Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Hei, tuohon tahattomuus-ja kommunikaatio-ongelma näkökulmaan:
Olen nähnyt monta kertaa miten anoppi käyttäytyy tuttaviensa lastenlasten ja naapureidensa vauvan kanssa. Hän antaa tietoisesti tilaa äidille ja vauvalle, ihastelee etäältä, keskustelee miellyttävään sävyyn vauvanhoidosta ja puhuu sellaisia kivoja juttuja kuten "voi, miten katsoo äitiä! Ihana, silmät ihan loistaa" kun vauva on äitinsä sylissä jne. Raskaana ollessani tuo tuntui niin hyvältä, ajattelin että minulla on käynyt tuuri. Tällaista mieletöntä luksusta en kuitenkaan ole saanut osakseni vaan päinvastoin. Syynä on ilmeisesti joko hillitön vallanhimo pikku poikakultansa jälkeläiseen tai sitten se että anoppi toivoisi hirveän paljon, siis ihan katkeruuteen asti että vauva olisikin hänen. Perusajatus, joka minulle välittyy, on se että MIKSI minun kaltaiseni aivoton pikku naikkonen saa hoitaa ja kasvattaa vauvaa, kun hän tekisi sen kertakaikkiaan niin paljon paremmin?
Hän ei näytä pääsevän tuosta ajatuksesta yli. Kävi äsken täällä. Ovi aukesi yhtäkkiä kun olin syöttämässä vauvaa. Molemmat koirat juoksivat ulos ovenraosta... Anoppi tuli eteiseen oudon oloisena, vähän punastuneena. Vauhkolla tavalla iloisena/itsevarmana samaan aikaan. "Voi voi noita koiria" totesi vain ja käveli nopeasti sisään. Syöksyin ensitöikseni sulkemaan tämän sivun koneelta. En hoitanut tilannetta kovin hyvin :( ! Kysyin että "oletko laittanut viestiä, soititko, että olet tulossa. En huomannut ainakaan...?" "Ei ei ei kun tässä kauppareissulla päätin että nyt kyllä pitää nähä mummon kulta, ei sitä autoa ajaessa kehtaa soittaa!"
Lähdin huutamaan koiria ovelta, suljin ne toiseen huoneeseen. Sillävälin anoppi oli kyyristynyt vauvan ylle leikkimatolla ja piteli vauvan päätä käsiensä välissä ja siunaili mummon rakasta ja mummon pientä aarretta jne. sitä samaa. Olin ja olen edelleen vähän paniikissa. Ajattelin tätä ketjua ja omia päätöksiäni. Kyykistyin leikkimaton viereen, kokosin itseni ja sanoin "hopsista, äidin sykkyyn!" ja nostin vauvan. Anoppi katsoi vain minua, kuin avaruusolentoa, hymyili varuillaan ja nousi hitaasti seisomaan. Aloitti normaalin kuulustelun. Tuijotti koko ajan kiinteästi, minä välttelin katsetta :(! Vastailin niin tylysti kuin tohdin, eli sellaisia "no jaa-a, mitäpä ihmeempiä..." vastauksia. Kun istuin vauva sylissä sohvalle niin minun polvet TÄRISIVÄT! Koko tilanne kirkui sellaista hirveää väkinäisyyttä. Normaalisti siinä kohtaa anoppi olisi jo ollut muualla asunnossa vauva tiukasti rintaansa vasten painettuna, autuas ja niin itsevarma ilme naamallaan.
jatkuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Nyt katsotaan, mitä mummolla on täällä!" toteaa hän ja ojentaa kädet ottaakseen vauvan. Nousin seisomaan, nostin vauvaa käsieni varaan, yritin muka leikkiä vauvan kanssa siinä, se meni huonosti. Ajattelin että jos annan pidellä hetken niin tilanne menee ohi ja hän lähtee... No ei mennyt ihan niin. Ensin alkoi armoton suukottelu, vauvakin irvisteli :( Sanoin että vauvaa ei pussailla naamaan mutta vesitin koko homman lisäämällä heti perään "kun neuvolassa on sanottu siitä nyt usein". Eli minä en aseta rajaa, vaan neuvola. Anoppi toistaa oudolla äänellä "vauvaa ei pussata naamaan, vauvaa ei pussata naamaan" ja suipistelee huuliaan vauvan korviin ja otsaan samalla, eli tavallaan ei pussaa naamaan.... vauva haki katsekontaktia minuun, anoppi käänsi välittömästi vauvan selin minuun. Sitä hän on tehnyt AINA. En tiedä millä sanoilla puuttua siihen? Hän saattaisi hyvin alkaa nauramaan, "höpön löpön! Oh-hoh!"
Vauva alkoi kitistä ja sieppasin sen heti. Anoppi kurotteli, "vaippa vaippa vaippanenko se kiusaa, vaippa on iiiiihan märkä, hyi hyi" tuollaista paskaa hölötti siinä. Sanoin että ei, kun nyt on päiväunien aika. Laitoin vauvan nukkumaan, viivyttelin niin pitkään kuin saatoin. Odotin koko ajan että kohta kuuluu oven kolaus ja auto starttaa pihasta.... Ei, vaan anoppi istui tyynesti keittiössä, oli keittänyt kahvia omatoimisesti. Seuraava 45min oli jotain niin tuskaa etten jaksa edes kuvailla. Tajusin siinä istuessani että minulla on jotain ongelmia, pelkään tuota akkaa. En MITENKÄÄN saanut itseäni nousemaan ja ilmoittamaan "no, mutta nähdäänpäs taas joku päivä, hei hei". Hän istui niin kauan kunnes vauva alkoi heräillä. Oli syöksymässä makuuhuoneeseen, sain sentään sanottua yllättävän napakasti MINÄ MENEN. Puutuin myös onnistuneesti siihen kun anoppi alkoi ojentaa nuorempaa koiraani joka lipaisi vauvan päälakea. Sanoin että kyllä koira saa hiuksia lipaista.
Mutta siis ei, ei, ei näin. Se nainen jyräsi minut. Huomasi satavarmasti koko ajan ettei tilanne ollut minulle mieluinen. Miksen saanut ovella torpattua. Miten hän osaa tehdä kaikesta röyhkeästä toiminnasta niin itsestäänselvää, en löydä sanoja noissa tilanteissa. En löydä sellaisia ilmaisuja joita hän ei voisi torpata.
Tämä on niin syvältä etten saa edes kirjoitettua normaalisti
Miten tuo anoppi tuli sisään? Pyydä vara-avain pois vaikka sillä syyllä että teille tulee siivooja ja tarvitset vara-avaimen takaisin. Ja sitten ette anna sitä ikinä takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo anoppi tuli sisään? Pyydä vara-avain pois vaikka sillä syyllä että teille tulee siivooja ja tarvitset vara-avaimen takaisin. Ja sitten ette anna sitä ikinä takaisin.
Ovi oli auki, siis ei-lukossa. Asumme paritalossa rauhallisella alueella. Aiemmin kun pidin ovea lukossa, anoppi soitti sovittuinakin tapaamisina ovikelloa varmaan 10 kertaa peräjälkeen. Irroitin ovikellon silloin. Olisinpa tajunnut laittaa oven lukkoon aamuisen viestiepisodin jälkeen :( EN JAKSA TÄTÄ
Tuo meni ap hyvin alkutilanteeseen nähden! Ensimmäinen kerta on aina vaikein, on seuraavalla kerralla jo helpompaa ja helpottuu koko ajan enemmän, mitä enemmän asetat rajoja. Jos anopilla on vara-avain, ota heti pois. Jos ovi taas oli auki, ala pitämään lukossa.
Kun nyt olet saanut aloitettua tämän, saat siitä varmasti itseluottamusta tehdä saman uudelleen. Uskot vain itseesi, monet muutkin ovat onnistuneet samassa, mikset siis sinäkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hui apua ap!!! Mä niin samaistun tohon sun kokemukseen. Pelottavaa.
Oliko tuo äskeinen kertomus aapeen? Hienosti hoidit nuo tilanteet, vaikka olit peloissasi. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hirveetä, että omassa kodissaan joutuu kokemaan turvattomuutta tuolla lailla. Hyvä että otit paikkaasi!
Miten ootte alunperinkään päätyneet tuohon, että sinä näät appivanhempia ilman miestä? Minä en suostuisi, sillä haluan miehen näkevän miten anoppi mulle puhuu. Ei sekään mitään tee, mutta tietääpähän edes totuuden ja kotona lohduttaa. Nyt kun luen tän viestini itse huomaan kuinka säälittäviä tossukoita ollaan miehen kanssa molemmat :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole ikinä tavannut mehen sukua ilman miestä. En koskaan soittele sinne. Eikä mulle soitella. Kyllä mies hoitaa oman sukunsa tai on hoitamatta.
Siitä se lähtee ap! Hieno aloitus kaiken kaikkiaan!!!
Omasta kokemuksesta täytyy kuitenkin sanoa että edessä on paljon vaikeita tilanteita & uuden linjan rankkaa vastustusta.
Niistä selviää kuitenkin kerta kerran jälkeen paremmin.
Jotenkin itse sain siitä voimaa kun huomasin miten kupit menevät totaalisen nurin kun en enää suostunut kiusattavaksi. Puolustautuminen tuo aina uskomatonta hyvää oloa, vähän niinkuin lenkkeillessä kunto kohoaa!
Omalla anopilllani meni siis elämä ikäänkuin rikki kun katkaisin välit häneen. Käsitin että tuo sairas ihminen on saanut elämänsä sisältöä ja "tarkoituksen" minun piinaamisestani. Onnistuin siis katkomaan välit ja paljastamaan hänet myös muille (miehelle, sukulaisille, tutuille). Siitä tosiaan seurasi se että anoppi jätti työpaikkansa vakavan masennuksen takia, kulkee terapiassa & on tällä hetkellä mt-ongelmien takia sairaseläkkeellä. En ole puhunut hänen kanssaan vuosiin.
Olen kuullut että hän on syyttänyt minua työkykynsä menetyksestä, mutta noita juttuja uskoo ken tahtoo. Minua ne eivät enää onneksi kosketa :)
Ap muista tän kaiken keskellä rentoutua, lue kirjallisuutta esim. vahvoista naisista, lenkkeile jne. Hanki hyvää oloa mahdollisimman paljon, hullujen kanssa on yllättävän kuluttavaa vääntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tänään tapahtunut jotakin muuta? Luulisi, että anoppi on soittanut miehelle ja itkenyt, miten olit ilkeä.
Oli minun, ap:n teksti tuo pitkä kahdessa osassa. Olin jotenkin tosi sisuuntunut tämän ketjun myötä, ajattelin että jumankauta täältä pesee tästedes, MINUN koti, MINUN vauva ja MINUN säännöt, napakalla ja aikuisella otteella. Mutta sitten ovi aukesi ja lopun tiedättekin. Yritän ajatella että tuo oli alku - osoitin kyllä rajoja, vaikka tunnenkin epäonnistuneeni. Ja jotain tässä nyt tapahtui koska äsken tuli viesti mieheltä "Oletko ok? Mikä on meininki? Äiti soitti, oot kuulemma tosi poikki??"
En valittanut väsymystä tai mitään muutakaan kertaakaan... En ole edes väsynyt vaan ihan normaali päivä. Mietin nyt tässä että vastaanko vain olevani ok vai laitanko että äitilläs on porttikielto tähän asuntoon tästä päivämäärästä eteenpäin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hjälp kirjoitti:
Oli minun, ap:n teksti tuo pitkä kahdessa osassa. Olin jotenkin tosi sisuuntunut tämän ketjun myötä, ajattelin että jumankauta täältä pesee tästedes, MINUN koti, MINUN vauva ja MINUN säännöt, napakalla ja aikuisella otteella. Mutta sitten ovi aukesi ja lopun tiedättekin. Yritän ajatella että tuo oli alku - osoitin kyllä rajoja, vaikka tunnenkin epäonnistuneeni. Ja jotain tässä nyt tapahtui koska äsken tuli viesti mieheltä "Oletko ok? Mikä on meininki? Äiti soitti, oot kuulemma tosi poikki??"
En valittanut väsymystä tai mitään muutakaan kertaakaan... En ole edes väsynyt vaan ihan normaali päivä. Mietin nyt tässä että vastaanko vain olevani ok vai laitanko että äitilläs on porttikielto tähän asuntoon tästä päivämäärästä eteenpäin...
Osui ja upposi! Anoppi yrittää vanhaa "olen huolissani"- kikkaa. Sano miehelle ettet ole ikinä voinut paremmin!
Koko tuo kuvio että anoppi seuraa ja valvoo ja miehesi menee siihen mukaan on tosi sairas. En vastaisi miehelle yhtikäs motään, korkeintaan että mit vit nyt taas kohkaatte.
Anoppi joko "on huolissaan", tai sitten oikeasti luulee sinun olevan väsynyt, että olisit väsyneenä "kiukutellut" hänelle, kun aloit asettaa rajoja. Jatka vain samaan malliin, tuo meni todella hyvin ensimmäiseksi kerraksi! Kaikilla on vaikeaa aloittaa puolustamaan itseään (jopa ärhäköillä), mutta siitä se lähtee!
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Oli minun, ap:n teksti tuo pitkä kahdessa osassa. Olin jotenkin tosi sisuuntunut tämän ketjun myötä, ajattelin että jumankauta täältä pesee tästedes, MINUN koti, MINUN vauva ja MINUN säännöt, napakalla ja aikuisella otteella. Mutta sitten ovi aukesi ja lopun tiedättekin. Yritän ajatella että tuo oli alku - osoitin kyllä rajoja, vaikka tunnenkin epäonnistuneeni. Ja jotain tässä nyt tapahtui koska äsken tuli viesti mieheltä "Oletko ok? Mikä on meininki? Äiti soitti, oot kuulemma tosi poikki??"
En valittanut väsymystä tai mitään muutakaan kertaakaan... En ole edes väsynyt vaan ihan normaali päivä. Mietin nyt tässä että vastaanko vain olevani ok vai laitanko että äitilläs on porttikielto tähän asuntoon tästä päivämäärästä eteenpäin...
Osui ja upposi! Anoppi yrittää vanhaa "olen huolissani"- kikkaa. Sano miehelle ettet ole ikinä voinut paremmin!
Siis mun anoppi tekee samaa!! Mies oli kerran kärttynen sille kun se jankutti asiasta mistä oli monta kertaa sanottu että älä puutu. Sitten mies poistui huoneesta nukuttamaan vauvaa makkariin ja anoppi kysyi "miten tuo petteri on niin kärttynen. Saako se nukkua öisin ollenkaan?". Kun vikahan ei voi olla anopissa itsessään....
Joo sehän yrittää nyt jotain sen tapaista että tarvitsen apua ja tarkkailua. Muutamat hyvät yöunet, kun vauva on mummolassa? Laitoin miehelle että just hyvä päivä vaikka äitinsä pamahtikin ilmoittamatta tänne säätämään ja että tuosta "huolesta" liittyen minun jaksamisiin jutellaan huomenna lisää kun tulee illalla kotiin.
Kennovikainen tuo vanha katkera kurppa on. Tuo "huolehtiminen" on täysin sairasta jo.
Tämä yhteydenpitoasia juontaa juurensa siihen että ennen tultiin ihan hyvin juttuun. Laitettiin joskus niitä näitä-viestejäkin. Aivan totaalinen pimahdus kuitenkin tapahtui. En ole nähnyt vastaavaa koskaan. Vaikka täällä kyllä moni kertoo hyvin samanlaisista kokemuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Oli minun, ap:n teksti tuo pitkä kahdessa osassa. Olin jotenkin tosi sisuuntunut tämän ketjun myötä, ajattelin että jumankauta täältä pesee tästedes, MINUN koti, MINUN vauva ja MINUN säännöt, napakalla ja aikuisella otteella. Mutta sitten ovi aukesi ja lopun tiedättekin. Yritän ajatella että tuo oli alku - osoitin kyllä rajoja, vaikka tunnenkin epäonnistuneeni. Ja jotain tässä nyt tapahtui koska äsken tuli viesti mieheltä "Oletko ok? Mikä on meininki? Äiti soitti, oot kuulemma tosi poikki??"
En valittanut väsymystä tai mitään muutakaan kertaakaan... En ole edes väsynyt vaan ihan normaali päivä. Mietin nyt tässä että vastaanko vain olevani ok vai laitanko että äitilläs on porttikielto tähän asuntoon tästä päivämäärästä eteenpäin...
Osui ja upposi! Anoppi yrittää vanhaa "olen huolissani"- kikkaa. Sano miehelle ettet ole ikinä voinut paremmin!
Siis mun anoppi tekee samaa!! Mies oli kerran kärttynen sille kun se jankutti asiasta mistä oli monta kertaa sanottu että älä puutu. Sitten mies poistui huoneesta nukuttamaan vauvaa makkariin ja anoppi kysyi "miten tuo petteri on niin kärttynen. Saako se nukkua öisin ollenkaan?". Kun vikahan ei voi olla anopissa itsessään....
Meillä mummo sai teinin hermostumaan. Juurikin sillä ylikävelyllä ja lyttäämisellä ja ylihuolehtimisella. Teini piti hermonsa, käyttäytyi asiallisesti, mutta sanoi, ettei nyt mene mummolaan, vaikka mummo kinuaa.
Tämän mummo käönsi niin, että teinillä täytyy olla kotona ongelmia minun takiani. Ja alkoi tentata sekä teiniä että minua, että mitä kotona on tapahtunut.
Vaikka siis teini hermostui häneen! Ei minuun. Minun kanssani hän halusi jäädä kotiin.
Miten tällaista jaksaa?
Et voi tietää jos jätät lapsen yksin mummolle myrkyttääkö lapsesi rouskuilla.
”Keitä tarpeeksi
Rouskut ovat helppoja
kerättäviä ja yleisiä sieniä. Ne on kuitenkin muistettava ryöpätä kunnolla. Ryöppäämättömät rouskut ovat myrkyllisiä.
Ryöppäämisessä sienet keitetään runsaassa vedessä. Esimerkiksi karvarouskuja on hyvä keittää kymmenen minuuttia. Pidä huolta siitä, että vesi porisee kunnolla. Jos sienet ovat hyvin isoja, keitä sieniä vartin verran.”