Lue keskustelun säännöt.
Äiti yökylässä ja hermo menee
12.08.2018 |
Miksi se on aina niin oman äidin kanssa?! En haluaisi olla tällainen, äiti on kuitenkin jo 70-vuotias ja ei elä ikuisesti. Käy meillä todella harvoin vaikka ei asuta ”kuin” 170 kilometrin päässä ja hyvä niin. Ihan oikeasti ahdistun tuosta hösellyksestä ja säätämisen määrästä. Toi omat aamupalatarvikkeet mukanaan koska ei voi elää ilman joka-aamuisin leseitä, muuten ei vatsa toimi ( ja tätä pitää kailottaa kaikille ), hänen tuomat kukat pitää viedä ulos yöksi niin ne säilyvät kauemmin jne.
Tiedän että minullakin on asenteessa vikaa kun en jaksa vanhan ihmisen häsellystä mutta joo, tuntuu että joka asiassa on pientä piikkiä minua kohtaan. Mies ja lapset sentään on hyviä, tytär on kaikessa huono. Onneksi lähtee kohta kotiin, helpotus. Mietin vain että miten joskus äitini oli paras ystäväni ja surullista miten viimeiset vuodet olen vain helposti ärsyyntynyt häneen... en itsekään tiedä missä vaiheessa tiet ovat lähteneet näin erkanemaan ja miksi. Hyvä isoäiti on lapsilleni ja itsekin välillä viihdyn hänen seurassaan.. usein vain tuntuu etten jaksa äitini piikittelyä ja määräilyä, rentous meidän välisestä suhteesta on kadonnut 😞
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen niin introvertti, kuin vain voi olla ja nautin suunnattomasti itsekseni olosta ja hiljaisuudesta. Kuitenkin kerran kesäloman aikana on käytävä äidin luona ja sitä aina ajattelee, että ihana mennä maalle luonnon ääreen rauhaisaan ympäristöön. Mutta ei. Se hösellys alkaa saman tien eikä äiti osaa olla hetkeäkään hiljaa, ei siis hetkeäkään. Yritin maata auringossa kirjaa lukien ja toinen ravaa jatkuvasti ees taas pälpättäen. Tiedän kyllä, että sen kerran kun siellä käyn niin hössöttää ja haluaa kertoa kaikki maailman asiat naapurin Pirjon sairauksista seuraavaan etelänmatkaan, mutta kun minä en vaan jaksa. Yritin todella kovasti pitää hermoni kurissa melkein kokonaisen päivän ajan, mutta lopulta en vaan jaksanut enää ja oli pakko sanoa voisiko olla edes viisi minuuttia hiljaa. Pääni oli aivan räjähdyspisteessä. En haluaisi kiukutella, mutta en voi sille mitään, että inhoan kaikkea hössöttämistä ja pälpättämistä ja haluaisin vain olla yksin omassa rauhassa. Äitini ei sitä ymmärrä ollenkaan, kun on täysin päinvastainen persoona ja siinähän sitä sitten tapellaan.
Minun mielestäni melko epäkohteliasta mennä kyläilemään jonkun, kenen tahansa luo, ja sitten haluta vain levätä ja olla rauhassa omissa oloissaan.
Kätevää tietysti, kyläpaikassa palvelut ja muonitus pelaa. Mielestäni vieraalla on myös velvollisuuksia, jos ei muuta niin kuuluu seurustella isäntäväen kanssa. Tämä kohteliaisuussäänö pitää paikkansa, vaikka kyläilisikin "vain" oman äitinsä luona.
No - minä sitten olen varmasti maailman paras tytär. Puren hammasta ja olen hiljaa kun äitini puhuu ”hienoista” sukulaisistaan ja koulutetuista siskoistani ja heidän lapsistaan ja yliopistotutkinnoista yms yms.
Yritän kannustaa häntä jaksamaan sairauksiensa kanssa ja muistan kyllä kun hän haukkui minut pataluhaksi monet kerrat. Eikä ikinä kannustanut mihinkään.
Jaksaa jauhaa jostain perinnöstä ja sanoi, että minun osuus menisi suoraan lapsilleni (ei tullut yllätyksenä). Sanon tähän, että ”teette ihan kuin itse haluatte”. Halusi vieläkin loukata ja perinnön hän voi kyllä pitää itse😂Hän on niin paljon loukannut, että tuo oli pikkujuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voi olla onnellinen siitä, että välit ovat joskus ihan ok. Siitä on turha kantaa huolta, että äiti on 70 ja ehkä joskus kuolee. Oma äitini on 90 ja olen aika varma, että hän ehtii vielä kuopata minut ennen kuin itse heittää lusikan nurkkaan - ja tulee vielä perunkirjoitukseen vaatimaan "osaansa". Äitini on sitä ikäluokkaa, joka ei ole kaunista sanaa sanonut lapsilleen ikinä, etteivät ne ylpistyisi, päin vastoin vähätellyt ja muistutellut, että mitättömät ei kiinnosta ketään pitkään; tuputtanut ruokaa ja loukkaantunut, jos ei kelpaa, ja aina tilaisuuden tullen nälvännyt kiloista; pompottanut perhettä jopa parin viikon mykkäkouluillaan, nuuskinut kaikki kirjeet ja päiväkirjat, vahtinut menemiset ja tulemiset, muistaa kaikki ikävät asiat viimeisen 80 vuoden ajalta. Itseään parempina pitäviä kyllä lipoo ja joka kerran puhelimessa muistuttaa miten yksin hän on ja kukaan ei piittaa. Toisten vastoinkäymisistä ei piittaa ja jos jotain hyvää tapahtuu, se johtuu joko hänen perintötekijöistään, hänen rukoustensa voimasta tai molemmista.
* HUOH *
Mitä tarkoitat, kirjoittamalla, että äitisi on "sitä ikäluokkaa, joka ei ole kaunista sanaa lapsilleen sanonut"? Tuohan on äitisi henkilökohtainen ominaisuus. Oma äitini on samaa ikää ja sanonut lapsilleen aina kauniita sanoja..
Sota-ajan eläneillä on kyllä aika voimakas ollut tuo asenne, että kissa kiitoksella elää ja jos lapsia kehuu, ne vaan suotta ylpistyy. Ulkopuolisille niitä omia lapsia on saatettu kuitenkin kehua vallan estoitta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ kyllä, yritänkin ymmärtää mutta joo, vaikeaa se on. Syökööt leseitään,olen tiennyt tästä leseiden syönnistä vuosikausia, en halua kuulla selitystä hänen vatsan toiminnastaan. Pieniä asioita sinänsä mutta jotenkin ne vaan eskaloituvat taas kun äiti on täällä.
Ja voi sitä päivittelin määrää kun tänne on niin pitkä matka tulla. Joo, minä kyllä joudun ravaamaan hänen luonaan monta kertaa vuodessa koko perheen kanssa. Välillä ajamme 170 km sinne ja saman takaisin heti jos vaikka viemme lapset hänelle hoitoon. Joskus vaan tuntuu että äiti voisi vähän suodattaa sanomisiaan... tuntuu että kaikki mitä mieleen tulee PITÄÄ sanoa ääneen.
Luoja mikä typerys :D
"Joo, minä kyllä joudun ravaamaan hänen luonaan monta kertaa vuodessa koko perheen kanssa. Välillä ajamme 170 km sinne ja saman takaisin heti jos vaikka viemme lapset hänelle hoitoon."
Hoidatatko sinä tosiaan lapsesi 70 vuotiaalla vanhuksella? Sinullahan on leseitä siellä missä järjen pitäisi olla.Kyllä, vien lapsiani hänelle lomalla hoitoon kun itse olen töissä. Ja olem tästä kovasti kiitollinen. Hän on myös hyvä isoäiti lapsilleni. Ei kai se silti tarkoita sitä etten saisi ärsyyntyä hänen piikittelevästä tyylistään ja seikkaperäisistä vatsantoimintaselityksistään. Miksi täällä nähdään kaikki asiat näin mustavalkoisesti ?!
Äimistyin vaan, että joku todella vie lapset hoitoon 70-vuotiaalle vanhukselle, sehän on melkoinen rasitus ikäihmiselle. Etkö yhtään ajattele? Vielä 170 km välimatkaa jos jotain sattuu niin teistä ei ole apuun. Ja ei mikään pari päivää vaan loman ajaksi. Aika mielenkiintoinen systeemi lastenhoitoon, ei ihan loppuun asti ajateltu. No, kai se on taloudellista sinun kannalta ajaa ikäihminen loppuun. Aika vähällä pääset vastavuoroisuudessa, vatsan toiminnan keskustelut ja kukat ulos yöksi. Saat varmaan paljon sympatiaa tässä ketjussa kun sinulla on niin rankkaa.
Täytän ensi vuonna 70v. niin minua huvittavat nämä vanhusjutut. Olen hoitanut tyttärenpoikaani 60v. asti kaikilla lomillani. Nyt olen ollut eläkkeellä vuoden ja 8-vuotias yöpyy täällä edelleen noin kerran kuussa ja harrastamme yhdessä monenlaisia kulttuuririentoja. Aiemmin meillä oli 200km välimatkaa, välillä hain minä ja välillä poikani. Voihan olla, että huomenna heräänkin höperönä mummona ja alan pöpistä vatsantoiminnasta, ei voi tietää :)
Kyllä poikani ilmaisee suorasukaisesti, jos jokin asia minussa ärsyttää, mutta myös kiittelee antamastani avusta. Samoin annan hänelle vielä joitakin äidillisiä neuvoja, joille nauramme yhdessä. Hän sanookin, että tiedoista ja neuvoista ei hänen lapsuudessaan ole puutetta ollut. Nuo vatsantoimintajutut ällöttää minuakin, niistä ei ääneen puhuta. Oman äitini kanssa en ärsyyntynyt, hän ei ollut kovin määräilevä persoona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempia ihmisiä pitää ymmärtää. Ennen osattiin kunnioittaa iäkkäämpiä, nyt aikuiset ihmiset kiukuttelevat kuin pikkulapset. Ai, että ihan kukkapuska piti laittaa ulos? Huh, olipa kamala vaiva. Ja että äitisi halusi huolehtia terveydestään ja siksi tuoda omat leseet? Järkyttävää.
Olen itse seurannut erästä tuttavaani, naista, joka on 70-vuotias. Hänen kolme kolmekymppistä lastaan käyttävät häntä ilmaisena lastenhoitajana. Lapsenlapsia on yhteensä 5 kpl. Silloinkin kun vanha äiti sairasti syöpää ja kävi syöpähoidoissa, hänelle vietiin lapsenlapsia hoitoon.
Luulen että nämä nuoret aikuiset eivät tajua, kuinka julmina heidän äitinsä ystävät heitä pitävät. Nämä kolmekymppiset kun ovat tätä minä-minä -sukupolvea, joka on tottunut käyttämään hyväkseen kaikkia omaksi edukseen.
Ikävä totuus tietenkin se, että tullessaan itse korkeaan ikään, nämä minä-minä -ihmiset joutuvat kokemaan kuinka karma puraisee persiistä. Jos he olivat itse tylyjä omille vanhemmilleen, mitä voi odottaa heidän itsensä kasvattamista lapsista? Aivan, kylmä ja yksinäinen vanhuus on luvassa.
Minua ei ainakaan kiinnosta hevonpaskaa mitä äitini ns ystävättäret ajattelevat. Etkä sinä voi ulkopuolisena tietää millainen paska tuokin mummeli on lapsilleen ollut. Hyvä että edes jotain iloa hänestä saavat edes joskus.
Järkyttävä ihmiskuva sinulla aikuiseksi ihmiseksi. Ei ole tapoja, ymmärrystä eikä viisauttakaan. Mutta kuten sanoin, karma puraisee sua vielä persiistä, jos tuolla asenteella kasvatat omat lapsesi.
No voi voi. Voi voi.
Ihan on realistinen ihmiskuva. Samaa suosittelen sinullekin.
Minä olen hyvä äiti. Omani ei ollut. Isoäitinä vielä kamalampi kusipää. Kaikesta esittämisestä huolimatta.
Järkyttävä ihmiskuva sinulla aikuiseksi ihmiseksi. Ei ole tapoja, ymmärrystä eikä viisauttakaan. Mutta kuten sanoin, karma puraisee sua vielä persiistä, jos tuolla asenteella kasvatat omat lapsesi.