Lue keskustelun säännöt.
Anoppi on alkanut vihaamaan minua. Olisiko neuvoja?
23.08.2018 |
Minulla oli anopin kanssa ihan hyvät välit aiemmin. Ei nyt hirveän läheisiä oltu, mutta tultiin hyvin toimeen ja ihan pidettiin toisistamme eli minun mielestä hän oli ihan hyvä anoppi ja hänen mielestä minä kaikesta päätellen ihan hyvä miniä hänelle, soiteltiin ja välillä kävin hänen luonaan ilman miestä jne. Mutta sitten saimme aviomieheni kanssa esikoisemme, ja tämän lapsen myötä anoppi on alkanut vihaamaan minua. Hän ei tunnu hyväksyvän tapojani hoitaa vauvaa (joka on nyt noin puolivuotias), hän ei hyväksy sitä että odotan mieheni eli poikansa osallistuvan vauvan hoitoon ja kotitöihin ja hänen mielestä olen monella tavalla epäonnistunut äitiydessä ja vauvan kanssa. Hän lähinnä valittaa miehelle minusta ja minulle suoraan kritisoi tekemisiäni. Meidän välit on muuttuneet ihan kireiksi, koska kaikki kommunikaatio hänen suunnalta on jotain valittamista minusta, tekemisistäni, tavastani hoitaa vauvaa tai siitä millainen äiti olen. Omasta mielestäni (ja esim. äitini ja ystävieni mielestä) olen ihan hyvä äiti ja hoidan vauvaa hyvin. Neuvolan ohjeilla hoidan ja niitä noudatan tarkasti. Olen yrittänyt asiasta puhua anopin kanssa, mutta hän ei näytä haluavan enää pitää minuun yhteyttä muuten kuin miehen paikalla ollessa tulee käymään. Osaisiko joku, esim. "anoppi-ihminen", antaa minulle neuvoja miten toimia tässä tilanteessa? En haluaisi enää olla valituksen ja kritiikin aihe.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Vuoden ”mielensäpahoittaja”-palkinto tälle anopille! :)
Ja tuo hurja ”uho” että takaisin ei mennä ennenkun pyytävät anteeksi”. Etteköhän saa ihan rauhassa muutaman kymmentä vuotta odotella anteeksipyyntöä. Nauttikaa siinä ”isovanhemmuudestanne” sitten, ilman mitään kontaktia lapsenlapsiin.
Kyllä surkeita ja säälittäviä ihan kaikki isoäidit (sekä omat äidit että anopit) jotka reträsti niskojaan nakellen laittavat välit poikki ja marttyyrinä puhisten odottavat jotain mahtipontista anteeksipyyntöä. Oma on menetyksenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Vuoden ”mielensäpahoittaja”-palkinto tälle anopille! :)
Ja tuo hurja ”uho” että takaisin ei mennä ennenkun pyytävät anteeksi”. Etteköhän saa ihan rauhassa muutaman kymmentä vuotta odotella anteeksipyyntöä. Nauttikaa siinä ”isovanhemmuudestanne” sitten, ilman mitään kontaktia lapsenlapsiin.
Kyllä surkeita ja säälittäviä ihan kaikki isoäidit (sekä omat äidit että anopit) jotka reträsti niskojaan nakellen laittavat välit poikki ja marttyyrinä puhisten odottavat jotain mahtipontista anteeksipyyntöä. Oma on menetyksenne.
Näinpä. Liika ylpeys johtaa vain yksinäisyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Pyytänyt anteeksi vaikka sitä, että miniä pahoitti mielensä (vaikka mielestäsi hän teki sen aiheetta). Mitä sinä menettäisit siinä, jos pyytäisit anteeksi? Mitä sinä menettäisit siinä, jos yrittäisit ymmärtää väsynyttä tuoretta äitiä? Mitä sinä menettäisit siinä, jos antaisit joidenkin mielestäsi loukkaavien puheiden vain unohtua?
Mielestäni et lopulta menettäisi mitään, mutta saisit kuitenkin elämääsi lapsenlapsen. Nyt olet valinnut, että et ole tekemisissä lapsenlapsesi kanssa, koska loukkaannuit yhdestä(!) asiasta yhden(!) kerran.
Suhtaudut kummallisen vihamielisesti miniääsi, kun syytät häntä siitä, että "itseppä on uupumuksensa valinnut" jne. Lisäksi syytät häntä kiusaajaksesi.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Vuoden ”mielensäpahoittaja”-palkinto tälle anopille! :)
Ja tuo hurja ”uho” että takaisin ei mennä ennenkun pyytävät anteeksi”. Etteköhän saa ihan rauhassa muutaman kymmentä vuotta odotella anteeksipyyntöä. Nauttikaa siinä ”isovanhemmuudestanne” sitten, ilman mitään kontaktia lapsenlapsiin.
Kyllä surkeita ja säälittäviä ihan kaikki isoäidit (sekä omat äidit että anopit) jotka reträsti niskojaan nakellen laittavat välit poikki ja marttyyrinä puhisten odottavat jotain mahtipontista anteeksipyyntöä. Oma on menetyksenne.
Ihanaa - sinäkään et huomannut, että tuossahan oli toimittu tasan tarkkaan niin kuin miniät toimivat. Että jos et pyydä anteeksi, et saa nähdä lapsenlasta!
Miksi se ällittely on miniälle jotenkin suotava asia, mutta anopin täytyy pyytää anteeksi small talkia?
Oma kokemus on se, että kun joku lähtee koulussa tai työelämässä ap:n linjoille eli päättää loukkaantua kaikesta, niin on äkkiä aika yksin. Tosin tällä palstallahan se ei ole koskaan menetys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Vuoden ”mielensäpahoittaja”-palkinto tälle anopille! :)
Ja tuo hurja ”uho” että takaisin ei mennä ennenkun pyytävät anteeksi”. Etteköhän saa ihan rauhassa muutaman kymmentä vuotta odotella anteeksipyyntöä. Nauttikaa siinä ”isovanhemmuudestanne” sitten, ilman mitään kontaktia lapsenlapsiin.
Kyllä surkeita ja säälittäviä ihan kaikki isoäidit (sekä omat äidit että anopit) jotka reträsti niskojaan nakellen laittavat välit poikki ja marttyyrinä puhisten odottavat jotain mahtipontista anteeksipyyntöä. Oma on menetyksenne.Ihanaa - sinäkään et huomannut, että tuossahan oli toimittu tasan tarkkaan niin kuin miniät toimivat. Että jos et pyydä anteeksi, et saa nähdä lapsenlasta!
Miksi se ällittely on miniälle jotenkin suotava asia, mutta anopin täytyy pyytää anteeksi small talkia?
Oma kokemus on se, että kun joku lähtee koulussa tai työelämässä ap:n linjoille eli päättää loukkaantua kaikesta, niin on äkkiä aika yksin. Tosin tällä palstallahan se ei ole koskaan menetys.
Loukkaantua kaikesta, tulikohan nyt pikkasen liioiteltua? Miksi liioittelet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Tässä esimerkki siitä että suuret ikäluokat eivät osaa joustaa, ovat kovia loukkaantumaan ja tyhmänylpeitä muutenkin, itse ei tietenkään voida pyytää anteeksi mutta vastapuolen pitää madella, polvistua ja toimittaa anteeksipyyntö kirjallisesti kolmena kappaleena.
Kannattaa miettiä onko parempi olla oikeassa, vai olla lempeä ja antaa anteeksi vaikkei kukaan pyytäisikään. Jälkimmäisellä tavalla välit säilyy hyvinä, ensinmainitulla ne menee poikki. Niinkuin tällä anopilla on jo mennytkin.
Jos nyt yhtään se lapsenlapsen elämässä mukanaolo kiinnostaa niin silloin pitää se oma mielipaha jättää viimeiseksi asialistalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
Vai että ”me emme menetä mitään”?? Juurikin menetät suhteen lapsenlapseesi, suhteen omaan poikaasi ja kaiken sen avun mitä itse vanhana kusivaippana tulet tarvitsemaan.
Tyypillinen ylpeä kotka joka marttyroituu kaikesta. Ei muuta kuin hyvää loppuelämää, ihan keskenänne voitte loukkaantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Vuoden ”mielensäpahoittaja”-palkinto tälle anopille! :)
Ja tuo hurja ”uho” että takaisin ei mennä ennenkun pyytävät anteeksi”. Etteköhän saa ihan rauhassa muutaman kymmentä vuotta odotella anteeksipyyntöä. Nauttikaa siinä ”isovanhemmuudestanne” sitten, ilman mitään kontaktia lapsenlapsiin.
Kyllä surkeita ja säälittäviä ihan kaikki isoäidit (sekä omat äidit että anopit) jotka reträsti niskojaan nakellen laittavat välit poikki ja marttyyrinä puhisten odottavat jotain mahtipontista anteeksipyyntöä. Oma on menetyksenne.Ihanaa - sinäkään et huomannut, että tuossahan oli toimittu tasan tarkkaan niin kuin miniät toimivat. Että jos et pyydä anteeksi, et saa nähdä lapsenlasta!
Miksi se ällittely on miniälle jotenkin suotava asia, mutta anopin täytyy pyytää anteeksi small talkia?
Oma kokemus on se, että kun joku lähtee koulussa tai työelämässä ap:n linjoille eli päättää loukkaantua kaikesta, niin on äkkiä aika yksin. Tosin tällä palstallahan se ei ole koskaan menetys.
En minä ole anopilleni loukkaantunut. Sen keksit itse. Olen vain ihmeissäni siitä, että miksi vauvan syntymän jälkeen hän tuntuu vihaavan minua. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
En viitsi edes sanoa, mitä ajattelen isovanhemmasta, joka korostaa itseään potentiaalisena turvaverkkona, eikä tunne mitään yhden lapsenlapsen menetyksestä. Kuulostat ihan sairasmieliseltä.
on miniöitä ja miniöitää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä oon onneksi polttanu kaikki sillat omaan anoppiin (on liian ylpeä ihminen), että jos mä ja mies joskus lapsi saadaan niin ei tarvi anopin kuullakkaan lapsesta.
Oletpa typerä miestäsi kohtaan ettei vain vika ole sinussa eikä anopissa..toivotaan ettei mies suostu tuohon jos saatte lapsia..
Mun mies on aivan samoilla linjoilla mun kanssa.
Myöntänyt ettei oma äiti käy täysillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
Eli miniäsi on syyllinen kaikkeen pahaan, ja sinä, miehesi ja poikasi olette kolme syytöntä viatonta uhria. Jahas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
Vai että ”me emme menetä mitään”?? Juurikin menetät suhteen lapsenlapseesi, suhteen omaan poikaasi ja kaiken sen avun mitä itse vanhana kusivaippana tulet tarvitsemaan.
Tyypillinen ylpeä kotka joka marttyroituu kaikesta. Ei muuta kuin hyvää loppuelämää, ihan keskenänne voitte loukkaantua.
Eiköhän tuossa menetä ainoastaan myrkyllisen ihmissuhteen, jossa joutuu asettelemaan jokaista sanaansa, jotta miniä ei loukkaannu. Harva miniä niitä kusivaippoja käy vaihtamassa ja tuollainen turhasta mielensäpahoittaja todennäköisesti ei ainakaan.
Kaikille osapuolille on parempi, että miniä saa rauhassa kiukuta sitä, että kukaan ei välitä ja jos välittää, niin väärin. Raivotkoon rauhassa, ei hän ole mikään tärkeä ja tarpeellinen ihminen appivanhemmilleen. Ei kukaan halua elää loppuelämäänsä niin, että jokaisen vierailun jälkeen tulee vihainen soitto, että mitä te taas menitte sanomaan.
Ja käsi sydämellä - kuka voi rakastaa lapsenlasta, jonka äiti tekee kaikkensa, jotta isovanhemmat eivät olisi mukana elämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
En viitsi edes sanoa, mitä ajattelen isovanhemmasta, joka korostaa itseään potentiaalisena turvaverkkona, eikä tunne mitään yhden lapsenlapsen menetyksestä. Kuulostat ihan sairasmieliseltä.
Tää on varmaan mun narskuanoppi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa aina syy MIKSI joku tekee mitä tekee eli puri selvittämään syy käytökselle.
Ehkä hän kokee tehneensä virheitä omien lastensa kanssa ja nyt haluaisi "hyvittää" ne.
Neuvojen kysely antaisi hänelle ehkä tunteen tarpeellisuudesta tai kysely millainen miehesi/hänen poika oli saman ikäisenä.
Olen kysellyt häneltä raskausaikanani paljonkin millainen poikansa oli vauvana, ja tykkäsi kyllä minulle siitä kertoa. Neuvojakin yritin (osittain kohteliaisuudesta) kysellä, mutta neuvot oli sellaisia 70-luvun neuvoja, että jätä 1 kk ikäinen vauva yksin huutamaan ja mene vaikka parvekkeelle niin et sitä kuule, niin vauva oppii olemaan sitten huutamatta. En jaksa enää kysellä neuvoja, koska en kuitenkaan voi tuollaisia neuvoja toteuttaa ja sitten joudun hankalaan tilanteeseen kun anoppi kyselee että olenko toteuttanut niitä neuvojaan (joudun joko sanomaan suoraan, että en ole, tai vaihtamaan puheenaihetta, jonka hän huomaa ja loukkaantuu). AP
Ihmissuhteet, siis hyvät sellaiset, ja etenkin ihmisiin, joiden kanssa joutuu olemaan tekemisissä noin niinkuin pakon edestä (sukulaiset, työkaverit jne.), eikä oman valinnan kautta (puoliso, ystävät), vaativat aina diplomaatin kykyä. Siinä ei pidä hirveän tiukasti ajatella, kerronko nyt koko totuuden, enkä mitään muuta kuin totuuden, ja kuka nyt on oikeassa ja kuka väärässä tai ainakin vanhanaikainen. Eli kyllä siltä anopilta voi edelleen neuvoja kysellä ja ottaa vastaan, vaikka tietääkin neuvojen olevan suurelta osin sellaisia, joita ei aio noudattaa. Sitten kysyttäessä sanot, että "ollaan joo kokeiltu, ei vielä ainakaan toimi meillä, mutta jatketaan kyllä eri vaihtoehtojen kokeilua" tai "ei olla vielä keritty, mutta ajateltiin kyllä kohta ottaa kokeiluun" tai "juu, ollaan, on se ehkä vähän auttanutkin, mutta kokeillaan vielä muitakin vaihtoehtoja". Anoppi tuntee itsensä tärkeäksi ja tykkää, kun miniäkin luottaa häneen ja antaa osallistua, ja sinä voit jatkaa kasvatusta käytännössä omien metodiesi mukaan.
Muutenkin hankalien ihmisten kanssa tulee parhaiten toimeen, kun suhtautuu niihin vähän sillä lailla poliitikon elkein, eli luovii niin, ettei turhaan suututa, vaikka itseä kuinka ottaisi päähän ja olisi eri mieltä. Toki ymmärrän, jos ensimmäisen lapsen kanssa muutenkin väsyneenä ja pää puurossa ei jaksa muuta kuin perusjutut ja anoppikin tuntuu vielä kahta kauheammalta kuin ehkä vähän vähemmän väsyneenä, kun osaisi suhteuttaa ja jättää omaan arvoonsa osan sanomisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
Vai että ”me emme menetä mitään”?? Juurikin menetät suhteen lapsenlapseesi, suhteen omaan poikaasi ja kaiken sen avun mitä itse vanhana kusivaippana tulet tarvitsemaan.
Tyypillinen ylpeä kotka joka marttyroituu kaikesta. Ei muuta kuin hyvää loppuelämää, ihan keskenänne voitte loukkaantua.
Eiköhän tuossa menetä ainoastaan myrkyllisen ihmissuhteen, jossa joutuu asettelemaan jokaista sanaansa, jotta miniä ei loukkaannu. Harva miniä niitä kusivaippoja käy vaihtamassa ja tuollainen turhasta mielensäpahoittaja todennäköisesti ei ainakaan.
Kaikille osapuolille on parempi, että miniä saa rauhassa kiukuta sitä, että kukaan ei välitä ja jos välittää, niin väärin. Raivotkoon rauhassa, ei hän ole mikään tärkeä ja tarpeellinen ihminen appivanhemmilleen. Ei kukaan halua elää loppuelämäänsä niin, että jokaisen vierailun jälkeen tulee vihainen soitto, että mitä te taas menitte sanomaan.
Ja käsi sydämellä - kuka voi rakastaa lapsenlasta, jonka äiti tekee kaikkensa, jotta isovanhemmat eivät olisi mukana elämässä?
No tässä tapauksessa mummo kyllä tekee kaikkensa ettei vaan tarvitsisi yhtään nähdä vaivaa pojan perheen eteen. Ja sanko arvata? Ne tän mummon rakkaammat ja paremmat lapsenlapset on tietenkin tyttären lapsia? Niin arvelinkin.
Kas kun ”vävy aina mieluinen, miniä ei milloinkaan”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse tiedät toimivasi lastasi kohtaan oikein, niin ei voi mitään. Ihminen löytää aina kritisoitavaa toisen toimista, jos niistä haluaa löytää. Toivottavasti et kuvittele olevasi huono äiti vain sen vuoksi, että joku haluaa sinua kritisoida!
Onko lapsenlapsi ensimmäinen lapsenlapsi anopillesi? Lapsen syntymä on saattanut herättää hänessä jonkinlaista kriisiä (mikäli aiemmin käytös on ollut normaalia). Hän voi esimerkiksi kokea kateutta elämäntilanteestasi tai siitä kuinka hyvin jaksat/olet hyvä äiti. Hän voi kokea, että omat parhaat vuodet on takanapäin ja nyt nuoremmat tulevat ja tekevät paremmin. Hän voi myös pelätä jäävänsä syrjään teidän elämästänne verrattuna esimerkiksi sinun äitiisi.
Sitten voi olla niinkin, että hän on liian kiinni pojassaan ja tämä asia konkretisoituu sinulle nyt kun teille on syntynyt lapsi. Hänellä voi olla hämärät rajat suhteessa lapsiinsa ja heidän perheisiin, ja siksi voi kokea tarvetta kritisoida sinua.
Syyllähän ei sinällään ole väliä, sillä mikäli anoppi käyttäytyy huonosti, niin ongelma on tavallaan hänen. Kenenkään ei täydy sietää jatkuvaa kritisointia, ei myöskään sinun. Sinuna rajaisin yhteydenpitoa jonkin verran, sillä tuoreena äitinä olet aika herkkänä kritiikille. Nyt olisi tärkeää, että ympärilläsi on ihmisiä jotka haluavat tukea juuri sinun vanhemmuutta ja hyvinvointia. Tuossa vaiheessa isovanhempien tärkein tehtävä on tukea vanhempien vanhemmuutta - eikä suinkaan henkisesti tönäistä kyynärpäällä sivuun vauvan tieltä.
Näkisin että voit yrittää parantaa välejänne kahdella tavalla: voit pyytää miestäsi juttelemaan anopillesi tai sitten ottaa asian itse esille. Olisi tärkeää, että kertoisit avoimesti tunteistasi, jos haluat muutoksen tilanteeseen.
Vauvamme on anopille ensimmäinen lapsenlapsi, koska mieheni on ainoa lapsi. Erottuaan miehestään eli apestani joitakin vuosia sitten anoppini on ollut melko kiinni miehessäni (on kai yksinäinen). Mieheni ei halua sekaantua tähän asiaan, hän sanoo että haluaa pysyä puolueettomana eikä sekaantua "akkojen riitoihin", joten mies ei tule äitinsä kanssa asiasta minun hyväkseni puhumaan. AP
Sitten rajoitat yhteydenpitoa, ja sanot anopille suoraan syyksi hänen käytöksensä. Ei siihen oikein ole olemassa muuta ratkaisua, ja taidat tietää sen ihan itsekin.
Niin siis olen jo rajoittanut yhteydenpitoa niin paljon, että en ota häneen enää mitään yhteyttä itse. Eikä anoppi ota minuun, ei ole vauvan syntymän jälkeen ottanut, vaikka syntymään saakka vielä soitteli viikoittain (ja minäkin soittelin hänelle). Anoppi ei tule käymään enää nykyään ellei mieheni ole kotona, ennen tuli. Itse en mene enää hänen luokseen. En voi sen enempää rajoittaa yhteydenpitoa, koska tottakai hän saa meille silloin tulla kun mieheni on paikalla (muulloin ei siis edes yritä). Mies kuitenkin saattaa äitinsä tultua välillä mennä vaikka vessaan tai autotalliin käymään tms, jolloin jään kahden anopin kanssa ja kritisointi alkaa.
AP
Tässä on se syy, miksi en ole tekemisissä poikani perheen kanssa.
Olin ensikäynnillä vauvan synnyttyä, vauva oli tuolloin 6 vko ikäinen eli ihan heti en paikalle tuppautunut. Toin tullessani kahvit ja pullat, ei tarvinnut takiani vaivautua. Poika käväisi vessassa ja menin sanomaan, että sikeästipä tuo vauva tuntuu nukkuvan (kun ei välittänyt hälinästä ympärillä). Miniä ei sanonut mitään, mutta ennen kuin pääsin kotiin, soitti poika perään, että oli viimeinen kerta kun vaimoaan arvostelen. Olin kuulemma vaatinut herättämään vauvan sillä aikaa, kun hän oli vessassa ja kun miniä kieltäytyi, niin olin haukkunut tämän.
Joten kiitos vaan miniä, kun kaikki koetaan moitteeksi, niin huoleti annan sinun olla itseksesi. Enkä ollut käymässä yksin, mies oli mukana ja sanoi pojalle, että mitään tuollaista ei sanottu, mutta jos miniä asiat noin kokee, niin hänellä on siihen oikeus. Illalla mies totesi minulle, että uudestaan ei sinne mennä ennen kuin tulee anteeksipyyntö.
Kuulostaa siltä, että miniäsi tai poikasi ylireagoi. Meillä ei ole ollut kyse tuollaisista tilanteista vaan siitä, että anoppi sanoo, että "xx ei näytä pärjäävän vauvan kanssa", "xx ei näköjään osaa vauvan suhteen sitäkään ja tätäkään tehdä" jne.
Silti mielestäni sinäkin ylireagoit, kun yhden kipakan palautteen vuoksi katkaisit välit etkä ollut valmis tulemaan heitä vastaan asiassa. Olisit mielestäni voinut ymmärtää tuoretta äitiä ja tuoretta isää siinä, että he ehkä olivat väsyneinä herkkiä kaikelle, olisit ollut tuossa tilanteessa se aikuisempi ja antanut puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vaikka sitten pyytänyt anteeksi vaikka omasta mielestäsi et olisi tehnyt mitään väärää. AP
Pyytänyt anteeksi mitä? Sitäkö, että miniä valehtelee? Yleensä se väärintehnyt pyytää anteeksi, joten miksi ihmeessä minun pitää pyytää anteeksi siltä, joka perusteetta syyttää minua?
Itsepä se miniä on uupumuksensa valinnut. Turvaverkkoa kun ei kudota sillä, että keksitään syitä saada puoliso syyttelemään vanhempiaan.
Toivottavasti sinä et aikanaan opeta lapsellesi, että ryhtyy kiusaajilleen kynnysmatoksi ja pyytelee näitä anteeksi, kiusaaja kun voi olla herkässä mielentilassa.
Onko elämässä tärkeintä se, että kuka teki oikein ja kuka teki väärin ja kuka voittaa yhden riidan? Vai se, että voi pitää perheenjäsenet elämässään läsnä?
Elämässä ei pidä jäädä kynnysmatoksi. Me emme menetä mitään, mutta miniä menettää potentiaalisen turvaverkon. Ei pidä olla tekemisissä myrkyllisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana, sellainen vain syö ihmistä. Jos tuollainen tapaus osuu miniäksi, niin kannattaa pitää etäisyyttä ja pyrkiä siihen, että tapaamisia on mahdollisimman vähän.
Miniä ei halua pitää meitä tämän lapsenlapsemme elämässä, joten me panostamme muihin lapsenlapsiin. Kukaan ei menetä mitään.
Tarkoitatko, että kasvatit pojastasi näkymättömän tossukan, jota et edes itse huomaa? Oletko jo käynty terapiassa?
Mitä oleellista jätit nyt kertomatta? Etkö ole ollenkaan huolissasi, että kertomasi mukaan miniäsi valehtelee?