Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sitoutumiskammoinen! Kerro, miksi et voi heittäytyä suhteeseen vaikka olisit rakastunut?
Vain onko kyseessä juurikin vaikeus rakastua?
Oletko pystynyt jollain tavalla etenemään ja käsittelemään sitoutumiskammoasi potentiaalisen kumppaniehdokkaan tultua elämääsi?
Kauan epäröit ja viivyttelit suhdetta ennen kuin halusit ottaa riskin ja yrittää?
Itse yritän saada miehestä selvää. Toistelee aikalailla samoja ajatuksiaan kuukausien edetessä ja suhde junnaa. Joka päivä olemme yhteyksissä, kuuntelee, tukee kun tarvitsen ja kertoo välittävänsä. Ei halua minusta eroon, ei halua päästää minusta irti mutta ei pysty heittäytymään parisuhteeseen. Ei uskalla ja pitää sisäisen maailman kätkössä. Vaikka kyllä minulle on avautunut todella paljon. Mutta saattaa vakavat asiat heittää vitsiksi jne. Riippuu tunnelmasta ja kuinka valmis on avautumaan.
Hän on vähän kuin paras ystäväni.
Itseäni vain hieman ahdistaa kun on ihana ihminen ja olemme päässeet aika pitkälle tutustessa toisiimme. Itsekin olen todella huono sitoutumaan koska en luota kovin helposti ihmisiin ja sisintä on vaikea tuoda esiin ja menen lukkoon suhteen ollessa liian vakava. Mutta tämän kanssa ei pelota ja haluaisin yrittää. Pystyn avautumaan kaikesta.
Tästäkin aiheesta mutta mies vain ei vain osaa sanoa muuta kuin vian olevan hänessä. Hän yrittää työstää asiaa mutta se on hänelle itselleen todella vaikeaa.
En vain tiedä onko tämä sittenkin ajan haaskausta molemmille jos en esimerkiksi vain itse ole hänelle oikea ihminen ja parempi pysyä ystävinä.
Kommentit (266)
Itselläni on se, ettei rakkaus riitä. Pitää olla muutkin asiat kunnossa, kuin pelkästään se rakkaus, koska jossain vaiheessa se rakkaus hiipuu sen alkujakson jälkeen ja silloinhan yleisemmin parit eroavat, kun mikään muu ei toimi.
Olin rakastunut erääseen mieheen, mutta en jatkanut suhdetta tajutessani, että rakkauden lisäksi meillä ei olle mitään yhteistä oikeastaan. Siksi pidättelin yhteenmuuttoa ja sen sellaista aika pitkään, koska ei niitä muita puolia ja erilaista elämäntyyliä ihan heti näe, varsinkaan siinä rakkaushuurussa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni tulee aivan fyysisiä reaktioita, kun mitään sitoutumiseen viittaavaa on kyseessä. Saan paniikkioireita, jos joku puhuu seurustelusta, vanhempien tapaamisesta, yms. Olen järkeillyt tämän siten, että oma äitini hylkäsi minut, kun olin 8-vuotias, josta on jäänyt vain joku trauma. Varmaankin koen jotain pelkoa ja turvattomuutta heti, kun päästän ihmisen liian lähelle. Se ei ole mitenkään järkeenkäypää, mutta harvoinpa fobiat ovat jotenkin loogisia reaktioita.
Mieheni kanssa olen nyt ollut 5 vuotta, mutta edelleen saan välillä todella voimakkaita oireita vaikkapa vain käsikkäin kulkemisesta kadulla. Tätä ennen on ollut joitakin viritelmiä, mutten ole kokenut mitään syytä viedä asioita suhdetasolle, koska kyseessä on kuitenkin itselle niin kova henkinen kamppailu. Siksi tätä aikaisemmin olin tosi mielelläni sellaisessa mukavassa tapailuvaiheessa enkä yrittänyt edes puskea itseäni pidemmälle. Sen sijaan nykyisen kumppanini kanssa oli tyyliin ensimmäisestä päivästä alkaen selvää, että yritämme työstää minun tunnelukkojani ja paniikkia.
En suosittele, että kukaan jäisi odottamaan tilanteen vain jotenkin laukeavan. Se vaatii niin paljon työtä ja omistautumista. Siinä pitää itsekin kestää aika paljon ja luottaa siihen, että toinen rakastaa huolimatta siitä, että saattaa vaikka konkreettisesti juosta pois, kun tilanne käy liian ahdistavaksi. Tietysti varmaan sitoutumiskammoakin on hyvin erilaista ja asteista, mutta en kyllä suosittele ketään ryhtymään mihinkään "parannan sinut rakkaudella"- projektiin, jos potentiaalinen kumppani ei ole siinä 100% mukana.
Mun tyttöystävä valittaa että mä en uskalla sitoutua suhteeseen. Tai no ei se nyt tyttöystävä ole, tapaillaan joskus.
ghfghdfghghf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystäväni vihjailee lapsen olevan turvallisempi syntyä avioliittoon. Mikä onkin totta. Kaikki järkevät ihmiset avioituvat ennen lasten hankkimista. Mutta minä en halua eikä siihen tuo muutosta tuo lapsella "uhkailu". Tai edes sen toteutus. Siinäpähän sitten on lapsensa kanssa. En halua menettää vapauttani, jonka olen pitänyt jo 41 vuotta!
Heh heh. Itse en haluaisi menettää oikeutta lapseni huoltajuuteen. Avoliitossa nainen päättää, antaako miehelle huoltajuuden vai ei.
Ei se nyt ihan niin mene. Jos mies haluaa yhteishuoltajuuden niin naisen olisi käräjöitävä sitä vastaan ja osoitettava että mies ei ole kelvollinen huoltajaksi.
Väärin. Suomen lain mukaan naisella on automaattinen yksinhuoltajuus lapseen ellei oikeus muuta määrää. Jos mies haluaa yhteishuoltajuuden niin hänen pitää omilla rahoilla (naiselle se on ilmaista koska hän on lapsen huoltaja) viedä asia oikeuteen ja todistaa että lapselle olisi parempi että olisi yhteishuoltajuus.
Vierailija kirjoitti:
En tajua, miten se on riski, jos aloittaa suhteen. Tottahan mies voi löytää jonkun toisen vaikka olisi teidän kanssanne suhteessa, mutta sama mies voi löytää jonkun toisen myös siinä tapauksessa, että ette ole uskaltaneet ryhtyä hänen kanssaan suhteeseen. Lopputulos on ihan sama eli se, että mies ei rakastakaan teitä vaan jotain toista.
Koska ainoastana tyhmä panostaa johonkin kaikkensa jos on suuri mahdollisuus että se kaikki on turhaa.
Parisuhteet ei vaan kestä nykypäivänä. Ei ole tyhmempää ihmistä kuin se joka on 20 vuotta panostaa kaiken toiseen (rahat,henkisen ja fyysisen voimavaransa ja kaikki tunteet) ja toinen jättää kun ei enää huvita olla yhdessä.
Silloin se jätetty joka vielä rakastaa sitä exäänsä tajuaa vasta miten tyhmä hän on ollut. 20 vuotta elämästä täysin hukkaan pelkkään valheeseen. Kuin rakentaisi talon omilla käsillä vain jotta näkee jonkun polttavan sen maantasalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystäväni vihjailee lapsen olevan turvallisempi syntyä avioliittoon. Mikä onkin totta. Kaikki järkevät ihmiset avioituvat ennen lasten hankkimista. Mutta minä en halua eikä siihen tuo muutosta tuo lapsella "uhkailu". Tai edes sen toteutus. Siinäpähän sitten on lapsensa kanssa. En halua menettää vapauttani, jonka olen pitänyt jo 41 vuotta!
Heh heh. Itse en haluaisi menettää oikeutta lapseni huoltajuuteen. Avoliitossa nainen päättää, antaako miehelle huoltajuuden vai ei.
Menetät sen huoltajuuden kuitenkin. Jos naisella ei ole rikosrekisteriä ja hän oikeasti haluaa yksinhuoltajuuden niin hän sen saa aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tarvitsen aika paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. En pidä kompromisseista, koska mielestäni kompromissi on aina ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi halunnut, mutta joka on kuitenkin jollain tavalla siedettävä. Mulle ei riitä, että elämäni olisi vain siedettävää. Voin kyllä tapailla ja seurustellakin, mutta omat huushollit ja oma vapaus. Vapaudella en tarkoita, että olisi muitakin kumppaneita vaan sitä, että voin suunnitella menojani omien aikataulujeni mukaan ilman riippuvuutta toisen aikatauluista.
Miksi ihmeessä kompromissin pitäisi olla sellainen, jota kumpikaan ei halua? Tarkoitus kai on, että löydetään sellainen ratkaisu, josta molemmat aidosti pitävät.
Aika usein se kuitenkin on jotain muuta kuin kummankaan ykköstoive. Esim toinen haluaa asua kerrostalossa ja toinen omakotitalossa. Kompromissina rivitaloasunto, joka ei kuitenkaan ole kummankaan ykköstoive. Toinen haluaa monta lasta, toinen ei yhtään tai korkeintaan yhden. Kompromissina kaksi lasta. Jälleen kerran kummallekaan ei ykköstoive. Mun mielestä kompromissi on ratkaisu, johon kumpikin voi tyytyä, kun kerran sitä ykköstoivettaan ei voi toisen toiveiden vuoksi saada.
Mutta eikö parisuhteessa ykköstoive ole se, että ollaan yhdessä?
Periaatteessa kyllä, mutta parisuhde on kuitenkin vain osa elämää. Parisuhde ei siis ole elämän ykköstoive. Ja parisuhde on myös vain osa ihmissuhteita. Olen mieluummin sinkku kuin tyydyn toisen vuoksi asioihin, jotka eivät ole ykköstoiveitani.
Mikä sitten on elämässä tärkeintä, ellei se kaikkein tärkein ihminen?
Ei puoliso voi olla elämän sisältö ja ainoa tavoite. Sehän on ahdistavaa. Hyvä parisuhde on minusta sellainen, jossa katsotaan yhdessä samaan suuntaan, molemmilla on elämässä samanlaisia tavoitteita ja toiveita, joita voidaan tavoitella ja tehdä yhdessä, toisiaan auttaen. Jos parisuhteen ainoa tavoite on olla olematta yksin, niin se on riippuvuus, ei parisuhde.
Tietenkään puoliso ei ole elämän ainoa sisältö eikä edes ainoa tärkeä asia, mutta hän on se tärkein.
Ohis...mulle ei ole. Elämässäni on useita tärkeitä ja mulle rakkaita ihmisiä enkä aseta heitäkään tärkeysjärjestykseen. Mulla on elämässäni myös paljon asioita, jotka ovat mulle todella tärkeitä. Asioita, joiden eteen olen tehnyt paljon töitä. En halua heittää näitä asioita menemään enkä halua, että mun pitäisi nostaa yksi ihmissuhteeni muita tärkeämmäksi. Parisuhde tarkoittaa mulle juuri tuota, että muista rakkaistani pitäisi tulla vähemmän rakkaita ja tärkeitä, mun pitäisi toisen vuoksi luopua omista unelmistani ja mahdollisesti myös asioista, jotka olen jo kovien ponnistelujen jälkeen saavuttanut. Mulla on kuitenkin vain tämä yksi elämä ja haluan elää sen niinkuin musta itsestäni parhaalta tuntuu. Sen vuoksi seurustelusuhde on mulle vielä ok, parisuhde ei.
Minulle seurustelusuhde on sama asia kuin parisuhde. Rupean seurustelemaan siksi, että olen rakastunut, ja sitähän rakastuminen tarkoittaa, että jotain ihmistä rakastaa selvästi enemmän kuin muita. Se ei vähennä rakkautta muita kohtaan, se vain on suurempaa rakkautta. En ole valmis luopumaan kaikista omista haaveistani toisen takia, mutta ei parisuhde yleensä sitä tarkoitakaan.
Mulle seurustelusuhteen ja parisuhteen ero on, että ensimmäisessä kumpikin elää omaa elämäänsä ja jälkimmäisessä eletään yhteistä elämää. Sen vuoksi jälkimmäinen edellyttää sitoutumista siihen, että kaikki, mitä tehdään, tehdään siten, että yhteinen elämä jatkuisi. Seurustelusuhteessa voi vielä tehdä elämässään isojakin muutoksia ja hyväksyy sen, että suhde sen vuoksi päättyy (esim toinen haluaa muuttaa työn vuoksi ulkomaille ja toinen ei).
Jos joku haluaa muuttaa työn vuoksi ulkomaille ja on valmis sen vuoksi lopettamaan seurustelusuhteensa, niin se kertoo kyllä siitä, ettei suhdetta kannattaisi muutenkaan jatkaa.
Vähän riippuu. Olin suhteen alkumetreillä, kun toinen osapuoli sai kuulla saavansa töitä Piilaaksosta. Enpä voi syyttää häntä, että otti työt vastaan ja läksi. Toki kyseessä ei ollut vielä seurustelu eikä välttämättä suhde olisi siihen asti edennytkään, mutta jos olisi ollutkin, niin hmm, enpä oikein tiedä, miten moni olisi jaksanut vääntää jotain etäkuviota.
Ei kai Piilaaksokaan niin tärkeä asia ole, että menisi kaiken muun edelle. Tosin jos kyse on vasta tapailusta eikä kiinnostus ole kovin suurta, tilanne on eri.
Jos ihminen saa töitä Piilaaksosta niin 99% ihmisistä sinne menee vaikka se tarkoittaisi avioeroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tarvitsen aika paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. En pidä kompromisseista, koska mielestäni kompromissi on aina ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi halunnut, mutta joka on kuitenkin jollain tavalla siedettävä. Mulle ei riitä, että elämäni olisi vain siedettävää. Voin kyllä tapailla ja seurustellakin, mutta omat huushollit ja oma vapaus. Vapaudella en tarkoita, että olisi muitakin kumppaneita vaan sitä, että voin suunnitella menojani omien aikataulujeni mukaan ilman riippuvuutta toisen aikatauluista.
Miksi ihmeessä kompromissin pitäisi olla sellainen, jota kumpikaan ei halua? Tarkoitus kai on, että löydetään sellainen ratkaisu, josta molemmat aidosti pitävät.
Aika usein se kuitenkin on jotain muuta kuin kummankaan ykköstoive. Esim toinen haluaa asua kerrostalossa ja toinen omakotitalossa. Kompromissina rivitaloasunto, joka ei kuitenkaan ole kummankaan ykköstoive. Toinen haluaa monta lasta, toinen ei yhtään tai korkeintaan yhden. Kompromissina kaksi lasta. Jälleen kerran kummallekaan ei ykköstoive. Mun mielestä kompromissi on ratkaisu, johon kumpikin voi tyytyä, kun kerran sitä ykköstoivettaan ei voi toisen toiveiden vuoksi saada.
Mutta eikö parisuhteessa ykköstoive ole se, että ollaan yhdessä?
Periaatteessa kyllä, mutta parisuhde on kuitenkin vain osa elämää. Parisuhde ei siis ole elämän ykköstoive. Ja parisuhde on myös vain osa ihmissuhteita. Olen mieluummin sinkku kuin tyydyn toisen vuoksi asioihin, jotka eivät ole ykköstoiveitani.
Mikä sitten on elämässä tärkeintä, ellei se kaikkein tärkein ihminen?
Ei puoliso voi olla elämän sisältö ja ainoa tavoite. Sehän on ahdistavaa. Hyvä parisuhde on minusta sellainen, jossa katsotaan yhdessä samaan suuntaan, molemmilla on elämässä samanlaisia tavoitteita ja toiveita, joita voidaan tavoitella ja tehdä yhdessä, toisiaan auttaen. Jos parisuhteen ainoa tavoite on olla olematta yksin, niin se on riippuvuus, ei parisuhde.
Tietenkään puoliso ei ole elämän ainoa sisältö eikä edes ainoa tärkeä asia, mutta hän on se tärkein.
Ohis...mulle ei ole. Elämässäni on useita tärkeitä ja mulle rakkaita ihmisiä enkä aseta heitäkään tärkeysjärjestykseen. Mulla on elämässäni myös paljon asioita, jotka ovat mulle todella tärkeitä. Asioita, joiden eteen olen tehnyt paljon töitä. En halua heittää näitä asioita menemään enkä halua, että mun pitäisi nostaa yksi ihmissuhteeni muita tärkeämmäksi. Parisuhde tarkoittaa mulle juuri tuota, että muista rakkaistani pitäisi tulla vähemmän rakkaita ja tärkeitä, mun pitäisi toisen vuoksi luopua omista unelmistani ja mahdollisesti myös asioista, jotka olen jo kovien ponnistelujen jälkeen saavuttanut. Mulla on kuitenkin vain tämä yksi elämä ja haluan elää sen niinkuin musta itsestäni parhaalta tuntuu. Sen vuoksi seurustelusuhde on mulle vielä ok, parisuhde ei.
Minulle seurustelusuhde on sama asia kuin parisuhde. Rupean seurustelemaan siksi, että olen rakastunut, ja sitähän rakastuminen tarkoittaa, että jotain ihmistä rakastaa selvästi enemmän kuin muita. Se ei vähennä rakkautta muita kohtaan, se vain on suurempaa rakkautta. En ole valmis luopumaan kaikista omista haaveistani toisen takia, mutta ei parisuhde yleensä sitä tarkoitakaan.
Mulle seurustelusuhteen ja parisuhteen ero on, että ensimmäisessä kumpikin elää omaa elämäänsä ja jälkimmäisessä eletään yhteistä elämää. Sen vuoksi jälkimmäinen edellyttää sitoutumista siihen, että kaikki, mitä tehdään, tehdään siten, että yhteinen elämä jatkuisi. Seurustelusuhteessa voi vielä tehdä elämässään isojakin muutoksia ja hyväksyy sen, että suhde sen vuoksi päättyy (esim toinen haluaa muuttaa työn vuoksi ulkomaille ja toinen ei).
Jos joku haluaa muuttaa työn vuoksi ulkomaille ja on valmis sen vuoksi lopettamaan seurustelusuhteensa, niin se kertoo kyllä siitä, ettei suhdetta kannattaisi muutenkaan jatkaa.
Vähän riippuu. Olin suhteen alkumetreillä, kun toinen osapuoli sai kuulla saavansa töitä Piilaaksosta. Enpä voi syyttää häntä, että otti työt vastaan ja läksi. Toki kyseessä ei ollut vielä seurustelu eikä välttämättä suhde olisi siihen asti edennytkään, mutta jos olisi ollutkin, niin hmm, enpä oikein tiedä, miten moni olisi jaksanut vääntää jotain etäkuviota.
Ei kai Piilaaksokaan niin tärkeä asia ole, että menisi kaiken muun edelle. Tosin jos kyse on vasta tapailusta eikä kiinnostus ole kovin suurta, tilanne on eri.
No esim mulle ura on yksi elämän suuria asioita, jos parisuhde ei tukidi sitä, olisi väärä parisuhde mulle
OhisMitä iloa työpaikasta on, jos sen vuoksi joutuu eroon seurustelukumppanista? Suhteen kestosta ei ole toki mitään takeita, mutta ei ole työnkään kestosta. Viimeistään eläkeiässä se loppuu, jos ei aikaisemmin. Pahimmassa tapauksessa se uusi työpaikka ei olekaan sellainen, jossa viihtyy, ja koko uhraus on ollut kaiken huipuksi turha.
Niin se on. Kukaan ei kadu kuolinvuoteellaan sitä ettei tehnyt enemmän töitä, vaan sitä ettei viettänyt enemmän aikaa tärkeitten ihmisten kanssa.
Paits että on lähes 100% varma että se sinun "rakkaasi" dumppaa sinut ennen kuolemaasi.
Vaikka dumppaisikin, niin ainakin sitten on jotain muisteltavaa siellä kuolinvuoteella. Muutakin kuin se, että joku työprojekti jossain Piilaaksossa on ollut h-tin haastava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua, miten se on riski, jos aloittaa suhteen. Tottahan mies voi löytää jonkun toisen vaikka olisi teidän kanssanne suhteessa, mutta sama mies voi löytää jonkun toisen myös siinä tapauksessa, että ette ole uskaltaneet ryhtyä hänen kanssaan suhteeseen. Lopputulos on ihan sama eli se, että mies ei rakastakaan teitä vaan jotain toista.
Koska ainoastana tyhmä panostaa johonkin kaikkensa jos on suuri mahdollisuus että se kaikki on turhaa.
Parisuhteet ei vaan kestä nykypäivänä. Ei ole tyhmempää ihmistä kuin se joka on 20 vuotta panostaa kaiken toiseen (rahat,henkisen ja fyysisen voimavaransa ja kaikki tunteet) ja toinen jättää kun ei enää huvita olla yhdessä.
Silloin se jätetty joka vielä rakastaa sitä exäänsä tajuaa vasta miten tyhmä hän on ollut. 20 vuotta elämästä täysin hukkaan pelkkään valheeseen. Kuin rakentaisi talon omilla käsillä vain jotta näkee jonkun polttavan sen maantasalle.
Onko sitten viisasta, jos elää elämänsä erossa rakastamastaan ihmisestä. Silloin ei voi olla onnellinen edes sitä kahtakymmentä vuotta, joka sentään on pitkä aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He's not THAT into you.
Sitoutumiskammo = partneri ei ole Se Oikea.
Tämähän se on JOKAIKISEN "sitoutumiskammon" takana.
Olen tehnyt elämäntyöni isossa kaupungissa miesten parturiliikkeen omistajana ja aitiopaikalta nähnyt ja eteenkin kuullut sen 700 selitystä sitoutumiskammosta.Kun olen kysynyt, että onko mielestäsi oikein sitoa toista ihmistä väärin perustein, on vastaus, että vapaa-ehtoisesti se siinä roikkuu.
Enkä väitä, että miehet ovat ainoita jotka tähän syyllistyy. Naiset osaa tämän myös.
Mutta jos kumppani arvostaa toista, eikä takaraivossa jyskytä, että joku parempi on mahdollisesti tulevaisuudessa saatavilla, niin sitoutumiskammoa ei ole.
Minulla taitaa sitoutumiskammo olla 100-kertainen, koska ahdistun jo siitä, jos nainen näyttää kiinnostuksen merkkejä. Tämä siitä huolimatta, että olisinkin naiseen ihastunut. Ahdistun aivan kaikenlaisista naisista, joten mikään "odotan parempaa"-juttukaan ei taida päteä. Kaipa sitten pelkään tämän hyvin tuntemani huolettoman sinkkuelämän päättymistä. Epäilen, mulle olisi sitä oikeaa koko maailmassa, joka saisi ahdistuksen katoamaan.
Olet tuomittu elämään niin, että herätät mahdollisimman vähän kiinnostusta kenessäkään naisessa.
No, se on loppujen lopuksi helppoakin, kun vain osaa. Yksi vaihtoehto on heittäytyä niin pahaksi rentuksi, että ei edes ne renttuihin rakastuvatkaan sinua halua.
Et pese itseäsi, haiset pahalle, kuljet rumissa vaatteissa, käyttäydyt typerästi, heittelet tyhmiä kommentteja naisista... no jaa. Vitsi vitsi.
Mutta ei sinun nyt sentään kannata ahdistumaan ruveta, koska kukaan nainen ei sinua väkisin itselleen kaappaa. Sinun on vaan opittava pelaamaan torjuntapeliä. Ja ikä karttuu koko ajan, mikä auttaa asiaa. Kun joku oikein piintyneeksi vanhaksipojaksi leimautuu, ei häntä kukaan yritäkään eikä hän ketään kiinnostakaan.
Ja on ihan mahdollista, että ajatuksesikin muuttuu, kenties vielä haluatkin itsellesi elämänkumppanin. Sitä ennen voit ihan rauhassa viettää poikamieselämää ilman ahdistuksia.
On kyllä tullut huomattua, ettei ne naiset mitään tee. Kunhan toljottelee vaan ja räpsyttelee silmiään toivoessaan että mies huomaisi heidän kiinnostuksensa ja tekisi aloitteen. Että antaa naisten vaan tehdä mitä ne tekee. Itse myös pienellä paikkakunnalla olen luultavasti jo leimattu homo/vanhapoika joten naisväki tietää olla kiinnostumatta.
Koska en ole varma hänen tunteistaan ja olen kuitenkin semityytyväinen nykyiseenkin tilanteeseeni. Pelkuruuttahan tämä on, kun ei ole hirveästi onnistumisia tällä saralla. Aion kuitenkin katsoa tämän kortin loppuun asti, koska tunteeni häntä kohtaan ovat niin vahvoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska uutta pinpettiä saa aina helposti Tinderistä. =)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tarvitsen aika paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. En pidä kompromisseista, koska mielestäni kompromissi on aina ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi halunnut, mutta joka on kuitenkin jollain tavalla siedettävä. Mulle ei riitä, että elämäni olisi vain siedettävää. Voin kyllä tapailla ja seurustellakin, mutta omat huushollit ja oma vapaus. Vapaudella en tarkoita, että olisi muitakin kumppaneita vaan sitä, että voin suunnitella menojani omien aikataulujeni mukaan ilman riippuvuutta toisen aikatauluista.
Miksi ihmeessä kompromissin pitäisi olla sellainen, jota kumpikaan ei halua? Tarkoitus kai on, että löydetään sellainen ratkaisu, josta molemmat aidosti pitävät.
Aika usein se kuitenkin on jotain muuta kuin kummankaan ykköstoive. Esim toinen haluaa asua kerrostalossa ja toinen omakotitalossa. Kompromissina rivitaloasunto, joka ei kuitenkaan ole kummankaan ykköstoive. Toinen haluaa monta lasta, toinen ei yhtään tai korkeintaan yhden. Kompromissina kaksi lasta. Jälleen kerran kummallekaan ei ykköstoive. Mun mielestä kompromissi on ratkaisu, johon kumpikin voi tyytyä, kun kerran sitä ykköstoivettaan ei voi toisen toiveiden vuoksi saada.
Mutta eikö parisuhteessa ykköstoive ole se, että ollaan yhdessä?
Periaatteessa kyllä, mutta parisuhde on kuitenkin vain osa elämää. Parisuhde ei siis ole elämän ykköstoive. Ja parisuhde on myös vain osa ihmissuhteita. Olen mieluummin sinkku kuin tyydyn toisen vuoksi asioihin, jotka eivät ole ykköstoiveitani.
Mikä sitten on elämässä tärkeintä, ellei se kaikkein tärkein ihminen?
Ei puoliso voi olla elämän sisältö ja ainoa tavoite. Sehän on ahdistavaa. Hyvä parisuhde on minusta sellainen, jossa katsotaan yhdessä samaan suuntaan, molemmilla on elämässä samanlaisia tavoitteita ja toiveita, joita voidaan tavoitella ja tehdä yhdessä, toisiaan auttaen. Jos parisuhteen ainoa tavoite on olla olematta yksin, niin se on riippuvuus, ei parisuhde.
Tietenkään puoliso ei ole elämän ainoa sisältö eikä edes ainoa tärkeä asia, mutta hän on se tärkein.
Ohis...mulle ei ole. Elämässäni on useita tärkeitä ja mulle rakkaita ihmisiä enkä aseta heitäkään tärkeysjärjestykseen. Mulla on elämässäni myös paljon asioita, jotka ovat mulle todella tärkeitä. Asioita, joiden eteen olen tehnyt paljon töitä. En halua heittää näitä asioita menemään enkä halua, että mun pitäisi nostaa yksi ihmissuhteeni muita tärkeämmäksi. Parisuhde tarkoittaa mulle juuri tuota, että muista rakkaistani pitäisi tulla vähemmän rakkaita ja tärkeitä, mun pitäisi toisen vuoksi luopua omista unelmistani ja mahdollisesti myös asioista, jotka olen jo kovien ponnistelujen jälkeen saavuttanut. Mulla on kuitenkin vain tämä yksi elämä ja haluan elää sen niinkuin musta itsestäni parhaalta tuntuu. Sen vuoksi seurustelusuhde on mulle vielä ok, parisuhde ei.
Minulle seurustelusuhde on sama asia kuin parisuhde. Rupean seurustelemaan siksi, että olen rakastunut, ja sitähän rakastuminen tarkoittaa, että jotain ihmistä rakastaa selvästi enemmän kuin muita. Se ei vähennä rakkautta muita kohtaan, se vain on suurempaa rakkautta. En ole valmis luopumaan kaikista omista haaveistani toisen takia, mutta ei parisuhde yleensä sitä tarkoitakaan.
Mulle seurustelusuhteen ja parisuhteen ero on, että ensimmäisessä kumpikin elää omaa elämäänsä ja jälkimmäisessä eletään yhteistä elämää. Sen vuoksi jälkimmäinen edellyttää sitoutumista siihen, että kaikki, mitä tehdään, tehdään siten, että yhteinen elämä jatkuisi. Seurustelusuhteessa voi vielä tehdä elämässään isojakin muutoksia ja hyväksyy sen, että suhde sen vuoksi päättyy (esim toinen haluaa muuttaa työn vuoksi ulkomaille ja toinen ei).
Jos joku haluaa muuttaa työn vuoksi ulkomaille ja on valmis sen vuoksi lopettamaan seurustelusuhteensa, niin se kertoo kyllä siitä, ettei suhdetta kannattaisi muutenkaan jatkaa.
Vähän riippuu. Olin suhteen alkumetreillä, kun toinen osapuoli sai kuulla saavansa töitä Piilaaksosta. Enpä voi syyttää häntä, että otti työt vastaan ja läksi. Toki kyseessä ei ollut vielä seurustelu eikä välttämättä suhde olisi siihen asti edennytkään, mutta jos olisi ollutkin, niin hmm, enpä oikein tiedä, miten moni olisi jaksanut vääntää jotain etäkuviota.
Ei kai Piilaaksokaan niin tärkeä asia ole, että menisi kaiken muun edelle. Tosin jos kyse on vasta tapailusta eikä kiinnostus ole kovin suurta, tilanne on eri.
No esim mulle ura on yksi elämän suuria asioita, jos parisuhde ei tukidi sitä, olisi väärä parisuhde mulle
OhisMitä iloa työpaikasta on, jos sen vuoksi joutuu eroon seurustelukumppanista? Suhteen kestosta ei ole toki mitään takeita, mutta ei ole työnkään kestosta. Viimeistään eläkeiässä se loppuu, jos ei aikaisemmin. Pahimmassa tapauksessa se uusi työpaikka ei olekaan sellainen, jossa viihtyy, ja koko uhraus on ollut kaiken huipuksi turha.
Niin se on. Kukaan ei kadu kuolinvuoteellaan sitä ettei tehnyt enemmän töitä, vaan sitä ettei viettänyt enemmän aikaa tärkeitten ihmisten kanssa.
Paits että on lähes 100% varma että se sinun "rakkaasi" dumppaa sinut ennen kuolemaasi.
Meinaatkos, että Piilaakso vastaa tunteisiin ja rakastaa uskollisesti kuolemaan saakka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua, miten se on riski, jos aloittaa suhteen. Tottahan mies voi löytää jonkun toisen vaikka olisi teidän kanssanne suhteessa, mutta sama mies voi löytää jonkun toisen myös siinä tapauksessa, että ette ole uskaltaneet ryhtyä hänen kanssaan suhteeseen. Lopputulos on ihan sama eli se, että mies ei rakastakaan teitä vaan jotain toista.
Koska ainoastana tyhmä panostaa johonkin kaikkensa jos on suuri mahdollisuus että se kaikki on turhaa.
Parisuhteet ei vaan kestä nykypäivänä. Ei ole tyhmempää ihmistä kuin se joka on 20 vuotta panostaa kaiken toiseen (rahat,henkisen ja fyysisen voimavaransa ja kaikki tunteet) ja toinen jättää kun ei enää huvita olla yhdessä.
Silloin se jätetty joka vielä rakastaa sitä exäänsä tajuaa vasta miten tyhmä hän on ollut. 20 vuotta elämästä täysin hukkaan pelkkään valheeseen. Kuin rakentaisi talon omilla käsillä vain jotta näkee jonkun polttavan sen maantasalle.
Kuinka surullista elämäsi onkaan ja kuinka selität sen parhain päin itsellesi. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua, miten se on riski, jos aloittaa suhteen. Tottahan mies voi löytää jonkun toisen vaikka olisi teidän kanssanne suhteessa, mutta sama mies voi löytää jonkun toisen myös siinä tapauksessa, että ette ole uskaltaneet ryhtyä hänen kanssaan suhteeseen. Lopputulos on ihan sama eli se, että mies ei rakastakaan teitä vaan jotain toista.
Koska ainoastana tyhmä panostaa johonkin kaikkensa jos on suuri mahdollisuus että se kaikki on turhaa.
Parisuhteet ei vaan kestä nykypäivänä. Ei ole tyhmempää ihmistä kuin se joka on 20 vuotta panostaa kaiken toiseen (rahat,henkisen ja fyysisen voimavaransa ja kaikki tunteet) ja toinen jättää kun ei enää huvita olla yhdessä.
Silloin se jätetty joka vielä rakastaa sitä exäänsä tajuaa vasta miten tyhmä hän on ollut. 20 vuotta elämästä täysin hukkaan pelkkään valheeseen. Kuin rakentaisi talon omilla käsillä vain jotta näkee jonkun polttavan sen maantasalle.
Kuinka surullista elämäsi onkaan ja kuinka selität sen parhain päin itsellesi. :(
Miksi hänen elämänsä on surkeata? Todennäköisesti paljon mukavampaa kuin sinun elämäsi.
Mä kattellu ny 8 kk ees taas vellomista ja tässä aattelin jo että edistystä ois tapahtunu, mutta paskanmarjat. Yhtäkkiä käytös viilenee eikä tapaamiset huvitakaan, nytkin pohjalla oli lähentymistä ja sellasta aitoa yhdessäoloo, niin jopas se oli liikaa. No, oon päättäny että mä en enää tee elettäkään tämän suhteen eteen, vaan jatkan elämääni enkä ota yhteyttä. Ja hänen ehkä taas ottaessa pistän stopin tälle aaltoilulle, että joko ollaan tekemisissä tai ei olla. Jos ei hän halua mua elämäänsä niin sille en voi mitään, mutta jos haluaa, niin sitten joku linja pitää säilyä. En halua välillä olla tärkeä ja seuraavassa hetkessä täysin turha. Se uuvuttaa.
Jos todella olen ihastunut, niin kyllä vain heittäydyn. Saatan kyllä sanallistaa kumppanille moneen otteeseen, että onhan tämä aivan typerää, mutta annan itseni rakkauteni kohteelle aivan täysin. Sellainen tunne ei kysele mitään kammoja. Semmonen pikkusievä paremman puutteessa ihastuminen kyllä kyselee ja hyvä niin, koska ei sellaisen kanssa kannata suhteeseen alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He's not THAT into you.
Sitoutumiskammo = partneri ei ole Se Oikea.
Tämä.
Vain ja ainoastaan tämä.
Kun suhde tämän tyypin kanssa kariutuu ja myöhemmin tapaat AP sellaisen, kenen kans teillä menee tunteet, ajoitus ja tahto olla toisen kans yhteen... tajuat sen itsekin.
Vai arvostatko itse itseäsi sen verran vähän, että itsekin pidät itseäsi sellaisena, että no ei sun kans kukaan tosissaan haluis ollakaan? Herätys.
Kun tapasin kumppanini, ajattelin kolmannen tapaamisen jälkeen että TUON IHMISEN MINÄ HALUAN. Kyllä sen tietää. Vaikkei hätiköisi liikkeissään, sen tietää. Silloin toisen ehdotukset suhteen etenemisestä saa innostumaan ja on tervetulleita, vaikkei itse suhdetta eteenpäin veisikään.
Nimenomaan. Tämän ihmisen haluan. Oops, seitsemän vuoden jälkeen haluankin omaa tilaa. ERO. Hei, uusi ihminen, jonka kanssa voin olla onnellinen, TÄMÄN ihmisen haluan todella! Viisi vuotta ja tämä ennen niin ihana ihminen ei tuo elämääni enää onnea, en ole onnellinen, joten eroan. Mutta kolmas kerta toden sanoo, wow, tämä se on jotain, en ole koskaan tuntenut näin, kuinka ihana hän onkaan. Sinnittelen kolme vuotta, tuo ihminen TUKAHDUTTAA minut. Haluan vapauteen! Ero. Oijoi, mikä ihminen jospa olisin tavannut hänet nuorena, en olisi ikinä joutunut eroamaan. NYT olen onnellinen. Kasvoimme eri suuntiin, meillä oli omat jutut, emme olleet yhdessä. Ero. Jnejnejne.....
Jep. Hyvä esimerkki tunteilla pelaavista ihmisistä, jotka ei käytä järkeään. Minäminäminä ja mun ah niin voimakkaat himot ja tunteet menee kaiken edelle. Siinä ei oo väliä kuka muu kärsii kunhan minäminäminä on onnellinen sen ohikiitävän hetken.
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystäväni vihjailee lapsen olevan turvallisempi syntyä avioliittoon. Mikä onkin totta. Kaikki järkevät ihmiset avioituvat ennen lasten hankkimista. Mutta minä en halua eikä siihen tuo muutosta tuo lapsella "uhkailu". Tai edes sen toteutus. Siinäpähän sitten on lapsensa kanssa. En halua menettää vapauttani, jonka olen pitänyt jo 41 vuotta!
No, teidän ei ainakaan kannata olla enää yhdessä. Jatkat vain samalla linjalla ihan yksin.
Alue: Aihe vapaa
Olet tuomittu elämään niin, että herätät mahdollisimman vähän kiinnostusta kenessäkään naisessa.
No, se on loppujen lopuksi helppoakin, kun vain osaa. Yksi vaihtoehto on heittäytyä niin pahaksi rentuksi, että ei edes ne renttuihin rakastuvatkaan sinua halua.
Et pese itseäsi, haiset pahalle, kuljet rumissa vaatteissa, käyttäydyt typerästi, heittelet tyhmiä kommentteja naisista... no jaa. Vitsi vitsi.
Mutta ei sinun nyt sentään kannata ahdistumaan ruveta, koska kukaan nainen ei sinua väkisin itselleen kaappaa. Sinun on vaan opittava pelaamaan torjuntapeliä. Ja ikä karttuu koko ajan, mikä auttaa asiaa. Kun joku oikein piintyneeksi vanhaksipojaksi leimautuu, ei häntä kukaan yritäkään eikä hän ketään kiinnostakaan.
Ja on ihan mahdollista, että ajatuksesikin muuttuu, kenties vielä haluatkin itsellesi elämänkumppanin. Sitä ennen voit ihan rauhassa viettää poikamieselämää ilman ahdistuksia.