Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sitoutumiskammoinen! Kerro, miksi et voi heittäytyä suhteeseen vaikka olisit rakastunut?
Vain onko kyseessä juurikin vaikeus rakastua?
Oletko pystynyt jollain tavalla etenemään ja käsittelemään sitoutumiskammoasi potentiaalisen kumppaniehdokkaan tultua elämääsi?
Kauan epäröit ja viivyttelit suhdetta ennen kuin halusit ottaa riskin ja yrittää?
Itse yritän saada miehestä selvää. Toistelee aikalailla samoja ajatuksiaan kuukausien edetessä ja suhde junnaa. Joka päivä olemme yhteyksissä, kuuntelee, tukee kun tarvitsen ja kertoo välittävänsä. Ei halua minusta eroon, ei halua päästää minusta irti mutta ei pysty heittäytymään parisuhteeseen. Ei uskalla ja pitää sisäisen maailman kätkössä. Vaikka kyllä minulle on avautunut todella paljon. Mutta saattaa vakavat asiat heittää vitsiksi jne. Riippuu tunnelmasta ja kuinka valmis on avautumaan.
Hän on vähän kuin paras ystäväni.
Itseäni vain hieman ahdistaa kun on ihana ihminen ja olemme päässeet aika pitkälle tutustessa toisiimme. Itsekin olen todella huono sitoutumaan koska en luota kovin helposti ihmisiin ja sisintä on vaikea tuoda esiin ja menen lukkoon suhteen ollessa liian vakava. Mutta tämän kanssa ei pelota ja haluaisin yrittää. Pystyn avautumaan kaikesta.
Tästäkin aiheesta mutta mies vain ei vain osaa sanoa muuta kuin vian olevan hänessä. Hän yrittää työstää asiaa mutta se on hänelle itselleen todella vaikeaa.
En vain tiedä onko tämä sittenkin ajan haaskausta molemmille jos en esimerkiksi vain itse ole hänelle oikea ihminen ja parempi pysyä ystävinä.
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Olen pitkien parisuhteiden ihminen ja haluan tietää millaisen ihmisen kanssa seurustelen ennen kuin sitoudun saatika heittäydyn(?). Kiinnyn myös helposti enkä halua heittäytyä ja muuttaa yhteen jossain naurettavassa huumassa ja huomata että tärkeät asiat on keskustelematta, olemmekin vääriä toisillemme ja sitten kärsiä eron tuomasta surusta. Mutta tästähän ei tainnut olla aloittajan miehen kohdalla kyse. Mies ei halua avautua, ja avoin keskustelu on valitettavasti välttämätöntä tässä vaiheessa.
Tässä ensimmäinen tasapainoisen oloinen järki-ihminen tässä ketjussa. Joka varmasti löytää sen oikean.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostan paljon omaa vapautta, omaa kotia ja sitä, että saan mennä kuin huvittaa. En ole valmis tinkimään unelmistani toisen takia ja voivottelemaan myöhemmin, kun tuo kumppani ei halua, mutta minä haluan. Kompromissi ei käy, kun on kyse minun elämästäni. Lisäksi minua vaivaa luottamusongelmat ja hylkäämisen pelko. Olen ollut kuusi vuotta sinkkuna, rakastun harvoin (ja silloinkin hankaliin kohteisiin, liekö se sitten jotenkin turvallisempaa, kun kohde on tarpeeksi etäinen) enkä halua tyytyä mihinkään. Kumppani tulee jos on tullakseen, mutta se ei ole ensisijainen tai edes toissijainen tavoite elämässäni. Haaveilen ihan muista asioista. Tästä tulee mieleen lainaus: Yes, I'm single and you must be f*ckin amazing to change that. Minulle on tärkeää, että riitän itselleni enkä varsinaisesti kaipaa kumppania vierelleni.
Vierailija kirjoitti:
Arvostan paljon omaa vapautta, omaa kotia ja sitä, että saan mennä kuin huvittaa. En ole valmis tinkimään unelmistani toisen takia ja voivottelemaan myöhemmin, kun tuo kumppani ei halua, mutta minä haluan. Kompromissi ei käy, kun on kyse minun elämästäni. Lisäksi minua vaivaa luottamusongelmat ja hylkäämisen pelko. Olen ollut kuusi vuotta sinkkuna, rakastun harvoin (ja silloinkin hankaliin kohteisiin, liekö se sitten jotenkin turvallisempaa, kun kohde on tarpeeksi etäinen) enkä halua tyytyä mihinkään. Kumppani tulee jos on tullakseen, mutta se ei ole ensisijainen tai edes toissijainen tavoite elämässäni. Haaveilen ihan muista asioista. Tästä tulee mieleen lainaus: Yes, I'm single and you must be f*ckin amazing to change that. Minulle on tärkeää, että riitän itselleni enkä varsinaisesti kaipaa kumppania vierelleni.
Asenteesi on täysin ok, kun olet siihen itse tyytyväinen. Sen sijaan en ymmärrä näitä ruikuttajia, jotka a. Haluavat parisuhteen b. nopeesti c. Miehen pitää olla SE oikea sielunliekki 10/10 d. Ei mikään kompromissi käy d. Kaikki muut on väärässä ja tää on ainoa tapa suhtautua parinhakuun e. Ovat onnettomia
retwertwert kirjoitti:
Minä olen liian romantikko parisuhteeseen. Kuulostaa ehkä aluksi paradoksilta, mutta parisuhteeni eivät tahdo kestää koska ajattelen liian suurieleisesti. Puhun rakkaudesta ja yhteen muuttamisesta ja lapsista ja loppuelämästä yhdessä ja koen että kyseessä on jotain niin suurta että se kantaa meidät molemmat läpi kaikista vaikeuksista, jos vain tahtoa löytyy. Mutta oikeasti naiset haluavat vain että se käytännön arki sujuu juuri sillä tavalla kuin he haluavat, muulla ei oikeastaan ole väliä. Kaikki päättyy aina lopulta johonkin banaaliin riitelyyn jostain kuppien paikasta ja illuusioni särkyy jälleen kerran.
Noh, olen sitten omin päin ja tyydyn satunnaisiin kevytsuhteisiin joissa ei tarvitse vääntää arjesta.
Sama täällä, paitsi että miehet kokevat sen ripustautumisena, jos haluaa "liikaa" tai liian suuria tunteita - minulle kun riittäisi yksi ihminen ja olisin ihan happy. Toisen pitäisi ehkä sitten olla samanlainen. Enkä nyt tarkoita, että olisin mustasukkainen ystävistä tai mitään sellaista.
Koska joka ikinen kerta siitä puolisosta on paljastunut minulle pahaa tahtova ihminen ja olen päätynyt huomaamaan että suhde minuun olikin vedätys. Nyt kuoletan kaikki tunteeni aina kun jotain tulee. Hirviö se kuitenkin on hetkellisesti valepuvussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Sitoutumiskammoiset" ehkä pitävät mielessä sen faktan että rakastuminen ei yleensä kestä pari kuukautta tai vuotta kauempaa. Eivätkä he halua sitoutua vain yhteen ihmiseen, jos rakastuminen hälvenee ja jäljellä on vain rakkaus. He tarvitsevat elämään myös huuman ja jännityksen tunteita, kiinnostavaa seksiä ja uusia kokemuksia. Jotkut ehkä itsekkäästi vain mutta kyllä se myöskin kehittää ihmistä kun viettää aikaa erilaisissa paikoissa, tilanteissa, eri ihmisten kanssa elämän varrella, ilman tiettyä yhtä ihmistä jonka kanssa aina pitää tehdä kompromisseja. Onhan se tuki ja turva mutta eri tavalla ihminen kehittyy jos ei yhteen ihmiseen totu tukeutumaan.
Varsinkin miehille seksi on niin tärkeä voimavara kaikkien elämän ikävien puolien sietämisessä, että sen pitää toimia. Ja toimiiko se enää vuosien jälkeen pelkästään yhden naisen kanssa?
Eli ennen kun sitoutuu niin kannattaa miettiä se rakastumishuuman ja pupuvaiheen jälkeisiä vuosia, minkälaisen systeemin kehittää pariskuntana että molemmilla säilyy elämänilo ja tyytyväisyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tuollainen itse, mutta elänyt on/off kuvioita kuusi vuotta. Ensin tapailua, sitten suhteen yritystä, sitten ahdistusta ja etääntyminen, sen jälkeen tapailua seksin merkeissä. Sitä alkaa olla aika uupunut.
Pelkään, etten lopulta kuitenkaan kelpaa ja tulen hylätyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen itseni riittämättömäksi ja pelkään tulla taas petetyksi koska luottamus menee eikä paluuta vanhaan sitten olisi.
Sun mies välittää susta, mutta ei oo palavasti rakastanut. Jahkaa ollako vai mennäkö, ei osaa päättää. Toisaalta olet tuttu ja turvallinen vaihtoehto, mutta ei halua sitoutua, koska miettii josko se joku olis vielä jossain.
Irrottautuisin suhteesta, tulet vaan pettymään vielä monta kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun mies välittää susta, mutta ei oo palavasti rakastanut. Jahkaa ollako vai mennäkö, ei osaa päättää. Toisaalta olet tuttu ja turvallinen vaihtoehto, mutta ei halua sitoutua, koska miettii josko se joku olis vielä jossain.
Irrottautuisin suhteesta, tulet vaan pettymään vielä monta kertaa.
Aivan totta. Kuitenkin sitä voi elää etsien jotain mitä ei ole, sitten lopulta on yksin.
Sitoutumispelkoiset haluavat suojella itseään liikaa satutetuksi tulemiselta. Pelko siitä, että toinen hylkää/pettää/ei rakasta on suurempi kuin luottamus siihen, että toinen rakastaisi. Vaatii paljon henkistä työtä ja mahdollisesti terapiaa, että sitoutuminen toiseen onnistuu. Kyse ei ole useinkaan siitä, ettei haluaisi sitoutua, vaan pelosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyjä kysynyt vuonna 2018 ehkäpä hän mennyt jo eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Sun mies välittää susta, mutta ei oo palavasti rakastanut. Jahkaa ollako vai mennäkö, ei osaa päättää. Toisaalta olet tuttu ja turvallinen vaihtoehto, mutta ei halua sitoutua, koska miettii josko se joku olis vielä jossain.
Irrottautuisin suhteesta, tulet vaan pettymään vielä monta kertaa.
Oletko itse sitoutumiskammoinen mies, vai mistä näin tarkka syväanalyysi?
Itse olen ja en todellakaan mieti mitään "jospa on parempi jossain", vaan olen elänyt koko elämäni yksin ja olen epäsosiaalinen erakkoluonne. Kaipaan paljon sekä omaa rauhaa mutta silti sitä toista läheistä ihmistä. Mitäpä tekisit moisessa tilanteessa.
Yleensä kysymys on yksinkertaisesti siitä, että aika ei ole kypsä ja/tai kyseessä väärä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumispelkoiset haluavat suojella itseään liikaa satutetuksi tulemiselta. Pelko siitä, että toinen hylkää/pettää/ei rakasta on suurempi kuin luottamus siihen, että toinen rakastaisi. Vaatii paljon henkistä työtä ja mahdollisesti terapiaa, että sitoutuminen toiseen onnistuu. Kyse ei ole useinkaan siitä, ettei haluaisi sitoutua, vaan pelosta.
Jos toinen on ollut rinnalla jo vuosia ja siltikin tuo pelko..
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kysymys on yksinkertaisesti siitä, että aika ei ole kypsä ja/tai kyseessä väärä ihminen.
Onko olemassa oikeaa aikaa?
Ohis, mutta täällä yksi, joka on ystävyyssuhteissa "sitoutumiskammoinen". Samaa ongelmaa ei ole parisuhteessa, koska siinä uskallan olla 100 % oma itseni ja näyttää negatiivisetkin tunteeni, asettaa rajani jne. Sen sijaan koen ystävyyssuhteet ongelmallisiksi ja olen hyvin varovainen ja epäileväinen lähelle päästämisen suhteen. Ahdistun esimerkiksi liian tiiviistä yhteydenpidosta ja koen helposti, että minulta vaaditaan jotakin. Koskaan en koe olevani ystävien seurassa täysin rento, joten pidän heidät aina hieman etäällä. Kärsin tästä samalla itsekin, mutta en tiedä mikä auttaisi. Varmaan se, että uskaltaisin aina vaan näyttää ja sanoa omat tunteeni ja tarpeeni ääneen enkä pelkäisi mahdollisia konflikteja tai riitoja ystävyyssuhteissa. Tämä tuntuu itselleni kuitenkin tosi isolta haasteelta ja hyvin raskaalta.
Alue: Aihe vapaa
Täällä entinen sitoutumiskammoinen nainen.
Olin todella helposti ihastuvaa tyyppiä, mutta heti kun tapasin jonkun jonka kanssa alkoi synkata enemmän ja tunteet herätä, ne rakkauden ja ihastumisen tunteet muuttuivatkin kuvotukseksi. Minulle tuli jotenkin inha olo ja vetäydyin koko hommasta ja ghostasin ne miehet. Vaikea selittää, mutta minulle tuli olo että olen jotenkin kahlittu enkä halunnut luopua ylhäisestä yksinäisyydestäni. Olin myös melko epävarma itsestäni ja hyvin introvertti luonteeltani.
Sitten kun lähentelin jo kolmeakymppiä enkä ollut vielä kokenut pitkää parisuhdetta, tapasin yllättäen nykyisen mieheni (ollaan oltu kimpassa nyt jo 10 vuotta). Ajattelin että "tää tyyppi on ihan täydellinen. Tämän jos päästän käsistäni enkä edes yritä kokea läheisyyttä niin olen sitten koko elämäni yksin."
Se kannatti. Olemme kuin paita ja peppu, enkä voisi kuvitellakaan elämääni ilman tuota miestä.
Alkuun oli tietenkin hieman vaikeaa, mutta avauduin miehelle sitoutumisongelmastani ja hän oli kyllä todella ymmärtäväinen. Lopulta kaikki sujui omalla painollaan kun etenimme hitaasti. Ja tein töitä eri paikkakunnalla, ja näimme toisiamme aluksi ehkä pari kertaa kuussa, eli siinä ei ehtinyt kasvaa mitään ahdistusta siitä että pitäisi nyt kyhnätä toisessa kiinni 24/7.