Lue keskustelun säännöt.
HS: ”Jos voisin muuttaa elämässäni yhden asian, se olisi, etten ikinä olisi hankkinut diagnoosia”
05.08.2018 |
”Pitkän jahkailun jälkeen hain apua. Ihan hitonmoinen virhe. Jos voisin muuttaa elämässäni yhden asian, se olisi, etten ikinä olisi hankkinut diagnoosia ja kävellyt sisään terveyskeskuksen ovista.”
Näin kirjoitti 26-vuotias Veera, kun HS kysyi lukijoilta, ovatko he epäröineet avun hakemista mielenterveysongelmiinsa ja miten häiriöt ovat vaikuttaneet heidän kohteluunsa.
VALTAOSA yli 400 vastaajasta kuvailee Veeran tavoin, miten ongelmat ovat hankaloittaneet suhteita erityisesti työelämässä mutta myös terveydenhuollossa ja lähipiirissä. Osa vastaajista kertoo, että mielenterveysongelmat ovat johtaneet irtisanomisiin ja ketjutettujen määräaikaisuuksien katkeamiseen sekä heikentäneet heidän uskottavuuttaan terveydenhuollon asiantuntijoiden silmissä.
Kommentit (255)
Voiko tämä olla totta vielä vuonna 2018
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko tämä olla totta vielä vuonna 2018
Valitettavasti. Se tulee olemaan totta myös vuonna 2019, 2020 jne. Ihmiset eivät ole kovin älykkäitä eikä oikeanlaista tietoa ole vielä riittävästi.
Miten ihmeessä tämä voi vaikuttaa ihmisen uskottavuuteen terveydenhuollon asiantuntijoiden(=lääkärien) silmissä?
Tähän juuru perustuu sanonta "ei ole häpeä hakea apua". Näin sanotaan koska on nimenomaan häpeä hakea sitä apua. Kun apua hakee, sen jälkeen onkin toisen luokan kansalainen. Kun tyttäreni opiskeli niin kävi terapiassa. Sehän on nykyaikaa että käydään juttelemassa ammattiautajalle kun kengässä on kivi. Varoitin häntä että vaikuttaa urakehitykseen.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tämä voi vaikuttaa ihmisen uskottavuuteen terveydenhuollon asiantuntijoiden(=lääkärien) silmissä?
:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitoon hakeutuminen on paha virhe ellei ole todella pahasti mielisairas. Silloinkin on epätodennäköistä että hoidosta olisi enemmän hyötyä kuin haittaa. Onhan tämä ollut tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko tämä olla totta vielä vuonna 2018
Kyllä. Erityisesti työelämässä. Mikäli on valittava kahdesta hakijasta, joilla toisella ihan todistettavasti mielenterveysongelmaista taustaa ja toisella ei, niin kummankohan kohdalle arvelet valinnan osuvan?
Vierailija kirjoitti:
Tähän juuru perustuu sanonta "ei ole häpeä hakea apua". Näin sanotaan koska on nimenomaan häpeä hakea sitä apua. Kun apua hakee, sen jälkeen onkin toisen luokan kansalainen. Kun tyttäreni opiskeli niin kävi terapiassa. Sehän on nykyaikaa että käydään juttelemassa ammattiautajalle kun kengässä on kivi. Varoitin häntä että vaikuttaa urakehitykseen.
Mistä ne työnantajat muka saavat tietää, että tyttäresi kävi opiskeluaikoinaan terapiassa? Tyhmiä varoituksia sinulla. Olisit pitänyt ison leipäläpesi kiinni, kun tyttäresi koki terapiaa tarvitsevansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveyskeskuksessa ei pidä ikinä mennä myöntämään että on kärsinyt joskus mt-ongelmista jos haluaa hoitoa sairauksiinsa ja sairaudet ei ole ilmiselviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työnantajalla voi olla joku tuttu joka pääsee tarkistamaan tiedot työnsä puolesta.
Missä se raja kulkee? Mitä jos on käynyt vain psykologin vastaanotolla puhumassa asioistaan ja on ollut jonkin aikaa esim. masentunut, mutta ei kuitenkaan ole diagnoosia masennuksesta tai mistään muustakaan. Voiko siitä jo tulla ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä se raja kulkee? Mitä jos on käynyt vain psykologin vastaanotolla puhumassa asioistaan ja on ollut jonkin aikaa esim. masentunut, mutta ei kuitenkaan ole diagnoosia masennuksesta tai mistään muustakaan. Voiko siitä jo tulla ongelma?
Voi.
Kaikki nykyään käyvät terapiassa, paitsi köyhät joilla ei ole siihen varaa.
Mikähän siinä on että ei kaikki noita ongelmia kuitenkaan kohtaa? Vaikuttaako ikä sitten jotenkin?
Itselläni oli vakava masennus kun olin 15-20v, monta vuotta kävin terapiassa ja oli lääkitystä yms. Mutta kun lopulta pikkuhiljaa paranin niin ei siitä ole sen jälkeen ollut koskaan ongelmia. Olen ihan normaalia, asiallista palvelua saanut terveydenhuollossa ja ihan normaalisti työelämässä onnistunut etenemään jo, vaikka taustalla oli keskeytettyjä koulujakin. Lukionkin kävin loppuun vasta parannuttuani iltalukiona ja valmistuin vasta 22 vuotiaana.
Kuitenkin nyt 27 vuotiaana elämä on jo täysin normaalia ja mallillaan, on amk käytynä ja hyvä työpaikka, enkä koe että tuo nuoruuteni masennusdiagnoosi vaikuttaisi elämääni millään lailla.
Mikä sen tekee, että joillakin se diagnoosi sitten siellä taustalla kummittelee ja aiheuttaa huonoa palvelua tai voi vaikuttaa jotenkin jopa työelämään? Onko kyse puhtaasta tuurista että kaikki on mennyt näin ok?
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tämä voi vaikuttaa ihmisen uskottavuuteen terveydenhuollon asiantuntijoiden(=lääkärien) silmissä?
Et ole vissiin ollut tekemisissä kroonisesti masentuneiden kanssa?! Niiden kanssa pitää olla tosi tarkkana esim terveydenhuollossa, yrittävät manipuloida ja valehdella hyvin herkästi.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tämä voi vaikuttaa ihmisen uskottavuuteen terveydenhuollon asiantuntijoiden(=lääkärien) silmissä?
Itselläni ainakin siten, että jos haen apua johonkin fyysiseen vaivaan, niin aina kaivellaan jotain mielenterveysjuttuja ja muistutetaan hakemaan apua myös tähän puoleen. Jotkut eivät saa ehkä fyysisiin vaivoihin ollenkaan apua, koska niitä epäillään psyykkisiksi kuitenkin.
Sitä en ymmärrä, mistä työnantaja saisi tietää diagnooseista, jos niistä ei itse kerro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän juuru perustuu sanonta "ei ole häpeä hakea apua". Näin sanotaan koska on nimenomaan häpeä hakea sitä apua. Kun apua hakee, sen jälkeen onkin toisen luokan kansalainen. Kun tyttäreni opiskeli niin kävi terapiassa. Sehän on nykyaikaa että käydään juttelemassa ammattiautajalle kun kengässä on kivi. Varoitin häntä että vaikuttaa urakehitykseen.
Mistä ne työnantajat muka saavat tietää, että tyttäresi kävi opiskeluaikoinaan terapiassa? Tyhmiä varoituksia sinulla. Olisit pitänyt ison leipäläpesi kiinni, kun tyttäresi koki terapiaa tarvitsevansa.
Hah, itsekkin myönnät epäsuorasti, ettei työnantajien saisi tietää terapiassa käyntiä:)
(5)
Ja tämä tulee yllätyksenä?!