Lue keskustelun säännöt.
Tuntematon henkilö jonka olette nähneet vain kerran ja joka on jäanyt mieleen
Minulla on useampia, mutta aloitetaan tällä:
Asuin Englannissa v.1982. Olin 20+. Näin uimahallin kahviossa tytön joka istui kavereittensa kanssa ja joka oli aivan samannäköinen kuin olin itse ollut 14 vuotisena ja jopa pukeutui myös samoin. Tuijotin etempää suu auki. Tyttö huomasi ja katsoi pari kertaa minua ja kaikki eleetkin oli kuin minulla 14 veenä. En ole ikinä unohtanut ja vieläkin joskus, kuten tänään, tulee mieleen
Kommentit (1130)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sadepäivä ja vanha kirjakauppa New Yorkissa, pyörin ajatuksissani, nostan ostokset jenkkityyliselle korkealle tiskille edelleen ajatuksissani, vingutan visaa katsomatta asiakaspalvelijaan. Kuittia ottaessa vasta katson häneen. Hänellä on niin uskomattoman kauniit ja älykkäät silmät että tärähdän katseen voimasta. Kuin katsoisin jotain upeaa villieläintä silmästä silmään tai muotokuva katsoisi yhtäkkiä pelottavasti mutta kiehtovasti takaisin. Hän katsoo minua rävähtämättä, rauhallisesti. Sekunti kestää elämän. Tunnen, että hän näkee kaiken ja lataa minuun jotakin.
En usko yliluonnolliseen, mutta on vaikea kuvitella, että tuo ihminen oli tavis tästä ajasta. Joskus kun luen lapsille ensimmäistä Harry Potteria tai vastaavia fantasiakirjoja muistan tuon kirjakaupan myyjän. Varmaan tuollaiset velho-oppilas antiikkiliikkeessä-jutut voi perustua vastaavanlaisiin toismaailmallisiin kohtaamisiin. Kaikki se vintage, tieto, vanhat salaisuudet. Ja pöllönkatseinen myyjä.
Hyvin kirjoitat. Voisin tutustua :)
Olin 19-vuotiaana töissä eräällä laivalla emäntänä. Tiesin vain että sen päiväiset asiakkaat olivat ulkomaalaisia arvovaltaisia liikemiehiä ja heillä oli tärkeä kokous. Minun tehtäväni oli lähinnä pysytellä hiljaa taustalla. Eräs miehistä katsoi minua laivaan astuessaan ja oli aidosti häkeltynyt. Niin olin myös minä. Miehen silmät olivat jäänsiniset ja oloni oli kuin olisin kotiin tullut! Ilmeisesti hän tunsi samoin, sillä heti kokouksen alettua hän tuli luokseni ja oli loppu ajan kanssani. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta se ei häirinnyt, olimme vain ja katselimme toisiamme. En ole koskaan sen jälkeen tuntenut yhtä syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta kenenkään kanssa.
Laiva saapui satamaan ja tiemme erosivat. Vieläkin, melkein 20 vuotta myöhemmin mietin häntä usein.
Joskus nuorena, ehkä 19-vuotiaana, olin ystäväni ja hänen siskonsa järjestämissä kotibileissä heidän lapsuudenkodissaan. Tämä oli ihan semmoinen yleinen tapa, että he järjestivät kerran tai kaksi vuodessa sellaiset suuret juhlat joihin kutsuivat samaa porukkaa, omia ystäviään, ja tunsin kaikki ainakin nimeltä kun olin jo vuosia niissä juhlissa käynyt. Tapana oli myös jäädä sinne nukkumaan, kun oli iso talo ja aika kaukana kenenkään omista kodeista. Noh, ilta meni normaalisti, huomasin jo alkuillasta kyllä sellaisen itseäni ehkä muutaman vuoden vanhemman pojan joka ei ollut aiemmin näissä juhlissa ollut, mutta juhlittiin tahoillamme eikä varmaan edes esittäydytty illan aikana. Menin sitten lopulta nukkumaan ja hyvin lyhyiden unien jälkeen heräsin kun muut olivat vielä nukkumassa, jostain syystä halusin lähteä pikaisesti kotiin vaikka normaalisti jäin ja jäimme kaikki sinne vielä viettämään seuraavaa päivää yhdessä. Lähdin sitten bussipysäkille jossa tapasin tämän tuntemattoman pojan, joka avasi keskustelun ja kertoi että oli tullut sellainen olo että haluaa lähteä. Ei siis mikään uhkaava, mutta jotenkin semmoinen että näin nyt kannattaa tehdä, eli sama olo mikä minulle oli tullut. Hyppäsimme samaan bussiin ja jutustelimme siinä sitten kovasti koko matkan kunnes jäimme samalla pysäkillä, joka oli sattumoisin molempien kotipysäkki. Siinä pysäkillä vähän hölmistyneinä seisoskelimme, kunnes hän sitten kysyi minulta, että haluaisinko lähteä hänen luokseen jatkamaan yöunia. Tein selväksi etten halua mitään panohommia, niin hän myötäili ja tosi vilpittömän oloisesti vakuutti että haluaa oikeasti vain unikaverin ja juttuseuraa, kun tulimme niin hyvin toimeen. Lähdin hänen mukaansa sitten lopulta ja voi pojat, miten maaginen päivä yhdessä lopulta vietettiin. Hän vei minut kotitalonsa katolle, missä katselimme kun kaupunki heräili, juteltiin kaikenlaista ja keskustelu oli ihan huikeaa. Söimme siinä samalla pizzaa ja kun se oli syöty, niin lähdettiin hänen asuntoonsa nukkumaan. Olimme molemmat ihmeissämme siitä yhteydestä joka meillä oli ja hän sitten ennen nukahtamista pyysikin minua illaksi johonkin juhliin avecikseen. Lupasin lähteä. Nukahdimme, nukuimme muutaman tunnin. Heräsin sitten ennen häntä ja tajusin että minulla on jotain hoidettavia asioita (en muista enää että oliko joku tapaaminen vai mitä) ja minun oli pakko lähteä, en kuitenkaan tohtinut herättää häntä, joten kirjoitin jonkin kuitin takapuolelle nimeni ja numeroni ja jätin lapun johonkin pöydän reunalle. Olin aivan varma että kuulisin hänestä myöhemmin, jos ei samana iltana juhlien merkeissä niin sitten joskus muutaman päivän päästä viimeistään. Kuitenkaan nyt, noin kymmenen vuotta myöhemmin, en edelleenkään ole hänestä kuullut. En muista edes koko pojan nimeä, muistan vaan sen ihmeellisen yhteyden ja hauskan kuplan, kun oltiin niin kaksin koko maailmassa. En puhunut tästä koskaan kenellekkään siitä porukasta jolla oltiin edellinen ilta vietetty enkä nähnyt poikaa enää ikinä noissa juhlissa tai missään muuallakaan. Hetken aikaa taisin olla vähän harmissani, mutta sitten elämä jatkui. Asun taas pitkästä aikaa tuolla samoilla kulmilla ja aina kun kuljen hänen kotitalonsa ohi, mietin että mitäköhän hänelle kuuluu ja mikä oli hänen syynsä olla ottamatta yhteyttä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turku ja ravintola Iskeri keväällä 1984. Olin 19 vuotias ja ajauduin juttelemaan varmaan noin 30 vuotiaan miehen kanssa. Hän kertoi vaimostaan ja lapsettomuudesta, olivat hakeutumassa hoitoihin. Elämänkokemukseni ei kovin syvällisiin lohdutteluihin tuolloin riittänyt mutta kuunteleminenkin kai riitti.
Juttelimme koko illan ja erotessamme hän kysyi saako suukottaa poskelle.
Nimiä ei kyselty puolin eikä toisin. Olen ajatellut häntä todella usein ja sitä toteutuiko heidän haaveensa lapsesta. Todella toivon että toive toteutui.
Noin 17-vuotiaana olin joulun alla palaamassa opiskelupaikkakunnalta kotipaikkakunnalle myöhäisellä iltajunalla. Vaunussa oli vain minä ja nuori mies armeijan vaatteissa. Matka oli lyhyt, noin vartin, ja ennen määränpäätä tuli se kuulutus "plim seuraavana se ja se paikkakunta". Menin junavaunun eteiseen odottamaan saapumista asemalle ja armeijakundi tuli siihen myös. Vaihdoimme katseet ja ennen kuin tajusinkaan, me suutelimme! Suudelma jatkui siihen saakka, kun juna pysähtyi asemalle. Sanaakaan vaihtamatta lähdimme eri suuntiin, hän jonnekin ja minä äitini auton kyytiin. Jotenkin tämä on niin lämmin ja ihana muisto, koska olin todella kokematon ja epävarma tytönhupakko tuolloin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin kesätöissä Ruotsissa 80-luvulla ja tulossa Suomeen käymään laivalla. Tapasin mukavan kivannäköisen ruotsalaispojan jonka kanssa juteltelimme kuin vanhat kaverukset vaikka vasta ekaa kertaa nähtiin. Hän tarjosi yösijaa hytistään (itselläni ei ollut hyttivarausta) kun muut kaverit olivat missä olivat. Nukuttiin sitten yö käsi kädessä, muuta välillämme ei tapahtunut. Harmitti jälkikäteen se että Helsingin päässä oli niin nopea lähtö etten ehtinyt edes osoitetta pyytää. Olen monta kertaa miettinyt olisiko elämäni ollut toisenlainen jos olisimme vaihtaneet osoitteet. Kännyköitä ei silloin ollut.
Kreikkalainen jumala tuli ehkä 11 vuotta sitten puhumaan minulle Turku-Tukholma-iltalautalla. Hänellä ei ollut hyttiä, oli vain hypännyt laivaan pitkän työputken päälle. Olin liikkeellä perheeni kanssa. Muuten olisin päästänyt hänet hyttiini nukkumaan, ettei hänen olisi tarvinnut nukahdella sekunneiksi hartiaani vasten.
En ole nähnyt häntä myöhemmin, vaikka siihen aikaan tein keikkoja eri paikkojen kahviloissa tms. Hän olisi halunnut olla ystäväni.
Vierailija kirjoitti:
Nummirock ja vuosi -96. Kohtasin isokokoisen nuoren miehen, jolla oli musta pitkä tukka ja pääkallosormus. Hän kantoi mua hartioidensa päällä, ja suutelimme pitkään. Hän oli jostain pohjoisesta, en kuolemaksenikaan muista mistä. Hän teki lähtemättömän vaikutuksen ja silloin tällöin tämä "intiaani" palaa mieleeni.
Varmaan näin ko. miehen, olin siellä silloin. Kuulostaa jotenkin tutulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt edes livenä mutta silmiini osui kerran kuva miehestä joka pysäytti. Kaikin puolin tuiki tavallinen kuva ja mieskin täysin tavallisen näköinen mutta ne silmät porautuivat suoraan sieluun. Tuli todella vahva tunne vatsanpohjaan että tuo mies on "minun". Kuva oli tuore ja yhteystiedotkin löytyivät mutta onneksi järki voitti.
Mitään tuollaista tunnetta ei ole sitä ennen tai sen koomin tullut. Usein vieläkin kummittelee mielessä.
Mun äiti näki isän tv-mainoksessa ja sille tuli samanlainen tunne kuin sulle! Myöhemmin he tapasivat kahvilassa ja menivät naimisiin. Sun pitäis ehkä etsiä kuvan mies.
Pieni kasaan lysähtänyt kerjäläismummo ryppyinen käsi ojossa Riian sillan kupeessa matkallamme zeppeliinikauppahallille. Jäi käsilaukku ostamatta, seteliraha meni taatusti suurempaan tarkoitukseen. Ihmeellisen kaunis kiitollinen hymy paistoi vanhuksen kasvoilta. Piirtyi sielun sopukoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntematon, n. nelikymppinen mies, joka avasi minulle R-kioskin oven ystävällisesti hymyillen joskus vuonna 2003-2005. Hän oli tulossa kioskista, minä olin menossa sinne. Olin itse silloin parikymppinen ja voin henkisesti huonosti.
Aina kun ajattelen, miten synkkä paikka maailma on, mielessäni käy tuo menneisyyden tilanne. Tämä on erinomainen esimerkki siitä että pienellä ystävällisyyden eleellä tuntematonta kohtaan voi olla suuri ja pitkäkestoinen vaikutus.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Keski-ikäinen mies, jolla pitkät, punaiset hiukset, todella persoonalliset piirteet ja upeimman väriset silmät, mitä ikinä olen nähnyt. Kuin vanhaa, vihertävää lasia tai vihreää jäätä. Hänelle oli tapahtunut jotain traumaattista ja hän haahuili aamuyöstä kaupungilla itkien. Jäi mieleen eniten käytöksen vuoksi, toki erikoisempi ulkonäkö vaikutti asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama vuosi sitten Lahdessa töistä kotiin kävellessä eteeni tuli sivukadulta nainen johon tunsin välitöntä vetoa. Vastaavaa tunnetta en ole kokenut aiemmin, enkä sen jälkeen. Se miten hän kantoi itsensä ja käveli lantio keinuen eteenpäin sai sydämen sykkimään ja myönnän kävelleeni hänen perässään muutaman korttelin ylimääräistä:) Minä perheellinen naimisissa oleva uskollinen mies.
Vuosia sitten lasteni biologinen isä oli kuollut ja vierailin päivittäin hänen haudallaan. Kerran olin hautausmaan parkkipaikalla autossa mutta en ollut vielä peruuttanut parkista. Viereeni ajoi pieni auto jonka kuskina oli ihanan näköinen vanha harmaahapsi joka hymyili minulle koko naamallaan. Ällistyin ja häkellyin, ukki nousi autosta ja käveli suoraan ikkunani taakse ja minä avasin sen. Jäimme hymyillen katsomaan toisiamme ja keskustelu meni näin:
U; Ketä sinä käyt katsomassa täällä?
M; Minun miestä.
U; Oletpa nuori leski. Minä minun vaimoa käyn tervehtimässä vaikka ei se täällä ole. Sinunkin pitää kuunnella tarkkaan ja katsoa tarkkaan. Sitten sinä ymmärrät vaikka nyt et. Harva se päivä minun vaimo käy istumassa minun sängyn laidalla ja istuu autossa vieressä ja minä sanon että siinähän sinä olet! Katso tarkkaan! Sitten se ukki vain hymyili tuikkivilla silmillään ja lähti toivottaen hyvää jatkoa.
Ukki oli sellainen ruskettunut ja sinisilmäinen ja olin varma että hän oli enkeli, niin levollinen ja ihana olo mulla oli tuon jälkeen.
Joku pyyhkäisi minua olkapäähän ruokakaupassa ja yleensä inhoan suunnattomasti moista oman tilan ryöväämistä, mutta kun katsoin sivusilmällä näin nuoren miehen joka oli ihan ilmiselvä Targaryen 😀 tai Legolaksen komeampi serkkupoika. Hoikka ja hyvin kalpea ellei ihan albiino, ja pitkät valkoiset hiukset.
Vierailija kirjoitti:
19.6.1993 Vantaa
Tuntematon mies istui paskalla minun takapihallani. Katseemme kohtasi ikkunan läpi, sulkin verhon ja menin sohvalle miettimään, että miksi? Muistan kyseisen henkilön naaman yhtä hyvin kuin omani.
Jos luet tämän niin muutin pois asunnosta takiasi.
Tämä on paras keskusteluketjun räjäyttäjä pitkään aikaan!! Ei mitään eteerisiä hahmoja joskus 80-luvun lopulla, vaan tarkka päivä, paikka ja analyysi. Tämän vuoksi meinasin tukehtua aamukahviin. :D
Lisuri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
19.6.1993 Vantaa
Tuntematon mies istui paskalla minun takapihallani. Katseemme kohtasi ikkunan läpi, sulkin verhon ja menin sohvalle miettimään, että miksi? Muistan kyseisen henkilön naaman yhtä hyvin kuin omani.
Jos luet tämän niin muutin pois asunnosta takiasi.
Tämä on paras keskusteluketjun räjäyttäjä pitkään aikaan!! Ei mitään eteerisiä hahmoja joskus 80-luvun lopulla, vaan tarkka päivä, paikka ja analyysi. Tämän vuoksi meinasin tukehtua aamukahviin. :D
Etkö saanut tarpeeksi peukkuja omaan "kokemukseesi"? Ja sinäkö se olet, jolle on jäänyt joku anaalivaihe lapsuudesta päälle ja joka trollaa joka ketjuun näitä kakka, hihi -juttuja? Esim. mitä tekisit satasesta on täynnä vastaavien mielenvikaisten kakka/pylly/seksi/tamponi-juttuja. Menee maku koko palstasta.
Ryhmäliikuntatunnilla näin nuoren (ehkä noin 15-vuotiaan) tytön, joka oli ihmeellisen kaunis. Vaalea, lempeät kasvonpiirteet, naisellisen pyöreä vartalo. Ihan kuin aurinko olisi alkanut paistaa kun hän hymyili. Tuli mieleen joku antiikin jumalatar.
Vaikka kaikenlaisia mallinvartaloisia ja laitettuja kaunottaria on tullut nähtyä niin en ketään muista niin kauniina kuin sen meikittömän ja pyöreän tytön. Toivon tosiaankin ettei tämä yhteiskuntamme saa häntä uskomaan että hänenkin pitäisi näyttää joltain muulta ollakseen kaunis.
Sadepäivä ja vanha kirjakauppa New Yorkissa, pyörin ajatuksissani, nostan ostokset jenkkityyliselle korkealle tiskille edelleen ajatuksissani, vingutan visaa katsomatta asiakaspalvelijaan. Kuittia ottaessa vasta katson häneen. Hänellä on niin uskomattoman kauniit ja älykkäät silmät että tärähdän katseen voimasta. Kuin katsoisin jotain upeaa villieläintä silmästä silmään tai muotokuva katsoisi yhtäkkiä pelottavasti mutta kiehtovasti takaisin. Hän katsoo minua rävähtämättä, rauhallisesti. Sekunti kestää elämän. Tunnen, että hän näkee kaiken ja lataa minuun jotakin.
En usko yliluonnolliseen, mutta on vaikea kuvitella, että tuo ihminen oli tavis tästä ajasta. Joskus kun luen lapsille ensimmäistä Harry Potteria tai vastaavia fantasiakirjoja muistan tuon kirjakaupan myyjän. Varmaan tuollaiset velho-oppilas antiikkiliikkeessä-jutut voi perustua vastaavanlaisiin toismaailmallisiin kohtaamisiin. Kaikki se vintage, tieto, vanhat salaisuudet. Ja pöllönkatseinen myyjä.