Onko nykyään aivan liian vaikeaa säästää oma osuus (15%) asuntolainaa varten?
Tuntuu että yhä harvempi tavis kykenee säästämään 15% asunnon hinnasta. Toki asuntojen hinnat pk-seudulla ovat karanneet käsistä ja vuokrakin syö vuosi vuodelta yhä suuremman siivun tuloista. Ja yhä useammalla on jo ennestään velkoja, koska nykykulutus on hyvinkin velkavetoista eikä nykyihmisillä enää tahdo olla kykyä säästää pitkäjänteisesti usean vuoden ajan.
Tämä on johtanut siihen, että yhä pienempi rikkaiden piiri haalii asuntoja itselle ja maksattaa ne vuokralaisilla. Raha valuu sitten järjestelyjen kautta ulkomaisiin paratiiseihin. Vuokrat ainakin nousevat, koska yhä useamman on käytännön pakko asua vuokralla. Vuokrassa on se ikävä puoli, että sitä saa maksaa koko loppuelämän ja se nousee vuosittain.
Näkyisihän se suomalaisten ostovoimassa, jos isompi osa suomalaista selviäisi vain n. 100 euron vastikkeella. Siksi asiaan pitäisi kiinnittää huomiota.
Kommentit (127)
Jos kahden ihmisen tuloilla ei saa säästettyä 5% ensiasunnon hinnasta, niin jotain on pielessä ja pahasti.
Esimerkiksi 250 000 euron asunnosta tuo on vain vaivaiset 12 500 €.
Tietysti jos kokoon saa vain satasen kuussa, hommaan menee yli 10 vuotta ja siinä ajassa 250 000 euron asunnosta on tullut jo lähes 400 000 euron asunto. Ja vuokriin ehtii palaa 100 000 €. Vuokralla odottelulle voi siis tulla äkkiä 250 000 € hintaa...
Te jotka olette saaneet lainan 5% pääomalla, niin MISTÄ pankeista nuo on olleet?
Mielenkiinnosta googlettelin, ja näyttäisi kaikilla olevan sama, eli asp -säästöjä pitää olla vähintään 10% asunnon ostohinnan arvosta, jotta laina myönnetään.
Vierailija kirjoitti:
Nojoo. Vuokrat on korkeita.
Halvalla saat ostettua asunnoksi yksiön (perheen kanssa mahdoton) tai riskikohteen (pahimmassa tapauksessa sulla on homehelvetti käsissäs).
Varteenotettavat kohteet on liian kalliita, Turussakin perhe-asunnot 200 000e ->
Palkka ei ole noussut vuosiin, päinvastoin sitä on leikattu. Viimeksi mm. lomarahojen leikkaus.
Mutta ei sen niin väliä. Asutaan Asossa. Elämäntilanteeseen sopiva koti, helppo vaihtaa, mutkatonta asumista ja _riskitöntä_. En oikein edes kaipaa omistusasuntoa enää, sijoitan ylimääräiset rahani. Vanhanakin asun mieluummin asossa kuin omistusasunnossa. Ei tartte huolehtia remonteista, pihatöistä tms.
Olen saanut käsityksen, että asolainassa pitää nykyään olla säästettynä indeksikorotuksen verran, sekä tietty ne parin kuukaiden vastikevakuudet pitää säästää itse.
Ja hupsista, tuossa alkaa olla säästöjä jo sen verran, että järkevämpää käyttää omistusasunnon asuntolainaan.
Vuokralla asumisen kova hinta kirjoitti:
Jos kahden ihmisen tuloilla ei saa säästettyä 5% ensiasunnon hinnasta, niin jotain on pielessä ja pahasti.
Esimerkiksi 250 000 euron asunnosta tuo on vain vaivaiset 12 500 €.
Tietysti jos kokoon saa vain satasen kuussa, hommaan menee yli 10 vuotta ja siinä ajassa 250 000 euron asunnosta on tullut jo lähes 400 000 euron asunto. Ja vuokriin ehtii palaa 100 000 €. Vuokralla odottelulle voi siis tulla äkkiä 250 000 € hintaa...
Mikä pankki myöntää lainan 5 prosentin säästöillä?
Ei se nyt niin iso salaisuus voi olla, ettei kukasn voi mainita mikä pankki on kyseessä.
Meillä oli reilu 10%, kun saatiin asuntolaina. Asunto toimii vakuutena, ei ulkoisia takaajia. Toki olimme säästäneet toodella monta vuotta säntillisesti eikä meillä ole luottokortteja eikä muita luottoja.
Tosiaan elintaso on noussut, kun ei ole tarvinnut lähteä mukaan jatkuvasti kallistuvaan vuokraralliin. :) Ihan älyttömiä vuokria ihmiset maksavat nykyään! :O
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette saaneet lainan 5% pääomalla, niin MISTÄ pankeista nuo on olleet?
Mielenkiinnosta googlettelin, ja näyttäisi kaikilla olevan sama, eli asp -säästöjä pitää olla vähintään 10% asunnon ostohinnan arvosta, jotta laina myönnetään.
Me saatiin alkuvuodesta säästöpankista. 5% asunnon hinnasta. Toisaalta tämä asunto oli erittäin hyvällä alueella molemmat oltiin myös pankkialalla töissä, joten en tiedä vaikuttiko nämä asiat siihen. Eli ei kannata kiinnittää huomiota mitä pankkien sivuilla lukee, vaan laita tarjouspyyntöä menemään ja siihen kirjoita selkeästi paljonko on käteisvaraa asuntoon.
Monille on liian vaikeaa. Johtuu siitä, että muutetaan omilleen kovin nuorena, asutaan pitkään vuokralla, hankitaan lapsia ja vasta sen jälkeen mietitään, että olisipa kiva, jos saisi omistusasunnon. Ensiasunnoksi ei siis riitä enää yksiö sinkulle tai kaksio pariskunnalle kuten joskus muutama vuosikymmen sitten vaan tarvitaan perheasunto. Kun vasta siinä vaiheessa aletaan säästää, tilanne on tietysti vaikea. Minä ja siskoni saimme omat huoneet vasta sitten, kun olimme jo teinejä. Siihen asti jaoimme kaksion makuuhuoneen ja vanhempien sänky oli olohuoneessa. Oli ihan tavallista, että isompaan asuntoon muutettiin vasta sitten, kun edellisestä oli jo lyhennetty lainaa reippaasti. Ei tarvinnut ottaa missään vaiheessa isoa asuntolainaa.

Toisaalta jos ostaa heti sen arvokkaamman asunnon, sen hinta nousee euroissa enemmän kuin halvemman ja säästöä tulee siitäkin, että ei tarvitse maksaa välittäjän palkkiota ja varainsiirtoveroa.
Nykyihmisillä jo kännykän ostaminen johtaa ulosottoon eli asunnon ostamisen voinee unohtaa...
Käyttäjä17131 kirjoitti:
Ei ole mahdotonta, oma ostettu 30% omarahoituksella, eikä edes lisätakausta tarvinnut. Nuoresta asti on hyvä oppia säästämään niin pienistä kuin suuremmistakin tuloista. Eikä asuntosäästäminen ole hyvä olla ainoa säästäminen mitä harrastaa. ASP-järjestelmä (ja ensiasunnon varainsiirtoverottomuus) todella helpottaa. Ei pidä olla alussa liian ahne haaveinensa vaan tyytyä halvempaan asuntoon.
Hyvä, että lainansaantia rajoitetaan. Suomessa se laina todella on tavalla tai toisella maksettava takaisin pankille. Tällä hetkellä korot ovat alhaalla, mutta sekin on sumentanut monien ajatukset.
Se vaan, että sitä halvempaa asuntoa ostaessa voi tulla vastaan ongelma, ettei sitä saakkaan myytyä kun olisi valmiuksia kalliimpaan.
Yllättävän moni myös paasaa, miten säästäminen aloitettu jo liki teinistä, ja miksei muut tajunneet tehdä samaa.
Niin no, joillain meillä on ollut tilanne, että lapsuudenkodista on lähdetty kiireellä (itse lähdin vanhempien päihdeongelman takia). Mukaani en saanut mitään. Itse oli ostettava kaikki kahvikuppia myöten, mitään tukea ei tullut.
Opiskelin, "vapaa - ajalla" olin töissä, jotta sain elämisen maksettua.
Valmistuin, tapasin mieheni ja muutimme yhteen. Mieheni opiskeli, valmistuttua itse hain opiskelemaan paremmin työllistävää alaa. Valmistuin hetki sitten.
Olisihan niitä säästöjä toki varmasti syntynyt, jos sen juuri ja juuri pärjäämisen sijaan olisi saanut rahallista tukea vanhemmilta. Vaan kaikki eivät saa.
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette saaneet lainan 5% pääomalla, niin MISTÄ pankeista nuo on olleet?
Mielenkiinnosta googlettelin, ja näyttäisi kaikilla olevan sama, eli asp -säästöjä pitää olla vähintään 10% asunnon ostohinnan arvosta, jotta laina myönnetään.
Omarahoitusosuuden ei tarvitse olla rahaa vaan se voi olla myös vastaava määrä muita vakuuksia. Pankit myös myyvät takauksia valtiontakauksen lisäksi eikä se ole niin kallista kuin voisi luulla. Toki jos esim jollain sukulaisella on mahdollisuus taata laina, niin se on edullisempaa ja hyvin riskitöntä takaajalle. Asiat järjestyvät kyllä yleensä, jos tulot ovat linjassa velkasumman kanssa, ja ostettava kohde on järkevä sijoitus. Kannattaa tosiaan käydä juttelemassa pankissa vaihtoehdoista.
Vierailija kirjoitti:
Vuokralla asumisen kova hinta kirjoitti:
Jos kahden ihmisen tuloilla ei saa säästettyä 5% ensiasunnon hinnasta, niin jotain on pielessä ja pahasti.
Esimerkiksi 250 000 euron asunnosta tuo on vain vaivaiset 12 500 €.
Tietysti jos kokoon saa vain satasen kuussa, hommaan menee yli 10 vuotta ja siinä ajassa 250 000 euron asunnosta on tullut jo lähes 400 000 euron asunto. Ja vuokriin ehtii palaa 100 000 €. Vuokralla odottelulle voi siis tulla äkkiä 250 000 € hintaa...
Mikä pankki myöntää lainan 5 prosentin säästöillä?
Ei se nyt niin iso salaisuus voi olla, ettei kukasn voi mainita mikä pankki on kyseessä.
Varmaan kaikki. ASP:lla omarahoitusosuus on 10%, mutta se on eri asia.
https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/palvelumme/lainat/asuntolainat/a…
Vierailija kirjoitti:
Syy miksi ainakaan minulla ei ole intressiä (pk-seudulla asuvana) ole säästää seiniin on se etten koe saavani tämän seudun hinnoilla rahoilleni vastinetta. Asunnot törkeän hintaisia, korot tulevat nousemaan. Omalla tulotasolla en saisi sen tason asuntoa, jossa voin nyt asua. Mieluummin sijoitan rahastoihin liikenevät rahani, ne ovat myös helpommin realisoitavissa tarpeen tullen.
Mä joutuisin autottomana muuttamaan ympäristökuntaan 20 neliön asuntoon.Asun nyt kaupungin vuokra-asunnossa 5oo euron kk-vuokralla 35 neliössä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette saaneet lainan 5% pääomalla, niin MISTÄ pankeista nuo on olleet?
Mielenkiinnosta googlettelin, ja näyttäisi kaikilla olevan sama, eli asp -säästöjä pitää olla vähintään 10% asunnon ostohinnan arvosta, jotta laina myönnetään.
Omarahoitusosuuden ei tarvitse olla rahaa vaan se voi olla myös vastaava määrä muita vakuuksia. Pankit myös myyvät takauksia valtiontakauksen lisäksi eikä se ole niin kallista kuin voisi luulla. Toki jos esim jollain sukulaisella on mahdollisuus taata laina, niin se on edullisempaa ja hyvin riskitöntä takaajalle. Asiat järjestyvät kyllä yleensä, jos tulot ovat linjassa velkasumman kanssa, ja ostettava kohde on järkevä sijoitus. Kannattaa tosiaan käydä juttelemassa pankissa vaihtoehdoista.
Lainantakaamisessako muka ei mitään riskiä takaajalle...?
Vierailija kirjoitti:
85% velkaa asunnosta on ihan liikaa. Kamalaa seurata kuinka nuoret perusduunariperheet rakentavat "unelmataloja", lähes velaksi. Maksuaika 25-30 vuotta. Tuossa ajassa myös tarpeet ja elämäntilanteet muuttuvat. Korkomarkkinoista puhumattakaan.
Meillä oli 100% laina, saatiin vielä 10 vuotta sitten ilman takaajia ja säästöjä. 160 000€. Ollaan maksettu lainaa pois yli puolet, joten ihan turha huoli sulla.
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä, kun ei 2k netolla paljon taloja ostella?
Jotain täytyy olla talouden- ja elämänhallinnassa pielessä jos ei noin hyvästä palkasta saa säästettyä mitään.
T. Netto 1300, omistusasuja.
En mä oikein oo innostunut hankkimaan täältä Helsingistä asuntoa (työpaikka on täällä ja muu elämä). Kaksio puolison kanssa on alkaen 200 000, ja mitä jos asuntoon tulee joku yllätys remppa mihin ei ole varaa. Eikä haluta asua ihan syrjässä täällä. Työelämäkin on arvaamatonta, mistä tietää onko kohta työpaikkaa enää. Kesti kauan löytää nykyinenkin, ja olen korkeakoulutettu joka on nyt duunarihommassa. Ja entä jos halutaan muuttaa? Vuokra-asuminen on huoletonta. Mutta ehkä sitten ne rahastot tms ois hyvä tapa säästää. Tällä hetkellä säästän vaan tilille kun pelkään riskejä.
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette saaneet lainan 5% pääomalla, niin MISTÄ pankeista nuo on olleet?
Mielenkiinnosta googlettelin, ja näyttäisi kaikilla olevan sama, eli asp -säästöjä pitää olla vähintään 10% asunnon ostohinnan arvosta, jotta laina myönnetään.
Tavallisen asuntolainan saa väh. 5% säästöillä + takaajilla + vakuuksilla. Aspissa ei tarvita takaajia, vain väh. 10% säästöt ja asunto toimii vakuutena. Lisäksi isona etuna valtion korkotuki, tavallisessa lainassa joudut ostamaan korkokaton erikseen kalliilla hinnalla.
Tämän takia kannattaa ostaa kerralla kunnon asunto jossa voisi kuvitella asuvansa vuosikausia, jopa -kymmeniä. Sijoitusasunnon voi ostaa normilainalla, koska riskin maksaa joku muu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette saaneet lainan 5% pääomalla, niin MISTÄ pankeista nuo on olleet?
Mielenkiinnosta googlettelin, ja näyttäisi kaikilla olevan sama, eli asp -säästöjä pitää olla vähintään 10% asunnon ostohinnan arvosta, jotta laina myönnetään.
Omarahoitusosuuden ei tarvitse olla rahaa vaan se voi olla myös vastaava määrä muita vakuuksia. Pankit myös myyvät takauksia valtiontakauksen lisäksi eikä se ole niin kallista kuin voisi luulla. Toki jos esim jollain sukulaisella on mahdollisuus taata laina, niin se on edullisempaa ja hyvin riskitöntä takaajalle. Asiat järjestyvät kyllä yleensä, jos tulot ovat linjassa velkasumman kanssa, ja ostettava kohde on järkevä sijoitus. Kannattaa tosiaan käydä juttelemassa pankissa vaihtoehdoista.
Lainantakaamisessako muka ei mitään riskiä takaajalle...?
No sehän riippuu mitä takaa. Täytepanttaus asuntolainaan, jossa pääpanttina on ko. asunto, ei ole kovin riskaabeli juttu.
Täytepantti kattaa vain sen puuttuvan korkeintaan 30% lainasta. Se voidaan myös irrottaa lainasta siinä vaiheessa kun lainaa on lyhennetty tuon verran.
Jos lainanottaja ei suoriudu lainasta niin ensisijaisesti realisoidaan varsinainen pantti. Jos tästä ei saada riittävästi rahaa (eli käytännössä asunnon arvo on laskenut JA lainaa ei ole lyhennetty) niin vasta sitten takaajan vastuu laukeaa ja se on ihan maksimissaan sen 30% lainasummasta Aika epätodennäköistä jos nyt aikuinen lapsi ei ole mikään hunsvotti ja kyseinen asunto on suht järkevä ostos muutenkin.
Toki jossain muuttotappiopaikkakunnalla voi olla heikommin asiat, mutta eipä siellä kenenkään kannattaisikaan ostaa asuntoja isolla rahalla ja riskillä.
Nämä on kuitenkin valitettavasti niitä asioita, joita kaikki eivät tajua, ja siksi niukkuus periytyy kun turvallisuushakuiset vanhemmat eivät uskalla ottaa pienenpientäkään riskiä jälkikasvun tien silottamiseksi. Onneksi on kuitenkin valtiontakaus ja pankkien vakuustuotteet vaihtoehtoina, vaikka niistä valitettavasti joutuu sitten maksamaan ekstraa.
Ihan yhtä helppoa se omarahoituksen säästäminen on kuin sen lainan lyhennys. Ei siinä nyt niin merkittävää eroa ole vuokra vs. hoitokulut + korot + remontit. Muutin nuorempana työn takia sen verran, että ensiasunto tuli hankittua keskimääräistä vanhempana 40% omarahoituksella.