Toipuminen pettämisestä (Toinen nainen osa 2)

Miten voi olla noin kylmäsydämisiä ihmisiä. Toinen hairahtaa kerran ja nyt ollaan valmiita tuhoamaan molempien elämä ja 15 vuoden historia.

Pettämisestä on jotenkin meidän kulttuurissa tehty isompi asia kuin se on. Ei pettäminen oikeasti OLE NIIN VAKAVAA. Siksi siitä ollaan niin hysteerisiä koska se on myyty meille asiana mikä on pahinta mitä voi tapahtua. Ei ole. Pettäminen on kuin ylinopeussakko, hairahdus, erehdys. Ei kummempaa.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä kirjoitti:

Monenlaista näkökulmaa ja kommenttia täällä. Minä ainakin ymmärrän erittäin hyvin sen, että ydinperhettä ei kannata lapsilta rikkoa isän panojen takia. Se on todella lapsiaan rakastavan äidin ratkaisu. Tähän tarvitaan vain äidiltä kypsyyttä ja vahvuutta sekä tunnetaitoja.

Näen työssäni paljon uusperhesotkuja ja moni erolapsi oireilee. Kyllä aikuinen nainen osaa paremmin käsitellä niitä tunteita, mitä miehen petturuus aiheuttaa. Lapset ovat keskeneräisiä ja aina vanhempien eron myötä kokevat trauman ja joutuvat käsittelemään hankalia tunteita. Hankalat tunteet tuplaantuvat lapsilla kun mukaan alkaa tulla niitä äiti- ja isäpuolta sekä uusperhesisaruksia. Olen tavannut uskomattoman epäkypsiä ja epäempaattisia ”äitipuolia”, jotka kokevat mustasukkaisuutta suhteessa miehensä lapsiin ja alkavat ilkeilsi miehen lapsille. Mitä siitä seuraa lapsille? Viimeistään teini-iässä masennusta, itsetuhoisuutta, päihdepulmia jne. Kannattaako oikeasti laittaa lapset maksamaan isin seksiseikkailuista?

Paljon parempi lasten kehitykselle on se, että äiti käsittelee keskenkasvuisen pettäjäisän toilailuista syntyneet tunteet, kuin että lapset sotketaan näihin kuvioihin. Aikuisella on kuitenkin paljon paremmat kyvyt ja taidot käsitellä elämässä vaikeuksia ja niiden aiheuttamia tunteita. Aina voi hakea myös ammattiapua, jos ei siihen yksin pysty. Moni aikuinen kyllä pystyy.

Tsemppiä kaikille fiksuilla ja rakastaville äideille, jotka ovat päättäneet tarjota lapsille ehjän ydinperheen, vaikka keskenkasvuinen isä ei osaakaan toimia parisuhteessa niin kuin odotettiin. Lapset ovat pieniä vain hetken. Omaa elämää ehtii jatkaa myöhemminkin, jos mies ei siihenkään mennessä ole kasvanut ja kypsynyt ihmisenä.

Kiitos tästä! T. se äiti, joka ei hajota ydinperhettään, vaikka keskenkasvuinen isä ei parisuhteessa ole sellainen, kuin olisin halunnut

Nuo viimeiset kymmenen sanaa saattavat pitää sisällään sen mikä saattoi olla yhtenä vaikuttajana miehen valintaan.

Hih, tosiaan, ehkä eroa, pettämistä ja lapsia voisi käsitellä jossakin muussa ketjussa.

Tässä tarinassa minuakin eniten vaivaa juuri tuo, mitä mies itse kertoi. Että suhde on edennyt tyyliin tavataan-jutellaan-tutustutaan-ajellaan/kahvitellaan-päädytään mökille jopa lapsi mukana. Eli tuohan on edennyt kuin mikä tahansa "normaali" seurustelukuvio. Miehellä on monta risteystä, josta kääntyä toisaalle, mutta ei, hän on vienyt kuviota määrätietoisesti koko ajan eteenpäin.

Olen itse naisena, pettäjänä, elänyt tuon kuvion. Ja voin vain omalta kantiltani sanoa, että se tapahtui vain kahden asian vuoksi, olin niin kuolettavan ihastunut (omasta mielestäni rakastanut) uuteen mieheen ja toiseksi, näin ollen en enää edes ihan viimeisen päälle välittänyt, miten oman suhteeni tämän vuoksi käy.

Ennen tuota kuviota olin saanut vaikka mitä ehdotuksia ja tarjouksia, horjunut pikku pusujen tasolla, mutta koskaan ei tehnyt tiukkaa sen viimeisen paikan tullen sanoa ei ja livetä paikalta.

Sen vuoksi tämä selitys "ei se mitään merkinnyt" on mielestäni aina ollut tosi outo. Jos se ei mitään merkitse, miksi sen tekee?

Me aviomieheni kanssa selvisimme tästä ja epäilen, että juuri siksi, että meillä ei ollut lapsia. Jos lapsia olisi ollut, mieheni varmaan olisi kävellyt ulos tilanteesta, mutta koska ei, meillä oli mahdollisuus ja aikaa riidellä, itkeä, puhua, herättää toisemme keskellä yötä, elää vähän aikaa erillään, lähentyä varovaisesti uudelleen itkeäksemme ja riidelleksämme vähän tai aika paljon lisää.

Luottamus tänään? Koen, että sitä on, koska meillä minä kerroin, en jäänyt kiinni. Lisäksi puhelin yms. on aina miehen saatavilla, mutta ei hän varmaan niitä katsele. Tämä kokemus opetti meille, että varmakaan ei ole aina varmaa, eikä itseensäkään tai moraaliinsa tai ties mihin eetokseen kannata sokeasti luottaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten voi olla noin kylmäsydämisiä ihmisiä. Toinen hairahtaa kerran ja nyt ollaan valmiita tuhoamaan molempien elämä ja 15 vuoden historia.

Pettämisestä on jotenkin meidän kulttuurissa tehty isompi asia kuin se on. Ei pettäminen oikeasti OLE NIIN VAKAVAA. Siksi siitä ollaan niin hysteerisiä koska se on myyty meille asiana mikä on pahinta mitä voi tapahtua. Ei ole. Pettäminen on kuin ylinopeussakko, hairahdus, erehdys. Ei kummempaa.

Tälle sata peukkua ylöspäin! Ei pettämiselle vaan sille, että aikuisella ihmisellä pitää olla valmiudet käsitellä asiaa muutenkin kuin ”se on kerrasta poikki”- mentaliteetilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi olla noin kylmäsydämisiä ihmisiä. Toinen hairahtaa kerran ja nyt ollaan valmiita tuhoamaan molempien elämä ja 15 vuoden historia.

Pettämisestä on jotenkin meidän kulttuurissa tehty isompi asia kuin se on. Ei pettäminen oikeasti OLE NIIN VAKAVAA. Siksi siitä ollaan niin hysteerisiä koska se on myyty meille asiana mikä on pahinta mitä voi tapahtua. Ei ole. Pettäminen on kuin ylinopeussakko, hairahdus, erehdys. Ei kummempaa.

Tälle sata peukkua ylöspäin! Ei pettämiselle vaan sille, että aikuisella ihmisellä pitää olla valmiudet käsitellä asiaa muutenkin kuin ”se on kerrasta poikki”- mentaliteetilla.

Näyttää, että se saa peukkuja alaspäin. :D

Ihmiset antavat tunteellisuuden sumentaa yksinkertaisen logiikan, jonka avulla olisi helpompi miettiä asioita ja tehdä päätökset. Petollinen tunteellisuus jumittaa koko koneiston. Silloin yleensä kunnon itku auttaa ja sitten niistetään nenä. Asiat näyttävät selkeämiltä kun vain ymmärtää kunnon itkukohtauksen jälkeen, että on joutunut tunteiden vietäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Miten voi olla noin kylmäsydämisiä ihmisiä. Toinen hairahtaa kerran ja nyt ollaan valmiita tuhoamaan molempien elämä ja 15 vuoden historia.

Pettämisestä on jotenkin meidän kulttuurissa tehty isompi asia kuin se on. Ei pettäminen oikeasti OLE NIIN VAKAVAA. Siksi siitä ollaan niin hysteerisiä koska se on myyty meille asiana mikä on pahinta mitä voi tapahtua. Ei ole. Pettäminen on kuin ylinopeussakko, hairahdus, erehdys. Ei kummempaa.

Yksi hairahdus kännipanona ei olekaan niin paha kuin pitkään jatkunut salasuhde, joka jo vaatii kirkkain silmin valehtelua kumppanilleen ja jatkuvaa säätämistä selän takana. Ja valehtelua lisää. Valehtelu onkin sitä pettämistä usein pahempaa, siinä menee luottamus.

Vierailija kirjoitti:

Hih, tosiaan, ehkä eroa, pettämistä ja lapsia voisi käsitellä jossakin muussa ketjussa.

Tässä tarinassa minuakin eniten vaivaa juuri tuo, mitä mies itse kertoi. Että suhde on edennyt tyyliin tavataan-jutellaan-tutustutaan-ajellaan/kahvitellaan-päädytään mökille jopa lapsi mukana. Eli tuohan on edennyt kuin mikä tahansa "normaali" seurustelukuvio. Miehellä on monta risteystä, josta kääntyä toisaalle, mutta ei, hän on vienyt kuviota määrätietoisesti koko ajan eteenpäin.

Olen itse naisena, pettäjänä, elänyt tuon kuvion. Ja voin vain omalta kantiltani sanoa, että se tapahtui vain kahden asian vuoksi, olin niin kuolettavan ihastunut (omasta mielestäni rakastanut) uuteen mieheen ja toiseksi, näin ollen en enää edes ihan viimeisen päälle välittänyt, miten oman suhteeni tämän vuoksi käy.

Ennen tuota kuviota olin saanut vaikka mitä ehdotuksia ja tarjouksia, horjunut pikku pusujen tasolla, mutta koskaan ei tehnyt tiukkaa sen viimeisen paikan tullen sanoa ei ja livetä paikalta.

Sen vuoksi tämä selitys "ei se mitään merkinnyt" on mielestäni aina ollut tosi outo. Jos se ei mitään merkitse, miksi sen tekee?

Me aviomieheni kanssa selvisimme tästä ja epäilen, että juuri siksi, että meillä ei ollut lapsia. Jos lapsia olisi ollut, mieheni varmaan olisi kävellyt ulos tilanteesta, mutta koska ei, meillä oli mahdollisuus ja aikaa riidellä, itkeä, puhua, herättää toisemme keskellä yötä, elää vähän aikaa erillään, lähentyä varovaisesti uudelleen itkeäksemme ja riidelleksämme vähän tai aika paljon lisää.

Luottamus tänään? Koen, että sitä on, koska meillä minä kerroin, en jäänyt kiinni. Lisäksi puhelin yms. on aina miehen saatavilla, mutta ei hän varmaan niitä katsele. Tämä kokemus opetti meille, että varmakaan ei ole aina varmaa, eikä itseensäkään tai moraaliinsa tai ties mihin eetokseen kannata sokeasti luottaa.

Sit vielä ihmetellään miksi niitä lapsia tehdään...

Vierailija kirjoitti:

Yksi useimmin toistetuista väitteistä on, että vain onnellinen vanhempi pystyy tarjoamaan onnellisen lapsuuden. Erotutkimuksen pioneerin Judith Wallersteinin mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Usein onnettomaan avioliittoon jääneet vanhemmat ovat yllättyneitä kuullessaan, että heidän lapsensa ovat myöhemmin pitäneet lapsuuttaan varsin onnellisena. Lasta ei välttämättä haittaa vaikka avioliitto on kylmä ja vanhemmat nukkuvat eri huoneissa.

Wallerstein päätyi näihin tuloksiin tehtyään 25 vuotta kestävän seurantatutkimuksen, jossa hän selvitti amerikkalaisten erolasten elämää.

- En halua sanoa, että älkää erotko, mutta lapset saattavat pitää enemmän onnettomasta perheestä, Wallerstein sanoi haastattelussa vuonna 1976.

Tämä viestiä ei haluttu kuulla 40 vuotta sitten, eikä sitä haluta kuulla nykyäänkään. Tuhkasaari ei halua ottaa suoraa kantaa kysymykseen onnellisuuden merkityksestä. Hän pitää kuitenkin selvänä, että 2000-luvun yhteiskunnassa ”juna menee liian lujaa”. Monen lapsiperheen ensimmäinen ratkaisu ristiriitoihin on ero. Ongelma on siinä, että ratkaisu ei toimi.

- En mitenkään paheksu eroja. En yhtään. Se on joskus täysin välttämätöntä. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että itse ero on lopulta vain ulkoinen toimenpide. Ero ei ratkaise ihmisessä olevia jännitteitä, jotka osaltaan selittävät parisuhteeseen hakeutumista ja siinä epäonnistumista. Mitä sellaista puolisoiden omassa kasvuhistoriassa on mahdollisesti tapahtunut, jota on yritetty korjata parisuhteen kautta? Miksi siinä ei ole onnistuttu?

Näihin kysymyksiin ei aina saada vastausta. Kun ei kysytä.

Vanhempien etsiessä onnea lapsen osa on sopeutuminen. Suomessa solmittiin viime vuonna noin 45 000 eron jälkeistä huoltajuussopimusta. Tuhkasaaren mielestä keskustelu avioeroista ja niiden vaikutuksista sivuttaa monesti lapsen aseman.

- Vuoroasumisen kaltaiset ratkaisut yleistyvät, koska ne sopivat vanhemmille. Lapset reissaavat kotien välillä reppu selässään. Elämä on jatkuvaa lähtemistä. Kukaan aikuinen ei todella tiedä, miltä näistä lapsista tuntuu. Minusta se on huolestuttavaa, Tuhkasaari toteaa.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…

https://www.vauva.fi/keskustelu/3231943/toipuminen-pettamisesta-toinen-…

mut mua panettaaa

mä haluun tuntee olevani himoittuuuu

lapset sitoo parin yhteennnn

Minua ei sitten yhtään kiinnosta viikko-viikko systeemit tai miten lapset toipuu tai ei toivu erosta, tässä ketjussa keskustellaan miten toivutaan pettämisestä.

Moni kirjoitus herätti minussa ajatuksia. Huomaan vain olevani niin täynnä tunteita ja mielen muutoksia, että jäsentely tuntuu työläältä. Ja toisaalta kaikkeen vastaaminen kestäisi ikuisuuden.

Tapasin miehen kun saavuin tänne kotiin. Tässä joitakin faktoja. Listan tekeminen tuntuu viralliselta ja kylmältä,mutta auttaa väsynyttä mieltä. Varmaankin ymmärrätte.

1. Keskustelimme pitkään asioista, keskustelu oli sekavaa ja tunteikasta, voitte uskoa. Mies ei ollut missään kohtaa lässyn-lässyn, eikä myöskään suuripiirteisesti asioita avaava. Hetkittäin hän tuntui vieraalta, hetkittäin minun tärkeimmältä ihmiseltä, tutulta ja tärkeältä.

2. Hän halusi näyttää heidän viestiketjunsa, itse sanoin etten välitä nähdä mutta keskustelun edetessä katsoin ne. Viestittely on käyty FB messengerin välityksellä ja whatappissa. Ensi kontaktin mieheen on ottanut tämä nainen, jota mieheni on työnpuolesta auttanut alun alkaen ammatillisessa mielessä. Aluksi mies on korrekti, mutta keskustelut menevät yksityisiksi jossakkn kohti. Nainen kysyy,mies avaa. Ensimmäinen tapaaminen tapahtuu niin että tämä nainen on liikkeellä tässä "meidän kaupungissa" ystävättärensä kanssa ja mies liittyy seuraan. Ja kuskaa naiset pisteestä A, pisteeseen B. Toisella kerralla tapaavat kaksin, tapaamisen jälkeen nainen tivaa yksityisasioita mieheltä viestitse esim.minusta. ja kiittää lounas salaatista...hän kyayysyy millainen olen ja mitä teen työkseni. Mies ei avaa elämäämme hänelle. (Se tuntui hyvältä) Sitten on tämä mökkiretki, nainen kysyy tulisiko mies moikkaamaan mökille häntä, mies empii viesteissä,mutta lopulta menee. Ja lopun tiedättekin. Huokaus. Viimeinen näkyvissä oleva viestittely on eiliseltä illalta, jossa nainen toivoo että mies saa elämänsä järjestykseen. Ja kysyy tietysti olenko uhannut hänen perheen hajoittamisella. Jossakin kohtaa edellispäivän viesteissä naista pelottaa, että minä rikon hänen perheensä. Yksi kuvaviesti junasta hänestä ja lapsesta "kiitos päästiin junaan, anteeksi kun sekoitin sun elämän, oot ihana ihminen" tyyppinen teksti. Kuvan kohdalla minua alkoi oksettaa.

3. Syy miksi nainen oli kaksin lapsen kanssa mökillä ei selvinnyt minulle. Mökki on vuokrattu kesäksi "niille" ,niille meinasi tämän naisen perhettä. Naisen ja häneb miehensä perheen vuokraama siis.

4. Kornein kohta on miehen huonoa omatuntoa sisältävä viesti naiselle ennen mökille ajoa ja silti hän meni ja teki mitä teki. En ymmärrä.

5. Mies asuu toisaalla nyt, murruin kun hän oli lähdössä. Tuli vihainen olo ja aivan järjetön kipu. Sanoin ettän voi käsittää miten joku voi olla niin idiootti ja sika. Hän itki.

6. Lähdön jälkeen iski väsymys, totaalinen ja aivan kipeä olo.

7. Mies sanoi jäävänsä la juhlista pois, jos niin haluan.

8. En ole edelleenkään kertonut kuin anopille ja siskolleni. En pysty...toisaalta vihaan itse julkista ryöpytystä. Ehkä osaksi en pysty myöntämään itsellenikään asiaa.

9. Nostan hattua jokaiselle naiselle,joka tässä tuskassa on toiminut äitinä ja suojana ja turvana lapsilleen.

Sekavaa,mutta en kykene parempaan. Ehkä jotakin oleellista jäi.....

Ap💛

Vierailija kirjoitti:

Moni kirjoitus herätti minussa ajatuksia. Huomaan vain olevani niin täynnä tunteita ja mielen muutoksia, että jäsentely tuntuu työläältä. Ja toisaalta kaikkeen vastaaminen kestäisi ikuisuuden.

Tapasin miehen kun saavuin tänne kotiin. Tässä joitakin faktoja. Listan tekeminen tuntuu viralliselta ja kylmältä,mutta auttaa väsynyttä mieltä. Varmaankin ymmärrätte.

1. Keskustelimme pitkään asioista, keskustelu oli sekavaa ja tunteikasta, voitte uskoa. Mies ei ollut missään kohtaa lässyn-lässyn, eikä myöskään suuripiirteisesti asioita avaava. Hetkittäin hän tuntui vieraalta, hetkittäin minun tärkeimmältä ihmiseltä, tutulta ja tärkeältä.

2. Hän halusi näyttää heidän viestiketjunsa, itse sanoin etten välitä nähdä mutta keskustelun edetessä katsoin ne. Viestittely on käyty FB messengerin välityksellä ja whatappissa. Ensi kontaktin mieheen on ottanut tämä nainen, jota mieheni on työnpuolesta auttanut alun alkaen ammatillisessa mielessä. Aluksi mies on korrekti, mutta keskustelut menevät yksityisiksi jossakkn kohti. Nainen kysyy,mies avaa. Ensimmäinen tapaaminen tapahtuu niin että tämä nainen on liikkeellä tässä "meidän kaupungissa" ystävättärensä kanssa ja mies liittyy seuraan. Ja kuskaa naiset pisteestä A, pisteeseen B. Toisella kerralla tapaavat kaksin, tapaamisen jälkeen nainen tivaa yksityisasioita mieheltä viestitse esim.minusta. ja kiittää lounas salaatista...hän kyayysyy millainen olen ja mitä teen työkseni. Mies ei avaa elämäämme hänelle. (Se tuntui hyvältä) Sitten on tämä mökkiretki, nainen kysyy tulisiko mies moikkaamaan mökille häntä, mies empii viesteissä,mutta lopulta menee. Ja lopun tiedättekin. Huokaus. Viimeinen näkyvissä oleva viestittely on eiliseltä illalta, jossa nainen toivoo että mies saa elämänsä järjestykseen. Ja kysyy tietysti olenko uhannut hänen perheen hajoittamisella. Jossakin kohtaa edellispäivän viesteissä naista pelottaa, että minä rikon hänen perheensä. Yksi kuvaviesti junasta hänestä ja lapsesta "kiitos päästiin junaan, anteeksi kun sekoitin sun elämän, oot ihana ihminen" tyyppinen teksti. Kuvan kohdalla minua alkoi oksettaa.

3. Syy miksi nainen oli kaksin lapsen kanssa mökillä ei selvinnyt minulle. Mökki on vuokrattu kesäksi "niille" ,niille meinasi tämän naisen perhettä. Naisen ja häneb miehensä perheen vuokraama siis.

4. Kornein kohta on miehen huonoa omatuntoa sisältävä viesti naiselle ennen mökille ajoa ja silti hän meni ja teki mitä teki. En ymmärrä.

5. Mies asuu toisaalla nyt, murruin kun hän oli lähdössä. Tuli vihainen olo ja aivan järjetön kipu. Sanoin ettän voi käsittää miten joku voi olla niin idiootti ja sika. Hän itki.

6. Lähdön jälkeen iski väsymys, totaalinen ja aivan kipeä olo.

7. Mies sanoi jäävänsä la juhlista pois, jos niin haluan.

8. En ole edelleenkään kertonut kuin anopille ja siskolleni. En pysty...toisaalta vihaan itse julkista ryöpytystä. Ehkä osaksi en pysty myöntämään itsellenikään asiaa.

9. Nostan hattua jokaiselle naiselle,joka tässä tuskassa on toiminut äitinä ja suojana ja turvana lapsilleen.

Sekavaa,mutta en kykene parempaan. Ehkä jotakin oleellista jäi.....

Ap💛

Mies menetti kaiken vain muutaman panon takia. Kannattiko? (retorinen kysymys miehelle)

123 tässä vielä, hei.

Jotenkin jäi kuvauksesta tosi outo olo ja pelottavalla tavalla tuttu. Siis että nainen tuntuu nyt tässä vieneen ja mies jostain syystä, vaikka mitä oloja potien, menee vaan perässä. Koettu on. En tiedä, mikä siinä sitten lopulta oli, että koin tarvitsevani, haluavani, juuri tämän kokemuksen juuri tämän ihmisen kanssa. Varmaan tavalliset kliseet kuten pitkä parisuhde, aina meillä sitä tätä, jne. saivat minut myös jotenkin itselleni vakuuttamaan, että ehkä olen vähän oikeutettu oikein nyt tähän ainutkertaiseen elämäni kokemukseen. 

Minulta toinen mies vei jalat alta kaikenlaisella, jota en nyt tässä avaa, mutta kyllä jälkeen päin ajattelen hänenkin olleen ihan vilpitön ihminen, ainakin tässä tilanteessa. Koko homma lopulta satutti aivan varmasti häntäkin. Voi hitto kun nyt tekis toisin, mutta joo.

Itsellekin tulee sekava olo, kun näitä muistelee, joten tuskin minusta tässä nyt sulle apua on, vaikka se oli kyllä tarkoitus:-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni vastaava tausta. Miehen uskottomuudesta 5 vuotta ja meillä lapsia, olen 42v.

Vasta nyt koen eläväni siedettävää elämää. Pystyn vasta nyt nauttimaan asioista joista nautin 5v sitten, esim marjojen poiminnasta.

Tällä kokemuksellani suosittelen eroa ja totaalista yhteyden katkaisemista mieheen. Kun et näe ja kuule hänestä niin pääset paremmin uuteen elämään. Ja varmasti joku tulee nyt sanomaan että ”ei ole pakko erota , rakentakaa jotain parempaa”. En usko että sellainen on kokenut uskottomuutta oikeasti . Uskottomuus tuhoaa luottamuksen ja toisen kunnioituksen. Jos toiseen ei luota ei toista kunnioita niin eihän silloin ole mitään jäljellä.

Saanko kysyä,mitkä asiat vaikuttivat päätökseesi jatkaa yhteistä elämäänne? Oliko perheenne yksi syy siihen ja jos oli, olisitko ehkä valinnut toisin jos kyseessä olisi ollut vain kaksi aikuista ihmistä?

Tulen surulliseksi rivejäsi lukiessa, järkyttävää kuinka pitkäksi aikaa toisen hairahdus voi tuhota toisen ihmisen kyvyn nauttia elämästä. Olen niin pahoillani puolestasi.

Ap💛

Mies aneli jäämään, mutta sillä ei varsinaisesti ollut päätöksen kanssa mitään tekemistä.

Tein puhtaasti järkipäätöksen jäämisestä. Lapsemme olivat tuolloin alle kouluikäisiä enkä ollut valmis siihen että erossa menettäisin puolet ajasta lasten kanssa ja että jossain vaiheessa ehkä joku vieras nainen eli äitipuoli alkaisi hoitamaan _minun_lapsiani.

Lisäksi taloudelliset seikat vaikuttivat. En halunnut että minä lapsemme joutuisimme eron myötä muuttamaan uudesta omakotitalosta pienehköön kertostaloasuntoon, sillä en olisi voinut lunastaa itselleni omakotitaloamme koska palkkani ei olisi riittänyt siihen.

Olisinko eronnut jos meillä ei olisi ollut lapsia? Kyllä, ehdottomasti ja vielä viiden vuoden jälkeenkin olen sitä mieltä.

Koen, että mies on minulle nykyään asuinkumppani. Valitettavasti kaikki rakkaus on hiljalleen kuollut viiden vuoden aikana osaltani. Emme kuitenkaan riitele arjessa , olemme hyvin toimiva tiimi. En usko että minun puoleltani enää muodostuu rakkauden tunteita miestä kohtaan, mutta meneehän tämä näinkin toistaiseksi. Pian lapset ovat lukioikäisiä ja koen että minulla on mahdollisuus tehdä päätökset avioliittomme osalta. Oletan, että jos ilmoittaisin haluavani eron niin se olisi yllätys miehelle - mutta niin oli hänen uskottomuutensa minullekin.

Aivan kuin minun elämästä. Miehen pettämisestä on kuusi vuotta, tunnen edelleen suurta surua sitä kohtaan mikä meidän väliltä tuohoutui lopullisesti. Yhä ja edelleen on ajanjaksoja jolloin voin henkisesti huonosti. Luottamusta on saatu kurottua kasaan, mutta ei se ehjä ole, eikä tule koskaan olemaan. Meidän välillä on kyllä paljon hyvääkin ja perhedynamiikka toimii hyvin, siksi en ainakaan vielä ole valmis eroon. Jos lapsia ei olisi niin kyllä varmasti olisin jo eronnut, niin helvettiä tämä on ollut henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

123 tässä vielä, hei.

Jotenkin jäi kuvauksesta tosi outo olo ja pelottavalla tavalla tuttu. Siis että nainen tuntuu nyt tässä vieneen ja mies jostain syystä, vaikka mitä oloja potien, menee vaan perässä. Koettu on. En tiedä, mikä siinä sitten lopulta oli, että koin tarvitsevani, haluavani, juuri tämän kokemuksen juuri tämän ihmisen kanssa. Varmaan tavalliset kliseet kuten pitkä parisuhde, aina meillä sitä tätä, jne. saivat minut myös jotenkin itselleni vakuuttamaan, että ehkä olen vähän oikeutettu oikein nyt tähän ainutkertaiseen elämäni kokemukseen. 

Minulta toinen mies vei jalat alta kaikenlaisella, jota en nyt tässä avaa, mutta kyllä jälkeen päin ajattelen hänenkin olleen ihan vilpitön ihminen, ainakin tässä tilanteessa. Koko homma lopulta satutti aivan varmasti häntäkin. Voi hitto kun nyt tekis toisin, mutta joo.

Itsellekin tulee sekava olo, kun näitä muistelee, joten tuskin minusta tässä nyt sulle apua on, vaikka se oli kyllä tarkoitus:-)

Joo, mullekin tulee vaikutelma miehestä, joka on hirveän heikko. Vaikea olisi sellaista miestä arvostaa. Nainen on selvästi halunnut seksiä ja ollut "ottajatyyppiä"... kivaa seikkailua ja kesäpanoa vailla ja sen ap:n mies hälle antoi... ja millä hinnalla.

123 , minua liikutti kirjoituksessasi kohta jossa kerrot että teillä ei ollut lapsia. Että oli aikaa ja mahdollisuus keskustella ja riidellä jne.

Meillä myös on tuo samainen "etu" , ettei tarvitse raivata aikaa, jos sitä haluaa ja tarvitsee selvittelyyn.

Kysyin myös mieheltä, miksi juuri tämä nainen. Miksi periaatteet lopulta katosivat. Hän sanoi,että aivan puskasta tullut huomio tuntui erikoiselta ja hänestä erikoisinta oli tämän naisen ja hänen "erilaisuus". Kuvasi, että jonkun asteinen kiinnostus heräsi vaikka omatunto kolkutteli jo alun viesteissä. Hän oli naiselle kuvannutkin, että olotila on hämmentynyt ja hänelle epätyypillinen. Ja ihanan kornisti kuvannut elämäänsä sellaiseksi johon eioon ollut kaivannut tai tilannut mitään tällaista....

Niinpä niin, sitä saa mitä tulee. Vai?

Ap💛

Mahtoi prinsessa Dianaa ketuttaa kun Charles toi julkisuuteen syrjähyppynsä Camillan kanssa. Jos googlaa prinsessa Diana kostomekko niin näkee kuinka tyylikkään sivalluksen Diana teki juhliessaan hehkuvana pikkumustassaan.

Moni nainen häpeää miehensä petosta eikä halua nähdä tuttuja, ei tavata ketään ja tuntee olonsa nöyryytetyksi. Prinsessa Diana keräsi ja kesti miljoonien katseet ja pohjimmiltaan ujona, epävarmana naisena, hei petettynä naisena, hän keräsi itsetuntonsa rippeet ja marssi pää pystyssä juhlimaan. Seuraavana päivänä kukaan ei puhunut Charlesin syrjähypystä vaan Dianan rohkeasta mekosta ja vedosta.

Jokainen petetty ihminen on oikeutettu kulkemaan pystypäin toisten ihmisten ilmoilla, ja selittelemättä mitään ellei itse halua. Aina voi sanoa ettei "Raimo" päässyt valitettavasti juhlimaan, sehän on totta. Jos joku kyselee ettei miksei päässyt niin se on ihan "Raimon" oma asia, ei mitään vakavaa.

Mene sinäkin ap vain lauantaina juhlimaan ja muista clutch-käsilaukku, se viimeistelee tyylin kuten Diana tiesi. Laukkuun mahtuu kortin ja avaimien lisäksi puhelin, pieni taskumatti, nenäliina, purkkaa ja puuteria, kampa ja hehkuva huulipuna. Ehkei nyt kondomia sentään, näin pian.

Ja yksi tärkeä asia mikä myös on otettava esille on mies, pettäjä. Hänen on myös syytä miettiä syitä ja seurauksia, muuten se tapahtuu uudelleen. Käykää molemmat lukemassa väestöliiton sivuilta uskottomuus osio, paljon hyvää asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Mahtoi prinsessa Dianaa ketuttaa kun Charles toi julkisuuteen syrjähyppynsä Camillan kanssa. Jos googlaa prinsessa Diana kostomekko niin näkee kuinka tyylikkään sivalluksen Diana teki juhliessaan hehkuvana pikkumustassaan.

Moni nainen häpeää miehensä petosta eikä halua nähdä tuttuja, ei tavata ketään ja tuntee olonsa nöyryytetyksi. Prinsessa Diana keräsi ja kesti miljoonien katseet ja pohjimmiltaan ujona, epävarmana naisena, hei petettynä naisena, hän keräsi itsetuntonsa rippeet ja marssi pää pystyssä juhlimaan. Seuraavana päivänä kukaan ei puhunut Charlesin syrjähypystä vaan Dianan rohkeasta mekosta ja vedosta.

Jokainen petetty ihminen on oikeutettu kulkemaan pystypäin toisten ihmisten ilmoilla, ja selittelemättä mitään ellei itse halua. Aina voi sanoa ettei "Raimo" päässyt valitettavasti juhlimaan, sehän on totta. Jos joku kyselee ettei miksei päässyt niin se on ihan "Raimon" oma asia, ei mitään vakavaa.

Mene sinäkin ap vain lauantaina juhlimaan ja muista clutch-käsilaukku, se viimeistelee tyylin kuten Diana tiesi. Laukkuun mahtuu kortin ja avaimien lisäksi puhelin, pieni taskumatti, nenäliina, purkkaa ja puuteria, kampa ja hehkuva huulipuna. Ehkei nyt kondomia sentään, näin pian.

Ahh,ihana kirjoitus.

Sen verran minussa on tahtonaisen ylpeyttä,etten tänäänkään saapunut legginseissä ja mökkiretkuissa kotiin. Tunsin kyllä kieltämättä aivan mieletöntä nautintoa ripustaessani kaulaan miehen antaman sydänkorun. Ja laittaessani päälle kesämekon, joka myötäili vartaloani. Ja kulkiko katse, voi kyllä.

Ap 💛

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

123 tässä vielä, hei.

Jotenkin jäi kuvauksesta tosi outo olo ja pelottavalla tavalla tuttu. Siis että nainen tuntuu nyt tässä vieneen ja mies jostain syystä, vaikka mitä oloja potien, menee vaan perässä. Koettu on. En tiedä, mikä siinä sitten lopulta oli, että koin tarvitsevani, haluavani, juuri tämän kokemuksen juuri tämän ihmisen kanssa. Varmaan tavalliset kliseet kuten pitkä parisuhde, aina meillä sitä tätä, jne. saivat minut myös jotenkin itselleni vakuuttamaan, että ehkä olen vähän oikeutettu oikein nyt tähän ainutkertaiseen elämäni kokemukseen. 

Minulta toinen mies vei jalat alta kaikenlaisella, jota en nyt tässä avaa, mutta kyllä jälkeen päin ajattelen hänenkin olleen ihan vilpitön ihminen, ainakin tässä tilanteessa. Koko homma lopulta satutti aivan varmasti häntäkin. Voi hitto kun nyt tekis toisin, mutta joo.

Itsellekin tulee sekava olo, kun näitä muistelee, joten tuskin minusta tässä nyt sulle apua on, vaikka se oli kyllä tarkoitus:-)

 

Joo, mullekin tulee vaikutelma miehestä, joka on hirveän heikko. Vaikea olisi sellaista miestä arvostaa. Nainen on selvästi halunnut seksiä ja ollut "ottajatyyppiä"... kivaa seikkailua ja kesäpanoa vailla ja sen ap:n mies hälle antoi... ja millä hinnalla.

Ja tosiaan omasta kokemuksesta voin sanoa,  että kun sortuu, niin kyllä selitykset keksii. Meillä ei kylläkään ollut kuvio, että toinenkaan olisi ollut vaan seikkailumielessä mukana, mikä oliskin toisaalta ollut tavallaan helpompaa. Vaan niinpähän sain itselleni selitettyä, että tässä se on ja tämä on koettava. Taitaa olla onneni, että miehelleni en sentään mennyt näitä älyttömyyksiä esittämään:-) vaan keskustelu käytiin eri tasolla ja tavalla.

Ja sehän siinä kumma juttu olikin, että en kyllä mielestäni ole yhtään heikko. Oli tosiaan ollut houkutusta vaikka mitä, jolle oli hyvin helppo sanoa ei. Mutta miksi juuri tässä tilanteessa juuri hänelle ei, siitähän sitä riideltiin, itkettiin ja sitä ihmeltiin. No kyllä niitä vastauksiakin löytyi ja suurin osa voin sanoa ei kummallekaan tai oikeastaan kenellekään erityisen imartelevia.