Lue keskustelun säännöt.
Anoppi on alkanut vihaamaan minua. Olisiko neuvoja?
23.08.2018 |
Minulla oli anopin kanssa ihan hyvät välit aiemmin. Ei nyt hirveän läheisiä oltu, mutta tultiin hyvin toimeen ja ihan pidettiin toisistamme eli minun mielestä hän oli ihan hyvä anoppi ja hänen mielestä minä kaikesta päätellen ihan hyvä miniä hänelle, soiteltiin ja välillä kävin hänen luonaan ilman miestä jne. Mutta sitten saimme aviomieheni kanssa esikoisemme, ja tämän lapsen myötä anoppi on alkanut vihaamaan minua. Hän ei tunnu hyväksyvän tapojani hoitaa vauvaa (joka on nyt noin puolivuotias), hän ei hyväksy sitä että odotan mieheni eli poikansa osallistuvan vauvan hoitoon ja kotitöihin ja hänen mielestä olen monella tavalla epäonnistunut äitiydessä ja vauvan kanssa. Hän lähinnä valittaa miehelle minusta ja minulle suoraan kritisoi tekemisiäni. Meidän välit on muuttuneet ihan kireiksi, koska kaikki kommunikaatio hänen suunnalta on jotain valittamista minusta, tekemisistäni, tavastani hoitaa vauvaa tai siitä millainen äiti olen. Omasta mielestäni (ja esim. äitini ja ystävieni mielestä) olen ihan hyvä äiti ja hoidan vauvaa hyvin. Neuvolan ohjeilla hoidan ja niitä noudatan tarkasti. Olen yrittänyt asiasta puhua anopin kanssa, mutta hän ei näytä haluavan enää pitää minuun yhteyttä muuten kuin miehen paikalla ollessa tulee käymään. Osaisiko joku, esim. "anoppi-ihminen", antaa minulle neuvoja miten toimia tässä tilanteessa? En haluaisi enää olla valituksen ja kritiikin aihe.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa aina syy MIKSI joku tekee mitä tekee eli puri selvittämään syy käytökselle.
Ehkä hän kokee tehneensä virheitä omien lastensa kanssa ja nyt haluaisi "hyvittää" ne.
Neuvojen kysely antaisi hänelle ehkä tunteen tarpeellisuudesta tai kysely millainen miehesi/hänen poika oli saman ikäisenä.
Olen kysellyt häneltä raskausaikanani paljonkin millainen poikansa oli vauvana, ja tykkäsi kyllä minulle siitä kertoa. Neuvojakin yritin (osittain kohteliaisuudesta) kysellä, mutta neuvot oli sellaisia 70-luvun neuvoja, että jätä 1 kk ikäinen vauva yksin huutamaan ja mene vaikka parvekkeelle niin et sitä kuule, niin vauva oppii olemaan sitten huutamatta. En jaksa enää kysellä neuvoja, koska en kuitenkaan voi tuollaisia neuvoja toteuttaa ja sitten joudun hankalaan tilanteeseen kun anoppi kyselee että olenko toteuttanut niitä neuvojaan (joudun joko sanomaan suoraan, että en ole, tai vaihtamaan puheenaihetta, jonka hän huomaa ja loukkaantuu). AP
Riippuu aina siitä, miten ne mielipiteensä tuo esille. Jos anoppi puhuu 70-luvun ohjeita, voit ystävällisesti kertoa, että nyt neuvolassa sanotaan näin, niin noudatat niitä uusimpia ohjeita, kun sinulla ei ole muuta kokemusta asiasta, niin haluat tehdä niiden mukaan. Ilmeet ja eleet ovat viestivät enemmän kuin sanat myös. Jos itse olet ystävällinen ja tuot mielipiteesi esille ystävällisesti ja asiallisesti ja anoppi vielä vetää herneen nenään, saa katsoa sitten peiliin. Viestintä on taitolaji. Ja minä-viestintä on tehokkainta: minusta tuntuu kurjalta, ei tunnu kivalta, kun jne. eikä aloita suoraan solvata toista.
Kirjoitit, että anoppi on äskettäin eronnut, joten yksinäisyys tuntuu varmaan vauvan myötä enemmän, kun pojallakin on muuta, tärkeämpää. Voihan poikansa poiketa välillä kahvilla yksin, mutta sitten täytyy pystyä sanomaan aikuisena miehenä äidilleen, että äidin täytyy hakea myös muuta, uutta elämää tai harrastuksia, että ei pura omia pettymyksiään teidän perheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Ei, kyllä se on sinunkin koti. Toinen ei voi yksin päättää kuinka usein teillä vieraillaan.
Oletko kenties se sama, joka aloitti pitkän appivanhemmat-ketjun? Kirjoitustyyli on ihan samanlainen, aloitetaan pyytämällä neuvoja ja kun niitä annetaan, niin kirjoitetaan ripotellen lisätietoja, kuinka se ja se ei onnistu jne.
Minkä appivanhemmat ketjun? En ole aloittanut muuta ketjua appivanhemmistani. Apen kanssa sitäpaitsi kaikki on ihan hyvin.
Ehdotatko siis, että kieltäisin anoppia tulemasta meille kylään? AP
Kyllä ehdotan. Sanot esimerkiksi, että voi tästä lähtien kyläillä esimerkiksi joka toinen viikko/kerran kuussa parin tunnin ajan, koska sinulle tulee paha mieli hänen puheistaan.
Etkä olisi yhtään kohtuuton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Äänitä anopin kritisointi puhelimella, kun mies on hetken poissa. Anoppi antaa erilaista kuvaa miehellesi, siksi kritisointi tapahtuu aina miehen poissaollessa. Mies ei ehkä tiedä, mikä on totta ja mikä ei, kun toinen puhuu toista ja toinen toista, eikä todisteita ole. Tuttu juttu.
Anoppini kritisoi minua pojalleen ihan suoraan puhelimessa ja valittaa pojalleen siitä millainen äiti olen, niin mies kyllä tietää asian ihan hyvin. Mies ei sano äidilleen noihin puheisiin oikein mitään, kuuntelee vain äitinsä valittamista mutta ei sitä kommentoi. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mies puolustanut sinua anopille ja oletteko puhuneet asiasta miehen kanssa?
Jos ette ole puhuneet niin kerro miehellesi miltä sinusta tuntuu kun anoppi tekee noin.Mies yrittää pysyä ns. puolueettomana asiassa. Se harmittaa minua, koska mielestäni miehen pitäisi puolustaa minua. Onneksi ei sentään mene mukaan anopin juttuihin. Mies tietää kyllä miltä minusta tuntuu, mutta yrittää siinäkin pysyä puolueettomana eli ei halua pahaa sanaa äidistään sanoa. AP
Vaikenemalla miehesi tukee arvostelua. Eikö miehesi ymmärrä, että hänen oma lapsensa vaistoaa teidän huonon olon anopin haukkumisista? Miehelle osuus siten "omaan nilkkaan" äitinsä ikävä käytös. Vai onko miehesi toinen vaavi teidän perheessä, jos on, palauta hänet äidilleen kasvamaan.
Olen itse samaa mieltä kanssasi, mutta mieheni näkee asian toisin.
En nyt oikeasti aio palauttaa miestä äidilleen kasvamaan, mutta ihan uteliaisuudesta kysyn, että miten se edes tehtäisiin? Ottamalla avioero, pakkaamalla miehen tavarat ja ilmoittamalla uudeksi osoitteeksi äitinsä osoite? AP
Miehen äidilleen palautus kasvamaan tarkoittaa symbolisesti sitä, että mies ei ole oppinut ottamaan vastuuta omasta perheestään tai ei puolusta sitä ja on vielä äitinsä napa-talustusnuorassa. Eron kynnyksellä miehen tavarat on ihan hyvä pakata äitinsä osoitteeseen.
Niin voihan se olla, että mies ei näe, että minä ja vauva ollaan nyt hänen perhe (vaikka ollaan oltu naimisissakin jo useampi vuosi), vaan ehkä hän näkee, että hänen äitinsä on yhä yhtä lailla hänen perhe kuin mekin vauvan kanssa? AP
Kaikki yhtä perhetta on ihannetilanne. Yhden perheenjäsenen jatkuva kritisoiminen ei ole tervettä. Jos jotain olisi pielessä, silloin tarjotaan apua tai tuetaan sitä hakemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Eihän tässä ole mistään riidasta kyse, vaan miehen äiti haukkuu sinua jatkuvasti. Aika paska mies, kun kuuntelee vain eikä sano, että noin et puhu vaimostani. Ihmettelen suuresti, että laittaa vielä kaiuttimelle, että kuulet haukkumisen.
Aikuinen ihminen osaa sanoa, että tuollaista puhetta en kuuntele. En usko, että voit mitään tehdä, koska miehesi sallii äitinsä kohtelevan sinua väärin. Mieheni laittoi äidilleen rajat, kun hän oli mustasukkainen ja haukkui aikoinaan minua. Jos hän ei olisi laittanut, ei anoppi olisi lopettanut ja olisi ollut liittokin pian ohi miehen takia.
Varsinainen ongelmahan tässä on miehesi käytös. Aina riittää ihmisiä, jotka arvostelee tai tuomitsee, mutta jos pariskunta ei pidä yhtä niin, mitä varten olla yhdessä, kun rakasta saa muut kohdella miten lystää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mies puolustanut sinua anopille ja oletteko puhuneet asiasta miehen kanssa?
Jos ette ole puhuneet niin kerro miehellesi miltä sinusta tuntuu kun anoppi tekee noin.Mies yrittää pysyä ns. puolueettomana asiassa. Se harmittaa minua, koska mielestäni miehen pitäisi puolustaa minua. Onneksi ei sentään mene mukaan anopin juttuihin. Mies tietää kyllä miltä minusta tuntuu, mutta yrittää siinäkin pysyä puolueettomana eli ei halua pahaa sanaa äidistään sanoa. AP
Vaikenemalla miehesi tukee arvostelua. Eikö miehesi ymmärrä, että hänen oma lapsensa vaistoaa teidän huonon olon anopin haukkumisista? Miehelle osuus siten "omaan nilkkaan" äitinsä ikävä käytös. Vai onko miehesi toinen vaavi teidän perheessä, jos on, palauta hänet äidilleen kasvamaan.
Olen itse samaa mieltä kanssasi, mutta mieheni näkee asian toisin.
En nyt oikeasti aio palauttaa miestä äidilleen kasvamaan, mutta ihan uteliaisuudesta kysyn, että miten se edes tehtäisiin? Ottamalla avioero, pakkaamalla miehen tavarat ja ilmoittamalla uudeksi osoitteeksi äitinsä osoite? AP
Miehen äidilleen palautus kasvamaan tarkoittaa symbolisesti sitä, että mies ei ole oppinut ottamaan vastuuta omasta perheestään tai ei puolusta sitä ja on vielä äitinsä napa-talustusnuorassa. Eron kynnyksellä miehen tavarat on ihan hyvä pakata äitinsä osoitteeseen.
Niin voihan se olla, että mies ei näe, että minä ja vauva ollaan nyt hänen perhe (vaikka ollaan oltu naimisissakin jo useampi vuosi), vaan ehkä hän näkee, että hänen äitinsä on yhä yhtä lailla hänen perhe kuin mekin vauvan kanssa? AP
Kaikki yhtä perhetta on ihannetilanne. Yhden perheenjäsenen jatkuva kritisoiminen ei ole tervettä. Jos jotain olisi pielessä, silloin tarjotaan apua tai tuetaan sitä hakemaan.
Niin minäkin ajattelen, että jos minun äitiydessä olisi jotain pielessä, niin ei kai asiasta valittaminen ja kritisointi sitä korjaisi vaan ehkä silloin voisi yrittää ennemminkin olla tukena ja kannustaa? Toisaalta anoppini ei koskaan ole ollut sellainen, että hän kannustaisi edes poikaansa, se ei oikein ole hänen luonteensa mukaista. En ollenkaan sitä paitsi ole varma, että anoppini pitää minua perheenjäsenenä, luulen, että hän pitää minua vain poikansa vaimona (tyyliin joku nainen, joka on poikansa elämässä). Tytärtämme hän kyllä pitää perheenjäsenenään. AP
Aivan kuin mun elämästä! Mullakin oli hyvät välit anoppiin, oltiin pitkään lapseton pari. Mutta... kun tulin raskaaksi välit alkoi kiristymään anopin suunnalta (ja ei, en tiuskinut, vaan olin kiltti ja ystävällinen). Kun laps syntyi niin anopilla naksahti ja aljoi vihaamaan mua.
Tässä vaiheessa pitää huomioida että anopin oma äitiys ei oikein mmny putkeen. Oli järjettömän epäreilu äiti, tylytti ja hakkas poikiamsa, lelli ja hyysäsi tytärtään.
Mun syntynyt lapsi oli poika, ja heti alko aggressiivinen ohjeistus, siis tylytysohjeet, miten vauva pitää jättää sylittä/huoniotta/ inettämättä/ruokkimatta. Sitä silminnähden veetutti kun hellimme ja hoivasimme lastamme.
Eksn vuoden riehui ja raivosi. Sit ilman riitaa päätti että ei jaksa osallistua lastenlasten elämään, siis poikiensa lasten, tytärtä tietenkin autetaan päivittäin.
Sen jälkeen ei tullut enää kylään eikä synttäreille, ei soitellut eikä vastsnnut puheluihin. Tapaamiset loppui. Nyt edellisestä kerrasta kolme vuotta. Sinä aikana meille on syntynyt kolmas lspsi, nyt kohta 2v tyttö. Anoppi ei ole nähnyt lasta ikinä eikä tullut ristiäisiin, ei ole tänä aikana edes soittanut ja onnitellut. Mieheni on kullä tosi loukkaantunut ja miehen veli myös, sillä hänenkin perhe on unohdettu täydin.. Minkös teet, hullu eukko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Eihän tässä ole mistään riidasta kyse, vaan miehen äiti haukkuu sinua jatkuvasti. Aika paska mies, kun kuuntelee vain eikä sano, että noin et puhu vaimostani. Ihmettelen suuresti, että laittaa vielä kaiuttimelle, että kuulet haukkumisen.
Aikuinen ihminen osaa sanoa, että tuollaista puhetta en kuuntele. En usko, että voit mitään tehdä, koska miehesi sallii äitinsä kohtelevan sinua väärin. Mieheni laittoi äidilleen rajat, kun hän oli mustasukkainen ja haukkui aikoinaan minua. Jos hän ei olisi laittanut, ei anoppi olisi lopettanut ja olisi ollut liittokin pian ohi miehen takia.
Varsinainen ongelmahan tässä on miehesi käytös. Aina riittää ihmisiä, jotka arvostelee tai tuomitsee, mutta jos pariskunta ei pidä yhtä niin, mitä varten olla yhdessä, kun rakasta saa muut kohdella miten lystää?
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että varsinainen ongelma taitaa olla mieheni käytös. Hän puolustaa minua kyllä kenen tahansa muun suuntaan, jos tarvetta on, mutta hänen äiti on hänelle jotenkin sokea piste, jonka suhteen sanoo, että "ei halua sekaantua", "haluaa pysyä puolueettomana" jne. AP
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin mun elämästä! Mullakin oli hyvät välit anoppiin, oltiin pitkään lapseton pari. Mutta... kun tulin raskaaksi välit alkoi kiristymään anopin suunnalta (ja ei, en tiuskinut, vaan olin kiltti ja ystävällinen). Kun laps syntyi niin anopilla naksahti ja aljoi vihaamaan mua.
Tässä vaiheessa pitää huomioida että anopin oma äitiys ei oikein mmny putkeen. Oli järjettömän epäreilu äiti, tylytti ja hakkas poikiamsa, lelli ja hyysäsi tytärtään.Mun syntynyt lapsi oli poika, ja heti alko aggressiivinen ohjeistus, siis tylytysohjeet, miten vauva pitää jättää sylittä/huoniotta/ inettämättä/ruokkimatta. Sitä silminnähden veetutti kun hellimme ja hoivasimme lastamme.
Eksn vuoden riehui ja raivosi. Sit ilman riitaa päätti että ei jaksa osallistua lastenlasten elämään, siis poikiensa lasten, tytärtä tietenkin autetaan päivittäin.
Sen jälkeen ei tullut enää kylään eikä synttäreille, ei soitellut eikä vastsnnut puheluihin. Tapaamiset loppui. Nyt edellisestä kerrasta kolme vuotta. Sinä aikana meille on syntynyt kolmas lspsi, nyt kohta 2v tyttö. Anoppi ei ole nähnyt lasta ikinä eikä tullut ristiäisiin, ei ole tänä aikana edes soittanut ja onnitellut. Mieheni on kullä tosi loukkaantunut ja miehen veli myös, sillä hänenkin perhe on unohdettu täydin.. Minkös teet, hullu eukko.
Olipa ikävä tilanne. Mutta uskon, että et olisi voinut asiaa mitenkään muuttaa. Ikävää etenkin miehesi puolesta, ja lapsenne. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin mun elämästä! Mullakin oli hyvät välit anoppiin, oltiin pitkään lapseton pari. Mutta... kun tulin raskaaksi välit alkoi kiristymään anopin suunnalta (ja ei, en tiuskinut, vaan olin kiltti ja ystävällinen). Kun laps syntyi niin anopilla naksahti ja aljoi vihaamaan mua.
Tässä vaiheessa pitää huomioida että anopin oma äitiys ei oikein mmny putkeen. Oli järjettömän epäreilu äiti, tylytti ja hakkas poikiamsa, lelli ja hyysäsi tytärtään.Mun syntynyt lapsi oli poika, ja heti alko aggressiivinen ohjeistus, siis tylytysohjeet, miten vauva pitää jättää sylittä/huoniotta/ inettämättä/ruokkimatta. Sitä silminnähden veetutti kun hellimme ja hoivasimme lastamme.
Eksn vuoden riehui ja raivosi. Sit ilman riitaa päätti että ei jaksa osallistua lastenlasten elämään, siis poikiensa lasten, tytärtä tietenkin autetaan päivittäin.
Sen jälkeen ei tullut enää kylään eikä synttäreille, ei soitellut eikä vastsnnut puheluihin. Tapaamiset loppui. Nyt edellisestä kerrasta kolme vuotta. Sinä aikana meille on syntynyt kolmas lspsi, nyt kohta 2v tyttö. Anoppi ei ole nähnyt lasta ikinä eikä tullut ristiäisiin, ei ole tänä aikana edes soittanut ja onnitellut. Mieheni on kullä tosi loukkaantunut ja miehen veli myös, sillä hänenkin perhe on unohdettu täydin.. Minkös teet, hullu eukko.Olipa ikävä tilanne. Mutta uskon, että et olisi voinut asiaa mitenkään muuttaa. Ikävää etenkin miehesi puolesta, ja lapsenne. AP
Joo tilanteeseen en ole mitenkään syyllinen ja en voi siihen vaikuttaa. Anopilla kilahti oma äitiyden trauma päälle ja jotenkin yritti oikeuttaa oman poikiensa kaltoinkohtelun siten, että nyt oman pojankin pitäisi kaltoinkohdella ja tylyttää pientä poikaansa. Siis vähän niinkuin vahinko kiertämään eteenpäin.
Nyt tosiaan nuorinta 2v ei ole ikinä nähnyt mutta 2 vanhempaa lasta muistavat anopin. Eivät sinällään ikävöi mutta joskus kyselevät että vieläkö mummo on elossa.
Anopilla on joku marttyyrivsihde päällä, hän itse teki päätöksen olla olematta yhteydessä, ja silti on kuulemma kiukutellut muille sukulaidille miten on ”miniän syytä että hän ei saa nähdä lapsenlapsia”. Just. Akka kääntää mustan valkoiseksi milloin vaan.
Mutta siis joo, välit meni lastenlasten myötä poikki, kun anoppi sekos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin mun elämästä! Mullakin oli hyvät välit anoppiin, oltiin pitkään lapseton pari. Mutta... kun tulin raskaaksi välit alkoi kiristymään anopin suunnalta (ja ei, en tiuskinut, vaan olin kiltti ja ystävällinen). Kun laps syntyi niin anopilla naksahti ja aljoi vihaamaan mua.
Tässä vaiheessa pitää huomioida että anopin oma äitiys ei oikein mmny putkeen. Oli järjettömän epäreilu äiti, tylytti ja hakkas poikiamsa, lelli ja hyysäsi tytärtään.Mun syntynyt lapsi oli poika, ja heti alko aggressiivinen ohjeistus, siis tylytysohjeet, miten vauva pitää jättää sylittä/huoniotta/ inettämättä/ruokkimatta. Sitä silminnähden veetutti kun hellimme ja hoivasimme lastamme.
Eksn vuoden riehui ja raivosi. Sit ilman riitaa päätti että ei jaksa osallistua lastenlasten elämään, siis poikiensa lasten, tytärtä tietenkin autetaan päivittäin.
Sen jälkeen ei tullut enää kylään eikä synttäreille, ei soitellut eikä vastsnnut puheluihin. Tapaamiset loppui. Nyt edellisestä kerrasta kolme vuotta. Sinä aikana meille on syntynyt kolmas lspsi, nyt kohta 2v tyttö. Anoppi ei ole nähnyt lasta ikinä eikä tullut ristiäisiin, ei ole tänä aikana edes soittanut ja onnitellut. Mieheni on kullä tosi loukkaantunut ja miehen veli myös, sillä hänenkin perhe on unohdettu täydin.. Minkös teet, hullu eukko.Olipa ikävä tilanne. Mutta uskon, että et olisi voinut asiaa mitenkään muuttaa. Ikävää etenkin miehesi puolesta, ja lapsenne. AP
Joo tilanteeseen en ole mitenkään syyllinen ja en voi siihen vaikuttaa. Anopilla kilahti oma äitiyden trauma päälle ja jotenkin yritti oikeuttaa oman poikiensa kaltoinkohtelun siten, että nyt oman pojankin pitäisi kaltoinkohdella ja tylyttää pientä poikaansa. Siis vähän niinkuin vahinko kiertämään eteenpäin.
Nyt tosiaan nuorinta 2v ei ole ikinä nähnyt mutta 2 vanhempaa lasta muistavat anopin. Eivät sinällään ikävöi mutta joskus kyselevät että vieläkö mummo on elossa.
Anopilla on joku marttyyrivsihde päällä, hän itse teki päätöksen olla olematta yhteydessä, ja silti on kuulemma kiukutellut muille sukulaidille miten on ”miniän syytä että hän ei saa nähdä lapsenlapsia”. Just. Akka kääntää mustan valkoiseksi milloin vaan.
Mutta siis joo, välit meni lastenlasten myötä poikki, kun anoppi sekos.
Ohis, mutta olemme vielä lapseton pariskunta, mutta oma anoppini ei ole tekemisissä yhden pojistaan lasten ja miniän kanssa. Anopillani on kolme poikaa, joista yhdellä on siis kaksi lasta, ja heihin on välit katkolla. Anoppi sanoo aina kaikille, että on miniän syytä, että hän ei saa nähdä lapsenlapsia, mutta olen alkanut miettimään, että mikähän on totuus. Tunnen mieheni veljen vaimon eli tämän kyseisen miniänsä päällisin puolin, mutta hän ei ole minulle koskaan aiheesta mitään sanonut, mielestäni tämä veljen vaimo on ihan normaali ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmankos persoonallisuushäiriöt ovat lisääntyneet, kun 70-luvun kasvatusoppeja päsmäröivät anopit neuvovat jättämään vauvat huomiotta ja ruokkimatta. Ensin kaltoinkohdeltiin omat lapset ja sitten seuraavaa sukupolvea neuvotaan tekemään samoin. Ei tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä näissä anoppi-ketjuissa on monta anoppia heti kärppänä kommentoimassa ja aika kärkkäästi vielä. Ihme, kun tähän ketjuun ei ole ilmestynyt vielä yhtään anopiksi tai mummuksi tunnustautuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin mun elämästä! Mullakin oli hyvät välit anoppiin, oltiin pitkään lapseton pari. Mutta... kun tulin raskaaksi välit alkoi kiristymään anopin suunnalta (ja ei, en tiuskinut, vaan olin kiltti ja ystävällinen). Kun laps syntyi niin anopilla naksahti ja aljoi vihaamaan mua.
Tässä vaiheessa pitää huomioida että anopin oma äitiys ei oikein mmny putkeen. Oli järjettömän epäreilu äiti, tylytti ja hakkas poikiamsa, lelli ja hyysäsi tytärtään.Mun syntynyt lapsi oli poika, ja heti alko aggressiivinen ohjeistus, siis tylytysohjeet, miten vauva pitää jättää sylittä/huoniotta/ inettämättä/ruokkimatta. Sitä silminnähden veetutti kun hellimme ja hoivasimme lastamme.
Eksn vuoden riehui ja raivosi. Sit ilman riitaa päätti että ei jaksa osallistua lastenlasten elämään, siis poikiensa lasten, tytärtä tietenkin autetaan päivittäin.
Sen jälkeen ei tullut enää kylään eikä synttäreille, ei soitellut eikä vastsnnut puheluihin. Tapaamiset loppui. Nyt edellisestä kerrasta kolme vuotta. Sinä aikana meille on syntynyt kolmas lspsi, nyt kohta 2v tyttö. Anoppi ei ole nähnyt lasta ikinä eikä tullut ristiäisiin, ei ole tänä aikana edes soittanut ja onnitellut. Mieheni on kullä tosi loukkaantunut ja miehen veli myös, sillä hänenkin perhe on unohdettu täydin.. Minkös teet, hullu eukko.Olipa ikävä tilanne. Mutta uskon, että et olisi voinut asiaa mitenkään muuttaa. Ikävää etenkin miehesi puolesta, ja lapsenne. AP
Joo tilanteeseen en ole mitenkään syyllinen ja en voi siihen vaikuttaa. Anopilla kilahti oma äitiyden trauma päälle ja jotenkin yritti oikeuttaa oman poikiensa kaltoinkohtelun siten, että nyt oman pojankin pitäisi kaltoinkohdella ja tylyttää pientä poikaansa. Siis vähän niinkuin vahinko kiertämään eteenpäin.
Nyt tosiaan nuorinta 2v ei ole ikinä nähnyt mutta 2 vanhempaa lasta muistavat anopin. Eivät sinällään ikävöi mutta joskus kyselevät että vieläkö mummo on elossa.
Anopilla on joku marttyyrivsihde päällä, hän itse teki päätöksen olla olematta yhteydessä, ja silti on kuulemma kiukutellut muille sukulaidille miten on ”miniän syytä että hän ei saa nähdä lapsenlapsia”. Just. Akka kääntää mustan valkoiseksi milloin vaan.
Mutta siis joo, välit meni lastenlasten myötä poikki, kun anoppi sekos.Ohis, mutta olemme vielä lapseton pariskunta, mutta oma anoppini ei ole tekemisissä yhden pojistaan lasten ja miniän kanssa. Anopillani on kolme poikaa, joista yhdellä on siis kaksi lasta, ja heihin on välit katkolla. Anoppi sanoo aina kaikille, että on miniän syytä, että hän ei saa nähdä lapsenlapsia, mutta olen alkanut miettimään, että mikähän on totuus. Tunnen mieheni veljen vaimon eli tämän kyseisen miniänsä päällisin puolin, mutta hän ei ole minulle koskaan aiheesta mitään sanonut, mielestäni tämä veljen vaimo on ihan normaali ihminen.
Aivan satavarmana anoppi valehtelee ja on itse syypää välirikkoon. Ton sukupolven naiset eivät ota mitään vastuuta teoistaan vasn syyttävät toista, ja saavat kivasti kerättyä vielä marttyyrisäälit itselleen.
Ettei vaan totuus olekin niin että miehesi valittaa anopillesi kun joutuu hoitamaan vauvan ja kodia eikä ole enää lepoaikaa? Ja pelkurina mies pistää kaikki sanat anopin suuhun jolle on sanonut että ei se vaimo välitä vaikka hän on sille sanonut? Ja sitten anoppi yrittää saada sinua miniää muuttamaan toimintatapojasi??
Vierailija kirjoitti:
Ettei vaan totuus olekin niin että miehesi valittaa anopillesi kun joutuu hoitamaan vauvan ja kodia eikä ole enää lepoaikaa? Ja pelkurina mies pistää kaikki sanat anopin suuhun jolle on sanonut että ei se vaimo välitä vaikka hän on sille sanonut? Ja sitten anoppi yrittää saada sinua miniää muuttamaan toimintatapojasi??
Kaikki on mahdollista, enhän välttämättä tiedä totuutta siitä, että mitä mieheni äidilleen puhuu. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Vuoden ”mielensäpahoittaja”-palkinto tälle anopille! :)
Ei kai siinä mitään pahaa tarvitse kenestäkään sanoa? Mutta kai se mies nyt voisi vaikka sen verran sanoa, että hän haluaa hoitaa omaa lastaan eikä tee sitä vain sinun vaatimuksestasi, ja että hän haluaa osallistua yhteisen kodin kotitöihin, että hänen mielestään nämä hommat kuuluvat yhtälailla teille molemmille? Ei luulisi anopilla olevan siihen enää nokan koputtamista.