Lue keskustelun säännöt.
Anoppi on alkanut vihaamaan minua. Olisiko neuvoja?
23.08.2018 |
Minulla oli anopin kanssa ihan hyvät välit aiemmin. Ei nyt hirveän läheisiä oltu, mutta tultiin hyvin toimeen ja ihan pidettiin toisistamme eli minun mielestä hän oli ihan hyvä anoppi ja hänen mielestä minä kaikesta päätellen ihan hyvä miniä hänelle, soiteltiin ja välillä kävin hänen luonaan ilman miestä jne. Mutta sitten saimme aviomieheni kanssa esikoisemme, ja tämän lapsen myötä anoppi on alkanut vihaamaan minua. Hän ei tunnu hyväksyvän tapojani hoitaa vauvaa (joka on nyt noin puolivuotias), hän ei hyväksy sitä että odotan mieheni eli poikansa osallistuvan vauvan hoitoon ja kotitöihin ja hänen mielestä olen monella tavalla epäonnistunut äitiydessä ja vauvan kanssa. Hän lähinnä valittaa miehelle minusta ja minulle suoraan kritisoi tekemisiäni. Meidän välit on muuttuneet ihan kireiksi, koska kaikki kommunikaatio hänen suunnalta on jotain valittamista minusta, tekemisistäni, tavastani hoitaa vauvaa tai siitä millainen äiti olen. Omasta mielestäni (ja esim. äitini ja ystävieni mielestä) olen ihan hyvä äiti ja hoidan vauvaa hyvin. Neuvolan ohjeilla hoidan ja niitä noudatan tarkasti. Olen yrittänyt asiasta puhua anopin kanssa, mutta hän ei näytä haluavan enää pitää minuun yhteyttä muuten kuin miehen paikalla ollessa tulee käymään. Osaisiko joku, esim. "anoppi-ihminen", antaa minulle neuvoja miten toimia tässä tilanteessa? En haluaisi enää olla valituksen ja kritiikin aihe.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
Vai että ”me emme menetä mitään”?? Juurikin menetät suhteen lapsenlapseesi, suhteen omaan poikaasi ja kaiken sen avun mitä itse vanhana kusivaippana tulet tarvitsemaan.
Tyypillinen ylpeä kotka joka marttyroituu kaikesta. Ei muuta kuin hyvää loppuelämää, ihan keskenänne voitte loukkaantua.
Eiköhän tuossa menetä ainoastaan myrkyllisen ihmissuhteen, jossa joutuu asettelemaan jokaista sanaansa, jotta miniä ei loukkaannu. Harva miniä niitä kusivaippoja käy vaihtamassa ja tuollainen turhasta mielensäpahoittaja todennäköisesti ei ainakaan.
Kaikille osapuolille on parempi, että miniä saa rauhassa kiukuta sitä, että kukaan ei välitä ja jos välittää, niin väärin. Raivotkoon rauhassa, ei hän ole mikään tärkeä ja tarpeellinen ihminen appivanhemmilleen. Ei kukaan halua elää loppuelämäänsä niin, että jokaisen vierailun jälkeen tulee vihainen soitto, että mitä te taas menitte sanomaan.
Ja käsi sydämellä - kuka voi rakastaa lapsenlasta, jonka äiti tekee kaikkensa, jotta isovanhemmat eivät olisi mukana elämässä?
Se vauva on täysin syytön teidän aikuisten kinoihin. Miksi haluat kos*taa sille vauvalle sen, että et pidä miniästäsi? Miksi et voisi rakastaa sitä vauvaa ihan omana henkilönään oli hänen äiti millainen vain? Ja jos oikeasti se miniäni on hirveä ihminen, niin eikö sitä suuremmalla syyllä sinun pitäisi sitä lasta sitten rakastaa ja huomioida?
Eikä se miniä nyt varmaan kaikkeansa ole tehnyt, että isovanhemmat ei olisi mukana elämässö. Sanoit, että yhden kerran oli jostain loukkaantunut. Yhden!
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outo tyyppi tuo potentiaaliseksi turvaverkoksi itsensä nimennyt anoppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Mitä oleellista jätit nyt kertomatta? Etkö ole ollenkaan huolissasi, että kertomasi mukaan miniäsi valehtelee?
Tuskin jätti mitään oleellista kertomatta. Itselläni kokemusta kälystä, joka osaa tuon vastaavan ylitulkinnan ja jopa suoranaisen valehtelun oikein sujuvasti. Yleensä olen pysytellyt sivussa näistä väännöistä, kun käly on äitiäni haukkunut miehelleen, mutta tänä kesänä oli pakko avata suuni, kun tuli jo sellaista puppua. Väitti siis äitini sanoneen, että nuoren perheen mökiltä lähdön jälkeen pitää sitten tulla viikon kuluttua tarkistamaan, missä kunnossa paikat on ja siivoamaan jäljet. Minä olin seissyt vieressä ja mitä äitini sanasta sanaan sanoi, oli "kiva, jos vielä jäätte päiväksi ja laittelette paikat kuntoon, kun ei ole tietoa, koska tänne on joku seuraavan kerran tulossa". Sen verran paksua oli tulkinta tuossa, että aloin jo hetken epäillä tahallista ilkeyttä ja pahan puhumista vain erilaisen asioiden tulkinnan sijaan, minkä piikkiin olen ennen nuo kinat laittanut. Että osaa ne miniätkin halutessaan olla kauheita ja puhua selän takana pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Outo tyyppi tuo potentiaaliseksi turvaverkoksi itsensä nimennyt anoppi.
100% narsistin toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Mitä oleellista jätit nyt kertomatta? Etkö ole ollenkaan huolissasi, että kertomasi mukaan miniäsi valehtelee?
Tuskin jätti mitään oleellista kertomatta. Itselläni kokemusta kälystä, joka osaa tuon vastaavan ylitulkinnan ja jopa suoranaisen valehtelun oikein sujuvasti. Yleensä olen pysytellyt sivussa näistä väännöistä, kun käly on äitiäni haukkunut miehelleen, mutta tänä kesänä oli pakko avata suuni, kun tuli jo sellaista puppua. Väitti siis äitini sanoneen, että nuoren perheen mökiltä lähdön jälkeen pitää sitten tulla viikon kuluttua tarkistamaan, missä kunnossa paikat on ja siivoamaan jäljet. Minä olin seissyt vieressä ja mitä äitini sanasta sanaan sanoi, oli "kiva, jos vielä jäätte päiväksi ja laittelette paikat kuntoon, kun ei ole tietoa, koska tänne on joku seuraavan kerran tulossa". Sen verran paksua oli tulkinta tuossa, että aloin jo hetken epäillä tahallista ilkeyttä ja pahan puhumista vain erilaisen asioiden tulkinnan sijaan, minkä piikkiin olen ennen nuo kinat laittanut. Että osaa ne miniätkin halutessaan olla kauheita ja puhua selän takana pahaa.
Onko tämä joku kilpailu, että ovatko miniät vai anopit kauheampia? Anna olla mieluummin. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Pyytänyt anteeksi vaikka sitä, että miniä pahoitti mielensä (vaikka mielestäsi hän teki sen aiheetta). Mitä sinä menettäisit siinä, jos pyytäisit anteeksi? Mitä sinä menettäisit siinä, jos yrittäisit ymmärtää väsynyttä tuoretta äitiä? Mitä sinä menettäisit siinä, jos antaisit joidenkin mielestäsi loukkaavien puheiden vain unohtua?
Mielestäni et lopulta menettäisi mitään, mutta saisit kuitenkin elämääsi lapsenlapsen. Nyt olet valinnut, että et ole tekemisissä lapsenlapsesi kanssa, koska loukkaannuit yhdestä(!) asiasta yhden(!) kerran.
Suhtaudut kummallisen vihamielisesti miniääsi, kun syytät häntä siitä, että "itseppä on uupumuksensa valinnut" jne. Lisäksi syytät häntä kiusaajaksesi.
AP
Entäpä, jos sinä AP kysyisit nu samat kysymykset itseltäsi anoppisi suhteen: mitä sinä menettäisit, jos pyytäisit anteeksi sitä, että anoppisi tuntee itsensä tarpeettomaksi, mitä sinä menettäisit, jos yrittäisit ymmärtää vahaa ihmistä, jonka elämänkokemus on eri aikakaudelta, mitä sinä menttäisit, jos antaisit joidenkin mielestäsi loukkaavien puheiden vain unohtua? Eiku, tää koskeekin vain anoppeja, miniät toki menettäisivät sitten vissiin kaiken, joten heidän ei tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
Vai että ”me emme menetä mitään”?? Juurikin menetät suhteen lapsenlapseesi, suhteen omaan poikaasi ja kaiken sen avun mitä itse vanhana kusivaippana tulet tarvitsemaan.
Tyypillinen ylpeä kotka joka marttyroituu kaikesta. Ei muuta kuin hyvää loppuelämää, ihan keskenänne voitte loukkaantua.
Eiköhän tuossa menetä ainoastaan myrkyllisen ihmissuhteen, jossa joutuu asettelemaan jokaista sanaansa, jotta miniä ei loukkaannu. Harva miniä niitä kusivaippoja käy vaihtamassa ja tuollainen turhasta mielensäpahoittaja todennäköisesti ei ainakaan.
Kaikille osapuolille on parempi, että miniä saa rauhassa kiukuta sitä, että kukaan ei välitä ja jos välittää, niin väärin. Raivotkoon rauhassa, ei hän ole mikään tärkeä ja tarpeellinen ihminen appivanhemmilleen. Ei kukaan halua elää loppuelämäänsä niin, että jokaisen vierailun jälkeen tulee vihainen soitto, että mitä te taas menitte sanomaan.
Ja käsi sydämellä - kuka voi rakastaa lapsenlasta, jonka äiti tekee kaikkensa, jotta isovanhemmat eivät olisi mukana elämässä?
No tässä tapauksessa mummo kyllä tekee kaikkensa ettei vaan tarvitsisi yhtään nähdä vaivaa pojan perheen eteen. Ja sanko arvata? Ne tän mummon rakkaammat ja paremmat lapsenlapset on tietenkin tyttären lapsia? Niin arvelinkin.
Kas kun ”vävy aina mieluinen, miniä ei milloinkaan”.
Huomasitko - se lapsenlapsi oli 6 vko ikäinen ennen kuin sitä pääsi katsomaan. Miksi pitäisi nähdä vaivaa pojan perheen eteen, jos ei edes lapsenlasta pääse näkemään kuin vasta tuossa vaiheessa. Ja ottihan se anoppi mukaan kahvit ja pullat, ei tarvinnut niitäkään miniän keitellä, mutta kun ei näille uupuneille nykyvanhemmille kelpaa yhtään mitään. Kärvistelkööt rauhassa unettominen öineen, kun ensin tekevät parhaansa, että suku pysyy kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä että anopit luulee kovinkin hyvin k*stavansa miniälle siten että ignoroi lapsenlastaan. Oikeesti ne siinä eniten loukkaa poikaansa, omaa lastaan.
Mun anoppi teki just samoin ja nyt ei oo ollut poikaansa väleissä 10 vuoteen. Ihan itse kehitti itsekseen jonkun syyn miksi yritti ”ojentaa” miniäänsä hylkäämällä lapsenlapsen. Mutta ei tajunnut samalla loukkaavansa omaa lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä näissä anoppi-ketjuissa on monta anoppia heti kärppänä kommentoimassa ja aika kärkkäästi vielä. Ihme, kun tähän ketjuun ei ole ilmestynyt vielä yhtään anopiksi tai mummuksi tunnustautuvaa.
Kirjoitettu on, mutta ette ole tunnistaneet 😊. Ehkä kaikki anopit ei olekaan ihan luutuneita tai ymmärtämättömiä. Ei kannata tunnustaa, kun se viesti tulkitaan silloin kriittisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Mitä oleellista jätit nyt kertomatta? Etkö ole ollenkaan huolissasi, että kertomasi mukaan miniäsi valehtelee?
Tuskin jätti mitään oleellista kertomatta. Itselläni kokemusta kälystä, joka osaa tuon vastaavan ylitulkinnan ja jopa suoranaisen valehtelun oikein sujuvasti. Yleensä olen pysytellyt sivussa näistä väännöistä, kun käly on äitiäni haukkunut miehelleen, mutta tänä kesänä oli pakko avata suuni, kun tuli jo sellaista puppua. Väitti siis äitini sanoneen, että nuoren perheen mökiltä lähdön jälkeen pitää sitten tulla viikon kuluttua tarkistamaan, missä kunnossa paikat on ja siivoamaan jäljet. Minä olin seissyt vieressä ja mitä äitini sanasta sanaan sanoi, oli "kiva, jos vielä jäätte päiväksi ja laittelette paikat kuntoon, kun ei ole tietoa, koska tänne on joku seuraavan kerran tulossa". Sen verran paksua oli tulkinta tuossa, että aloin jo hetken epäillä tahallista ilkeyttä ja pahan puhumista vain erilaisen asioiden tulkinnan sijaan, minkä piikkiin olen ennen nuo kinat laittanut. Että osaa ne miniätkin halutessaan olla kauheita ja puhua selän takana pahaa.
Mistä tiedät, mitä äitisi ja kälysi ovat puhuneet keskenään, kun et ole ollut paikalla? Kaikkihan pitävät enkeleistä, jos äitisi vastaa sellaista kuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Pyytänyt anteeksi vaikka sitä, että miniä pahoitti mielensä (vaikka mielestäsi hän teki sen aiheetta). Mitä sinä menettäisit siinä, jos pyytäisit anteeksi? Mitä sinä menettäisit siinä, jos yrittäisit ymmärtää väsynyttä tuoretta äitiä? Mitä sinä menettäisit siinä, jos antaisit joidenkin mielestäsi loukkaavien puheiden vain unohtua?
Mielestäni et lopulta menettäisi mitään, mutta saisit kuitenkin elämääsi lapsenlapsen. Nyt olet valinnut, että et ole tekemisissä lapsenlapsesi kanssa, koska loukkaannuit yhdestä(!) asiasta yhden(!) kerran.
Suhtaudut kummallisen vihamielisesti miniääsi, kun syytät häntä siitä, että "itseppä on uupumuksensa valinnut" jne. Lisäksi syytät häntä kiusaajaksesi.
AP
Entäpä, jos sinä AP kysyisit nu samat kysymykset itseltäsi anoppisi suhteen: mitä sinä menettäisit, jos pyytäisit anteeksi sitä, että anoppisi tuntee itsensä tarpeettomaksi, mitä sinä menettäisit, jos yrittäisit ymmärtää vahaa ihmistä, jonka elämänkokemus on eri aikakaudelta, mitä sinä menttäisit, jos antaisit joidenkin mielestäsi loukkaavien puheiden vain unohtua? Eiku, tää koskeekin vain anoppeja, miniät toki menettäisivät sitten vissiin kaiken, joten heidän ei tarvitse.
Ei anoppini ole sanonut, että tuntisi itsensä tarpeettomaksi.
Ja minähän yritän häntä koko ajan ymmärtää, koko tämä ketjukin on sitä, että yritän ymmärtää, minähän juuri olen täällä kysellyt muiden anoppien näkemyksiä ja neuvoja tilanteen suhteen. Ja tietenkin minä voin unohtaa loukkaavat puheet, jos ne loppuvat. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä näissä anoppi-ketjuissa on monta anoppia heti kärppänä kommentoimassa ja aika kärkkäästi vielä. Ihme, kun tähän ketjuun ei ole ilmestynyt vielä yhtään anopiksi tai mummuksi tunnustautuvaa.
Kirjoitettu on, mutta ette ole tunnistaneet 😊. Ehkä kaikki anopit ei olekaan ihan luutuneita tai ymmärtämättömiä. Ei kannata tunnustaa, kun se viesti tulkitaan silloin kriittisemmin.
Joo totta, on myös ihania anoppeja! Ex anoppi oli ihana ja lämmin anoppi, ikävöin vieläkin. Siksi olikin suurjärkytys että nykyinen anoppi on aivan järkyttävä. Pahempaa kotikiusaajaa ja ihmisten rääkkääjä en ole eläissäni nähnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä näissä anoppi-ketjuissa on monta anoppia heti kärppänä kommentoimassa ja aika kärkkäästi vielä. Ihme, kun tähän ketjuun ei ole ilmestynyt vielä yhtään anopiksi tai mummuksi tunnustautuvaa.
Kirjoitettu on, mutta ette ole tunnistaneet 😊. Ehkä kaikki anopit ei olekaan ihan luutuneita tai ymmärtämättömiä. Ei kannata tunnustaa, kun se viesti tulkitaan silloin kriittisemmin.
Joo totta, on myös ihania anoppeja! Ex anoppi oli ihana ja lämmin anoppi, ikävöin vieläkin. Siksi olikin suurjärkytys että nykyinen anoppi on aivan järkyttävä. Pahempaa kotikiusaajaa ja ihmisten rääkkääjä en ole eläissäni nähnyt.
Sama täällä, minulla on ollut kaksi avoppia ja nyt yksi anoppi, eli kolmesta kokemusta. Tämä viimeisin on kyllä karmiva kiusaaja ja pahantahtoinen, ne kaksi ekaa oli ihania ja hyväntahtoisia ihmisiä, heitä on ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun anoppi rupes vihaamaan mua kun muutama vuosi sitten sairastuin syöpään enkä voi enää tehdä hänestä mummoa (munasarjat poistettu). Aiemmin rakasti minua. Tuhoan vissiin hänen unelmansa. Mies haluaa olla minun kanssani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Mitä oleellista jätit nyt kertomatta? Etkö ole ollenkaan huolissasi, että kertomasi mukaan miniäsi valehtelee?
Tuskin jätti mitään oleellista kertomatta. Itselläni kokemusta kälystä, joka osaa tuon vastaavan ylitulkinnan ja jopa suoranaisen valehtelun oikein sujuvasti. Yleensä olen pysytellyt sivussa näistä väännöistä, kun käly on äitiäni haukkunut miehelleen, mutta tänä kesänä oli pakko avata suuni, kun tuli jo sellaista puppua. Väitti siis äitini sanoneen, että nuoren perheen mökiltä lähdön jälkeen pitää sitten tulla viikon kuluttua tarkistamaan, missä kunnossa paikat on ja siivoamaan jäljet. Minä olin seissyt vieressä ja mitä äitini sanasta sanaan sanoi, oli "kiva, jos vielä jäätte päiväksi ja laittelette paikat kuntoon, kun ei ole tietoa, koska tänne on joku seuraavan kerran tulossa". Sen verran paksua oli tulkinta tuossa, että aloin jo hetken epäillä tahallista ilkeyttä ja pahan puhumista vain erilaisen asioiden tulkinnan sijaan, minkä piikkiin olen ennen nuo kinat laittanut. Että osaa ne miniätkin halutessaan olla kauheita ja puhua selän takana pahaa.
Onko tämä joku kilpailu, että ovatko miniät vai anopit kauheampia? Anna olla mieluummin. AP
Tämän ketjun perusteella kyllä tuntuu, että miniät vievät voiton. Näin sivullisena (lapseton ja anopiton) ei voi kuin kummastella, miten itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita osa nuorista äideistä on. Toki anopin pitää aina joustaa, koska on kuitenkin aina väärässä, ja sen lisäksi vielä aina pyytää anteeksi varmuuden vuoksi, vaikkei olisi mitään tehnytkään, kun eihän siinä mitään menetä, että aina tunnustautuu syylliseksi ja pahoittelee kaikkea ja koko ajan myötäilee ja nuoleskelee miniää. Miniän ei tarvitse joustaa eikä pahoitella eikä ottaa muita huomioon, koska on aina oikeassa, Äiti ja muutenkin maailman napa. Toivottavasti nämä nuoret äidit heräävät tästä harhastaan jossain vaiheessa lasten kasvettua.
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi rupes vihaamaan mua kun muutama vuosi sitten sairastuin syöpään enkä voi enää tehdä hänestä mummoa (munasarjat poistettu). Aiemmin rakasti minua. Tuhoan vissiin hänen unelmansa. Mies haluaa olla minun kanssani.
Ehkä ap:llakin on kyse tuosta, että ap ei ole sellainen äiti mitä anoppi haluaisi hänen olevan, ja siksi ap on tuhonnut anopin unelman, ja ap joutui vihan kohteeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Mitä oleellista jätit nyt kertomatta? Etkö ole ollenkaan huolissasi, että kertomasi mukaan miniäsi valehtelee?
Tuskin jätti mitään oleellista kertomatta. Itselläni kokemusta kälystä, joka osaa tuon vastaavan ylitulkinnan ja jopa suoranaisen valehtelun oikein sujuvasti. Yleensä olen pysytellyt sivussa näistä väännöistä, kun käly on äitiäni haukkunut miehelleen, mutta tänä kesänä oli pakko avata suuni, kun tuli jo sellaista puppua. Väitti siis äitini sanoneen, että nuoren perheen mökiltä lähdön jälkeen pitää sitten tulla viikon kuluttua tarkistamaan, missä kunnossa paikat on ja siivoamaan jäljet. Minä olin seissyt vieressä ja mitä äitini sanasta sanaan sanoi, oli "kiva, jos vielä jäätte päiväksi ja laittelette paikat kuntoon, kun ei ole tietoa, koska tänne on joku seuraavan kerran tulossa". Sen verran paksua oli tulkinta tuossa, että aloin jo hetken epäillä tahallista ilkeyttä ja pahan puhumista vain erilaisen asioiden tulkinnan sijaan, minkä piikkiin olen ennen nuo kinat laittanut. Että osaa ne miniätkin halutessaan olla kauheita ja puhua selän takana pahaa.
Onko tämä joku kilpailu, että ovatko miniät vai anopit kauheampia? Anna olla mieluummin. AP
Tämän ketjun perusteella kyllä tuntuu, että miniät vievät voiton. Näin sivullisena (lapseton ja anopiton) ei voi kuin kummastella, miten itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita osa nuorista äideistä on. Toki anopin pitää aina joustaa, koska on kuitenkin aina väärässä, ja sen lisäksi vielä aina pyytää anteeksi varmuuden vuoksi, vaikkei olisi mitään tehnytkään, kun eihän siinä mitään menetä, että aina tunnustautuu syylliseksi ja pahoittelee kaikkea ja koko ajan myötäilee ja nuoleskelee miniää. Miniän ei tarvitse joustaa eikä pahoitella eikä ottaa muita huomioon, koska on aina oikeassa, Äiti ja muutenkin maailman napa. Toivottavasti nämä nuoret äidit heräävät tästä harhastaan jossain vaiheessa lasten kasvettua.
En tiedä mistä olet noin tulkinnut. Itse ainakin olen täällä koko ajan kirjoittanut, että kaikkien osapuolien kannattaa joustaa ja yrittää ymmärtää toista. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Mitä oleellista jätit nyt kertomatta? Etkö ole ollenkaan huolissasi, että kertomasi mukaan miniäsi valehtelee?
Tuskin jätti mitään oleellista kertomatta. Itselläni kokemusta kälystä, joka osaa tuon vastaavan ylitulkinnan ja jopa suoranaisen valehtelun oikein sujuvasti. Yleensä olen pysytellyt sivussa näistä väännöistä, kun käly on äitiäni haukkunut miehelleen, mutta tänä kesänä oli pakko avata suuni, kun tuli jo sellaista puppua. Väitti siis äitini sanoneen, että nuoren perheen mökiltä lähdön jälkeen pitää sitten tulla viikon kuluttua tarkistamaan, missä kunnossa paikat on ja siivoamaan jäljet. Minä olin seissyt vieressä ja mitä äitini sanasta sanaan sanoi, oli "kiva, jos vielä jäätte päiväksi ja laittelette paikat kuntoon, kun ei ole tietoa, koska tänne on joku seuraavan kerran tulossa". Sen verran paksua oli tulkinta tuossa, että aloin jo hetken epäillä tahallista ilkeyttä ja pahan puhumista vain erilaisen asioiden tulkinnan sijaan, minkä piikkiin olen ennen nuo kinat laittanut. Että osaa ne miniätkin halutessaan olla kauheita ja puhua selän takana pahaa.
Onko tämä joku kilpailu, että ovatko miniät vai anopit kauheampia? Anna olla mieluummin. AP
Tämän ketjun perusteella kyllä tuntuu, että miniät vievät voiton. Näin sivullisena (lapseton ja anopiton) ei voi kuin kummastella, miten itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita osa nuorista äideistä on. Toki anopin pitää aina joustaa, koska on kuitenkin aina väärässä, ja sen lisäksi vielä aina pyytää anteeksi varmuuden vuoksi, vaikkei olisi mitään tehnytkään, kun eihän siinä mitään menetä, että aina tunnustautuu syylliseksi ja pahoittelee kaikkea ja koko ajan myötäilee ja nuoleskelee miniää. Miniän ei tarvitse joustaa eikä pahoitella eikä ottaa muita huomioon, koska on aina oikeassa, Äiti ja muutenkin maailman napa. Toivottavasti nämä nuoret äidit heräävät tästä harhastaan jossain vaiheessa lasten kasvettua.
Tulehan sitten viisastelemaan kun sulla on se lapsi ja narsistisnoppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin mun elämästä! Mullakin oli hyvät välit anoppiin, oltiin pitkään lapseton pari. Mutta... kun tulin raskaaksi välit alkoi kiristymään anopin suunnalta (ja ei, en tiuskinut, vaan olin kiltti ja ystävällinen). Kun laps syntyi niin anopilla naksahti ja aljoi vihaamaan mua.
Tässä vaiheessa pitää huomioida että anopin oma äitiys ei oikein mmny putkeen. Oli järjettömän epäreilu äiti, tylytti ja hakkas poikiamsa, lelli ja hyysäsi tytärtään.Mun syntynyt lapsi oli poika, ja heti alko aggressiivinen ohjeistus, siis tylytysohjeet, miten vauva pitää jättää sylittä/huoniotta/ inettämättä/ruokkimatta. Sitä silminnähden veetutti kun hellimme ja hoivasimme lastamme.
Eksn vuoden riehui ja raivosi. Sit ilman riitaa päätti että ei jaksa osallistua lastenlasten elämään, siis poikiensa lasten, tytärtä tietenkin autetaan päivittäin.
Sen jälkeen ei tullut enää kylään eikä synttäreille, ei soitellut eikä vastsnnut puheluihin. Tapaamiset loppui. Nyt edellisestä kerrasta kolme vuotta. Sinä aikana meille on syntynyt kolmas lspsi, nyt kohta 2v tyttö. Anoppi ei ole nähnyt lasta ikinä eikä tullut ristiäisiin, ei ole tänä aikana edes soittanut ja onnitellut. Mieheni on kullä tosi loukkaantunut ja miehen veli myös, sillä hänenkin perhe on unohdettu täydin.. Minkös teet, hullu eukko.Olipa ikävä tilanne. Mutta uskon, että et olisi voinut asiaa mitenkään muuttaa. Ikävää etenkin miehesi puolesta, ja lapsenne. AP
Joo tilanteeseen en ole mitenkään syyllinen ja en voi siihen vaikuttaa. Anopilla kilahti oma äitiyden trauma päälle ja jotenkin yritti oikeuttaa oman poikiensa kaltoinkohtelun siten, että nyt oman pojankin pitäisi kaltoinkohdella ja tylyttää pientä poikaansa. Siis vähän niinkuin vahinko kiertämään eteenpäin.
Nyt tosiaan nuorinta 2v ei ole ikinä nähnyt mutta 2 vanhempaa lasta muistavat anopin. Eivät sinällään ikävöi mutta joskus kyselevät että vieläkö mummo on elossa.
Anopilla on joku marttyyrivsihde päällä, hän itse teki päätöksen olla olematta yhteydessä, ja silti on kuulemma kiukutellut muille sukulaidille miten on ”miniän syytä että hän ei saa nähdä lapsenlapsia”. Just. Akka kääntää mustan valkoiseksi milloin vaan.
Mutta siis joo, välit meni lastenlasten myötä poikki, kun anoppi sekos.Ohis, mutta olemme vielä lapseton pariskunta, mutta oma anoppini ei ole tekemisissä yhden pojistaan lasten ja miniän kanssa. Anopillani on kolme poikaa, joista yhdellä on siis kaksi lasta, ja heihin on välit katkolla. Anoppi sanoo aina kaikille, että on miniän syytä, että hän ei saa nähdä lapsenlapsia, mutta olen alkanut miettimään, että mikähän on totuus. Tunnen mieheni veljen vaimon eli tämän kyseisen miniänsä päällisin puolin, mutta hän ei ole minulle koskaan aiheesta mitään sanonut, mielestäni tämä veljen vaimo on ihan normaali ihminen.
Aivan satavarmana anoppi valehtelee ja on itse syypää välirikkoon. Ton sukupolven naiset eivät ota mitään vastuuta teoistaan vasn syyttävät toista, ja saavat kivasti kerättyä vielä marttyyrisäälit itselleen.
Tuon sukupolven naiset? Kaikissa sukupolvissa on kieroja ja valehtelevia ihmisiä, niin nuoremmissa kuin vanhemmissa. Niin miehiä kuin naisiakin. Meillä kävi niin että yhden sisaruksen puoliso käänsi kaikki anoppiaan vastaan, ilman syytä. Ilmeisesti koska anoppi ei tehnyt kaikessa hänen mielensä mukaan.
Muuttuiki kaikki siis yhtäkkiä vauvan synnyttyä vai oliko esimerkiksi jokin tapaaminen, jolloin anopin neuvot ja neuvolan neuvot olivat ristiriidassa ja hän tästä otti itseensä?