Miten voin tukea lapsen kaverisuhteita? Kysy ja keskustele, MLL:n auttavien puhelinten työntekijät vastaavat 16.8. klo 13–16!

en tiedä mitä tehdä kirjoitti:

Lapsellani, 10v tyttö, on ollut ensimmäisestä luokasta asti paras kaveri, joka meidän vanhempien mielestä ei ole ihan se paras. Tyttö kiristää, uhkailee ja käyttää sumeilematta valtaa lastamme kohtaan. Hän haukkuu tyttäremme vaatteita ja tavaraoita, vaatii jatkuvaa huomiota ja puhuu rumasti.

Esimerkiksi hän saattaa luvata, että tyttäremme pääsee mukaan leikkiin, mutta sitten hän leikkiikin kolmannen kaverin kanssa omassa huoneessa, ja he panevat tyttäremme leikkimään yksin eteiseen. Tai hän saattaa vastata tyttäreni viesteihin todella tylysysti: (tyttäreni: sä olet mun BFF. Kaveri: Sä et ole mun. Mun BFF on Pihla. Sä olet vaan ihan ok." Kaveri saattaa suuttua tyttärellemme, jos hän ei ehdi vastata hänen puheluihinsa. Tai saattaa luvata pyöräillä kouluun, mutta ei puhukaan mitään koko matkalla. Hän kiristää tytärtämme leikkimään kanssaan perinte4isesti sanomalla, että mä en sitten enää koskaan leiki tai sä et ole sitten mun bestis. Hän myös suputtaa tyttäremme korvaan koko ajan meillä ollessaan. olen huomauttanut asiasta useamman kerran. Yksinkertaisesti me käymme tämän lapsen takia useamman kertaa viikossa keskusteluja lapseni kanssa, koska hän on niin surullinen.

Olemme yrittäneet hyvällä: keskustella, millainen on hyvä kaveri, pohtia löytyisikö luokalta muita kavereita, olen ollut tytön äitiin yhteydessä, olen ollut yhteydessä opettajaan, luokan muihin vanhempiin, olen sanonut tytölle itselleen suoraan.

Ja pahalla: olen sanonut tyttärelleni, että tämä kaveri ei ole millään lailla hyvä kaveri, olen sanonut, että hän ei saa leikkiä tytön kanssa, kun siitä tulee jatkuvasti paha mieli, olen ollut vihainen lapsen vanhemmille ja lapselle itselleen.

Oma lapseni ymmärtää ettei kaveri ole ehkä se paras, mutta muutakaan ei nyt ole tarjolla, etsitty on. Aina välillä heillä on huiman hienoa yhdessä, ja silloin lapseni sanoo ja toivoo, että ehkä kaveri on muuttunut ja ymmärtää nyt. Kunnes sitten taas tulee suuri pettymys.

En tiedä mitä tehdä.

Kiitos viestistäsi. Kuulostaa siltä, että olet todellakin tehnyt kaikkesi tilanteessa, jossa tyttärelläsi välillä huonosti käyttäytyvä ystävä. Se, mitä kerroit tyttäresi ystävän käytöksestä, oli todella huolestuttavaa, ennen kaikkea haukkuminen, kiristäminen ja uhkaileminen. On ymmärrettävää, että parhailla kavereilla on välillä ristiriitoja ja vaikeuksiakin, mutta asiat mitä kirjoitit eivät kuulu tässä määrin ns. normaaliin tasapainoiseen ystävyyssuhteeseen edes lapsilla.

Kerroit, että tyttäresi luonnollisesti nauttii kivoista hetkistä ystävyksien välillä, mutta sitten pettyy. Tämä tunteiden vuorottelu kuulostaa raskaalta ja mietin, voisiko tyttäresi kanssa käydä keskustelun (minkä ehkä olette jo tehneetkin) jossa toisi esiin, että ystävä tuskin tästä ainakaan nopeasti muuttuu, koska hän on jo pitkään käyttäytynyt vastaavalla tavalla? Tämä ehkä suojaisi häntä odottamasta häneltä muunlaista käytöstä tai täyttä hyväksyntää. 

Toinen asia, mikä tuli mieleeni oli ehdottaa teidän kotiinne nollatoleranssia huonosta käytöksestä. Onko teillä mahdollista puhua tyttärenne ystävälle vaikka seuraavan konfliktin tulleen, että tästä lähtien teidän kodissanne on hyvin tiukat säännöt? Säännöt olisivat puhtaasti sellaiset, että jos kiristämistä, haukkumista tai muuta huonoa käytöstä tulee, hän ei ole tervetullut teille, ellei osaa pyytää anteeksi ja selittää käytöstään. Te ikään kuin vanhempina ottaisitte tästä tiukan kopin ja määrittelisitte rajat sille, miten lastanne kohtaan voi käyttäytyä ja kertoisitte ne tiedoksi myös ystävälle? Lasten ollessa kyseessä on hyvä toimia ystävällisesti ja rauhallisesti niin, että kaikki tulevat kuulluksi. Ystävälle voisi vaikka sanoa, että emme halua että tyttärellämme on enää niin usein paha mieli tämän ystävyyssuhteen takia. Sen takia sellainen ja sellainen käytös on meillä ehdottomasti kielletty. Jos mahdollista, voisitte vaikka kaikki istua alas ja yrittää käsitellä asiaa perin pohjin. Kymmenvuotiaalta voi jo kysyä mielipiteitä ja osallistaa heitä keskusteluun. Tärkeintä olisi, että keskustelun fokus ei olisi syyttävä, vaan huolestunut.

Kuten alussa sanoin, vaikuttaa siltä että olette jo tehneet paljon, mutta älkää antako periksi. Olisi hyvä, jos tyttärenne ymmärtäisi, että hänen ei tarvitse pelätä ystävänsä hylkäämistä tai kiusaamista, vaikka hän rohkeasti pitäisi rajoistaan kiinni.

Kun tilanne on jatkunut pidempään, tämä ei toki ole tyttärellenne eikä varmasti teille helppoa, varsinkin kun hyviäkin hetkiä varmasti on. On myös vaikea nähdä, milloin tilanne on sellainen mihin pitää puuttua ja mihin ei, mutta lähtökohtaisesti aina silloin, jos käytös on tytärtänne kohtaan epäkunnioittavaa, eikä hän itse osaa puolustaa itseään.

Jos tyttärenne ystävä ei enää halua käydä teillä tiukemman rajaamisen jälkeen, ystävyyssuhde saattaa tulla päätökseen, mutta kuvailujesi perusteella se voi olla kaikessa kipeydessään tyttärellenne ja teille myös hyvä ratkaisu, vaikka saattaisi aluksi surettaakin tytärtänne kovasti. Joskus myös lasten ystävyyssuhteet voivat korjaantua, mutta toivon voimia ja rohkeutta koittaa ratkaista tilannetta parhain päin. Voi myös olla, että kuten usein tapahtuu, lasten ystävyyssuhteet elävät ja muuttuvat iän myötä ja tämä ystävä jää tyttäreltänne pois muiden tultua tilalle. Joskus tilanteet voivat elää hyvinkin nopeasti, vaikka tilanne tuntuisi toivottomalta. 

Vierailija kirjoitti:

Lapseni, joka on avoin ja sosiaalinen meni nyt yläkouluun. Hänellä ei ole koskaan ollut parasta kaveria, mutta kavereita on kyllä koulussa ollut. Selllaisia, ettei tarvitse yksin koulun käytävillä olla tai ruokailussa käydä, mutta heistä ei ole vapaa-ajan kavereiksi - heillä on omat parhaat ystävät ja kuviot. Tyttäreni on usein todella yksinäinen. Vuosi sitten kesällä hän ei ollut kenenkään kaverin kanssa kesälomalla. Tänä kesänä kertoja oli ehkä enintään 5. Hän kaipaa parasta ystävää, mutta sellaista ei tunnu löytyvän. Nyt hän vaihtoi koulua ja meni uudelle luokalle, josta ei tunne oikeastaan ketään. Hän kertoo, että on luokalta on löytynyt muutamia tyttöjä, joiden kanssa olla ja käydä syömässä. Kuulen hänen äänestään että sellaista erityistä ystävää ei ehkä vieläkään.

Koen valtavaa syyllisyyttä, koska olen aina kehottanut kaikkia lapsiani ystävystymään useaan kaveriin eikä hankkimaan parasta ystävää, koska koen, että parhaat kaverit aiheuttavat ongelmia., Nyt toivon että olisin ollut se äiti, joka sanoo, että "meille ei mahdu kuin kaksi leikkimään" tai olisi usuttanut lasta leikkimään vain sen yhden kanssa.

Voinko aikuisena tehdä mitään, jotta lapseni löytäisi joskus sen "oman kaverin", jonka kanssa yökyläillä, shoppailla, maleksia ja kuunnella musiikkia. Olen niin surullinen, ettei hän saa kokea sitä kaikkea!

Hei, ja kiitos viestistäsi. Toivon, ettet kantaisi syyllisyyttä siitä, että olet kannustanut lastasi ystävystymään useamman kaverin kanssa. On hienoa, ettet ole rajoittanut tyttäresi ystävien määrää vaan olet antanut hänen tutustua useisiin ihmisiin, mikä on mielestäni ehdoton rikkaus. Kuulostaa todella hyvältä, että tyttäresi on jo heti lukuvuoden alussa löytänyt uudesta koulusta tyttöjä, joiden kanssa viettää aikaa. Onhan vielä myös mahdollista, että uudesta koulusta löytyykin se sydänystävä, kun hän pääsee tutustumaan paremmin koulukavereihinsa. Entä onko tyttärelläsi jotain tiettyjä mielenkiinnon kohteita, voisiko niiden kautta miettiä esim. jotain harrastusta, jossa tavata muita samasta asiasta kiinnostuneita nuoria?

Vanhempana voit kannustaa lastasi ystävyyssuhteissa esimerkiksi pitämällä kodin ovet avoimina tyttäresi kavereille, ja kuulostaa siltä, että juuri niin oletkin tehnyt. Tytärtäsi tukee asiassa myös se, että hänellä on selkeästi välittävä äiti, joka toivoo lapsensa parasta ja keneen hän voi aina tarvittaessa tukeutua. 

Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille! Mll:n vastaajat ovat nyt poistuneet linjoilta, ja ketjuun ei voi enää laittaa uusia viestejä.