Miten voin tukea lapsen kaverisuhteita? Kysy ja keskustele, MLL:n auttavien puhelinten työntekijät vastaavat 16.8. klo 13–16!
Yksinäisyyden kierre voi syntyä jo alle kouluikäisenä tai koulussa. Se voi tuntua siltä, kuin olisi muille kokonaan näkymätön – lue lisää vauva.fi/näkymättömät.
Onko lapsellasi vähän kavereita tai pulmia kaverisuhteissa? Onko hän aloittanut uudessa päiväkodissa tai koulussa? Mietitkö, miten voisit vanhempana auttaa lastasi löytämään leikkiseuraa? Kysy ja keskustele lapsen kaverisuhteista, Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelinten työntekijät vastaavat kysymyksiin tässä ketjussa torstaina 16. elokuuta kello 13–16. Voit lähettää kysymyksesi jo etukäteen.
Kommentit (43)
Huolestunut äiti kirjoitti:
Meillä on aivan sama tilanne, jatkunut jo pitkään. En osaa ratkaista tätä ja koulukin on aika kädetön...ajattelin että kesäloma olisi auttanut, mutta ei. Sama ulkopuolelle jättäminen jatkuu...alamme olla aika väsyneitä tähän. Taitaa olla koulun vaihto ainoa tapa?
Olisiko mahdollista ottaa asia uudestaan puheeksi opettajan kanssa nyt, kun lukuvuosi on vielä alussa? Entä voisitko olla yhteydessä luokkakavereiden vanhempiin ja sopia lapsille koulun ulkopuolelle yhteistä aktiviteettia? Valitettavaa toki on, että aina koulusta ei synny ystävyyssuhteita, jolloin voisi miettiä jotakin kerho- tai harrastustoimintaa, josta voisi löytyä samahenkisiä ystäviä.
Koulun vaihto on aina lapselle iso muutos eikä se valitettavasti automaattisesti takaa sitä, että asiat olisivat uudessa koulussa toisin. Sinun kannattaa jutella lapsesi kanssa siitä miltä koulun vaihtaminen hänestä tuntuisi, mikä siinä olisi kivaa, mikä ikävää ja herättääkö se hänessä jotain pelkoja? Mikäli päätyisitte vaihtamaan koulua on hyvä kertoa lapsen aiemmista kokemuksista, jotta tuleva opettaja osaisi parhaiten olla avuksi ryhmään mukaan pääsemisessä.
Moni vanhempi varmasti pohtii juurikin samoja asioita kanssasi – olisiko sinun mahdollista saada vertaistukea asiassa esim. tuttavapiiristäsi?
Tuntuu, että ala-asteikäiset keskenään ollessaan lähinnä pelaavat tabletilla tai puhelimella. On kiva, että lapsi käy kavereilla, mutta toisaalta en haluaisi kannustaa pelkästään pelaamiseen vaan toivoisin että olisivat ulkona tai leikkisivät sen ajan. Lasten tekemisiin on kuitenkin vaikea vaikuttaa, jos ovat toisen kotona. Pelaaminen ja puhelimet tuntuvat vaikuttavan jo liikaa lapsen "sosiaaliseen statukseen" ja kun meillä näitä koitetaan välttää, lapsi voi kokea olevansa ulkopuolinen.
Miten osaisin tukea tokaluokkaiseln tytön 8 v. kaverisuhteita? Tyttärelläni on paras kaveri, joka aika ajoin tekee sen, että nappaakin jonkun toisen ja jättää tyttäreni siitä sitten ulkopuolelle. Kuviossa on vielä mukana kolmas kaveri ja nämä kolme tyttöä "vaihtelevat" kavereita aika ajoin, joista sitten syntyy pahaa mieltä ja hylätyksi tulemista. Olen yrittänyt vahvistaa omaa tytärtäni ja neuvoa leikkeihin muidenkin kanssa + että voisivat leikkiä kolmisin. Taas eilen kuitenkin oli kauheaa draamaa ja juonimista josta tuli todella paha mieli tyttärelleni. Ensin ystävä lupaa tulla leikkimään, mutta sitten tekeekin"oharit" ja menee toiselle kaverille. Mikä näissä avuksi?
Vierailija kirjoitti:
Lapseni ei saa kavereita koska on lihava. Joutuu käyttämään kahta eri lihottavaa lääkitystä, jotka vaikuttavat myös fyysiseen suorituskykyyn.
Tämä on todella kurja kuulla, olen pahoillani lapsesi puolesta. Onko lapsen päiväkoti- tai koulukavereille kerrottu hänen lääkityksestään? Lapset voivat olla yllättävän ymmärtäväisiä, kun heille selittää mistä lihavuus johtuu, ettei se millään lailla ole lapsen hallittavissa oleva asia. Mikäli tämä ei ole mahdollista esimerkiksi jos kyseessä on vanhempien lasten ryhmä, on hienovaraisuus tärkeää. Lasta voi suojella tilanteilta, jotka hänestä itsestä saattavat tuntua kiusallisilta, jos esimerkiksi kiusaamista tapahtuu. Lapsen ryhmässä voisi keskustella myös paljon kaverisuhteista, miltä tuntuu jäädä yksin ja millaista on olla erilainen kuin muut ja aikuisten tehdä työtä, että ryhmäytymistä tapahtuisi. Aikuisen tuki eli opettajan / lastentarhanopettajan tuki tässä ensiarvoisen tärkeää eri tilanteissa.
Oletteko keskustelleet lapsen kanssa tunteista, mitä ylipaino ja yksinäisyys aiheuttaa? Joskus ryhmään mukaan menemisestä voi tulla pelkoja, joten aikuisen kanssa voi yhdessä miettiä mitä sanoa tai mitä tehdä esimerkiksi välitunneilla tai lapsiryhmässä.
Harrastaako lapsesi jotakin? Harrastuksia on todella monenlaisia ja niistä voisi löytyä mukava ryhmä, jossa olisi hyväksytty.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on introvertti 11-v poika joka ei pidä liikkumisesta eikä suurista porukoista. Hän on luokassaan joutunut syrjittyyn asemaan. Hän ei mielellään lähde illalla ulos. Onneksi hän löysi mieleisen partiohartastuksen ja hänellä on yksi kaveri luokassa. Miten voisin tukea häntä kun murrosikä painaa päälle ja vertaistuki oli jo tarpeen?
Hei ja kiitos viestistäsi. Onpa todella ikävä kuulla, että lastasi on syrjitty luokalla. Olettekin varmasti olleet asiassa yhteydessä opettajaan, mutta onko asiaan puututtu mitenkään vai olisiko asia hyvä ottaa uudestaan puheeksi? Entä miten lapsesi itse kokee tämän tilanteen?
Hienoa on, että lapsellasi on mieluisa harrastus sekä ystävä samalta luokalta, sillä nämä tekijät kannattelevat lasta myös murrosiän mahdollisissa myllerryksissä. Harrastusryhmät sekä erilaiset kerhotoiminnat ovatkin usein hyviä paikkoja löytää samanhenkistä kaveriseuraa – onkin hienoa, että lapsesi on löytänyt itselleen mielekkään harrastuksen.
Murrosiän kynnyksellä nuori alkaa usein ottamaan etäisyyttä vanhempiin ja kaverisuhteiden merkitys korostuu. Vanhempien on kuitenkin tärkeätä olla nuoren saatavilla, jotta hän voi iloineen ja suruineen kääntyä aina heidän puoleen. Vanhempana voit kannustaa lastasi ystävyyssuhteissa esim. ehdottamalla lapsille yhteistä leffahetkeä teillä kotona tai jotain muuta heille mieleistä aktiviteettia.
Vierailija kirjoitti:
Luin tuon jutun joskus, kun sitä ei oltu vielä ujutettu maksumuurin taakse. Meillä isoin ongelma on juuri yläasteen aloittaneen pojan lievä autistisuus ja siitä aiheutuvat erikoisuudet. Hankalaa alkoi olla varsinaisesti siinä iässä, kun pojat ja tytöt ryhmäytyivät omiksi ryhmikseen ja yhdenmukaisuuden paine kasvoi. Poika jäi urheiluharrastusporukoiden ulkopuolelle (ei tykkää, eikä meillä ole rahkeita kuljetella niin paljoa), eikä mieluisaa harrastusta, jota voisi harrastaa yhdessä muiden kanssa, ole löytynyt, ei ole halunnut aloittaa mitään. Mielenkiinnon kohteet ovat hänellä aika rajattuja, eikä hän niiden kanssa tule kovin oma-aloitteisesti esille. Oman luokan ja koulun ulkopuolella ei ole ollut pariin vuoteen nyt siis kavereita. Ei häntä nyt kuitenkaan varsinaisesti syrjitä. Aikaisemmin poika oli aika paljon kiinni pienemmässä sisaruksessa, mutta nyt tuokin jäi vanhaan kouluun. Tiedän, että kaverittomuus häntä jollain tavalla painaa. Uusi luokka kylläkin vaikuttaa mukavalta ja rauhalliselta.
Mitä voisin itse tehdä?
Hei, kiitos kun kirjoitit. Kuvasit viestissäsi hyvin avaavasti poikasi tilannetta.
Tärkeää olisi, että pojallasi on mahdollisuus puhua häntä painavista asioista, myös kaverittomuudesta. Onko hän purkanut teille kokemuksiaan ja ajatuksiaan aiheesta? Puhuminen tarjoaa mahdollisuuden tulla kuulluksi ja purkaa tunteita, ja aikuiselle se tarjoaa mahdollisuuden välittää toivoa ja rohkaisua lapselle. Keskustelun lomassa voi keskustella myös sosiaalisista suhteista. Esimerkiksi minkälaisista sosiaalisista tilanteista nuori pitää, mitkä tilanteet ehkä tuntuvat kuormittavilta. Minkälaisia kaipuita nuorella on ja minkälaisia haasteita? Osalle nuorista koulupäivän sosiaaliset tilanteet voivat olla uuvuttavia ja illalla voi olla mukavakin levähtää tutussa ja rauhallisessa ympäristössä. Yhdessä voi pohtia erilaisia konkreettisia keinoja, joilla helpottaa tilanteita ja esimerkiksi lauseita, joilla aloittaa keskusteluja.
MLL:n Nuortennetistä löytyy nuorille tietoa ihmissuhteista ja tältä sivulta esimerkiksi vinkkejä kavereiden löytämiseen ja yksinäisyyden tunteiden lievittämiseen: https://www.nuortennetti.fi/ihmissuhteet/kaverit/ei-kavereita/
Kerroit että pojalla on diagnosoitu lievä autistisuus. Autismi- ja aspergesliitto ylläpitää vertaistoimintaa, jonka kautta voi löytää tukea vanhemmuuteen tai tukea lapselleen.
Kerroit että pojallasi on mielenkiinnonkohteita, jotka ovat aika rajattuja. Löytyisikö niihin liittyen yhteisöjä, joissa mielenkiinnonkohteen voi jakaa toisten harrastajien kanssa? Jos harrastusyhteisöjä ei ole paikkakunnalla, saattaisiko niitä löytyä netistä? Jos se tuntuu teistä luontevalta, voitte yhdessä etsiä netistä harrastusyhteisöjä ja tutustua niiden sisältöön ja keskusteluihin poikanne kanssa.
Monella paikkakunnalla on tarjolla tukihenkilötoimintaa, jossa koulutuksen saanut tukihenkilönä toimiva vapaaehtoinen sitoutuu pidemmäksi ajaksi tuettavan kaveriksi. Tukihenkiötoiminnassa on mukana eri ikäisiä eri sukupuolta olevia vapaaehtoisia. Voisiko poikanne saada positiivisia kaverikokemuksia tällaisen toiminnan kautta? Tai löytyisikö tuttavapiiristänne nuorta, joka voisi innostua viettämään välillä aikaa poikanne kanssa jonkin yhteisen kivan tekemisen, esimerkiksi käymään leffassa tai erilaisissa nuorten tapahtumissa?
Oli mukava lukea, että poikasi uusi luokka vaikuuttaa mukavalta ja rauhalliselta. Toivottavasti sieltä ajan myötä muodostuu myös hyviä ja merkityksellisiä kaverisuhteita!
Vierailija kirjoitti:
Miten osaisin tukea tokaluokkaiseln tytön 8 v. kaverisuhteita? Tyttärelläni on paras kaveri, joka aika ajoin tekee sen, että nappaakin jonkun toisen ja jättää tyttäreni siitä sitten ulkopuolelle. Kuviossa on vielä mukana kolmas kaveri ja nämä kolme tyttöä "vaihtelevat" kavereita aika ajoin, joista sitten syntyy pahaa mieltä ja hylätyksi tulemista. Olen yrittänyt vahvistaa omaa tytärtäni ja neuvoa leikkeihin muidenkin kanssa + että voisivat leikkiä kolmisin. Taas eilen kuitenkin oli kauheaa draamaa ja juonimista josta tuli todella paha mieli tyttärelleni. Ensin ystävä lupaa tulla leikkimään, mutta sitten tekeekin"oharit" ja menee toiselle kaverille. Mikä näissä avuksi?
Hei, tilanne mitä kuvasit on ikävää ja hyvin tyypillistä alakouluikäisten kaverisuhteissa. Syynä voi olla se, että kaveritaitoja vielä harjoitellaan ja sen takia virheitä tulee, opetellaan sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Aikuiset ovat näissä kaveritaidoissa hyviä suunnannäyttäjiä, joskin lapset itsekin oppivat kokemuksen kautta paljon.
Mielestäni olisi esimerkiksi kuvailemiesi oharien jälkeen hyvä keskustella tytön kanssa, joka lupasi tulla leikkimään vaikka ensi kerralla, kun hän tulee hakemaan lastasi. Voisit vaikka kertoa, jos tyttäresi sen hyväksyy, että tuli paha mieli kun leikkitreffit eivät onnistuneetkaan, mutta että kiva että taas leikki sujuu. Voisi vaikka sanoa, että olisi kiva jos lupaus pidetään, ettei tule paha mieli, jookos? Joskus lapset eivät ole ollenkaan ajatelleet pahoittavansa jonkun mieltä, vaan toimivat spontaanisti.
Aikuisille näissä lasten ”draamoissa” yllättävintä on ehkä se, miten nopeasti tilanteet sovitaan ja leikki jatkuu, vaikka edellisenä päivänä olisi ollutkin paha mieli tai joku jätetty ulkopuolelle. Tämä kertoo juuri siitä, että taitoja ystävien kanssa harjoitellaan kuten lupauksen pitämistä, kolmistaan olemista, riidoista eteenpäin jatkamista ja sopimista, sekä erilaisten leikkien leikkimistä vuorotellen jne. Tässä kiteytyy hyvin myös leikin tärkeä tehtävä; opettaa ihmissuhdetaitoja ja ryhmässä toimimista kuin huomaamatta.
Ei ole ollenkaan paha asia, jos aikuinen neuvoo ja opastaa näissä asioissa vielä isompiakin lapsia, kuinka olisi hyvä toimia, että kenellekään ei tule paha mieli. Joskus on myös fakta, että toiset ystävät tulevat paremmin toimeen kuin toiset, tai leikit osuvat paremmin yksiin kuin toisilla. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta tärkeintä on se että kenenkään mieli ei liikaa pahoittuisi ja kaikki osaisivat toimia reilusti ja ystävällisesti. On todella hienoa miten olet opettanut näissä omaa tyttöäsi ja jos tuntuu, että tyttäresi jää toistuvasti ulkopuolelle ja on pahalla mielin, kannattaisi asiaa käydä läpi toisten tyttöjen vanhempien kanssa yhdessä ja miettiä ratkaisua.
Useammassa viestissä on pohdittu, millä tavoin koulun vaihto tai muutto vaikuttavat yksinäisyyden kokemuksiin tai kiusaamiseen. Niin kuin keskustelussakin on noussut esiin, kokemuksia on hyvin monenlaisia. Joissakin tilanteissa koulun vaihto on helpottanut tilannetta, joskus tilanne pysyy samankaltaisena uudessakin ympäristössä. Osalle muutos voi myös tuoda uudenlaisia haasteita. Jos esimerkiksi vanhassa ympäristössä on ollut joitakin hyviä tai kannattelevia asioita, esimerkiksi tärkeitä aikuisia (opettaja tai oppilashuollon jäsen) tai ystävällisiä luokkakavereita, voi niiden menettäminen syventää yksinolemisen kokemusta ainakin väliaikaisesti.
Kouluikäisten lasten kanssa olisikin hyvä keskustella yhdessä heidän kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Parasta on, jos keskustelun voi ajoittaa rauhalliseen hetkeen, jossa on helpompi tarkastella asioita hieman etäämmältä. Yhdessä voi pohtia mitä asioita mahdollisesti jäisi kaipaamaan nykyisessä koulussa, mitä taas toivoisi ja odottaisi uudelta ympäristöltä. On hyvä myös miettiä, mitkä asiat jännittäisivät tai peloittaisivat koulun vaihdossa. Asiasta voi olla hyvä myös keskustella koulun kanssa ja mahdollisen uuden koulun kanssa ennen päätöksen tekemistä. Mahdolliseen uuteen kouluun kannattaa myös tutustua etukäteen käymällä paikan päällä. Näin päätöksen voi tehdä parhaan mahdollisen tiedon pohjalta.
Lapseni on juuri aloittanut ekaluokan, ja kertoi jo kotona eskarissa tutusta tilanteesta. Eräs tyttö kavereineen ei ota lastani mukaan leikkiin. Lapsellani on kyllä muita kavereita (lähinnä poikia), eikä päädy olemaan yksin. Tuossa tyttöporukassa tuntuu olevan vähän sellainen henki että joko ollaan tai ei olla porukassa, ja jos et kulje mukana aina, et voi tulla leikkiin välillä. Minun lapseni ei ole valmis tällaiseen sitoutumaan, vaan haluaa leikkiä muidenkin kanssa.
Miten tähän pitäisi suhtautua ja miten lasta ohjata? Pitäisikö lasta tukea pitämään puolensa leikkiin pääsyssä? Vai antamaan piupaut suljetulle porukoille ja keskittyä muihin? Vai kannustaa itse sitoutuneempiin kaverisuhteisiin?
Heidi_MLL kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin tuon jutun joskus, kun sitä ei oltu vielä ujutettu maksumuurin taakse. Meillä isoin ongelma on juuri yläasteen aloittaneen pojan lievä autistisuus ja siitä aiheutuvat erikoisuudet. Hankalaa alkoi olla varsinaisesti siinä iässä, kun pojat ja tytöt ryhmäytyivät omiksi ryhmikseen ja yhdenmukaisuuden paine kasvoi. Poika jäi urheiluharrastusporukoiden ulkopuolelle (ei tykkää, eikä meillä ole rahkeita kuljetella niin paljoa), eikä mieluisaa harrastusta, jota voisi harrastaa yhdessä muiden kanssa, ole löytynyt, ei ole halunnut aloittaa mitään. Mielenkiinnon kohteet ovat hänellä aika rajattuja, eikä hän niiden kanssa tule kovin oma-aloitteisesti esille. Oman luokan ja koulun ulkopuolella ei ole ollut pariin vuoteen nyt siis kavereita. Ei häntä nyt kuitenkaan varsinaisesti syrjitä. Aikaisemmin poika oli aika paljon kiinni pienemmässä sisaruksessa, mutta nyt tuokin jäi vanhaan kouluun. Tiedän, että kaverittomuus häntä jollain tavalla painaa. Uusi luokka kylläkin vaikuttaa mukavalta ja rauhalliselta.
Mitä voisin itse tehdä?
Hei, kiitos kun kirjoitit. Kuvasit viestissäsi hyvin avaavasti poikasi tilannetta.
Tärkeää olisi, että pojallasi on mahdollisuus puhua häntä painavista asioista, myös kaverittomuudesta. Onko hän purkanut teille kokemuksiaan ja ajatuksiaan aiheesta? Puhuminen tarjoaa mahdollisuuden tulla kuulluksi ja purkaa tunteita, ja aikuiselle se tarjoaa mahdollisuuden välittää toivoa ja rohkaisua lapselle. Keskustelun lomassa voi keskustella myös sosiaalisista suhteista. Esimerkiksi minkälaisista sosiaalisista tilanteista nuori pitää, mitkä tilanteet ehkä tuntuvat kuormittavilta. Minkälaisia kaipuita nuorella on ja minkälaisia haasteita? Osalle nuorista koulupäivän sosiaaliset tilanteet voivat olla uuvuttavia ja illalla voi olla mukavakin levähtää tutussa ja rauhallisessa ympäristössä. Yhdessä voi pohtia erilaisia konkreettisia keinoja, joilla helpottaa tilanteita ja esimerkiksi lauseita, joilla aloittaa keskusteluja.
MLL:n Nuortennetistä löytyy nuorille tietoa ihmissuhteista ja tältä sivulta esimerkiksi vinkkejä kavereiden löytämiseen ja yksinäisyyden tunteiden lievittämiseen: https://www.nuortennetti.fi/ihmissuhteet/kaverit/ei-kavereita/
Kerroit että pojalla on diagnosoitu lievä autistisuus. Autismi- ja aspergesliitto ylläpitää vertaistoimintaa, jonka kautta voi löytää tukea vanhemmuuteen tai tukea lapselleen.
Kerroit että pojallasi on mielenkiinnonkohteita, jotka ovat aika rajattuja. Löytyisikö niihin liittyen yhteisöjä, joissa mielenkiinnonkohteen voi jakaa toisten harrastajien kanssa? Jos harrastusyhteisöjä ei ole paikkakunnalla, saattaisiko niitä löytyä netistä? Jos se tuntuu teistä luontevalta, voitte yhdessä etsiä netistä harrastusyhteisöjä ja tutustua niiden sisältöön ja keskusteluihin poikanne kanssa.
Monella paikkakunnalla on tarjolla tukihenkilötoimintaa, jossa koulutuksen saanut tukihenkilönä toimiva vapaaehtoinen sitoutuu pidemmäksi ajaksi tuettavan kaveriksi. Tukihenkiötoiminnassa on mukana eri ikäisiä eri sukupuolta olevia vapaaehtoisia. Voisiko poikanne saada positiivisia kaverikokemuksia tällaisen toiminnan kautta? Tai löytyisikö tuttavapiiristänne nuorta, joka voisi innostua viettämään välillä aikaa poikanne kanssa jonkin yhteisen kivan tekemisen, esimerkiksi käymään leffassa tai erilaisissa nuorten tapahtumissa?
Oli mukava lukea, että poikasi uusi luokka vaikuuttaa mukavalta ja rauhalliselta. Toivottavasti sieltä ajan myötä muodostuu myös hyviä ja merkityksellisiä kaverisuhteita!
Kiitos pitkästä ja tosi asiapitoisesta vastauksesta! Kaveritaitoja on ryhmäterapiassa harjoiteltu ja tuloksia on saatu, mutta pysyviä kavereita ei ole sieltä jäänyt ja saman ikäisten kanssa toimiminen on edelleen hieman haastavaa. Lisääkin on mahdollista saada. Ja totta on tuokin tarve palautua koulupäivän jälkeen. Unohdin mainita tunnetilojen tunnistamisen haasteen, poika ei paljoa haaveile ääneen, eikä pohdi tilannettaan. Ehkäpä rauhallinen kahdenkeskinen aika (ilman pienempää) vähän avaisi tuota puhumista. Ajatukset ja tunteet pyörivät mielenkiinnon kohteiden ympärillä, niinpä harrastusyhteisöihin liittyminen, vaikka edes siellä netissä, voisi hyvinkin olla toimiva tapa saada mieleistä seuraa pojalle.
Valmiiksi sopivaa nuorta ei taida olla tuttavapiirissä, mutta tukihenkilö voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen juttu. Onkohan tällaista toimintaa matalalla kynnyksellä vai edellyttääkö aina sosiaalitoimen asiakkuutta? Liiton palvelut ovat myös vielä hyödyntämättä, kiitos vinkistä. Uuden luokan vanhemmista tunnen jo osan, mutta voisin olla aktiivinen myös siellä. Kiitos kerran vielä!
Lapsellani, 10v tyttö, on ollut ensimmäisestä luokasta asti paras kaveri, joka meidän vanhempien mielestä ei ole ihan se paras. Tyttö kiristää, uhkailee ja käyttää sumeilematta valtaa lastamme kohtaan. Hän haukkuu tyttäremme vaatteita ja tavaraoita, vaatii jatkuvaa huomiota ja puhuu rumasti.
Esimerkiksi hän saattaa luvata, että tyttäremme pääsee mukaan leikkiin, mutta sitten hän leikkiikin kolmannen kaverin kanssa omassa huoneessa, ja he panevat tyttäremme leikkimään yksin eteiseen. Tai hän saattaa vastata tyttäreni viesteihin todella tylysysti: (tyttäreni: sä olet mun BFF. Kaveri: Sä et ole mun. Mun BFF on Pihla. Sä olet vaan ihan ok." Kaveri saattaa suuttua tyttärellemme, jos hän ei ehdi vastata hänen puheluihinsa. Tai saattaa luvata pyöräillä kouluun, mutta ei puhukaan mitään koko matkalla. Hän kiristää tytärtämme leikkimään kanssaan perinte4isesti sanomalla, että mä en sitten enää koskaan leiki tai sä et ole sitten mun bestis. Hän myös suputtaa tyttäremme korvaan koko ajan meillä ollessaan. olen huomauttanut asiasta useamman kerran. Yksinkertaisesti me käymme tämän lapsen takia useamman kertaa viikossa keskusteluja lapseni kanssa, koska hän on niin surullinen.
Olemme yrittäneet hyvällä: keskustella, millainen on hyvä kaveri, pohtia löytyisikö luokalta muita kavereita, olen ollut tytön äitiin yhteydessä, olen ollut yhteydessä opettajaan, luokan muihin vanhempiin, olen sanonut tytölle itselleen suoraan.
Ja pahalla: olen sanonut tyttärelleni, että tämä kaveri ei ole millään lailla hyvä kaveri, olen sanonut, että hän ei saa leikkiä tytön kanssa, kun siitä tulee jatkuvasti paha mieli, olen ollut vihainen lapsen vanhemmille ja lapselle itselleen.
Oma lapseni ymmärtää ettei kaveri ole ehkä se paras, mutta muutakaan ei nyt ole tarjolla, etsitty on. Aina välillä heillä on huiman hienoa yhdessä, ja silloin lapseni sanoo ja toivoo, että ehkä kaveri on muuttunut ja ymmärtää nyt. Kunnes sitten taas tulee suuri pettymys.
En tiedä mitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Heidi_MLL kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin tuon jutun joskus, kun sitä ei oltu vielä ujutettu maksumuurin taakse. Meillä isoin ongelma on juuri yläasteen aloittaneen pojan lievä autistisuus ja siitä aiheutuvat erikoisuudet. Hankalaa alkoi olla varsinaisesti siinä iässä, kun pojat ja tytöt ryhmäytyivät omiksi ryhmikseen ja yhdenmukaisuuden paine kasvoi. Poika jäi urheiluharrastusporukoiden ulkopuolelle (ei tykkää, eikä meillä ole rahkeita kuljetella niin paljoa), eikä mieluisaa harrastusta, jota voisi harrastaa yhdessä muiden kanssa, ole löytynyt, ei ole halunnut aloittaa mitään. Mielenkiinnon kohteet ovat hänellä aika rajattuja, eikä hän niiden kanssa tule kovin oma-aloitteisesti esille. Oman luokan ja koulun ulkopuolella ei ole ollut pariin vuoteen nyt siis kavereita. Ei häntä nyt kuitenkaan varsinaisesti syrjitä. Aikaisemmin poika oli aika paljon kiinni pienemmässä sisaruksessa, mutta nyt tuokin jäi vanhaan kouluun. Tiedän, että kaverittomuus häntä jollain tavalla painaa. Uusi luokka kylläkin vaikuttaa mukavalta ja rauhalliselta.
Mitä voisin itse tehdä?
Hei, kiitos kun kirjoitit. Kuvasit viestissäsi hyvin avaavasti poikasi tilannetta.
Tärkeää olisi, että pojallasi on mahdollisuus puhua häntä painavista asioista, myös kaverittomuudesta. Onko hän purkanut teille kokemuksiaan ja ajatuksiaan aiheesta? Puhuminen tarjoaa mahdollisuuden tulla kuulluksi ja purkaa tunteita, ja aikuiselle se tarjoaa mahdollisuuden välittää toivoa ja rohkaisua lapselle. Keskustelun lomassa voi keskustella myös sosiaalisista suhteista. Esimerkiksi minkälaisista sosiaalisista tilanteista nuori pitää, mitkä tilanteet ehkä tuntuvat kuormittavilta. Minkälaisia kaipuita nuorella on ja minkälaisia haasteita? Osalle nuorista koulupäivän sosiaaliset tilanteet voivat olla uuvuttavia ja illalla voi olla mukavakin levähtää tutussa ja rauhallisessa ympäristössä. Yhdessä voi pohtia erilaisia konkreettisia keinoja, joilla helpottaa tilanteita ja esimerkiksi lauseita, joilla aloittaa keskusteluja.
MLL:n Nuortennetistä löytyy nuorille tietoa ihmissuhteista ja tältä sivulta esimerkiksi vinkkejä kavereiden löytämiseen ja yksinäisyyden tunteiden lievittämiseen: https://www.nuortennetti.fi/ihmissuhteet/kaverit/ei-kavereita/
Kerroit että pojalla on diagnosoitu lievä autistisuus. Autismi- ja aspergesliitto ylläpitää vertaistoimintaa, jonka kautta voi löytää tukea vanhemmuuteen tai tukea lapselleen.
Kerroit että pojallasi on mielenkiinnonkohteita, jotka ovat aika rajattuja. Löytyisikö niihin liittyen yhteisöjä, joissa mielenkiinnonkohteen voi jakaa toisten harrastajien kanssa? Jos harrastusyhteisöjä ei ole paikkakunnalla, saattaisiko niitä löytyä netistä? Jos se tuntuu teistä luontevalta, voitte yhdessä etsiä netistä harrastusyhteisöjä ja tutustua niiden sisältöön ja keskusteluihin poikanne kanssa.
Monella paikkakunnalla on tarjolla tukihenkilötoimintaa, jossa koulutuksen saanut tukihenkilönä toimiva vapaaehtoinen sitoutuu pidemmäksi ajaksi tuettavan kaveriksi. Tukihenkiötoiminnassa on mukana eri ikäisiä eri sukupuolta olevia vapaaehtoisia. Voisiko poikanne saada positiivisia kaverikokemuksia tällaisen toiminnan kautta? Tai löytyisikö tuttavapiiristänne nuorta, joka voisi innostua viettämään välillä aikaa poikanne kanssa jonkin yhteisen kivan tekemisen, esimerkiksi käymään leffassa tai erilaisissa nuorten tapahtumissa?
Oli mukava lukea, että poikasi uusi luokka vaikuuttaa mukavalta ja rauhalliselta. Toivottavasti sieltä ajan myötä muodostuu myös hyviä ja merkityksellisiä kaverisuhteita!
Kiitos pitkästä ja tosi asiapitoisesta vastauksesta! Kaveritaitoja on ryhmäterapiassa harjoiteltu ja tuloksia on saatu, mutta pysyviä kavereita ei ole sieltä jäänyt ja saman ikäisten kanssa toimiminen on edelleen hieman haastavaa. Lisääkin on mahdollista saada. Ja totta on tuokin tarve palautua koulupäivän jälkeen. Unohdin mainita tunnetilojen tunnistamisen haasteen, poika ei paljoa haaveile ääneen, eikä pohdi tilannettaan. Ehkäpä rauhallinen kahdenkeskinen aika (ilman pienempää) vähän avaisi tuota puhumista. Ajatukset ja tunteet pyörivät mielenkiinnon kohteiden ympärillä, niinpä harrastusyhteisöihin liittyminen, vaikka edes siellä netissä, voisi hyvinkin olla toimiva tapa saada mieleistä seuraa pojalle.
Valmiiksi sopivaa nuorta ei taida olla tuttavapiirissä, mutta tukihenkilö voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen juttu. Onkohan tällaista toimintaa matalalla kynnyksellä vai edellyttääkö aina sosiaalitoimen asiakkuutta? Liiton palvelut ovat myös vielä hyödyntämättä, kiitos vinkistä. Uuden luokan vanhemmista tunnen jo osan, mutta voisin olla aktiivinen myös siellä. Kiitos kerran vielä!
Hei,
kiitos vastauksestasi ja lämpimästä palautteestasi!
Tukihenkilötoimintaa on olemassa matalalla kynnyksellä, esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry järjestää toimintaa eri puolilla Suomea. Lisätietoa löydät täältä: https://www.pelastakaalapset.fi/tyomme-kotimaassa/tukihenkilot/
Minusta ajatuksesi olla uuden luokan vanhempien suuntaan aktiivinen kuulostaa todella hyvältä! Kun vanhemmat ovat keskenään tuttuja, on huomattavasti helpompi tukea lasten kaverisuhteita. Rauhallisissa tilanteissa tosiaan syntyy monesti helpommin tilaa ajatuksille ja keskustelunaiheille, jotka eivät arjen tiimellyksessä pääse pintaan. Monesti voi helpottaa esimerkiksi tehdä jotain konkreettista yhdessä ja antaa keskustelun tapahtua omalla painollaan siinä sivussa. Mukava kuulla, että teidän on mahdollista halutessanne saada lisää ryhmäterapiaa ja että tähänastisestakin on ollut teille apua!
Lapseni, joka on avoin ja sosiaalinen meni nyt yläkouluun. Hänellä ei ole koskaan ollut parasta kaveria, mutta kavereita on kyllä koulussa ollut. Selllaisia, ettei tarvitse yksin koulun käytävillä olla tai ruokailussa käydä, mutta heistä ei ole vapaa-ajan kavereiksi - heillä on omat parhaat ystävät ja kuviot. Tyttäreni on usein todella yksinäinen. Vuosi sitten kesällä hän ei ollut kenenkään kaverin kanssa kesälomalla. Tänä kesänä kertoja oli ehkä enintään 5. Hän kaipaa parasta ystävää, mutta sellaista ei tunnu löytyvän. Nyt hän vaihtoi koulua ja meni uudelle luokalle, josta ei tunne oikeastaan ketään. Hän kertoo, että on luokalta on löytynyt muutamia tyttöjä, joiden kanssa olla ja käydä syömässä. Kuulen hänen äänestään että sellaista erityistä ystävää ei ehkä vieläkään.
Koen valtavaa syyllisyyttä, koska olen aina kehottanut kaikkia lapsiani ystävystymään useaan kaveriin eikä hankkimaan parasta ystävää, koska koen, että parhaat kaverit aiheuttavat ongelmia., Nyt toivon että olisin ollut se äiti, joka sanoo, että "meille ei mahdu kuin kaksi leikkimään" tai olisi usuttanut lasta leikkimään vain sen yhden kanssa.
Voinko aikuisena tehdä mitään, jotta lapseni löytäisi joskus sen "oman kaverin", jonka kanssa yökyläillä, shoppailla, maleksia ja kuunnella musiikkia. Olen niin surullinen, ettei hän saa kokea sitä kaikkea!
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on juuri aloittanut ekaluokan, ja kertoi jo kotona eskarissa tutusta tilanteesta. Eräs tyttö kavereineen ei ota lastani mukaan leikkiin. Lapsellani on kyllä muita kavereita (lähinnä poikia), eikä päädy olemaan yksin. Tuossa tyttöporukassa tuntuu olevan vähän sellainen henki että joko ollaan tai ei olla porukassa, ja jos et kulje mukana aina, et voi tulla leikkiin välillä. Minun lapseni ei ole valmis tällaiseen sitoutumaan, vaan haluaa leikkiä muidenkin kanssa.
Miten tähän pitäisi suhtautua ja miten lasta ohjata? Pitäisikö lasta tukea pitämään puolensa leikkiin pääsyssä? Vai antamaan piupaut suljetulle porukoille ja keskittyä muihin? Vai kannustaa itse sitoutuneempiin kaverisuhteisiin?
Hei, kurja kuulla ettei lastasi oteta aina tähän kyseiseen porukkaan leikkiin. On aina surullinen tunne tulla torjutuksi ja se on vanhemmillekin todella ikävä kuulla. Jos ymmärsin oikein, lapsesi on välillä tervetullut tähän porukkaan ja olet saanut sellaisen käsityksen, että tähän porukkaan kuuluvat eivät pidä siitä, että lapsesi välillä leikkii myös muualla. Voi olla, ettei kyse ole vakavammasta asiasta vaan tosiaan siitä mistä kerroitkin, että tyttöjä harmittaa jos lapsesi on leikkinyt muualla tai ei ole sillä hetkellä kärryillä meneillään olevasta leikistä.
Lapsia jututtamalla voisi selvitä, mikä on torjumisen syynä ja jos se on pelkästään sitoutuminen, asiasta voisi keskustella heidän kanssaan. Että on aivan ok leikkiä välillä myös muualla. Onko tämä sellainen asia, josta voisit olla yhteydessä opettajaan? Tai olisiko sinulla itse mahdollisuutta jutella näiden tyttöjen kanssa ihan hyvässä hengessä ja kysyä syitä käytökselle?
Yksi vaihtoehto on kannustaa lasta menemään kertomaan aikuiselle, jos hän kokee että hänet torjutaan epäasiallisesti leikeistä. Toinen vaihtoehto on tosiaan tukea häntä pitämään puoliaan ja kysymään tytöiltä suoraan, miksi välillä saa tulla ja miksi ei?
Kouluvuosi on juuri alkanut, joten voi olla että ekaluokalla luokka vielä elää ryhmäytymisen vaihetta ja ystävyyssuhteet ja ryhmät elävät ja muuttuvat. Tällöin samanhenkisiä ystäviä löytyy kun aikaa hieman kuluu ja ongelma ratkeaa kuin itsestään.
Yksi vaihtoehto edetä asian kanssa on vielä seurailla, miten paljon vastaavanlaisia tilanteita tulee ja jos ne ovat toistuvia, olla herkällä kynnyksellä yhteydessä opettajaan tai lasten vanhempiin, ellei lapsille ole esim. samalla alueella asuessa mahdollista puhua. Lapselle voi sanoa, että hänessä ei ole mitään vikaa ja että hän saa leikkiä eri ryhmissä, sekä ikävässä tilanteessa turvautua aikuiseen.
Millä tavoin pystytään rstämään se ettei nuoret jotuisi kierteisiin kuten esim masennuksenkierre tai/ ja päideriippuvaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että ala-asteikäiset keskenään ollessaan lähinnä pelaavat tabletilla tai puhelimella. On kiva, että lapsi käy kavereilla, mutta toisaalta en haluaisi kannustaa pelkästään pelaamiseen vaan toivoisin että olisivat ulkona tai leikkisivät sen ajan. Lasten tekemisiin on kuitenkin vaikea vaikuttaa, jos ovat toisen kotona. Pelaaminen ja puhelimet tuntuvat vaikuttavan jo liikaa lapsen "sosiaaliseen statukseen" ja kun meillä näitä koitetaan välttää, lapsi voi kokea olevansa ulkopuolinen.
Hyvää ja ajankohtaista pohdintaa – kiitos siitä. Asia puhututtaakin paljon vanhempien keskuudessa ja mielipiteitä asiasta on varmasti yhtä monta kun on keskustelijoitakin, ja jokaisessa perheessä on omat käytännöt pelaamisen suhteen. Lasta kannattaa kuitenkin kannustaa kaverisuhteisiin vaikka siellä kaverilla oltaisiinkin sen tabletin ääressä. Pelaaminen yhdessä on myös sosiaalista kanssakäymistä ja siinä voi myös oppia erilaisia taitoja. Jos lapsi on viettänyt päivän pelaillen kaverin luona niin kotona voikin sitten keksiä muuta aktiviteettia esim. ulkoillen. Ehkä voisit myös jutella lapsesi ja hänen kavereiden kanssa siitä mitä kaikkea muuta pelaamisen sijasta voisikaan tehdä, sillä usein lapset on yllättävän helppo saada innostumaan uusista jutuista.
Vierailija kirjoitti:
Millä tavoin pystytään rstämään se ettei nuoret jotuisi kierteisiin kuten esim masennuksenkierre tai/ ja päideriippuvaisuus.
Itee olen joutunut tällaiseen tilanteeseen ja nyt kun ajattelee sosiaalista kanssakäymistä, niin itselle tulee sellaiben ikäänkuin inho itseä kohtaan ja siten siitä tulee sellainen väkipakollinen taisteluasetelma itsensä kanssa ja se on hankaka ristiriita kun kuitenkin tiedostaa että kyse on kuitenkin sellaisista luontevuutta koskevista seikoista.
Vierailija kirjoitti:
Miten osaisin tukea tokaluokkaiseln tytön 8 v. kaverisuhteita? Tyttärelläni on paras kaveri, joka aika ajoin tekee sen, että nappaakin jonkun toisen ja jättää tyttäreni siitä sitten ulkopuolelle. Kuviossa on vielä mukana kolmas kaveri ja nämä kolme tyttöä "vaihtelevat" kavereita aika ajoin, joista sitten syntyy pahaa mieltä ja hylätyksi tulemista. Olen yrittänyt vahvistaa omaa tytärtäni ja neuvoa leikkeihin muidenkin kanssa + että voisivat leikkiä kolmisin. Taas eilen kuitenkin oli kauheaa draamaa ja juonimista josta tuli todella paha mieli tyttärelleni. Ensin ystävä lupaa tulla leikkimään, mutta sitten tekeekin"oharit" ja menee toiselle kaverille. Mikä näissä avuksi?
Vastaan MLL:n puolesta, mutta kehottaisin tytärtänne etsimään muuta seuraa ja unohtamaan tuollaiset kaverit. Miten neuvoisit aikuista toimimaan vastaavassa tilanteessa, niin neuvoisin samalla tavalla toimimaan kahdeksan vuotiastakin, joskin kertoisin tai puhuisin asiasta juurta jaksain. Lasten moraali ja käytös ei ole vielä niin kehittynyttä, että he näkisivät mitä tekevät ja he saattavat huvikseen kiusata toisiaan tajuamatta millaista pahaa mieltä aiheuttavat. Voi jos oma äitini olisi tukenut minua, kun minulle vastaavasti vastaavassa iässä yhden kaverin toimesta tehtiin alituisesti ohareita ja muuteltiin sääntöjä mielivaltaisesti. Tuollaisen kaverin käytökseen ei voi vaikuttaa, mutta lastaan voi ohjata ja tukea ajattelemaan tilannetta oppina vastaisuuden varalle, ja kannustaa etsimään muuta seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavoin pystytään rstämään se ettei nuoret jotuisi kierteisiin kuten esim masennuksenkierre tai/ ja päideriippuvaisuus.
Itee olen joutunut tällaiseen tilanteeseen ja nyt kun ajattelee sosiaalista kanssakäymistä, niin itselle tulee sellaiben ikäänkuin inho itseä kohtaan ja siten siitä tulee sellainen väkipakollinen taisteluasetelma itsensä kanssa ja se on hankaka ristiriita kun kuitenkin tiedostaa että kyse on kuitenkin sellaisista luontevuutta koskevista seikoista.
Identiteeetin rakentumiinen tervehenkiisesti on varmaaan se tärkeä ja secetttä kykenee luottaamaan ihmisiin eikä näe heitä paholaaisina.
Hei, kaksivuotiaalle koti ja te vanhemmat olettekin varmasti maailman paras paikka, joten tarha on varmasti aivan riittävä sosiaalistamaan häntä kavereiden pariin. Vasta noin nelivuotias lapsi osaa leikkiä vastavuoroisesti ystävän kanssa, sitä ennen leikki on enemmänkin leikkimistä rinnakkain, eli vaikka hiekkalaatikolla leikitään porukalla, mutta ei vielä täysin yhteistä leikkiä.
Kerroit, että teillä on kavereita, joten lapsi näkee kuitenkin muita aikuisia ja kyläileekin varmasti välillä teidän kanssanne, eli oppii siinä samalla olemaan mukana erilaisissa tilanteissa ja paikoissa turvallisten aikuisten kanssa.
Mielestäni siis tytöllenne ei tarvitse miettiä harrastuksia tai kaverikyläilyjä, vaan tavallinen arki ja kotielämä on varmasti aivan riittävä. Voitte rauhassa odottaa sitä hetkeä, kun hän itse ystävystyy vaikka tarhassa ja toivoo kyläilyjä ja sitten mahdollisuuksien mukaan järjestää niitä. Isommille lapsille tulee myös synttäreitä yms. juhlia, jossa näkee vapailla ystäviä ja omassa kotipiirissä reviiri laajenee hakemaan naapureiden yms. lapsia myöhemmin.