Miten voin tukea lapsen kaverisuhteita? Kysy ja keskustele, MLL:n auttavien puhelinten työntekijät vastaavat 16.8. klo 13–16!

Lähettääkö ne sieltä sitten kavereita?

Välttämällä avioeroja ja muuttoja.

Jo yksikin muutto lapsuuden ja nuoruuden aikana voi aiheuttaa ulkopuolisuuden kierteen. Lapsi ei sopeudu uuteen ympäristöön ja tällöin sisäistää ulkopuolisuuden käyttäytymismallin jota kantaa jatko-opintoihin ja työelämään asti. Lapselle on parasta on elää koko nuoruutensa samassa ympäristössä ja muodostaa turvallisia ystävyysuhteita joiden mukana voi kasvaa ja kehittyä.

Muuttaminen nuorena on yhdistetty aikuisiän mielenterveysongelmiin ja heikkoihin kiintymyssuhteisiin.

Lapseni ei saa kavereita koska on lihava. Joutuu käyttämään kahta eri lihottavaa lääkitystä, jotka vaikuttavat myös fyysiseen suorituskykyyn.

Poikani oli yksinäinen jo päiväkodissa. Ala-asteiässä oli ryhmäterapiaa. Ei auttanut. Ei vaikuttanut sosiaalisuuteen. Yksi kaveri oli mutta nyt yläkouluun siirtyessä tämä meni eri kouluun. Nyt poika taas ihan yksin. Miten tästä eteenpäin?

Joskus ei auta, vaikka lapsi olisi kuinka sosiaalinen. Jatkuva porukasta pois jättäminen ja kaverittomuus on pienen koulun suuri musta ongelma. Joskus siitä alle kymmenen lapsen joukosta ei sitä kaveria vain kerta kaikkiaan löydy. 

Meille kävi näin. Kahdeksan vuotta sinniteltiin, yritettiin psykologit, kuraattorit, terveydenhoitajat, kaikki mahdollinen ja lopulta minä annoin periksi. Lapsi vaihtoi koulua ja siellä se hokkuspokkus temppu odotti, löytyi kavereita, löytyi paikka.

Vierailija kirjoitti:

Jo yksikin muutto lapsuuden ja nuoruuden aikana voi aiheuttaa ulkopuolisuuden kierteen. Lapsi ei sopeudu uuteen ympäristöön ja tällöin sisäistää ulkopuolisuuden käyttäytymismallin jota kantaa jatko-opintoihin ja työelämään asti. Lapselle on parasta on elää koko nuoruutensa samassa ympäristössä ja muodostaa turvallisia ystävyysuhteita joiden mukana voi kasvaa ja kehittyä.

Muuttaminen nuorena on yhdistetty aikuisiän mielenterveysongelmiin ja heikkoihin kiintymyssuhteisiin.

Olen tiukasti eri mieltä. Olen se nuori, joka muutti pois paikkakunnalta välttääkseen juuri tuon mainitsemasi skenaarion. Siihen mennessä olin aina se ulkopuolinen, jota sai vähän sorsia. 

Joskushan juuri se muutto auttaa. Joskus ei.

Meillä on aivan sama tilanne, jatkunut jo pitkään. En osaa ratkaista tätä ja koulukin on aika kädetön...ajattelin että kesäloma olisi auttanut, mutta ei. Sama ulkopuolelle jättäminen jatkuu...alamme olla aika väsyneitä tähän. Taitaa olla koulun vaihto ainoa tapa?

Lapseni on introvertti 11-v poika joka ei pidä liikkumisesta eikä suurista porukoista. Hän on luokassaan joutunut syrjittyyn asemaan. Hän ei mielellään lähde illalla ulos. Onneksi hän löysi mieleisen partiohartastuksen ja hänellä on yksi kaveri luokassa. Miten voisin tukea häntä kun murrosikä painaa päälle ja vertaistuki oli jo tarpeen?

"Sosiaalisuus" pinnallisessa mielessä liian usein yhdistetään tähän vaikka se ei ole ollenkaan asian ydin. ujolla voi olla läheisiä ystäviä, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Luokan puheliaalla suunapäänä olijalla ei välttämättä ole ketään, kelle soittaa kesällä... ei nämä mene yks yhteen kuten monet kuvittelee. Ystävyystaitoja on paljon muitakin kuin puheliaisuus, päsmäröinti ja itsensä esille tuominen. Nämä ovat enemmän tällaisia konsulttien mainostamia modernin työelämän taitoja, ystävyys perustuu pitkälti muihin asioihin. Nykyään korostetaan liikaa "sosiaalisuutta" muiden ominaisuuksien kustannuksella. Kiltteys, luotettavuus ja empatia ovat unohtuneet vähän turhan vähälle... 

Lapseni myötäilee liikaa kavereita, ei osaa sanoa ei. Tekee muutamien kavereiden kanssa tyhmiä asioita, kun kaverit siihen yllyttävät. Ne on aina ne tietyt samat kaverit (pari) joiden kanssa tehdään tyhmyyksiä. Lapseni sanoi haluavansa oppia miten sanotaan kavereille ei. Olisiko neuvoja antaa tähän? Sisarukselle osaa kyllä pistää kovastikin kampoihin. Nyt oli tilanne, että kaveri varasti kaupasta karkkia, lapseni ei lähtenyt onneksi tähän mukaan. Lastani harmittaa ettei osaa/uskalla sanoa ei. Olen yrittänyt jutella asiasta mutta lisävinkkejä kaipaisin.

Luin tuon jutun joskus, kun sitä ei oltu vielä ujutettu maksumuurin taakse. Meillä isoin ongelma on juuri yläasteen aloittaneen pojan lievä autistisuus ja siitä aiheutuvat erikoisuudet. Hankalaa alkoi olla varsinaisesti siinä iässä, kun pojat ja tytöt ryhmäytyivät omiksi ryhmikseen ja yhdenmukaisuuden paine kasvoi. Poika jäi urheiluharrastusporukoiden ulkopuolelle (ei tykkää, eikä meillä ole rahkeita kuljetella niin paljoa), eikä mieluisaa harrastusta, jota voisi harrastaa yhdessä muiden kanssa, ole löytynyt, ei ole halunnut aloittaa mitään. Mielenkiinnon kohteet ovat hänellä aika rajattuja, eikä hän niiden kanssa tule kovin oma-aloitteisesti esille. Oman luokan ja koulun ulkopuolella ei ole ollut pariin vuoteen nyt siis kavereita. Ei häntä nyt kuitenkaan varsinaisesti syrjitä. Aikaisemmin poika oli aika paljon kiinni pienemmässä sisaruksessa, mutta nyt tuokin jäi vanhaan kouluun. Tiedän, että kaverittomuus häntä jollain tavalla painaa. Uusi luokka kylläkin vaikuttaa mukavalta ja rauhalliselta.

Mitä voisin itse tehdä?

Oma lapseni leikkii välillä yksin ja viettää välitunteja joskus omissa oloissa. Hänellä kumminkin on kavereita ja leikkii myös heidän kanssaan. Tätä yksin viihtymistä olen joutunut selittelemään myös opettajille. Ei aina tarkoita yksinäisyyttä tai kiusaamista.

Välillä oma seura on paras seura. 😁

Lisäksi lapseni kertoo, että hän leikkii niiden kanssa, joilla ei ole kavereita. Eilen hän oli leikkinyt pojan kanssa, kun muut eivät hänen kanssaan halua leikkiä.

Syntymäpäiväkutsuja on tullut, joten ei ainakaan syrjitty ole.

Oman tiensä tallaaja 8-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Oma lapseni leikkii välillä yksin ja viettää välitunteja joskus omissa oloissa. Hänellä kumminkin on kavereita ja leikkii myös heidän kanssaan. Tätä yksin viihtymistä olen joutunut selittelemään myös opettajille. Ei aina tarkoita yksinäisyyttä tai kiusaamista.

Välillä oma seura on paras seura. 😁

Lisäksi lapseni kertoo, että hän leikkii niiden kanssa, joilla ei ole kavereita. Eilen hän oli leikkinyt pojan kanssa, kun muut eivät hänen kanssaan halua leikkiä.

Syntymäpäiväkutsuja on tullut, joten ei ainakaan syrjitty ole.

Oman tiensä tallaaja 8-vuotias.

Olet kasvattanut lapsestasi empaattisen ja hyvän ihmisen!

Meillä lapsi ei varsinaisesti ole mitenkään puhelias, koulussa jopa ujo. Siltä onneksi hänellä on kavereita. Olen äitinä aina tukenut kaverisuhteita. Vienyt uimaan. Tarjonnut välipalaa tms. Antanut tulla yökylään, päiväkylään jne.

Vastavuoroisuutta harvoin on. Mutta saan itse niin paljon hyvää mieltä kun lapsellani on kaveri ( yleensä yksi kerrallaan).

Toivoisin, vanhempia joiden lapsella ei ole kaveria, että pyytäisivät rohkeasti lapselle kaveria uimahallin tms. Mukaan. Ja itse jättäytyä vähän sivummalle. Kaikki lapset ja me aikuisetkin olemme vielä keskeneräisiä. Ei vaadita lapsen kaverilta täydellistä käytöstä. Tutustutaan, opitaan toinen toisilta.

Vierailija kirjoitti:

Poikani oli yksinäinen jo päiväkodissa. Ala-asteiässä oli ryhmäterapiaa. Ei auttanut. Ei vaikuttanut sosiaalisuuteen. Yksi kaveri oli mutta nyt yläkouluun siirtyessä tämä meni eri kouluun. Nyt poika taas ihan yksin. Miten tästä eteenpäin?

Kiitos viestistäsi ja kysymyksestäsi. On varmasti ollut raskasta seurata lapsesi tilannetta, ja olla lapsesi tukena näiden vuosien ajan.  

Kerroit poikasi aloittaneen juuri yläkoulun, ja nyt ensimmäisten päivien jälkeen hän ei ole vielä löytänyt uusia kavereita koulusta. Oletteko olleet yhteydessä hänen uuteen kouluunsa, esimerkiksi luokanvalvojaan? Koulun henkilökunnalla on erilaisia keinoja, joilla he voivat auttaa uusia yläkoululaisia tutustumaan toisiinsa ja edistää kaverisuhteiden muodostumista. Joissakin kouluissa on koulujen yhteydessä myös erilaisia kerhotoimintoja, joiden kautta pääsee harrastamaan ja tutustumaan koulun muihin oppilaisiin erilaisessa ympäristössä. Voisiko sinun lapsesi innostua sellaisesta?

Monessa koulussa on myös tukaritoimintaa. Tukioppilaista voi saada turvallisia tuttavuuksia uudessa koulussa ja toimintaan voi itse lähteä mukaan. Koulun ulkopuolelta voi löytyä myös erilaisia mahdollisuuksia, joissa saada hyviä sosiaalisia kokemuksia, esimerkiksi harrastusten kautta.

Kirjoitit poikasi olleen yksinäinen jo päiväkodissa, ja että alakoulussa hänellä on ollut yksi kaveri. Miten hän on itse kokenut tilanteen? Onko hänen ollut hyvä olla alakoulussa ja onko hän mennyt sinne hyvillä mielin? Onko hänen ollut halutessaan helppo osallistua yhteisiin leikkeihin ja tekemiseen? Jos koulunkäyntiin on liittynyt ikäviä kokemuksia tai jos lastasi on kohdeltu koulussa huonosti muiden lasten osalta, siitäkin voi olla hyvä kertoa uudelle luokanvalvojalle, niin hän tietää seurata tilannetta ja tarvittaessa puuttua. 

Poikasi kaveri siirtyi nyt toiseen kouluun, mutta onko pojallasi mahdollista nähdä kaveriaan esimerkiksi koulupäivien jälkeen tai viikonloppuisin? Joskus vanhemman tuki, esimerkiksi rohkaisu ja kannustus, voivat edesauttaa yhteyden säilymistä.

On hienoa että olet lapsesi tukena. Vanhempien tai huoltajien tuki on tärkeää ja kannattelevaa lapselle. Aikuisena voit tukea lastasi kuuntelemalla ja lohduttamalla. Voit rohkaista lastasi yrittämään ja valaa uskoa tulevaisuuteen, jossa lapsellasi on hyvältä tuntuva sosiaalinen elämä. Lapselle on usein myös tärkeä kuulla, että hän on hyvä omana itsenään ja että yksinäisyys ei ole hänen syytään. Monesti yksinäisyydestä saatetaan kantaa häpeää ja aiheesta vaietaan. Lapsen on tärkeä tietää, että siitä voi puhua. Voitte yhdessä lapsesi kanssa miettiä keinoja, joilla hän voi koittaa mennä mukaan ryhmään tai lähestyä kiinnostavan oloisia koulukavereita. Lapselta voi myös kysellä, minkälaisia keinoja hän on yrittänyt ja minkälaisia haasteita hän on kohdannut. Yhdessä voi myös miettiä erilaisia keskustelunavauksia. Myös koulukuraattori voi auttaa lasta tässä.  

MLL:n Vanhempainnetistä löytyy aiheesta lisätietoa, jos haluat käydä lukemassa: https://www.mll.fi/vanhemmille/tukea-perheen-huoliin-ja-kriiseihin/nuor…

Miten tukea kaksivuotiaan kaverisuhteita? Tyttömme käy tarhassa päivisin, mutta on iltaisin meidän aikuisten kanssa. Pitäisikö olla ueammin kaverikyläilyjä tai harrastuksia, joissa tapaisi kavereitaan? Olen huono verkostoitumaan pelkkien äitien kanssa, ja kaverini ovat lapsettomia. 

Ei! kirjoitti:

Lapseni myötäilee liikaa kavereita, ei osaa sanoa ei. Tekee muutamien kavereiden kanssa tyhmiä asioita, kun kaverit siihen yllyttävät. Ne on aina ne tietyt samat kaverit (pari) joiden kanssa tehdään tyhmyyksiä. Lapseni sanoi haluavansa oppia miten sanotaan kavereille ei. Olisiko neuvoja antaa tähän? Sisarukselle osaa kyllä pistää kovastikin kampoihin. Nyt oli tilanne, että kaveri varasti kaupasta karkkia, lapseni ei lähtenyt onneksi tähän mukaan. Lastani harmittaa ettei osaa/uskalla sanoa ei. Olen yrittänyt jutella asiasta mutta lisävinkkejä kaipaisin.

Hei, kiitos viestistäsi. On ymmärrettävää, että lapsi haluaisi olla kavereiden leikeissä ja ideoissa mukana ja onkin hyvä keskustella lapsen kanssa, mikä kieltäytymisessä pelottaa. Pelottaako, että häntä pidetään silloin tylsänä vai että jää leikeistä pois? Lapselle voi sanoa, että on ihan normaalia, että sellaiset asiat jännittävät. Lapselta voi myös kysellä, miltä hänestä tuntuu olla näiden kavereiden kanssa, mikä heidän kanssaan on ollut kivaa ja mikä tuntunut ikävältä? Tärkeää siis, että ei puhu lapsen ystävistä syyllistävään sävyyn, ettei hänelle tule tunne että asiassa on jotain sellaista, mikä on väärin ja mistä jatkossa ei ehkä halua puhua. Puhetta siis myös näiden ystävien mukavista ja kivoista piirteistä, sekä leikeistä.

Lapsen kanssa voi harjoitella keskustelua, että leikitään että kaverit haluavat tehdä jotain kiellettyä, mitä he sanovat? Mitä sinä voisit sanoa takaisin? Mitä he sanovat vastaukseesi takaisin? Lapsi osaa usein itse tuottaa hienon aidon ”leikkikeskustelun”, koska tietää miten ystävät puhuvat jne.

Jos lapsi aidosti viihtyy näiden kavereidensa kanssa, olisi lapselle hyvä korostaa, että ystävyys on iloinen asia ja hyvät kaverit kyllä hyväksyvät sen, jos joskus sanoo ei, eivätkä suutu tai hylkää. Ilmeisesti näin kävikin jo hänelle kerran, kun ei halunnut varastaa.

Jos mahdollista, näitä ystäviä voisi pyytää teille kotiin tai yhteiseen tekemiseen niin, että olisit itse vanhempana kuulolla, varmaan olette niin jo tehneetkin. Leikkiä voi vähän kuulostella ja aikuisena olla lapsen tukena tilanteissa, jolloin hän vaikuttaa siltä, että hankala kieltäytyä jostakin asiasta. Joskus lapset tarvitsevat vanhempaa vetämään rajat asiaan, joka heille itselleen tuntuu vaikealta, kunnes itse oppivat paremmin pitämään puoliaan.

Vierailija kirjoitti:

Lähettääkö ne sieltä sitten kavereita?

Kiitos viestistäsi.

Kavereita ei valitettavasti voida lähettää, vaikka monet lapset niitä kaipaisivatkin, mutta MLL:n toiminnassa pyritään edistämään lasten ja nuorten sosiaalisia suhteita monella tapaa. MLL:n Vanhempainnetistä löytyy paljon tietoa lasten ja nuorten sosiaalisista suhteista, niiden tukemisesta sekä myös yksinäisyydestä. Sivuilta löytyy myös vinkkejä esimerkiksi siihen, miten vanhempi voi auttaa yksinäistä nuorta: https://www.mll.fi/vanhemmille/tukea-perheen-huoliin-ja-kriiseihin/nuor….

Lapsen sosiaalisesta kehityksestä ja sen tukemisesta eri ikävaiheissa löytyy myös tietoa: https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/

Nuoret taas voivat hyötyä MLL:n Nuortennetistä, jossa nuori voi tutustua mm. Ystävystymisen ABC:hen, Hyvän riitelijän oppaaseen sekä ajatuksiin ja vinkkeihin siitä, miten toimia, jos kavereita ei olekaan. Lisäksi nuortennetistä löytyy keskustelupalsta, josta nuori voi saada vertaistukea sekä luoda uusia kaverikontakteja.  www.nuortennetti.fi. Lapsilla ja nuorilla on myös mahdollisuus soittaa, chatata tai kirjoittaa Lasten ja nuorten auttaviin puhelin- ja nettipalveluihin ja saada niiden kautta apua ja tukea esimerkiksi kiusaamiseen, kaverisuhteiden luomiseen tai yksinäisyyteen liittyvissä pulmissa MLL:n kouluttamilta, vapaaehtoisilta päivystäjiltä. Konkreettisesti MLL pyrkii edistämään lasten ja nuorten sosiaalisia suhteita ja niiden muodostumista kouluissa mm. kummitoiminnan ja tukioppilastoiminnan kautta.