Syntyvyys rajussa laskussa - syynä uupumus - EIPÄ IHME !

-60-luvulla olin 3-vuotiaana vuotta vanhemman pikkuveljen kanssa kahdestaan kerrostalon pihassa hiekkalaatikolla. Vieressä oli joki. Äiti kurkki välillä ikkunasta. Kerran pikkuveli katosi pihalta ja äidillä kamala hätä, että nyt se on mennyt jokeen. Löytyi kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

-60-luvulla olin 3-vuotiaana vuotta vanhemman pikkuveljen kanssa kahdestaan kerrostalon pihassa hiekkalaatikolla. Vieressä oli joki. Äiti kurkki välillä ikkunasta. Kerran pikkuveli katosi pihalta ja äidillä kamala hätä, että nyt se on mennyt jokeen. Löytyi kuitenkin. 

Korjaan pikkuveli siis vuoden nuorempi, hän 2-v ja minä 3-v. 

Lavita kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005798173.html

Ei ihme ettei kukaan halua enää lapsia. Töiden ja perheenäidin/isän roolin yhteensovittaminen mahdoton tehtävä. Joko olet työuupunut tai masentunut.

Unihäiriö jää lapsista päälle jopa pysyvästi.

Olemme päättäneet olla lapseton pariskunta forever.

Älä viitsi naurattaa, nykyajan ihmiset ei kestä enää mitään. 70-luvulla vielä ei ollut kaikenmaailman härpäkkeitä auttamassa kotitalouksissa naisia puhumattakaan sitä ennen. 

70-luvulla meillä oli pulsaattoripesukone, jääkaappi pakastinlokerolla, sähköhella ja jonkilainen kahvinkeitinkin. Meitä oli kolme lasta, äiti toimi perhepäivähoitajana, teki ruoan kaksi kertaa päivässä, leipoi leivät ja pullat. Ei vaikuttanut koskaan jaksamattomalta. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on tämä hel**tin yksinäisyys mikä tässä vauva-ajassa väsyttää. Omat sukulaiset asuu kaukana ja miehen vanhemmat eivät auta koskaan lastenhoidossa. Kaipaan yhteisöllisyyttä!! Muutimme rivitaloalueelle koska toivoin tätä yhteisöllisyyttä. Edes vanhat munmot eivät tule juttusille vaikka yritän tehdä tuttavuutta. Pää alas vaan ja äkkiä ohi.

Eikö teillä päin ole perhekerhoja, seurakunnan tai vaikka MLL:n järjestämiä? Jos ei ole, niin perusta itse äitiporukka, joka tapaa kodeissa. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli rankan työpäivän jälkeen pitäisi mennä kotiin missä odottaa uusi työmaa? Olen sinkku, teen ma-pe normaalia työaikaa ja olen aivan loppu! Töiden jälkeen käyn lenkillä, siivoan, teen ruokaa ja makaan sohvalla. En missään nimessä jaksaisi perhe-elämää työni lisäksi vaikka perheen ehkä haluaisinkin. Työn ja perheen yhteensovittaminen on mahdoton ajatus. Ihan hirveä tunne joutua luopumaan ajatuksesta saada omia lapsia, mutta tähän on tultu.

Vuorotyöläiset vasta onkin juttu erikseen!

Itselläni omat vanhempani ovat sen ikäisiä että tarvitsevat lastensa apua ei nyt päivittäin mutta sanotaanko pari kertaa kuukaudessa. Ovat varmasti kiitollisia siitä että heillä on lapsia jotka auttavat heitä. Mitenkäs sinulla kun makaat siinä sohvalla 85 vuotiaana eikä oikein rollaattorillakaan pääse kunnolla etenemään. Tulisko sitä silloin mieleen etä kumpa silloin nuorena sohvalla makaamisen sijasta olisinkin maannut sängyssä jalat levällään niin olisi jotain jälkikasvua joka vanhaa mummoa auttaisi tarpeen tullen askareissa.

Ei tämäkään itsestään selvyys ole. Työksentelen vanhusten asumispalveluyksikössä, ja siellä on mummoja, jotka ovat hoitaneet ison lapsikatraan ja lapsenssa, eikä kukaan käy koskaan katsomassa. Sitten on näitä lapsettomia, jotka ovat elämänsä aikana ehtineet luoda sukulais- ja ystäväsuhteet, ja joita esimerkiksi naapurit ovat autelleet ennen hoitokotiin päätymistä. Heillä käy paljonkin vieraita. 

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhukset kuolisivat pois n. 75vuotiaina ei tulisi mitään vinoutumia.

Mutta kun pentele tahtovat elää yli satavuotiaiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua mutta olen tullut siihen tulokseen että meillä ei ole täällä enää aitoa yhteisöllisyyttä, joka uuvuttaa ihmisen. Suorita, suorita ja minä minä minä....

Olen asunut Afrikassa ja siellä perheessä usein lähes kymmenen lasta per äiti mutta eivät äidit ole samalla tavalla uupuneita kun täällä. Naiset hoitaa yhdessä lapsia. Yleensä äiti pääsee aina vessaan ja suihkuun rauhassa, tai käymään kaupungilla. Sekin on aika luksus juttu nyt kun itsellekin tullut tutuksi tämä pikkulapsiarki.

Heillä sanonta "koko kylä kasvattaa lapsen". Tämä Suomi niin ällöttävän yksilökeskeinen materialistinen paikka. Mut onhan täällä hyvääkin, esim. lämmin suihku ja jääkaappi.

Tämä on totta, Suomessa on käsittämättömän yksilökeskeinen kulttuuri. Aikuiselle ihmiselle on miltei häpeäksi olla läheinen esim. lapsuudenperheensä kanssa. Tai naisia ei katsota ehkä ihan niin paljon kieroon, jos kaveeraavat vanhempiensa kanssa, mutta sellaista miestä pidetään selvästi kummajaisena, mammanpoikana. Läheiset välit vanhempiin ovat monille turn off parisuhdemarkkinoilla. Ihmiset pitävät nuorena itsenäistymistä ylpeilyn aiheena, vaikka olisivat käytännössä siirtyneet suoraan vanhempiensa patojen äärestä Kelan maksamaan yksiöön. Niin kuin olisi jalompaa olla yhteiskunnan armopalojen varassa kuin oman perheensä.

Omat vanhemmat ja puolison vanhemmat nähdään vakavana uhkana omalle itsemääräämisvallalle. Sisaruksiin ei pidetä juurikaan yhteyttä, koska "pelkkä veriside ei merkitse mitään". Sukujoulut ovat tuskaa ja hampaiden kiristelyä, josta kaikkein kovimmat tyypit ovat sanoneet itsensä irti ja haistattaneet pitkät.

Minä en ole kyllä kokenut noin, vaan enemmänkin niin että vanhemmiltaan ja susaruksiltaan pitäisi sietää kaikkea. Ihminen, joka rajoittaa esim. edellämainittujen suhdetta lapseensa on kummajainen - puhumattakaan välien poikkilaitoista. Näin siis siellä oikeassa elämässä, eikä palstalla. Esimerkiksi yksi ystäväni on miehensä kanssa rajoittanut ihan hyvästä syystä anoppinsa kanssakäymistä heidän lapsen kanssa, ja koko suku painostaa "eikö se nyt voisi edes paria tuntia hoitaa pikku-Irmaa, kun hän niin nauttisi siitä". Ja kun ongelma on siinä, että pikku-Irmalle puhutaan aikuisten ongelmista ja muutenkin sopimattomia.

Itse olen kokenut omien lasten kanssa ongelmaksi sen, ettei apua saa ikinä omaan tarpeeseen tavallaan omilla ehdoilla. Isovanhemmat auttaa omilla ehdoillaan omista haluista lähtien. Aika usein oikeaan tarpeeseen ollaan jouduttu palkkaamaan apua tai maksamaan palvelusta. Vastasyntyneen kanssa tilanne on ollut naurettavimmillaan. Olisin tarvinnut sektion jälkeen kauppa-apua, niin mummo olisi halunnut hoitaa vauvaa sillä välin kun minä kävisin kävellen 2km päässä kaupassa. Kun olisi niiiiiiin ihana hoitaa vauvaa ihan yksin.

Tämä on niin naulan kantaan. Se ei ole apua, että ilmoitetaan lasten tulevan meille ajankohtana x, olkaa hyvä ja järjestäkää. Se on (olisi) apua, että voi pyytää hoitamaan lapsia ajankohtana, jolloin sellaista tarvitaan. Ero on näille suurten ikäluokkien isovanhemmille mahdoton ymmärtää, koska heille myös omat lapset eli lapsenlasten vanhemmat ovat palvelusväkeä, jota hyppyytetään surutta. Heillä ei ole ollenkaan sellaista toimintoa, joka tunnistaisi nuoren perheen omia tarpeita.

Ai että isovanhempien pitäisi unohtaa oma elämä ja perua kaikki omat suunnitelmat jos lapsiperhe sattuu tarvitsemaan apua? Aika itsekästä ajattelua. Ehkä olet jatkuvasti vinkumassa hoitoapua että saat itse omaa voimaantumisaikaa tai muuta nykymuodin mukaista paskaa.

Jokainen hoitaa ensisijaisesti kakaransa itse. Apua saa tarvittaessa pyytää, mutta ei saa loukkaantua jos apua ei juuri sille ajankihdalle ole tarjolla. Isovanhemmillakin saattaa olla oma työ tai harrastukset

No ottaen huomioon, että minut tuupattiin lapsena isovanhemmille aina, jos vanhemmilla suinkin oli parempaa tekemistä, niin juuri näin. Saisivat vuorostaan kantaa kortensa kekoon tässä dominopalikkaleikissä nimeltä elämä.

Minä en ole mitään järkevää hoitoapua saanut vanhemmiltani ikinä, hyvä jos järkevää hoitoa lapsuudessani. Rusinoita pullasta ovat kyllä olleet poimimassa. Loukkaantuvat, kun meille ei sovi hyppiä heidän systeemien mukaan. Kas kun meidän perheelläkin on omat työt, harrastukset ja huvimme, emmekä todellakaan voi esimerkiksi lähteä töistä kesken päivän käskyn saatuamme viemään lapsia mummeleiden huvitukseksi.

Ehei... ei vastavuoroisuus koske suuria ikäluokkia. Omat vanhemmat hoidatti minua n. 2-3 krt mummoilla joka VIIKKO, usein viikonloput mummolassa, kaikki koulujen lomat mummolassa alusta loppuun asti, ja keskellä vuottakin vanhemmat kävi 2-4 krt viikon lemmenlomilla ulkomailla kaksin, mummot hoitivat.

Nyt kun tulivat itse isovanhemmiksi muutama vuosi sitten niin heti topakasti sanottiin että kukin hoitakoon omansa (mikä vitsi!) ja että he nauttivat elämästä eivätkä jaksa alkaa osallistumaan.

Eivät jaksaneet tulla ladtrmme ristiäisiin, eivät syntyäreille, eivät jouluisin, tarkalleen ottaen eivät koskaan. Näkevät kerta vuoteen 30min, jotta ehtivät valokuvata lapsrnlapset, ja kuvia näytyäen suoraan valehdellaan tutuille että ” me niin hoidetaan, me niin autetaan”.

Edes synnytyksen ajaksi eivät suostuneet tulemaan vsikka tarjosin palkkaa, ilmoitettiin vasn että ”johan me sanottiin että emme sla auttamaan”.

V*ttu mitä k*sipäitä!

Ps. Ne omat vanhempansa (jotka auttoi lapsenhoidossa valtavasti aikanaan) nää isovnhemmat jätti luonnollisesti täysin heitteille...

Mä luulen, ja tämä on ihan silkkaa mutua, että osasyy näihin "itsekkäisiin isovanhempiin" on se, että heidän ikäluokalleen lapsia on vaan tullut, koska piti, ja koska ehkäisyn saatavuus on vielä ollut niin ja näin suuressa osassa maata. Nekin ovat päätyneet vanhemmiksi, jotka eivät sitä erityisemmin toivoneet ja odottaneet, ja ehkä juuri näiden on vaikea innostua lapsista myöhemminkään, mene ja tiedä. Nykyäiti taas on todella voinut valita, eikä hanki ei-toivottuja lapsia "menemään siinä sivussa", ja toivoo omistautumista.myös vanhemmiltaan. Ehkä nämä eri sukupolvien odotukset eivät vaan aina kohtaa?

Kyllä 70-luvulla jo ehkäisyä sai jos vaan halusi, ja sitä todella käytettiin! Suomen historian suurimmat ikäluokat synnyttivät pienimmät ikäluokat ikinä ihan viime vuosiin asti. Joten tuo oletus meni kyllä pieleen.

Mutta ehkäisypillereitä määrättiin vain naimisissa oleville, naimattomat eivät niitä saaneet. 

Kyllä nyt kuulostaa katkeroituneiten nelikymppisten tekosyyltä, ettei tarvi peiliin itseään katsoa. Tuli vissiin reissattua maailmalla vähän liikaa?

Löytyipä mielenkiintoinen ketju!

Paras tilanne olisi sellainen, jos kummallakin vanhemmalla olisi mahdollisuus tehdä osa-aikaisesti töitänsä pikkulapsivaiheen ajan. Näin kumpikaan ei syrjäytyisi työelämästä, perheellä olisi tarpeeksi tuloja ja aikaa ja energiaa sekä perheelle että työlle. Mutta aika harvassa työpaikassa osa-aikatyö on mahdollista. Tai sitten vain lääkärin diagnoosilla.

Olivatko lapset "helpompia" ennen? Tottelivatko lapset aiemmin vanhempiaan paremmin? Tuntuu että iso osa vanhempien väsymisestä johtuu siitä, että lapset ovat tottelemattomia ja muuten hankalia. Kun itse olin lapsi vanhempani olivat minulle auktoriteetteja ja tottelin kun he sanoivat jotain. En sotkenut enkä melunnut jos se kiellettiin. Autoin kotitöissä jos niin käskettiin. Sama oli veljelläni. Toki meistäkin oli vaivaa, mutta normiarki oli kaikkea muuta kuin kaaosta. Eikö lapsia osata enää kasvattaa?

Vierailija kirjoitti:

Kooste meikäläisen päivästä:

Lapset herätti klo. 6.20 (poikkeuksellisen myöhään)

Pissavaippojen poisotto ja pyllypesut, toisella pissaa sängyssä joten lakanat peittoa ja tyynyä myöten pois ja pesuun

Klo. 7.30 meillä oli jo syöty aamupalat ja ekat pyykit koneessa pyörimässä ja tiskikoneen täyttö, mies lähti töihin

8.00-> käytiin kaupassa,postissa (syksyvaatetta skideille), hakemassa matto pesulasta (pissattu), käytiin pyörälenkillä, pihalla leikkimässä, imuroin, totesin että sänky on edelleen märkä kun mies hikoilee öisin, lakanat sieltäkin pesuun, kuopus kaatoi maidot lattialle, lapset askarteli keittiönpöydällä niin että siihen ei mahtunut edes syömään ja paperisilppua lattiat täynnä, tein ruokaa, syötiin, lapset jätti puolet syömättä, ratkoin riitoja 2 minuutin välein, kuopus pissasi taas lattialle, kuopus levitti barbit, legot ja pelit lattialle sillä aikaa kun katsoin 30 min omaa ohjelmaa..

niin, siis en edes pysy kirjoilla siitä kaikesta hommasta mitä nämä "vapaapäivät" teettää kun olen lasten kanssa yleensä yksin. Tossa sohvalla odottaa viikon pyykit viikkaamista, kämppä on kuin mikäkin läävä vaikka siivoustunteja tällekkin viikolle on kertynyt jo useampi. Kuopus tekee pahojaan heti kun ei leikitetä ja isompi kärttää koko ajan pelikoneita. Koira odottaa kuselle pääsyä, mies tulee vasta klo. 19.00 kotiin.

Niin, siis, jos väsytte jo töistä (niinkuin minäkin väsyn) älkää hankkiko tätä rumbaa siihen oheen (niinkuin minä tein).

On ne rakkaita, mutta hitto vieköön minä en jaksa ja lapsetkin saa tästä perhe-elämästä varmaan ikuiset traumat.

Et kertonut lasten ikiä, mutta kävi mielessä, että onko nuoremmalta otettu vaippa liian aikaisin pois?

Meillä otettiin lapselta vaippa pois 2,5 -vuotiaana. Muutama vahinko kävi, mutta pian tajusi vessassa käymisen funktion. Nyt 2v 8kk ikäisenä täysin sisäkuiva.

Näihinkin on omat herkkyyskaudet, ja on ihan turhaa itsensä ja lapsen kiusaamista aloittaa liian aikaisin.

Ja lapsia ei kannata missään vaiheessa olla jatkuvasti leikittämässä ja toimimassa seremoniamestareina, eivät silloin osaa enää leikkiä itsekseen.

Ja btw, pistä lapset siivoamaan omat jälkensä. Voit toki auttaa, mutta lapsi siivoaa myös itse lelunsa/askartelun jäljet tms.

Vierailija kirjoitti:

Olivatko lapset "helpompia" ennen? Tottelivatko lapset aiemmin vanhempiaan paremmin? Tuntuu että iso osa vanhempien väsymisestä johtuu siitä, että lapset ovat tottelemattomia ja muuten hankalia. Kun itse olin lapsi vanhempani olivat minulle auktoriteetteja ja tottelin kun he sanoivat jotain. En sotkenut enkä melunnut jos se kiellettiin. Autoin kotitöissä jos niin käskettiin. Sama oli veljelläni. Toki meistäkin oli vaivaa, mutta normiarki oli kaikkea muuta kuin kaaosta. Eikö lapsia osata enää kasvattaa?

Tarvittava johdonmukaisuus voi puuttua, jolloin lapsi ajattelee, ettei mitään tarvitse totella.

Yllättävän usein lapsia ei myös esim. opeteta siivoamaan jälkiään, vaan äiti siivoaa kun "menee nopeemmin ja tarkemmin". Yllättäen lapsi ei kasvaessakaan opi siivoamaan jälkiään, kun ei siihen opeteta.

Luullaan myös lasten tarvitsevan 24/7 leikittäjää ja ohjaajaa, jolloin lapsen oma mielikuvitus ei pääse kunnolla kehittymään, ja jatkossa roikkuu jatkuvasti vanhemman lahkeessa kärttäen leikkimään.

Onkohan muuten koskaan näissä lapsiperheiden uupumuksissa kartoitettu, että kuinka monella on talon remontti/rakennus meneillään?

Siitä kun se pakka yleensä sortuu, kun työ, pienet lapset, isot lainat vailla joustovaraa, ja taloa rempataan kaikki pienetkin vapaahetket.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olivatko lapset "helpompia" ennen? Tottelivatko lapset aiemmin vanhempiaan paremmin? Tuntuu että iso osa vanhempien väsymisestä johtuu siitä, että lapset ovat tottelemattomia ja muuten hankalia. Kun itse olin lapsi vanhempani olivat minulle auktoriteetteja ja tottelin kun he sanoivat jotain. En sotkenut enkä melunnut jos se kiellettiin. Autoin kotitöissä jos niin käskettiin. Sama oli veljelläni. Toki meistäkin oli vaivaa, mutta normiarki oli kaikkea muuta kuin kaaosta. Eikö lapsia osata enää kasvattaa?

Tarvittava johdonmukaisuus voi puuttua, jolloin lapsi ajattelee, ettei mitään tarvitse totella.

Yllättävän usein lapsia ei myös esim. opeteta siivoamaan jälkiään, vaan äiti siivoaa kun "menee nopeemmin ja tarkemmin". Yllättäen lapsi ei kasvaessakaan opi siivoamaan jälkiään, kun ei siihen opeteta.

Luullaan myös lasten tarvitsevan 24/7 leikittäjää ja ohjaajaa, jolloin lapsen oma mielikuvitus ei pääse kunnolla kehittymään, ja jatkossa roikkuu jatkuvasti vanhemman lahkeessa kärttäen leikkimään.

Nimenomaan tuntuu ettei lapset sitoneet itseensä niin paljon aiemmin. Lapset saivat leikkiä itsekseen ja olla keskenään ulkona, ei ollut niin paljon ohjattua toimintaa. Lapsia ei passattu pilalle vaan annettiin vastuuta aiemmin ja pidettiin oikeasti kuria.

Niin. Milton Keynes vielä uumoili, että kehityksen myötä ihmiset tekisivät 15 tuntista viikkoa. Eipä ole vielä näkynyt. Maapallolle vaan haitallista turhaa duunia lisätty. Kaippa massat pysyy niin tarpeeksi tyytyväisinä, eivätkä horjuta nykyistä mallia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olivatko lapset "helpompia" ennen? Tottelivatko lapset aiemmin vanhempiaan paremmin? Tuntuu että iso osa vanhempien väsymisestä johtuu siitä, että lapset ovat tottelemattomia ja muuten hankalia. Kun itse olin lapsi vanhempani olivat minulle auktoriteetteja ja tottelin kun he sanoivat jotain. En sotkenut enkä melunnut jos se kiellettiin. Autoin kotitöissä jos niin käskettiin. Sama oli veljelläni. Toki meistäkin oli vaivaa, mutta normiarki oli kaikkea muuta kuin kaaosta. Eikö lapsia osata enää kasvattaa?

Tarvittava johdonmukaisuus voi puuttua, jolloin lapsi ajattelee, ettei mitään tarvitse totella.

Yllättävän usein lapsia ei myös esim. opeteta siivoamaan jälkiään, vaan äiti siivoaa kun "menee nopeemmin ja tarkemmin". Yllättäen lapsi ei kasvaessakaan opi siivoamaan jälkiään, kun ei siihen opeteta.

Luullaan myös lasten tarvitsevan 24/7 leikittäjää ja ohjaajaa, jolloin lapsen oma mielikuvitus ei pääse kunnolla kehittymään, ja jatkossa roikkuu jatkuvasti vanhemman lahkeessa kärttäen leikkimään.

Nimenomaan tuntuu ettei lapset sitoneet itseensä niin paljon aiemmin. Lapset saivat leikkiä itsekseen ja olla keskenään ulkona, ei ollut niin paljon ohjattua toimintaa. Lapsia ei passattu pilalle vaan annettiin vastuuta aiemmin ja pidettiin oikeasti kuria.

Sen itsekseen olemisen ei tarvitse olla ulkona, vasn sisätiloissakin voi opettaa lapsen itsenäiseksi. Kun vanhempi ei ole jatkuvasti hyörimässä, neuvomassa, ohjaamassa, korjaamassa jne. vaan antaa lapsen tehdä itsekseen.

Ja sotkuakin voi vähän yrittää sietää, kunhan lapsi korjaa jälkensä. Yksi päivä vähän alle 3v. poikani levitti kaikki kirjansa olohuoneen lattialle riviin, kippasi pikkuautot viereen ja alkoi asetella autoja kirjoille. Esitteli, että rakensi parkkipaikkaa 👍

Jos väsyttää, niin kannattaa lopettaa harrastukset, luottamustoimet, liialliset ystävyyssuhteet ja jos mahdollista lyhentää työpäivät 6 tuntiin. Näin jaksatte perhettänne ja saatte riittävästi unta kun menette ajoissa nukkumaan.