Lue keskustelun säännöt.
Isyysloma ja mies lähti matkoille
11.08.2018 |
Mieheni on parhaillaan isyyslomalla, vauvamme on kohta 7 viikkoa vanha. Mies päätti kuitenkin lähteä matkoille, eilen iltapäivällä lähti kaverinsa kanssa melkein viikoksi kalareissulle pohjoiseen. Hän on aktiivinen kalastuksen harrastaja, joten sinänsä tuossa reissussa ei ole mitään erikoista, on käynyt joka kesä saman kaverinsa kanssa pohjoisessa kalassa. Mutta eipä kysynyt minulta tai vauvalta, että onko ok lähteä nyt, eli ei todellakaan yhdessä sovittu että voi mennä sinne matkalle. Ilmoitti vain, että lähtee juuri nyt, koska tuolla kaverilla on juuri nyt loma, ja siksi reissu ei ollut mahdollinen muulloin. Olen vihainen ja katkera siitä että vain lähti. En tiedä miten antaa anteeksi kun palaa tai että pitääkö edes. Neuvoja?
Kommentit (756)
Ootko aloittaja ihan tosissas? Kotonako sen ukon pitäs olla ja kattoa kun sä hoidat vauvaa? uskomattomia ihmisiä maa päällään kantaa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ootko aloittaja ihan tosissas? Kotonako sen ukon pitäs olla ja kattoa kun sä hoidat vauvaa? uskomattomia ihmisiä maa päällään kantaa....
Isyysloma on tarkoitettu siihen, että isä saa opetella hoitamaan vauvaansa ja kehittää suhdettaan vauvaansa. Mies ei siis katso kun äiti hoitaa vauvaa ,vaan osallistuu itse myös siihen hoitamiseen ja seurustelee lapsensa kanssa. Yhteiskunta on tämän niin tärkeäksi todennut, että tämän lystin kustantaa. Oletko idiootti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli miehellä viiden viikon autotalliloma lapsen synnyttyä. Hänet sai kyllä soittamalla auttamaan aina pariksi minuutiksi kerrallaan, mutta ei se ihan hirveästi lohduttanut, kun oli yksin ympäri vuorokauden kiinni itkuisassa vauvassa. Olin lisäksi kovissa kivuissa sektion jäljiltä ja tarvitsin apua vauvan nostamiseen, en päässyt vauva sylissä edes nojatuoliin imettämään tai pois siitä.
Heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen mies muutti olohuoneen sohvalle nukkumaan ja suuttui aina, kun herätin hänet nostamaan vauvan rinnalle. Aika pian aloinkin nostella vauvaa kivuista huolimatta, koska en jaksanut kuunnella huutoa. Yöt jäivätkin kokonaan minun vastuulleni siitä eteenpäin, koska työssäkäyvän piti saada levätä. Nukuin monen kuukauden ajan 2-3 tunnin yöunia vartin pätkissä ja olin ihan zombi. Vauva oli todella vaativa ja itkuinen ensimmäiset kuusi kuukautta, ja minä olin ihan epätoivoinen ja kuolemanväsynyt. Kerran ravistelin vauvaa, kun se ei millään lopettanut itkemistään. Luojan kiitos mitään ei oletettavasti käynyt, mutta säikähdin tuota todella kovin. Miestä ei edes se liikuttanut.
Käytiin pariterapiat, pyydettiin perheneuvolasta apua ja itkuisasta vauvasta kuoriutui iloinen taapero. Mies oli hoitovapaalla, mutta tuijotti lähinnä televisiota päivät ja jätti yöt edelleen minulle. Mikään ei saanut miestä ottamaan vastuuta lapsesta, joten erottiin vihdoin lapsen ollessa hieman alle kaksi vuotta. Ero oli elämäni paras päätös! Elämäni yksinhuoltajana on niin paljon helpompaa ja mukavampaa kuin ilkeän kiviriipan kanssa.
Niin ja kun minua kuitenkin syyllistetään siitä, että valitsin miehen väärin: Lapsi oli todellakin kummankin toivoma ja tekemällä tehty. Ennen lasta emme joutuneet ikinä tappelemaan kotitöistä tai raha-asioista, vaan ne menivät itsestään tasapuolisesti. Mies oli aina innostunut sukulaislapsista ja jaksoi leikkiä heidän kanssaan, työnjaosta lapsen saamisen jälkeen juteltiin paljon ja oltiin siitä yhtä mieltä. Muutenkin mies oli pikemminkin huomaavainen kuin itsekäs, mutta kaikki muuttui lapsen synnyttyä.
Tämä on oikeasti niin pelottava tarina. Oliko miehesi koskaan kanssasi kun esim sairastit? Millaisia piirteitä miehessä pitää etsiä ja millaisia vältellä ettei löydä itseään tästä tilanteesta? Pakkohan joitain vihjeitä on olla..
Vapa on hyvä merkki, sitten uistimet tai perhot. Seuraa Facebook ja Instagram jos mies tykkäilee kalastusaiheisia kuvia. Jos miehellä on kahluuvermeet niin se on 100% että hän lähtee kalalle heti kun pystyy. Älä ota tuota miestä suomut silmillä, hän on kalamies eikä jouda kotona kutemaan kun lohi nousee. Hän ei itkullesi väräytä eväänsäkään jos neula osoittaa pohjoiseen. Hän ei valita vaikka makaat sängyssä kuin lahna ja olet melkoinen mätisäkki. Jäät vain haavi auki katsomaan auton perävaloja kun mies lähtee kalaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisestä heppulista tässä nyt puhutaan? Entä Minkälaisia nämä hänen kaverinsa ovat, jos vastasyntyneen isän vikittelivät reissuun? Ovatko lapsellisia vai lapsettomia? Entäs appivanhemmat, oliko heille täysin ok, että poju lähtee kaloja narraamaan jättäen perheensä kotiin pärjäilemään?
Tottakai ap pärjää vauvan kanssa, pakkohan se on pärjätä, mutta minun mies ei olisi lähtenyt. Ei hän olisi voinut olla ikimaailmassa pois yhdenkään meidän vauvamme luota, jo työpäiväkin tuntui olevan liian pitkä aika. Varsinkin tuollainen seitsenviikkoinen vauva on aivan ihana pieni hymyilevä ja hellyyttävä tapaus, joka tuntuu katsovan maailmaa hyvin tarkkaan ja ymmärtävän paljon.
Jos siis mies laittaa jonkun joka vuotisen ryyppy-kalareissun vauvan hymyn eteen, niin en laittaisi hänelle viestin viestiä, enkä vastaisi puheluihin. Olkoon mies siellä jossakin ihan rauhassa sitten.
En oikeasti osaa edes kuvitella mitä tekisin, sillä jo ajatuksenakin tilanne on ihan mahdoton. En tunne yhden yhtä miestä, joka olisi voinut noin tehdä.
Esimerkki kajahtaneesta vaimokkeesta. Kutsuu miestään nimellä "heppuli" ja "poju" eli muodostaa mieheensä äiti-lapsi suhteen, great.
Vauva on tietenkin "Varsinkin tuollainen seitsenviikkoinen vauva on aivan ihana pieni hymyilevä ja hellyyttävä tapaus, joka tuntuu katsovan maailmaa hyvin tarkkaan ja ymmärtävän paljon. " joo, no vauva on sellainen rutiinihoitotoimenpiteitä vaativa itkevä käärö, joka ei kauheen mielenkiintoinen ole. Eri asia kun lapsi kasvaa ja ottaa kontaktia, kohta sen voikin viedä jo kalaan.
"joka vuotisen ryyppy-kalareissu" taas on erämaan rauhaa parhaillaan, ilman viinaksia kulkemista luonnon rauhassa, vesien varrella ja kauniita loivia heittoja vuolaaseen virtaan missä sielu lepää ja mieli rauhoittuu. Kun kalan kanssa temuaa niin muuta ei kaipaa, ei vaativaa akkaa tai kiireistä työpäivää, ei itkeviä kakaroita tai uteliaita naapureita. Nuotiolla tuijotan tuleen ja hiillostan kalaa, nukun ulkosalla kaukana kavala maailma ja kännykän kenttä, annan unen tulla.
Vai ei vauva ole mielenkiintoinen? Luuletko sinä, että lapsi ottaa kontaktia ihmiseen, jota ei tunne ollenkaan? Siinä käy niin, että sinä yrität saada lasta lähtemään kanssasi, mutta lapsi menee piiloon äidin selän taakse. Ikävä kyllä oma mies oli samanlainen kuin sinä ja siinä vaiheessa, kun mies halusi tehdä jotain lasten kanssa, lapset eivät halunneet lähteä miehen mukaan. Omaa isääni lapset eivät kiinnostaneet missään vaiheessa, isä on aina ollut minulle ihan vieras. Ei me edes jutella.
Jaa viidessä päivässä, just just mikä vauhko eukko.
Tiettyjen miesten ei tarvitse lisääntyä niin saadaan nämä metsäläisgeenit pikkuhiljaa poistettua geenipoolista.
Samalla kaventuu älykkyysosamäärä niin se on sitä kauhun tasapainoilua näiden rukoilijasirkkaeukkojen kanssa. Uskoisin kyllä luonnollisen valinnan tukevan esittämääsi mielipidettä, en koskisi sinuun onkivavallakaan.
Onkivavan kanssa et lähietäisyydelle edes pääsisikään. Onneksi olen jo lisääntymiseni lisääntynyt kunnollisen ja hyvän miehen kanssa, joka on aina asettanut lapset ja minut ensisijalle.
Kysy mieheltäsi kumpaa hän rakastaa enemmän, lapsia vai sinua. Ja en lähestyisi sinua millään ulokkeella, en onkivavalla tai millään muullakaan vaikka näin kehoitit. Ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin itse tapaan sen takia ihan tehdäkkin lapsia ku isyyslomaa kilahtaa yli 50vrk ja niistä käytän vähintään 90% metsällä ja kalassa. Ylimääräinen puolitoista kuukautta palkallista erälomaa. Mahtavaa.
Hmm, elatusvelvollisuus huomioiden, aika kallis loma. Eikö mieluummin kannattaisi ottaa vaan se viikko palkatonta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin aloituksessani, että millä pystyn antamaan tämän anteeksi vai pitääkö edes. Olisi jollain siihen neuvoa? Ja jos pitäisi yrittää antaa anteeksi, niin millä unohtaa katkeruus miehen matkasta? Ap.
Käräytä mies kelaan, niin jää viikolta isyysrahat saamatta. Pikku näpäytys.
Mitähän työnantaja tykkää tommosesta omasta lomasta, jos on sinne ilmoittanut olevansa isyyslomalla.
Täällä oli toisessa ketjussa nainen, joka ei vastaavassa tilanteessa sanonut ilmoittavansa Kelalle koska mitä se taloudellinen menetys häntä olisi hyödyttänyt. Kukaan ei koskaan ilmoita niin turha hekumoida ajatuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko aloittaja ihan tosissas? Kotonako sen ukon pitäs olla ja kattoa kun sä hoidat vauvaa? uskomattomia ihmisiä maa päällään kantaa....
Isyysloma on tarkoitettu siihen, että isä saa opetella hoitamaan vauvaansa ja kehittää suhdettaan vauvaansa. Mies ei siis katso kun äiti hoitaa vauvaa ,vaan osallistuu itse myös siihen hoitamiseen ja seurustelee lapsensa kanssa. Yhteiskunta on tämän niin tärkeäksi todennut, että tämän lystin kustantaa. Oletko idiootti?
Kiitos kysymästä, en ole.
En myöskään ole pakottanut miestäni istumaan isyyslomalla kotona, saa ihan vapaasti harrastaa ja touhuta mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on myös intohimoinen kalastaja ja käy useamman kalareissun vuodessa. Hän seuraa tarkkaan milloin on otolliset olosuhteet kalaa saada ja tämä voi muuttua nopeastikin, eli joskus ilmoittaa lyhyellä varoitusajalla, että reissu on tulossa.
Meillä on kaksi lasta eikä reissu aina ole osunut itselleni hyvään saumaan, hän on esim. lähtenyt myös, kun synnytyksestä ei ole ollut kuin kuukausi-kaksi. Mutta tämä on hänen harrastus, eikä mieleeni ole tullutkaan, että kieltäisin häntä lähtemästä! Tilanne olisi eri, jos hän muuten vain lähtisi reissuun vauvan ollessa pieni tai kulkisi baareissa.
Mieheni usein myös patistaa minua lähtemään vuorostaan reissuun ja olemaan yötä pois ja olen ollutkin. Enemmän olen, kunhan lapset kasvavat, vielä en kovin raski olla pois.
Sama meillä mutta me molemmat olemme intohimoisia kalastajia, harrastuksen parissa tavattu. Kun on lohennousu ja vesi sopivalla korkeudella niin silloin mennään eikä meinata. Pienin on ollut reissussa tississä kiinni mutta joskus esikoisen aikana jäin arkuuttani reissulta kotiin. Yleensä reissut on aina kahden viikon kestoisia mutta esikoisen aikaan mieheni oli vain viikon pois kotoa, minulla ei ollut hoitoapua. Meillä on nyt kolme poikaa ja kaikki kalastavat, se on heille tullut äidinmaidossa.
Ne jotka natkuttavat ovat yleensä ensimmäisen lapsensa kanssa uuden äärellä eivätkä sitten myöskään itse kalasta. Eivät he ymmärrä miten joku kala voi olla perhe-elämää tärkeämpi. Eihän se olekaan tärkeämpää vaan se viikko voi olla henkireikä koko vuodelle niin se täytyy vaan järjestää. Mieluummin minä pärjäisin viikon yksin vauvan kanssa kun katson vuoden katkeraa kalastajaa. Ja kalastajankaan ei kannata pitää sitä katkeraa vaimoa. Eivät vaan sovi toisilleen, se pitää heidän myöntää.
Aivan, monet eivät tosiaan ymmärrä, että se kalastus on joillekin intohimo ja kuten miehelleni se on oikeastaan ainoa harrastus, se tärkein ainakin. Se, että mieheni on pari-kolme viikkoa kalastamassa vuodessa ei todellakaan ole maailmanloppu, kai muillakin harrastuksia on jotka vievät aikaa ja vaativat yönkin poissaoloja, kuten pelireissut.
Minä en kalasta, mutta ymmärrän kuinka tärkeää se on miehelleni ja haluan tukea sitä. Olimme lasten kanssa viimevuonna myös mukana yhdellä reissulla, kun saimme isomman mökin mukavuuksilla ja hyvin se aika siellä kului, pojat tosiaan vielä niin pieniä etten niitä veneeseen päästä, mutta rannalta ovat kalastaneet ja ovat siitä hyvin kiinnostuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on myös intohimoinen kalastaja ja käy useamman kalareissun vuodessa. Hän seuraa tarkkaan milloin on otolliset olosuhteet kalaa saada ja tämä voi muuttua nopeastikin, eli joskus ilmoittaa lyhyellä varoitusajalla, että reissu on tulossa.
Meillä on kaksi lasta eikä reissu aina ole osunut itselleni hyvään saumaan, hän on esim. lähtenyt myös, kun synnytyksestä ei ole ollut kuin kuukausi-kaksi. Mutta tämä on hänen harrastus, eikä mieleeni ole tullutkaan, että kieltäisin häntä lähtemästä! Tilanne olisi eri, jos hän muuten vain lähtisi reissuun vauvan ollessa pieni tai kulkisi baareissa.
Mieheni usein myös patistaa minua lähtemään vuorostaan reissuun ja olemaan yötä pois ja olen ollutkin. Enemmän olen, kunhan lapset kasvavat, vielä en kovin raski olla pois.
Sama meillä mutta me molemmat olemme intohimoisia kalastajia, harrastuksen parissa tavattu. Kun on lohennousu ja vesi sopivalla korkeudella niin silloin mennään eikä meinata. Pienin on ollut reissussa tississä kiinni mutta joskus esikoisen aikana jäin arkuuttani reissulta kotiin. Yleensä reissut on aina kahden viikon kestoisia mutta esikoisen aikaan mieheni oli vain viikon pois kotoa, minulla ei ollut hoitoapua. Meillä on nyt kolme poikaa ja kaikki kalastavat, se on heille tullut äidinmaidossa.
Ne jotka natkuttavat ovat yleensä ensimmäisen lapsensa kanssa uuden äärellä eivätkä sitten myöskään itse kalasta. Eivät he ymmärrä miten joku kala voi olla perhe-elämää tärkeämpi. Eihän se olekaan tärkeämpää vaan se viikko voi olla henkireikä koko vuodelle niin se täytyy vaan järjestää. Mieluummin minä pärjäisin viikon yksin vauvan kanssa kun katson vuoden katkeraa kalastajaa. Ja kalastajankaan ei kannata pitää sitä katkeraa vaimoa. Eivät vaan sovi toisilleen, se pitää heidän myöntää.
Aivan, monet eivät tosiaan ymmärrä, että se kalastus on joillekin intohimo ja kuten miehelleni se on oikeastaan ainoa harrastus, se tärkein ainakin. Se, että mieheni on pari-kolme viikkoa kalastamassa vuodessa ei todellakaan ole maailmanloppu, kai muillakin harrastuksia on jotka vievät aikaa ja vaativat yönkin poissaoloja, kuten pelireissut.
Minä en kalasta, mutta ymmärrän kuinka tärkeää se on miehelleni ja haluan tukea sitä. Olimme lasten kanssa viimevuonna myös mukana yhdellä reissulla, kun saimme isomman mökin mukavuuksilla ja hyvin se aika siellä kului, pojat tosiaan vielä niin pieniä etten niitä veneeseen päästä, mutta rannalta ovat kalastaneet ja ovat siitä hyvin kiinnostuneita.
Viisas vaimo, veikkaan pitkää onnellista avioliittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkautta ei voi pakottaa niin ihan turha yrittää väkisin sitä huolenpitoa ja välittämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli miehellä viiden viikon autotalliloma lapsen synnyttyä. Hänet sai kyllä soittamalla auttamaan aina pariksi minuutiksi kerrallaan, mutta ei se ihan hirveästi lohduttanut, kun oli yksin ympäri vuorokauden kiinni itkuisassa vauvassa. Olin lisäksi kovissa kivuissa sektion jäljiltä ja tarvitsin apua vauvan nostamiseen, en päässyt vauva sylissä edes nojatuoliin imettämään tai pois siitä.
Heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen mies muutti olohuoneen sohvalle nukkumaan ja suuttui aina, kun herätin hänet nostamaan vauvan rinnalle. Aika pian aloinkin nostella vauvaa kivuista huolimatta, koska en jaksanut kuunnella huutoa. Yöt jäivätkin kokonaan minun vastuulleni siitä eteenpäin, koska työssäkäyvän piti saada levätä. Nukuin monen kuukauden ajan 2-3 tunnin yöunia vartin pätkissä ja olin ihan zombi. Vauva oli todella vaativa ja itkuinen ensimmäiset kuusi kuukautta, ja minä olin ihan epätoivoinen ja kuolemanväsynyt. Kerran ravistelin vauvaa, kun se ei millään lopettanut itkemistään. Luojan kiitos mitään ei oletettavasti käynyt, mutta säikähdin tuota todella kovin. Miestä ei edes se liikuttanut.
Käytiin pariterapiat, pyydettiin perheneuvolasta apua ja itkuisasta vauvasta kuoriutui iloinen taapero. Mies oli hoitovapaalla, mutta tuijotti lähinnä televisiota päivät ja jätti yöt edelleen minulle. Mikään ei saanut miestä ottamaan vastuuta lapsesta, joten erottiin vihdoin lapsen ollessa hieman alle kaksi vuotta. Ero oli elämäni paras päätös! Elämäni yksinhuoltajana on niin paljon helpompaa ja mukavampaa kuin ilkeän kiviriipan kanssa.
Niin ja kun minua kuitenkin syyllistetään siitä, että valitsin miehen väärin: Lapsi oli todellakin kummankin toivoma ja tekemällä tehty. Ennen lasta emme joutuneet ikinä tappelemaan kotitöistä tai raha-asioista, vaan ne menivät itsestään tasapuolisesti. Mies oli aina innostunut sukulaislapsista ja jaksoi leikkiä heidän kanssaan, työnjaosta lapsen saamisen jälkeen juteltiin paljon ja oltiin siitä yhtä mieltä. Muutenkin mies oli pikemminkin huomaavainen kuin itsekäs, mutta kaikki muuttui lapsen synnyttyä.
Tämä on oikeasti niin pelottava tarina. Oliko miehesi koskaan kanssasi kun esim sairastit? Millaisia piirteitä miehessä pitää etsiä ja millaisia vältellä ettei löydä itseään tästä tilanteesta? Pakkohan joitain vihjeitä on olla..
En oikeasti edelleenkään tiedä, mitä sille huomaavaiselle miehelle tapahtui. Vielä raskausaikana hän hemmotteli minua ja esimerkiksi huolehti lumet pois auton päältä ja auton lämmitykseen, kun tiesi minun olevn menossa hänen työpäivänsä aikana jonnekin autolla. Oli myös innoissaan lapsen tulosta ja suunnitteli tulevaisuutta.
Meillä ei ollut juurikaan suuria vastoinkäymisiä ennen lapsettomuutta, perusflunssia ja töiden kanssa ongelmia, lomautuksia yms. Niistä selvittiin yhdessä, samoin lapsettomuudesta.
Miehellä on ilmeisesti ollut melko rankka lapsuus, ja hänen isällään on alkoholiongelma. Tästä minulla ei ollut aavistustakaan ennen lapsen saamista, sillä kaikkien välit vaikuttivat hyviltä, eikä kukaan kertonut minulle mistään ongelmista. Pariterapeutin mukaan lapsen saaminen laukaisi miehessä lapsuustraumoja ja masennuksen. Hän ilmeisesti myös alkoi juoda melko reilusti lapsen synnyttyä, mutta en alkuun tajunnut sitä, koska hän joi autotallissa. Yritin saada miestä hakeutumaan hoitoon, mutta hän ei suostunut eikä pariterapia yksin riittänyt.
En osaa itse ainakaan nähdä, miten olisin voinut tajuta virhevalintani ajoissa. Kaipaan vieläkin sitä iloista ja reilua ja innostunutta miestä, jonka kanssa kuvittelin perheen perustavani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko aloittaja ihan tosissas? Kotonako sen ukon pitäs olla ja kattoa kun sä hoidat vauvaa? uskomattomia ihmisiä maa päällään kantaa....
Isyysloma on tarkoitettu siihen, että isä saa opetella hoitamaan vauvaansa ja kehittää suhdettaan vauvaansa. Mies ei siis katso kun äiti hoitaa vauvaa ,vaan osallistuu itse myös siihen hoitamiseen ja seurustelee lapsensa kanssa. Yhteiskunta on tämän niin tärkeäksi todennut, että tämän lystin kustantaa. Oletko idiootti?
Kiitos kysymästä, en ole.
En myöskään ole pakottanut miestäni istumaan isyyslomalla kotona, saa ihan vapaasti harrastaa ja touhuta mitä haluaa.
Näköjään olet. Itse sen näköjään vahvistit.
Noin pienen vauvan kanssa on mies enemmän haittana kuin hyötynä. Sen verran on jo ikää että kauppareissutkin pystyt tekemään hänen kanssaan ja nyt lämpimän aikaan on pukeutuminen helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko aloittaja ihan tosissas? Kotonako sen ukon pitäs olla ja kattoa kun sä hoidat vauvaa? uskomattomia ihmisiä maa päällään kantaa....
Isyysloma on tarkoitettu siihen, että isä saa opetella hoitamaan vauvaansa ja kehittää suhdettaan vauvaansa. Mies ei siis katso kun äiti hoitaa vauvaa ,vaan osallistuu itse myös siihen hoitamiseen ja seurustelee lapsensa kanssa. Yhteiskunta on tämän niin tärkeäksi todennut, että tämän lystin kustantaa. Oletko idiootti?
Kiitos kysymästä, en ole.
En myöskään ole pakottanut miestäni istumaan isyyslomalla kotona, saa ihan vapaasti harrastaa ja touhuta mitä haluaa.
Tietääkö työnantaja? Vai syökö miehesi muutenkin kuormasta, työnantajan piikkiin?
Meillä oli tämmöinen heppu töissä ja retosteli kahvipöydässä kalastusreissujaan, vaikka oli isyyslomalla. Ja oli niin tyhmä, ettei edes tajunnut pomon olevan samassa kahvipöydässä.
Ei mennyt montaa päivää kun tuli ilmoitus yt-neuvotteluista ja töiden uudelleen järjestelyistä ja lopulta tuo mies oli ainoa joka sai kenkää firmasta ja pääsi jatkamaan ilman työvelvoitetta harrastustaan.
Kalastusreissut isyyslomalla jo saattaisi yksinään riittää irtisanomisperusteeksi.
Ei kai tuo nyt vielä mikään eron paikka ole. Joskin voi olla lopun alkua. Nyt sun silmät on avautunut miehen itsekkyydelle, ja jos sama jatkuu, niin mahdollisesti ero tulosssa jossain vaiheessa. Itse yh:nä tiedän miten raskasta on lapsen kanssa yksin. Joskin se on helpompaa yksin, kun lapsellisen miehen kanssa, joka pitää omia asioitaan ja menojaan aina tärkeämpinä kuin perheen menoja ja asioita. Olen ollu tuossa samassa tilanteessa, joskin lapsi oli pikkasen vahempi sekä mies lähti pidemmäksi aikaa, 1,5 kk kotimaahansa. Lapsi oli vauvana vaikea, enkä nukkunut varmaankaan 2 vuoteen yötäni kertaakaan kunnolla. Olin suunnilleen zombi sen 2 vuotta. En eronnut vielä silloin, mutta myöhemmin kuitenkin, kun sama omaan napaan tuijottelu jatkui.
Tuo jonkun kertoma ettei vastannut puhelimeen eikä pyörinyt somessa olisikin aika kiva jäynä miehellesi :)
Raskaus ja synnytys voivat olla hyvin raskaita. Minusta on hyvä, että mies tunnistaa tarvitsevansa lepoa. Kai ap nyt sen aikaa pärjää vauvan kanssa, niinhän on tehty iät ajat ennen isyyslomien keksimistäkin.
Vierailija kirjoitti:
Noin pienen vauvan kanssa on mies enemmän haittana kuin hyötynä. Sen verran on jo ikää että kauppareissutkin pystyt tekemään hänen kanssaan ja nyt lämpimän aikaan on pukeutuminen helppoa.
Sinustako on ok. aiheuttaa vastasyntyneelle, noin suuret lämpötilavaihtelut, kun vaunuissa lämpötila saattaa hyvin olla yli 30astetta ja kun mennää kauppaan lämpötila äkillisesti laskee alle 18 asteeseen, vaikka vauvalla ei juuri ole lainkaan lämmönsäätelykykyä.
Noin suuret lämpötilavaihtelut ovat kohtalokkaita vauvalle, kun ne ovat myös heikkokuntoisille vanhuksille.
Ja kaikki tämä vain isän harrastuksen takia, joka menee jopa vauvan hyvinvoinnin ja terveyden edelle. Viis vauvasta.
Siinä ei paljon puolustuskyvyttömällä vauvalla ole arvoa, kun isä altistaa vauvan terveyden, kun jättää äidin selviämään ilman tukiverkostoa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme, että avioeritilastot kukoistavat, kun jokaiseen ruttuun vastaus on avioero.
Niinkun vaihtoehtona olis kumminkin se että nainen aina voisi ohittaa ja unohtaa ongelman heti silloin kun mies päättää ettei miehen toiminta ole mikään ongelma. Ja olis ja tekis aina kaiken miehen mielen mukaan. Ja näyttäis aina rakastavalta ja onnelliselta ja miestä myötäilevältä. Se olis niin kivaa ja ongelmatonta. Ja nainenkin näyttäisi onnelliselta, sehän sanottiin tuossa jo aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Raskaus ja synnytys voivat olla hyvin raskaita. Minusta on hyvä, että mies tunnistaa tarvitsevansa lepoa. Kai ap nyt sen aikaa pärjää vauvan kanssa, niinhän on tehty iät ajat ennen isyyslomien keksimistäkin.
Näin juuri. Ja pärjäähän nainen, kun ei ole vaihtoehtoa, ja pärjää sen jälkeenkin yksin, ihan pysyvästi, niin saa mies ihan kunnolla toipua tuosta raskaasta vauva-ajan alusta.
Onkivavan kanssa et lähietäisyydelle edes pääsisikään. Onneksi olen jo lisääntymiseni lisääntynyt kunnollisen ja hyvän miehen kanssa, joka on aina asettanut lapset ja minut ensisijalle.