Sairauksien pelko (hypokondria)

Edellinen jatkaa.

Korostaakseni tämän kaiken oireilun älyttömyyttä, tässä lista sairauksista joita olen tosissani pelännyt kevään ja kesän aikana (minua itseäni helpottaa lukea muiden "diagnooseja" kun ymmärtää ettei ole ainoa samojen asioiden kanssa kamppaileva ihminen): 

Rintasyöpä, tulehduksellinen rintasyöpä, kielisyöpä, nenänielun syöpä, aivokalvontulehdus, haimasyöpä, myelodysplastinen syndrooma, leukemia, lymfooma, aplastinen anemia, suolistosyöpä, kohdunkaulansyöpä, nivelreuma, keuhkosarkoidoosi, rytmihäiriö ja sydänkohtaus

No, täällä toinen, joka on pelännyt suolistosyöpää, kohdunkaulansyöpää, munasarjasyöpää ja just jotain nielu/henkitorvi/keuhko + sydänjutut. Mä en ikinä koskaan googleta mitään! Tosi hienoa, jos pystyt (pystytte) kans olemaan googlaamatta.

37

Mulla sama :/ pieni mustelma on mulle syöpää samoin flunssasta tullutta yskää luulen heti keuhkoahtaumaksi.

Itsellä ollut lapsesta asti kuolemanpelkoa. Eniten pelkäsin maailmanloppua ja valvoin öitä hereillä kauhuissani. 4:llä luokalla putosin kiipeilytelineestä, en hetkeen saanut henkeä ja tunsin ptkän aikaa sen jälkeen ettei kaikki ole kunnossa, oli painajaisia, hengenahdistusta ja palan tunnetta kurkussa. Samoin kun ampiainen pisti kaulaan ajattelin, että kuolen. Isoisäni kuoli syöpään ollessani 8-vuotias, sen käsitteleminen oli vaikeaa. Näitä muistellessa mietin, että ongelma on alkanut jo nuorena.

Itselläni on todettu migreeni ollessani 7. luokalla, endometrioosi ollessani parikymppinen (hormonikierukka on auttanut paljon), sairastan masennusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja minulla on yleinen ahdistuneisuushäiriö, olen syönyt lääkkeitä vuodesta 2008. Vasen kylkeni on oireillut aina, useimmiten kiristävä tunnen kun on stressiä. Tutkimuksissa ei löydetty mitään. Valitin vaivaa jo ollessani 14v, näin paljon unia, että kylkeni painuu kasaan. Perheessäni on paljon psyykkisiä sairauksia, varsinkin pakko-oireista ajattelua. Olen allerginen kissoille, mieheni kissa on lievästi allergisoiva, allergia-oireet leimahtavat turkinvaihdon aikaan ja olo on flunssainen.

Noin kolme vuotta sitten mieheni äiti kuoli keuhkosyöpään. Taisin sen jälkeen seota hieman, koska nämä vuodet ovat olleet raskaita. Pelkäsin ensin olevani raskaana, vaikka minulla on kierukka (emme halua lapsia), siitä vähän aikaa eteenpäin olin varma, että satunnaisen tupakoinnin takia minulla on keuhkoahtauma (kylkeni vaivasi pitkään ja oli kuivaa yskää). Aloin kärsimään myös kroonisesta nokkosihottumasta. Noin vuosi korona epidemian alun jälkeen pelkäsin sairastuneeni ja kävin testeissä monta kertaa (stressistä kurkkuni tuli tosi kipeäksi), en luottanut tuloksiin. Lopulta sekosin täysin kuolemanpelkoon, sain paniikkikohtauksia enkä pystynyt syömään oksentamatta. Pari viikkoa tunsin olevani suht koht irrallani kaikesta ja olin paljon sairaslomalla töistä. Jumituin myös täysin muihin ahdistaviin ajatuksiin.

Tässä kuussa koin elämäni ensimmäisen hammastulehduksen ja pilkistävä viisaudenhammas leikattiin (ikinä ei ole ollut reikiä tai muita operaatioita). Sen jälkeen niskani menivät pahaan jumiin kun jännitin leikkaushaavan parantumista, viimeisen viikon on ollut migreeniä, jännityspäänsärkyä ja huonoa oloa päivittäin (mahdollisesti myös lääkkeistä), joka on saanut ajattelemaan mm. aivokasvainta. Yöllä mietin, että sydämeni pysähtyy kunnes rauhoitun verenpaineen mittauksella. Välissä ehdin stressata, että jalassani on valtimotukos. Kävin useasti lääkärissä ja diagnoosi tosiaan niskajumi. Tänään olen pelännyt suusyöpää kun vihdoin lakkasin pelkäämästä aivoissani olevan vikaa. Stressistä kylkeni on taas kipeä ja oloni flunssainen, koska olen hädintuskin syönyt tai nukkunut enkä ole muistanut ostaa antihistamiinia allergiaan. Usein mietin mitä tästä elämästä tulee ja kuinka mieheni ja äitini jaksavat minua.

Lääkärille on usein vaikea mennä, koska pelkään ettei minua tutkita vaan katsotaan luulosairaaksi. Tiedostan "pikkuhiljaa" olevani ja siksikin lääkärissäkäynti hävettää. Terapiassa olen käynyt pienen ikäni, mutta tällä hetkellä Kelan tukema terapia on loppunut.

Yksi hyvä neuvo täällä oli, että voisin tosiaan antaa mieheni googlettaa puolestani, jos haluan tarkistaa jotain terveyteen liittyen.

Hei Muse! Olen todella pahoillani puolestasi. Kuulostaa niin raskaalta (ja myötäelän myös omien kokemuksieni kautta). Paras hoitokeino olisi luotettava lääkäri. Itse kävin just silmäoireen (aivokasvainpelon) takia, ja samana päivänä löysin ihomuutoksen käynnin jälkeen. Eikö tämä koskaan lopu...myös kuivaa yskää on, ja mietin kans keuhkosyöpää. Toinen vaihtoehto on närästys.

T.37

Hypokondrian suomalainen nimi on luulotauti.

Hei!

Itselläni alkoi lapsen syntymän jälkeen kuoleman pelko tai lähinnä syöpien pelko. Olen aiemmin ollut mielenterveys puolella töissä ja ymmärrän ettei tässä ole enää mitään järkeä. Asuin joskus talossa missä oli nykytietämyksen mukaan vaarallisia rakennusmateriaaleja ja nyt mietin minkä syövän niistä tulen vielä saamaan. Välillä saan ajatukseni kasattua ja sitten se taas alkaa.

Nostetaanpa taas ketjua. Ihana että on kohtalotovereita, muut osaavat niin hyvin sanoittaa sen mitä itse tunnen. Minulla sairauksien pelko kohdistuu sekä omaan että lasten terveyteen, jota pahentaa se, että meillä on olemassa olevia sairauksia ja kaikenlaista muutakin pientä on lapsilla tutkittu (vaikkakin todettu vaarattomaksi) matkan varrella.

Olen lapsesta saakka pelännyt sairauksia, minulla oli usein pääkipua johon en saanut aikuisilta apua eikä kukaan ottanut vakavasti. Pelkäsin kaikkea Aidsista syöpään. Siitä on varmaan jäänyt aikuisuuteen asti tunne, että olen ihan yksin sairauksien ja vaivojeni kanssa. Jos vaikka joku asia tutkittaisiinkin, niin oletan että sieltä tulisi vaan joku diagnoosi ja voivottelua. Asialle ei enää voisi enää juurikaan mitään, vaan se olisi menoa sitten.

Hei 208, minulla on täysin sama kokemus: lapsena migreeniä, jo 10v alkaen, ja sain kärsiä yksin. Uskon, että se on osaltaan vaikuttanut siihen, miten ajattelen. "Normaali" ihminen voisi suojautua psyykkisesti ajattelemalla, että jos sairastuu, saa apua ja sairaus hoidetaan.

37

Olen poikkeuksellisesti mies tässä ketjussa. Minulla on vakava ALS-pelko. Lihasten nykiminen, jolle löytyy muitakin selityksiä, aiheuttaa syvää levottomuutta. Tänään luin (virhe) taudista ja muutamassa tunnissa uusi tautiin sopiva oire ilmaantui.

Voiko todella olla, että pelko itsessään kehittää tautiin sopivan oireen, kun sellaisesta oireesta kuulee?

Minulla on luultavasti keskivaikea ahdistuneisuushäiriö ja olen sairastellut paljon viimeisen vuoden.

Kaverilla oli kuukausien ajan oire jota ei ottanut vakavasti - kunnes tänään luki, että oireelle on muka vain kaksi vaihtoehtoa (joista eka älytön) ja toinen niistä on syöpä. Siivosi kodin kuin viimeistä kertaa... Sai lopulta lääkäriajan varattua (satoja euroja), uppoutui työhön ja kävi lenkillä, jonka aikana tajusi että yksi oirekuva ei ole "varma syöpä" - vaikka joku ulkomaalainen lääkäri netissä niin kirjoittikin. Mutta se tunne, jos tajuaa, kuinka pienestä henki voisi olla kiinni, ellei käy säännöllisissä tarkistuksissa tai piittaa kroonisista oireista.

Ei kovin aktiivinen ketju, mutta olkoot. Pakko oli tulla sanomaan, että tämä mielenterveyden häiriö vie kaiken elämänilon, kun se oikein pahaksi pääsee.

Minä olen kärsinyt tästä vaivasta pian 5 vuotta. Välillä on lievempiä kausia ja välillä sitten kieriskelen hirveissä ahdistuksissa. En ymmärrä mikä tämän laukaisi minulle, sillä ennen mua ei pelottanut oikeastaan mitkään sairaudet enkä muutenkaan ajatellut juuri sairauksia lainkaan.

Minulla on myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja traumataustaa, mutta ne ei ole mitään siihen verrattuna, kun pelkokausi iskee. Kaiken lisäksi pelkään vielä lääkärissä käyntiä, osittain tuon sosiaalisten tilanteiden pelon takia. Joudun siis kärvistelemään pelkojeni kanssa yksinään. Tuntuu, että mieli olisi vain pelkkä pelkovankila mistä ei ole ulospääsyä.

Olen pelännyt vuosien varrella niin monia sairauksia, verenmyrkytystä, syöpiä, aivokasvainta, mahahaavaa jne. jne. Kukaan lähipiiristäni ei ymmärrä miten oikeasti paha tämä mielenterveyden häiriö on. Kaikki ovat kyllästyneet valitukseeni, mutta kun se vaan tuntuu itsestäni niin pelottavalta!

Olen käynyt 3 vuoden terapian, josta ei ollut juurikaan hyötyä tähän vaivaan. Olen kokeillut hengitysharjoituksia, mindfullnessia ja lukenut self-help-kirjoja. Lääkitys, Seronil, poisti suurimman osan sairauden pelosta pariksi vuodeksi. Nyt olen vähitellen lopetellut sitä, kun luulin, että olen parantunut. Just joo, pelot tulivat rytinällä takaisin, kun vähensin oikein pieneen annokseen. Ainoa mikä vienyt kokonaan pelon mennessään on rauhoittavat ja alkoholi. Valitettavasti tuo alkoholin käyttökin on lähtenyt lapasesta, kun en kestä enää olla siinä pelkovankilassa omassa mielessäni. Ainakin hetkeksi saan rauhaa, kun juon muutaman annoksen alkoholia.

Kiitos, jos joku jaksoi lukea. Olisi niin kiva saada joltain vertaistukea, mutta tämä ketju taitaa olla kuollut jo. Taisi siis jäädä monologiksi itseni osalta. Tsemppiä meille kaikille kuitenkin.

Mulla myös. :((

Tiedän, että minulla tämä luulosairaus liittyy lapsuuden tapahtumiin. Äitini oli kovin epävarma monissa asioissaan ja tukeutui aina kaikissa asioissa minuun. Isäni taas puolestaan vahvaluonteisempi, narsistinen, mutta myös on halunnut neuvojani sellaisissa asioissa, joihin lapsen ei pitäisi joutua ottamaan kantaa. Eli minulle on jäänyt jokin turvattomuuden tunne. Näiden sairauksien ja oireiden jatkuva tarkkailu on jonkinlainen "turvariepu".

Sitä en vain tiedä miten tästä pääsee eroon....

Nostan, hyvä ketju, niin tutunkuuloista. Vieläkö on pelkääjiä linjoilla? Itsellä valtava paniikki päällä.

Nosto pitkän ajan päästä. Tämä on hirveä sairaus joka vie kaiken elämänilon. Kun yhdestä tutkimuksesta saa puhtaat paperit, alkaa toinen oire ja tulee toinen "syöpä."

Ahdistus vielä lisää fyysistä oireilua ja kierre on valmis.

Auttaako tähän muu kuin mielialalääkitys?