Lue keskustelun säännöt.
Isyysloma ja mies lähti matkoille
11.08.2018 |
Mieheni on parhaillaan isyyslomalla, vauvamme on kohta 7 viikkoa vanha. Mies päätti kuitenkin lähteä matkoille, eilen iltapäivällä lähti kaverinsa kanssa melkein viikoksi kalareissulle pohjoiseen. Hän on aktiivinen kalastuksen harrastaja, joten sinänsä tuossa reissussa ei ole mitään erikoista, on käynyt joka kesä saman kaverinsa kanssa pohjoisessa kalassa. Mutta eipä kysynyt minulta tai vauvalta, että onko ok lähteä nyt, eli ei todellakaan yhdessä sovittu että voi mennä sinne matkalle. Ilmoitti vain, että lähtee juuri nyt, koska tuolla kaverilla on juuri nyt loma, ja siksi reissu ei ollut mahdollinen muulloin. Olen vihainen ja katkera siitä että vain lähti. En tiedä miten antaa anteeksi kun palaa tai että pitääkö edes. Neuvoja?
Kommentit (756)
Vierailija kirjoitti:
En antaisi anteeksi. Ero tulisi.
Siis mitä nyt helvettiä? Tapahtuman ärsyttävyyttä yhtään vähätellen, niin onko tällainen asia todella suora eron paikka? Ei ihme että erot on niin yleisiä.
Ap, miehesi on ääliö. Vakavan keskustelun paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin ketjusta näkee miten typeriä akat ovat. Eroa jo ollaan miettimässä viikon reissun jälkeen. Olisiko sitten ollut hyväksytympää kun mies olisi liehitellyt ja neuvotellut asiasta kuukauden etukäteen anoen lupaa? No sitähän ei olisi ketjun perusteella tullut 90 % osalta naisista. Ettekö pärjää viikkoa yksin lapsen kanssa? Yksinhuoltajanahan sitä "yksinaikaa" vasta riittääkin. On teillä mahtava logiikka. Käytännössä kyse on siis periaatteesta "kun en minäkään niin ei mieskään". Nykynaiset ovat aivan pilalla. Miehillä ei ole tissejä joilla ruokkia lasta ja naiset ne ovat useimmin niitä jotka lapsen haluavatkin. Hommaa semmoin "mies" joka heiluu essu päällä ja lässyttää ja hyörii kuin kunnon emo. Miehet (paino sanalla) ei ole biologisestikaan semmoisia.
Ah kyllä on mukavaa olla poikamies, sellaisena pysynkin jos ei järkevää naista ole olemassa. Siltähän se vaikuttaa. Matkustelen, kalastelen ja teen juttuja niin kuin haluan. Pitäkää tunkkinne ja kakaranne.
Näissä "mies on biologisesti sitä ja tätä ja naisen homma on työntää vauvalle tissi suuhun ja hoitaa se" -teorioissa mättää se, että sen teorian mukaan nykymiehellä ei ole mitään biologista tarvetta olla olemassa oikeastaan yhtään milloinkaan muualla kuin siittämishetkellä. Muutenhan olette tämän ajatustavan mukaan täysin hyödyttömiä, sillä naisetkin osallistuvat sangen kyvykkäästi ruoan pöytään hommaamiseen, eikä susiakaan tarvinne kovin usein kenenkään kauemmas potkia. Mikä on siis miehen biologinen rooli tänä päivänä? Siittää ruiskauttaa ja sen jälkeen kuolla pois kuin kärpänen? Nainen pystyy ja hoitaa kyllä ne "miestenkin jutut" ja samalla pystyy kantamaan lasta - ja koska hänellä on kaksi kättä, myös hoitamaan tätä.
t. lapseton
Ainakin itse tapaan sen takia ihan tehdäkkin lapsia ku isyyslomaa kilahtaa yli 50vrk ja niistä käytän vähintään 90% metsällä ja kalassa. Ylimääräinen puolitoista kuukautta palkallista erälomaa. Mahtavaa.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että moni äiti kuvittelee vieläkin uhrautuvansa kantamaan raskauden ja synnyttämään ja haluaa siihen sitten vastapainoksi puolisoltaan osallistumista hoivaa, huolenpitoa, huomiota jne. tämä on tunnetason solmu eikä logiikalla aukea.
Alkuunhan se vauva on vain hoitorutiineja vaativa itkevä käärö eikä isä ole siihen kovin kiintynyt. Äiti on ehtinyt kiintyä enemmän raskauden aikana, ihan kirjaimellisesti napanuoralla. Napanuora leikataan ja hyvä se olisi äidin leikata se henkinen napanuora isään ja muistaa ettei lapsen tulo maailmaan voi muuttaa kaikkea ihan toisenlaiseksi, niin käy vain elokuvissa tai äidin omsssa päässä. Isän päässä se ei mene niin, ihan eri hormonit.
Ok, isällä ei tule samoja hormoneja kuin äidillä ja kiintymyssuhde lapseen voi muotoutua eri tavalla ja eri tahtiin. Mutta kai sitä silti omasta puolisostaan välittää ja haluaa huolehtia, että omalla rakkaalla (joka on niiden hormonimyrskyjen, kipujen, vuotojen sun muiden kourissa) olisi asiat hyvin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme, että avioeritilastot kukoistavat, kun jokaiseen ruttuun vastaus on avioero.
Ei ihme, että avioerotilastot kukoistavat, kun täysi välinpitämättömyys kumppania kohtaan on miesten mielestä vain "pikku ruttu".
Sorry, olen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies lähti viimeisimmällä isyyslomallaan kaverinsa kanssa viikoksi ryyppäämään Sloveniaan. Mä jäin vauvan ja kolmen muun pienen kanssa yksin kotiin. Kaiken lisäksi vei vahingossa auton avaimet mukanaan ja katkaisi lähtiessään lämmityksen talosta vaikka päinvastaista piti... Ei se tänäkään päivänä ymmärrä, mikä meni väärin. Tai no ehkä nuo avaimet ja lämmitysmokan. Aiemmatkin isyyslomat on aina käytetty tilaisuuksina johonkin remppaan tai vastaavaan. Soon sillai notta jotkut ei vaan tajua.
Kannattaa kuitenkin kokeilla josko sun mies ymmärtäisi yskän paremmin, ap. Juttele hänelle, kunhan palaa. Katsotte sitten miten jatkatte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisestä heppulista tässä nyt puhutaan? Entä Minkälaisia nämä hänen kaverinsa ovat, jos vastasyntyneen isän vikittelivät reissuun? Ovatko lapsellisia vai lapsettomia? Entäs appivanhemmat, oliko heille täysin ok, että poju lähtee kaloja narraamaan jättäen perheensä kotiin pärjäilemään?
Tottakai ap pärjää vauvan kanssa, pakkohan se on pärjätä, mutta minun mies ei olisi lähtenyt. Ei hän olisi voinut olla ikimaailmassa pois yhdenkään meidän vauvamme luota, jo työpäiväkin tuntui olevan liian pitkä aika. Varsinkin tuollainen seitsenviikkoinen vauva on aivan ihana pieni hymyilevä ja hellyyttävä tapaus, joka tuntuu katsovan maailmaa hyvin tarkkaan ja ymmärtävän paljon.
Jos siis mies laittaa jonkun joka vuotisen ryyppy-kalareissun vauvan hymyn eteen, niin en laittaisi hänelle viestin viestiä, enkä vastaisi puheluihin. Olkoon mies siellä jossakin ihan rauhassa sitten.
En oikeasti osaa edes kuvitella mitä tekisin, sillä jo ajatuksenakin tilanne on ihan mahdoton. En tunne yhden yhtä miestä, joka olisi voinut noin tehdä.
Esimerkki kajahtaneesta vaimokkeesta. Kutsuu miestään nimellä "heppuli" ja "poju" eli muodostaa mieheensä äiti-lapsi suhteen, great.
Vauva on tietenkin "Varsinkin tuollainen seitsenviikkoinen vauva on aivan ihana pieni hymyilevä ja hellyyttävä tapaus, joka tuntuu katsovan maailmaa hyvin tarkkaan ja ymmärtävän paljon. " joo, no vauva on sellainen rutiinihoitotoimenpiteitä vaativa itkevä käärö, joka ei kauheen mielenkiintoinen ole. Eri asia kun lapsi kasvaa ja ottaa kontaktia, kohta sen voikin viedä jo kalaan.
"joka vuotisen ryyppy-kalareissu" taas on erämaan rauhaa parhaillaan, ilman viinaksia kulkemista luonnon rauhassa, vesien varrella ja kauniita loivia heittoja vuolaaseen virtaan missä sielu lepää ja mieli rauhoittuu. Kun kalan kanssa temuaa niin muuta ei kaipaa, ei vaativaa akkaa tai kiireistä työpäivää, ei itkeviä kakaroita tai uteliaita naapureita. Nuotiolla tuijotan tuleen ja hiillostan kalaa, nukun ulkosalla kaukana kavala maailma ja kännykän kenttä, annan unen tulla.
No toivottavasti olet tajunnut olla hankkimatta lapsia kun ne on vaan rääkyviä ja tylsiä ja vaatii hoitoa ja huolenpitoa. Toivottavasti et vaimoakaan kun sellainen vaan nalkuttaa ja odottaa sulta osallistumista sekä velvollisuudentuntoa teidän (heh) perheessä.
Jos olet jo virheen tehnyt niin toivottavasti et sitten vanhana, heikkona ja seniilinä, eli todella tylsänä odota että sun lapsesi jaksaa tuntea mielenkiintoa sua kohtaan. Lapsen rakkaus ei ole pyyteetöntä, jos vanhempi ei ole mukana elämässä, hän jää vieraaksi.
Tiedän tämän omakohtaisesti. Toivottavasti oma isäni on vielä nykyäänkin tyytyväinen elämänsä valintoihin. Nykyisin on jo niin vanha ja huonokuntoinen ettei harrastamiset taida enää onnistua. Mutta vaikka yksikään neljästä lapsestaan ei pidä yhteyttä, aina on onneksi hyvät muistot mielekkäästä ja itselle eletystä elämästä.
Vali vali vali ja elämän valttikortit. Meillä on rakkaan vaimon kanssa viisi lasta ja jokainen on rakastettu ja pidetty huolta. Olen ollut viikon reissussa vaikka lapsi on ollut vähän reilu kuukauden, välillä olen ollut kotona ensimmäiset kuukaudet, välillä töissä. Eipä nuo lapset sitä ole pahana pitäneet kun muuten on isä läsnä. Vaimoni on selväjärkinen ihminen ja eipä ole erolla uhannut. Jos sinä olet katketa omasta elämästäsi niin mitäpä minulle uhoat. Minä laitan tytöille voileivät ja letit kouluun, opetan miten pyörä huolletaan itse. Poikien kanssa on kuljettu kalalla pienestä pitäen ja tyttöjen kanssa mennään kalalle jos se heitä alkaa kiinnostamaan.
Vaimo ei valita niin teidän valitukset ei paljoa paina.
En mä valita. Mulla oli hyvä lapsuus äidin ja sisarusten kanssa. Hyvät ja läheiset välit on kaikkiin vieläkin. Isän kanssa ei olla tekemisissä eikä mulla ole minkäänlaista motivaatiota muuttaa asiaa.
Monesti nämä itsekkäät miehet ei vain tajua että suhde omaan lapseen ei synny automaattisesti, vaan sekin vaatii työtä. Olisitko itse lähtenyt viikoksi kalareissuun jos vaimosi olisi jostain syystä kokenut tarvitsevansa läsnäoloasi ja pyytänyt jäämään? Vai olisiko kalamies tuumannut että omapas on ongelmasi, eukkoseni, ja huristellut menemään?
Sinun tekstistäsi huokuu katkeruus ja siihen ihmiselämä on liian lyhyt mutta omapa on asiasi.
Jos vaimolla ei ole mitään hätää niin miksi hän rajoittaisi minun menojani? Todellisessa hädässä ei sitten kysellä vaan toimitaan. Toisen rajoittaminen on sitten eri asia ja meillä ei toimita niin. Meillä on molemmat vanhemmat vastuussa lapsista mutta se vastuu jaetaan. Ja ei mietitä viikko kerrallaan vaan loppuelämä.
Usko tai älä, en ole katkera. Toki olisin toivonut elämääni kunnollisen isän ja äidilleni luotettavan kumppanin arkea jakamaan. Mutta pärjättiin hyvin ilmankin.
Tässä ap:n tilanteessa nainen ilmaisi miehelleen tarpeensa tämän tukeen ja läsnäoloon. Tämä on heidän ensimmäinen lapsensa. Ehkä sinun vaimosi on jo niin marsuäiti, että pulauttelee vauvoja saunassa ilman kivun lievitystä ja hoitaa ne toisella kädellä ja siivoaa, kokkaa ja pesee pyykit toisella. Eikä kaipaa sinua kuin ehkä jos sattuu iltalypsyllä kaatumaan ja katkaisemaan jalkansa. Mutta silloinkin vain siksi aikaa että sairaalassa saadaan kipsi paikalleen. Akuutti hätähän on sitten ohi. Jos rakas vaimo joskus sairastuu syöpään niin eihän se tarkoita, että sinun tarvisi olla pitämässä hänta kädestä sädehoidoissa. Aikuinen vahvaihminen hoitaa asiansa muita rajoittamatta.
Jotkut kuitenkin kokevat sen ensimmäisen kerran, jolloin heidän elämänsä muuttuu radikaalisti äitiyden myötä, hyvin epävarmana aikana. Kaikki on uutta, itsevarmuus nollassa kun pelkää ettei osaa hoitaa vauvaa oikein ja pelkää oikeasti että se kuolee. Silloin todella kaipaisi sitä ihmistä jonka kanssa on elämänsä päättänyt viettää ja perheen perustaa. Toivoisi, että se oma kumppani olisi läsnä ja jakamassa ne pelot ja huolet sekä opettelemassa yhdessä kokonaista uutta elämää.
Kalareissuja tulee ja menee. Niihin on lähes koko elämä aikaa. Kuvittelisi, ettei se olisi ihan liian vatava uhraus että yhden kerran jättäisi välistä tai edes lykkäisi tai aikaistaisi reissuaan niin että voisi olla vaimonsa tukena esikoisen synnyttyä.
Sitäpaitsi, veronmaksajana olen hieman närkästynyt että yhteiskunnan kalamiesloinen väärinkäyttää minunkin verovaroillani tuotettua etuutta. Käyttäkööt vuosilomansa reissuihinsa. Isyysloma on isänä olemista varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin ketjusta näkee miten typeriä akat ovat. Eroa jo ollaan miettimässä viikon reissun jälkeen. Olisiko sitten ollut hyväksytympää kun mies olisi liehitellyt ja neuvotellut asiasta kuukauden etukäteen anoen lupaa? No sitähän ei olisi ketjun perusteella tullut 90 % osalta naisista. Ettekö pärjää viikkoa yksin lapsen kanssa? Yksinhuoltajanahan sitä "yksinaikaa" vasta riittääkin. On teillä mahtava logiikka. Käytännössä kyse on siis periaatteesta "kun en minäkään niin ei mieskään". Nykynaiset ovat aivan pilalla. Miehillä ei ole tissejä joilla ruokkia lasta ja naiset ne ovat useimmin niitä jotka lapsen haluavatkin. Hommaa semmoin "mies" joka heiluu essu päällä ja lässyttää ja hyörii kuin kunnon emo. Miehet (paino sanalla) ei ole biologisestikaan semmoisia.
Ah kyllä on mukavaa olla poikamies, sellaisena pysynkin jos ei järkevää naista ole olemassa. Siltähän se vaikuttaa. Matkustelen, kalastelen ja teen juttuja niin kuin haluan. Pitäkää tunkkinne ja kakaranne.
Näissä "mies on biologisesti sitä ja tätä ja naisen homma on työntää vauvalle tissi suuhun ja hoitaa se" -teorioissa mättää se, että sen teorian mukaan nykymiehellä ei ole mitään biologista tarvetta olla olemassa oikeastaan yhtään milloinkaan muualla kuin siittämishetkellä. Muutenhan olette tämän ajatustavan mukaan täysin hyödyttömiä, sillä naisetkin osallistuvat sangen kyvykkäästi ruoan pöytään hommaamiseen, eikä susiakaan tarvinne kovin usein kenenkään kauemmas potkia. Mikä on siis miehen biologinen rooli tänä päivänä? Siittää ruiskauttaa ja sen jälkeen kuolla pois kuin kärpänen? Nainen pystyy ja hoitaa kyllä ne "miestenkin jutut" ja samalla pystyy kantamaan lasta - ja koska hänellä on kaksi kättä, myös hoitamaan tätä.
t. lapseton
Meidän pitäisi ottaa oppia rukoilijasirkoista. Parittelun jälkeen äijä kylmäksi, ruho lihoiksi ja pakkaseen. Olisi niistä edes jotain hyötyä:)
Niin me ollaan erilaisia, minun tilanteeni oli sama muuten, paitsi vauva oli 8 viikkoa vanha. Minulle tuo kalastusreissu oli aivan ok koska eihän sen elämän tarvitse niin paljon muuttua, että ei pääsisi jokavuotiseen kalastusreissuun. Aika hepposella suhde on jos tuommoisesta ero tulee 😂
Tosin mun lähipiiri oli ihmeissään tuosta reissusta, minä en. Ja on kyllä aivan loistava, lämmin ja osallistuva isi ❤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin me ollaan erilaisia, minun tilanteeni oli sama muuten, paitsi vauva oli 8 viikkoa vanha. Minulle tuo kalastusreissu oli aivan ok koska eihän sen elämän tarvitse niin paljon muuttua, että ei pääsisi jokavuotiseen kalastusreissuun. Aika hepposella suhde on jos tuommoisesta ero tulee 😂
Tosin mun lähipiiri oli ihmeissään tuosta reissusta, minä en. Ja on kyllä aivan loistava, lämmin ja osallistuva isi ❤
Höpö kirjoitti:
Niin me ollaan erilaisia, minun tilanteeni oli sama muuten, paitsi vauva oli 8 viikkoa vanha. Minulle tuo kalastusreissu oli aivan ok koska eihän sen elämän tarvitse niin paljon muuttua, että ei pääsisi jokavuotiseen kalastusreissuun. Aika hepposella suhde on jos tuommoisesta ero tulee 😂
Tosin mun lähipiiri oli ihmeissään tuosta reissusta, minä en. Ja on kyllä aivan loistava, lämmin ja osallistuva isi ❤
Kysymys kuuluukin: jos sulla olisi ollut sellainen tunne, että olisitkin tarvinut miestäsi silloin ja olisit pyytänyt häntä jäämään, niin olisitko voinut olla ok sen asian kanssa että hän lähti siitä huolimatta? Tilanteita on tosiaan erilaisia. Toiset esimerkiksi kokee poikkeuksellisen vaikean raskauden tai synnytyksen. Toisilla on vaikeampi imettäminen ja itkuisampi vauva. Jotkut masentuu. Kaikenlaista voi sattua. Sulla ilmeisesti meni asiat suhteellisen hienosti ja hyvä niin. Kysymys on siitä, että onko kumppanisi tukenasi jos sitä toivot. Apn tapauksessa ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisestä heppulista tässä nyt puhutaan? Entä Minkälaisia nämä hänen kaverinsa ovat, jos vastasyntyneen isän vikittelivät reissuun? Ovatko lapsellisia vai lapsettomia? Entäs appivanhemmat, oliko heille täysin ok, että poju lähtee kaloja narraamaan jättäen perheensä kotiin pärjäilemään?
Tottakai ap pärjää vauvan kanssa, pakkohan se on pärjätä, mutta minun mies ei olisi lähtenyt. Ei hän olisi voinut olla ikimaailmassa pois yhdenkään meidän vauvamme luota, jo työpäiväkin tuntui olevan liian pitkä aika. Varsinkin tuollainen seitsenviikkoinen vauva on aivan ihana pieni hymyilevä ja hellyyttävä tapaus, joka tuntuu katsovan maailmaa hyvin tarkkaan ja ymmärtävän paljon.
Jos siis mies laittaa jonkun joka vuotisen ryyppy-kalareissun vauvan hymyn eteen, niin en laittaisi hänelle viestin viestiä, enkä vastaisi puheluihin. Olkoon mies siellä jossakin ihan rauhassa sitten.
En oikeasti osaa edes kuvitella mitä tekisin, sillä jo ajatuksenakin tilanne on ihan mahdoton. En tunne yhden yhtä miestä, joka olisi voinut noin tehdä.
Esimerkki kajahtaneesta vaimokkeesta. Kutsuu miestään nimellä "heppuli" ja "poju" eli muodostaa mieheensä äiti-lapsi suhteen, great.
Vauva on tietenkin "Varsinkin tuollainen seitsenviikkoinen vauva on aivan ihana pieni hymyilevä ja hellyyttävä tapaus, joka tuntuu katsovan maailmaa hyvin tarkkaan ja ymmärtävän paljon. " joo, no vauva on sellainen rutiinihoitotoimenpiteitä vaativa itkevä käärö, joka ei kauheen mielenkiintoinen ole. Eri asia kun lapsi kasvaa ja ottaa kontaktia, kohta sen voikin viedä jo kalaan.
"joka vuotisen ryyppy-kalareissu" taas on erämaan rauhaa parhaillaan, ilman viinaksia kulkemista luonnon rauhassa, vesien varrella ja kauniita loivia heittoja vuolaaseen virtaan missä sielu lepää ja mieli rauhoittuu. Kun kalan kanssa temuaa niin muuta ei kaipaa, ei vaativaa akkaa tai kiireistä työpäivää, ei itkeviä kakaroita tai uteliaita naapureita. Nuotiolla tuijotan tuleen ja hiillostan kalaa, nukun ulkosalla kaukana kavala maailma ja kännykän kenttä, annan unen tulla.
No toivottavasti olet tajunnut olla hankkimatta lapsia kun ne on vaan rääkyviä ja tylsiä ja vaatii hoitoa ja huolenpitoa. Toivottavasti et vaimoakaan kun sellainen vaan nalkuttaa ja odottaa sulta osallistumista sekä velvollisuudentuntoa teidän (heh) perheessä.
Jos olet jo virheen tehnyt niin toivottavasti et sitten vanhana, heikkona ja seniilinä, eli todella tylsänä odota että sun lapsesi jaksaa tuntea mielenkiintoa sua kohtaan. Lapsen rakkaus ei ole pyyteetöntä, jos vanhempi ei ole mukana elämässä, hän jää vieraaksi.
Tiedän tämän omakohtaisesti. Toivottavasti oma isäni on vielä nykyäänkin tyytyväinen elämänsä valintoihin. Nykyisin on jo niin vanha ja huonokuntoinen ettei harrastamiset taida enää onnistua. Mutta vaikka yksikään neljästä lapsestaan ei pidä yhteyttä, aina on onneksi hyvät muistot mielekkäästä ja itselle eletystä elämästä.
Vali vali vali ja elämän valttikortit. Meillä on rakkaan vaimon kanssa viisi lasta ja jokainen on rakastettu ja pidetty huolta. Olen ollut viikon reissussa vaikka lapsi on ollut vähän reilu kuukauden, välillä olen ollut kotona ensimmäiset kuukaudet, välillä töissä. Eipä nuo lapset sitä ole pahana pitäneet kun muuten on isä läsnä. Vaimoni on selväjärkinen ihminen ja eipä ole erolla uhannut. Jos sinä olet katketa omasta elämästäsi niin mitäpä minulle uhoat. Minä laitan tytöille voileivät ja letit kouluun, opetan miten pyörä huolletaan itse. Poikien kanssa on kuljettu kalalla pienestä pitäen ja tyttöjen kanssa mennään kalalle jos se heitä alkaa kiinnostamaan.
Vaimo ei valita niin teidän valitukset ei paljoa paina.
En mä valita. Mulla oli hyvä lapsuus äidin ja sisarusten kanssa. Hyvät ja läheiset välit on kaikkiin vieläkin. Isän kanssa ei olla tekemisissä eikä mulla ole minkäänlaista motivaatiota muuttaa asiaa.
Monesti nämä itsekkäät miehet ei vain tajua että suhde omaan lapseen ei synny automaattisesti, vaan sekin vaatii työtä. Olisitko itse lähtenyt viikoksi kalareissuun jos vaimosi olisi jostain syystä kokenut tarvitsevansa läsnäoloasi ja pyytänyt jäämään? Vai olisiko kalamies tuumannut että omapas on ongelmasi, eukkoseni, ja huristellut menemään?
Sinun tekstistäsi huokuu katkeruus ja siihen ihmiselämä on liian lyhyt mutta omapa on asiasi.
Jos vaimolla ei ole mitään hätää niin miksi hän rajoittaisi minun menojani? Todellisessa hädässä ei sitten kysellä vaan toimitaan. Toisen rajoittaminen on sitten eri asia ja meillä ei toimita niin. Meillä on molemmat vanhemmat vastuussa lapsista mutta se vastuu jaetaan. Ja ei mietitä viikko kerrallaan vaan loppuelämä.
Usko tai älä, en ole katkera. Toki olisin toivonut elämääni kunnollisen isän ja äidilleni luotettavan kumppanin arkea jakamaan. Mutta pärjättiin hyvin ilmankin.
Tässä ap:n tilanteessa nainen ilmaisi miehelleen tarpeensa tämän tukeen ja läsnäoloon. Tämä on heidän ensimmäinen lapsensa. Ehkä sinun vaimosi on jo niin marsuäiti, että pulauttelee vauvoja saunassa ilman kivun lievitystä ja hoitaa ne toisella kädellä ja siivoaa, kokkaa ja pesee pyykit toisella. Eikä kaipaa sinua kuin ehkä jos sattuu iltalypsyllä kaatumaan ja katkaisemaan jalkansa. Mutta silloinkin vain siksi aikaa että sairaalassa saadaan kipsi paikalleen. Akuutti hätähän on sitten ohi. Jos rakas vaimo joskus sairastuu syöpään niin eihän se tarkoita, että sinun tarvisi olla pitämässä hänta kädestä sädehoidoissa. Aikuinen vahvaihminen hoitaa asiansa muita rajoittamatta.
Jotkut kuitenkin kokevat sen ensimmäisen kerran, jolloin heidän elämänsä muuttuu radikaalisti äitiyden myötä, hyvin epävarmana aikana. Kaikki on uutta, itsevarmuus nollassa kun pelkää ettei osaa hoitaa vauvaa oikein ja pelkää oikeasti että se kuolee. Silloin todella kaipaisi sitä ihmistä jonka kanssa on elämänsä päättänyt viettää ja perheen perustaa. Toivoisi, että se oma kumppani olisi läsnä ja jakamassa ne pelot ja huolet sekä opettelemassa yhdessä kokonaista uutta elämää.
Kalareissuja tulee ja menee. Niihin on lähes koko elämä aikaa. Kuvittelisi, ettei se olisi ihan liian vatava uhraus että yhden kerran jättäisi välistä tai edes lykkäisi tai aikaistaisi reissuaan niin että voisi olla vaimonsa tukena esikoisen synnyttyä.
Sitäpaitsi, veronmaksajana olen hieman närkästynyt että yhteiskunnan kalamiesloinen väärinkäyttää minunkin verovaroillani tuotettua etuutta. Käyttäkööt vuosilomansa reissuihinsa. Isyysloma on isänä olemista varten.
Ei minun vaimoni tarvitse siivota tai laittaa ruokaa, aina kun lapsi on syntynyt, minä siivoan ja laitan ruuat. Pakkasesta otetaan valmiit ruuat ja minä käyn kaupassa kun tulen töistä tai olen ollut kotona. Viikon reissulle olen laittanut ruuat perheelle valmiiksi, senkun ottaa sieltä. Lapset on omatoimisia ja siihen heidät on kasvatettu. Vaimoni on opettaja niin hän ei lypsyllä käy, eikä hän ole näitä peukalo keskellä kämmentä ihmisiä tai heittäydy avuttomaksi. Vakava sairastuminen on jo hätä enkä minä sellaisesta asiasta laske leikkiä, suotta sinäkään maalaat piruja omalle seinällesi. Kysyin vaimolta kokeeko hän olevansa "marsuäiti" niin hän nauroi ja sanoi että hiiretkö ne villoissa vikisee ja että lopeta se joutava touhu.
Se, että onko miehellä halua olla puolisonsa lähellä niin on niin kiinni siitä naisesta, onko se nainen jonka puoleen kääntyy vai onko se sellainen joka vaatimalla vaatii ja karkoittaa miehensä. Sinun tekstisi on sen tyyppistä, että vaikka olisin rakastunut ollutkin niin olisi pakko ottaa etäisyyttä. Ja ei vaan niin epävarma nainen kiinnosta, joka lapsen hankkii mutta hoitamista pelkää. Laita peili lapsen kasvojen, eteen - jos peili huurtuu niin se hengittää. Kyllä se on miehen otettava järkinainen puolisoksi jos meinaa elämänsä elää ilman turhia pelkoja.
Neuvona, että älä sinä sitten anna miehellesi tai käytä ehkäisyä kunnolla marras- joulukuussa niin et joudu kalamiehen perään itkemään. Ei se pari kuukautta selibaattia niin paha ole, ennemmin sen kärsii kun kalareissun kanssa vehtaamisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipa ap ymmärtää, että lepoloma on vähän vaikea sinun ottaa kun imetät, sinä olet nyt symbioosissa vauvan kanssa ja sinun aikasi tulee myöhemmin, näin se vaan menee biologian kannalta. Luulisi aikuisen ihmisen pärjäävän yksinään vauvan kanssa muutaman päivän. Kun siirrytte pulloruokintaan niin jätä vauva miehelle pitkäksi viikonlopuksi ja mene Haikon kartanoon.
Naisenko pitää vaan pärjätä kun mies käyttäytyy kuin vastuuton penikka?! Mitä hemmetin iloa Ap:lle on siitä että jättäisi vauvan miehelle kun tulee "oma vuoro" käydä lomalla, läpsystä vaihto? Ap sanoi odottaneensa että mies olisi tukena hoitamassa vauvaa, yhdessä. Sen sijaan miestä ei kiinnosta paskaakaan että Ap joutuu huolehtimaan yksin vauvasta kun on pakko päästä kalareissulle.
Ap, nyt ilmoitusta sille miehelle että palaa kotiin samantien tai tämä oli tässä, muuten saat sietää samaa paskaa jatkossakin miehen kuvitellessa että vauvan hoito sujuu sulta ihan itsestään samalla kun mies tekee mitä lystää.
En jaksaisi miehenä tuollaista raivotarta niin sama se olisi ottaa vaihtoehto b tämä oli tässä ja pidentää kalareissua viikolla. Yhteyden saa pidettyä lapseen muutenkin ja jokainen pohjoisen kävijä tietää mitä elämässä arvostaa, rauhallisuutta. Yhteen ei tulla pakottamalla ja jos se on viisi päivää erossa lopullisen eron paikka niin olkoon niin, minä sitä en sanoisi ensin mutta uhkailemalla lähtisin sitten loppuelämäksi.
Miehenä? Kuulostat keskenkasvuiselta poikaselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on myös intohimoinen kalastaja ja käy useamman kalareissun vuodessa. Hän seuraa tarkkaan milloin on otolliset olosuhteet kalaa saada ja tämä voi muuttua nopeastikin, eli joskus ilmoittaa lyhyellä varoitusajalla, että reissu on tulossa.
Meillä on kaksi lasta eikä reissu aina ole osunut itselleni hyvään saumaan, hän on esim. lähtenyt myös, kun synnytyksestä ei ole ollut kuin kuukausi-kaksi. Mutta tämä on hänen harrastus, eikä mieleeni ole tullutkaan, että kieltäisin häntä lähtemästä! Tilanne olisi eri, jos hän muuten vain lähtisi reissuun vauvan ollessa pieni tai kulkisi baareissa.
Mieheni usein myös patistaa minua lähtemään vuorostaan reissuun ja olemaan yötä pois ja olen ollutkin. Enemmän olen, kunhan lapset kasvavat, vielä en kovin raski olla pois.
Teillä on asiat hyvin, olette ilmeisesti puhuneet niistä ja kumpikn on sinut käytäntönne kanssa.
Höpö kirjoitti:
Niin me ollaan erilaisia, minun tilanteeni oli sama muuten, paitsi vauva oli 8 viikkoa vanha. Minulle tuo kalastusreissu oli aivan ok koska eihän sen elämän tarvitse niin paljon muuttua, että ei pääsisi jokavuotiseen kalastusreissuun. Aika hepposella suhde on jos tuommoisesta ero tulee 😂
Tosin mun lähipiiri oli ihmeissään tuosta reissusta, minä en. Ja on kyllä aivan loistava, lämmin ja osallistuva isi ❤
En tiedä mikä se saa naisen uhkailemaan miestään erolla jos miehen toimet ei miellytä. Naisen on varmaan hyvä pohtia se asia itsekseen ja hyvin. Mielellään ennen kuin lähtee leikkimään ajatuksella ja varsinkaan ääneen uhoamaan. Itse en siedä uhkailua, että se menee sitten lapsi pesuveden mukana. Moniko sitten vastaa huutoonsa ja moniko alkaa itkemään ja nielemään sanojansa kun paperit on valmiina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisestä heppulista tässä nyt puhutaan? Entä Minkälaisia nämä hänen kaverinsa ovat, jos vastasyntyneen isän vikittelivät reissuun? Ovatko lapsellisia vai lapsettomia? Entäs appivanhemmat, oliko heille täysin ok, että poju lähtee kaloja narraamaan jättäen perheensä kotiin pärjäilemään?
Tottakai ap pärjää vauvan kanssa, pakkohan se on pärjätä, mutta minun mies ei olisi lähtenyt. Ei hän olisi voinut olla ikimaailmassa pois yhdenkään meidän vauvamme luota, jo työpäiväkin tuntui olevan liian pitkä aika. Varsinkin tuollainen seitsenviikkoinen vauva on aivan ihana pieni hymyilevä ja hellyyttävä tapaus, joka tuntuu katsovan maailmaa hyvin tarkkaan ja ymmärtävän paljon.
Jos siis mies laittaa jonkun joka vuotisen ryyppy-kalareissun vauvan hymyn eteen, niin en laittaisi hänelle viestin viestiä, enkä vastaisi puheluihin. Olkoon mies siellä jossakin ihan rauhassa sitten.
En oikeasti osaa edes kuvitella mitä tekisin, sillä jo ajatuksenakin tilanne on ihan mahdoton. En tunne yhden yhtä miestä, joka olisi voinut noin tehdä.
Esimerkki kajahtaneesta vaimokkeesta. Kutsuu miestään nimellä "heppuli" ja "poju" eli muodostaa mieheensä äiti-lapsi suhteen, great.
Vauva on tietenkin "Varsinkin tuollainen seitsenviikkoinen vauva on aivan ihana pieni hymyilevä ja hellyyttävä tapaus, joka tuntuu katsovan maailmaa hyvin tarkkaan ja ymmärtävän paljon. " joo, no vauva on sellainen rutiinihoitotoimenpiteitä vaativa itkevä käärö, joka ei kauheen mielenkiintoinen ole. Eri asia kun lapsi kasvaa ja ottaa kontaktia, kohta sen voikin viedä jo kalaan.
"joka vuotisen ryyppy-kalareissu" taas on erämaan rauhaa parhaillaan, ilman viinaksia kulkemista luonnon rauhassa, vesien varrella ja kauniita loivia heittoja vuolaaseen virtaan missä sielu lepää ja mieli rauhoittuu. Kun kalan kanssa temuaa niin muuta ei kaipaa, ei vaativaa akkaa tai kiireistä työpäivää, ei itkeviä kakaroita tai uteliaita naapureita. Nuotiolla tuijotan tuleen ja hiillostan kalaa, nukun ulkosalla kaukana kavala maailma ja kännykän kenttä, annan unen tulla.
No toivottavasti olet tajunnut olla hankkimatta lapsia kun ne on vaan rääkyviä ja tylsiä ja vaatii hoitoa ja huolenpitoa. Toivottavasti et vaimoakaan kun sellainen vaan nalkuttaa ja odottaa sulta osallistumista sekä velvollisuudentuntoa teidän (heh) perheessä.
Jos olet jo virheen tehnyt niin toivottavasti et sitten vanhana, heikkona ja seniilinä, eli todella tylsänä odota että sun lapsesi jaksaa tuntea mielenkiintoa sua kohtaan. Lapsen rakkaus ei ole pyyteetöntä, jos vanhempi ei ole mukana elämässä, hän jää vieraaksi.
Tiedän tämän omakohtaisesti. Toivottavasti oma isäni on vielä nykyäänkin tyytyväinen elämänsä valintoihin. Nykyisin on jo niin vanha ja huonokuntoinen ettei harrastamiset taida enää onnistua. Mutta vaikka yksikään neljästä lapsestaan ei pidä yhteyttä, aina on onneksi hyvät muistot mielekkäästä ja itselle eletystä elämästä.
Vali vali vali ja elämän valttikortit. Meillä on rakkaan vaimon kanssa viisi lasta ja jokainen on rakastettu ja pidetty huolta. Olen ollut viikon reissussa vaikka lapsi on ollut vähän reilu kuukauden, välillä olen ollut kotona ensimmäiset kuukaudet, välillä töissä. Eipä nuo lapset sitä ole pahana pitäneet kun muuten on isä läsnä. Vaimoni on selväjärkinen ihminen ja eipä ole erolla uhannut. Jos sinä olet katketa omasta elämästäsi niin mitäpä minulle uhoat. Minä laitan tytöille voileivät ja letit kouluun, opetan miten pyörä huolletaan itse. Poikien kanssa on kuljettu kalalla pienestä pitäen ja tyttöjen kanssa mennään kalalle jos se heitä alkaa kiinnostamaan.
Vaimo ei valita niin teidän valitukset ei paljoa paina.
En mä valita. Mulla oli hyvä lapsuus äidin ja sisarusten kanssa. Hyvät ja läheiset välit on kaikkiin vieläkin. Isän kanssa ei olla tekemisissä eikä mulla ole minkäänlaista motivaatiota muuttaa asiaa.
Monesti nämä itsekkäät miehet ei vain tajua että suhde omaan lapseen ei synny automaattisesti, vaan sekin vaatii työtä. Olisitko itse lähtenyt viikoksi kalareissuun jos vaimosi olisi jostain syystä kokenut tarvitsevansa läsnäoloasi ja pyytänyt jäämään? Vai olisiko kalamies tuumannut että omapas on ongelmasi, eukkoseni, ja huristellut menemään?
Sinun tekstistäsi huokuu katkeruus ja siihen ihmiselämä on liian lyhyt mutta omapa on asiasi.
Jos vaimolla ei ole mitään hätää niin miksi hän rajoittaisi minun menojani? Todellisessa hädässä ei sitten kysellä vaan toimitaan. Toisen rajoittaminen on sitten eri asia ja meillä ei toimita niin. Meillä on molemmat vanhemmat vastuussa lapsista mutta se vastuu jaetaan. Ja ei mietitä viikko kerrallaan vaan loppuelämä.
Usko tai älä, en ole katkera. Toki olisin toivonut elämääni kunnollisen isän ja äidilleni luotettavan kumppanin arkea jakamaan. Mutta pärjättiin hyvin ilmankin.
Tässä ap:n tilanteessa nainen ilmaisi miehelleen tarpeensa tämän tukeen ja läsnäoloon. Tämä on heidän ensimmäinen lapsensa. Ehkä sinun vaimosi on jo niin marsuäiti, että pulauttelee vauvoja saunassa ilman kivun lievitystä ja hoitaa ne toisella kädellä ja siivoaa, kokkaa ja pesee pyykit toisella. Eikä kaipaa sinua kuin ehkä jos sattuu iltalypsyllä kaatumaan ja katkaisemaan jalkansa. Mutta silloinkin vain siksi aikaa että sairaalassa saadaan kipsi paikalleen. Akuutti hätähän on sitten ohi. Jos rakas vaimo joskus sairastuu syöpään niin eihän se tarkoita, että sinun tarvisi olla pitämässä hänta kädestä sädehoidoissa. Aikuinen vahvaihminen hoitaa asiansa muita rajoittamatta.
Jotkut kuitenkin kokevat sen ensimmäisen kerran, jolloin heidän elämänsä muuttuu radikaalisti äitiyden myötä, hyvin epävarmana aikana. Kaikki on uutta, itsevarmuus nollassa kun pelkää ettei osaa hoitaa vauvaa oikein ja pelkää oikeasti että se kuolee. Silloin todella kaipaisi sitä ihmistä jonka kanssa on elämänsä päättänyt viettää ja perheen perustaa. Toivoisi, että se oma kumppani olisi läsnä ja jakamassa ne pelot ja huolet sekä opettelemassa yhdessä kokonaista uutta elämää.
Kalareissuja tulee ja menee. Niihin on lähes koko elämä aikaa. Kuvittelisi, ettei se olisi ihan liian vatava uhraus että yhden kerran jättäisi välistä tai edes lykkäisi tai aikaistaisi reissuaan niin että voisi olla vaimonsa tukena esikoisen synnyttyä.
Sitäpaitsi, veronmaksajana olen hieman närkästynyt että yhteiskunnan kalamiesloinen väärinkäyttää minunkin verovaroillani tuotettua etuutta. Käyttäkööt vuosilomansa reissuihinsa. Isyysloma on isänä olemista varten.
Ei minun vaimoni tarvitse siivota tai laittaa ruokaa, aina kun lapsi on syntynyt, minä siivoan ja laitan ruuat. Pakkasesta otetaan valmiit ruuat ja minä käyn kaupassa kun tulen töistä tai olen ollut kotona. Viikon reissulle olen laittanut ruuat perheelle valmiiksi, senkun ottaa sieltä. Lapset on omatoimisia ja siihen heidät on kasvatettu. Vaimoni on opettaja niin hän ei lypsyllä käy, eikä hän ole näitä peukalo keskellä kämmentä ihmisiä tai heittäydy avuttomaksi. Vakava sairastuminen on jo hätä enkä minä sellaisesta asiasta laske leikkiä, suotta sinäkään maalaat piruja omalle seinällesi. Kysyin vaimolta kokeeko hän olevansa "marsuäiti" niin hän nauroi ja sanoi että hiiretkö ne villoissa vikisee ja että lopeta se joutava touhu.
Se, että onko miehellä halua olla puolisonsa lähellä niin on niin kiinni siitä naisesta, onko se nainen jonka puoleen kääntyy vai onko se sellainen joka vaatimalla vaatii ja karkoittaa miehensä. Sinun tekstisi on sen tyyppistä, että vaikka olisin rakastunut ollutkin niin olisi pakko ottaa etäisyyttä. Ja ei vaan niin epävarma nainen kiinnosta, joka lapsen hankkii mutta hoitamista pelkää. Laita peili lapsen kasvojen, eteen - jos peili huurtuu niin se hengittää. Kyllä se on miehen otettava järkinainen puolisoksi jos meinaa elämänsä elää ilman turhia pelkoja.
Neuvona, että älä sinä sitten anna miehellesi tai käytä ehkäisyä kunnolla marras- joulukuussa niin et joudu kalamiehen perään itkemään. Ei se pari kuukautta selibaattia niin paha ole, ennemmin sen kärsii kun kalareissun kanssa vehtaamisen.
Tämä keskusteluhan ei koske sinun perhettäsi. Tämä keskustelu koskee ap:n tilannetta. Ap:n mies pääti tehdä vauvan vaimonsa kanssa. Sen jälkeen on turha vierittää vaimon kontolle vastuuta siitä, kuinka mielekkääksi mies isyyden kokee. Mies teki valinnan tehdä lapsen. Ja ap:n miehen olisi pitänyt kalamiehenä ymmärtää pitää selibaattia vuosi sitten että olisi päässyt kalaan haluttuun aikaan. Tai ainakin kertoa, että btw hanipöö, missaan vaikka mummoni hautajaiset jos sattuu kalareissun aikoihin. Eli olla rehellinen omien prioriteettiensa suhteen kun päätti haluta vauvan (silloin kun se hänelle sopii).
Lisäksi, on erittäin yleistä ja normaalia tuntea pelkoa ja epävarmuutta ensimmäisen lapsen synnyttyä. Onhan kyseessä valtava elämänmuutos ja hirvittävän suuri vastuu. Elämän tärkein pieni ihminen täysin vanhempiensa armoilla. En tunne yhtään äitiä joka ei olisi kokenut ainakin ensimmäisen lapsen kohdalla epävarmuutta ja pelkoa, että tekee jotain väärin.
Vierailija kirjoitti:
Höpö kirjoitti:
Niin me ollaan erilaisia, minun tilanteeni oli sama muuten, paitsi vauva oli 8 viikkoa vanha. Minulle tuo kalastusreissu oli aivan ok koska eihän sen elämän tarvitse niin paljon muuttua, että ei pääsisi jokavuotiseen kalastusreissuun. Aika hepposella suhde on jos tuommoisesta ero tulee 😂
Tosin mun lähipiiri oli ihmeissään tuosta reissusta, minä en. Ja on kyllä aivan loistava, lämmin ja osallistuva isi ❤
En tiedä mikä se saa naisen uhkailemaan miestään erolla jos miehen toimet ei miellytä. Naisen on varmaan hyvä pohtia se asia itsekseen ja hyvin. Mielellään ennen kuin lähtee leikkimään ajatuksella ja varsinkaan ääneen uhoamaan. Itse en siedä uhkailua, että se menee sitten lapsi pesuveden mukana. Moniko sitten vastaa huutoonsa ja moniko alkaa itkemään ja nielemään sanojansa kun paperit on valmiina.
En kyllä näe mitään järkeä jatkaa suhdetta miehen kanssa, jota ei oma lapsi ja parisuhde kiinnosta edes sen vertaa, että käyttää isyysloman siihen m,ihin se on tarkoitettu eli lapseensa tutustumiseen. Ihmettelen , miksi niin monet naiset roikkuu paskoissa suhteissa ja sitten täälläkin sitä kurjuutta itketään. Kyllä siihen miehen valintaan pitäisi käyttää enemmän harkintaa, ei ne yllättäen paskoiksi muutu. Itse kyllä olen sitäieltä, että se on my way or high way, että tervemenoa jos säännöt ei sovi.
Vierailija kirjoitti:
Höpö kirjoitti:
Niin me ollaan erilaisia, minun tilanteeni oli sama muuten, paitsi vauva oli 8 viikkoa vanha. Minulle tuo kalastusreissu oli aivan ok koska eihän sen elämän tarvitse niin paljon muuttua, että ei pääsisi jokavuotiseen kalastusreissuun. Aika hepposella suhde on jos tuommoisesta ero tulee 😂
Tosin mun lähipiiri oli ihmeissään tuosta reissusta, minä en. Ja on kyllä aivan loistava, lämmin ja osallistuva isi ❤
En tiedä mikä se saa naisen uhkailemaan miestään erolla jos miehen toimet ei miellytä. Naisen on varmaan hyvä pohtia se asia itsekseen ja hyvin. Mielellään ennen kuin lähtee leikkimään ajatuksella ja varsinkaan ääneen uhoamaan. Itse en siedä uhkailua, että se menee sitten lapsi pesuveden mukana. Moniko sitten vastaa huutoonsa ja moniko alkaa itkemään ja nielemään sanojansa kun paperit on valmiina.
Välinpitämätön mies, joka ei muista välitä kuin omista menoistaan.
Tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo antaa mennä, siementen mennä
Syys loka marras joulu
selibaattia kestä ettei muija kalareissua estä!
Kauheeta vuodatusta mutta kukaan ei valita, just joo...