Lue keskustelun säännöt.
Syntyvyys rajussa laskussa - syynä uupumus - EIPÄ IHME !
21.08.2018 |
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005798173.html
Ei ihme ettei kukaan halua enää lapsia. Töiden ja perheenäidin/isän roolin yhteensovittaminen mahdoton tehtävä. Joko olet työuupunut tai masentunut.
Unihäiriö jää lapsista päälle jopa pysyvästi.
Olemme päättäneet olla lapseton pariskunta forever.
Kommentit (338)
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että saan paljon alapeukkuja, mutta tarkoitukseni ei ole elvistella tai nostaa itseäni kenenkään yläpuolelle. Itselläni on pieni lapsi, joka on päiväkodissa kun mies on töissä ja minä koulussa tai töissä. Aeki pyöörii hyvin, molemmilla on omaa aikaa ja energiaa harrastaa. Molemmat käydään juoksemassa kolmisen kertaa viikossa ja illalla lapsen mentyä nukkumaan saadaan joko yhteistä tai omaa aikaa mitä nyt sattuu sillä hetkellä tarvimaan. Mennään kuitenkin ajoissa nukkumaan että jaksetaan. Mennään pääasiassa ohjeistusten mukaan lapsen kasvatuksessa, mutta en todellakaan pyri saamaan mitään vuoden äiti- palkintoa. Lapsi saa välillä touhuta itekseenkin eikä aina ole joku viihdyttämässä tai keksimässä tekemistä. Meillä homma pelittää hyvin ja molemmat jaksaa, vaikka välillä väsyttääkin.
Ihan kiva, mutta toiselle/molemmille työttömyys, niin homma muuttuisi täysin.
Nykyään ei voi luottaa mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua mutta olen tullut siihen tulokseen että meillä ei ole täällä enää aitoa yhteisöllisyyttä, joka uuvuttaa ihmisen. Suorita, suorita ja minä minä minä....
Olen asunut Afrikassa ja siellä perheessä usein lähes kymmenen lasta per äiti mutta eivät äidit ole samalla tavalla uupuneita kun täällä. Naiset hoitaa yhdessä lapsia. Yleensä äiti pääsee aina vessaan ja suihkuun rauhassa, tai käymään kaupungilla. Sekin on aika luksus juttu nyt kun itsellekin tullut tutuksi tämä pikkulapsiarki.
Heillä sanonta "koko kylä kasvattaa lapsen". Tämä Suomi niin ällöttävän yksilökeskeinen materialistinen paikka. Mut onhan täällä hyvääkin, esim. lämmin suihku ja jääkaappi.
Tuo on vain sinun kokemuksesi. Afrikkalaisten tuttavieni mielestä afrikkalaiset äidit ovat uupuneita. Ja tutkitusti esim. äitien masennus on yleisintä Afrikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tää syntyvyyden lasku halutaan aina nähdä niin negatiivisena asiana? Maailmassa on jo valmiiksi ihan liikaa ihmisiä, eikä ne todellakaan ole loppumassa kesken suomalaisten takia.
Suomalaiset eivät ole vastuussa maailman ylikansoittumisesta ja lisäksi täältä maailmasta tulee parasta osaamista mitä tulee mm. luonnonsuojeluun, energiansäästökeksintöihin jne. Voisi jopa ajatella, että jos "fiksumpi" maailma ei olisi hillitsemässä väestörikkaiden maiden touhuja, kuolee maapallo nopeammin pois.
Kuka sitten on vastuussa jos eivät suomalaiset? Voihan jokainen ihminen sanoa: "Minun kansani ei ole vastuussa maailman ylikansoittumisesta."
Ensimmäisenä tulee pari miljardiväkilukuvaltiota, jotka omalla typeryydellään ovat aiheuttamassa helvetinmoista katastrofia. Tosin toisessa maassa on hyvinkin pragmaattinen tapa keksiä ongelmiin ratkaisuja ja koska ovat ns heränneet tilanteeseen, voivat vielä saada jotain aikaiseksi. Se toinen maa taas...menetetty.
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele jos joku valitsee helpomman tien.
Olen itse kans ihan loppu. klo 9-17 työ, yliopisto-opinnot (gradunteko), luottamustoimet, pitäs ehtiä tehdä ruokaa lapsille (2 kpl) ja siivota kotia joskus ja sitten työmatkaan menee kans 45 min suuntaansa.
Eläkettä odotellessa.
Ns. ennen vanhaan oli mummot ym. elättivaarit pyörimässä nurkissa jotka katso lasten perään joskus. Nykyvanhempi on yksin.
Aika usein nuo mummot, vaarit ja muut elätit olivat sellaisia, että miniä lapsineen enemmän katsoi heidän perään, kuin he lasten perään.
Nyt on koneet pelit ja vehkeet helpottamassa kodinhoitoa. Perheissä on yleensä 2 aikuista. Kumpikin tekee kotityöt, täytyy suunnitella niin aikaa jää. Aikaa on kuitenkin kännyä näprätä, harrastaa jne. Jostain on tingittävä kun on pienet lapset, ei tarvi olla mitään harrastuksia. Naiselle, mitä sitä ennään näyttämöllä tekkee kun on mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja kokoomus haluaa poistaa kotihoidontuen! Sen pienen jonka ansiosta moni vielä sinnittelee kotona. Miksi Suomessa ei ole systeemiä, missä voisi tehdä lyhyempää työpäivää jos on pieniä lapsia? Vai johtuuko tämä työnantajista? Nykyinen työelämä vie mehut oli lapsia tai ei.
Tuo kokoomuksen linja on täysin oikea. Tuo karsii ne itsensä monistajat jotka harrastavat sitä muiden, eli yhteiskunnan piikkiin. Kyllä se niin kuuluu olla että, se porsii jolla siihen on varaa OMASTA PUSSISTAAN, ja ne joilla ei ole, niin se on henkilökohtainen VOI VOI. Ne kakarat kun ei ole mikään ihmisoikeus, mutta jos on massia päällä, niin se on oikeastaan ihan suotavaa että tekee niitä muksuja. Kyllä tuo varmasti työnantajille sopii että tekee lyhyempää päivää niin että palkka on myös suhteessa tehtyihin tunteihin, ja sama jos jäät kotiin lojumaan kersojen tähden, niin itse kustannat sen. Ei se ole muiden asia maksaa sinunkaan kämpillä lojumista omasta selkänahastaan verojen muodossa. Se joka tosiaan niitä kakaroita haluaa, se ENSIN tekee ja tienaa ne rahat ja vasta sitten alkaa monistumaan kun siihen on taloudelliset edellytykset.
Jos vanhukset kuolisivat pois n. 75vuotiaina ei tulisi mitään vinoutumia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, kyllä kun itse olin lapsi, 1. luokalla jo käveltiin itse kouluun ja koulusta kotiin koulun jälkeen. Jo 1. luokalla olin usein yksin iltapäivällä jonkun aikaa kun vanhemmat olivat töissä. Avaimet oli vaan kaulassa ja niistä osattiin pitää huolta jo 7-vuotiaana. Hampaatkin osasin pestä itse 1. luokalla, kukaan ei ikinä tarkistanut lopputulosta, eikä reikiä ole ollut 27 vuoden ikään mennessä kuin yksi.
Lisäksi olin mummon hoidossa pikkulapsena ja vauvana luultavasti aika paljonkin, useita tunteja peräkkäin ja kesälomilla olin mummon hoidossa alle kouluikäisestä. Myös skitsofreniaa (hoitotasapainossa olevaa) sairastava eno vahti mummon lisäksi. Hyvin meni.
Nykyään olen itse lapsentekoiässä mutta vaatimukset vanhempia kohtaan ovat kyllä melko isot. Esimerkiksi vanhempien pitää vahtia 13 vuoden ikään asti, että lapsi harjaa hampaansa. Kun itse olin pieni, se oli itsestäänselvää.
Tosin vielä hurjempaa oli 60-luvulla, jolloin murrosikäinen tätini laitettiin vahtimaan silloin 2-vuotiasta äitiäni, joka karkasikin, mutta onneksi oli talvi ja lumessa olevien jälkien ansiosta löytyi. Tuolloin murrosikäinen tätini myös hoiti paljon kotitöitä, mm. teki ruoat koko perheelle kun yh-mummo oli töissä.
N27
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Standardit lasten hoidolle on ihan eriliset nyt kuin ennen vanhaan. Ihmetellään, miten ennen hoidettiin karja, taloustyöt ilman laitteita, 10 lasta ja sairaat isovanhemmat päälle. Silloin riitti kun lapset oli hengissä. Olin lapsi 90-luvulla ja ei vanhemmat pitönyt huolta yhtään niin hyvin kuin tänä päivänä. En harrastanut, ei ruoka-aikoja, yksin lähti kouluun ja tuli kotiin. Menen todellakin siinä sivussa vasemmalla kädellä.
Silloin oli perheverotus, vakkarityö löytyi heti kaikille, lyhyillä koukutuksilla eteni korkealle. Ja nyt ihmetellään miten työ uuvuttaa ja perhe vie voimat, kun ei ennen valitettu.
Tarvittaisi joustavuutta työelämään, perheverotus tai ekan lapsen lapsilisä isoimmaksi tai jotain millä työelämän vaatimukset ja perhe saataisi vähemmän kuormittavaksi. Yhteisöllisyyttä lisää, työtä enemmän ja jonkinlaista eri sukupolvien välistä ymmärrystä lisää.
Hirvittää nähdä mihin suuntaan asiat täällä menevät. Romahtaako hyvinvointiyhteiskunta kokonaan ja mitä sitten. Syntyvyys varmasti laskee entisestään.
Anteeksi mutta mitä juuri luin.:D Et ole ainakaan Suomessa silloin elänyt vai?
Huvittava vuodatus. Se ns täystyöllisyys on ollut Suomessa muutaman vuoden ajan 80-luvulla ja tähän nyt kaikki vetoavat näissä "ennen oli niin paljon helpompaa" vuodatuksissaan. Tosiasiassa lähes aina on vallinnut tila, jossa esim ensimmäisen työpaikan löytäminen on ollut haastavaa. Ja 90-luku tosiaan pahin kaikista, työttömyys oli pahimmillaan luokkaa 20%.
Ihan teille nuorille tiedoksi. 90-luvulla oli vielä helppo löytää eka, toka, kolmas ja neljäs työ. NYT se on pirun vaikeaa 50+ iässä. Älkää ainakaan vanhetko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus 90-luvun alussa luin erään haastattelun jostain lehdestä. Siinä haastateltava puhui "kokoaikaisesta kunnollisuudesta"jolla tarkoitti sitä että koulussa pitää koko ajan olla tavoitteellinen, suorittaa jokainen kurssi parhain mahdollisin arvosanoin ja ennen tuurijuoppokin sai töitä, nyt pitää olla tutkinnot ja todistukset parhaita mahdollisia. Soveltuu hyvin tähänkin päivään, tosin vaatimukset ovat vain kasvaneet. Ensin koulutusvaatimukset kävi mahdottomiksi, hanttihommiinkin tarvitsee useamman vuoden koulutuksen ja todistuksen, työn saaminen on kuin hyvinharjoiteltu näytelmä testeineen ja roolituksineen, vanhemmuus on suorittamista huonojen arvosanojen ja arvostelun (lasun) pelossa, vapaa-aika pitää olla aikataulutettu, harrastusten pitää tukea lapsen kehitystä ja aikuisen harrastuksen pitää ylläpitää työkuntoa. Työpaikoilla pitää osata analysoida, suunnitella, olla itsekriittinen, ihan kuin ei kritiikkiä saisi jo muutenkin kaikessa ja joka asiasta. Työpäivät on tehokkaita ja vaativia, palkasta pitää tinkiä, sairaslomista joutuu tuntemaan huonoa omaatuntoa. Koti pitää olla aina tiptop tai on huono äiti, ruoat pitää tehdä itse alusta loppuun. Aina on mediassa jonkin alan ammattilainen neuvomassa kuinka vähällä vaivalla siivoat joka päivä tai laitat ruoat vartissa (kertomatta että siivoamiseen menee tunti ja olet saamaton tai laiska "etkä rakasta lastasi jos et tee näin"). Vartalon pitää olla tietynlainen, salilla pitää jaksaa käydä vaikka aamuviideltä ennen työpäivää. Jokainen hoitakoon itse asiansa, apua ei saa yhteiskunnalta, vanhemmilta, ystäviltä eikä naapureilta. Elämä on valintoja ja kaikki ongelmat johtuu huonoista valinnoista. Väsyä ei saa, uupua ei saa, epäonnistua ei saa, ei saa näyttää pahantuuliselta. Joka hetki pitäisi olla 100% läsnä ja kunnollinen. Ei ihme jos ihmiset uupuu, vaatimusten lista vain kasvaa vuosikymmenestä toiseen ja syyllistämisestä on tullut sääntö. Tähänkö vielä pitäisi tehdä lisää lapsia? Yhteiskuntaan joka ei ole enää inhimillinen vaan suoritus- ja arvosteluyhteiskunta.
Tavallaan olen ajatellut, että on ihan hyvä, että Suomeen ja länteen tuodaan näitä huolettomia ja laiskoja Hakuna Matata -ihmisiä, joiden jatkuva oppiminen tarkoittaa oikeasti edes perustaitojen jonkinasteista omaksumista. Työelämää on pakko alkaa muuttaa siihen suuntaan, että ihmiset jaksaisivat. Työantajien on pakko alkaa tajuamaan, ettei työntekijöistä voi repiä kaikkia tehoja irti ilman seuraamuksia. Siitä sadannesta miljoonasta voi luopua, että kaikki duunarit ei ole burnoutissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan (parikymmentä vuotta sitten) kaveri vei sisarensa päiväkotiin ja haki koulusta päästyään. Itse kuljin avain kaulassa ja lämmitin ruokani, huolehdin vaatteeni, sukset, jne seuraavaksi aamuksi. Näin esimerkkinä.
Mitenköhän kyseiset asiat menee nykyään?
Itse sain marmatusta päiväkodilta, että haen lapseni liian myöhään heidän mielestään. Tein siis normaalia työaikaa ja livahdin itseasiassa monesti etuajassa, jotta vältin ruuhkan. Ei ollut lähelläkään päiväkodin sulkemisaika.
Eskarilainen ei saa enää kulkea kotiin yksin, vaikka asuisi naapurissa. Täytyy siis herättää vauva päikkäreiltä ja syöttää ja pukea, jotta voi hakea toisen lapsen kadun toiselta puolelta.
Näitä esimerkkejä olisi vaikka millä mitalla. Nykyisin kaikki pitää tehdä täysin oikein, samalla tuki lapsiperheiltä on viety pois. Tällä tarkoitan sukulaisia, kotiapua, jne. Ja vyön nyöriä pitää kiristää koko ajan.
Muistan, että viisi vuotiaana käytiin itse puistossa kavereiden kanssa. Käveltiin autotietä pitkin kaveria hakemaan ja kun aika oli vanhemmat kävi etsimässä lapset kotiin. Tämä 80- luvulla pääkaupunkiseudulla.
Ja 70-luvulla alle kouluikäiset vaan tuupattiin ulos kotiovesta kerrostalolähiössäkin. Leikkimässä käytiin paitsi leikkipuistoissa, myös lähimetsissä ja -pelloilla. Yksin tai samanikäisten kavereiden kanssa. Kavereilta opittiin pyörälläajot sun muut, ei niitä vanhemmat opettaneet. Pelottavia susikoiria ja itsensäpaljastelijoita varottiin, pikkulapset varoittivat toisiaan, missä oli joku nähnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan (parikymmentä vuotta sitten) kaveri vei sisarensa päiväkotiin ja haki koulusta päästyään. Itse kuljin avain kaulassa ja lämmitin ruokani, huolehdin vaatteeni, sukset, jne seuraavaksi aamuksi. Näin esimerkkinä.
Mitenköhän kyseiset asiat menee nykyään?
Itse sain marmatusta päiväkodilta, että haen lapseni liian myöhään heidän mielestään. Tein siis normaalia työaikaa ja livahdin itseasiassa monesti etuajassa, jotta vältin ruuhkan. Ei ollut lähelläkään päiväkodin sulkemisaika.
Eskarilainen ei saa enää kulkea kotiin yksin, vaikka asuisi naapurissa. Täytyy siis herättää vauva päikkäreiltä ja syöttää ja pukea, jotta voi hakea toisen lapsen kadun toiselta puolelta.
Näitä esimerkkejä olisi vaikka millä mitalla. Nykyisin kaikki pitää tehdä täysin oikein, samalla tuki lapsiperheiltä on viety pois. Tällä tarkoitan sukulaisia, kotiapua, jne. Ja vyön nyöriä pitää kiristää koko ajan.
Muistan, että viisi vuotiaana käytiin itse puistossa kavereiden kanssa. Käveltiin autotietä pitkin kaveria hakemaan ja kun aika oli vanhemmat kävi etsimässä lapset kotiin. Tämä 80- luvulla pääkaupunkiseudulla.
60 -luvulla me käytiin viiden vanhana kilometrin päässä kyläkaupalla ostamassa karkkia ja jäätelöä, kun saatiin viikkorahaa. Tämä tietenkin maalla. 70 -luvulla varhaisteininä oltiin keskenään himassa pikkukaupungissa, kun vanhemmat oli yövuorossa tai tansseissa. Ei tullut traumoja, oli ihan parasta aikaa ja säälittiin niitä "herrojen" kakaroita, joilla piti aina olla joku nanny paapomassa, jos vanhemmat ei olleet kotona. Meistä tuli toimeliaampia paljon nuorempana kuin noista vahdituista lapsista, opittiin kaikkea kivaa paljon nopeammin, vähän tietysti kolttosiakin, mutta harmittomia. Siihen aikaan ei ollut mopoajokorttia, vaan eipä tarvinnutkaan, kun mopolla osattiin ajaa jo 12-13 vuotiaana, ei niitä haavereita silti sattunut, koska kyllähän sen ikäinen on sen verran fiksu, että ajelee sivummalla ainakin niin kauan, kun taidot ja liikennesäännöt on hanskassa.
Nyt katsoo säälien pienten lasten vanhempia, kun he ovat suurennuslasin alla, h...tillistä kyttäämistä, ilmiantoja ja hyvin suppea sallittu kasvatusmetodi, jos siitä poikkeaa eikä noudata tarkasti isonveljen ohjeita, niin kyllä joku ilmiantaa, kun niitä tulee aiheettakin ja sitten on ihan arpapeliä, oletko kusessa, jotkut sosionomilapset, jotka ovat itse pumpulissa kasvaneet, tulevat kertomaan aikuisille ihmisille, miten oppikirjan mukaan lasta pitää kasvattaa.
Tää on niin totta. Olen rento kasvattaja, koska olen rento ihminen muutenkin. En juo enkä tupakoi, muista päihteistä puhumattakaan. Olen aina käynyt töissä. Lapsestani on tehty 2 lasua. Kyllä ketutti ne sossun pikkulikat, jotka yrittivät antaa ohjeita teinin kasvatuksessa, niistä ohjeista ei ollut mitään apua, päinvastoin, teini karkasi heiltä. Hetken sitä katsoin, sitten ilmoitin että lapsi tulee kotiin, kun ette osaa kasvattaa edes sitä vertaa kun minä. Sitten nikoteltiin, että olen yhteistyökyvytön ihminen. Ihan sama. Rahastakoot jonkun muun muksuilla. Hukatkoot jonkun muun muksut. Syöttäkööt uni- ja mielialalääkkeet muiden muksuille. Me emme sellaista "apua" tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoton fiilis on varmaan pahin syntyvyyden poistaja. Kellään ei ole kivaa, kukaan ei uskalla olla rehellinen, vaan erilaiset pönötys- ja teatteriesitykset ovat normi niin työelämässä kuin siviilissäkin. Tukehdutaan täysin epärealistisiin odotuksiin, joita ollaan alettu pitää totena. Kun kaikki asiat mitataan rahassa, unohtuu asioiden arvo aivan totaalisesti. Moni ei esim. tajua, että vaikka lapset maksavat aivan järkyttävän paljon, he kuitenkin tuovat elämään lisäarvoa vielä enemmän.
Olet asian ytimessä. Hitlerin Saksassa ja myöhemmin sosialistidiktatuureissa yritettiin kasvattaa kansalaisista ns. ihanneihmistä. Siinä ei ollut paljon liikkumavaraa yksilöllisyydelle sen enempää persoonan kuin elämäntavankaan suhteen, luonnollisesti myös lasten kasvatustapa ja arvot oli määritelty tarkasti, koska siitähän se ihannekansalaisen kasvattaminen alkaa. Nyt meillä on näennäisesti demokraattisessa valtiossamme menossa jälleen samanlainen ihanneihmisen kasvattamiskokeilu. Yhteiskunta määrittää yhä tarkemmin, miten ihanneihminen elää, mitkä ovat hänen mielpiteensä ja arvonsa, millainen on oikea elämäntapa. Ihanneihminen elää tietenkin terveellisesti (yhteiskunta määrittelee senkin), on reipas, osallistuva, yhteisöllinen, noudattaa lakeja ja normeja ja siirtää tämän kaiken ihanneihmismallin lapsiinsa. Jos näin ei tapahdu, yhteiskunta puuttuu asiaan yhä herkemmin. Jopa viranomaisista on tullut lain valvojien sijasta myös kansalaisten kasvattajia.
Valitettavasti vain me ihmiset olemme hyvin erilaisia, olemme puutteellisia ja raadollisia. Me emme ole kaikki spartalaisen reippaita, raittiita, kilttejä, tunnollsia, osallistuvia, yhteisöllisiä, sosiaalisia, positiivisia, terveitä elämäntapoja noudattavia ja etenkään mieltymyksiltämme ja käytökseltämme tai tarpeiltamme SAMANLAISIA.
No mitä tästä sitten seuraa. Samaa kuin ennenkin, ihmisten pääkoppa ei kestä kasvatusta siihen, mikä ei sovi persoonaan ja arvoihin. Manipulaatio syö miestä ja naista. Burn outit kasvaa, ompahan lääkefirmoille hommia. Pitkässä juoksussa yhteiskunta rapautuu. Ei onnistunut aatu ihanneihmisen kasvattamisessa, ei stalin. Eikä onnistu nykyinenkään järjestelmä.
Onko se vapaa, itsenäinen, omia arvoja, kasvatusmetodeja ja periaatteita omaava tyyppi sitten niin suuri uhka yhteiskunnalle. No onhan se, ei osaa sanoa määä mää. Ei hyppää kun käsketään, eikä juokse kun vaaditaan.
Tää ei muuten edes riitä. Riittäisikin. Pitää olla myös tyhmä, auktoriteettiuskoinen, hoikka, vegaani, 2-3 yliopistotutkintoa, sijoituksia rahoille, onnistumisia, kunnianhimoa, kyynärpäitä, olla härski, omata epäempatiaa, kannattaa sitä politiikkaa mitä media käskee, kuulua trendikkääseen vähemmistöön, ajaa pyörällä töihin kaatosateessakin, somettaa ja pitää blogia jne jne - vaatimusten lista on loputon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että saan paljon alapeukkuja, mutta tarkoitukseni ei ole elvistella tai nostaa itseäni kenenkään yläpuolelle. Itselläni on pieni lapsi, joka on päiväkodissa kun mies on töissä ja minä koulussa tai töissä. Aeki pyöörii hyvin, molemmilla on omaa aikaa ja energiaa harrastaa. Molemmat käydään juoksemassa kolmisen kertaa viikossa ja illalla lapsen mentyä nukkumaan saadaan joko yhteistä tai omaa aikaa mitä nyt sattuu sillä hetkellä tarvimaan. Mennään kuitenkin ajoissa nukkumaan että jaksetaan. Mennään pääasiassa ohjeistusten mukaan lapsen kasvatuksessa, mutta en todellakaan pyri saamaan mitään vuoden äiti- palkintoa. Lapsi saa välillä touhuta itekseenkin eikä aina ole joku viihdyttämässä tai keksimässä tekemistä. Meillä homma pelittää hyvin ja molemmat jaksaa, vaikka välillä väsyttääkin.
Ihan kiva, mutta toiselle/molemmille työttömyys, niin homma muuttuisi täysin.
Nykyään ei voi luottaa mihinkään.
Ehkä viestistäni ei käynyt tämä ilmi, mutta itse olen siis opiskelija ja teen pelkkää keikkaa, joka saattaa poikia muutaman satasen kuussa aivan maksimissaan. Mies myös vielä opiskelee ja saa umpisurkeaa palkkaa työstään. Työttömyystuki olisi siis minulle jopa tulojen korotus ja miehelle ei olisi iso tiputus. Ei ne isot tulot vaan pienet menot.
Lainaamasi
Vierailija kirjoitti:
Työelämä on ihan kamalaa! Ei ollut vielä parikytvuotta sitten, ainakaan hoitoala. Vedetään ihminen ihan piippuun. En todellakaan tekisi lapsia tähän tilanteeseen, en vaan selviäisi arjesta.
Kaikki vapaa-aika menee töistä palautumiseen.
Kyllähän hoitoala oli jo 20 vuotta sitten todella raskas. Olin 17- ja 18-vuotiaana kesät kotipalvelussa. Silloin ei käyty 11 ihmisen luona, mutta sen sijaan tehtiin kaikki. Käytiin kaupassa asiakkaalle, laitettiin ruoka, suihkutettiin, annettiin lääkkeet, siivottiin. Minullakin saattoi olla aamu, että menin tekemään asiakkaan aamutoimet, suihkutin, vaihdoin vaipat, autoin päivävaatteet päälle, keitin puurot ja siivosin (imurointi, mattojen tamppaus, pölyjen pyyhintä), sitten kävin kaupasta hakemassa pari kassillista ruokaa samalle asiakkaalle, valmistin ruuan, tiskasin, käytin asiakkaan vessassa ja läksin pyöräilemään seuraavaan paikkaan. Eihän se henkisesti ollut yhtä kuormittavaa kuin nykyisin, mutta fyysisesti kylläkin erittäin raskasta. Kaikilla vanhemmilla kodinhoitajilla oli joko olkapäät, polvet tai selkä menneet. Siihen aikaan ei joka taloudessa ollut nostolaitteita, joten asiakkaita autettiin kirjaimellisesti hartiavoimin. Muutama vuosi sitten tein hoitovapaalla keikkaa ja olin aluksi että jess, onpa työ keventynyt. Jonkun keikan jälkeen totesin, että onhan se huomattavasti keventynyt, kun ei ole siivouksia eikä raahata kauppakasseja ja apuvälineetkin kehittyneet, mutta kiire ei ole poistunut mihinkään. Tulee virheitä ja unohduksia ihan eri tavalla kuin 20 vuotta sitten. Minulla on siis lapsia, ja hyvin olen pääsääntöisesti sovittanut työt ja lapset yhteen. En itse ole nykyisin vuorotyössä, mutta ne on niitä omia valintoja, että voi opiskella lisää.
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kirjan ranskalaisesta perhe-elämästä. Toki sielläkin on paljon vaatimuksia, mutta moni asia paremmin kuin täällä: koulussa tarjotaan herkullinen ja terveellinen lounas hyvin edulliseen hintaan, keskiviikot ovat vapaat koulusta, jotta lapset voivat harrastaa silloin, ei vie sitten voimia muina iltoina. Tarjolla on paljon ilmaisia kerhoja, retkiä yms. Lastenhoitajia käytetään yleisesti. Monilla on isovanhempien kanssa sopimus, että nämä hoitavat perheen lapsia yhden illan viikossa. Isovanhemmat ehdottavat järjestelyä itse, koska haluavat läheisen suhteen lastenlapsiin ja tukea perheen pärjäämistä. Vastavuoroisesti lapset sitten auttavat ikääntyneitä vanhempiaan. Myös kotisiivoojia käytetään paljon ja kun mennään lomamatkoille, lapset laitetaan siellä usein eräänlaiseen lomakerhoon osaksi aikaa, jolloin vanhemmat voivat viettää kahdenkeskistä aikaa. Itkin, kun luin kirjaa. Voi kumpa täälläkin tuettaisiin perheitä tuohon tyyliin!
Suomessa tarjotaan hyvää kouluruokaa verovaroista. En ole ranskalaisessa koulussa syönyt, mutta jos vaikka työpaikalla sijaitsevan lounasravintolan ruokaa vertaa siihen, mitä käytin Suomessa, niin aika samoissa mennään. Tosin täällä ranskanperunat on tavallisempi lisäke kuin Suomessa ja lisäkesalaattia on tarjolla huonommin.
Käsittääkseni Ranskassa koulu alkaa nuorempana ja päivät on pitkiä niinä neljänä päivänä - kumpi sitten on parempi jaksamisen kannalta, en tiedä. Mutta ei kai Suomessakaan ole mikään absoluuttinen pakko harrastaa viikolla tai ollenkaan, ainakaan niin, että vanhemmat siihen jatkuvasti osallistuu? Itsellä ei ainakaan vanhemmat osallistuneet esim. ratsastukseen muuten kuin maksamalla ja joskus harvoin antamalla kyydin. Muuten hoidin asiat itse ja kuljin bussilla tai pyörällä.
Mitä noihin muihin tulee, niin mikä estää Suomessa käyttämästä lastenhoitajaa, siivouspalvelua, ruokapalveluja tms.? Mikä estää sopimasta omien isovanhempien kanssa, että jos te hoidatte lapsia, niin me/lapset auttaa teitä? Eikö muka ihan oikeasti ole olemassa mitään sellaisia lomakohteita, joihin suomalainen voisi mennä ja laittaa lapsensa johonkin ohjattuun ohjelmaan? Nähdäkseni nää ei ole mitään yhteiskunnan tukia lapsiperheille, vaan ihan omia valintoja.
Ylipäätään kuulostaa välillä siltä, että ihmisiä voisi auttaa, jos vähän vähemmän miettisi, mitä ne muut ajattelee. Yleensä ne ei ajattele kuin omia ongelmiaan. Ja mitä sitten, vaikka yöt ympäriinsä juoruaisivat, että tuokaan naapurin emäntä ei leivo mokkapaloja jalisbuffaan? En todellakaan usko, että Suomessa keneltäkään "viedään lapset" jos kotona ei joka päivä siivota, jos ei leivota koulun/harrastuksen myyjäisiin, jos ei harrasteta, jos ei joka ikiseen Wilma-merkintään reagoida välittömästi jne. Päinvastoin, vaikuttaa siltä, että lapset pysyy aika tiiviisti niilläkin vanhemmilla, joiden kohdalla huostaanotolle voisi oikeasti olla tarvetta...
Niin, ja normaalielämässä ja normaalilla hien tuotannolla varustetuilla ihmisillä ei ole mitään syytä, miksi kaikki vaatteet pitäisi pestä joka käyttökerran jälkeen. Ajan, jaksamisen ja ympäristön tuhlaamista. Mutta toki jos itse uskoo, että näin pitää tehdä tai jos esim. itse uskoo, että lapsi menee rikki jos joutuu tekemään jotain yksin/itsenäisesti, niin siitähän niitä paineita itselleen mukavasti saa...
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän äitimammat uupuu siitä, kun ei voi koko iltaa räplätä puhelinta, vaan on lapsille annettava ruokaa, pestä vaatteita ja tehdä ym normaaleita kotihommia.
Ehkäpä äitimammat eivät uupuisi niin pahasti, jos isukit osallistuisivat perhe-elämään, siihen lasten ruokkimiseen ja kotitöihin? Miksi tasa-arvon mallimaassa Suomessa vielä vuonna 2018 lasten- ja kodinhoito on naisen vastuulla? Miksi suomalainen nainen alistuu tähän?
Vielä lisää muistelua 90-luvun lopulta jolloin olin ekaluokkalainen, josta ei ole edes pitkä aika:
Tosiaan koulun jälkeen olin usien yksin muutamia tunteja kotona jo 1. luokkalaisena ja mm. välipala piti tehdä itse. Ei se tuntunut isolta ponnistukselta. Näin ei ollut vaan meillä vaan myös monilla kavereillani (joskus menin kaverin luo koulupäivän jälkeen ja sitten tehtiin kaverin kanssa yhdessä välipalat molemmille). Puhelimeenkin (seinäpuhelin) piti vastata itse jo 1. luokkalaisena. Talvella kouluun menin usein bussilla kun lunta oli sen verran paljon, äiti oli laittanut rahat bussimatkaa varten minulle taskuun ja kukaan ei tullut saattamaan pysäkille, tosin usein kavereita tuli matkan varrelta samaan bussiin. Kesällä itse huolehdittiin että pyöräilykypärä tulee päähän lähtiessä pyörällä kouluun.
Ensimmäisen kännykän sain 7. luokalla. Ensimmäisen älypuhelimen vasta aikuisena. Olen miettinyt, että jos saan vielä omia lapsia, en välttämättä osta heille ennen kouluikää mitään älypuhlimia, koska mielestäni pieni lapsi ei hyödy kännykästä mitenkään. Vai hyötyykö? Nykyään vanhemmille asetetaan ihan hirveitä vaatimuksia, myös materialistisia. Tietysti lapselle pitää olla varaa ostaa vaatteet yms. perusasiat ja kodin on oltava turvallinen mutta miksi lapsella pitäisi olla kalliita harrastuksia jo ennen kouluikää ja älypuhelin? Tärkeintä lienee vanhempien syli ja läheisyys + sosiaaliset suhteet ennen kouluikää. Olen itse kuullut jopa tutuilta, että hanki lapsia vain, jos pystyt kustantamaan heille kaikki muotijutut joita muillakin lapsilla on, lasta kiusataan jos ei ole uusinta älypuhelinta alle kouluikäisenä. Itseä kiusattiin myös joskus ala-asteella isommalta sisarukselta perittyjen vaatteiden takia ja joitain muitakin ikäisiäni lapsia kiusattiin, mutta hyvin on päästy siitä yli ja kasvettu aikuisiksi. Kiusaamista tuskin saa kitkettyä, se muuttaa vain muotoaan. Tuntuu että nykyään lapsia suojataan ehkä jopa liikaa ja kasvatetaan pumpulissa, mutta miten silloin oppii toimimaan aikuisena, jos elämässä tuleekin jotain vastoinkäymisiä?
N27
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005798173.html
Ei ihme ettei kukaan halua enää lapsia. Töiden ja perheenäidin/isän roolin yhteensovittaminen mahdoton tehtävä. Joko olet työuupunut tai masentunut.
Unihäiriö jää lapsista päälle jopa pysyvästi.Olemme päättäneet olla lapseton pariskunta forever.
Sehän on ihan teidän valintanne jonka voitte vapaasti tehdä.
Pitäisikö jonkun meistä järkyttyä tai tai ryhtyä perustelemaan miksi valintanne on väärä vai mikä on aloituksen pointti?
Te valinnastanne hyödytte / kärsitte loppujen lopuksi, ei muut.
Olihan tuo sarkasmia?
70-luku nimenomaan oli sitä aikaa, kun surtiin liikakansoitusta, työttömyyttä, köyhyyttä, sotia, terrorismia, ääriliikkeitä... Monet 70-luvun lapsetkin muistavat ajan ahdistavana, kun piti jatkuvasti pelätä ydinsotaa. Nykyaikana ihmiset keskittyvät oman napansa ympärillä pyörimiseen, huomiota ei enää riitä mihinkään muuhun. Nykyajan ihmiset ummistavat silmänsä.