Onko tämä ihminen harhainen vai vain herkkä:

Herkkä oli.

Harhainen, ammattimaista hoitoa tarvitseva.

Harhainen? Jestas, mikä elämäntarina. En itse olisi jaksanut. Sitten joku ajattelee, että harhainen. Vähemmästäkin menisi. Ei se tee harhaista, että reagoi luonnollisesti. Sinä olet jos joku.

Ottamatta kantaa henkimaailman asioihin niin ihan varmasti tämä henkilö oli vaikeasti masentunut. Yhdentoista lapsen yh, osa lapsista täysorpoja, osa puoliorpoja. Huhhuh! Noihin aikoihin ei tunnettu masennusta, eikä ollut mitään yhteiskunnan tukiverkkoja, mielenterveyspalveluita, tuettuja lomia. Tietty jos sai sukulaisiltaan tai naapureistaan apua mut tyypillistä oli, että perheet oli jokaisella isoja, kun kunnon ehkäisyä ei ollut. Oliko maatilallinen? Siinä tapauksessa päälle eläinten ja tilan hoito, jossa lapset tietysti auttoivat, minkä pystyivät. Kumma, ettei esim. junaillut niitä ei-biologisia lapsia jonkun verisukulaisen luo - ehkä heitä ei ollut tai tämä tätisi hyväsydäminen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Harhainen? Jestas, mikä elämäntarina. En itse olisi jaksanut. Sitten joku ajattelee, että harhainen. Vähemmästäkin menisi. Ei se tee harhaista, että reagoi luonnollisesti. Sinä olet jos joku.

No kyllähän nuo kuolleiden mukana roikkumiset ovat harhoja. Vai uskotko itse tuollaisiin? En usko, että ap tarkoitti kysyä, oliko reaktio luonnollinen vai ei, varmaan kaikki ovat samaa mieltä, että normaali reaktio, kuuppahan tuossa leviää. Paitsi tämä ap:n sukulainen, joka ei halunnut kohdata sitä todellisuutta, että isotäti oli masentunut ja niin finaalissa, että alkoi kuvitella asioita. Onhan se tietty kivempi selittää tämä juttu erityisherkkyytenä ja meediokykynä tms.

Mulle tuli tästä mieleen että ehkä hän vain kuvasi suruaan noilla sanankäänteillä?

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tästä mieleen että ehkä hän vain kuvasi suruaan noilla sanankäänteillä?

Voi olla, koska en itse kuullut isotätini puhuvan tämmöisiä. Mutta sukulaiseni kuvasi, kuinka isotäti olisi kertonut tunteneensa edesmenneitten miestensä henkien läsnäolon vuosia, vaikka oli yrittänyt sanoa näille hengille, että menkää pois, te ette kuulu tähän maailmaan.

-ap

Aika moni ihminen on kokenut yliluonnollisia asioita...

Vai olisko vaan tarkoittanut "kuolleiden roikkumisella" sitä, että koki surua niin pitkään. Ehkä hänen uskomuksiinsa kuului se, että ihminen suree toisen kuolemaa niin kauan kuin kuollut hänessä roikkuu, eli niin kauan kun omainen kuollutta suree ns. aktiivisesti.

Joskus ei kannata kauheesti ylidiagnosoida asioita. Naisella oli 7 - 11 lasta hoidettavana (riippuen jäivätkö kuolleen puolison lapset hänen hoiviinsa), niin kyllähän siinä surua tuntee pitkän aikaa sitten kun aikaa suremiseen on. Ei tuossa ole edes aikaa masentua jos meinaa lapsensa hengissä pitää.

Ap, tämän asian pohtiminen osoittaa että omassa elämässäsi  on liian vähän täytettä. Et sä muuten tuhlais aikaa mihinkään noin typerään.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tästä mieleen että ehkä hän vain kuvasi suruaan noilla sanankäänteillä?

Hienosti kuvasikin suruaan, mietteitään. Pahat juorut leviävät niin että joku alkaa luonnollisesta asiasta vääntää toisesta harhaista, psykoottista tai muuta sontaa ap:n lailla.

Eihän tuo kommentti tarkoita muuta kuin että tunnetasolla roikkuvat mukana. Jokaisella leskellä kyllä kulkee se menetetty puoliso loppuelämän mukana jos on rakas ollut. Tokihan se kuormittaa arkea jos hoitaa lapsilaumaa ja siinä sivussa suree peräti kahta edesmennyttä puolisoa.

On teille elämä vierasta. Vai vielä harhoja....huh huh.

Vierailija kirjoitti:

Harhainen? Jestas, mikä elämäntarina. En itse olisi jaksanut. Sitten joku ajattelee, että harhainen. Vähemmästäkin menisi. Ei se tee harhaista, että reagoi luonnollisesti. Sinä olet jos joku.

Sinustako harhat miesten hengistä ovat luonnollinen reaktio? No tavallaan, tilanne oli sellainen, että tuommoiset harhat voivat kuulua kuvaan mutta olisihan hänen pitänyt saada hoitoa. Todellisuudentajun pettäminen ei ole tervettä, toivottavasti tällä naisella pysyi perusrealiteetit kasassa. Äitini kertoi, miten hänen lapsuudessaan sotaleskeksi jäänyt ison perheen äiti pimahti ja kuvitteli miehensä puhuvan heidän lastensa kautta. Hän yökausia istutti lapsia valveilla. Naapurit tähän koittivat parhaansa mukaan puuttua. Lopulta nainen vietiin mielisairaalaan ja lapset jollekin sukulaiselle.

Vierailija kirjoitti:

Harhainen, ammattimaista hoitoa tarvitseva.

No riippuu vähän siitäkin mitä sillä kuolleiden roikkumisella tarkoittaa. Se saattoi olla vain värikäs tapa ilmaista se, ettei suru päästä irti. 

Mutta vaikka olisikin kokenut joidenkin henkiolentojen olevan vielä läsnä, niin ei se ihmisestä välttämättä ammattimaista hoitoa tarvitsevaa tee, jos kuitenkin pärjää arjessaan. Onhan sitä tänäkin päivänä työelämässä ja perheenäiteinä ja -isinä ihmisiä jotka uskoo juttelevansa vaikka Jeesuksen tai enkeleiden kanssa harva se päivä, eikä niitä kaikkia mihinkään hoitoon tarvi laittaa.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni ihminen on kokenut yliluonnollisia asioita...

Kannattaa käydä esittelemässä ne skepsikselle, siellä on miljoona euroa tarjolla ensimmäiselle joka todistaa yliluonnollisen olemassaolon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harhainen? Jestas, mikä elämäntarina. En itse olisi jaksanut. Sitten joku ajattelee, että harhainen. Vähemmästäkin menisi. Ei se tee harhaista, että reagoi luonnollisesti. Sinä olet jos joku.

Sinustako harhat miesten hengistä ovat luonnollinen reaktio? No tavallaan, tilanne oli sellainen, että tuommoiset harhat voivat kuulua kuvaan mutta olisihan hänen pitänyt saada hoitoa. Todellisuudentajun pettäminen ei ole tervettä, toivottavasti tällä naisella pysyi perusrealiteetit kasassa. Äitini kertoi, miten hänen lapsuudessaan sotaleskeksi jäänyt ison perheen äiti pimahti ja kuvitteli miehensä puhuvan heidän lastensa kautta. Hän yökausia istutti lapsia valveilla. Naapurit tähän koittivat parhaansa mukaan puuttua. Lopulta nainen vietiin mielisairaalaan ja lapset jollekin sukulaiselle.

Kyllä aika monikin kokee läheisen kuoleman jälkeen että tämä on henkenä vielä läsnä, eikä silti ole yleisesti harhainen ja pystyy selviämään elämässään oikein hyvin. Esim. itseltäni kun kuoli koira, puolisen vuotta sen jälkeen kuulin öisin miten se tassutteli olohuoneessa, välillä kuului tömähdys kun se hyppäsi lattialle ja sitten kynsien rapinaa. Itse en usko henkijuttuihin joten ajattelin että on aivojen temppu, aivot muistaa niin vahvasti että sellaisia ääniä öisin kuuluu että kuulen niitä vieläkin. En kuitenkaan ajatellut että minulla mitään kauheaa ongelmaa on kun niitä kuulin. Enkä pitäisi sitäkään ongelmana jos joku, jolla on spirituaalisempi maailmankatsomus, tulkitsisi että kuollut oikeasti on henkenä läsnä ja siellä kummittelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harhainen, ammattimaista hoitoa tarvitseva.

Onhan sitä tänäkin päivänä työelämässä ja perheenäiteinä ja -isinä ihmisiä jotka uskoo juttelevansa vaikka Jeesuksen tai enkeleiden kanssa harva se päivä, eikä niitä kaikkia mihinkään hoitoon tarvi laittaa.

Olen huolissani kaikista noista ihmisistä, joiden kosketus todellisuuteen on noin löyhä.

Vierailija kirjoitti:

Vai olisko vaan tarkoittanut "kuolleiden roikkumisella" sitä, että koki surua niin pitkään. Ehkä hänen uskomuksiinsa kuului se, että ihminen suree toisen kuolemaa niin kauan kuin kuollut hänessä roikkuu, eli niin kauan kun omainen kuollutta suree ns. aktiivisesti.

Joskus ei kannata kauheesti ylidiagnosoida asioita. Naisella oli 7 - 11 lasta hoidettavana (riippuen jäivätkö kuolleen puolison lapset hänen hoiviinsa), niin kyllähän siinä surua tuntee pitkän aikaa sitten kun aikaa suremiseen on. Ei tuossa ole edes aikaa masentua jos meinaa lapsensa hengissä pitää.

 

OT mut mäkin olen ymmärtänyt, ettei ennen vanhaan masennuttu samalla tavalla kuin ennen, kun sille ei ollut aikaa. Sen sijaan trauma purkautui sit muulla tapaa, ainahan se purkautuu. Ihminen saattoi seota ihan kunnolla (oli paljon kylähulluja) tai sitten ihminen meni semmoiseen katatoniseen tilaan. Tai sit itsemurha, lapsenmurha. Ennen oli paljon väkivaltaisempaa, vaikka nyt muistellaan, että ennen oli rauhallista.

Kyllä jotkut aistii henkiä ja on herkkiä pienestä pitäen. Myös ajat olivat toiset. Henkimaailmaa ei ehkä silloin leimattu niin huuhaaksi, kuin nykymaailmassa, jossa tiede, lääketiede ja diagnosoiminen on suuressa arvossa.

Isotätisi on myös saattanut puhua ihan vain kuvaannollisesti, ihan vain kuvata surutyötä ja kuolleesta puolisosta henkistä irtipäästämistä noin. Silloin asioista puhuttiin varmaan hieman eri tavalla ja kielikin oli toisenlaista. Jos olet joskus nähnyt wanhoja sanomalehtiartikkeleita, niin hyvin hassuiltahan ne meistä nykyihmisistä näyttävät.

Varmaan hän oli masentunut mutta tuohon maailmanaikaan uskottiin paljon yleisemmin henkiin, kummituksiin ja muuhun vastaavaan kuin nykyään. Jos hän oli muuten about toimintakykyinen, niin tuo saattoi olla tapa käsitellä surua. Sen sijaan sukulaisesi ylitulkitsee oman elämänkatsomuksensa kautta nämä tunnereaktiot joksikin yliluonnolliseksi. Ihmisillä on taipumus sovittaa kaikki tieto osaksi omaa maailmankatsomustaan. Joku toinen olisi saattanut referoida, että kylläpä osasi hienosti metaforien kautta kuvata tuskaansa. Itse en näihin henkiolentoihin usko mutta tunnen monia, jotka uskovat, ja aika yleisesti sillä käsitellään jotain traumaa. Mieheni isä oli puolisoaan kohtaan väkivaltainen, ja yksi siskoista uskoo voivansa saada nyt jo edesmenneeseen isään henkisen yhteyden, ja isä tuonpuoleisesta sitten pyytelee anteeksi tekojaan. Onhan se terapeuttista.