Tuntematon henkilö jonka olette nähneet vain kerran ja joka on jäanyt mieleen

Al Pack kirjoitti:

Tavaratalossa pari vuotta sitten vastaan käveli pitkä, hoikka, kasvoiltaan hieman Amerikan alkuperäiskansaa muistuttava, tuimailmeinen, pitkähiuksinen mies, hiukset ponnarilla. Miesten ulkonäkö sinänsä tekee minuun harvoin "lähtemätöntä vaikutusta" - enemmänkin vaan totean, että wau, onpa tosi kivan näköinen tyyppi. Mutta tämä henkilö osui suoraan johonkin outoon piilohermoon ja harkitsin jo, että lähtisin kävelemään perään vain että näkisin kasvot vielä kerran. Mutta halusin "olla järkevä ja asiallinen" ja jatkoin vain eteenpäin - mikä on kaduttanut myöhemmin. Koko seuraava viikko meni vähän sekaisin tämän oudon tunnekuohun vallassa. Eipä tälläistä ole ennen sattunut.

Tunnistin henkilön.

Anna-Leena Härkönen - pieni kuin mikä

Tarja Halonen - harhaileva katse ja löysä kädenpuristus

Katri-Helena - herttainen

Anne Pohtamo - tavallisen näköinen missiksi

Sanoisinko että yksi mies Walesin maaseudulla jäi mun mieleen, kun vielä moikkasikin kuten siel tapana on. Oli persoonallisen näköinen ja suht nuori. Sitten tiätty monet tunnetut ja tuntemattomammat muusikot keikoilla jää mulle helposti mieleen. Nuori komistus ohikulkija Pariisista, samalta reissulta myös George Clooney kopio. Nämä nyt ihan ekana tuli mieleen. Kun nyt ajattelen, heitä on ympäröinyt sellainen tietty salaperäisyyden aura.

Joitakin vuosia sitten lähdin kävelemään baarista kotiin, matkaa oli reilu pari kilometriä. Olin juonut liikaa ja oksentanut baarin vessassa rajusti ja sitä tuotosta oli sitten roiskunut vaatteillenikin (ja tämän laattaamisen jälkeen päätinkin lähteä kotiin). Juuri kun olin lähtenyt kadun vartta pitkin kävelemään, viereeni ajoi vanhemmalla mersulla nuori mies.. Minä olin tuolloin hieman alle 30-vuotias ja tuo nuorimies näytti alle parikymppiseltä. Mies avasi ajaessaan apukuskin ikkunan ja huikkasi minulle, että tarvitsenko kyytiä ja minä siihen, että en minä kiitos, ei mulla ole pitkä matka kotiin. Hän sitten siihen, että hän voi kyllä heittää kotiin, johon vastasin ihan suoraan että olen oksentanut päälleni ja haisen aivan kamalalta. Sekään ei haitannut, hän vain totesi että voidaan pitää ikkunaa auki, että tule nyt niin hän heittää kotiin. Hän vaikutti todella harmittomalta ja lopulta myönnyin. Hän piti apukuskin ikkunan auki ja todellakin heitti minut kotiin. Kiitin kovasti ja pahoittelin ulkoista olemustani, ja hän vain siihen, että oli kiva olla avuksi. Lähdin autosta ja hän kaasutti pois enkä koskaan enää tavannut häntä.

Välillä tulen miettineeksi, että näytinkö niin kamalalta, että hän päätti tarjota kyydin "ettei minulle tapahdu mitään", vai mikä hänen motiivinsa oli. Yhtä kaikki, erittäin hämmentävää ritarillisuutta näillä main.

Himosmökillä 2008 panin terassilla todella kuumaa pitkää blondia, miestä. En muista nimeä, vaikka vietettiin alkuiltakin yhdessä. Terkkuja!

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelin lähijunassa puolikorvalla suomalaisen miehen sekä japanilaisen naisen keskustelua japaniksi. Tässä parissa ei ollut muuten mitään ihmeellistä, mutta syy miksi se mies jäi mieleeni, oli se kamala tapa, jolla hän puhui Suomesta ja suomalaisista. Toki omaa kansaansa saa haukkua, mutta kun kielenkäyttö yhdistettynä sellaiseen kylmänrauhalliseen ja vähän uhkaavaankin läsnäoloon...kyllä te tiedätte, sellainen pelontunne iskee joidenkin ihmisten läheisyydessä, tyyliin "tuossa on seuraava sarjamurhaaja". Mies oli pitkä, hoikka, silmälasipäinen ja akateemisen oloinen(?). Puhui melko kovaa ja aivan kylmästi tuomitsi suomalaiset kansaksi, joka ei välitä mistään ja suunnilleen elää kuin elukat keskenään. Sanoja en muista kunnolla, mutta teki hyvin selväksi halveksuntansa. Ja se yhdistettynä kaikkeen muuhun, niin tuli tosi tukala fiilis. :(

Aika yllättävää, että osasit myös japania.

Lasten psykiatriselta kadonnut teinityttö, joka istui ranteet viillettyinä keskellä vilkasta katua, ja jota kukaan ei pysähtynyt auttamaan.

Ilmoitin hätäkeskukseen ja autoin tytön paikkaan, josta poliisin oli helppo noukkia hänet mukaansa. Ei tarvinnut siis ambulanssia, vaikka verta oli kyllä ihan hirveästi. Tyttö käveli kuitenkin omin jaloin ja ajatus kulki selkeästi. Yritin kuunnella ja lohduttaa, mutta tuntuu, että sanoin aivan vääriä asioita.

Parin tuskastuneen hätäkeskuspuhelun jälkeen poliisi tuli vihdoin hakemaan. Mietin usein, mitä tytölle kuuluu nykyään, onko saanut tarvitsemansa avun pahaan oloonsa. Tuona päivänä myös menetin uskoni muihin ihmisiin.

miksi näissä jutuissa kukaan ei lumoudu keski ikäisestä ylipainoisesta sedästä tai tädistä?

Vierailija kirjoitti:

miksi näissä jutuissa kukaan ei lumoudu keski ikäisestä ylipainoisesta sedästä tai tädistä?

siksi että vain kaunis ja nuori jää mieleen.

ilmeisesti niin että vielä 50 vuotiaana häntä mietitään

breiking news. se kaunis poika on nyt kalju kaljsmahainen jonny rotten..yöööökkkk

minä olen keski ikäinen ja lihavs

myös minulla on oikeus lumoutua parikymppisistä kauniista ihmisistä

Joskus 90-luvun alussa kesäpäivänä näin eräällä parkkipaikalla pakettiauton, jonka sisällä makasi mies jalat auton ikkunassa.

Äitiyspolilla, odotin ekaa lasta ja olin menossa rakenneultraan. Kätilö tai vastaava saatteli odotushuoneen läpi ulos hillittömästi itkevää pariskuntaa, naisella oli iso vauvavatsa vielä. Se tuska oli sanoinkuvaamattoman hirveää kuultavaa ja toisaalta meitin, eikö olisi ollut mitään paikkaa jossa antaa heidän rauhoittua, tai muuta reittiä saattaa heidät ulos? Jotenkin tuntui, että ihan vain olemassaolollani sekaannuin täysin yksityiseen hetkeen, johon ei ulkopuolisilla olisi ollut mitään asiaa.

Pariisissa-94 tummaihoinen transu kirkkaanpunaisessa minihameessaan. Ajattelin silloin nuorena teinityttönä, että wau. En ollut aikaisemmin nähnyt naiseksi pukeutunutta miestä. Toinen mieleen jäänyt saattohoitokodista viikonloppulomalle lähtenyt pitkä laiha nuori tyttö 2000-luvun alussa. Muistan edelleen laukkua myöden sen olemuksen. Olin siis omaa sukulaistani katsomassa siellä.

Miitta Sorvali käveli kerran vastaan Kampissa. Oli upea, pitkä nainen. Ja hyvä näyttelijä.

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vuosia sitten lähdin kävelemään baarista kotiin, matkaa oli reilu pari kilometriä. Olin juonut liikaa ja oksentanut baarin vessassa rajusti ja sitä tuotosta oli sitten roiskunut vaatteillenikin (ja tämän laattaamisen jälkeen päätinkin lähteä kotiin). Juuri kun olin lähtenyt kadun vartta pitkin kävelemään, viereeni ajoi vanhemmalla mersulla nuori mies.. Minä olin tuolloin hieman alle 30-vuotias ja tuo nuorimies näytti alle parikymppiseltä. Mies avasi ajaessaan apukuskin ikkunan ja huikkasi minulle, että tarvitsenko kyytiä ja minä siihen, että en minä kiitos, ei mulla ole pitkä matka kotiin. Hän sitten siihen, että hän voi kyllä heittää kotiin, johon vastasin ihan suoraan että olen oksentanut päälleni ja haisen aivan kamalalta. Sekään ei haitannut, hän vain totesi että voidaan pitää ikkunaa auki, että tule nyt niin hän heittää kotiin. Hän vaikutti todella harmittomalta ja lopulta myönnyin. Hän piti apukuskin ikkunan auki ja todellakin heitti minut kotiin. Kiitin kovasti ja pahoittelin ulkoista olemustani, ja hän vain siihen, että oli kiva olla avuksi. Lähdin autosta ja hän kaasutti pois enkä koskaan enää tavannut häntä.

Välillä tulen miettineeksi, että näytinkö niin kamalalta, että hän päätti tarjota kyydin "ettei minulle tapahdu mitään", vai mikä hänen motiivinsa oli. Yhtä kaikki, erittäin hämmentävää ritarillisuutta näillä main.

Ihana.

Tapahtui lukiossa n. 20 vuotta sitten. Olin odottelemassa bussia kotiin, kun ohitseni pyyhälsi tuntematon kaunis tyttö ja nousi toiseen bussiin. Jostain selittämättömästä syystä tunsin voimakkaasti että minun pitää lähteä hänen peräänsä, ja sanoin kavereilleni että nousen nyt tähän bussiin. En kuitenkaan enää löytänyt häntä täpötäydestä autosta joten se kohtaaminen jäi yksittäiseksi -- joka tapauksessa en olisi tuonikäisenä osannut tehdä tuntemattomaan ihmiseen kontaktia. Hän jäi kuitenkin ajatuksiin hyvin vahvasti. Muutaman vuoden päästä tapasin nykyisen vaimoni, ja olen usein järkeillyt itselleni että hänen on täytynyt olla juuri tuo sama tyttö, koska hän asui lähellä kouluani ja ulkonäkö ja ikä täsmäävät myös.

Noin 10 vuotta sitten Helsingin lentoasemalla istuttiin opiskelukaverin kanssa kahvilla. Hieman nuorempi mies ojensi ohikulkiessaan minulle fazerin sinisen suklaakarkin. Suloinen nuori mies ja ihana hymy. Hänellä ei ollut toista kättä. Jäi kyllä mieleen tämä tapaus.

Tampereella juoppo anto mulle tölkin kaljaa ilmatteeks :D ja olin 16 silloin

Yhdellä kurssilla tavallisen näköinen suomalaisnainen: vähän pullea, vaaleat kulmakarvat ja tummiksi värjätyt lyhyet hiukset. Ulkonäössä ei ollut mitään kummallista, mutta olemus ja ryhti miten kantoi itsensä, teki vaikutuksen. Todella itsevarman oloinen ja puhelias.

Tyttöystäväni kutsui minut omien opiskelukavereidensa bileisiin. Pelasimme jotakin peliä ja istuin sängyllä. Kohdallani lattialla istui pitkätukkainen, vaaleahko tyttö. Hän katsoi minua olkansa yli suoraan silmiin. Ihastuin puolessa sekunnissa. Hän ei ehkä ollut mikään missi-tyylin kaunotar, mutta omasta mielestäni yksi kauneimmista tytöistä, joita olen koskaan kohdannut. 

Lähdin tyttöystäväni kanssa ajoissa pois niistä juhlista. Poistuessamme, oven raosta, näin vielä tuon toisen tytön. Vilkutin ja hän vastasi.

Sen jälkeen en ole ikinä tavannut häntä. Tiedän vain etunimen ja oppialan. Suhteeni silloiseen tyttöystävääni alkoi huonontua samoihin aikoihin, joten ehkä minulla oli jo siinä vaiheessa tarve tutustua ja ihastua toisiin tyttöihin. En tiedä, enkä halua kyökkipsykologisoida liikaa. Kuitenkin näen, että salamaihastukseni oli tapahtumana jonkinlainen psyko-sosiaalinen kokonaisuus. Vai lienikö se jonkinlainen täydellinen feromoni-isku?