Lue keskustelun säännöt.
Anoppi on alkanut vihaamaan minua. Olisiko neuvoja?
23.08.2018 |
Minulla oli anopin kanssa ihan hyvät välit aiemmin. Ei nyt hirveän läheisiä oltu, mutta tultiin hyvin toimeen ja ihan pidettiin toisistamme eli minun mielestä hän oli ihan hyvä anoppi ja hänen mielestä minä kaikesta päätellen ihan hyvä miniä hänelle, soiteltiin ja välillä kävin hänen luonaan ilman miestä jne. Mutta sitten saimme aviomieheni kanssa esikoisemme, ja tämän lapsen myötä anoppi on alkanut vihaamaan minua. Hän ei tunnu hyväksyvän tapojani hoitaa vauvaa (joka on nyt noin puolivuotias), hän ei hyväksy sitä että odotan mieheni eli poikansa osallistuvan vauvan hoitoon ja kotitöihin ja hänen mielestä olen monella tavalla epäonnistunut äitiydessä ja vauvan kanssa. Hän lähinnä valittaa miehelle minusta ja minulle suoraan kritisoi tekemisiäni. Meidän välit on muuttuneet ihan kireiksi, koska kaikki kommunikaatio hänen suunnalta on jotain valittamista minusta, tekemisistäni, tavastani hoitaa vauvaa tai siitä millainen äiti olen. Omasta mielestäni (ja esim. äitini ja ystävieni mielestä) olen ihan hyvä äiti ja hoidan vauvaa hyvin. Neuvolan ohjeilla hoidan ja niitä noudatan tarkasti. Olen yrittänyt asiasta puhua anopin kanssa, mutta hän ei näytä haluavan enää pitää minuun yhteyttä muuten kuin miehen paikalla ollessa tulee käymään. Osaisiko joku, esim. "anoppi-ihminen", antaa minulle neuvoja miten toimia tässä tilanteessa? En haluaisi enää olla valituksen ja kritiikin aihe.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin mun elämästä! Mullakin oli hyvät välit anoppiin, oltiin pitkään lapseton pari. Mutta... kun tulin raskaaksi välit alkoi kiristymään anopin suunnalta (ja ei, en tiuskinut, vaan olin kiltti ja ystävällinen). Kun laps syntyi niin anopilla naksahti ja aljoi vihaamaan mua.
Tässä vaiheessa pitää huomioida että anopin oma äitiys ei oikein mmny putkeen. Oli järjettömän epäreilu äiti, tylytti ja hakkas poikiamsa, lelli ja hyysäsi tytärtään.Mun syntynyt lapsi oli poika, ja heti alko aggressiivinen ohjeistus, siis tylytysohjeet, miten vauva pitää jättää sylittä/huoniotta/ inettämättä/ruokkimatta. Sitä silminnähden veetutti kun hellimme ja hoivasimme lastamme.
Eksn vuoden riehui ja raivosi. Sit ilman riitaa päätti että ei jaksa osallistua lastenlasten elämään, siis poikiensa lasten, tytärtä tietenkin autetaan päivittäin.
Sen jälkeen ei tullut enää kylään eikä synttäreille, ei soitellut eikä vastsnnut puheluihin. Tapaamiset loppui. Nyt edellisestä kerrasta kolme vuotta. Sinä aikana meille on syntynyt kolmas lspsi, nyt kohta 2v tyttö. Anoppi ei ole nähnyt lasta ikinä eikä tullut ristiäisiin, ei ole tänä aikana edes soittanut ja onnitellut. Mieheni on kullä tosi loukkaantunut ja miehen veli myös, sillä hänenkin perhe on unohdettu täydin.. Minkös teet, hullu eukko.Olipa ikävä tilanne. Mutta uskon, että et olisi voinut asiaa mitenkään muuttaa. Ikävää etenkin miehesi puolesta, ja lapsenne. AP
Joo tilanteeseen en ole mitenkään syyllinen ja en voi siihen vaikuttaa. Anopilla kilahti oma äitiyden trauma päälle ja jotenkin yritti oikeuttaa oman poikiensa kaltoinkohtelun siten, että nyt oman pojankin pitäisi kaltoinkohdella ja tylyttää pientä poikaansa. Siis vähän niinkuin vahinko kiertämään eteenpäin.
Nyt tosiaan nuorinta 2v ei ole ikinä nähnyt mutta 2 vanhempaa lasta muistavat anopin. Eivät sinällään ikävöi mutta joskus kyselevät että vieläkö mummo on elossa.
Anopilla on joku marttyyrivsihde päällä, hän itse teki päätöksen olla olematta yhteydessä, ja silti on kuulemma kiukutellut muille sukulaidille miten on ”miniän syytä että hän ei saa nähdä lapsenlapsia”. Just. Akka kääntää mustan valkoiseksi milloin vaan.
Mutta siis joo, välit meni lastenlasten myötä poikki, kun anoppi sekos.Ohis, mutta olemme vielä lapseton pariskunta, mutta oma anoppini ei ole tekemisissä yhden pojistaan lasten ja miniän kanssa. Anopillani on kolme poikaa, joista yhdellä on siis kaksi lasta, ja heihin on välit katkolla. Anoppi sanoo aina kaikille, että on miniän syytä, että hän ei saa nähdä lapsenlapsia, mutta olen alkanut miettimään, että mikähän on totuus. Tunnen mieheni veljen vaimon eli tämän kyseisen miniänsä päällisin puolin, mutta hän ei ole minulle koskaan aiheesta mitään sanonut, mielestäni tämä veljen vaimo on ihan normaali ihminen.
Aivan satavarmana anoppi valehtelee ja on itse syypää välirikkoon. Ton sukupolven naiset eivät ota mitään vastuuta teoistaan vasn syyttävät toista, ja saavat kivasti kerättyä vielä marttyyrisäälit itselleen.
Tuon sukupolven naiset? Kaikissa sukupolvissa on kieroja ja valehtelevia ihmisiä, niin nuoremmissa kuin vanhemmissa. Niin miehiä kuin naisiakin. Meillä kävi niin että yhden sisaruksen puoliso käänsi kaikki anoppiaan vastaan, ilman syytä. Ilmeisesti koska anoppi ei tehnyt kaikessa hänen mielensä mukaan.
Vaikea uskoa, että yksi ihminen voisi kääntää kaikki muut anoppiaan vastaan, jos anoppi on tilanteeseen täysin syytön. Miten muka nuo kaikki muut oli niin vietävissä ja uskoivat valheet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Vuoden ”mielensäpahoittaja”-palkinto tälle anopille! :)
Ja tuo hurja ”uho” että takaisin ei mennä ennenkun pyytävät anteeksi”. Etteköhän saa ihan rauhassa muutaman kymmentä vuotta odotella anteeksipyyntöä. Nauttikaa siinä ”isovanhemmuudestanne” sitten, ilman mitään kontaktia lapsenlapsiin.
Kyllä surkeita ja säälittäviä ihan kaikki isoäidit (sekä omat äidit että anopit) jotka reträsti niskojaan nakellen laittavat välit poikki ja marttyyrinä puhisten odottavat jotain mahtipontista anteeksipyyntöä. Oma on menetyksenne.Näinpä. Liika ylpeys johtaa vain yksinäisyyteen.
Ei kuulosta liialta ylpeydeltä jos loukkaantuu miniän suoranaisesta valehtelusta. Jos menisivät käymään, miniä keksisi jonkun toisen valheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Vuoden ”mielensäpahoittaja”-palkinto tälle anopille! :)
Ja tuo hurja ”uho” että takaisin ei mennä ennenkun pyytävät anteeksi”. Etteköhän saa ihan rauhassa muutaman kymmentä vuotta odotella anteeksipyyntöä. Nauttikaa siinä ”isovanhemmuudestanne” sitten, ilman mitään kontaktia lapsenlapsiin.
Kyllä surkeita ja säälittäviä ihan kaikki isoäidit (sekä omat äidit että anopit) jotka reträsti niskojaan nakellen laittavat välit poikki ja marttyyrinä puhisten odottavat jotain mahtipontista anteeksipyyntöä. Oma on menetyksenne.Näinpä. Liika ylpeys johtaa vain yksinäisyyteen.
Ei kuulosta liialta ylpeydeltä jos loukkaantuu miniän suoranaisesta valehtelusta. Jos menisivät käymään, miniä keksisi jonkun toisen valheen.
Mistä tiedät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
Eli miniäsi on syyllinen kaikkeen pahaan, ja sinä, miehesi ja poikasi olette kolme syytöntä viatonta uhria. Jahas.
En ole tuo jolle kommentoit, mutta sellaisiakin tilanteita elämässä on, että on vain yksi syyllinen, joka tahallaan sotkee toisten välejä.
Voi voi. Mummo uhoaa voimiensa tunnossa. Mutta ei tajua että lopulta menettää eniten itse.
Itse en ikinä luopuisi omasta lapsestani ja lapsenlapsestani, en vaikka olisi ”ilkeä miniä”. Mutta mulka onkon rakkautta lastaani ja lapsenlastani kohtaan. Tuollaisella lapsensa hylkääjältä se rakkaus puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillakin anopilla ja kälyillä alkaa napsumaan, kun poika-veli ei enää hypi äitinsä ja siskonsa käskystä. Ilmiö liittyy mm. narsistiseen käytökseen, googlatkaa.
Kyllä aina välirikkotilanteessa - oli syy sitten minkä osapuolen tahansa - mielestäni vanhempi osapuoli elämänkokemuksellaan ensin joustaa ja tulee vastaan, ehdottaa sovintoa. En minäkään odota lasteni aina ymmärtävän miten konfliktit selvitetään, vanhempana ja kokeneempana on minun vastuullani näyttää esimerkkiä.
Mutta suomessa on paljon mielensäpahoittamiskulttuuria. Ja sitä että periksi ei anneta. Oma isäni on just tällainen, hänellä on välit poikki sisaruksiinsa, omiin lapsiinsa, työkavereihin ja naapureihin. Yleensä homma menee niin että isä ensin haukkuu ja törkeile, sitten viimein vastapuoli hermostuu ja pitää viimein puolensa sanoen vastaan. Siitä sitten isä verisesti loukkaantuu, vannoo ikuista k*stoa ja vaatii että häneltä pyydetään nöyristellen anteeksi.
Minullakin on nyt viimeiset 3v joku juttu jota pitäisi pyytää häneltä anteeksi ja sitä ennen hän ei suostu puhumaan kanssani. Kun pyysin veljeäni (asuu vanhempieni luona) kysymään isältä, tuli vastaukseksi ”en kerro, saat päätellä itse”.
Ollaan jännän lähteillä, kun mielensäpahoittaja on pahoittanut mielensä, vaatii anteeksipyyntöä, mutta ei kerro että mitä pitää pyytää anteeksi.
Eli odotellaan vielä muutama vuosi lisää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aina välirikkotilanteessa - oli syy sitten minkä osapuolen tahansa - mielestäni vanhempi osapuoli elämänkokemuksellaan ensin joustaa ja tulee vastaan, ehdottaa sovintoa. En minäkään odota lasteni aina ymmärtävän miten konfliktit selvitetään, vanhempana ja kokeneempana on minun vastuullani näyttää esimerkkiä.
Mutta suomessa on paljon mielensäpahoittamiskulttuuria. Ja sitä että periksi ei anneta. Oma isäni on just tällainen, hänellä on välit poikki sisaruksiinsa, omiin lapsiinsa, työkavereihin ja naapureihin. Yleensä homma menee niin että isä ensin haukkuu ja törkeile, sitten viimein vastapuoli hermostuu ja pitää viimein puolensa sanoen vastaan. Siitä sitten isä verisesti loukkaantuu, vannoo ikuista k*stoa ja vaatii että häneltä pyydetään nöyristellen anteeksi.
Minullakin on nyt viimeiset 3v joku juttu jota pitäisi pyytää häneltä anteeksi ja sitä ennen hän ei suostu puhumaan kanssani. Kun pyysin veljeäni (asuu vanhempieni luona) kysymään isältä, tuli vastaukseksi ”en kerro, saat päätellä itse”.
Ollaan jännän lähteillä, kun mielensäpahoittaja on pahoittanut mielensä, vaatii anteeksipyyntöä, mutta ei kerro että mitä pitää pyytää anteeksi.
Eli odotellaan vielä muutama vuosi lisää :)
Selvennyksenä: siis isäni oli se joka tiuskaisi että en kerro, sun pitää itse tietää”. Veli oli vain sanansaattaja kun se isäni ei ole mulle kolmeen vuoteen puhunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aina välirikkotilanteessa - oli syy sitten minkä osapuolen tahansa - mielestäni vanhempi osapuoli elämänkokemuksellaan ensin joustaa ja tulee vastaan, ehdottaa sovintoa. En minäkään odota lasteni aina ymmärtävän miten konfliktit selvitetään, vanhempana ja kokeneempana on minun vastuullani näyttää esimerkkiä.
Mutta suomessa on paljon mielensäpahoittamiskulttuuria. Ja sitä että periksi ei anneta. Oma isäni on just tällainen, hänellä on välit poikki sisaruksiinsa, omiin lapsiinsa, työkavereihin ja naapureihin. Yleensä homma menee niin että isä ensin haukkuu ja törkeile, sitten viimein vastapuoli hermostuu ja pitää viimein puolensa sanoen vastaan. Siitä sitten isä verisesti loukkaantuu, vannoo ikuista k*stoa ja vaatii että häneltä pyydetään nöyristellen anteeksi.
Minullakin on nyt viimeiset 3v joku juttu jota pitäisi pyytää häneltä anteeksi ja sitä ennen hän ei suostu puhumaan kanssani. Kun pyysin veljeäni (asuu vanhempieni luona) kysymään isältä, tuli vastaukseksi ”en kerro, saat päätellä itse”.
Ollaan jännän lähteillä, kun mielensäpahoittaja on pahoittanut mielensä, vaatii anteeksipyyntöä, mutta ei kerro että mitä pitää pyytää anteeksi.
Eli odotellaan vielä muutama vuosi lisää :)Selvennyksenä: siis isäni oli se joka tiuskaisi että en kerro, sun pitää itse tietää”. Veli oli vain sanansaattaja kun se isäni ei ole mulle kolmeen vuoteen puhunut.
Luulenpa, että se isäsikin on jo unohtanut mistä alunperin 3 v. sitten suuttui. Siksi ei suostu sanomaan mistä suuttui, kun ei muista itsekään. Kunhan suuttui ja viha on pääasia.
Ap kysyi neuvoja. Eipä ole juuri neuvoja tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyi neuvoja. Eipä ole juuri neuvoja tullut.
Noi voisko ap pyytää sen nössömiehensä tänne pohtimaan tilannetta, niin voimme antaa hänelle näkökulmaa miten tukea omaa perhettään napanuoratilanteessa.
Olen itsekin anoppi, mutta yritän olla parempi anoppina kuin oma amoppini on ollut.
H'än on selvästikin aina halveksinut ja vihannnut minua. Tyttäreni sanoi, että anoppini on kateellinen, koska hänen poikansa on ollut pajhon parempi puoliso ja isä, mitä appiukko ikinä olisi voinut olla.
Kaiken kettuilun lisäksi aika ilkeä temppu oli, kun miellä oli jotkut lasttemme juhlat ja anoppi sanoi, että pitää ottaa perhekuva. Siinä sitten asetuimme söpösti kuvattavaksi, niin anoppi sanoi minulle, että siirypä pois, sillä sinä et kuulu tähän kuvaan.
Olisipa ollut rohkeutta sanoa, että sinä et kuulu tähän taloon, HÄIVY!
Voisin kirjoittaa kirjan kaikista mahdollisista ja mahdottomista loukkauksista.
Nyt hän on tosi vanha ja yrittää olla kiltti, mutta en oikein osaa lämmetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten miehesi suhtautuu vauvan ja kodin hoitoon? Eikö hän tee niitä luonnostaan, välttelee niitä vai mikä häntä vaivaa? Sovinisti, miesvauva, osaamaton, tunnekylmä, mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Eihän tässä ole mistään riidasta kyse, vaan miehen äiti haukkuu sinua jatkuvasti. Aika paska mies, kun kuuntelee vain eikä sano, että noin et puhu vaimostani. Ihmettelen suuresti, että laittaa vielä kaiuttimelle, että kuulet haukkumisen.
Aikuinen ihminen osaa sanoa, että tuollaista puhetta en kuuntele. En usko, että voit mitään tehdä, koska miehesi sallii äitinsä kohtelevan sinua väärin. Mieheni laittoi äidilleen rajat, kun hän oli mustasukkainen ja haukkui aikoinaan minua. Jos hän ei olisi laittanut, ei anoppi olisi lopettanut ja olisi ollut liittokin pian ohi miehen takia.
Varsinainen ongelmahan tässä on miehesi käytös. Aina riittää ihmisiä, jotka arvostelee tai tuomitsee, mutta jos pariskunta ei pidä yhtä niin, mitä varten olla yhdessä, kun rakasta saa muut kohdella miten lystää?
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että varsinainen ongelma taitaa olla mieheni käytös. Hän puolustaa minua kyllä kenen tahansa muun suuntaan, jos tarvetta on, mutta hänen äiti on hänelle jotenkin sokea piste, jonka suhteen sanoo, että "ei halua sekaantua", "haluaa pysyä puolueettomana" jne. AP
Sepä tässä se ongelma nyt onkin. Siinä kohtaa, kun perheen perustaa ei voi enää olla puolueeton vaan sen vaimon ja lapsen pitäisi mennä äidin edelle. Oma puoli on se lapsi ja ihminen, jonka kanssa sitä pientä ihmistä kasvattaa. Siinä kohtaa, kun laittaa pään pensaaseen on jo siellä äidin puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
Vai että ”me emme menetä mitään”?? Juurikin menetät suhteen lapsenlapseesi, suhteen omaan poikaasi ja kaiken sen avun mitä itse vanhana kusivaippana tulet tarvitsemaan.
Tyypillinen ylpeä kotka joka marttyroituu kaikesta. Ei muuta kuin hyvää loppuelämää, ihan keskenänne voitte loukkaantua.
Eiköhän tuossa menetä ainoastaan myrkyllisen ihmissuhteen, jossa joutuu asettelemaan jokaista sanaansa, jotta miniä ei loukkaannu. Harva miniä niitä kusivaippoja käy vaihtamassa ja tuollainen turhasta mielensäpahoittaja todennäköisesti ei ainakaan.
Kaikille osapuolille on parempi, että miniä saa rauhassa kiukuta sitä, että kukaan ei välitä ja jos välittää, niin väärin. Raivotkoon rauhassa, ei hän ole mikään tärkeä ja tarpeellinen ihminen appivanhemmilleen. Ei kukaan halua elää loppuelämäänsä niin, että jokaisen vierailun jälkeen tulee vihainen soitto, että mitä te taas menitte sanomaan.
Ja käsi sydämellä - kuka voi rakastaa lapsenlasta, jonka äiti tekee kaikkensa, jotta isovanhemmat eivät olisi mukana elämässä?
No tässä tapauksessa mummo kyllä tekee kaikkensa ettei vaan tarvitsisi yhtään nähdä vaivaa pojan perheen eteen. Ja sanko arvata? Ne tän mummon rakkaammat ja paremmat lapsenlapset on tietenkin tyttären lapsia? Niin arvelinkin.
Kas kun ”vävy aina mieluinen, miniä ei milloinkaan”.
Huomasitko - se lapsenlapsi oli 6 vko ikäinen ennen kuin sitä pääsi katsomaan. Miksi pitäisi nähdä vaivaa pojan perheen eteen, jos ei edes lapsenlasta pääse näkemään kuin vasta tuossa vaiheessa. Ja ottihan se anoppi mukaan kahvit ja pullat, ei tarvinnut niitäkään miniän keitellä, mutta kun ei näille uupuneille nykyvanhemmille kelpaa yhtään mitään. Kärvistelkööt rauhassa unettominen öineen, kun ensin tekevät parhaansa, että suku pysyy kaukana.
Ymmärrätkö, että tilanteita on erilaisia? Välillä ihan lapsen terveyden vuoksi ei suositella vierailuja. Oma lapseni oli ekat 5 viikkoa sairaalassa ja sen jälkeen sanottiin lapsen terveyden ylläpitämiseksi, että jos on joku tauti päällä niin tervetuloa sen jälkeen kun se on parantunut. Appivanhemmat pääsi katsomaan ekaa lapsenlastaan jouluaattona juurikin, kun hän oli 6-viikkoinen, koska appi sairasti flunssaa ennen sitä. Omat vanhempani kävivät heti, koska olivat terveinä. Olisin heidätkin nakannut ulos, jos muuten olisivat yrittäneet tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Eihän tässä ole mistään riidasta kyse, vaan miehen äiti haukkuu sinua jatkuvasti. Aika paska mies, kun kuuntelee vain eikä sano, että noin et puhu vaimostani. Ihmettelen suuresti, että laittaa vielä kaiuttimelle, että kuulet haukkumisen.
Aikuinen ihminen osaa sanoa, että tuollaista puhetta en kuuntele. En usko, että voit mitään tehdä, koska miehesi sallii äitinsä kohtelevan sinua väärin. Mieheni laittoi äidilleen rajat, kun hän oli mustasukkainen ja haukkui aikoinaan minua. Jos hän ei olisi laittanut, ei anoppi olisi lopettanut ja olisi ollut liittokin pian ohi miehen takia.
Varsinainen ongelmahan tässä on miehesi käytös. Aina riittää ihmisiä, jotka arvostelee tai tuomitsee, mutta jos pariskunta ei pidä yhtä niin, mitä varten olla yhdessä, kun rakasta saa muut kohdella miten lystää?
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että varsinainen ongelma taitaa olla mieheni käytös. Hän puolustaa minua kyllä kenen tahansa muun suuntaan, jos tarvetta on, mutta hänen äiti on hänelle jotenkin sokea piste, jonka suhteen sanoo, että "ei halua sekaantua", "haluaa pysyä puolueettomana" jne. AP
Sepä tässä se ongelma nyt onkin. Siinä kohtaa, kun perheen perustaa ei voi enää olla puolueeton vaan sen vaimon ja lapsen pitäisi mennä äidin edelle. Oma puoli on se lapsi ja ihminen, jonka kanssa sitä pientä ihmistä kasvattaa. Siinä kohtaa, kun laittaa pään pensaaseen on jo siellä äidin puolella.
No mikä tuollaiseen sitten auttaa? Millä saada mies ottamaan lapsen ja vaimon puoli?
Minäpä kerron miksen ole oman anopin kanssa tekemisissä.
Kun aloimme seurustella, anoppi oli mukava ja lämmin ihminen. Kutsui kylään yms.
Kaikki muuttui kun menimme miehen kanssa kihloihin ja muutimme yhteen.
Anoppi alkoi tunkeilla aamulla asuntoon kun mies oli jo töihin lähtenyt eikä suostunut lähtemään, kun lähdin sitten töihin ja anoppi jäi asuntoon yksikseen niin penkoi kaikki paikat, siivosi (asunnossa oli siis puhdasta ennestään), järjesteli astiat uudelle paikoille, vei miehen likapyykit ja toi ne seuraavalla kerralla takaisin puhtaina.
Kun miehen lapsi muutti meille, tilanne anopin osalta paheni, alkoi haukkumaan, (mies oli aivan loppu jo tässä vaiheessa, monta kertaa äitinsä kanssa keskustelleena, ettei voi tuollalailla tulla ilmoittamatta ja käyttäytyä minua kohtaan noin (pakeni tilannetta sitten poikien iltoihin)), alkoi pitämään mieheni poikien iltoja ja muita menoja niin tärkeinä, ettei minulla saanut olla enää muuta elämää kuin vain mieheni lapsi, johon olin sitten kahlittuna koko ajan siirrellen omia menojani.
Anoppi jatkoi haukkumistani edelleen ja minä vain kiltisti kuuntelin ja olin ystävällinen (ajattelin, että sillä tavalla anoppi joskus lopettaisi), tilanne paheni entisestään ja anoppi kerkesi pari kertaa lyödä minua.
Mieheni suuttui siitä äidilleen ja oli vähä aikaa välit jäähyllä, parisuhteemme parani ja saimme lapsen.
Anoppi tunki lapsen synnyttyä takaisin elämäämme (kovemmat piipussa) ja kritisoi minua huonoksi äidiksi koko ajan.
Minä pyytelin koko ajan anteeksi anopilta tekemisiäni (oli joutunut vahtimaan lapsenlasta neuvolan käynnin ajan, lääkäri aikojen takia yms.)
Anoppi ei ikinä pyytänyt yhtään mitään anteeksi ja lapsipuoleni synttäreillä ämpärini tulvi yli.
Olin valmiiksi väsynyt kun olin viettänyt yöni leipoen kakkua.
Anoppi tuli synttäreille ja penkoi kaappeja yms muina miehinä (annoin asian olla, mies yritti saada äitiään lopettamaan).
Kun anoppi oli lähdössä, hän halusi perhe kuvan, joten nousin ylös, mutta anoppi kelpuuttikin kuvaan vain lapsipuoleni, lapseni ja poikansa.
Appi totesi sitten anopille "pitäähän tuoreen äidinkin kuvasta löytyä" johon anoppi tokaisi "ei tarvi".
Pahoitin mieleni, enkä sanonut mitään.
Anoppi tuli illalla sitten uudestaan meille ja haukkui minut pystyyn "huonoista synttäri järjestelyistä" ja minä avasin suuni "sinäkin olet vain tuommoinen ilkeä marttyyri kotka, eikö sinulla ole ikinä mitään positiivista sanottavaa!"
Anoppi alkoi itkeä, mieheni tuli toisesta huoneesta paikalle keittiöön ja anoppi vaati miestäni ottamaan hänen puolensa ja niin mies teki (anoppi selitti siinä, että olen muka syyttä suotta häntä haukkunut).
Minä otin eron.
Muutin lapseni kanssa pois ja mies kerkesi 3viikon ajan miettiä asiaa.
Palasimme yhteen ja kun asia paljastui anopille hän totesi "nytkö se x on madellut takaisin luoksesi, saa kyllä pyytää anteeksi".
Mieheni otti minun puoleni, selvensi anopille kuka on ketä kohtaan käyttäytynyt törkeästi ja kenen pitää pyytää anteeksi.
Anoppi totesi siihen, ettei aio ikinä auttaa poikaansa missään asiassa ja mies laittoi välit poikki äitiinsä.
Nyt asumme eri paikkakunnalla kuin anoppi ja parisuhteemme ei ole ikinä voinut näin hyvin.
Itsetuntoni on parantunut ja meille on tulossa toinen lapsi.
Anopille olen antanut anteeksi ja vihani jättänyt taakseni, mutten aio ikinä olla hänen kanssaan tekemisissä.
Niin paljon anoppi kerkesi minua 6vuoden aikana loukata, etten edes halua ikinä törmätä häneen missään.
Äiti on aina äiti. Ymmärrän miestäni, että äidille voi antaa paljon anteeksi ja katsoa äitiä edelleen vaalenapunaisen lasin läpi.
Anopin olisi taas pitänyt ymmärtää, ettei se "äitiys" aina riitä ja, että se vaaleanpunainen lasikin voi säröytyä kun sitä tarpeeksi koettelee.
Minäkään en anopin kanssa ole tekemisissä.
Aivan hirveä ihminen puolin ja toisin.
Isoäidit?? Luitko juttua? Anopin mieshän oli se joka sanoi ettei mennä sinne ilman anteeksipyyntöä. Ja miniän suora valehtelu on törkeää.