Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Se toinen miniä pelkää varmaan tosissaan sitä teidän anoppia! Lasua ehkä varoo. Mulla muutama tuttu jotka eivät uskalla sanoa yhtään kenellekkään mitään vastaan lapsiin liittyvissä asioissa. Pelkäävät siis ihan tosissaan sanoa mielipiteensä ja miten he toimivat kotona.
Villi veikkaus että appivanhemmat on jo hänetkin diagnosoineet ja miniä saanut selittää jaksamistaan lastensuojelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo vastuutus vanhemman tunteista on kamalaa. Ymmärrän tilanteesi, vaikka meillä ei lapsia olekaan. Minun äitini lapsesta saakka vastuutti kaikki muut omista tunteistaan, ja vasta yli kolmekymppisenä oma mielenterveyteni oli niin vaarassa, että oli pakko alkaa tarkastella asioita toisesta näkökulmasta. Niin kauan meni ennen kuin silmät alkoivat aukeamaan äidin manipuloinnille. Siihen saakka vain purrut hammasta ja yrittänyt kestää kaiken niskaan tulevan paskan kun ei onnistu miellyttämään vanhempaansa, kävellyt munankuorilla. Siitä on todella vaikea päästä eroon, ja vieläkin tunnen syyllisyyttä siitä, että olin niin huono lapsi, vaikka järki sanookin, ettei syyllisyyteen ole aihetta. Osittain toki syyllisyys johtuu siitä, että äitini sairastui syöpään ja kuoli vuoden sisään välirikosta, enkä ollut ehtinyt vielä sinuiksi välirikonkaan kanssa, vaikka äiti ne välit jäädyttikin, enkä minä. Minä vain asetin rajat, jotka eivät kelvanneet.
Muistin nyt taas tuon adressin, mistä ap mainitsi. Sen, että isovanhemmat yrittävät sillä saada oikeuksia lapsenlapsiinsa. Minusta se on todella pelottava, varsinkin jos se menisi läpi. Koska todella monilla on oikeasti sairaita sukulaisia, kuten monilla meistä kommentoineista.
Esim. meillä appiukko on normaali, eronnut miehen äidistä jo raskausaikana, mutta anoppini on tämä, joka lukittautui vauvan kanssa vessaan, kun meidän piti lähteä. Minun oma äitini on alkoholisti ja narsisti, joten en ole ollut hänen kanssaan tekemisissä vuosikausiin. Isäni on myös jonkinasteinen narsisti ja väkivaltainen, joten en häneenkään ole yhteyksissä. Miettikää, mitä voisi käydä, jos tällaiset ihmiset saisivat oikeuksia tapaamisiin, tai ihan mitä vain.
Todella pelottavaa ja vielä pelottavampaa on se, etten ihmettelisi, jos tällainen menisi läpi eduskunnassa.
Jos ap:n anoppi on henkilö, jolla on paljon valtaa pienellä paikkakunnalla ja tuntee esim. lastensuojeluviranomaisia, niin muuttoa pois kannattaa ehkä alkaa valmistella kaikessa hiljaisuudessa. Uudella paikkakunnalla jos tulee lasu, niin on paljon helpompaa selittää, että mummo on hullu ja muita ongelmia perheessä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap:n anoppi on henkilö, jolla on paljon valtaa pienellä paikkakunnalla ja tuntee esim. lastensuojeluviranomaisia, niin muuttoa pois kannattaa ehkä alkaa valmistella kaikessa hiljaisuudessa. Uudella paikkakunnalla jos tulee lasu, niin on paljon helpompaa selittää, että mummo on hullu ja muita ongelmia perheessä ei ole.
Joo, pienet paikkakunnat ovat näissä tapauksissa tosi viheliäisiä. Nuo sukuaan terrorisoivat hirviöt kun yleensä käyttäytyvät muissa tilanteissa täysin asiallisesti tai jopa ihanasti. Sitä kautta he voivat saada pelottavan paljon jalansijaa yhteisössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrotko ap vielä että mitä teet tyoksesi? Millä tietotaidolla/koulutuksella diagnosoit mt-ongelman anopillesi? Anoppi ei tottele=anoppi on hullu :)
Vähän off topic, mutta tää ketju on todella hyvä ja tärkeä laajemminkin kuin vain ap:n kannalta. Omasta kokemuksesta tiedän, että epäterveessä ihmissuhteessa (oli kyseessä parisuhde, sukulaissuhde tai mikä tahansa) normaalin rajat hämärtyvät. Fyysistä väkivaltaa kokevat ryhtyvät usein etsimään syytä itsestään ja sitä kautta jotain oikeutusta väkivallalle. Äitinsä mitätöimä ja haukkuma ihminen voi luulla saaneensa aivan normaalin kasvatuksen - useimmilla meistä on vain yksi äiti, joten vertailukohtia ei ole. Yhtä lailla anopin sairas käytös voi tuntua normaalilta, jos ei ole kokemusta paremmasta ja jos ei ole ystäväpiiriä, jonka kanssa puhuisi tällaisista asioista.
Onneksi tästä ketjusta käy selvästi ilmi, että mitätöivä kohtelu anopilta ei ole ok. Se toivottavasti auttaa myös muita samassa tilanteessa olevia, jotka ehkä joskus googlaillessaan löytävät tämän ketjun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos keskusteluyhteys on katkennut kokonaan niin voitte yrittää josko kirjeen kirjoittaminen auttaisi. Siinö ehtii itsekin miettiä sanavalintoja tarkemmin eikä tule suutuspäissään sanottua turhan ilkeästi.
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko ap vielä että mitä teet tyoksesi? Millä tietotaidolla/koulutuksella diagnosoit mt-ongelman anopillesi? Anoppi ei tottele=anoppi on hullu :)
Eihän kukaan ole anoppia hulluksi nimittänyt (eikä sellaista sairautta edes ole). Eikä ap mielestäni diagnoosia tehnyt, vaan kertoi miehensä näkemyksen asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos keskusteluyhteys on katkennut kokonaan niin voitte yrittää josko kirjeen kirjoittaminen auttaisi. Siinö ehtii itsekin miettiä sanavalintoja tarkemmin eikä tule suutuspäissään sanottua turhan ilkeästi.
Miksi ihmeessä ap:n pitäisi kirjoitella tuonne anoppilaan kirjeitä?
Ensiaskel on se että anoppi menee hoitoon. Sitä ennen ei kenenkään tarvitse tai pidä tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko ap vielä että mitä teet tyoksesi? Millä tietotaidolla/koulutuksella diagnosoit mt-ongelman anopillesi? Anoppi ei tottele=anoppi on hullu :)
Onko tuo anopin käytös siis sinusta tervettä?
Saada raskausoireita toisen raskaudesta? Karkailla lapsen kanssa? Tunkea väkipakolla toisen kotiin? Kiristää ja uhkailla lapsiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekin ihmetyttää, että miten anoppi meinasi vuorotteluvapaallaan jaksaa vauvan kanssa, jos sairastaa vakavaa syöpää. Jotenkin luulisi että vuorotteluvapaa ei olisi ensimmäisenä mielessä tuollaisessa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko ap vielä että mitä teet tyoksesi? Millä tietotaidolla/koulutuksella diagnosoit mt-ongelman anopillesi? Anoppi ei tottele=anoppi on hullu :)
Onko tuo anopin käytös siis sinusta tervettä?
Saada raskausoireita toisen raskaudesta? Karkailla lapsen kanssa? Tunkea väkipakolla toisen kotiin? Kiristää ja uhkailla lapsiaan?
Tämä! Ei tarvitse olla edes lääkäri todetakseen että kaikki murot eivät ole kulhossa (oikeastaan koko kulho on kaatunut)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko ap vielä että mitä teet tyoksesi? Millä tietotaidolla/koulutuksella diagnosoit mt-ongelman anopillesi? Anoppi ei tottele=anoppi on hullu :)
Ei tarvitse olla ammattilainen ollakseen huolissaan läheisen (mielen)terveydestä. Usein mielenterveysongelmat tulevat esiin juuri sosiaalisissa suhteissa esim. pelokkaana suhtautumisena muihin ihmisiin tai eristäytymisenä riippuen toki ongelman syystä.
Meillä mummo oikeasti irtisanoutui työstään hoitaakseen lapsiamme. Oli suunnitellut kaiken lasten kouluja myöten.
Ihan täysin meiltä kysymättä. Näitä on.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mummo oikeasti irtisanoutui työstään hoitaakseen lapsiamme. Oli suunnitellut kaiken lasten kouluja myöten.
Ihan täysin meiltä kysymättä. Näitä on.
WTF?! Mulla paloi fati jo siinä vaiheessa, kun äitini otti (meiltä kysymättä) vauvamme synnyttyä viikon loman tullakseen ”auttamaan” vauvan kanssa (eli räpsimään vauvasta kuvia someen). En ole tajunnut, että homma voi lähteä lapasesta noinkin pahasti.
Ihanaa,että vyyhti on purkautunut ja olet saanut miehesi takaisin samalle puolelle.
Taloprojekti olisi ollut itsemurha.
Vakava sairauskaan ei oikeuttaisi appivanhempiesi käytöstä.Sitä ei oikeuta mikään!Ei edes mt-ongelma, appesi on tässä se tossu ja mahdollistaja koska ei ole laittanut vaimoaan kuriin/lääkäriin.
Minulla ei ole kokemusta pienistä paikkakunnista ja lastensuojelusta.Haluaisin kuitenkin uskoa objektiivisuuteen vaikka median ja palstan kertomukset toista todistavat.
Sanoin aiemmin ,että tämä on kamala ketju.Se on sitä edelleen tuodessaan esiin aivan käsittämättömiä ihmisluonteita ,mutta tämä on ollut myös aivan huikaseva myötätunnon ja yhteisten kokemusten ketju.
Itselleni tämä on ollut silmiä avaavaa.Olen aina uskonut ,välillä horjuen,ihmisten täyspäisyyteen .En enää.
Se yli 60v
Sori ap, mutta tunnut olevan vieläkin hormonihuuruissa. Mä en eläessäni olisi loukkaantunut äidille tai anopille, jos olisi laukaissut lapselle, että "ethän sä tota enää tarvi.." :) Vitsi, huumoria, ei mun äitiys siitä horju. Ylipäätään kaikki valittamisesi aiheet tuntuu olevan tikusta keksittyjä ja vaikuttaa vaan isovanhempien huumorilta. Haluavat olla vauvan kanssa ja sehän on hienoa. Ihmetyttää pikemminkin tuollainen sananmukainen asioiden tulkitseminen ja äitiyden itsetunto-ongelmat.
Puhelinlangat laulaa, mustamaalaaminen on näköjään alkanut. Mies näytti puhelimeltaan äitinsä tuoreen facebook-julkaisun. Mietelausekuva tyylillä "Annat kaikkesi, itsesi, sydämesi... kun se ei riitä ja saat puukon selkään, jatkat vahvempana!", tuommoista latteaa paskaa. Saatetekstillä "näinhän se ikävä kyllä on!" Kaksi työkaveriaan kommentoinut "Voimia :( <3"
Mietin että soitanko huomenna neuvolaan. Kerron ihan suoraan että jos tulee yhteydenottoja niin meillä on tällainen tilanne. Toisaalta, jos tekee lasun niin en ala repimään hermojani sen suhteen - sosiaaliviranomaiset eivät voi tehdä mielivaltaisia päätöksiä siksi että valittaja on tuttu. Meille saa tulla "kotitarkastukselle" koska tahansa, salattavaa tms. pelättävää ei siinä mielessä ole.
Ja niin, minulla ei ole koulutusta tai "tietotaitoa" asettaa diagnooseja. Enkä jaksa alkaa vänkäämään asiasta. Jos anoppi onkin psyykkisesti terve niin ei hänellä silti kovin hyvin mene.
Alue: Aihe vapaa
Meni lopulta aika luontevasti. Hullu mummo asuu lähellä, ja kyse oli jo kouluikäisistä lapsista. Lapsia komennettiin sinne miten milloinkin, ja annoimme heidän mennä, JOS se sopi muuhun oman perheen ohjelmaan ja JOS lapset itse halusivat. Yökyläily
oli tosin aina rajoitettua, koska on tärkeää päästä pois kun alkaa ahdistaa. Kysyin aina, millaista oli ja miten meni. Kun omituista lyttäämistä ja riidan lietsontaa tapahtui, kuuntelin kertomukset ja tulkkasin lapsille, mitä oli tapahtunut. Näin he huomasivat, miten mummo rakensi pienin kommentein ja teoin tietoisesti riitoja, joista sitten syytettiin lapsia. Kun ymmärsivät roolinsa pelinappuloina, eivät enää halunneet mennä.
Lapset muuten syyllistyvät äärimmäisen helposti ristiriidoista, jos joku aikuinen heitä niistä syyttää. Ja lapsi on tosi helppo lietsoa ”käyttäytymään huonosti”, tarvitaan vain sopiva kombo petettyjä lupauksia, epäreilua suosimista ja ehkä nälkää. Sitten kun lapsi vaikka tiuskaisee, siitä voi lähteä komentamaan ja suurentelemaan asiaa ja perustelemaan yhä isompaa epäreiluutta....
Mutta tuossa on tärkeää saada se suosikkilapsi ymmärtämään, että hän ei ole sisarustaan parempi oikeasti, vaan hänkin on pelinappula. Niin kauan kuin suosikki pitää kiusatun puolta, lapsilla on asiat ihan hyvin ja mummo polttaa vain omia siltojaan. Ilman aikuisen apua tilanteiden tulkinnassa suosikki helposti kuitenkin kadottaa empatiakykynsä ja alkaa uskoa, että ansaitsee paremman kohtelun. Silloin suosikista tulee myös todella suojaton sitä hetkeä ajatellen, kun mummo ottaakin hänet kiusatun rooliin.