Mitä muistoja sinulla on mummilastasi?

Toisella mummilla oli aina omenalimpsaa eikä koskaan ainakaan ääneen käskenyt meitä serkuksia olemaan hiljaa. Lauantaisin käytiin kauppa-autolla ja mummi osti ainakin jäätelöt. Järvellä käytiin katsomassa katiskat ja joella ongella. Lauantaisin käytiin savusaunassa (hirveää).

Toinen mummi leipoi ruisleipää ja pullaa. Sunnuntaisin piti kuunnella kirkonmenoja hipihiljaa. Saunan seinusta oli täynnä sisiliskoja ja niitä otettiin lemmikiksi. Mansikkamaalta syötiin salaa mansikoita.

Molemmissa mummoloissa oli aina kaunis sää eikä vettä satanut koskaan (vääristynyt muistikuva).

Mummulla oli aina kissoja, ja kissanpennuille pidettiin kissanristiäisiä :) Mummu leipoi paljon ja keksi omia reseptejä, minulla oli aikoinaan sama tapa. Kesäisin leikittiin kauppasta ulkorakennuksessa ja osteltiin leikkirahalla (tyhjiä) oikeita ruokapakkauksia.

Mulla on niin paljon hyviä, ihania muistoja mummilasta ja mummolasta, että en osaa nostaa mitään tiettyä juttua ylitse muiden. Olen nöyrän kiitollinen, koska tiedän että kaikille ei tämmöisiä isoäitejä (ja -isejä) ole suotu.

Mummolassa sain nukkua Mummon ja Äijän välissä öisin. Aamulla herättiin aikaisin navettaan. Sain harjata ja hoidella pikkuvasikoita. Myöhemmin hoideltiin hevoset. Kotimatkalle bussiin sain upeat eväät 😀 Paksulle näkkileivälle voita ja paksut siivut emmentajuustoa. Kiitos ❤

Aina piti olla hiljaa. Nauraa ei saanut, eikä hauskaa pitää. Ruokaa ei saanut itse laittaa lautaselle, mutta silti piti istua pöydässä kunnes oli syönyt. Usein se ruoka sitten tuli ylös ja pappa tuli repimään tukasta kun oksensin vessassa. Ympäriinsä lentäneet yrjöt piti siivota itse ja sen jälkeen mennä häpeämään ruuan haaskausta. Siinä nyt muutama kevyempi muisto. En ikävöi isovanhempiani pätkän vertaa.

Punainen tupa ja ihana, iso puutarha. Koko tupa täynnä serkkuja, vastapaistetun pullan tuoksu. Mummin pehmeä syli, kun mummi piti sylissä ja täytti ristikkoa. Ulkona serkkujen kanssa kasteltiin toisiamme puutarhaletkulla ja juostiin karkuun lämpiminä kesäpäivinä.

Toisen mummin luona oli aina odottamassa samoja herkkuja: pommacia ja suklaarusinoita. Ruoan jälkeen sai jäätelöä. Kaappikellon ääni ja vanhanaikaiset huonekalut. Nojatuolissa ukin polvella kuunneltiin satuja. Ihana puutarha, pihakeinu ja paljon sammakoita.

Tuli tippa linssiin ja ikävä.

Käytännössä melkein asuin mummolassa osan lapsuudestani, sillä kotona oli yh-äidin alkoholinkäytön vuoksi vaikeaa.

Olen ehkä osin siitä syystä unissani edelleen mummolassa tuon tuosta.

Parasta siellä oli rauha ja hiljaisuus, ääretön turvallisuudentunne.

Herkullinen ruoka, parasta poroa ja kalaa pöydässä, koskaan ei ollut puutetta mistään.

Mummon kanssa istuttiin käsi kädessä katsomassa telkkarista Miami Viceä, koska mummon mielestä Don Johnson oli hurjan komea. :) Äijin kanssa saunan jälkeen nautittiin kylmät juomat - äiji yhden oluen, minä pullon Aku Ankka -päärynälimonadia.

Vanhat lehdet ja postimyyntikuvastot vintillä. Leivonnaiset isossa vadissa pyyheliinan alla ruokakomerossa. Norjalaiset keksit kaapinperällä.  Kaupassa käynti veneellä tai moottorikelkalla. Verkkojen nosto ja selvittely yhdessä äijin kanssa. Joulumännyn ikivanhat koristeet. Ulkovessan oven raoista näki järvelle. Oman pienen rieskan paistaminen puuhellan kannella, kun mummo leipoi leipää. Veripalttu, kun poroja teurastettiin. Julman paksu lättypino odottamassa, kun tultiin heinäpellolta. Äiji ja mummo saunanlauteella, kun minä istuin saavissa kuumassa kylvyssä.

Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.

Tulipas taas ikävä...

Hiljaisuus.

Rakkkaus.

Aamuisin syttyi puuhella, kun illalla olin köllinyt isoäidin vieressä ja oltiin tapettu kaikki tsssururrit pikkuikkunan ja pitsiverhon välistä.

Kömmin alkovista.

Sain leipää ja jasmiiniteetä.

Ylös

Vierailija kirjoitti:

Aina piti olla hiljaa. Nauraa ei saanut, eikä hauskaa pitää. Ruokaa ei saanut itse laittaa lautaselle, mutta silti piti istua pöydässä kunnes oli syönyt. Usein se ruoka sitten tuli ylös ja pappa tuli repimään tukasta kun oksensin vessassa. Ympäriinsä lentäneet yrjöt piti siivota itse ja sen jälkeen mennä häpeämään ruuan haaskausta. Siinä nyt muutama kevyempi muisto. En ikävöi isovanhempiani pätkän vertaa.

Omasta puolestani tahdon kiittää, että sinä ja jotkut muutkin laitoitte myös tällaisia muistoja. Minulla on saman kaltaisia muistoja omista isovanhemmistani. Tulee tällä tavalla vähän realismia tähän ketjuun.

Jotkut pumpulissa kasvaneet nimittäin luulevat, että kaikilla on ollut yhtä onnellinen lapsuus kuin heillä, yhtä rakastavat isovanhemmat ja vanhemmat. Sitä sopii sitten vain miettiä, millaiset lähtökohdat elämään on lapsella, jonka isovanhemmat ja/tai vanhemmat ovatkin olleet enemmän tai vähemmän hirviöitä jälkikasvulleen, millainen itsetunto, millainen tunnemaailma, sellaiselle lapselle siitä kaikesta rakentuu.

Pikkasenkohan voi vaikuttaa kouluvuosiin ja kaikkeen, ihan aikuisenakin elämään. Vähäsen voi vetää katkeraksi ja ärsyyntyneeksi tällainen yleinen hymistely miten jokaisella ihmisellä on muka ihania lapsuusmuistoja, on ollut ihana ja turvallinen mummola ja blaa blaa. Lapsen elämä on ollut pelkkää hengissä- ja järjissä-selviämisen taistelua ja taktikointia. Usein ihan yksin, ilman mitään apua ja tukea.

Että sellainen huoleton ja ihana lapsuus. Siinäpä oiva perusta onnelliselle aikuisuudelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina piti olla hiljaa. Nauraa ei saanut, eikä hauskaa pitää. Ruokaa ei saanut itse laittaa lautaselle, mutta silti piti istua pöydässä kunnes oli syönyt. Usein se ruoka sitten tuli ylös ja pappa tuli repimään tukasta kun oksensin vessassa. Ympäriinsä lentäneet yrjöt piti siivota itse ja sen jälkeen mennä häpeämään ruuan haaskausta. Siinä nyt muutama kevyempi muisto. En ikävöi isovanhempiani pätkän vertaa.

Omasta puolestani tahdon kiittää, että sinä ja jotkut muutkin laitoitte myös tällaisia muistoja. Minulla on saman kaltaisia muistoja omista isovanhemmistani. Tulee tällä tavalla vähän realismia tähän ketjuun.

Jotkut pumpulissa kasvaneet nimittäin luulevat, että kaikilla on ollut yhtä onnellinen lapsuus kuin heillä, yhtä rakastavat isovanhemmat ja vanhemmat. Sitä sopii sitten vain miettiä, millaiset lähtökohdat elämään on lapsella, jonka isovanhemmat ja/tai vanhemmat ovatkin olleet enemmän tai vähemmän hirviöitä jälkikasvulleen, millainen itsetunto, millainen tunnemaailma, sellaiselle lapselle siitä kaikesta rakentuu.

Pikkasenkohan voi vaikuttaa kouluvuosiin ja kaikkeen, ihan aikuisenakin elämään. Vähäsen voi vetää katkeraksi ja ärsyyntyneeksi tällainen yleinen hymistely miten jokaisella ihmisellä on muka ihania lapsuusmuistoja, on ollut ihana ja turvallinen mummola ja blaa blaa. Lapsen elämä on ollut pelkkää hengissä- ja järjissä-selviämisen taistelua ja taktikointia. Usein ihan yksin, ilman mitään apua ja tukea.

Että sellainen huoleton ja ihana lapsuus. Siinäpä oiva perusta onnelliselle aikuisuudelle.

No diipa daapa hei nyt. Ihan tämmöinen tavallisella älyllä varustettu ihminen ei luule moisia, vaikka sinä nyt kovasti luulet muiden luulevan. Älä sinä tässä nyt väheksy kanssaihmistesi kykyä käsittää asioita.

Minä oon yksi noista joka on kirjoittanut onnellisista mummilamuistoista. En mä silti ole mikään pumpulissa kasvanut prinsessa. Elämä on kyllä antanut osansa pas kasta, mutta eihän se tyhjäksi tee sitä, että mummila nyt sattui olemaan lapsuuden paratiisi? Päin vastoin, ne muistot ja se pyyteetön rakkaus on osaltaan antanut voimaa kohdata elämän nurjan puolen. Johon on liittynyt alkoholismia, sairautta jne.

Olen pahoillani, jos sinä et ole koskaan saanut kokea muuta kuin ikävyyttä lapsuudessasi. Tai koko elämässäsi. Se varmasti vaikuttaa myös omaan tapaasi ajatella. Jokainen meistä näkee ja kokee maailman omien "suodattimiensa" läpi. Mutta fiksut älyää, että oma kokemus ei ole ainoa oikea. Eikä vähättele muita eikä ole katkera siitä, että muilla on paremmin.

Kukaan ei paista yhtä hyviä lettuja kuin mummi ! Paraskaan lettu ei maistu samalta. Ikävä on.. mummi kuoli 2006.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei paista yhtä hyviä lettuja kuin mummi ! Paraskaan lettu ei maistu samalta. Ikävä on.. mummi kuoli 2006.

Näin on! Ne oli ohuita ja pitsireunaisia, valurautapannussa paistettuja. Suoraan pannulta ihana rrrrrapeita.

Ikävä on. Mummi kuoli 2012, tosin ei hän enää lettuja paistellut aikoihin, mr. Alzheimer sotki välissä.

Mummolassa meille oli laitettu aina peltipurkkiin yhdet omar-karkit. Siellä myös syötiin aina rusinapullaa, en tykännyt niistä rusinoista. Ja jossain vaiheessa mummo keksi alkaa lantrata mehua vichyllä, ei ollut sekään hyvää. Siellä oli ongintapeli. Olohuoneessa oli jostain ulkomailta tuotu simpukoilla koristeltu pikkupöytä. Vaarin tekokäsi oli vintillä komerossa, jonka edessä oli sänky. Haluttiin aina siskon kanssa nähdä se vaikka pelättiinkin sitä, sänky piti ensin siirtää pois edestä että sai komeron auki, ja siellä se roikkui naulakossa ja me kiljuttiin. Vaarikin oli kyllä vähän pelottava. Rappusten kaidetta laskettiin aina alas. Autotallissa oli tietty haju, erilainen kuin muissa autotalleissa. Käytiin hakemassa posti maitokärryillä, mummo työnsi meitä, ja samalla nähtiin aina lehmiä. Kissaa leikitettiin narupäähän solmitulla omar-karkkipaperilla.

Mummilassa oli tarkat ruoka-ajat. Siellä myös leivottiin usein. Kellarissa oli ihana karvalankamatto ja soutulaite ja kellarin rappusissa oli Tenavat-juliste. Vessan komeroon mentiin aina vuorotellen piiloon, tosin se aina vähän jännitti, koska ovea ei saanut sisäpuolelta auki. Yläkerrassa oli kirjaston vanhat pehmokoirat, joilla ratsastettiin, niillä oli punaiset korvat. Vaatekomerosta löytyi mielenkiintoisia vaatteita. Mummille tuli joku eläin-lehti (en muita enää sen nimeä) meitä varten, siinä oli jotain keräilyjuttuja. Kaikki jouluaatot vietettiin mummilassa. Iso ruokapöytä olohuoneessa oli ihan paras piilopaikka,sinne mentiin tuolien päälle makaamaan ja pöytäliina peitti hyvin näkyvyyden. Siellä oli yksi lasten VHS-kasetti, siinä oli Malla Muurahainen ja Muumien Kuinkas sitten kävikään. Mummi osti pitkään Hartwallin Omena-limonadia mökkipaikkakunnalta kotiin kun luuli ettei sitä saa kotipaikkakunnalta. Kotimaiset omenat maistuu mummilalta.

Mummo oli viherpeukalo, ja pienenä istuskelin olohuoneessa usein jonkun puun alla. Hän esitteli vieraille kaikki kasvit, mutta ei minua pienenä niin kiinnostanut. Huvittavaa, että nykyään olen itse ihan samanlainen, joskaan en niin taitava.

Myös minulla oli (ja on edelleen) lettuja paistava isoäiti. Pullaa leipoi aina kymmenen pellillistä. Aina jos olin siellä yökylässä, katsottiin Kauniita ja rohkeita, isoäiti ruskeassa nojatuolissa ja minä lattialla. Kotona en saanut katsoa, joten kysyin aina isoäidiltä mitä oli tapahtunut. Isoäiti teki minulle juhlamekot teini-ikäiseksi asti.

Muistan miten isoisä kantoi minua olkapäillään. Hän laittoi kaupasta vaihtorahaksi saamansa kymmen- ja viisikymmenpenniset pieniin laseihin (snapsilaseihin, tajusin aikuisena) ja saimme ottaa ne siskon kanssa ja pistää säästöpossuihin.

Mummo ei ollut lettumummo. Pappa osti aina valmisleivonnaisia vieraille. Jos oltiin heillä hoidossa, oltiin heidän mökillä. Silloin pappa vei aina mato-ongelle. Kävivät etelässä monta kertaa vuodessa ja toivat Teneriffa-paitoja meille. Teininä sain tietää, että mummo poltti kuin korsteeni, mutta koskaan en nähnyt häntä tupakalla. Kiroili kyllä jatkuvasti, mutta ei silloin, kun luki minulle vanhoja tyttökirjoja.

Pappa oli hilpeä juoppo, tissutteli "salaa" kaatamalla viinaa Vichy-lasipulloon minkä senkin tajusin vasta vanhempana samalla, kun selvisi ettei vissyssä olekaan holia.

No hitsi, itkuhan tässä pääsi ;)

Omasta mummolastani muistan syreenien tuoksun pihalla, pihasaunan jossa höpöttelin mummon kanssa, mummon istumassa keinutuolissa neulomassa, telkkarin päällä olleen kynttilänjalan jossa roikkuvat "kristallit" muodostivat pieniä "sateenkaaria" seinille. Reissumies-leivät voilla, juustolla kurkulla ja Aromat-suolalla. Letut. Papan työpöytä, jossa oli paljon laatikoita ja lokeroita. Pappa pihalla korjaamassa mopoa. Valkeat kuulaat syksyllä. Parhaita muistoja.

Voi ei!

Minulla oin outo kaipaus mummoani kohtaan, sitä jota en ole koskaan nähnyt kun hän kuoli äitini ollessa 10 v.  Näen hänet vain muutamassa valokuvassa, hän näyttää ihan siskoltani.  Usein ajattelen mummoani ja suren sitä, miten nuorena hänen piti kuolla.  Jos on olemassa tuonpuoleinen elämä, mummoni haluan tavata!  Hän ei saanut pitää sylissään yhtäkään lapsenlastaan.

Mummon sijasta minulla oli sitten mummopuoli, jota tienkin sanoin mummoksi.  Mutta tapasimme harvoin.  Hyvät muistot minulla on hänestä, mutta meitä lapsenlapsia oli niin paljon, että hän ei pystynyt kaikkiin keskittymään, vain niihin lähellä asuviin.  Hänestä tulee aina mieleen pullataikina, koska hän leipoi koko ajan ja hänellä oli mahtavat allit!  Hän oli aina iloisen näköinen.

Toisen puolen mummoa ja pappaa sitten tapasin enemmän ja vasta aikuisena olen ymmärtänyt monia asioita, joita en lapsena huomannut.  He olivat hyviä ihmisiä, mutta papalla oli alkoholiongelmaa ja mummolla kauhea työtaakka.  Kotina iso maalaistalo, siellä haisi aina navetalta.  Kun mummo tuli käymään meillä, hänen vaatteensa haisivat navetalta, hyvin vienosti vain, mutta sen hajun kyllä tunnisti.  Mummolla oli pitkä tukka, takapuoleen asti, mutta sen näki avoimena vain saunassa.  Muutenhan se oli aina niskassa nutturalla.   Papassa oli mustalaisverta ja se näkyy vielä meissä lapsenlapsissakin, vaikka ei uskoisi.

Ja ne mummojen ruutuessut!  Samanlaiset oli aina päällä kummallakin mummollani!  Kaikki isovanhempani ovat kuolleet ajat sitten, mutta jokaisen heidän äänen ja eleet pystyn palauttamaan mieleeni vieläkin.   Paitsi tietysti se äidin oikea äiti, jonka ääntä en koskaan saanut kuulla.

Mummulan räystäiden alla oli räystäspääskyjen pesä. Niiden kimeät äänet kuuluivat hyvin makuuhuoneen avoimesta ikkunasta.

Keittiöstä kuului lautalattian narinaa ja uunin luukkujen kolahduksia mummun laittaessa valkean uuniin. Oli turvallinen olo kun kuuli mummun hyräilevän keittiössä.

Mummulassa tuoksui aina kahvi, palaneet puut ja letut. Perunakellarissa tuoksui multa ja home.

Pappa otti nokosia olohuoneen pöydän alla maaten, teki kuulemma hyvää selälle. Pappan aikana ei saanut leikkiä sota- tai pyssyleikkejä, mummu kielsi.