Mitä toistuvia painajaisia näet?
Itsellä on toistunut aika usein uni, jossa huomaan että olen täysin unohtanut mennä töihin! Mulla on siis työpaikka, mutta yhtäkkiä tajuan että hupsis, en ole muistanut kahteen kuukauteen käydä työpaikalla. Toinen on se etten olekaan valmistunut koulusta, lopputentit on tekemättä, ja varsinkin matematiikan tentit, mulla on viikko aikaa lukea ja saada ne läpi. Mitä teillä luuraa unissa?
Kommentit (343)
Yleisin painajaiseni liittyy lentokoneen putoamiseen. Asun aivan lentokentän vieressä, ja näen todella usein (varmaan viitisen kertaa vuodessa) unta, että kone tippuu metsän taakse ja iso sienimäinen savupilvi nousee. Katson koneen tippumista siis omalta pihaltani. Koska uni toistuu säännöllisin väliajoin, saatan unessanikin pohtia että "nytkö tää tapahtui sitten oikeasti?" Tunnun siis tiedostavan jopa unessa, että taas näitä samoja unia.
Kieltämättä tässä on joskus tullu funtsittua enneunen mahdollisuutta. Aina sama kaava ja toistuu todella usein.
Unessa on paha, ilkeä, ahdistava ihminen, muistaakseni aina mies, joka nauraa minulle ivallisesti, ja minun pitää puolustautua lyömällä. Isku ei vaan ikinä osu tai yllä perille, tai käsi on ihan voimaton ja pehmeä...
Olen jossain korkealla, esim. pilvenpiirtäjän katolla, jossa ei ole kaiteita, ja talo huojuu mielettömästi. En muista ikinä pudonneeni, mutta putoamisen pelko on todella ahdistava.
Vastaava on, että olen vapaaehtoisesti mennyt johonkin korkealle, ja laskeutuminen onkin sitten ihan liian pelottavaa.
Olen laivassa, joka tekee käännöksen kovassa vauhdissa ja kaatuu. Tässä vaiheessa yleensä saan itseni hereille.
Olen lähdössä lomamatkalle. On kiire lennolle ja olen vielä kotona (josta kahden tunnin ajomatka kentälle. ) Yhtäkkiä tajuan että en ole pakannut mitään ja matkalaukutkin ovat hukassa. Etsin paniikissa kamojani ja laukkuja, enkä tietenkään löydä mitään.
Vierailija kirjoitti:

Samantyyppisen unen näen usein ennen matkaa. Matkustan harvoin ja silloinkin yksin, joten stressaan oikeasti. Jotain unessa aina menee mönkään, myöhästyn tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun toistuva painajaisteema on se, että suuni on täynnä jotain, yleensä tahmeaa ja venyvää, jota yritän saada pois. Se voi olla vaikka purkkaa tai toffeeta, jota syön normaalisti, mutta kun yritän sylkeä/niellä sen, se jää jumiin. Kun yritän saada sen revittyä pois suustani, se vain kasvaa ja kasvaa. Herään aina kun olo käy liian ahdistavaksi.
Aivan sama uni mulla! Se on kauheaa kun kaivan sitä tahmeaa töhnää pois suustani, mutta en saa kaikkea pois! Mulla on yöllä närästystä - liittyiskö siihen?
Hui! Ihan samanlaista täällä. Mulla joskus myös kieli muuttuu sellaseksi mönjäksi ja sitä vain tulee lisää kun
yrittää katkaista sen pois.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on toistunut aika usein uni, jossa huomaan että olen täysin unohtanut mennä töihin! Mulla on siis työpaikka, mutta yhtäkkiä tajuan että hupsis, en ole muistanut kahteen kuukauteen käydä työpaikalla. Toinen on se etten olekaan valmistunut koulusta, lopputentit on tekemättä, ja varsinkin matematiikan tentit, mulla on viikko aikaa lukea ja saada ne läpi. Mitä teillä luuraa unissa?
Just tämä sama! Olen valmistunut korkeakoulusta jo kauan sitten mutta silti joskus esim. Lukion ruotsin kurssit on tekemättä! Näköjään ollut kovia paineita kun vieläkin vaivaavat
Sellaista että muutetaan uuteen taloon, jossa on outo tunnelma ja jopa kummittelua. Toinen on että joku murhamies jahtaa ja juoksen ympäri pihoja karkuun. Ja vaikka miten yritän niin en saa soitettua 112. Numerot menee aina väärin.
Jonkinlaiset raiskausunet on aika ahdistavia, mutta niistä on ollut apua joissain tilanteissa - on nimittäin ollut ikään kuin varottavia jonkun ihmisen suhteen. Nämä on tuntunut tosi ahdistavilta kun ovat olleet niin todentuntuisia (mua ei kuitenkaan ole ikinä raiskattu tms.). Mutta jälkeen päin on ilmennyt että tämän ihmisen kanssa oli parempi laittaa välit poikki (henkistä pahoinpitelyä).
Jätin korkeakoulun kesken työelämän takia ja nyt jätän toistuvassa unessa lukion kesken. Kai se tarkoittaa, että vähän harmittaa vielä ja voisi käydä rypistämässä jossain vaiheessa loppuun.
Harrastan viherkasveja. Unessa löydän niiden joukosta yhden kokonaan pystyyn mädäntyneen kasvin ja vien sen roskiin. Hetken päästä löydän seuraavan ja huomaan mädän leviävän. Tässä vaiheessa alan juosta mädän kanssa kilpaa ehtiäkseni pelastamaan edes sen viimeisen kasvin. Otan sen käteen terveenä ja vihreänä kunnes se hetken kuluttua kuolee. Sitten herään hikisenä.
Vierailija kirjoitti:
Sellaista että muutetaan uuteen taloon, jossa on outo tunnelma ja jopa kummittelua. Toinen on että joku murhamies jahtaa ja juoksen ympäri pihoja karkuun. Ja vaikka miten yritän niin en saa soitettua 112. Numerot menee aina väärin.
Mulla on tää ihan sama 112 uni, joku murhaaja on joko murtautunut meidän taloon tai jahtaa mua ulkona enkä millään saa näpyteltyä sitä 112 numeroa oikein. Sormet ei tunnu toimivan kunnolla, kaikki on tahmeaa ja hidastettua ja aina se joku numero menee väärin paniikin vaan kasvaessa. Toinen saman tyyppinen uni on että meille yrittää joku tunkeutua sisään avonaisesta ovesta enkä saa sitä millään suljettua. Yritän kaikin voimin vetää sitä kiinni uudestaan ja uudestaan mutta se vaan aukeaa joko kerta tai ei mene lukkoon eli ei kuulu sitä naksahdusta.
Yritän soittaa apua itselleni tai läheiselleni, mutta kännykän näyttöön ilmestyy eri numerot kuin mitä olen painanut. Ahdistava tilanne unessa jatkuu, mutta en saa apua paikalle. Pyyhin koko ajan vääriä numeroita pois vain painellakseni ne uudestaan väärin... kamala tunne.
Mulla creepy mustavalkouni jossa puisista rakennuksista koostuva kaupunki ja joka oven takana kuivuneita ruumiita.
Ja valtavankokoisia lintuja lentämässä.
Tosi ahdistavaa. Ja ihan unessa tulee se hajukin 😣. Ei oikein osaa kuvatakaan miten todelliselta se tuntuu.
Varmaan aika klassikkoja. Kauhea kiire jonnekin, mutta liikkuu hitaasti.
Usein näen myös unia, joissa olen ulkomailla. Usein näihinkin liittyy jokin sekasorto eli olen myöhässä, eksynyt tmv.
Kaikki nämä varmaan liittyvät johonkin ahdistukseen ja stressiin sekä inhotukseen sietää epämääräisyyttä. Terv. Kontrollifriikki.
Ei varmaan liity tähän mutta näen joka yö vaan painajaisia. En koskaan normi unia.
Yksi teema mikä on ollut on suuri jäinen järvi, joko minä uppoan jäihin tai minun perhe.
Nään toistuvasti unta että matkustan junalla jonnekin,mutta menen väärään junaan, ja etsin ja etsin oikeaa junaa ja en löydä takaisin kotiin. Tai sitten olen esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla eikä sieltä lähde junia.
Olen lapsuudenkodissani ja koetan lukita ulko-ovea sisältä päin, koska jotakin pahaa on tulossa pihalta sisälle. Räklään lukkoa ja raotan aina uudestaan ovea katsoen, että nappulat ovat oikeassa asennossa ja oven pitäisi lukittua, mutta ovi ei vaan naksahda lukkoon. Joka kerta raottaessani se jokin tai joku paha on lähempänä.
Se mitä ulkoa on tulossa vaihtelee. Viimeksi unen nähdessäni ne olivat ulkomaalaisia alakouluikäisiä lapsia, jotka väkisin koettivat sisälle kielloista huolimatta ja minua pelotti, mitä he tekevät. Joskus se on ollut joku läheinen ihminen, jonka olemuksesta näin, että hänessä asuu paholainen.
Hampaat vääntyvät, irtoavat, ovat aivan mustat tai täynnä matoja. Uskon noiden unien olevan nuoruuden oikomishoitojen inspiroimia.
Toinen toistuva teema on koulubussista myöhästyminen aamulla. Kello on niin paljon, että minun olisi jo pitänyt olla pysäkillä, mutta olen vasta menossa kaapille valikoimaan vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Olen lapsuudenkodissani ja koetan lukita ulko-ovea sisältä päin, koska jotakin pahaa on tulossa pihalta sisälle. Räklään lukkoa ja raotan aina uudestaan ovea katsoen, että nappulat ovat oikeassa asennossa ja oven pitäisi lukittua, mutta ovi ei vaan naksahda lukkoon. Joka kerta raottaessani se jokin tai joku paha on lähempänä.
Se mitä ulkoa on tulossa vaihtelee. Viimeksi unen nähdessäni ne olivat ulkomaalaisia alakouluikäisiä lapsia, jotka väkisin koettivat sisälle kielloista huolimatta ja minua pelotti, mitä he tekevät. Joskus se on ollut joku läheinen ihminen, jonka olemuksesta näin, että hänessä asuu paholainen.
Mulla samantyylinen! Olen lapsuudenkodissa ja tiedän että joku lähestyy, ja mun pitää ehtiä lukita ovi ennen kuin se joku on pihassa. Pitää tarkistaa että ovi on lukossa, just ja just ennen ku minut nähdään... Ikinä ei oo selvinny mitä pahaa tästä seurais.
Usein näen unta, että olenkin yhtäkkiä vanhalla kotipaikkakunnallani ja äitini jahtaa minua ympäriinsä ja yritän päästä pois. Joko kaikki liikenneyhteydet ovat poikki enkä pääse pois, tai kun olen nousemassa bussiin, tajuan että mieheni ja lapseni ovat kadoksissa/äitini on kaapannut heidät ja lähden hakemaan heitä.
Toinen uni on, että olen taas nuori ja asun äitini luona, enkä tietenkään pääse sieltä pois. Joudun elämään uudestaan kaiken henkisen väkivallan.
Kolmas uni joka toistuu, liittyy myös entiseen perheeseeni. Äitini/siskoni haukkuvat minua milloin mistäkin ja vievät lapseni minulta väkisin, enkä saa häntä takaisin.