Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
HS: ”Jos voisin muuttaa elämässäni yhden asian, se olisi, etten ikinä olisi hankkinut diagnoosia”
05.08.2018 |
”Pitkän jahkailun jälkeen hain apua. Ihan hitonmoinen virhe. Jos voisin muuttaa elämässäni yhden asian, se olisi, etten ikinä olisi hankkinut diagnoosia ja kävellyt sisään terveyskeskuksen ovista.”
Näin kirjoitti 26-vuotias Veera, kun HS kysyi lukijoilta, ovatko he epäröineet avun hakemista mielenterveysongelmiinsa ja miten häiriöt ovat vaikuttaneet heidän kohteluunsa.
VALTAOSA yli 400 vastaajasta kuvailee Veeran tavoin, miten ongelmat ovat hankaloittaneet suhteita erityisesti työelämässä mutta myös terveydenhuollossa ja lähipiirissä. Osa vastaajista kertoo, että mielenterveysongelmat ovat johtaneet irtisanomisiin ja ketjutettujen määräaikaisuuksien katkeamiseen sekä heikentäneet heidän uskottavuuttaan terveydenhuollon asiantuntijoiden silmissä.
Kommentit (255)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellä muka ei olisi koskaan ollut mitään, lieviäkään, ongelmia mielenterveytensä kanssa. Vähän sama juttu kuin fyysinenkin terveys, että lähes kaikilla on joskus jotain ollut.
Suurimmalla osalla ei todellakaan ole ollut mitään mielenterveysongelmia elämässään.
Jaahas, mistä tää jälkimmäinen jokaisen ihmisen terveyshistorian tietää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta on se, että iso osa masennuksesta ja ahdistuksesta lähtee suolistosta ja suoliston bakteereista (toki voi olla myös joku traumakokemus mikä pitää käsitellä terapiass yms) mutta vieläkin lääkärit uskottelevat kyseessä olevan "aivojen välittäjäaineiden häiriötila" ja määrävät esim.ssri myrkkyjä .
Suurin osa välittäjäaineista muodostuu suolistossa, ja nykyajan maito~ liha~ sokeri~ teollinen moska~ ruokavaliolla ei ole ihme, että niin monia masentaa ja ahdistaa. Länsimainen ruokavalio kun ei tue suoliston hyvää bakteeristoa, ei sitten millään.
Se ongelma ei millään kalaöljyllä parane.
Suurin osa masennuksesta tulee päihteiden käytöstä. Tästä on kirjoitettu kirjoja, ja netistä löytyy asiasta valtavasti tietoa. Tämä on yksi syy miksi työnantajat eivät hakua potentiaalista päihdeveikkoa palkkalistoillensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta on se, että iso osa masennuksesta ja ahdistuksesta lähtee suolistosta ja suoliston bakteereista (toki voi olla myös joku traumakokemus mikä pitää käsitellä terapiass yms) mutta vieläkin lääkärit uskottelevat kyseessä olevan "aivojen välittäjäaineiden häiriötila" ja määrävät esim.ssri myrkkyjä .
Suurin osa välittäjäaineista muodostuu suolistossa, ja nykyajan maito~ liha~ sokeri~ teollinen moska~ ruokavaliolla ei ole ihme, että niin monia masentaa ja ahdistaa. Länsimainen ruokavalio kun ei tue suoliston hyvää bakteeristoa, ei sitten millään.
Se ongelma ei millään kalaöljyllä parane.Suurin osa masennuksesta tulee päihteiden käytöstä. Tästä on kirjoitettu kirjoja, ja netistä löytyy asiasta valtavasti tietoa. Tämä on yksi syy miksi työnantajat eivät hakua potentiaalista päihdeveikkoa palkkalistoillensa.
Ite ovat kovia juoppoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tämä olla totta vielä vuonna 2018
Kyllä. Erityisesti työelämässä. Mikäli on valittava kahdesta hakijasta, joilla toisella ihan todistettavasti mielenterveysongelmaista taustaa ja toisella ei, niin kummankohan kohdalle arvelet valinnan osuvan?
Mistä he muka saavat tietää? Jos kysytään niin täytyy sanoa ettei ole eikä ole ollut mielenterveyshistoriaa.
No se selviää viimeistään työhöntulotarkastuksessa jossa käydään läpi koko sairashistoria.
Toiseksi nykyisin monessa työpaikassa on jatkuva huumeseula ja mielenterveyslääkkeet lasketaan huumeeksi.
Ei lasketa. Missä todellisuudessa elät?
Kaikki lääkkeet jotka joko vaikuttavat keskushermostoon tai aivokemiaan katsotaan kielletyksi huumeseulassa.
Vierailija kirjoitti:
Av:lla on toitotettu, että heti ensitreffeilläkin pitää kertoa mt-diagnoosinsa. Mitään leimajuttuja - sitä että pystyvästä voinnista ja normaalista käyttäytymisestä huolimatta tieto diagnoosista saa ihmisen näyttämään muiden silmissä huonompana ja kaikella tavalla kykenemättömänä - ei ole uskottu. Joko uskotte?
Tietenkin tuo tieto pitää kertoa. Itse en IKINÄ seurustelisi ihmisen kanssa jolla on mielenterveysongelmia.
Olen seurustellut ja heti jos kukaan ihminen rupeaa mielenterveysongelmista puhumaan niin katkaisen siihen välit. Se on loputon suo joka ei ikinä parane.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ainakin saan sairaslomatodistuksia, jossa on koodi kirjoitetulle sairaslomalle. Koodit on helppo tarkistaa, että mikä vaiva on kyseessä. Eri asia on se, että en ikinä kertoisi kenenkään diagnoosista muille työpaikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tämä olla totta vielä vuonna 2018
Kyllä. Erityisesti työelämässä. Mikäli on valittava kahdesta hakijasta, joilla toisella ihan todistettavasti mielenterveysongelmaista taustaa ja toisella ei, niin kummankohan kohdalle arvelet valinnan osuvan?
Mistä he muka saavat tietää? Jos kysytään niin täytyy sanoa ettei ole eikä ole ollut mielenterveyshistoriaa.
No se selviää viimeistään työhöntulotarkastuksessa jossa käydään läpi koko sairashistoria.
Toiseksi nykyisin monessa työpaikassa on jatkuva huumeseula ja mielenterveyslääkkeet lasketaan huumeeksi.
Ei lasketa. Missä todellisuudessa elät?
Kaikki lääkkeet jotka joko vaikuttavat keskushermostoon tai aivokemiaan katsotaan kielletyksi huumeseulassa.
Mihin perustat väitteesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuten artikkelissakin mainittiin, tuo mainittu kysely on luultavasti vetänyt puoleensa juuri niitä vastaajia jotka on ongelmai kokeneet. Itse en ongelmia ole kokenut enkä ole moista kyselyä nähnyt että olisin päässyt vastaamaan :P
Lähipiirissä on monia joilla on ollut masennusta, lievästä vaikeaan. osalla vieläkin lääkitys päällä, pari-kolmekymppisiä ihmisiä. Ei kukaan ole maininnut tälläisista ongelmista, kaikki käyvät normaalisti töissä, osa korkeakoulutettuja ja hyvin löytynyt oman alan töitä hyvästä työpaikasta.
Mulla kun oli nuorena masennus, myös vanhempani hakeutuivat kaksistaan johonkin vanhemmille suunnattuun terapiaan. Kävivät siellä pari vuotta kerran kuussa, osan ajasta jopa täysikästymiseni jälkeen. Hekin kokivat saaneensa siitä vain apua, ovat johtavassa asemassa työelämässä enkä ole kuullut että tuosta olisi heille ollut haittaa että terapiassa kävivät. Toisella vanhemmistani oli myös nuorena paniikkihäiriön oireita jonkin aikaa johon oli lääkitys, en ole senkään kuullut vaikuttaneen vaikka silloin elettiin vielä paljon mielenterveysongelmien suhteen huonompaa aikaa (80-luvun lopulla).
Ihan vaan nyt näille jotka täällä hysteerisinä kirjoittivat että elämä pilalla, ei se pilalla ole. ongelmiin ON hyvä hakea apua! Ihan turha pelätä tuollaista yksipuolisen otannan tutkimuksen tuloksia.
Aika ahdas ja kapea-alainen on maailmankuvasi, jos kuvittelet että omat posiitiviset kokemuksesi koskisivat ihmisiä noin yleisellä tasolla. Lukemattomilla ihmisillä on ongelmia terveydenhuollossa ja oikeanlaisen avun saannissa, jos lääkärille selviää tausta mahdollisista mielenterveysongelmista. Onhan tästä aiheesta ollut mm. Iltalehdessäkin juttua. Potilaat ovat fyysiseen vaivaan apua haettuaan kokeneet vähättelyä ja mitätöintiä hoitohenkilökunnan puolesta, heidän vedoten potilaan henkiseen mielentilaan silloin kun kyse on puhtaasti fyysisesti vaivasta/viasta. Jos omaat yhdenkään mielenterveysdiagnoosin, kaikkea sanomaasi syynätään ihan eri tavalla, kuin ns. tavan tallaajan. Sinun sanomisiisi suhtaudutaan skeptisemmin ja epäileväisemmin. Se ärsyttää ja turhauttaa, sekä saattaa pahimmassa mahdollisessa tapauksessa johtaa jopa potilaan terveyden laiminlyöntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen käynyt 7v terapiassa, useamman kerran psykiatrilla ja vuoden tk:ssa juttelemassa ahdistuksesta.
Ei ole vaikuttanut lääkärisuhteisiin tai työn saantiin.
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei siis tule mieleen, että ehkäpä ongelmia työssä ja ihmissuhteissa aiheuttaa se mielisairaus itsessään eikä tieto diagnoosista?
Mielenterveysdiagnoosin luoma negatiivinen stigma ei helpota oloa yhtään, sen voi sanoa omakohtaisesta kokemuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan noilla terveydenhuollon henkilökunnallakin mielenterveysongelmia ja jopa lääkäreillä. Eivät siis ole sen kummempia ihmisiä kuin muutkaan. Miksi siis arvostelisivat mt ongelmaisia. Aika osaamaton lääkäri jos joka kerta tutkimuksiin mennessä ottaa vanhat mt ongelmat puheeksi eikä tutki fyysisesti.
Vierailija kirjoitti:
Tähän juuru perustuu sanonta "ei ole häpeä hakea apua". Näin sanotaan koska on nimenomaan häpeä hakea sitä apua. Kun apua hakee, sen jälkeen onkin toisen luokan kansalainen. Kun tyttäreni opiskeli niin kävi terapiassa. Sehän on nykyaikaa että käydään juttelemassa ammattiautajalle kun kengässä on kivi. Varoitin häntä että vaikuttaa urakehitykseen.
Miten suhtautuisit hänen tehdessään itsemurhan jäätyään ilman hoitoa? Ura kärsii siitäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kävin opiskeluaikana pari kertaa juttelemassa psykologilla. Syynä oli elämäntilanteesta johtuva unettomuus, olin hiljattain eronnut vaikeasta suhteesta, jäänyt yksinhuoltajaksi ja aloittanut opinnot. Lapsi oli tuolloin 2v. En saanut nukuttua, koska lapsi oli siihen asti herätelly öisin enkä vain osannut enää nukkua. Tuntui, että pää hajoaa jos en saa levätä ja halusin oikeastaan vain unilääkkeitä.
Diagnoosiksi sain elämänhallintaongelmat ja unettomuuden. Psykologilta en saanut mitään apua ja lopetinkin siellä käynnit muutaman kerran jälkeen. Unilääkkeitä söin pari kk ja lopetin, koska osasin taas nukkua paremmin. Mutta kiva toi diagnoosi elämänhallintaongelmista, siellä on ja pysyy.
Toisaalta hyvä, jos juuri tuo on se asia, jonka haluaisi muuttaa elämässään. Monilla ihmisillä on elämässään paljon pahempia mokia.
Vierailija kirjoitti:
Itse kävin opiskeluaikana pari kertaa juttelemassa psykologilla. Syynä oli elämäntilanteesta johtuva unettomuus, olin hiljattain eronnut vaikeasta suhteesta, jäänyt yksinhuoltajaksi ja aloittanut opinnot. Lapsi oli tuolloin 2v. En saanut nukuttua, koska lapsi oli siihen asti herätelly öisin enkä vain osannut enää nukkua. Tuntui, että pää hajoaa jos en saa levätä ja halusin oikeastaan vain unilääkkeitä.
Diagnoosiksi sain elämänhallintaongelmat ja unettomuuden. Psykologilta en saanut mitään apua ja lopetinkin siellä käynnit muutaman kerran jälkeen. Unilääkkeitä söin pari kk ja lopetin, koska osasin taas nukkua paremmin. Mutta kiva toi diagnoosi elämänhallintaongelmista, siellä on ja pysyy.
Ei elämänhallintaongelma ole mikään diagnoosi.
Tämä on niin totta etenkin fyysisen terveydenhuollon puolella. Sairastan vaikeaa masennusta, ja diagnoosin jälkeen terveyskeskuslääkärit suhtautuvat hyvin alentuvasti ja välinpitämättömästi ihan oikeisiin vaivoihin. Sairastan myös kroonista sairautta, jonka takia joudun käymään terkkarissa kerran-pari vuodessa. Viimeksikin lekuri suhtautui niin, että kuvittelen oireeni, vaikka ne tyyliin näkyvät päällepäin, ei pätkääkään kiinnostanut häntä. Aivan kuin hakisin huomiota masentuneena tms. Jokainen teksti alkaa "Potilaalla vaikea masennus, lääkitys se ja se, psykiatrian asiakas...." vaikka kyse olisi silmätulehduksesta, kirjausten pitäisi liittyä olennaisesti asiaan, ja kummasti siitä fyysisestä kroonisesta sairaudesta ei mainita mitään. Enkä tosiaan kuormita terveyskeskusta paljon, jotta mun voisi luulla haluavan masentuneena huomiota tms vaan tosiaan pari käyntiä vuodessa. Ennakkoluulot ja asennevammat ovat todella yleisiä lääkäreillä ja terveydenhoitajilla. Jopa niin, että voi jäädä ilman hoitoa, puhutaan kuin lapselle jne jne.
Kolmen vuoden aikana masennusdiagnoosin jälkeen tämän on todella huomannut, ero kohtelussa on valtava.
Äiditkin hommaavat lapsilleen kaikenlaisia kirjainyhdistelmädiagnooseja. Kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin antaa oman lapsensa leimattavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki nykyään käyvät terapiassa, paitsi köyhät joilla ei ole siihen varaa.
Aika moni käy Kelan tukemassa terapiassa, ei maksa. Ei se rikkaudesta ole kiinni.
Alue: Aihe vapaa
Eikä ole. Minä ainakin olen estänyt Kannassa kaikki mahdolliset tiedonsiirrot, eikä työterveyslääkäri siitä piitannut.