinnuttaa tai suojella asemaansa. Molemmat kokevat toisensa uhaksi. Käyttäytymistä voi väittää persoonien väliseksi ristiriidaksi, mutta naisilla saattaa olla myös alkukantainen tarve aidata reviirinsä. Tuon tehdäkseen valta pitää kaapata siltä toiselta naiselta. Miniä että anoppi ovat vielä ensisijaisen perheensä ensisijaisia naisia – siksi toinen ahdistaa.

Tähän voi vielä lisätä äidin ylpeydentunnon ja pojan menettämisen pelon, miniän epävarmuuden lasten kasvatuksen, työn ja kodin välillä tasapainoillessa sekä monien naisten herkkyyden kritiikille, jolloin soppa on valmis.

Anoppi ei ole mikään uhka yhtään millekään.

Anoppi on vain vanha nainen, puolison äiti.

Valtataisteluakaan ei ole jos anoppi ymmärtää pysyä pois miniän alueelta ja käyttäytyy kuin normaali ihminen.

Ei miniällä ole mitään tarvetta valtataistelulle. Hänellä on vain suhde omaan mieheensä eikä hänellä ole tarvetta hallita anoppia. (Paitsi jos hän on pahasti häiriintynyt - onhan niitä hulluja miniöitäkin).

Joillakin anopeilla on vaikeuksia luopua pojastaan, ja he pyrkivät kontrolloimaan poikiaan ja miniöitään. Se on anopin kehittämä valtataistelu. Siinä anoppi hyökkää miniän kimppuun ja miniä yrittää parhaansa mukaan pitää puolensa.

Se on anopin sairas valtataistelu. Anopin pitäisi ymmärtää, että poikansa tarvitsee vaimon, eikä äiti voi sitä vaimon paikkaa täyttää. Pohjimmiltaan tässä taitaakin olla kyse anopin sairaasta oidipaalihäiriöstä joka kohdistuu hänen omaan lapseensa.

Anopin pitää ymmärtää eriytyminen ja miniän pitää ymmärtää pojan ja äidin erityinen suhde. Äidin suhde lapseen vain on todella vahva ja äidin valta mahdottoman iso, ei ne vuodet vaikuta, jonkun lapsi se on aikuinenkin mies.

Oli se aikuinen lapsi mies tai nainen niin ei sillä äidillä kyllä ole (tai ei pitäisi olla) mitään valtaa sen aikuisen lapsen perheeseen.

Jos vaikka miehen anoppi haluaa lapsensa perheen asuvan Tampereella, naisen anoppi haluaa perheen asuvan Turussa ja mies ja nainen haluavat perheensä elävän Helsingissä niin pitääkö silloin perheen muuttaa Turkuun?

Jos äidinisä haluaa lapsenlapsesta Maijan, äidinisä Mirkun, isänisä Moonikan, isänäiti Nyyrikin ja lapsen vanhemmat Teijan niin lapsen nimeksi tulee sitten Nyyrikki.

Vai missä tämä isänäidin oletetun vallan pitäisi näkyä?

Joillakin se näkyy vaikka niin, että poika lähtee katsomaan, että vanhuksilla on kaikki ok ja vesiputki ei jäädy pakkasella. Joillakin se näkyy niin, että kun äiti laittaa pojan kauluspaitaa kiinni pojan hääpäivän aamuna niin turhan tiukka kaulus ja nappi saa molemmat sekä tiuskimaan että nauramaan hervottomasti toisiinsa nojaten. Minun veljelläni ja äidilläni on sama huumori, johon ei pääse käsiksi kukaan muu, sitä ei ymmärrä kukaan muu. Joskus se ärsyttää muita mitä te siinä hirnutte, mutta ei sitä meille kerrota, ei minulle tai veljeni vaimolle. Ja kun ei avaudu niin ei avaudu. Ja ollaan toki heille kateellisia, mustasukkaisia. Niin se vaan on.

Ahaa, eli se valta ei näy valtana vaan normaalihkona käytöksenä ja samankaltaisuutena. Ilmeisesti se ei eroa äidinäidin vallasta, koska minäkin käyn katsomassa vanhempiani ja meilläkin on samantapainen huumori.

Sain pari kuukautta sitten esikoiseni, pienen poikavauvan. Luin tämän ketjun, ja ajattelin, että minustakin tulee varmaan anoppi joskus ja saan miniän. Luettuani näitä kommentteja mietin tässä, että varmaan tulen saamaan läheisimmän suhteen aikuiseen poikaani siten, että solmin hyvän suhteen hänen vaimoonsa. Että olemalla hyvä anoppi sille tulevalle miniälle saan säilytettyä myös poikani tiiviisti elämässäni mukana. Mutta silleen aikuisella tavalla, heidän omaa elämää kunnioittaen.

Vierailija kirjoitti:

Sain pari kuukautta sitten esikoiseni, pienen poikavauvan. Luin tämän ketjun, ja ajattelin, että minustakin tulee varmaan anoppi joskus ja saan miniän. Luettuani näitä kommentteja mietin tässä, että varmaan tulen saamaan läheisimmän suhteen aikuiseen poikaani siten, että solmin hyvän suhteen hänen vaimoonsa. Että olemalla hyvä anoppi sille tulevalle miniälle saan säilytettyä myös poikani tiiviisti elämässäni mukana. Mutta silleen aikuisella tavalla, heidän omaa elämää kunnioittaen.

Hyvä idea