Ne jotka sanovat, ettei isovanhempien tehtävä ole hoitaa lapsia tai auttaa, ovat väärässä.

Itse aion muuttaa jonnekin lämpimään siinä vaiheessa, kun nuorinkin lapsi on päässyt omille jaloilleen. Kärsin Suomen talvista, ihan terveydelliset syyt löytyy, ja muutenkin koen, että siinä voin vielä joitakin unelmia toteuttaa ehkä ennenkuin terveys estää.

Ikävää, jos tämä leimataan itsekkääksi paskavanhemmuudeksi lasteni taholta, mutta koen silti, että minulla on siihen oikeus. Läsnä voin olla ja aionkin, mutta välimatka tulee omat haasteensa asettamaan.

Ap. voi syyttää vanhempiaan, etteivät hoida lapsenlapsiaan ja vastaavasti ap. lapset saattavat syyttää ap. etteivät he edes voi hankkia lapsia ilmastomuutoksen ja saasteiden takia, kun ap. ja hänen sukupolvi tuhosi kulutushysteriallaan maapallon ja ilmastomuutoksen takia talvella voi olla pakkasta 70astetta ja kesällä 70ast. lämmintä.

Ja Pohjoinen jäämeri on lähes sulanut, vaikka se hyvin tiedettiin jo ap. nuoruudessa, mutta eivät tehneet vain mitään, vaan jatkoivat luonnon tuhoamista, kun olivat niin itkekäs sukupolvi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1, koen asian sillä tavalla, että he ovat minut tähän maailmaan tehnyt ja halunnut, joten tiesivät jo joku päivä tulevansa isovanhemmiksi. Ihan yhtälailla, kun minä tiedän että joku päivä minusta tulee mahdollisesti isoäiti ja se on minun velvollisuus auttaa ja hoitaa tarvittaessa.

Minä taas koen asian sillä tavalla, että kun lapsi on 18, minun velvollisuuteni loppuvat. Jos siinä vaiheessa ollaan vielä puheväleissä, niin asioistahan voidaan tilanteen mukaan neuvotella.

Pelottavaa, että teitä 18-vuotispäivänä "velvollisuuksista" irtisanoutuvia vanhempia näyttää olevan paljon. 

Minun lapseni on nyt 23-vuotias, mutta edelleen koen etuoikeudekseni olla mukana hänen elämässään, auttamassa arkipäivän ongelmissa (puhelimitse, koska asuu eri paikkakunnalla opiskelemassa, ja silloin kun hän tuntee apua tarvitsevansa eli itse sitä pyytää). Autan myös taloudellisesti, vaikka ei olisi pakko eikä lapseni sitä koskaan pyydä, sillä haluan. Opiskelijoiden elämä on vedetty niin ahtaalle, että kaikki apu vanhemmilta on enemmän kuin tarpeen..

Kun lapsellani on lapsia, en näe syytä lopettaa auttamista silloin kun apua tarvitaan. Ei siksi, että kokisin sen velvollisuudeksi, vaan siksi, että haluan.

Voi kun mullakin oli noin ihana äiti! <3

Mun vanhemmat tosiaan potkas ulos 18v iässä, ja ilmoittivat että heidän velvollisuus loppui nyt ja missään ei sitten enää auteta! Ja pitivät lupauksensa, ikinä eivät auttaneet, yhteydenpito loppui kun seinään, perhejoulut loppui kuin seinään. Alkoivat todiaan kahden liehumaan juhlien ja reissaten.

Kyllä oli karua itse hommata vuokrakämppä, hoitaa yksin muutot uuteen opiskelukaupunkiin, hommata tavarat. Kotoa sain vain repullisrn vaatteita.

Tuon 18v täyttämistn jälkeen en ole saanut vanhemmiltani enää mitään. En yhtään joululshjaa, valmistujaislahjaa, häälahjaa. Lapseni ei yhtään synttärilahjaa, kastelahjaa.

Mun vanhemmat ei ole nähneet kolmesta lapsestani vain yhtä joskus juhlissa.

Eivät halua pitää yhteyttä, eivät tavata lspsenlapsia.

Ihan sama miten täällä puolustelette näitä paskavanhempia mutta ne on läpipaskoja ja mätiä. Eivät jaksaneet välittää tai hoitaa edes lapsena.

Inhoni, vihani ja halveksuntani on niin suurta noihin perseileviin paskahousuihin että mitään muuta en maailmassa halveksi niin paljon kuin noita itsekkäitä paskiaisia. Toivon kituliasta loppua ja helvetin lieskoja noille.

Oletko edes yrittänyt miettiä, miksi näin tapahtui? Millaisia heidän omat vanhempansa olivat esimerkiksi heidän näkökulmastaan (ei siis sinun). Millaista painolastia he kantavat mukanaan omasta lapsuudestaan?

En puolustele tällä ketään, mietin vain.

Jokainen vastaa itsestään, sitähän täällä toitotetaan. Minulla on siis täysi vapaus irrottautua edellisten sukupolvien painolastista ja edes yrittää toimia inhimillisemmin. Äidilläni olisi ollut mahdollisuus toimia samoin. Isäni tekikin niin, vaikka vielä ankeammista oloista tuli. 

-eri, mutta tunnekylmän äidin kanssa kasvanut minäkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1, koen asian sillä tavalla, että he ovat minut tähän maailmaan tehnyt ja halunnut, joten tiesivät jo joku päivä tulevansa isovanhemmiksi. Ihan yhtälailla, kun minä tiedän että joku päivä minusta tulee mahdollisesti isoäiti ja se on minun velvollisuus auttaa ja hoitaa tarvittaessa.

Minä taas koen asian sillä tavalla, että kun lapsi on 18, minun velvollisuuteni loppuvat. Jos siinä vaiheessa ollaan vielä puheväleissä, niin asioistahan voidaan tilanteen mukaan neuvotella.

Pelottavaa, että teitä 18-vuotispäivänä "velvollisuuksista" irtisanoutuvia vanhempia näyttää olevan paljon. 

Minun lapseni on nyt 23-vuotias, mutta edelleen koen etuoikeudekseni olla mukana hänen elämässään, auttamassa arkipäivän ongelmissa (puhelimitse, koska asuu eri paikkakunnalla opiskelemassa, ja silloin kun hän tuntee apua tarvitsevansa eli itse sitä pyytää). Autan myös taloudellisesti, vaikka ei olisi pakko eikä lapseni sitä koskaan pyydä, sillä haluan. Opiskelijoiden elämä on vedetty niin ahtaalle, että kaikki apu vanhemmilta on enemmän kuin tarpeen..

Kun lapsellani on lapsia, en näe syytä lopettaa auttamista silloin kun apua tarvitaan. Ei siksi, että kokisin sen velvollisuudeksi, vaan siksi, että haluan.

Voi kun mullakin oli noin ihana äiti! <3

Mun vanhemmat tosiaan potkas ulos 18v iässä, ja ilmoittivat että heidän velvollisuus loppui nyt ja missään ei sitten enää auteta! Ja pitivät lupauksensa, ikinä eivät auttaneet, yhteydenpito loppui kun seinään, perhejoulut loppui kuin seinään. Alkoivat todiaan kahden liehumaan juhlien ja reissaten.

Kyllä oli karua itse hommata vuokrakämppä, hoitaa yksin muutot uuteen opiskelukaupunkiin, hommata tavarat. Kotoa sain vain repullisrn vaatteita.

Tuon 18v täyttämistn jälkeen en ole saanut vanhemmiltani enää mitään. En yhtään joululshjaa, valmistujaislahjaa, häälahjaa. Lapseni ei yhtään synttärilahjaa, kastelahjaa.

Mun vanhemmat ei ole nähneet kolmesta lapsestani vain yhtä joskus juhlissa.

Eivät halua pitää yhteyttä, eivät tavata lspsenlapsia.

Ihan sama miten täällä puolustelette näitä paskavanhempia mutta ne on läpipaskoja ja mätiä. Eivät jaksaneet välittää tai hoitaa edes lapsena.

Inhoni, vihani ja halveksuntani on niin suurta noihin perseileviin paskahousuihin että mitään muuta en maailmassa halveksi niin paljon kuin noita itsekkäitä paskiaisia. Toivon kituliasta loppua ja helvetin lieskoja noille.

Oletko edes yrittänyt miettiä, miksi näin tapahtui? Millaisia heidän omat vanhempansa olivat esimerkiksi heidän näkökulmastaan (ei siis sinun). Millaista painolastia he kantavat mukanaan omasta lapsuudestaan?

En puolustele tällä ketään, mietin vain.

Äskeinen vastaa, isäni joutui aikanaan muuttamaan pois kotoaan 18v ikäisenä. Varmaan ajatteli että lasta pitää karaista, kun hänkin kerta joutui.

Mutta isältä unohtui se että hän sai kotoaan paljon apua. Käsirahan asuntoon, lainan takauksen, ruokapaketteja, aikanaan auton, ja sitten kun sai lapsia (joista eivät vanhemmat itse olleet kiinnostuneita) niin valtavasti lastenhoitoapua, siis viikottain.

Mutta nää itse saamansa avut on kätevästi unohdettu. Ja omat lapset sit heitetty karusti yksin taistelemaan ja räpiköimään, kokonaan ilman tukea, välittämistä ja yhteydenpitoa jättäen.

Mun vanhemmissa ainakin pätee tää ahneet suuret ikäluokat, kaikki kahmittiin itsele ja avut otettiin vastaan,mitään ei anneta vastineeksi.

Vierailija kirjoitti:

Itse aion muuttaa jonnekin lämpimään siinä vaiheessa, kun nuorinkin lapsi on päässyt omille jaloilleen. Kärsin Suomen talvista, ihan terveydelliset syyt löytyy, ja muutenkin koen, että siinä voin vielä joitakin unelmia toteuttaa ehkä ennenkuin terveys estää.

Ikävää, jos tämä leimataan itsekkääksi paskavanhemmuudeksi lasteni taholta, mutta koen silti, että minulla on siihen oikeus. Läsnä voin olla ja aionkin, mutta välimatka tulee omat haasteensa asettamaan.

No tätähän ap:n ja monen muun keskusteluun osallistuneen vanhemmat eivät nimenomaan tee. Etkö tajua eroa? Ei ap kuuluttanu lastenhoidon perään vaan toivoi osallistuvaa isovanhemmuutta, sitä että mummi ja ukki olisivat mukana lasten elämässä muutenkin kuin juhlapuheissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1, koen asian sillä tavalla, että he ovat minut tähän maailmaan tehnyt ja halunnut, joten tiesivät jo joku päivä tulevansa isovanhemmiksi. Ihan yhtälailla, kun minä tiedän että joku päivä minusta tulee mahdollisesti isoäiti ja se on minun velvollisuus auttaa ja hoitaa tarvittaessa.

Minä taas koen asian sillä tavalla, että kun lapsi on 18, minun velvollisuuteni loppuvat. Jos siinä vaiheessa ollaan vielä puheväleissä, niin asioistahan voidaan tilanteen mukaan neuvotella.

Pelottavaa, että teitä 18-vuotispäivänä "velvollisuuksista" irtisanoutuvia vanhempia näyttää olevan paljon. 

Minun lapseni on nyt 23-vuotias, mutta edelleen koen etuoikeudekseni olla mukana hänen elämässään, auttamassa arkipäivän ongelmissa (puhelimitse, koska asuu eri paikkakunnalla opiskelemassa, ja silloin kun hän tuntee apua tarvitsevansa eli itse sitä pyytää). Autan myös taloudellisesti, vaikka ei olisi pakko eikä lapseni sitä koskaan pyydä, sillä haluan. Opiskelijoiden elämä on vedetty niin ahtaalle, että kaikki apu vanhemmilta on enemmän kuin tarpeen..

Kun lapsellani on lapsia, en näe syytä lopettaa auttamista silloin kun apua tarvitaan. Ei siksi, että kokisin sen velvollisuudeksi, vaan siksi, että haluan.

Voi kun mullakin oli noin ihana äiti! <3

Mun vanhemmat tosiaan potkas ulos 18v iässä, ja ilmoittivat että heidän velvollisuus loppui nyt ja missään ei sitten enää auteta! Ja pitivät lupauksensa, ikinä eivät auttaneet, yhteydenpito loppui kun seinään, perhejoulut loppui kuin seinään. Alkoivat todiaan kahden liehumaan juhlien ja reissaten.

Kyllä oli karua itse hommata vuokrakämppä, hoitaa yksin muutot uuteen opiskelukaupunkiin, hommata tavarat. Kotoa sain vain repullisrn vaatteita.

Tuon 18v täyttämistn jälkeen en ole saanut vanhemmiltani enää mitään. En yhtään joululshjaa, valmistujaislahjaa, häälahjaa. Lapseni ei yhtään synttärilahjaa, kastelahjaa.

Mun vanhemmat ei ole nähneet kolmesta lapsestani vain yhtä joskus juhlissa.

Eivät halua pitää yhteyttä, eivät tavata lspsenlapsia.

Ihan sama miten täällä puolustelette näitä paskavanhempia mutta ne on läpipaskoja ja mätiä. Eivät jaksaneet välittää tai hoitaa edes lapsena.

Inhoni, vihani ja halveksuntani on niin suurta noihin perseileviin paskahousuihin että mitään muuta en maailmassa halveksi niin paljon kuin noita itsekkäitä paskiaisia. Toivon kituliasta loppua ja helvetin lieskoja noille.

Oletko edes yrittänyt miettiä, miksi näin tapahtui? Millaisia heidän omat vanhempansa olivat esimerkiksi heidän näkökulmastaan (ei siis sinun). Millaista painolastia he kantavat mukanaan omasta lapsuudestaan?

En puolustele tällä ketään, mietin vain.

Jokainen vastaa itsestään, sitähän täällä toitotetaan. Minulla on siis täysi vapaus irrottautua edellisten sukupolvien painolastista ja edes yrittää toimia inhimillisemmin. Äidilläni olisi ollut mahdollisuus toimia samoin. Isäni tekikin niin, vaikka vielä ankeammista oloista tuli. 

-eri, mutta tunnekylmän äidin kanssa kasvanut minäkin

Kyllä, sukupolvien negatiivinen ketju kannattaa ehdottomasti pyrkiä katkaisemaan, jos se suinkin on mahdollista. Mutta siihenkin auttaa syiden ymmärtäminen, miksi oma vanhempi teki miten teki ja miten sen voi itse välttää tekemättä samalla jotain ehkä vieläkin isompaa virhettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion muuttaa jonnekin lämpimään siinä vaiheessa, kun nuorinkin lapsi on päässyt omille jaloilleen. Kärsin Suomen talvista, ihan terveydelliset syyt löytyy, ja muutenkin koen, että siinä voin vielä joitakin unelmia toteuttaa ehkä ennenkuin terveys estää.

Ikävää, jos tämä leimataan itsekkääksi paskavanhemmuudeksi lasteni taholta, mutta koen silti, että minulla on siihen oikeus. Läsnä voin olla ja aionkin, mutta välimatka tulee omat haasteensa asettamaan.

No tätähän ap:n ja monen muun keskusteluun osallistuneen vanhemmat eivät nimenomaan tee. Etkö tajua eroa? Ei ap kuuluttanu lastenhoidon perään vaan toivoi osallistuvaa isovanhemmuutta, sitä että mummi ja ukki olisivat mukana lasten elämässä muutenkin kuin juhlapuheissa.

Tajuan, mutta tajuan myös, että se läsnäolon määrä, mitä voi antaa etäältä ei välttämättä vastaa mitään ihannekuvaa isovanhemmuudesta. Ei siinä oikein voi lasta viedä puistoihin tai tulla synttäreille yms (mitä ap kyllä kaipasi), jos ei lähekkäin asuta.

Vierailija kirjoitti:

:0. Kyllä on monenlaisia hulluja olemassa. Ja ihan näissä nykyäidessäkin kun moni täällä puolustaa hylkääjävanhempia ja sanoo että aion lopettaa kaikki velvoitteet lasta kohtaan kun lapsi on 18.

Keski-euroopan sivistysmaissa olisi pöyristyttävä häpeä olla hoitamatta lapsenlapsia ja auttaa aikuisia lapsiaan. Siellä lastenlasten elämään kuulumaton isovanhempi olisi rupusakkia jota katotaan silmiä pyöritellen.

Keski-euroopassa isovanhemmat ovat osa perhettä, toisin kuin Suomessa. Siellä mummot päättävät pitkälti lasten kasvatuksesta ja anoppi häärii nuorenparin kotona kuin omassaan, joka olisi suominaiselle kauhistus.

Euroopassa isovanhemmat kuuluvat vielä siihen sukupolveen jotka oli kotirouvia, toisin kuin nuoret koulutetut naiset, jotka lähes aina ovat mukana työelämässä. Ja kun kunnallista päivähoitoa on rajoitetusti ja se on erittäin kallista, niin mummot olosuhteiden pakosta hoitavat lastenlapset.

Euroopassa äitiysloma on 1-4kk eikä perhevapaita tunneta, ellei äiti palaa työelämään, hän menettää työsuhteensa.

Eurooppalaiset naiset olisivat onnesta sekaisin, jos saisi olla yhteiskunnan tukemana hoitamassa lasta kotona jopa 3v ilman pelkoa työsuhteen päättymisestä tai lähes ilmaisesta korkeatasoisesta kunnallisesta päivähoito-oikeudesta.

Jos mummot eivät hoitaisi Euroopassa lastenlapsia, yleensä toisen vanhemman palkka menisi lastenhoitajan palkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1, koen asian sillä tavalla, että he ovat minut tähän maailmaan tehnyt ja halunnut, joten tiesivät jo joku päivä tulevansa isovanhemmiksi. Ihan yhtälailla, kun minä tiedän että joku päivä minusta tulee mahdollisesti isoäiti ja se on minun velvollisuus auttaa ja hoitaa tarvittaessa.

Minä taas koen asian sillä tavalla, että kun lapsi on 18, minun velvollisuuteni loppuvat. Jos siinä vaiheessa ollaan vielä puheväleissä, niin asioistahan voidaan tilanteen mukaan neuvotella.

Pelottavaa, että teitä 18-vuotispäivänä "velvollisuuksista" irtisanoutuvia vanhempia näyttää olevan paljon. 

Minun lapseni on nyt 23-vuotias, mutta edelleen koen etuoikeudekseni olla mukana hänen elämässään, auttamassa arkipäivän ongelmissa (puhelimitse, koska asuu eri paikkakunnalla opiskelemassa, ja silloin kun hän tuntee apua tarvitsevansa eli itse sitä pyytää). Autan myös taloudellisesti, vaikka ei olisi pakko eikä lapseni sitä koskaan pyydä, sillä haluan. Opiskelijoiden elämä on vedetty niin ahtaalle, että kaikki apu vanhemmilta on enemmän kuin tarpeen..

Kun lapsellani on lapsia, en näe syytä lopettaa auttamista silloin kun apua tarvitaan. Ei siksi, että kokisin sen velvollisuudeksi, vaan siksi, että haluan.

Voi kun mullakin oli noin ihana äiti! <3

Mun vanhemmat tosiaan potkas ulos 18v iässä, ja ilmoittivat että heidän velvollisuus loppui nyt ja missään ei sitten enää auteta! Ja pitivät lupauksensa, ikinä eivät auttaneet, yhteydenpito loppui kun seinään, perhejoulut loppui kuin seinään. Alkoivat todiaan kahden liehumaan juhlien ja reissaten.

Kyllä oli karua itse hommata vuokrakämppä, hoitaa yksin muutot uuteen opiskelukaupunkiin, hommata tavarat. Kotoa sain vain repullisrn vaatteita.

Tuon 18v täyttämistn jälkeen en ole saanut vanhemmiltani enää mitään. En yhtään joululshjaa, valmistujaislahjaa, häälahjaa. Lapseni ei yhtään synttärilahjaa, kastelahjaa.

Mun vanhemmat ei ole nähneet kolmesta lapsestani vain yhtä joskus juhlissa.

Eivät halua pitää yhteyttä, eivät tavata lspsenlapsia.

Ihan sama miten täällä puolustelette näitä paskavanhempia mutta ne on läpipaskoja ja mätiä. Eivät jaksaneet välittää tai hoitaa edes lapsena.

Inhoni, vihani ja halveksuntani on niin suurta noihin perseileviin paskahousuihin että mitään muuta en maailmassa halveksi niin paljon kuin noita itsekkäitä paskiaisia. Toivon kituliasta loppua ja helvetin lieskoja noille.

Oletko edes yrittänyt miettiä, miksi näin tapahtui? Millaisia heidän omat vanhempansa olivat esimerkiksi heidän näkökulmastaan (ei siis sinun). Millaista painolastia he kantavat mukanaan omasta lapsuudestaan?

En puolustele tällä ketään, mietin vain.

Äskeinen vastaa, isäni joutui aikanaan muuttamaan pois kotoaan 18v ikäisenä. Varmaan ajatteli että lasta pitää karaista, kun hänkin kerta joutui.

Mutta isältä unohtui se että hän sai kotoaan paljon apua. Käsirahan asuntoon, lainan takauksen, ruokapaketteja, aikanaan auton, ja sitten kun sai lapsia (joista eivät vanhemmat itse olleet kiinnostuneita) niin valtavasti lastenhoitoapua, siis viikottain.

Mutta nää itse saamansa avut on kätevästi unohdettu. Ja omat lapset sit heitetty karusti yksin taistelemaan ja räpiköimään, kokonaan ilman tukea, välittämistä ja yhteydenpitoa jättäen.

Mun vanhemmissa ainakin pätee tää ahneet suuret ikäluokat, kaikki kahmittiin itsele ja avut otettiin vastaan,mitään ei anneta vastineeksi.

Mutta tuo on juuri sitä, mikä näyttäytyy sinulle. Millainen oli isäsi lapsuus oikeasti, siihen et vastaa. Jos lapsuus on ollut onneton ja tunnekylmä, ei sitä voi autoilla ja lainantakauksilla hyvittää, jotain on rikki peruuttamattomasti. Se että pääseekö siitä irti vai siirtääkö painolastin eteenpäin on sitten pitkälti kiinni omasta kyvystä käsitellä asioita, joka sekin pitkälti muodostuu jo lapsuudessa, vaikka on myös persoonakysymys.

Oma äitini (suuria ikäluokkia) oli kuolemaansa asti katkera ja ilkeä, vaikka hänenkin vanhempansa myöhemmällä iällä paljon auttoivat ja yrittivät välejä korjata. Hänellä oli siis hyvin köyhä ja ankea lapsuus. Ymmärrän häntä, vaikken hyväksykään miten hän kohteli taas minua ja sisaruksiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion muuttaa jonnekin lämpimään siinä vaiheessa, kun nuorinkin lapsi on päässyt omille jaloilleen. Kärsin Suomen talvista, ihan terveydelliset syyt löytyy, ja muutenkin koen, että siinä voin vielä joitakin unelmia toteuttaa ehkä ennenkuin terveys estää.

Ikävää, jos tämä leimataan itsekkääksi paskavanhemmuudeksi lasteni taholta, mutta koen silti, että minulla on siihen oikeus. Läsnä voin olla ja aionkin, mutta välimatka tulee omat haasteensa asettamaan.

No tätähän ap:n ja monen muun keskusteluun osallistuneen vanhemmat eivät nimenomaan tee. Etkö tajua eroa? Ei ap kuuluttanu lastenhoidon perään vaan toivoi osallistuvaa isovanhemmuutta, sitä että mummi ja ukki olisivat mukana lasten elämässä muutenkin kuin juhlapuheissa.

Ap. nimenomaan haluaa isovanhemmilta "lasstenhoito ja muuta apua"!

Tuo kerrotaan jo otsikossa, kissankokoisin kirjaimin. Yhdessäolo tulee vasta sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen käynyt ahkerasti auttamassa pojan perhettä. Kun vauva syntyi, asuin siellä kuukauden verran, vaikka miniä yritti kainostella, että ei ole tarpeen. Kyllä vaan oli, siellä sain laittaa pojalle lempiruokia ja kanniskella vauvaa. Myöhemmin olen runsaasti ohjannut ja opastanut nuorta perhettä, ostanut heille tarpeellisia tavaroita ja auttanut lastenkasvatuksessa. Olen tehnyt heille selväksi sen, että koska olen jos kerran ollut äitinä,niin osaan tämän homman ja asiat on syytä tehdä niin kuin minä sanon. tehtäväni on hoitaa ja auttaa, nuoren perheen tehtävänä on antaa minulle tilaa hoitaa ja totella kasvatusasioissa, jotta ollaan samoilla linjoilla.

Pojan perhe sanoo, että apua ei kaivata,mutta näenhän minä itse, että ei siellä lapsen kanssa pärjätä ilman minua. Iloisia ovat kuitenkin, kun on isoäiti, jolla on aikaa ja halua olla osa perhettä. Vähintään kolme kertaa viikossa käyn, nyt kesälomalla joka päivä ja koputtelen ovelle niin pitkään, että tulevat avaamaan.

Keksitty teksti eli ns. trolli. Oikeesti siis valehtelua.

Tietty on ja hauska sellainen, ei pidä ottaa kaikkea niin vakavasti.

Hyvä vanhemmuus ja isovanhemmuus ei aina ole edes mahdollista, sillä jo syntymähetkellä saamme eriarvoiset pelikortit, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen.

Elämässä voi kohdata mitä tahansa, eikä niihin voi paljon itsevaikuttaa, vaikka haluasi.

On työttömyyttä, sairautta, perheväkivaltaa, avioeroja, taloudellisia huolia jne. joka vie vanhempien voimavaroja ja ymmärrystä ja lapsi jää huomaamatta sivustakatsojan rooliin ja yrittää pärjätä itsekseen.

Eikä tämä koska ainoastaan edellisen sukupolven vanhempia, vaan yhtälailla se on tätä päivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion muuttaa jonnekin lämpimään siinä vaiheessa, kun nuorinkin lapsi on päässyt omille jaloilleen. Kärsin Suomen talvista, ihan terveydelliset syyt löytyy, ja muutenkin koen, että siinä voin vielä joitakin unelmia toteuttaa ehkä ennenkuin terveys estää.

Ikävää, jos tämä leimataan itsekkääksi paskavanhemmuudeksi lasteni taholta, mutta koen silti, että minulla on siihen oikeus. Läsnä voin olla ja aionkin, mutta välimatka tulee omat haasteensa asettamaan.

No tätähän ap:n ja monen muun keskusteluun osallistuneen vanhemmat eivät nimenomaan tee. Etkö tajua eroa? Ei ap kuuluttanu lastenhoidon perään vaan toivoi osallistuvaa isovanhemmuutta, sitä että mummi ja ukki olisivat mukana lasten elämässä muutenkin kuin juhlapuheissa.

Tajuan, mutta tajuan myös, että se läsnäolon määrä, mitä voi antaa etäältä ei välttämättä vastaa mitään ihannekuvaa isovanhemmuudesta. Ei siinä oikein voi lasta viedä puistoihin tai tulla synttäreille yms (mitä ap kyllä kaipasi), jos ei lähekkäin asuta.

Nykyään voi yhteyttä pitää ja välittämistä osoittaa muutenkin kuin fyysisellä läsnäololla. Se välittäminen tai sen puute tässä ketjussa eniten pistää silmään.

Jessus mitä vikinää taas. Jokainen hankkii lapsia sen verran minkä pystyy itse hoitamaan. Kenenkään muun velvollisuus se ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Jessus mitä vikinää taas. Jokainen hankkii lapsia sen verran minkä pystyy itse hoitamaan. Kenenkään muun velvollisuus se ei ole.

Käytkö sanomassa tän mun itsekkäille vanhemmille jotka hoidatutti omat lapsensa sukulaisillaan?

Jotkut nyt vain ovat itsekkäitä minäminä-ihmisiä. Tästä esimerkkinä omat vanhempani:

Me olimme lapsena paljon isovanhempien hoidossa, kun vanhemmat halusivat omaa kahdenkeskistä laatuaikaa. Eipä siinä, isovanhemmat hoitivat meitä mielellään ja me olimme mielellämme heidän kanssaan. Opimme paljon läheisyydestä, läsnäolosta, välittämisestä ja ihan maailmastakin.

Nyt kun alle kuusikymppiset vanhempani ovat isovanhempia ja heidän omat vanhempansa jo iäkkäitä , he katsovat tehneensä osuutensa ja olevansa oikeutettuja viettämään omaa laatuaikaa. En heiltä mitään apua odotakaan, mutta normaalit mummi ja pappa olisivat lapsille ihan kivat. Liikaa pyydetty.

Entä auttavatko vanhempani nyt sitten edes omia vanhempiaan, jota aikanaan auttoivat heitä? Eivät. Me autamme - ihan mielellämme toki, mutta ihmetyttää tällaiset vapaamatkustajat, jotka olettavat itsellään olevan vain oikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Jessus mitä vikinää taas. Jokainen hankkii lapsia sen verran minkä pystyy itse hoitamaan. Kenenkään muun velvollisuus se ei ole.

Juuri tällaisella kommentoijalla on perheessään lapsia palvovat ja runsaasti hoitavat isovanhemmat. Eli ei mitään ymmärrystä tai kokemusta ketjun aloittajan tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut nyt vain ovat itsekkäitä minäminä-ihmisiä. Tästä esimerkkinä omat vanhempani:

Me olimme lapsena paljon isovanhempien hoidossa, kun vanhemmat halusivat omaa kahdenkeskistä laatuaikaa. Eipä siinä, isovanhemmat hoitivat meitä mielellään ja me olimme mielellämme heidän kanssaan. Opimme paljon läheisyydestä, läsnäolosta, välittämisestä ja ihan maailmastakin.

Nyt kun alle kuusikymppiset vanhempani ovat isovanhempia ja heidän omat vanhempansa jo iäkkäitä , he katsovat tehneensä osuutensa ja olevansa oikeutettuja viettämään omaa laatuaikaa. En heiltä mitään apua odotakaan, mutta normaalit mummi ja pappa olisivat lapsille ihan kivat. Liikaa pyydetty.

Entä auttavatko vanhempani nyt sitten edes omia vanhempiaan, jota aikanaan auttoivat heitä? Eivät. Me autamme - ihan mielellämme toki, mutta ihmetyttää tällaiset vapaamatkustajat, jotka olettavat itsellään olevan vain oikeuksia.

Olet varmaan mun sisko, täydellinen kuvaus itsekkäistä vanhemmistani :)

Vierailija kirjoitti:

Jotkut nyt vain ovat itsekkäitä minäminä-ihmisiä. Tästä esimerkkinä omat vanhempani:

Me olimme lapsena paljon isovanhempien hoidossa, kun vanhemmat halusivat omaa kahdenkeskistä laatuaikaa. Eipä siinä, isovanhemmat hoitivat meitä mielellään ja me olimme mielellämme heidän kanssaan. Opimme paljon läheisyydestä, läsnäolosta, välittämisestä ja ihan maailmastakin.

Nyt kun alle kuusikymppiset vanhempani ovat isovanhempia ja heidän omat vanhempansa jo iäkkäitä , he katsovat tehneensä osuutensa ja olevansa oikeutettuja viettämään omaa laatuaikaa. En heiltä mitään apua odotakaan, mutta normaalit mummi ja pappa olisivat lapsille ihan kivat. Liikaa pyydetty.

Entä auttavatko vanhempani nyt sitten edes omia vanhempiaan, jota aikanaan auttoivat heitä? Eivät. Me autamme - ihan mielellämme toki, mutta ihmetyttää tällaiset vapaamatkustajat, jotka olettavat itsellään olevan vain oikeuksia.

Ja lisäyksenä vielä: Toki vanhempani odottavat meidän auttavan heitä aina kun he apua tarvitsevat. Aika nihkeästi nykyään "ehdimme", jostain syystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut nyt vain ovat itsekkäitä minäminä-ihmisiä. Tästä esimerkkinä omat vanhempani:

Me olimme lapsena paljon isovanhempien hoidossa, kun vanhemmat halusivat omaa kahdenkeskistä laatuaikaa. Eipä siinä, isovanhemmat hoitivat meitä mielellään ja me olimme mielellämme heidän kanssaan. Opimme paljon läheisyydestä, läsnäolosta, välittämisestä ja ihan maailmastakin.

Nyt kun alle kuusikymppiset vanhempani ovat isovanhempia ja heidän omat vanhempansa jo iäkkäitä , he katsovat tehneensä osuutensa ja olevansa oikeutettuja viettämään omaa laatuaikaa. En heiltä mitään apua odotakaan, mutta normaalit mummi ja pappa olisivat lapsille ihan kivat. Liikaa pyydetty.

Entä auttavatko vanhempani nyt sitten edes omia vanhempiaan, jota aikanaan auttoivat heitä? Eivät. Me autamme - ihan mielellämme toki, mutta ihmetyttää tällaiset vapaamatkustajat, jotka olettavat itsellään olevan vain oikeuksia.

Ja lisäyksenä vielä: Toki vanhempani odottavat meidän auttavan heitä aina kun he apua tarvitsevat. Aika nihkeästi nykyään "ehdimme", jostain syystä.

Tietenkin! Minun vanhemmat odottaa ja vaatii samaa. Siis eivät toivo, vaan vaativat.

Itse hoidattivat lapsensa mummoloissa, hylkäsivät lapsensa täysin opiskelemaan lähtiessämme, eivät nuorena aikuisena auttaneet tai tukeneet mitenkään, eivät ole kiinnostuneita lapsenlapsista mitenkään ja eivät käy saati ikinä hoida.

Nämä paskahousut sit marisevalla äänellä kinuaa että ”kaikkesi olet meille velkaa, teille lapsille aina kaikki järjestetty (not), vanhana heitä sitten kuuluu auttaa ja hoitaa.”

Töhän sisältyy myös se että vamhempani hummasivat isoisän perinnön kokonaan. Isoisä kierratyi mua lapsens metsissä ja selitti miten tärkeä on että näistä maista pidetään huolta ja moiten nämä jää joku päivä sun lapsille ja lapsenlapsille. No eipä ole enää yhtään mitään perittävää, suvun vuosisatainen omaisuus on nyt vanhempien toimests käytetty. Jokainen saa toki perinnöllä tehdä mitä haluas mutta isoisän toive oli kyllä kaikille selvä.