Sairauksien pelko (hypokondria)

Mitä aapeelle tai muille ketjulaisille kuuluu?

37

Johtuu traumasta!

Löysin tämän ketjun tänään, ja on kyllä ihana lukea ihmisten tsemppiviestejä toisilleen. Itsellä on ollut taipumusta terveyteen liittyvistä asioista ahdistumiseen teini-iästä lähtien. Lukioiässä suurin murhe oli se, etten kyennyt luottamaan e-pillerien toimivuuteen > tein paljon testejä ja panikoin aiheesta usein. Pelot kärjistyivät 2v sitten saatuani kondylooman säädöltäni. Tajusin että ne mahdottomiltakin vaikuttavat asiat, kuten sukupuolitaudin saaminen, ovat täysin mahdollisia. Pelkäsin milloin mitäkin outoa luomea tai jälkeä kielessä. 1,5v kärsin jatkuvista päänsäryistä, paineesta toisessa ohimossa ja oudosta tunteesta toisella puolta kasvoja, joten aloin pelkäämään aivokasvainta. Ravasin kaikilla mahdollisilla erikoislääkäreillä, ja sain päänsäryt lähes kokonaan kuriin uudella tyynyllä, purentakiskoilla ja silmälaseilla. Outo tunne ohimolle jäi, mutta en enää jaksa murehtia sitä.. Päätä ei suostuttu kuvaamaan missään vaiheessa.

Tällä hetkellä pelkään 3kk sitten kyynärvarresta löytämääni 2-3 cm leveää matalaa pattia. Olomuotonsa, paikkansa, kokonsa ym mukaan se sopisi vaarattomaksi rasvapatiksi. En vain ole yhtään varma, onko se kasvanut tänä aikana - ja se olisi huonompi juttu. Kävin tänään yksityislääkärillä, joka kirjoitti lappuun lipooma?, muttei sanonut mulle siitä naamatusten mitään. Määräsi ultrattavaksi, mutta suositteli kysymään eka julkiselta hinnan (280e) takia.. Koska diagnoosista ei ollut lääkärin kanssa mitään juttua, vaan se meni jatkovaihtoehtojen pohdintaan, stressaannuin tuosta ihan saakelisti. Toisaalta pohdin, ettei se määräisi mua kuvattavaksi jollei olisi epäilystä jostain, mutta toisaalta lääkäri suhtautu asiaan tosi rennosti ja suositteli hitaampaa julkista ("ei kannata maksaa siitä turhaan yksityisellä"). Ja kuten joku aikaisemmin sanoi, nyt kun ei voi olla 100% varma, niin olettaa sen automaattisesti olevan se pahin vaihtoehto.. Ja samoin pelkään toisaalta, etten pääse julkisella ultrattavaksi, jolloin patti jää vaivaamaan.. Yksityisellä ne kai kuvaa helpommin rahan takia.. mieluiten haluaisin sen pois, sillä se osuu pöydän reunaan ollessani matalalla pöydällä tietokoneella..

Onko muilla kokemuksia pateista?

Mulla on aina ollut korvan takana pari sellasta pattia kuin kuvailit, mutta pikkusen pienempiä, max 1cm. Niitä ei oo koskaan tutkittu, enkä toisaalta oo ollut niistä huolissanikaan, yllättävää kyllä.

Mulle sanottiin aikanaan naistenklinikalla, että jos on pienikään epäily syövästä, niin asiat etenee sitten hyvin nopeasti. Lääkäri ois varmasti laittanut kiireellisenä, jos olisi katsonut, että jokin vakavampi vaihtoehto on. Ymmärtääkseni yksityisellä tosiaan laitetaan helpommin erinäisiin tutkimuksiin ja verikokeisiin ym. Riippuu lääkäristäkin varmasti.

37

Ihan helvettiä tämä luulosairaus. Elämänlaatuni kärsii todella paljon, kun en mitään uskalla tehdä ilman että pelkään että sattuisi jotain kamalaa. Tiedostan kyllä miten naurettavia pelkoni ovat, mutta jotenkin en vaan osaa irtaantua niistä. Typerää tuhlata ainutlaatuista elämää pelkäämällä kuolemaa, joka on väistämättä edessä halusi tai ei, mutta en vaan voi itselleni mitään :(

Olen palannut lukemaan tätä ketjua monta kertaa vuosien varrella. Ilmeisesti muutama muukin on palannut. Yleensähän nämä vauvapalstan keskustelut vain unohtuvat kirjoittajiltakin. Ihana tsemppihenki täällä. On se jännä, miten samanlainen logiikka meillä on näissä pelkoajatuksissa. Mulla on just pelkopuuska päällä. Olen semmoinen ihminen, joka saattaa ihan muutamassa päivässä ehtiä pelkäämään useita sairauksia itsellä ja omaisilla. Tällä hetkellä on kauhu ja paniikki miehen terveydestä. Tämä on todella raskas tapa elää.

Täällä myös yksi samoja ajatuksia elämänsä läpikäynyt. Välillä on parempia kausia ja välillä huonompia. Raskas tapa elää. Itsellä tähän on johtanut mm läheisen pitkään eri syöpien kanssa eläminen sekä muiden läheisten sairaudet. Näiden lisäksi itselläni on myös rintasyövälle altistava geenimuutos. Joko joku on keksinyt että miten tästä pelosta pääsee eroon?

Lohdullinen keskustelu. Luulosairaus ovat tehnyt elämästäni helvettiä jo muutaman vuoden ajan. Jatkuvasti diagnosoin itselläni jonkun tappavan taudin ja itkeskelen hysteerisenä päivät kunnes maksan satasia yksityiselle lääkärille vain kuullakseni, että kyseessä on tuskin mitään vakavaa. Useimmiten diagnoosini kiertävät kehää rintasyövän, suolistosyövän ja imusolmukesyövän ympärillä, mutta parin vuoden aikana olen ollut vakuuttunut myös mm. maksasyövästä, munasarjasyövästä, virtsarakon syövästä, kilpirauhasen vajaatoiminnasta, reumasta, ennenaikasista vaihdevuosista (olen 31v.), sarkoomasta, borrelioosista ja pahanlaatuisista luomimuutoksista.

Joka kerta hätääntyessäni uudesta asiasta vakuuttelen itselleni, että kunhan tämä vaiva on selvitetty, voin elää rauhassa enkä panikoi turhasta. Harvoin silti menee edes paria päivää ennen kuin havaitsen jälleen uuden patin, ihomuutoksen tai tuntemuksen, joka syöksee minut pakkomielteisen googlailun ja hysterian kierteeseen. Voisi luulla, että kymmenien vääräksi todettujen diagnoosieni jälkeen osaisin suhtautua ongelmiini järkevämmin, mutta oikeastaan se vain pahentaa asiaa. Ajattelen, että koska oireeni ovat osoittautuneet harmittomiksi niin monta kertaa, ei hyvä tuurini voi jatkua ikuisesti. En myöskään pysty luottamaan lääkärien arvioihin. Olen esim. tutkinut ultraäänikuviani ja vakuuttunut siitä, että lääkärin toteama normaali kysta näyttää ennemminkin rintasyövältä (minulla ei todellakaan ole mitään alan koulutusta!). 

Vaikka tiedostan järjettömyyteni ja hypersensitiivisyyteni, en pääse ongelmasta eroon. Hypokondria on hirveä vaiva ja rajoittaa elämääni kauheasti. En uskalla enää edes matkustaa, koska näen vain päässäni kauhuskenaarioita siitä, että huomaisin rinnassani patin tai ulosteessa verta ollessani jossain pikkukylässä kahden viikon rantalomalla, enkä pääsisi saman tien lääkäriin. Luulen hypokondrian linkittyvän paniikkihäiriööni ja masennukseeni, koska "syöpiä" ja muita löytyy sitä useammin, mitä heikommalla tasolla mielenterveyteni on. Silti en voi olla ajattelematta: "Mitäpä jos tällä kertaa kyseessä onkin *tappava sairaus* ja nyt sivuutat sen..." Tämä on ihan hirveää!

Vierailija kirjoitti:

Lohdullinen keskustelu. Luulosairaus ovat tehnyt elämästäni helvettiä jo muutaman vuoden ajan. Jatkuvasti diagnosoin itselläni jonkun tappavan taudin ja itkeskelen hysteerisenä päivät kunnes maksan satasia yksityiselle lääkärille vain kuullakseni, että kyseessä on tuskin mitään vakavaa. Useimmiten diagnoosini kiertävät kehää rintasyövän, suolistosyövän ja imusolmukesyövän ympärillä, mutta parin vuoden aikana olen ollut vakuuttunut myös mm. maksasyövästä, munasarjasyövästä, virtsarakon syövästä, kilpirauhasen vajaatoiminnasta, reumasta, ennenaikasista vaihdevuosista (olen 31v.), sarkoomasta, borrelioosista ja pahanlaatuisista luomimuutoksista.

Joka kerta hätääntyessäni uudesta asiasta vakuuttelen itselleni, että kunhan tämä vaiva on selvitetty, voin elää rauhassa enkä panikoi turhasta. Harvoin silti menee edes paria päivää ennen kuin havaitsen jälleen uuden patin, ihomuutoksen tai tuntemuksen, joka syöksee minut pakkomielteisen googlailun ja hysterian kierteeseen. Voisi luulla, että kymmenien vääräksi todettujen diagnoosieni jälkeen osaisin suhtautua ongelmiini järkevämmin, mutta oikeastaan se vain pahentaa asiaa. Ajattelen, että koska oireeni ovat osoittautuneet harmittomiksi niin monta kertaa, ei hyvä tuurini voi jatkua ikuisesti. En myöskään pysty luottamaan lääkärien arvioihin. Olen esim. tutkinut ultraäänikuviani ja vakuuttunut siitä, että lääkärin toteama normaali kysta näyttää ennemminkin rintasyövältä (minulla ei todellakaan ole mitään alan koulutusta!). 

Vaikka tiedostan järjettömyyteni ja hypersensitiivisyyteni, en pääse ongelmasta eroon. Hypokondria on hirveä vaiva ja rajoittaa elämääni kauheasti. En uskalla enää edes matkustaa, koska näen vain päässäni kauhuskenaarioita siitä, että huomaisin rinnassani patin tai ulosteessa verta ollessani jossain pikkukylässä kahden viikon rantalomalla, enkä pääsisi saman tien lääkäriin. Luulen hypokondrian linkittyvän paniikkihäiriööni ja masennukseeni, koska "syöpiä" ja muita löytyy sitä useammin, mitä heikommalla tasolla mielenterveyteni on. Silti en voi olla ajattelematta: "Mitäpä jos tällä kertaa kyseessä onkin *tappava sairaus* ja nyt sivuutat sen..." Tämä on ihan hirveää!

Olen todella pahoillani puolestasi! Tiedän mielestäni ihan oikeasti, miltä sinusta tuntuu. Minulla on nyt rauhallisempi vaihe menossa, joten uskaltaisin lohduttaa sinua sanomalla, että helpotusta on luvassa, kun löydät oikeanlaista apua. Ehdottaisin, että etsisit, vaikkapa yksityiseltä puolelta luotettavan lääkärin, joka pysyisi jatkossakin samana. Hänelle voisit sitten varailla soittoaikaa, kun huolestut oireistasi. Myös lääkitystä on mahdollista miettiä. Jos asut pk-seudulla, voin suositella sinulle ihanaa ja empaattista lääkäriä, joka käsittääkseni tekee töitä myös julkisella puolella (mikä ainakin lisää omaa luottamustani lääkäriin).

Kyllä se vielä siitä, todella!

T.37

Ps. Pystytkö mitenkään olemaan googlaamatta? Meille maallikoille se on yks helvetin esikartano. Mikä tahansa oire on googlen mukaan tappava. Mä olen onnistunut jättämään googlailun kokonaqn pois ja se on helpottanut todella. Otat sit yhteyttä ainoastaan sun omaan lääkäriin, johon voisit luottaa.

T.37

Vain lääkityksellä olen päässyt oireista eroon. Suosittelen kokeilemaan, koska tuo on ihan kauheaa pelkoa koko ajan 😟

Olen lukenut pitkään tätä keskustelua. Nyt uskaltaudun kirjottamaan. Olen kärsinyt hypokondriasta ainakin 10 vuotta. Olen tänä aikana käyttänyt tuhansia euroja lääkäreihin (esimerkkinä nyt vatsan uä kun pelkäsin syöpää, pään mri kun pelkäsin ms-tautia, jalkojen uä kun pelkäsin veritulppaa, suolen tähystys kun pelkäsin syöpää, ym ym).

Nyt olen tokaa kertaa raskaana ja raskaus on aktivoinut minulla ihan kauhean ahdistuksen ja pelot. Olen nyt 3 viikkoa sairaslomalla.

Olen täysin, 100% varma että minulla on lymfooma. Minulla on rintakipua, hikoilua, kutinaa, yskää. Keuhkokuva jo otettiin, se oli normaali. Verikokeet normaalit. Mitä seuraavaksi? Olen ihan lamaantunut kun ajattelen että kohta 3 vuotiaani jää ilman äitiä, samoin vauva, jos se nyt edes kerkiää syntyä ennenkun syöpä vie voiton.

Minullakin tuota hypokondria tyyppistä oireilua, ja sitä ei auta se, että minulla ihan oikeasti on jonkinlainen autonomisen hermoston toimintahäiriö, joka aiheuttaa kaikenlaista oirehdintaa jota sitten säikähdän. Noidankehä, mutta olen oppinit jollain kai pärjäämään tämän kanssa.

Olin tänään verikokeissa. Crp on korkeampi kun yleenä. Se oli nyt 4 , yleensä 1!

Onko sulla muuta tekemistä kuin keksiä noita oireita?

Pitää mennä selvittämään ne juurisyyt mistä kaikki lähti.

Ahdistunut äiti, tuo tulehdusarvohan on varsin normaali vielä ja eikös se voi muutenkin vaihdella päivän mittaan. Tuosta en kyllä nyt yhtään olis huolissani! Jos Sinulle on taloudellisesti mahdollista, etsi hyvä luottolääkäri (mun mielestä yksityiseltä on siks hyvä, että vaihtuvuus on vähän pienempää - voi saada pysyvän hoitosuhteen), jolle selvität tilanteesi ja johon voit aina olla yhteydessä. Ja pk-seutulaisille voinkin suositella yhtä lääkäriä.

T.37

Mielellään otan lääkärisuosituksen vastaan.

Haluaisin että tämä jo helpottaisi, tämä pilaa koko odotusajan ja joulun odotuksen :/

Ahdistunut äiti 87 kirjoitti:

Mielellään otan lääkärisuosituksen vastaan.

Haluaisin että tämä jo helpottaisi, tämä pilaa koko odotusajan ja joulun odotuksen :/

Olen lukenut paljon pakko-oireista ja etenkin juuri tämäntyyppisistä oireista ja yksi keskeinen apu oireisiin on se, että hypokondrikolla on yksi ja sama, pysyvä lääkäri tai joku terveydenhuollon ammattilainen, joka voi ottaa kantaa oireisiin ja hoitosuhde on siis nimenomaan luottamuksellinen tai pysyvä. Mullahan oli aiemmin psykiatrinen sairaanhoitaja, joka tarvittaessa varasi mulle lääkäriajan (julkiseen tk:seen), mutta vaihtuvuus on suurta, eikä sitten enää löytynyt luottamuksellista suhdetta uuden psyk. sh:n kanssa. Aloin siis etsiä lääkäriä yksityiseltä puolelta, jotta hoitosuhde voisi olla pysyvämpi. Tein näin: varasin tupla-ajan (20+20 min) ja kerroin vastaanottokäynnin alussa, että olen usein hyvin huolissani terveydestäni ja tietyistä oireista. Kun oireet on tutkittu, tulee uusia oireita. Mitkään laajamittaiset tutkimukset eivät siis auta pidemmällä tähtäimellä. Tällä hetkellä oireeni ovat nämä ja nämä ja pelkään tätä ja tätä (pelkäsin tiettyä syöpää). Lääkäri kyseli oireistani lisää, teki joitakin tutkimuksia ja totesi huoleni olevan aiheeton tietyillä perusteella. Sovimme, että voin ottaa häneen yhteyttä uudelleen. Varasin viikon päähän soittoajan, koska olin ahdistunut siitä, etten ollut muistanut kertoa kaikista oireistani. Hän kuunteli ja kommentoi. N. kolmen kuukauden jälkeen kävin hänen vastaanotollaan uusien oireiden vuoksi. Hän jälleen kyseli lisää ja perusteli, miksi minulla ei hänen nähdäkseen voi olla kyseistä sairautta. Tiedän, että voin ottaa häneen aina yhteyttä, jos haluan. Olen tuon vastaanottokäynnin jälkeen soveltanut onnistuneesti "kerrasta poikki" -kirjan ohjenuoraa: kun epäilys valtaa mieleni, ajattelen tiukasti: ei, en ajattele asiaa nyt, ajattelen tätä myöhemmin. Olen siis nyt useamman kuukauden pärjännyt pelkästään tällä. Lykkään aina ja aina vain myöhemmäksi niin kauan kuin pystyn. Nyt on mennyt useita kuukausia ilman jatkuvaa ahdistusta.

https://www.terveystalo.com/fi/References/Specialist/?Specialist=40009&…

Kerro, miten meni! Sinun ei tarvitse kärsiä, kun apuakin on saatavilla!

t. 37

Minulla pelottaa aivosyöpä, kun päätä on kivistänyt toista viikkoa. Näkökin tuntuu heikenneen. Kävin lääkärillä ja otettiin labroja. Löytyi lievästi kohonneet tulehdusarvot mutta en silti saa syöpää mielestäni vaikka kyseessä on todennäköisesti jokin virusperäinen tauti. Koronatesti negatiivinen. Vuosi sitten keväällä olin varma, että minulla on joko vatsasyöpä tai paksunsuolensyöpä, kun laihduin vähän (olen läski) ja ripuloin jonkin verran. Tehtiin molempiin tähystykset eikä mitään pahanlaatuista löytynyt. Olin jo varma kuolemastani ennen noita tähystyksiä. En kuitenkaan murehdi jatkuvalla syötöllä mutta selvästi nyt kun on stressi ennen joululomaa aivot alkaa tuottamaan uhkakuvia.

Hei taas, täällä 188.

Kun kirjoitin viestini viime marraskuussa, päätin sen jälkeen, että nyt saa riittää: en googlaa oireita ja diagnosoi itseäni vaikka mikä olisi. Jonkin aikaa se oli todella vaikeaa, koska "oireita" ilmaantui entiseen malliin, mutta muutaman viikon jälkeen helpotti. Masennukseni ja mielenterveyteni yleisesti oli myös talven aikana paljon paremmassa tolassa kuin pitkään aikaan. Vaikea sanoa vaikuttiko se hypokondrian laantumiseen vai toisinpäin. Kulkevat varmaankin käsi kädessä.

Sitten keväällä osittain vahingossa tuli ilmi eräs ihan oikea terveyshuoli (ei mikään henkeä uhkaava), joka räjäytti hypokondrian jälleen taivaisiin. Tämä terveyshuoli saatiin hoidettua, mutta sen jälkeen onkin taas joka viikko ilmennyt jokin uusi akuuttia lääkärikäyntiä vaativa ongelma, yleensä omasta mielestäni joku syöpä missä kehonosassa milloinkin. Aina "oireet" vastaavat lähes täydellisesti taudinkuvaa ja lisääntyvät sitä mukaa kun aiheesta luen.

Tällä hetkellä riudun rintasyövän pelossa ja vaikka tiedän, että olen diagnosoinut itseni kuolemansairaaksi peräti kymmeniä kertoja, huomaan ajattelevani, että "tällä kertaa asia on varmasti toisin". Olen muuten aivan normaali, koulutettu 32-vuotias, ja on hirveän vaikea ymmärtää miten epärationaaliseksi ja järjettömäksi taannun aina kun kyseessä on jokin terveyshuoli.

Toivon, että avautumiseni tänne antaisi minulle jälleen voimia taistella tätä hypokondrian hirveää kurimusta vastaan. Kannustan kaikkia teitä lopettamaan googlailun vaikka väkisin, siitä oli minulle ihan oikeasti apua.