Tuntematon henkilö jonka olette nähneet vain kerran ja joka on jäanyt mieleen

Tapahtui 90-luvun loppupuolella, Helsingissä, raitiovaunussa.

Olin menettänyt 7 kk aikana 6 ihmistä, viimeisimpänä isäni jonka kuolema ja sitä seuranneet aivan järkyttävät hautajaiset, oikeudenkäynti jne olivat olleet rankkoja.

Olin täysin loppu ja muistan toivoneeni että taivaasta tippuisia sementtiä päälleni ja murskaisi minut.

Eräänä päivänä itkin raitiovaunussa ja luokseni tuli 14-16 vuotias poika skeittilaudan kanssa. Poika sanoi, että älä itke, elämässä on hyviä päiviä ja huonoja päiviä, tänään sulla on huono päivä mutta huomenna voi olla jo hyvä päivä.

Tuo poika on melkein ainut asia jonka muistan tuosta vuodesta, tuon murskaavan surun lisäksi. Terkkuja vaan.

Lukiolaistyttönä -80 luvun alussa olin Yö:n konsertissa Metsäkylässä (Kymenlaakso). Olin ystävättären kanssa liikkeellä ja paluu kotiinpäin Kouvolaan tapahtui bussikuljetuksella. Bussissa oli niin täyttä että istahdin erään vaalean söpön pojan syliin joka kertomansa mukaan asui Inkeroisissa. Ihastuin häneen ja taidettiin vaihtaa pusujakin siinä matkan aikana, taisi olla molemminpuolista. Hän jäi ensin pois kyydistä ja sovittiin että nähdään seuraavalla keikalla kyseisellä paikalla, artistia en muista mutta siellä piti tavata. Mitään kännyköitä ei tuohon aikaan ollut emmekä vaihtaneet mitään tietoja paperillakaan. Kun sitten kyseinen konserttipäivä koitti, olin odottamassa samaa ystävätärtä bussiasemalla. Kello kävi eikä häntä kuulunut. Bussi lähti ilman meitä ja ystäväni tuli myöhästyneenä, pahoillaam tietysti paikalle. Myöhästymisen syytä en enää muista mutta sen pojan muistan. En nähnyt häntä enää koskaan, mutta en ole kokonaan unohtanutkaan vaan aina silloin tällöin mietin miten elämä olisi mennyt jos oltaisiin ehditty siihen bussiin. N 50, naimisissa, 2 lasta

Olin raskaana ja matkustanut koko päivän pitkän matkan alle 3-vuotiaan lapseni kanssa, ensin junalla ja sitten paikallisbussissa. Bussi oli täynnä ja jouduin seisomaan reppu selässä, että sain käsissäni tuettua 3-vuotiasta tytärtäni. Päivä oli ollut raskas ja olin todella väsynyt. Joku nainen alkoi yhtäkkiä sättimään minua siitä, että reppu oli selässäni. Haukkui pahasti ja yhtäkkiä vaan kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Tyttäreni kysyi tietenkin mikä minulla on hätänä ja yritin mahdollisimman rauhallisesti vastailla, että ei mikään ja toivoin, että kukaan ei tajuaisi. Bussista pois jäädessäni joku nainen juoksi minut kiinni ja sanoi, että älä välitä tuollaisista. En tajunnut sanoa mitään järkevää ja mumisin vaan jotain typerää vastaukseksi. Voisinpa kiittää häntä, olin ihan rikki ja tuntui hyvältä kun joki välitti.

Epäsuositulla asuinalueella järven rannalla istui synkeän näköinen mies pitkän aikaa. Sitten yhtäkkiä hän lähti uimaan vaatteineen päivineen. Hän ui kuitenkin rannan suuntaisesti eli ei ollut itsetuhoinen, ainakaan siinä vaiheessa.

Mulla universumi on oikeasti järjestänyt useampia kohtaamisia erään tällaisen silloisen pojan, nyt jo miehen kanssa. Tapasin hänet ekaa kertaa jossain kaupan kassajonossa ja teki siinä pelkällä katseellaan vaikutuksen mutta eihän sitä nyt teinit mitään mene tuntemattomille juttelemaan. Seuraavaksi tapasimme useamman vuoden päästä työharjoittelupaikassani ja sen jälkeen hän vielä muutti aikuisiällä perheensä kanssa mun naapuriin. Tämän jälkeenkin vielä tavattiin työpaikallani. 

Olen miettinyt että ehkä meidät on joskus jossain elämässä tarkoitettu yhteen, miten yksi ihminen jäisi muuten noin mieleen kummittelemaan?

Kesällä 2002 olin serkkuni rippijuhlilla, ja kun olimme kirkossa, heidän laulukuoroaan johti nuori mies, joka muistutti ulkonäöltään äitini nuoruuden rakkautta. Äitini oli varmaan puoli tuntia miettinyt, että kuka hänelle tulee tuosta miehestä mieleen ja lopulta hän hoksasikin sen, ja hänen sisarensa olivat hoksanneet sen melkein heti. Itselläni ei tätä ennen ollut mitään tietoa tuosta äidin nuoruuden rakkaudesta.

Tapahtui Kuopion rautatieasemalla jonakin 80-luvun loppupuolen talvena. 

Naisystäväni sukulainen oli tulossa iltapäivän junalla kaupunkiin ja menin häntä vastaan.

Nousin raiteille vievää portaikkoa ylös ja siinä portaikon yläpäässä ulko-oven vieressä oli kaksi noin ikäistäni kaunista nuorta naista juttelemassa. Kun tulin heidän kohdalle, niin toinen naisista avasi minulle oven. Jotenkin vain häkellyin tästä kohteliaisuudesta niin, etten saanut edes kiitetyksi. 

Harmitti kyllä jälkeenpäin.

Olimme kävelemässä kesällä kadulla ja vastaan huojui harmaapartainen vanhempi mies, joka oli todella kännissä. Olimme ohittaneet hänet kun kuulimme takaa kolahduksen. Käännyimme katsomaan ja mies makasi tiiliseinän vieressä, oli kolauttanut päänsä seinään. Paljon ihmisiä meni ohi. Palasimme miehen luokse ja näimme että hänen päästään tuli aika paljon verta. Yksi meistä soitti hätäkeskukseen, josta sanoivat lähettävänsä ambulanssin, ja että mies pitäisi auttaa istumaan seinää vasten, ja hakea pyyhe jolla painaa haavaa. Yksi lähti hakemaan pyyhettä, hätäkeskukseen soittanut jatkoi puhelua, ja minä ja kaverini autoimme miehen istumaan. Aloin sitten jutella hänelle, sanoin että ei ole mitään hätää, ja että kohta tulee apua. Pyyhe sitten tuotiin ja painoimme sitä haavaa vastaan. Kysyin mieheltä hänen nimeään ja kerroin meidän nimemme, ja sitten juteltiin ihan niitä näitä. Mies alkoi itkeä ja sopertaa että kiitos kun häntä autatte ja teillä on varmasti menoa johonkin. Sanottiin että ei mitään, ja ihan hyvin tässä on aikaa. Ambulanssi tuli sitten noin vartin kuluttua ja jätimme tilanteen ammattilaisten haltuun. Koko tilanne ja mies jäivät jotenkin todella voimakkaasti mieleen. Minulla on surkea kasvomuisti mutta tämän miehen tunnistaisin välittömästi jos näkisin, vaikka tästä on jo vuosia.

Olin töissä asiakaspalvelijana ja tiskille tuli mies jonka kanssa vaihdettiin muutama sana ja tunsin todella voimakasta vetoa tähän mieheen. Oli ihan tavallisen näköinen mies, ettei ulkonäkö sokaistanu. En ole koskaan kokenut kenenkään tuntemattoman kanssa sellaista. Mies kertoi nimensä että osasi kertoa mihin tapaamiseen oli menossa, joten googletin hänen nimensä lähdön jälkeen ja huomasin että on naimisissa. Olin kyllä itsekin varattu silloin. Edelleen välillä käy mielessä, sen verran outo kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Kerran lenkkeillessäni vastaan käveli pitkä ja komea nuori mies, jolla oli lyhyehköt rastat ja koripallo mukana. Jostain syystä komein ikinä näkemäni ihmisotus, kasvojen luustokin aivan täydellinen. Katseet meillä kohtasi ja kun mun koira jäi tuon miehen ohitettuamme haistelemaan jotain niin vilkaisin vielä taaksepäin miestä, joka sattui myös katsomaan vielä mua, mutta sitten jatkettiin molemmat matkaa omiin suuntiimme...

Varmasti toljotti takaisin ihmetelläkseen mitä sinä häntä vahtasit..

2 kertaa, kummallakin kerralla kyseessä mies. Eka nostatti karvat pystyyn ja tuli todella epämiellyttävät vibat. Toinen täysin päinvastainen, siinä katseessa oli jotakin maagista mitä en osaa selittää. Olen päätellyt, että eka on edellisessä elämässäni tehnyt minulle jotakin pahaa ja tokan kanssa olen ollut intohimoisessa rakkaussuhteessa 😁

Hyvin kauan sitten kävelin nuorena tyttönä Kalliossa Kaarlenkatua ylöspäin. Kadunkulmasta eteeni tupsahti sanoinkuvaamattoman komea pelastusarmeijan nuori upseeri. En ikinä unohda miestä. Taisi olla enkeli, sillä muuten ei voi kauneutta/komeutta kuvailla.

Ulkomailla aurinkotuolissa nukkui keski-ikäinen mies sinisissä uimahousuissa ja sillä oli hirvee stondis. Olin 6-vuotias.

Useampi vuosi sitten käytiin Vaasan Minimanissa ja kassatytöllä oli todella kimeä ääni! Oikee hiirulainen! Pari kesää sitten myös Pietarsaaressa jonkun kaupan kassalla oli miesmyyjä jolla oli poikkeuksellisen kimeä ääni. Mietin että nämä kaksi olisivat hyvä pari, vai vastakohdatko ne toisiaan täydensikin? Kummastakaan en muuta muista kuin kimeät äänet. Vai oiskohan ollu sukua? :D

Lontoossa metrotunnelissa oli pitkä ja hoikka kiharapäinen ranskalaisen näköinen mies tanssihousuissa ja valkoisessa kauluspaidassa soittamassa viulua. Minä lumouduin täysin kuuntelemaan jo siinä 15m päässä sitä kaunista soittoa, oli aika mahtava akustiikka.

Kaivoin kasan kolikoita ja ne viulukoteloon tiputtaessani mies iski minulle silmää. Tuosta muistosta tulee aina hyvälle mielelle.

Joskus yli 10 vuoden jälkeenkin tulee toisinaan mieleen söpö ja suunnilleen ikäiseni arkkitehtiopiskelijapoika, joka tuli juttelemaan mulle baarissa. Olin silloin varmaan 23. Kaikki musiikkimausta ja kiinnostuksenkohteista alkaen mätsäsi ja iski se tässäkin ketjussa moneen kertaan mainittu "ollaan tunnettu aina" -fiilis.

Onnistuin kuitenkin hukkaamaan hänet hetkeksi ja seuraava havainto oli loittoneva hahmo katoamassa pimeään talviyöhön kapakan ulkopuolelta. Saatoin ehkä epätoivoissani jopa juosta perään, mutta en ehtinyt nähdä, mille sivukadulle se tyyppi kerkisi kääntyä.

Joskus sen jälkeen yritin vielä kaivaa netistä jotain oppilaitosten sivuja, jos hatarilla tiedonmurusilla olisi löytänyt jotakin. Ei tavattu enää ikinä, enkä muistaisi enää nimeäkään, saati tunnistaisi.

Eräs vanharouva halusi auttaa työntämään autoani lumihangesta.

Teini-ikäisenä 80-luvulla näin Porissa lyhyen, oikeasti ihonväriltään vihertävän miehen.

Kaverini alkoi nauramaan, hävetti sen käytös, moukka mikä moukka.

Jäi mieleen, koska iho todella oli oudon värinen ja mies selvästi kärsi jostain sairaudesta tai vammaisuudesta, sekä myös huomiosta ja naurusta. Ei ollut kovin vanha itsekään.

 

Vierailija kirjoitti:

Eräällä rannalla toissakesänä eräs mies oli parkkeerannut farmariautonsa rannan suuntaan sellaiselle penkereelle, soitti autossa kitaraa ja vieressä oli jokin keitin, ja joi omakeittämäänsä kahvia ja nautti elämästä. Vaihdoimme jopa pari sanaa, olisin halunnut tutustua. Se mies oli sellainen oman elämänsä nuuskamuikkunen.

öö... tai sitten se oli lähtenyt aivan normaalille eräpiknikille, jonka jälkeen palasi kotiinsa elämään aivan tavallista yritysjohtajan elämää.

Kyllä ihmiset voivat olla sitten typeriä ja kaikkea kuvittelevia.

Vierailija kirjoitti:

Spurgu, joka käveli reteästi kadulla stondis avonaisesta sepaluksesta paistaen. Näin painajaisia varmaan viikon.

Porissa ihmisiä ja varsinkin nuoria tyttöjä "ilahdutti" vuosia sitten tämmöinen tapaus, näin hänet kauempaa kerran ja se riitti. Tuskin - onneksi! - elää enää.