Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Hei Ap ja valtavasti voimia tilanteeseen! Mulla on äiti joka on jokseenkin rajaton, ei pahimmasta päästä mitä täällä on kerrottu, mutta ei ihan kaikki kotona. On koko elämänsä elänyt minun kauttani ja siksi yrittänyt sitä ulkoa ohjailla mieluisakseen. Rajattomuus ei varmasti ole hänen suurin haasteensa, vaikka sitäkin tunnistan hänestä hyvin paljon.
Anoppi on yksi ihanimmista naisista mitä tiedän ja olen ikuisesti kiitollinen hänestä, tämä ketju on saanut vielä enemmän arvostamaan sitä kun ymmärtää miten asiat huonossa tapauksessa voisi olla.
Äitini kanssa auttaa välimatka, oon todennut että sellainen 600km riittää, sitten saa omat lapset hoitaa omalla tavalla ilman haukkuja ja varsinkin tuota 'huolehtimista' joka verhoillaan milloin mihinkin ja aina loppuu huutoon.
Tsemppiä, sussa on tosi vahva nainen sisällä joka pitää puolensa ja rauhallisella ja määrätietoisella asenteella saa myös miehen ymmärtämään missä menee se normaalin raja joka häneltä on jo lapsena riistetty. Se ei ole helppoa ja on pitkä tie, mutta jos sen on valmis kulkemaan, saa niin paljon enemmän mitä on koskaan edes uskonutkaan kun todella elää omaa elämäänsä ilman pelkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohan on monen alistavan ihmisen taktiikka. Ollaan huolestuneita muka toisen jaksamisesta ja aletaan pikkuhiljaa muiden
silmissä ikäänkuin saamaan se alistettava näyttämään hullulta. Kun alistettu vihdoin sanoo takaisin "määhän sanoin että se on hullu".
Ap:n anopin tai täällä muiden kirjottaneiden sekopäiset äidit ja anopit eivät ole terveitä, eikä tämä ole "vain tyyli toimia", tuo on pelottavaa.
En ikinä jättäisi lastani tommoiselle hoitoon.
Hienoa ap että pistit vastaan anopille. Seuraava kerta menee vielä paremmin.
Tää ketju tuli viime yönä mun uniin. Näin unta, jossa hullut appivanhemmat ajoivat perheen autoa takaa. Yrittivät jopa kiilata auton ulos tieltä!
Ap, vaikka sinusta tuntuu että epäonnistuit tilanteen (anopin vierailu) hoitamisessa, älä lannistu. Se oli varmasti hyvä alku, ja laittoi kenties miehesi ajatukset raksuttamaan edes jotain. Voi siis toimia ihan hyvänä keskustelunavauksena.
Toivon sinulle paljon voimia! Ei silti, olet vahvempi kuin uskotkaan. Muista, että tunnet itse vauvasi kaikkein parhaiten ja tiedät, mikä on hänelle hyväksi. Muista myös, että happimaski asetetaan aina ensin omille kasvoille. Vasta sen jälkeen voi auttaa muita. Sinun täytyy siis ensisijaisesi pitää huoli omasta jaksamisestasi ja järjestää itsesi ulos tuosta ahdistavasta tilanteesta. Sitä kautta järjestyy myös vauvan hyvinvointi.
Kiitos teille kaikille paljon :) Meni tuo tämänpäiväinen käynti toisaalta jo ihan eri kaavalla kuin ennen. Tilanne on kaikenkaikkiaan ollut niin vaikea, siis niin suuri murheenkryyni että oli tuokin jo jotain, ja niin kuin joku aiemmin kirjoittikin niin puolustautumisesta tulee hyvä olo. Kun nyt tarkastelen itseäni niin jännä keveys kyllä löytyy sisältä vaikka syke onkin korkealla ja mielessä takoo uhkakuvat. Appiukko yritti äsken soittaa kahdesti peräjälkeen, kello on yli puoli kymmenen..!
Kävin syöttämässä vauvan äsken, hänen kasvonsa puhkesivat hymyyn jo kun lähestyin häntä. Sellaiseen leveään hymyyn että silmät menevät sikkuralle. On aika hyvä olla nyt kuitenkin. Eikä mitään hätää ole vaan tämä solmu aukeaa. En tiedä millaisin seurauksin mutta aukeaa kuitenkin. Ja minulla on ihana vauva!<3
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sympatiat sinulle, ap. Ymmärrän ettet jaksa ja ehkei edes kannatakaan vastata noihin viesteihin, mutta itse sanoisin anopille, ettei esim. sieniä suositella noin pienille.
Ja jos/kun taas joskus alkaa tämä rintaan ottaa -mantra, niin kysyisin ihan ystävällisesti, että onko sydäntäsi koskaan tutkittu. Pitäisikö mennä lääkäriin? Ja että ehkä on syytä välttää raskaampaa nostelua (eli vauvan kanniskelua) ennen kuin sydän on tutkittu. Ihan varmuuden vuoksi ;). Voit myös kieltäytyä kyläilyistä, että ei me nyt tulla sinne teille mummoa rasittamaan, kun on niitä rintakipujakin ollut. Vähän veikkaan, että mummo kokee ihmeparantumisen, mutta samalla menettää syyllistyskorttinsa.Tuo kyläilystä kieltäytyminen rintakipujen takia on hyvä! Tosin, tämä asetelma on niin kiero, että anoppi tietää että minä tiedän ettei mitään rintakipuja ole. Eli tuo olisi suoraa kettuilua hänelle.
Jos alan perustelemaan sientensyömis-asioita tai korjaamaan noita ohjeistuksia niin hän vastaa että "on annettu ennenkin" ja naurahtaa kärsivällisesti, sellaiseen tapaan joka sanoo "sinulla on vielä paaaljon opittavaa". Ja muutenkin, antaudun neuvotteluasemaan jos otan kantaa noihin hänen "vinkkeihinsä". Hän kokee että on siinä asemassa vauvaani nähden että näistä asioista kuuluu neuvotella hänen kanssaan.
No kettuile suoraan! Kyllä se anoppisikin ihan suoraan kuvittelee olevansa sun yläpuolella.
Näin on. Käyttäytyy kuin auktoriteetti, naamioi sen reippaan hymyn taakse ja "voi kuule.." huudahduksiin jos ilmassa vähäistäkin kyseenalaistamista. Olen säälittävä mutta tiedän että ensimmäistä kertaa kettuillessani ääneni varmaan värisee :( Mutta sitten se varmasti helpottaa.
Ap, seuraavan kerran kun tyyppi aloittaa tuon voi kuule, Keskeytä napakasti sanomalla topakkaan ääneen, minä kuulen, kuuletko sinä minua?
Ja Ap, en muista oliko anopilla avain, mutta sanot miehelle että avain pois tämän viikon kuluessa ja jos ei tossu osaa, menet hakemaan turvaketjun ja sellainen oveen kiinni. Pitää ärsyttävät anopit poissa ja alkaa miestäkin ärsyttää kun kotiinsa tullessa joutuu odottamaan että tulet avaamaan. Äläkä pidä kiirettä siinä puuhassa.
Jos mies kitisee mitä äidilleen pitää sanoa avaimesta, sano:
Kerro joko totuus, hänen käytöksensä on rajatonta ja kun hän ei kuuntele, me vedämme rajat näkyvämmin.
Tai kerro vale, tarvitsemme avaimen johonkin. Saat päättää valheen.
Tai kerro nössöversio, vaimo tarvitsee tilaa ja rauhaa sisään paukkaavilta yllätysvierailta ja et pysty sitä järjestämään joten siksi tarvitaan se avain.
Varaudu että sinusta tehdään se tarinan pahis, mutta sitä se elämä on noitten kanssa joilta puuttuu selkäranka loppupeleissä. Ja sinulle suuttuu anoppi ja miehesi murjottaa pari viikkoa. Mutta mikä parasta, saat sen tarvitsemasi rauhan ja miehesi rauhoittuu kyllä kun joku ilta teet lempiruuasta päivällista ja yöllä pöllyytät lakanoita hänen kanssaan.
Kutsu anoppi parin viikon hiljaisuuden jälkeen pullakaffille ja ole ystävällinen, mutta napakka. Sinun ja miehesi koti, teidän sääntönne, ei anopin mielivalta.
Tiedän, helppo sanoa ja en voi kuin sympatiseerata tilannettasi koska anoppini on oikein ihana, mutta silti uskon että tämä tilanne on sinulle kuin suo siellä ja vetelä täällä.
99% todennäköisyydellä anoppisi tulee suuttumaan. Se on elämää, mutta jos hän on yhtään järkevä, hän pääsee siitä yli ja huomaa, että sinullekin pitää olla ystävällinen ja kohtelias. Jos taas ei pääse yli... Noh, sitten lapselle on parempi, ettei hän ole kyseisen tyypin kanssa tekemisissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketju luettu läpi... En enää ikinä aliarvioi av:ta. Minulla ei mitään fiksua/syvällistä ajatusta itse aiheeseen mutta olet saanut hienoa apua. nyt lippu korkealle ap sinä pärjäät.
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sympatiat sinulle, ap. Ymmärrän ettet jaksa ja ehkei edes kannatakaan vastata noihin viesteihin, mutta itse sanoisin anopille, ettei esim. sieniä suositella noin pienille.
Ja jos/kun taas joskus alkaa tämä rintaan ottaa -mantra, niin kysyisin ihan ystävällisesti, että onko sydäntäsi koskaan tutkittu. Pitäisikö mennä lääkäriin? Ja että ehkä on syytä välttää raskaampaa nostelua (eli vauvan kanniskelua) ennen kuin sydän on tutkittu. Ihan varmuuden vuoksi ;). Voit myös kieltäytyä kyläilyistä, että ei me nyt tulla sinne teille mummoa rasittamaan, kun on niitä rintakipujakin ollut. Vähän veikkaan, että mummo kokee ihmeparantumisen, mutta samalla menettää syyllistyskorttinsa.Tuo kyläilystä kieltäytyminen rintakipujen takia on hyvä! Tosin, tämä asetelma on niin kiero, että anoppi tietää että minä tiedän ettei mitään rintakipuja ole. Eli tuo olisi suoraa kettuilua hänelle.
Jos alan perustelemaan sientensyömis-asioita tai korjaamaan noita ohjeistuksia niin hän vastaa että "on annettu ennenkin" ja naurahtaa kärsivällisesti, sellaiseen tapaan joka sanoo "sinulla on vielä paaaljon opittavaa". Ja muutenkin, antaudun neuvotteluasemaan jos otan kantaa noihin hänen "vinkkeihinsä". Hän kokee että on siinä asemassa vauvaani nähden että näistä asioista kuuluu neuvotella hänen kanssaan.
No kettuile suoraan! Kyllä se anoppisikin ihan suoraan kuvittelee olevansa sun yläpuolella.
Näin on. Käyttäytyy kuin auktoriteetti, naamioi sen reippaan hymyn taakse ja "voi kuule.." huudahduksiin jos ilmassa vähäistäkin kyseenalaistamista. Olen säälittävä mutta tiedän että ensimmäistä kertaa kettuillessani ääneni varmaan värisee :( Mutta sitten se varmasti helpottaa.
Ap, seuraavan kerran kun tyyppi aloittaa tuon voi kuule, Keskeytä napakasti sanomalla topakkaan ääneen, minä kuulen, kuuletko sinä minua?
Ja Ap, en muista oliko anopilla avain, mutta sanot miehelle että avain pois tämän viikon kuluessa ja jos ei tossu osaa, menet hakemaan turvaketjun ja sellainen oveen kiinni. Pitää ärsyttävät anopit poissa ja alkaa miestäkin ärsyttää kun kotiinsa tullessa joutuu odottamaan että tulet avaamaan. Äläkä pidä kiirettä siinä puuhassa.
Jos mies kitisee mitä äidilleen pitää sanoa avaimesta, sano:
Kerro joko totuus, hänen käytöksensä on rajatonta ja kun hän ei kuuntele, me vedämme rajat näkyvämmin.
Tai kerro vale, tarvitsemme avaimen johonkin. Saat päättää valheen.
Tai kerro nössöversio, vaimo tarvitsee tilaa ja rauhaa sisään paukkaavilta yllätysvierailta ja et pysty sitä järjestämään joten siksi tarvitaan se avain.Varaudu että sinusta tehdään se tarinan pahis, mutta sitä se elämä on noitten kanssa joilta puuttuu selkäranka loppupeleissä. Ja sinulle suuttuu anoppi ja miehesi murjottaa pari viikkoa. Mutta mikä parasta, saat sen tarvitsemasi rauhan ja miehesi rauhoittuu kyllä kun joku ilta teet lempiruuasta päivällista ja yöllä pöllyytät lakanoita hänen kanssaan.
Kutsu anoppi parin viikon hiljaisuuden jälkeen pullakaffille ja ole ystävällinen, mutta napakka. Sinun ja miehesi koti, teidän sääntönne, ei anopin mielivalta.
Tiedän, helppo sanoa ja en voi kuin sympatiseerata tilannettasi koska anoppini on oikein ihana, mutta silti uskon että tämä tilanne on sinulle kuin suo siellä ja vetelä täällä.
99% todennäköisyydellä anoppisi tulee suuttumaan. Se on elämää, mutta jos hän on yhtään järkevä, hän pääsee siitä yli ja huomaa, että sinullekin pitää olla ystävällinen ja kohtelias. Jos taas ei pääse yli... Noh, sitten lapselle on parempi, ettei hän ole kyseisen tyypin kanssa tekemisissä
Ja jos ikinä vielä pitää itseänsä ja toimivansa perustella anopille, älä, vaan sanot että koska minä sanon niin. Sinä sanot, ettei sientä pienelle vauvalle, jos hän haluaa tarkempaa tietoa miksei, kysy neuvolasta. Sinun ei kuulu vakuuttaa anoppiasi miksi noudatat nykyajan suosituksia, sanot vaan että koska tämä on sinun päätöksesi ja sinun kotisi.
Myös varaudu että selkäsi takana vehkeillään, eli syötetään ei toivottuja asioita vauvalle, tokaiset että luuleeko hän (anoppi) että annat lastasi hoitoon enää ikinä sellaiselle johonka et luota 100%? Sillä lapsesi on sinulle rakkain ja tärkein asia maailmassa, aarteesi ja silmänteräsi ja sitä ei anneta sellasen hoivaan joka vähättelee toiveitasi ja pyyntöjäsi. (tähän väliin pienehkö hiljaisuus...) Ikinä. Viimeisen sanan sanot tiukasti katsoen silmiin ja dramaattisinta olisi jos pystyisit sen jälkeen poistumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan semmonen juttu, että monesti näissä pattitilanteissa on kyse siitä, että isovanhemmat eivät tiedä tekevänsä väärin, kun heille ei sitä ole ilmaistu. Itse odotin jopa kymmenen vuotta pääni sisässä kiroten, että anoppi alkaisi käyttäytyä. No ei alkanut. Sitten päätin alkaa sanomaan asioista ja kappas, tilanne parani. Tietenkin on myös näitä oikeasti häiriintyneitä tapauksia, jotka tekevät mitä lystää sanoi kuka tahansa mitä tahansa.
Mun anopilla ei oma käytös kiinnosta.
Jos sille sanoo jotain vaikka "kylässä ei pengota kaappeja tai availla posteja" niin anoppi ei ota kuuleviin korviin ja vain jatkaa.
Ei kuuntele vaikka tulisi miehen suusta.
Jos pyytää poistumaan niin toteaa, että "miksi? Sinä voisit poistua." (Omasta kodistani).
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa, että miehen perhekulttuuri voi olla vaimon oman vastakohta. Jos anoppi on tottunut huseeraamaan niin, ettei kukaan koskaan sano mitään, kuinka hän voi tietää, että se ei käy miniälle? Monesti se riittää, että sanoo kohteliaasti mitä mieltä asiasta on.
Ja olen siis itse rajattoman anopin miniä. Tarkoitukseni ei ole oikeuttaa huonoa käytöstä vaan tuoda näkökulmia. Eihän lähtökohta ihmissuhteissa voi olla se, että pois potkitaan elämästä kun toinen käyttäytyy eri tavalla ja tekee virheitä. Ap:n anoppi voi olla oikeasti kajahtanut tai sitten vaan tottunut tuollaiseen dynamiikkaan. Tottumus on toinen luonto. Vähän inhimillisyyttä nyt teille jotka käskette suoralta kädeltä laittamaan välit poikki. Ei kukaan ole täydellinen.
Anoppini haukkuu, tunkeutuu asuntoon, avaa postit, vie tavaroitani, vie likapyykit ja tuo ne puhtaina takaisin (meillä on pyykkikone), rikkoo tavaroitani suutuspäissään.
2 vuotta minä ja mies seliteltiin anopille rajoja, puhuttiin anopille käytöksestä, otettiin etäisyyttä ja anopin meno vain yltyi.
Lopetettiin väleissä olo, anoppi edelleen tuli meille eikä suostunut lähtemään.
(Kirjaimellisesti ei antanut laittaa ovea kiinni ja vääntäytyi oven raosta asuntoon riehuen, sitten jatkoi omaa käytöstä).
Nyt olemme muuttaneet, anoppi ei tiedä minne, estetty numero ja laitettu hälytysjärjestelmäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan semmonen juttu, että monesti näissä pattitilanteissa on kyse siitä, että isovanhemmat eivät tiedä tekevänsä väärin, kun heille ei sitä ole ilmaistu. Itse odotin jopa kymmenen vuotta pääni sisässä kiroten, että anoppi alkaisi käyttäytyä. No ei alkanut. Sitten päätin alkaa sanomaan asioista ja kappas, tilanne parani. Tietenkin on myös näitä oikeasti häiriintyneitä tapauksia, jotka tekevät mitä lystää sanoi kuka tahansa mitä tahansa.
Yleensä tietävät tekevänsä väärin.
Eivät koskaan tekisi tai sanoisi ystävilleen niitä juttuja, sillä eivät halua loukata ystäviään.
Olen usein kysynyt rajattomalta äidiltäni, että sanoitko/tekisitkö noin ystävällesi (kun on käyttäytynyt rajattomalla tavalla).
Aina on vastaus ollut "en tietenkään".
Kun olen kysynyt, että miksi et, on vastaus ollut "no sehän loukkaantuisi, oletko sinä tyhmä kun tuommoisia kyselet".Olen yleensä sanonut siinä vaiheessa, että minä loukkaannun ihan samalla tavalla kuin ystäväsi loukkaantuisi. Silloin olen saanut kuulla olevani hullu ja vaikea ihminen joka loukkaantuu kaikesta.
En jaksa tavata äitiäni kovin usein.
Mun äiti taas tulee "kylään" meille, eli ei mene makuuhuoneisiin, ei edes vilkaise jääkaapin ovea (siinä laskuja), odottaa kiltisti istuen kahvit (ei ota itse kahvikuppia kun ei tiedä missä ne ovat), äitini on kyllä ihana.
Voin jättää äitini vaikka yksin minun ja mieheni asuntoon ja tiedän, ettei äiti tonkisi mitään.
Anoppini on sieltä toisesta ääripäästä, on niin omatoiminen, että voisi luulla asuvan meillä.
Heti alkaa katsoa tilinauhoja ja laskuja, penkoo kaapit, järjestelee niitä, saattaa vaihtaa lakanat makuuhuoneesta (niinkuin me ei sitä osattais), turputtaa, haukkuu, ei suostu lähtemään, kaikki meidän talossa on perseestä jne.
Miehenikin on kyllästynyt äitinsä käytökseen ja sanoo, ettei tällä ole minkäänlaisia tapoja saati kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa, että miehen perhekulttuuri voi olla vaimon oman vastakohta. Jos anoppi on tottunut huseeraamaan niin, ettei kukaan koskaan sano mitään, kuinka hän voi tietää, että se ei käy miniälle? Monesti se riittää, että sanoo kohteliaasti mitä mieltä asiasta on.
Ja olen siis itse rajattoman anopin miniä. Tarkoitukseni ei ole oikeuttaa huonoa käytöstä vaan tuoda näkökulmia. Eihän lähtökohta ihmissuhteissa voi olla se, että pois potkitaan elämästä kun toinen käyttäytyy eri tavalla ja tekee virheitä. Ap:n anoppi voi olla oikeasti kajahtanut tai sitten vaan tottunut tuollaiseen dynamiikkaan. Tottumus on toinen luonto. Vähän inhimillisyyttä nyt teille jotka käskette suoralta kädeltä laittamaan välit poikki. Ei kukaan ole täydellinen.
Kyllä se huseerajakon varmasti tietää mikä on normaalia ja mikä ei. Eli miksei voi aloittaa olemalla normaali? Miksi pitää keksiä oma uusi normaali sieltä epånormaalin puolelta?
Näytä mulle täydellinen perhe. Sellainen missä kenelläkään ei ole mielenterveysongelmia, luurankoja kaapissa, traumoja, sairautta ja tragedioita. Jos toisissa ihmisissä ei siedä heikkouksia lainkaan saa olla ihan yksin aika pian. Ja se on ihan fine jos haluaa olla yksin, mutta kannattaa olla aika varma toimistaan ennenkuin alkaa rajoittamaan lastaan ulos suvusta. Lapsen elämään kyllä mahtuu epätäydellisiä ihmisiä niin kauan kun kyse ei ole oikeasti vaarallisista ihmisistä. Ei maailma ole täydellinen eikä lapselle ole hyväksi sekään, että kaikki kulmat yritetään pyörtää. Ei sellainen ihminen ole valmis kohtaamaan maailman erilaisuutta.
Mä en ainakaa haluais mun lapsen ottavan mallia mummosta.
Miehen veljen lapsi tulee kylään ja kaikki on sallittua kun "mummo on niin opettanut", eli verhot saa repiä alas, ikkunat lämitään ja nuollaan, sohvalla hypitään, makuuhuoneeseen mennään mylläämään.
Kyllä mä ainakin haluan omasta lapsesta kohteliaan ja sellaisen, joka osaa kylässä käyttäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa, että miehen perhekulttuuri voi olla vaimon oman vastakohta. Jos anoppi on tottunut huseeraamaan niin, ettei kukaan koskaan sano mitään, kuinka hän voi tietää, että se ei käy miniälle? Monesti se riittää, että sanoo kohteliaasti mitä mieltä asiasta on.
Ja olen siis itse rajattoman anopin miniä. Tarkoitukseni ei ole oikeuttaa huonoa käytöstä vaan tuoda näkökulmia. Eihän lähtökohta ihmissuhteissa voi olla se, että pois potkitaan elämästä kun toinen käyttäytyy eri tavalla ja tekee virheitä. Ap:n anoppi voi olla oikeasti kajahtanut tai sitten vaan tottunut tuollaiseen dynamiikkaan. Tottumus on toinen luonto. Vähän inhimillisyyttä nyt teille jotka käskette suoralta kädeltä laittamaan välit poikki. Ei kukaan ole täydellinen.
Kyllä se huseerajakon varmasti tietää mikä on normaalia ja mikä ei. Eli miksei voi aloittaa olemalla normaali? Miksi pitää keksiä oma uusi normaali sieltä epånormaalin puolelta?
Näytä mulle täydellinen perhe. Sellainen missä kenelläkään ei ole mielenterveysongelmia, luurankoja kaapissa, traumoja, sairautta ja tragedioita. Jos toisissa ihmisissä ei siedä heikkouksia lainkaan saa olla ihan yksin aika pian. Ja se on ihan fine jos haluaa olla yksin, mutta kannattaa olla aika varma toimistaan ennenkuin alkaa rajoittamaan lastaan ulos suvusta. Lapsen elämään kyllä mahtuu epätäydellisiä ihmisiä niin kauan kun kyse ei ole oikeasti vaarallisista ihmisistä. Ei maailma ole täydellinen eikä lapselle ole hyväksi sekään, että kaikki kulmat yritetään pyörtää. Ei sellainen ihminen ole valmis kohtaamaan maailman erilaisuutta.
Mä en ainakaa haluais mun lapsen ottavan mallia mummosta.
Miehen veljen lapsi tulee kylään ja kaikki on sallittua kun "mummo on niin opettanut", eli verhot saa repiä alas, ikkunat lämitään ja nuollaan, sohvalla hypitään, makuuhuoneeseen mennään mylläämään.
Kyllä mä ainakin haluan omasta lapsesta kohteliaan ja sellaisen, joka osaa kylässä käyttäytyä.
Tästä tuliki mieleen ku ystävän perhe tilanne aika samanlainen, lapsi oli meillä hoidossa ja mentiin käymään asunto näytössä.
Tultiin siis täysin vieraaseen kotiin ja lapsi alkoi ensimmäisenä pomppia sohvalla (siinä sohvalla oli myös vauva), puututtiin tähän heti (asunnon näyttäjä mulkoili meitä), mutta lapsi ei lopettanut, sitten kanteli asukkaiden tavaroita pitkin poikin, se oli aivan kamalaa.
Heidän feng shui oli täydellisen pilalla.
Selkää ei voinut kääntää kun lapsi oli jo keittiön pöydällä menossa ja räpelsi keksejä (kysymättä lupaa).
Kyllä hävetti ja hävettää edelleen.
Ap, voimia.
Itselläni myös vastaava anoppi ja jotenkin tämän ketjun läpi luettua, olen valmiimpi kuin koskaan laittamaan rajoja omallekkin anopille.
Kun ensimmäisen kerran avasin suuni anopille ja sain sanottua "miksi tulet kotiimme ja arvostelet minua? Miksi aina haukut tekemisiäni ja selittelet p*skaa selkäni takana muille?".
Anoppi martyrisoitui, tirautti kyyneleen ja soitti pojalleen, että hänet on haukuttu, loukattu verisesti ja hän ei tehnyt mitään.
(Teki siis kaiken edellä mainitun tässä ketjussa ja tätä oli jatkunut jo liian kauan (3vuotta)).
Mies oli käynyt kahvilla äidillään ja äitinsä oli saanut vakuuteltua, että ero on paras mahdollinen vaihtoehto, koska en "kunnioittanut anoppia".
Erosimme puhelimessa kun mies soitti muuttavansa äidilleen.
Pakkasin kamat, irtisanoin asuntomme omalta osalta ja muutin pois.
Mies mietti kuukauden ja tajusi äitinsä oikean laidan.
En minä mitään väärää ollut tehnyt, anoppihan se aina tunki meille ja käänsi mustan valkoiseksi. (Mies oli siis seurannut äitinsä käytöstä jo hyvän aikaa ja tajusi, että tässäkään tilanteessa anopin tarina ei ole totta).
Palasimme yhteen ja selvitimme tilanteen, juttelimme koko 3 vuotta halki ja mies alkoi ymmärtämään koko kuvion.
Soitti äidilleen "Palaamme yhteen ja sinä et ole enää sotkeutumassa meidän asioihin tai puutu meidän elämään tai kotiin mitenkään".
Anoppi sai raivarit ja sanoi, ettei enää ikinä auta poikaansa missään kun tekee vasten äidin tahtoa.
Mies löi välit poikki. Rajasi äitinsä ulos.
Meillä ei ole koskaan mennyt näin hyvin.
Meidän tapauksessa suun avaaminen oli paras mahdollinen skenaario.
Anoppia ei ole näkynyt yli vuoteen (liian ylpeä pyytämään anteeksi).
Mutta kaikista paras asia on se, että mieheni on juuri sellainen kuin tavatessamme, ilman äitinsä kontrollia ja manipulointia.
Mieheni löysi selkärankansa, heti kun minä löysin omani.
Nyt kun mies on tavannut pikkuhiljaa sukulaisiaan on hän selittänyt heille, miksei ole äitinsä kanssa tekemisissä.
On ylpeä itsestään kun on vihdoin katkaissut napanuoransa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse äitinä, anoppina ja mummona menin kyllä täysin sanattomaksi lukiessani ap:n viestin... Huh huh... on meitä näköjään moneen junaan ja asemallekin jää.
Tee nyt hyvän tähden selväksi appivanhemmillesi ja miehellesikin tietysti, Kuka On Lapsen Äiti! Eikä tuossa mihinkään avioeroon ole tarvetta, etäisyyden ottamiseen kylläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka puolivuotiaan äiti tai muu hoitaja edes ehtii tai jaksaa raportoida joka narahduksesta .Olen jo aiemmin kuten moni muukin todennut,että ap:n anoppi ei ole terve suhteesaan tähän lapsenlapseen.
Tietääkö miehesi tästä tuntiraportointi velvollisuudesta?
Mitä mieltä hän on ,ihan ok että äiti pitää pitää ajantasalla ulosteen koostumuksesta?Laita myös mies samaan jakeluun niin näkee ihan itse.
Jos miehesi on niin laput silmillä,että lähtee kun et juokse anopilla joka viikko ja raportoi joka röyhtäystä niin ehkä joutaakin lähteä.
Sittenpähän mummu ei ainakaan tapaa mussukkaansa.
Pointti se mitä monesti jo sanottu.Anna anopin raivota ja huutaa vaikka kurkkusuorana kylän raitilla apen säestäessä,mutta pane homma kuriin!Kuka äiti ylipäätään jaksaa raportoida? Meillä yritettiin valjastaa raportoitavaksi myös teveeydenhuolto, kouluasiat, lasten kaverit jne.
Ja sitten kun me vanhemmat ei raportoitu tarpeeksi, alettiin urkkia suoraan lapsilta.
AHDISTAVAA.
Meillä sama.
Minä vielä pöljyyttäni päästin mummon iltapäiväseuraksi pikkukoululaisille. Siitä seurasi mm. semmoista, että mummo soitteli minulle töihin ja raportoi kuinka "Mikolla oli tympeä ilme" ja kuinka "Jaakko leikkii Heikin kanssa pihalla". Nämä kaikki olivat naapureiden lapsia.
Mummoa harmitti hirveästi kun ei päässyt säätämää kuka saa leikkiä kenenkin kanssa.
Hän olisi niiiiin kovasti tykännyt, että minun lapseni eivät leiki kavereidensa kanssa, vaan heidän olisi pitänyt leikkiä ihan muiden lasten kanssa. Nämä muut lapset kun olivat mummon mielestä kivempia.
Vieläkin vaatii raporttia siitä kuka on käynyt kylässä ja missä on käyty ja mitä tehty. Ja ihmettelee että miksi ei voida vastata.
Lapset ovat onneksi jo teinejä vastaavat vain puolikkailla tavuilla mummon uteluihin.
Eikö ap:n mies tule tänään kotiin? Kerro sitten miten keskustelu menee.
Meillä rajaton anoppi.
Ollu alusta asti ja tällä hetkellä emme ole väleissä.
Olemme miehen kanssa sopineet jo ennalta, että jos lapsen teemme niin anoppi ei tämän lapsen elämään kuulu (miehen mielestä näin on paras).
Mies on seurannut veljensä elämää ja kun anoppi hyppyyttää miniää ja itkee, ettei saa tavata lasta (olisi joka päivä sinne menossa).
Tunkeutui myös miniän ja veljen asuntoon useamman kerran.
Tsempit, ap! Toivottavasti saatte anopin kuriin.
Olen anoppi. Ilmoitan lasteni perheille, että olen käytettävissä, jos apua tarvitsette. En tuputa "vanhenneita" tietojani lastenhoidosta, vaan sanon, että neuvolasta saatte ajanmukaiset ohjeet ja neuvot.
Tänään saan hoitooni viikonlopuksi kaksi pientä tyttöä, koska otin tarjouksen mielelläni vastaan. :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka puolivuotiaan äiti tai muu hoitaja edes ehtii tai jaksaa raportoida joka narahduksesta .Olen jo aiemmin kuten moni muukin todennut,että ap:n anoppi ei ole terve suhteesaan tähän lapsenlapseen.
Tietääkö miehesi tästä tuntiraportointi velvollisuudesta?
Mitä mieltä hän on ,ihan ok että äiti pitää pitää ajantasalla ulosteen koostumuksesta?Laita myös mies samaan jakeluun niin näkee ihan itse.
Jos miehesi on niin laput silmillä,että lähtee kun et juokse anopilla joka viikko ja raportoi joka röyhtäystä niin ehkä joutaakin lähteä.
Sittenpähän mummu ei ainakaan tapaa mussukkaansa.
Pointti se mitä monesti jo sanottu.Anna anopin raivota ja huutaa vaikka kurkkusuorana kylän raitilla apen säestäessä,mutta pane homma kuriin!Kuka äiti ylipäätään jaksaa raportoida? Meillä yritettiin valjastaa raportoitavaksi myös teveeydenhuolto, kouluasiat, lasten kaverit jne.
Ja sitten kun me vanhemmat ei raportoitu tarpeeksi, alettiin urkkia suoraan lapsilta.
AHDISTAVAA.
Meillä sama.
Minä vielä pöljyyttäni päästin mummon iltapäiväseuraksi pikkukoululaisille. Siitä seurasi mm. semmoista, että mummo soitteli minulle töihin ja raportoi kuinka "Mikolla oli tympeä ilme" ja kuinka "Jaakko leikkii Heikin kanssa pihalla". Nämä kaikki olivat naapureiden lapsia.
Mummoa harmitti hirveästi kun ei päässyt säätämää kuka saa leikkiä kenenkin kanssa.
Hän olisi niiiiin kovasti tykännyt, että minun lapseni eivät leiki kavereidensa kanssa, vaan heidän olisi pitänyt leikkiä ihan muiden lasten kanssa. Nämä muut lapset kun olivat mummon mielestä kivempia.
Vieläkin vaatii raporttia siitä kuka on käynyt kylässä ja missä on käyty ja mitä tehty. Ja ihmettelee että miksi ei voida vastata.
Lapset ovat onneksi jo teinejä vastaavat vain puolikkailla tavuilla mummon uteluihin.
Minun äitini sääteli aina kaverisuhteitani ja haukkui kavereitani. Näidne vanhempia ja heidän kasvatustapojaan jne.
Nyt yrittää sekaantua lasteni kaverisuhteisiin, kuulusteli jopa näitä kavereita...
Leipoo susta uupunutta mt-tapausta jonka varjolla voi myöhemmin hakea vauvansa huoltajuutta. Anteeksi, VAUVASI. Nyt äkkiä stoppi tuollaiselle! Sori mopo karkas oon vainoharhainen anopin ahdistelema reppana joka pelkää oikeasti anopin kostotoimia.