Kertoisitteko työnantajalle raskaudesta tässä tilanteessa?
Minulla on määräaikainen työsopimus. Jatkosta keskustellaan muutaman kuukauden päästä, ja seuraavan sopimuksen tulisi olla vakituinen. Jatkokeskustelun aikoihin olen 4. kuulla raskaana. Olemme pieni organisaatio, helppo siis aina perustella asioita taloudellisesta näkökulmasta, vaikka tiedän kyllä, että rahatilanne organisaatiossa on tällä hetkellä erittäin hyvä.
Olen yleensä rehellinen ja rehti, ja tuntuisi oikealta sanoa raskaudesta jo hyvissä ajoin. Mutta toisaalta en haluaisi, että he alkaisivat etsimällä etsiä syitä, miksi eivät jatka sopimustani. Pelkään, että he potkaisivat minut pihalle taloudellisista syistä, mutta keksisivät jonkun laillisemman ja paremman kuuloisen verukkeen asialle. Työni olen aina tehnyt erinomaisesti enkä usko, että tilalleni löytyisi nopeasti yhtä hyvää tai parempaa tekijää.
Kannattaisko mun sanoa asiasta keskustelussa tai sitä ennen ollakseni rehellinen? Jos en sano raskaudesta ja jatko luvataan suullisesti, sopimusta ei silti varmasti allekirjoiteta heti, vaan vasta ensi vuoden puolella, kun raskaus jo varmasti näkyy. Jos en kerro raskaudesta, kannattaako mun pyytää, että voitaisko heti allekirjoittaa se sopimus? Mutta olis myöskin tosi noloa heti sen jälkeen paljastaa ns. vilunkipeli ja kertoa uutiset...
Kamppailen tässä rehellisyyden ja omien etujeni edelle laittamisen välillä :/ äitiysrahani olisi hieman parempi, jos saisin jatkosopimuksen. Mutten olen raskauden viimeiset 2kk työttömänä.
P.s. en ole edes aivan varma, haluanko oikeasti jatkaa kyseisessä työpaikassa pitkällä tähtäimellä. Pomot on sen verran kusipäitä välillä.
Mitä mieltä? Itse kallistun rehellisyyden puolelle - jos mua ei enää haluta pitää, niin niin sen sitten kuuluu olla. Mutta kaverini, joiden kanssa olen asiat jutellut, ovat sitä mieltä, ettei todellakaan kannata kertoa.
Kiitos jo etukäteen vinkeistänne :)
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä ongelmista päästäisiin eroon, jos äitiysloman palkka menis verovaroista, eikä sitoisi työnantajaa mitenkään.
Tuntuus luonnolliselta, sillä uusia veronmaksajiahan siinä tuetaan.
TA:"me haluttais sut tähän hommaan vakituiseksi"
TT:"kiinnostaa, mutta olen kolmannella kuulla raskaana"
TA:"eli voisit aloittaa nyt ja jatkaa äitiysloman jälkeen?"
TT:"kyllä"
TA:"hyvä ja eikun nimi paperiin"Eihän nytkään työnantaja maksele äitiysloman palkkoja. Kustannuksia aiheuttaa muut tekijät.
No mitä kuluja ne sit ovatkaan. Tajusit kai jutun pointin?
Vierailija kirjoitti:
Jos et saa kirjallista sopparia rutkasti ennen vuodenvaihdetta, joutunet jo ihan Kelan takia kertomaan. Jos nimittäin työnantaja on maksamassa sinulle äitiysvapaan ajalta palkkaa, niin äitiysvapaasta on kerrottava työnantajalle muistaakseni 2kk ennen sille jäämistä. Eli joudut kertomaan yli 3kk ennen laskettua virallisesti asiasta kumminkin jos rahaa haluat enemmän. Toki on kyllä ihan mahdollista, että jatkoa ei tämän takia tule, kun asiasta kerrot.
Tuolla siemmin joku väitti, että työnantaja ei maksa äitiysloman palkkaa,
erkkir kirjoitti:
Pitää säästää tai järjestää mies joka maksaa kaiken,.Työnantajan hyväksikäyttäminen vakkarisopparin jälkeen on väärin.
Ei se lapsi ole mikään pakollinen asia elämässä että se pitäisi muiden maksaa naisille.
Juu. Lapsista on vain riesaa. Lopetetaan niiden tekeminen ja maailman ongelmat poistuvat vuosisadassa.
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintähän siinä on ne vuoden 2016 verotulot tai 6kk tulot.
Oot vaan rehellinen. Jo et saa paikkaa, eipähän oo kiire laittaa lasta hoitoon vaan saat nauttia siitä ajasta.
Saat nauttia ajasta? Ai siitä kun huoli toimeentulosta painaa? Se on kerrassaan ihanaa tiedän kokemuksesta ja rassaa myös välejä puolisoon.
Olimme opiskeluaikaisen ystäväni kanssa samaan raskaana ja määräaikaisina molemmat, eri firmassa tosin. Määräaikaisuus oli tarkoitus molemmilla muuttaa vakipaikaksi.
Ystävä mölisi työkavereilleen raskaudestaan ja se kantautui myös esimiehen korviin. Aikanaan hänen määräaikaista työsopimustaan ei jatkettu. Esimies pyysi soittelemaan kun hän palaa äitiyslomalta, että "eiköhän sitten jotain löydy".
Itse pidin suuni kiinni ja sain vakipaikan.
Pienessä organisaatiossa tuskin kannattaa samaan aikaan painostaa vakipaikkaan / uuteen soppariin JA salailla raskautta.
Valitse toinen, niin et vaikuta täydelliseltä k**ipäältä ap.
Ihan kuin elettäisiin 1800-lukua. Raskaus ei saa vaikuttaa työn saamiseen joten siitä ei myöskään tartte kertoa. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Pienessä organisaatiossa tuskin kannattaa samaan aikaan painostaa vakipaikkaan / uuteen soppariin JA salailla raskautta.
Valitse toinen, niin et vaikuta täydelliseltä k**ipäältä ap.
En ole kyllä mihinkään painostamassa. Noin vuoden ajan on ollut johdon puolelta puhetta siitä, että seuraava sopimukseni tulee olemaan vakituinen. Mitään ei vain vielä ole virallisesti lyöty lukkoon.
Siksi kyselinkin täältä mielipiteitä, kun en tiennyt, miten toimia. Ollako täysin avoin ja kenties vahingoittaa omaa tulevaisuuttani, vaiko olla kertomatta ja potea huonoa omaatuntoa. Turha alkaa nimittelemään :)
Pyydä vakinaistamista jo nyt. Miksi ihmeessä pitäisi odottaa määräaikaisen loppumista?
Meillä työntekijä halusi sopimuksen vain 4 kuukaudeksi vaikka pitempi määräaikainen oli tarjolla. Kertoi sitten syyksi että koska on raskaana ja jää äitiyslomalle. Hänelle kirjoitettiin pitkä sopimus.
Työantaja maksaa palkan n 3 kk ajalta mutaa saa Kelasta päivärahan, joten paljon maksettavaa ei jää. Lisäksi saa 2500 per äitiysloma ja vielä vuosilomapalkasta hyvityksen. Kulut työnantajalle on siis todella pienet, jos ollenkaan. Kaikki työnantajat ei osaa hakea korvauksia.
Kertonut kellekkään kuin vasta 6kk jälkeen edes äidilleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienessä organisaatiossa tuskin kannattaa samaan aikaan painostaa vakipaikkaan / uuteen soppariin JA salailla raskautta.
Valitse toinen, niin et vaikuta täydelliseltä k**ipäältä ap.
En ole kyllä mihinkään painostamassa. Noin vuoden ajan on ollut johdon puolelta puhetta siitä, että seuraava sopimukseni tulee olemaan vakituinen. Mitään ei vain vielä ole virallisesti lyöty lukkoon.
Siksi kyselinkin täältä mielipiteitä, kun en tiennyt, miten toimia. Ollako täysin avoin ja kenties vahingoittaa omaa tulevaisuuttani, vaiko olla kertomatta ja potea huonoa omaatuntoa. Turha alkaa nimittelemään :)
Tarkoitin näitä kommentteja, joissa kannustetaan painostamaan.
Ja lupa tarkkaan kommenttini. Haukuinko sinua? Implikoin, että _jos_ painostat ja peittelet raskautta, niin tulet vaikuttamaan ikävältä. Vai oletko sitten tehnyt jo niin?
Vierailija kirjoitti:
Pyydä vakinaistamista jo nyt. Miksi ihmeessä pitäisi odottaa määräaikaisen loppumista?
Koska se on määräaikainen? Sillehän on oltava aina syy.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin elettäisiin 1800-lukua. Raskaus ei saa vaikuttaa työn saamiseen joten siitä ei myöskään tartte kertoa. Piste.
Eihän ikäkään saa vaikuttaa mutta vaikuttaa. Samoin raskaus, tosin minuesta sen kuuluukin vaikuttaa. Aiheuttaa kustaannuksia. Kansantalousmielessä naisille kuuluu siksi maksaa pienempää palkkaa.
Miksi kertoisit mitään nyt. Muutaman kuukauden päästä olet neljännellä kuulla. Siihen on aikaa, älä mene asioiden edelle.
Mitä se liittoon yhteyden ottaminen auttaa. Sinulla on määräaikainen sopimus! Työnantaja joko jatkaa sitä tai ei. Ei liitolla ole osaa eikä arpaa tässä. Jos olisit halunut enemmän varmuutta määräaikaisuuden jatkoon, olisi pitänyt raskaus ajoittaa myöhemmin. Jos taas prioriteettisi on raskaus, niin määräaikaisuuden jatkumisella ei ole väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin elettäisiin 1800-lukua. Raskaus ei saa vaikuttaa työn saamiseen joten siitä ei myöskään tartte kertoa. Piste.
Eihän ikäkään saa vaikuttaa mutta vaikuttaa. Samoin raskaus, tosin minuesta sen kuuluukin vaikuttaa. Aiheuttaa kustaannuksia. Kansantalousmielessä naisille kuuluu siksi maksaa pienempää palkkaa.
Miksi _naisille_? Ei kaikki naiset hanki lapsia ja jää äitiyslomalle.
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta, kuinka moni täällä neuvoo olemaan epärehellinen. Tämmöiset kertomatta jättämiset ovat juurikin se syy, miksi työnantaja palkkaa edelleen mielummin miehen, jos hakijoina on kaksi muuten saman tasoista hakijaa.
Hävettää naisena tällainen kieroilu.
Mikä helvetin kieroilu? Miehet sitten kieroilee vielä enemmän, tuskin yksikään mies kertoo kun puhutaan vakinaistamisesta että hei, meille on muuten tulossa vauva 5 kk päästä!
Ei missään nimessä vielä kannata kertoa jos jatkoa toivot. Voi olla että saisit jatkon siitä huolimatta mutta riski on melko suuri että jäät ilman sopimusta. Työnantajan näkökulmasta kun vanhempainvapaat ovat kalliita ja halvempaa siinä tilanteessa olisi palkata uusi.
Vaikka tehtäisiin ensin suullinen sopimus on se periaatteessa yhtä pätevä kuin kirjallinenkin. Siinä olisi hyvä olla joku kolmas mukana kuulemassa jos suullinen sopimus sovitaan. Mutta kirjallinen aina parempi ja mitä nopeammin sen saat sovittua sen parempi. Ei kannata miettiä sitä että sinä jotenkin huijaisit jos saat sopimuksen ennen kuin kerrot raskaudesta. Tuossa tilanteessa oman edun tavoittelu on vaan hyvä asia ja niin tekisi varmasti lähes jokainen meistä.
Meillä oli työpaikalla yksi joka heti meni kertomaan työnantajalle kun kuuli raskaudesta, oli vielä määräaikaisella sopimuksella aloittanut. Ihmeteltiin miksi ihmeessä teki näin, mutta hän oli niin naiivi ettei tajunnut tyhmyyttä tilanteessa. No eihän siinä ollut jatkosta sitten mitään keskustelua vaikka muuten oli pätevä ja hyvä työntekijä.
Mitä hemmetin kieroilua se on jos lain mukaan toimitaan? Raskaus ei saa vaikuttaa työsuhteen jatkoon, joten se on epäolennaista tietoa. Kuitenkin työnantajat haluaisi, että kerrottaisi... miksihän? Jos asiassa ei mitään riskiä olisi, ei tällaista lakia olisi säädetty, ei tarvitsisi miettiä, kertoako vai ei... työnantajat ovat niitä kieroja kun selvät säädökset on olemassa ja silti itketään. Naiset ovat niitä jotka synnyttävät, vaikka samoin miehetkin perheen haluavat. Ei ole reilua, että tämä vaikuttaa ainoastaan naisten uraan negatiivisesti. Sitten ihmetellään syntyvyyden laskua. T. lapseton, mutta oikeudenmukaisuudesya ymmärtävä