Lue keskustelun säännöt.
HS: ”Jos voisin muuttaa elämässäni yhden asian, se olisi, etten ikinä olisi hankkinut diagnoosia”
05.08.2018 |
”Pitkän jahkailun jälkeen hain apua. Ihan hitonmoinen virhe. Jos voisin muuttaa elämässäni yhden asian, se olisi, etten ikinä olisi hankkinut diagnoosia ja kävellyt sisään terveyskeskuksen ovista.”
Näin kirjoitti 26-vuotias Veera, kun HS kysyi lukijoilta, ovatko he epäröineet avun hakemista mielenterveysongelmiinsa ja miten häiriöt ovat vaikuttaneet heidän kohteluunsa.
VALTAOSA yli 400 vastaajasta kuvailee Veeran tavoin, miten ongelmat ovat hankaloittaneet suhteita erityisesti työelämässä mutta myös terveydenhuollossa ja lähipiirissä. Osa vastaajista kertoo, että mielenterveysongelmat ovat johtaneet irtisanomisiin ja ketjutettujen määräaikaisuuksien katkeamiseen sekä heikentäneet heidän uskottavuuttaan terveydenhuollon asiantuntijoiden silmissä.
Kommentit (255)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos aikoo joskus hankkia lapsia, masennusdiagnoosi voi merkitä lasten huostaanottoa.
Oma mielenterveys on joka tapauksessa liian arvokas asia antaa kaikenmaailman puoskareiden käsiin.
Niin, ja jos on joskus saanut jonkun mt-diagnoosin, se roikkuu loppuiän kaikissa terveydenhoitojärjestelmän sisällä kirjoitettavissa lähetteissä.
Raja se on pelottelullakin, ei lapsia noin vain huostaanoteta, jos on masennusta.
Niin, mutta jos lapselle tulee esim. reikiä hampaisiin ja äidillä on mt-tausta, niin tilanne onkin jo toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinkin on käynyt, että lääkäri ehdottaa oma-aloitteisesti potilaalle parempaa ja kallista lääkehoitoa kun kuulee potilaan saaneen korkean viran. Aikaisemmin ei noteerannut potilaan omaa ehdotusta kyseisestä lääkehoidosta. Kyse oli fyysisestä sairaudesta.
Mielenterveyspuolella ei myönnetä kelan terapiaa, jos katsotaan ettei potilas todennäköisesti työllisty.
Ylipäätään on ihan arpapeliä miten tulee joutumaan kohdelluksi, jos hakee apua mielenterveyden ongelmiin. Eli EI voi luottaa siihen etteikö tulisi leimatuksi niin, että työsaanti ja terveydellisen hoidon saanti myöhemmin vaikeutuisi ratkaisevasti. Tässä ei siis toteudu tasa-arvo. Sama epävarmuus ja venäläinen ruletti liittyy psyykenlääkkeisiin. Ei voi tietää saako avun, työkyvyn ja elämänhalun takaisin vai kuoleeko henkisesti ja seksuaalisesti lihoen samalla 40 kg ja syrjäytyen yhteiskunnasta. Kukaan ei kuuntele masennuslääkkeiden käytön vuoksi raunioitunutta ihmistä.
Liikaa riskejä, sattumanvaraisuutta ja epätasa-arvoa näissä. Siksi ihmiset eivät hae apua, enkä yhtään ihmettele. En uskalla edes suositella hakemaan apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän juuru perustuu sanonta "ei ole häpeä hakea apua". Näin sanotaan koska on nimenomaan häpeä hakea sitä apua. Kun apua hakee, sen jälkeen onkin toisen luokan kansalainen. Kun tyttäreni opiskeli niin kävi terapiassa. Sehän on nykyaikaa että käydään juttelemassa ammattiautajalle kun kengässä on kivi. Varoitin häntä että vaikuttaa urakehitykseen.
Mistä ne työnantajat muka saavat tietää, että tyttäresi kävi opiskeluaikoinaan terapiassa? Tyhmiä varoituksia sinulla. Olisit pitänyt ison leipäläpesi kiinni, kun tyttäresi koki terapiaa tarvitsevansa.
Jos hakeutuu sos ja terveysalalle tai kouluun töihin niin se tulee kyllä esille.
Vaatiiko ne terveystiedot vai?
Todellakin vaatii. Hyvin merkittävät terveysselvitykset sen lisäksi että tehdään laaja-alainen turvallisuusselvitys eli jopa ne omenavarkaudet selvitetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tämä olla totta vielä vuonna 2018
Kyllä. Erityisesti työelämässä. Mikäli on valittava kahdesta hakijasta, joilla toisella ihan todistettavasti mielenterveysongelmaista taustaa ja toisella ei, niin kummankohan kohdalle arvelet valinnan osuvan?
Mistä he muka saavat tietää? Jos kysytään niin täytyy sanoa ettei ole eikä ole ollut mielenterveyshistoriaa.
No se selviää viimeistään työhöntulotarkastuksessa jossa käydään läpi koko sairashistoria.
Toiseksi nykyisin monessa työpaikassa on jatkuva huumeseula ja mielenterveyslääkkeet lasketaan huumeeksi.
Ihme idiootti kyllä olet.
Työhöntulotarkastuksessa esiin tulleita diagnooseja ei kerrota työnantajalle. Itselläni on mielenterveyshistoriaa ja näistä puhuttiin lääkärin kanssa tarkastuksessa. Hoitamaton sairaus on ongelma,ei vuonna yksi ja kaksi sairastettu masennus.
Jos sinulla on resepti lääkkeisiin jotka näkyvät seulassa, ei sekään ole mikään ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellekään ei siis tule mieleen, että ehkäpä ongelmia työssä ja ihmissuhteissa aiheuttaa se mielisairaus itsessään eikä tieto diagnoosista?
Olisi kuten esität jos ihmiset olisi fiksuja mutta kun näin ei ole. Terapiassa käyntiään ei tule julkistaa juuri siksi koska ihmiset on niin tyhmiä. Eikä muitakaan ongelmia.
Annan esimerkin. Minulla oli kerran kaverina alkoholisti joka oli saanut potkut edellisestä työpaikastaan alkoholin takia. Tehtiin siinä sitten normaalisti hommia eikä mitään ihmeellistä sattunut. Menin sitten käymään tämän yrityksen toisella toimipaikalla. Siellä sitten eräs rupesi jahkomaan että kuinka pärjään tämän juopon kanssa. Hän sanoi että kun hän kävi "meillä" niin näki kuinka kännissä tämä työkaverini oli. Sanoin että työkaverini ei ole ottanut pisaraakaan alkoholia koko työssäoloaikanaan. Hän vaan intti että kyllä oli kännissä ja käy jossain piilossa juomassa etten näe. Sanoin että missään tapauksessa tämä työkaverini ei ole nauttinut alkoholia koko aikana. Pahinta tässä tietysti oli että tämä idiootti oli juorunnut koko työpaikalle tuon "näkemänsä" kännäämisen.
En sano että juuri sinä olet idiootti, vaikka suurin osa onkin. Mieti mitä pahaa oloa sinä saat aikaan.
Ihmisen pitää elää niin että pystyy kantamaan jokaisen tekonsa ylpeydellä.
On täysin sairasta ajatella että muiden pitäisi olla hiljaa että jonkun sekoilut ei paljastu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tämä olla totta vielä vuonna 2018
Kyllä. Erityisesti työelämässä. Mikäli on valittava kahdesta hakijasta, joilla toisella ihan todistettavasti mielenterveysongelmaista taustaa ja toisella ei, niin kummankohan kohdalle arvelet valinnan osuvan?
Mistä he muka saavat tietää? Jos kysytään niin täytyy sanoa ettei ole eikä ole ollut mielenterveyshistoriaa.
No se selviää viimeistään työhöntulotarkastuksessa jossa käydään läpi koko sairashistoria.
Toiseksi nykyisin monessa työpaikassa on jatkuva huumeseula ja mielenterveyslääkkeet lasketaan huumeeksi.
Olen kertonut työterveydessä biposta ja ei se minnekään ole vuotanut. On saanut näppärästi lääkkeet uusittua sähköpostilla vain. Muistaakseni työterveydestä työnantaja saa vain lyhyen yhteenvedon työkyvystä. Jos on mt-ongelmat hallinnassa, niin kyllä siitä tulee rasti ruutuun ”työkykyinen”.
Vierailija kirjoitti:
Kenellä muka ei olisi koskaan ollut mitään, lieviäkään, ongelmia mielenterveytensä kanssa. Vähän sama juttu kuin fyysinenkin terveys, että lähes kaikilla on joskus jotain ollut.
Suurimmalla osalla ei todellakaan ole ollut mitään mielenterveysongelmia elämässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos aikoo joskus hankkia lapsia, masennusdiagnoosi voi merkitä lasten huostaanottoa.
Oma mielenterveys on joka tapauksessa liian arvokas asia antaa kaikenmaailman puoskareiden käsiin.
Niin, ja jos on joskus saanut jonkun mt-diagnoosin, se roikkuu loppuiän kaikissa terveydenhoitojärjestelmän sisällä kirjoitettavissa lähetteissä.
Ei roiku missään lähetteissä, paitsi tietysti jos sairaus on ajankohtainen edelleen ja vaikuttaa näin hoitooon/määrättäviin lääkkeisiin ym.
Masennuksen takia ei automaattisesti huostaanoteta ketään. Minulla on vuosien takaisina diagnooseina masennus ja psykoosi ja olen ollut suljetulla hoidossa. Silloin kun sairaus oli akuutti,mukana oli lasu ja perhetyö. Loppui kun toivuin,mutta ketään ei huostaanottu.
Toki tämä tieto aina aika ajoin tulee esille terveydenhuollossa, mutta kun kerron mistä oli kyse silloin ja mikä tilanne on nyt,asia on ollut sillä selvä.
Toisen lapsenapsen saadessa olin toki siinä määrin "erityistarkkailussa",että mahdollisiin masennusoireisiin olisi reagoitu normaalia herkemmin. Mitään lasua ei asiasta tehty,koska olen nykyään terve ja täysin kykenevä lapsen hoitamaan.
Lapsen huostaanotto pitäisi tehdä jo sen takia että kulutat noin paljon verorahoja. Täysin järjetöntä että yhteiskunta hyysää ihmistä ja varsinkin ihmistä joka hankkii lapsia.
Suomeen pitäisi saada lapsentekolupa. Jossa katsottaisiin taloudellinen kyky sekä fyysinen ja psyykkinen terveys lapsentekoon. Jos on mitään sairauksia lapsenteko kielletään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän juuru perustuu sanonta "ei ole häpeä hakea apua". Näin sanotaan koska on nimenomaan häpeä hakea sitä apua. Kun apua hakee, sen jälkeen onkin toisen luokan kansalainen. Kun tyttäreni opiskeli niin kävi terapiassa. Sehän on nykyaikaa että käydään juttelemassa ammattiautajalle kun kengässä on kivi. Varoitin häntä että vaikuttaa urakehitykseen.
Mistä ne työnantajat muka saavat tietää, että tyttäresi kävi opiskeluaikoinaan terapiassa? Tyhmiä varoituksia sinulla. Olisit pitänyt ison leipäläpesi kiinni, kun tyttäresi koki terapiaa tarvitsevansa.
Nykyään omakannasta.
Työnantajalla ei ole lupaa mennä omakantaan (muuhun kuin omaansa).
Mutta sen ei myöskään tarvitse sinua palkata jos ei niitä näe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeä asia sinänsä. Lehtijutusta tosin sai sen kuvan, että ongelmana on, että näistä ongelmista ei saa puhua työpaikoilla. No miksi pitäisi voida levitellä rankkoja yksityisasioita kaikille? Ne voi olla kuulijasta ahdistavia ja vähentää johdon luottamusta henkilöön. Ongelmia voi olla mutta niistä pitää päästä yli! Nykyaika on niin kilpailtua, valitettavasti. Olen omat ongelmani kokenut nuorena ja silloin onneksi YTHS:n mt-palvelut olivat erillään jopa muusta lääkäri toiminnasta. Tietoja ei kukaan muu saa koskaan kuin minä (paitsi jossain dystopiassa, jossa kaikki tieto tulee kaupan ja yksityisyys viedään). Kelasta myös voisi löytyä vanha päätös terapiakustannusten korvaamisesta. Onneksi nekin ovat salaisia toistaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellä muka ei olisi koskaan ollut mitään, lieviäkään, ongelmia mielenterveytensä kanssa. Vähän sama juttu kuin fyysinenkin terveys, että lähes kaikilla on joskus jotain ollut.
Suurimmalla osalla ei todellakaan ole ollut mitään mielenterveysongelmia elämässään.
Riippuu täysin miten sen käsitteen ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tärkeä asia sinänsä. Lehtijutusta tosin sai sen kuvan, että ongelmana on, että näistä ongelmista ei saa puhua työpaikoilla. No miksi pitäisi voida levitellä rankkoja yksityisasioita kaikille? Ne voi olla kuulijasta ahdistavia ja vähentää johdon luottamusta henkilöön. Ongelmia voi olla mutta niistä pitää päästä yli! Nykyaika on niin kilpailtua, valitettavasti. Olen omat ongelmani kokenut nuorena ja silloin onneksi YTHS:n mt-palvelut olivat erillään jopa muusta lääkäri toiminnasta. Tietoja ei kukaan muu saa koskaan kuin minä (paitsi jossain dystopiassa, jossa kaikki tieto tulee kaupan ja yksityisyys viedään). Kelasta myös voisi löytyä vanha päätös terapiakustannusten korvaamisesta. Onneksi nekin ovat salaisia toistaiseksi.
Nyt hallitus rupeaa myymään jopa ihmisten biopankkitietoja. Joten kyllä KAIKKI lääketiedot tulee julkisiksi.
Kaverin migreenit pistettiin tk:ssa masennuksen piikkiin, äitinsä sitten lainasi rahaa jotta tytär pääsi yksityiselle ja siellå lääkäri oli heti että "kuulostaapa migreeneiltä!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko tämä olla totta vielä vuonna 2018
Kyllä. Erityisesti työelämässä. Mikäli on valittava kahdesta hakijasta, joilla toisella ihan todistettavasti mielenterveysongelmaista taustaa ja toisella ei, niin kummankohan kohdalle arvelet valinnan osuvan?
Mistä he muka saavat tietää? Jos kysytään niin täytyy sanoa ettei ole eikä ole ollut mielenterveyshistoriaa.
No se selviää viimeistään työhöntulotarkastuksessa jossa käydään läpi koko sairashistoria.
Toiseksi nykyisin monessa työpaikassa on jatkuva huumeseula ja mielenterveyslääkkeet lasketaan huumeeksi.
Edelleenkään eivät saa tietää jos ei kerro.
Jutussa ollut halusi bailata ja eikä mennä töihin, tai joku muu hetkellinen etu oli saavutettavissa feikatun masennusdiagnoosin kautta.
Nyt idea ei enää tunnu hyvältä, ja yhteiskunta on sika kun ei pyyhi juuri tuota tietoa pois hänen terveystiedoistaan.
Tiedän monta tapausta, jotka ovat näin tehneet, ja sitten kuin ihmeen kautta, kuntoutuneet työelämään.
Itse en edes enää usko näihin muotimasentujiin.
Mulle kävi kerran niin, että kärsin pahasta flunssasta ja oli pakko mennä tk-käynnille hakemaan sairaslomalappua. Ihmettelin sitten kun mut otti vastaan nuivanoloinen vanhempi mies, ei mitannut kuumetta tai katsonut kurkkua/korvia minkä pitäis olla ihan normaali käytäntö. Kysyi vaan että jaahas, kuinkas monta päivää laitetaan. Omakannasta menin sitten toteamaan jälkikäteen että tää idiootti oli katsonut _kaikki_ mun terveystiedot koko 20 vuoden elon ajalta ja siellä onkin sitten varmaan näkynyt kaikenmoista.
Myöskin samanlaisella käynnillä, joka ei liittynyt siis mihinkään mt ongelmiin niin terkkarouva kysyi niistäkin vaikka olin siellä hakemassa fyysisten syiden takia saikkulappua.
Nöyryyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se raja kulkee? Mitä jos on käynyt vain psykologin vastaanotolla puhumassa asioistaan ja on ollut jonkin aikaa esim. masentunut, mutta ei kuitenkaan ole diagnoosia masennuksesta tai mistään muustakaan. Voiko siitä jo tulla ongelma?
Isompi ongelma tulee hoitamattomasta masennuksesta. Johtas helposti työkyvyttömyyteen.
Hoitamaton ja hoitamaton. Masennus paranee spontaanisti, mutta toisilla se kestää pidempään kuin toisilla. Hyvin harvoilla tila on pysyvä. Tärkeintä olisi antaa tukea ja terapiaa. Pillerit ovat halpa keino palauttaa ihminen töihin, mutta pitkäaikaishaitat tiedetään. Psykiatria on käytännössä puoskarointia ja pseudotiedettä, sillä jos sairauden syytä ei tiedetä, kuten masennuksessa ei tiedetä, ei siihen voi olla täsmähoitoakaan. Ihan sama vaikka paranisi istumalla muurahaispesässä kuin turvautumalla lääkäreihin. Tulos ratkaisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos aikoo joskus hankkia lapsia, masennusdiagnoosi voi merkitä lasten huostaanottoa.
Oma mielenterveys on joka tapauksessa liian arvokas asia antaa kaikenmaailman puoskareiden käsiin.
Niin, ja jos on joskus saanut jonkun mt-diagnoosin, se roikkuu loppuiän kaikissa terveydenhoitojärjestelmän sisällä kirjoitettavissa lähetteissä.
Ei roiku missään lähetteissä, paitsi tietysti jos sairaus on ajankohtainen edelleen ja vaikuttaa näin hoitooon/määrättäviin lääkkeisiin ym.
Masennuksen takia ei automaattisesti huostaanoteta ketään. Minulla on vuosien takaisina diagnooseina masennus ja psykoosi ja olen ollut suljetulla hoidossa. Silloin kun sairaus oli akuutti,mukana oli lasu ja perhetyö. Loppui kun toivuin,mutta ketään ei huostaanottu.
Toki tämä tieto aina aika ajoin tulee esille terveydenhuollossa, mutta kun kerron mistä oli kyse silloin ja mikä tilanne on nyt,asia on ollut sillä selvä.
Toisen lapsenapsen saadessa olin toki siinä määrin "erityistarkkailussa",että mahdollisiin masennusoireisiin olisi reagoitu normaalia herkemmin. Mitään lasua ei asiasta tehty,koska olen nykyään terve ja täysin kykenevä lapsen hoitamaan.Lapsen huostaanotto pitäisi tehdä jo sen takia että kulutat noin paljon verorahoja. Täysin järjetöntä että yhteiskunta hyysää ihmistä ja varsinkin ihmistä joka hankkii lapsia.
Suomeen pitäisi saada lapsentekolupa. Jossa katsottaisiin taloudellinen kyky sekä fyysinen ja psyykkinen terveys lapsentekoon. Jos on mitään sairauksia lapsenteko kielletään.
No on kyllä todella törkeää että yhteiskunta auttaa sairastunutta,vieläpä perheellistä ihmistä. Siinä saattaa käydä niinkin kamalasti,että se hyysättävä pääsee tolpilleen ja hänestä tulee normaali,työssäkäyvä perheenäiti kuten minä.
Ihan tiedoksesi,olin täysin terve hankkiessani ensimmäisen lapsen. Sairastumista ei kukaan voi ennustaa,et sinäkään. Sairastuttuani ja siitä toivuttuani uskalsin hankkia vielä toisen,koska uusiutumisriski arvioitiin pieneksi ja tiedossa oli miten toimia mikäli sairaus uusiutuu. Ei uusiutunut ja kaikki meni hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän juuru perustuu sanonta "ei ole häpeä hakea apua". Näin sanotaan koska on nimenomaan häpeä hakea sitä apua. Kun apua hakee, sen jälkeen onkin toisen luokan kansalainen. Kun tyttäreni opiskeli niin kävi terapiassa. Sehän on nykyaikaa että käydään juttelemassa ammattiautajalle kun kengässä on kivi. Varoitin häntä että vaikuttaa urakehitykseen.
Mistä ne työnantajat muka saavat tietää, että tyttäresi kävi opiskeluaikoinaan terapiassa? Tyhmiä varoituksia sinulla. Olisit pitänyt ison leipäläpesi kiinni, kun tyttäresi koki terapiaa tarvitsevansa.
Nykyään omakannasta.
Työnantajalla ei ole lupaa mennä omakantaan (muuhun kuin omaansa).
Mutta sen ei myöskään tarvitse sinua palkata jos ei niitä näe.
Ai työhaastattelussa isketään omakanta nenän eteen, käsketään kirjautua sisään ja antaa haastattelijan katsoa tiedot. :D Et taida olla vielä työiässä...
No se selviää viimeistään työhöntulotarkastuksessa jossa käydään läpi koko sairashistoria.
Toiseksi nykyisin monessa työpaikassa on jatkuva huumeseula ja mielenterveyslääkkeet lasketaan huumeeksi.