Lue keskustelun säännöt.
Tuntematon henkilö jonka olette nähneet vain kerran ja joka on jäanyt mieleen
Minulla on useampia, mutta aloitetaan tällä:
Asuin Englannissa v.1982. Olin 20+. Näin uimahallin kahviossa tytön joka istui kavereittensa kanssa ja joka oli aivan samannäköinen kuin olin itse ollut 14 vuotisena ja jopa pukeutui myös samoin. Tuijotin etempää suu auki. Tyttö huomasi ja katsoi pari kertaa minua ja kaikki eleetkin oli kuin minulla 14 veenä. En ole ikinä unohtanut ja vieläkin joskus, kuten tänään, tulee mieleen
Kommentit (1130)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin muutama vuosi sitten menossa kansanopiston asuntolan pyykkituvalta huoneeseni, jonne pääsi vain ulkokautta. Oli lauantai. Vähän matkan päässä näin todella suloisen japanilaispojan. Hän tuli luokseni ja kysyi englanniksi osaisinko neuvoa missä rakennuksessa jokin seminaari pidetään. En ollut kuullut seminaarista, mutta lähdin hänen kanssaan etsimään oikeaa paikkaa. Samalla juttelimme, englanniksi tietenkin. Poika oli todella ystävällisen oloinen, hän suorastaan hehkui lämpöä. Oikea paikka löytyi. Poika kiitteli oikein kovasti, kätteli vielä minua ja kertoi nimensä. Kerroin omani. Hän lähti seminaariin, ja minä huoneeseeni. En ole enää tavannut tätä KENIÄ, mutta välillä mietin häntä edellleen. Olisinpa kysynyt vaikka facebookia.
Odotin jokunen vuosi sitten Helsingissä iltapimeällä bussia. Eteeni asteli hyvin pukeutunut keski-ikäisen näköinen mies, joka otti hatun päästään ja sanoi hyvää iltaa. Vastasin hieman hämmentyneenä. Mies alkoi laulaa jotakin laulua rakkaudettomasta kaupungista tms. Tuijotin vain ihmeissäni. Hyvin hän lauloi, ei siinä mitään. Hetken laulettuaan mies lopetti ja kertoi olevansa entinen tangolaulaja. Sanoin siihe jotain, en muista mitä. Mies meni menojaan. Mietin vieläkin miksi hän juuri minulle halusi taitojaan esitellä, ja miksi keskellä Herttoniemeä...
19.6.1993 Vantaa
Tuntematon mies istui paskalla minun takapihallani. Katseemme kohtasi ikkunan läpi, sulkin verhon ja menin sohvalle miettimään, että miksi? Muistan kyseisen henkilön naaman yhtä hyvin kuin omani.
Jos luet tämän niin muutin pois asunnosta takiasi.
Viime talvena olin ruokakaupassa, kun yksi nainen alkoi tukehtua. Paikalle alettiin pian huudella elvytystaitoista ja minä ensiapukurssin käyneenä sitten menin. Elvytin parhaani mukaan naisen ystävän huutaessa ja kiljuessa ja kaupan myyjän pitäessä kännykkää korvallani (hätäkeskus). Elvytys ei tehonnut ja nainen oli jo kuollut ensihoitajien saapuessa. Olin aika pitkään järkyttynyt, mutta mieleeni jäi vahvasti kuolleen naisen ystävä, joka itki niin lohduttomasti. Toivon, että hän on löytänyt iloa elämäänsä ja että hänellä on kaikki hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viime kesänä Finnairin koneessa ruskeatukkainen lentoemäntä.
Hän oli niin hyväntahtoisen oloinen ja uskomattoman kaunis. Ei siis mitään seksuaalisia ajatuksia kyseessä, olen itse teinityttö mutta hän oli vaan todella kaunis ja suretti lähteä koneesta :D hassua
En tiedä onko tämä sitä mitä haetaan mutta kerron kuitenkin.
Olin jotain 11-vuotias, kun jouduin ensiapuun tapaturman takia. Istuskelin siinä pyörätuolissa odottaen vanhempien kanssa vuoroa tutkimuksiin. Yhtäkkiä joku töytäisi minua sen verran, että pyörätuoleineni liu'uin päin penkkirivistöä. Luulin sen sekunnin murto-osan, että lääkäri tai hoitaja koppasi minut siitä kyytiin, mutta takaani vilahti ohi verinen mies paareilla maaten lääkärin ja hoitajien saattamana. Menivät paareilla edessäni olevista heiluriovista. Ne heiluriovet heilahteli edessäni kiinni ja auki ja sen miehen kasvot näkyi suoraan edessäni, aivan verisenä. Sillä miehellä oli silmät kiinni, kaulassa kovakauluri. Lääkäri huusi: "ensin hoidetaan pää, sitten vatsa!" Ja heiluriovien heilahtaessa ne kasvot näkyi turmeltuneina johon minulla oli suora näköyhteys. Ne kasvot jäi mieleen. Järkytyin näkemästäni niin, että en uskaltanut koko reissulla katsoa ympärilleni, vaan peitin aina kasvot käsiini kun liikuttiin sairaalassa.
Seuraavana päivänä isä luki lehdestä, että siinä lähellä oli sattunut kolari, ja kuskina ollut mies kuoli tässä sairaalassa vammoihinsa.
Kukapa olisi uskonut, että tänä päivänä olen teho-osastolla töissä ja tuollaiset ruhjoutuneet kasvot on aikalailla arkipäivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä sitä mitä haetaan mutta kerron kuitenkin.
Olin jotain 11-vuotias, kun jouduin ensiapuun tapaturman takia. Istuskelin siinä pyörätuolissa odottaen vanhempien kanssa vuoroa tutkimuksiin. Yhtäkkiä joku töytäisi minua sen verran, että pyörätuoleineni liu'uin päin penkkirivistöä. Luulin sen sekunnin murto-osan, että lääkäri tai hoitaja koppasi minut siitä kyytiin, mutta takaani vilahti ohi verinen mies paareilla maaten lääkärin ja hoitajien saattamana. Menivät paareilla edessäni olevista heiluriovista. Ne heiluriovet heilahteli edessäni kiinni ja auki ja sen miehen kasvot näkyi suoraan edessäni, aivan verisenä. Sillä miehellä oli silmät kiinni, kaulassa kovakauluri. Lääkäri huusi: "ensin hoidetaan pää, sitten vatsa!" Ja heiluriovien heilahtaessa ne kasvot näkyi turmeltuneina johon minulla oli suora näköyhteys. Ne kasvot jäi mieleen. Järkytyin näkemästäni niin, että en uskaltanut koko reissulla katsoa ympärilleni, vaan peitin aina kasvot käsiini kun liikuttiin sairaalassa.
Seuraavana päivänä isä luki lehdestä, että siinä lähellä oli sattunut kolari, ja kuskina ollut mies kuoli tässä sairaalassa vammoihinsa.Kukapa olisi uskonut, että tänä päivänä olen teho-osastolla töissä ja tuollaiset ruhjoutuneet kasvot on aikalailla arkipäivää.
Pidätkö mahdollisena, että olet töissä teho-osastolla juuri siksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä sitä mitä haetaan mutta kerron kuitenkin.
Olin jotain 11-vuotias, kun jouduin ensiapuun tapaturman takia. Istuskelin siinä pyörätuolissa odottaen vanhempien kanssa vuoroa tutkimuksiin. Yhtäkkiä joku töytäisi minua sen verran, että pyörätuoleineni liu'uin päin penkkirivistöä. Luulin sen sekunnin murto-osan, että lääkäri tai hoitaja koppasi minut siitä kyytiin, mutta takaani vilahti ohi verinen mies paareilla maaten lääkärin ja hoitajien saattamana. Menivät paareilla edessäni olevista heiluriovista. Ne heiluriovet heilahteli edessäni kiinni ja auki ja sen miehen kasvot näkyi suoraan edessäni, aivan verisenä. Sillä miehellä oli silmät kiinni, kaulassa kovakauluri. Lääkäri huusi: "ensin hoidetaan pää, sitten vatsa!" Ja heiluriovien heilahtaessa ne kasvot näkyi turmeltuneina johon minulla oli suora näköyhteys. Ne kasvot jäi mieleen. Järkytyin näkemästäni niin, että en uskaltanut koko reissulla katsoa ympärilleni, vaan peitin aina kasvot käsiini kun liikuttiin sairaalassa.
Seuraavana päivänä isä luki lehdestä, että siinä lähellä oli sattunut kolari, ja kuskina ollut mies kuoli tässä sairaalassa vammoihinsa.Kukapa olisi uskonut, että tänä päivänä olen teho-osastolla töissä ja tuollaiset ruhjoutuneet kasvot on aikalailla arkipäivää.
Pidätkö mahdollisena, että olet töissä teho-osastolla juuri siksi?
No tätä juttua kun aloin tänään miettiä, kävi kyllä itselläkin mielessä että miksipä ei tämä kokemus kaikkine muine kokemuksineen ole ollut vaikuttamassa. Onhan nuo sairaalat pienestä tytöstä asti ollut sellainen kiehtova maailma, vaikka tuo kokemus olikin aika järkyttävä. Onhan se omalla tavallaan mielenkiintoistakin olla ensihetkistä alkaen siinä vierellä ja nähdä, kun niistä tällaisistakin ruhjoutuneista ihmisistä (onneksi suurimmassa osassa tapauksissa) tulee "ehjiä pelejä". 😊 Tässä tapauksessa valitettavasti niin ei käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Junassa kesällä 2018 mies välillä Tampere-Seinäjoki.
Roskilde-93. Härmäläinen giltsi; pitkät, maantienväriset hiukset. Tanssi sateessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen, joka viime perjantaina nukkui Brysselin metroaseman lattialla. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun odotin neljättä lastamme 10 vuotta sitten, oli neuvolalääkärin vastaanotolla lääkäriharjoittelija normaalin lääkärin kanssa. Minä, tosiaan kolmen lapsen äitinä, olin tottunut niihin tutkimuksiin, ja vetäisin vauhdilla housut pois ja asetuin tutkimuspöydälle jalat levällään. Harkkari oli "hiukan" hämmentyneen oloinen. Jäänyt mieleen kun oli niin komea ilmestys ja toisaalta kovin ressukan oloinen :-D
Kyllä sekä Juicen että Martti Syrjän kanssa illan viettäminen ovat jääneet mieleen.
Keuruun S-marketin kassajonossa edelläni seisoi mies. En unohda hänen vetovoimaansa koskaan. Paidassa oli napit rintakehään asti auki,kaulassa jonkinlainen koru. Hoikka ja ruskettunut,keski-ikäinen. Ja minä seisoin hänen perässään ja jokin tuossa miehessä sai minut aivan sekaisin. Mies maksoi ostoksensa ja lähti,minä katsoin kuin lumottuna. Oli helteinen kesä-heinäkuun päivä,istuin takaisin autoon ja ajoin kotiin Jyväskylään. Rintaa puristi,olisin niin halunnut tuon miehen iholle.
Vappuna 1989 tanssin Virroilla viimeisiä hitaita tummatukkaisen Markon kanssa ja vaihdoimme lopussa suudelman. Se suudelma todellakin vei jalat alta ja jäi mieleen, mutta valitettavasti en onnistunut törmäämään häneen enää koskaan uudelleen.
Sen kerran lisäksi olen kokenut vain yhden yhtä vaikuttavan suudelman, ja silloin toinen osapuoli oli tuttu nuorimies omalta kotikylältä. Se oli ainoa läheinen kontakti välillämme, mutta sekin on jäänyt kaivelemaan jollakin tasolla, sillä parisuhteissani suudelmat eivät ole olleet koskaan lähellekään yhtä huumaavia kuin nämä kaksi nuoruudessa koettua.
Vierailija kirjoitti:
Nainen, joka viime perjantaina nukkui Brysselin metroaseman lattialla. Surullista.
Vielä ehdit hänet unohtaa. Voihan olla, että hän tulee painumaan mieleesi ikuisesti, mutta viime perjantai tai sitä edellinenkään ei vielä ole kovin kaukana menneisyydessä.
Olin 19-vuotiaana kävelemässä festareilta yöllä yksin kotiin humalassa, kun silloinen poikaystävä herrasmiesmäisesti otti taksin ja jätti minut kävelemään.
Seuraani lyöttäytyi jokirannassa tuntematon mieshenkilö, joka kysyi minne olin menossa ja voisiko hän mahdollisesti kävellä kanssani. Vahvasta humalatilastani johtuen minulla ei ollut lainkaan itsesuojeluvaistoa, joten myönnyin. Onni oli matkassa, koska tyyppi ei ollut mikään ahdistelija, vaan oikeasti herrasmies, joka saattoi minut mukavia höpötellen turvassa kotiovelle, läpi öisen sekakäyttäjien kansoittaman kaupunginosan. Muistelen yhä lämmöllä tätä kännisen pikkutytön pelastajaa.