Kertoisitteko työnantajalle raskaudesta tässä tilanteessa?
Minulla on määräaikainen työsopimus. Jatkosta keskustellaan muutaman kuukauden päästä, ja seuraavan sopimuksen tulisi olla vakituinen. Jatkokeskustelun aikoihin olen 4. kuulla raskaana. Olemme pieni organisaatio, helppo siis aina perustella asioita taloudellisesta näkökulmasta, vaikka tiedän kyllä, että rahatilanne organisaatiossa on tällä hetkellä erittäin hyvä.
Olen yleensä rehellinen ja rehti, ja tuntuisi oikealta sanoa raskaudesta jo hyvissä ajoin. Mutta toisaalta en haluaisi, että he alkaisivat etsimällä etsiä syitä, miksi eivät jatka sopimustani. Pelkään, että he potkaisivat minut pihalle taloudellisista syistä, mutta keksisivät jonkun laillisemman ja paremman kuuloisen verukkeen asialle. Työni olen aina tehnyt erinomaisesti enkä usko, että tilalleni löytyisi nopeasti yhtä hyvää tai parempaa tekijää.
Kannattaisko mun sanoa asiasta keskustelussa tai sitä ennen ollakseni rehellinen? Jos en sano raskaudesta ja jatko luvataan suullisesti, sopimusta ei silti varmasti allekirjoiteta heti, vaan vasta ensi vuoden puolella, kun raskaus jo varmasti näkyy. Jos en kerro raskaudesta, kannattaako mun pyytää, että voitaisko heti allekirjoittaa se sopimus? Mutta olis myöskin tosi noloa heti sen jälkeen paljastaa ns. vilunkipeli ja kertoa uutiset...
Kamppailen tässä rehellisyyden ja omien etujeni edelle laittamisen välillä :/ äitiysrahani olisi hieman parempi, jos saisin jatkosopimuksen. Mutten olen raskauden viimeiset 2kk työttömänä.
P.s. en ole edes aivan varma, haluanko oikeasti jatkaa kyseisessä työpaikassa pitkällä tähtäimellä. Pomot on sen verran kusipäitä välillä.
Mitä mieltä? Itse kallistun rehellisyyden puolelle - jos mua ei enää haluta pitää, niin niin sen sitten kuuluu olla. Mutta kaverini, joiden kanssa olen asiat jutellut, ovat sitä mieltä, ettei todellakaan kannata kertoa.
Kiitos jo etukäteen vinkeistänne :)
Kommentit (157)
Eläkejärjestelmä natisee liitoksistaan kun tulevaisuuden eläkkeiden maksajia ei synny tarpeeksi.
Kannattaa muistaa oma suhtautuminen vauvoihin sitten, kun makaa vaipoissa joita kukaan ei tule vaihtamaan eikä kukaan maksa eläkettä tilille.
Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö naisena tuntea syyllisyyttä ettei niitä veronmaksajia synny tarpeeksi? Ne tekee ketkä niitä haluaa. Jos perään kuulutetaan rehellisyyttä niin kohteliasta olisi kertoa jos lapsi on tulossa. Ei siis minussakaan luottamusta herätä kollegan joka jättää muut pulaan kun ei osata varautua. Itse pääsin nyt kouluun ja olen koko ajan rehellisesti kertonut hakuprosessista ja pääsemisestä. Esimiehen kanssa saatiin sovittua osa-aikainen työ kuvio. Ei tarvinnut salata.
Se taitaa olla naamakerroin, jos työntekijän sopimus loppuu raskauden myötä. Esimiehelle hyvä tilaisuus päästä eroon työntekijästä, joka ei miellytä. Hyvästä työntekijästä kannattaa pitää kiinni, huonosta ei.
Vierailija kirjoitti:
Ei missään nimessä vielä kannata kertoa jos jatkoa toivot. Voi olla että saisit jatkon siitä huolimatta mutta riski on melko suuri että jäät ilman sopimusta. Työnantajan näkökulmasta kun vanhempainvapaat ovat kalliita ja halvempaa siinä tilanteessa olisi palkata uusi.
Vaikka tehtäisiin ensin suullinen sopimus on se periaatteessa yhtä pätevä kuin kirjallinenkin. Siinä olisi hyvä olla joku kolmas mukana kuulemassa jos suullinen sopimus sovitaan. Mutta kirjallinen aina parempi ja mitä nopeammin sen saat sovittua sen parempi. Ei kannata miettiä sitä että sinä jotenkin huijaisit jos saat sopimuksen ennen kuin kerrot raskaudesta. Tuossa tilanteessa oman edun tavoittelu on vaan hyvä asia ja niin tekisi varmasti lähes jokainen meistä.
Kerros nyt ihan konkreettinen esimerkki miten kallis se vanhempainvapaa työnantajalle on? Jos kuvitellaan, että itse nyt jäisit.
Urbaanilegendaa. Vanhempainvapaa on palkaton.

Perhevapaasta kuuluu kertoa 2 kuukautta ennen vapaan alkua, sanoo laki. Työnantaja ei raskauden perusteella saa jättää palkkaamatta tai vakinaistamatta.

Ja te meinaatte ettei se esimies hiffaa siitä pallomahasta et on raskaana. Ei joo tarvi kertoa, mutta ei työyhteisö ja esimies ihan tyhmiä oo.
Jollain aloilla olisi ihan suotavaa kertoa työturvallisuudem näkökulmasta et on raskaana. Muuten sinun tulee tehdä samoja töitä kuin muidenkin. Esimiehen tulee tietää syy miksi et voi esim. Hoitajana mennä paikkaan jossa on tupakan savua tai poliisina miksi et voi olla partiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkejärjestelmä natisee liitoksistaan kun tulevaisuuden eläkkeiden maksajia ei synny tarpeeksi.
Kannattaa muistaa oma suhtautuminen vauvoihin sitten, kun makaa vaipoissa joita kukaan ei tule vaihtamaan eikä kukaan maksa eläkettä tilille.
Pitäisikö naisena tuntea syyllisyyttä ettei niitä veronmaksajia synny tarpeeksi? Ne tekee ketkä niitä haluaa. Jos perään kuulutetaan rehellisyyttä niin kohteliasta olisi kertoa jos lapsi on tulossa. Ei siis minussakaan luottamusta herätä kollegan joka jättää muut pulaan kun ei osata varautua. Itse pääsin nyt kouluun ja olen koko ajan rehellisesti kertonut hakuprosessista ja pääsemisestä. Esimiehen kanssa saatiin sovittua osa-aikainen työ kuvio. Ei tarvinnut salata.
Perhevapaasta kuuluu kertoa 2 kuukautta ennen vapaan alkua, sanoo laki. Työnantaja ei raskauden perusteella saa jättää palkkaamatta tai vakinaistamatta.
Ja te meinaatte ettei se esimies hiffaa siitä pallomahasta et on raskaana. Ei joo tarvi kertoa, mutta ei työyhteisö ja esimies ihan tyhmiä oo.
Puhut ohi aiheen. Kyse on siitä, kannattaako vakinaistamisesta haaveilevan kertoa raskaudesta alkuvaiheessa. Ei kannata, eikä ole mitään syytä sillä raskauden ei kuulu vaikuttaa siihen, vakinaistetaanko henkilö vai ei.
Älä kerro!
Monet työnantajat ja esimiehet ovat hyviä, mutta.....
....EI, ÄLÄ KERRO
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse työnantaja ja arvostan rehellisyyttä.
Meillä työntekijä oli samassa tilanteessa ja kertoi. En antanut hänelle sitä työtä mitä aluksi suunnittelin vaan toisen ja kerroin että hänellä on paikka firmassamme jos haluaa palata.
Olet toiminut laittomasti.
Jaahas, kerro ihmeessä miten?
Olet syrjinyt työntekijää raskauden vuoksi.
No en ole.
Kirjoitit, että et antanut työntekijälle sitä työtä mitä aluksi suunnittelit. Jos päätöksesi johtui työntekijän raskaudesta, kyseessä on syrjintä.
Siis mitä ihmettä? Jos työt jatkuivat mutta toisessa projektissa, niin tämä on ihan työnantajan oikeuksien mukaista. Työnantaja voi päättää työntekijän tehtävistä. Ei tietenkään mitään aivan päätöntä, mutta jos kaksi samankaltaista tehtävää, niin se ei ole syrjintää tai kiusaamista jos miehitetään tehtäviä resurssien mukaan. En ole ko. yrittäjä.
Naisen asema on sen verran heikko tossa tilanteessa, että en kertoisi. Ei kuulu työnantajalle ennen kuudetta kuukautta. Jos päädyt olemaan asiasta avoin(raskauden pitäminen itsellä tuossa vaiheessa ei ole vilunkipeliä) ole yhteydessä liittoon ja työsuojeluvaltuutettuun.
Ihme lässytystä. Jos työntantaja tietää raskaudesta eikä halua enää palkata, niin ei hän tarvi siihen mitään verukkeita tai tekosyitä. Määräainen päättyy ja se on siinä.
Vierailija kirjoitti:
Rehellisyys ja avoimuus kannattaa loppupeleissä.
Voi olla että saat pysyvän sopimuksen. Mutta pomosi ei unohda tapaa jolla sen sait, eikä enää luota sinuun. Työilmapiiri on pilalla. Ja jos ikinä firmassa on pienentäkään syytä henkilökuntaa vähentää niin tiedät kyllä kuka lähtee ensimmäisenä.
Raskaus ei kuitenkaan koskaan saa olla syy siihen että työtä ei saanut. Laitonta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehellisyys ja avoimuus kannattaa loppupeleissä.
Voi olla että saat pysyvän sopimuksen. Mutta pomosi ei unohda tapaa jolla sen sait, eikä enää luota sinuun. Työilmapiiri on pilalla. Ja jos ikinä firmassa on pienentäkään syytä henkilökuntaa vähentää niin tiedät kyllä kuka lähtee ensimmäisenä.
Tismalleen tätä mieltä olin itsekin, ennen kuin lähipiirini alkoi vakuutella, ettei kannattaisi kertoa.
Tosin voi olla, etten jatkaisi kovin kauan samassa paikassa, vaikka sopimuksen saisinkin. Siispä en kauan joutuisi kärsimään kyräilystäkään. Vakituinen sopimus toisi kuitenkin turvaa ja toimisi "hätävarana", jos en heti löytäisi uutta työpaikkaa. Joten kestäisin kyllä pienet vit tuilut, kun kuitenkin olisi mahdollisesti aikeena lähteä joskus lähitulevaisuudessa...
No, jos olet lähtökuopissa, mikset olisi rehellinen.
Ota huomioon, että seuraava pomoehdokas soittelee edelliselle ja kyselee "vaikutemia". Ihan laillisesti, rivien välistä, lukee sen pomosi totuuden. Hänhän ei saa sanoa mitään negatiiivista, mutta valituin sanamuodoin sellainenkin näkemys on ilmaistavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei missään nimessä vielä kannata kertoa jos jatkoa toivot. Voi olla että saisit jatkon siitä huolimatta mutta riski on melko suuri että jäät ilman sopimusta. Työnantajan näkökulmasta kun vanhempainvapaat ovat kalliita ja halvempaa siinä tilanteessa olisi palkata uusi.
Vaikka tehtäisiin ensin suullinen sopimus on se periaatteessa yhtä pätevä kuin kirjallinenkin. Siinä olisi hyvä olla joku kolmas mukana kuulemassa jos suullinen sopimus sovitaan. Mutta kirjallinen aina parempi ja mitä nopeammin sen saat sovittua sen parempi. Ei kannata miettiä sitä että sinä jotenkin huijaisit jos saat sopimuksen ennen kuin kerrot raskaudesta. Tuossa tilanteessa oman edun tavoittelu on vaan hyvä asia ja niin tekisi varmasti lähes jokainen meistä.
Kerros nyt ihan konkreettinen esimerkki miten kallis se vanhempainvapaa työnantajalle on? Jos kuvitellaan, että itse nyt jäisit.
Urbaanilegendaa. Vanhempainvapaa on palkaton.
Ei se ole palkaton todellakaan, lomiakin esimerkiksi kertyy vanhempainvapaan ajalta.
Hoitovapaa on se palkaton aika.
Kyllä sijaisen palkkaamisestakin kertyy kulua tuolle ajalle.
En ole työnantaja joten en tiedä miksi mun sulle mitään konkreettisia esimerkkejä pitäisi tässä antaa. Voit selvittää itse jos kiinnostaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Se taitaa olla naamakerroin, jos työntekijän sopimus loppuu raskauden myötä. Esimiehelle hyvä tilaisuus päästä eroon työntekijästä, joka ei miellytä. Hyvästä työntekijästä kannattaa pitää kiinni, huonosta ei.
Juuri näin! Terveisin yrittäjä
Juuri näin!