Ehtiikö vasemmisto tehdä kotimaan oppositiopolitiikkaa ollenkaan kun kaikki aika menee palestiinalaisten etujen ajamiseen
Kommentit (7)
Persut kolme vuotta hallituksessa =200 000 maamua
Yksi kysymys:
Pitäisikö suomalaisten ministerien ja poliitikkojen tavata sotaa käyvien maiden johtajia ja poliitikkoja?
Nythän sotaa käydään Venäjän ja Ukrainan välillä sekä Iranin sotaa, jossa osapuolina ovat Iranin lisäksi Israel ja Amerikan Yhdysvallat (USA).
Vihreille, Vasemmistolle ja SDP:lle tärkeintä on ajaa Venäjän ja Hamasin etua.
Vierailija kirjoitti:
Vihreille, Vasemmistolle ja SDP:lle tärkeintä on ajaa Venäjän ja Hamasin etua.
Minä veikkaan vahvasti että SDP esiintyy äänekkäänä islamin puolustajana suomessa houkutellakseen puolelleen suomen islamilaiset äänestäjät. Tuolle toiminnalle ei oikein ole muuta järkevää selitystä…
Eikö ap. sun äly riitä ymmärtämään että asioista keskustelu ja puhuminen ei vie ihan hirveästi aikaa ja jos tämä hallitus olisi tehnyt niin kun puhui, eli "kääntänyt velkalaivan" eikä upottanut sitä, niin Suomen asiat olisivat hyvällä tolalla, mutta sen sijaan kusettivat jankuttamalla ensin pitkään että rahaa ei yksinkertaisesti ole ja näin oikeuttivat leikkaukset kaikista pienituloisimmilta ja näin rahaa taas olikin herrojen veronkevennyksiin.
Ei ehdikään.