Lue keskustelun säännöt.
Tuntematon henkilö jonka olette nähneet vain kerran ja joka on jäanyt mieleen
Minulla on useampia, mutta aloitetaan tällä:
Asuin Englannissa v.1982. Olin 20+. Näin uimahallin kahviossa tytön joka istui kavereittensa kanssa ja joka oli aivan samannäköinen kuin olin itse ollut 14 vuotisena ja jopa pukeutui myös samoin. Tuijotin etempää suu auki. Tyttö huomasi ja katsoi pari kertaa minua ja kaikki eleetkin oli kuin minulla 14 veenä. En ole ikinä unohtanut ja vieläkin joskus, kuten tänään, tulee mieleen
Kommentit (1130)
Rouva 465 etsi kyseistä Seania tai Shaun (en muista kirjoitusasua) facesta, ei löytynyt. Sen sijaan löytyi Irlannin rugbyjoukkueen tähtipelaaja, jonka kanssa kävin parilla deitillä 😅 tosin oli silloin vain nuori opiskelija kuten itsekin. Oi niitä aikoja. Saisipa sen takaisin hetkeksi. Olin nuori Ja kaunis ja voi, se huumaava tunne kun koko maailma oli auki ja KAIKKI mahdollista!
Menin sitten naimisiin sen rutiköyhän baarimikon kanssa, joka jätti minut kolmatta maatamme odottaessani, nuoremman naisen takia tietenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran, juuri erottuani ja sydänsuruissani, lähdin vastentahtoisesti baariin. Siellä tapasin erään tutuntutun kautta pojan, joka oli muuttamassa Englantiin seuraavana päivänä. Hän oli mukava, avoin ja söpö ja hänelle oli helppoa puhua täysin avoimesti. Sänkyynkin päädyttiin ja se oli ihan todella hauskaa. Kumpikin tiesimme, ettei tästä mitään voi nyt tulla, joten annettiin palaa se yksi yö vaan. Aamulla sanottiin hymysuin, että hyvää elämää. Mulle jäi tuosta kohtaamisesta niin hyvä mieli ja sydänsurutkin tuntuivat puolittuneen. Yhä muistelen häntä lämmöllä.
Ollessani noin 17-vuotias, matkustin usein lähijunalla töihin Helsingin keskustaan. Yhden tällaisen tuikitavallisen matkan aikana minua vastapäätä istui nuori mies pienen lapsensa kanssa. Mies oli selvästi teini-isä, sillä hän oli noi 20-vuotias ja lapsi ehkä kolmen vanha.
Yleensä tuossa iässä 20-vuotiaat olivat kivikautisen vanhoja, mutta tuo poika oli jotain aivan maagista. Vaikka hän oli nuori lökäpöksyineen ja huppareineen, kohteli hän pientä lastaan uskomattoman hellästi ja rakastavasti. Ja lisäksi tuntui olevan todella hyvä isä, keskittyi lapseen ja selitti tälle asioita. Lapsella oli joku soiva Nalle Puh-lelu mukana, ja sen tahtiin tämä parivaljakko jammaili sydämensä kyllyydestä.
En saanut silmiäni irti tuosta miehestä koko matkan aikana. Pari kertaa puhkesin ääneen nauramaan heidän hassuille jutuilleen. Ja juutuimme katsomaan miehen kanssa toisiamme silmiin useasti, ystävällisen lempeästi ja hymyillen.
Saavuimme perille, ja minulla oli jo vähän kiire töihin, joten vastahakoisesti nousin ylös ja käännyin oville päin odottamaan junan pysähtymistä. Koko vartaloni tärisi ja tuntui, kuin en saisi happea ollenkaan, niin pahaa minun teki lähteä pois noiden kahden luota.
Mies ja lapsi nousivat nopeasti perääni, ja tunsin kuinka mies seisoi aivan takanani. Hän ei koskenut minuun sormellakaan, mutta aistin hänen läheisyytensä niin vahvana, että se melkein sattui. Kuulin, kuinka mies selitti lapselleen: " Nyt mennäänkin jätskille. Joo, pääset iskän kanssa jätskille. Kysytään, jos tyttökin tulisi mukaan.." Ja tätä hetkeä olen katunut koko ikäni. Siis edelleen lähes 20 vuoden jälkeen muisto kirvelee, vaikka olen onnellisessa suhteessa nykyään.
En nimittäin tehnyt mitään. En kääntynyt, en hymyillyt, en mitään. Seisoin vain pakokauhuisena paikoillani ja yritin olla saamatta sydänkohtausta. Ja pian mies kuiskasikin hiljaa: ".. vaikka miksipä se tulisikaan".
En enää koskaan nähnyt tuota miestä ja lasta. En kääntynyt katsomaan. Juoksin kyyneleitä pidätellen töihin ja tätä olen miettinyt ihan luvattoman usein tähän päivään saakka.
Toivottavasti elämä sujui heillä kuitenkin hyvin sitten. <3
Helena, sh Hesasta, tansii kuin enkeli. Nähty Levillä kerran
Monta vuotta sitten ajoin Paimion rautatiesillan yli. Sen jalkakäytävällä käveli 16...18- vuotias nuorukainen.
Hän käveli yksin ja välillä löi nyrkillä ilmaa, kuten onnistumisen jälkeen tehdään. Juuri ennen kuin olin kohdalla, hän hyppäsi ilmaan ja polvet taittuneena kopautti kantapäät ilmassa yhteen. Katsoin kasvoja kun olin kohdalla ja niillä oli niin peittelemättömän onnellinen ilme, suu isossa hymyssä.
Vieläkin alkaa hymyilyttää, koska harvoin näkee noin suurta iloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viisitoista vuotta sitten olin kovin sairas ja terveyskeskuksessa tauti paljastui keuhkokuumeeksi. Minua hoiti
ylimaallisen komea, nuori, tavattoman ystävällinen miespuolinen kandi. Hän oli aivan kuin jostain amerikkalaisesta saippuasarjasta tms, ei sellaisia näe luonnossa ikinä missään. Ikävää, että unohdin hänen nimensä, olisi joskus kiva etsiä netistä ja katsoa, mitä tälle jumalolennolle nykyisin kuuluu. Vieläkin häntä joskus muistelen.
Menin 2009 tai 2010 yöksi pojalle jonka kotona oli hirveästi karkkia. Poika oli todella rauhallinen & kiltti, ja tunsin ensimmäistä kertaa olevani turvassa. Matkalla hänen luokseen keräsi minulle violetin kukan, joka löytyi aamulla sängystä.
Aamulla lähdin aika äkkiä, kaveri haki, eikä vaihdettu yhteystietoja.
Hänen nimensä oli ehkä Tomi tai Tommi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sami. Painija Tampereelta. Jos luet tämän, niin Anteeksi.
- Katastrofivieras, tähtisilmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin kotoa pois yhdeksäntoistakesäisenä, kahdeksankymmentäluvun puolivälissä.
Kotini ilmapiiri oli ollut minulle tosi raskas ja ahdistava ja koin, että nyt vasta elämäni alkaa.
Junamatkalla Helsingistä Tampereelle tapasin minua hiukan nuoremman pojan, joka oli matkalla Pohjanmaalle Perhoon sukulaistensa maatilalle kesäksi töihin.
En muista, miten meidän rupattelu alkoi, tai mikä edes oli hänen nimensä, mutta juttua meillä piisasi koko matkan ja vaan nautimme toistemme seurasta. Tampereella olikin sitten jotenkin haikea erota, eikä mieleenkään tullut vaihtaa yhteystietoja. Tuolloin ajattelin, että hänen kaltaisiaan mahtavia ihmisiä, joihin saan ja haluan tutustua, tulee vastaani loputtoman paljon.
No onhan niitä toki tullutkin, mutta ei ehkä niin paljon, kuin tuolloin nuoruuden huumassa
idealistisesti ajattelin.Nuorena sitä luulee että on nuori ikuisesti ja mieshenkilöitä riittää jonoksi asti.
Siinä ei ehkä niinkään ollut kyse sukupuolesta, vaan ainoastaan mielenkiintoisesta ihmisestä.
Jos poika olisi ollut edes ikäiseni, olisin taatusti pyytänyt yhteystietoja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voinut olla mukana pappani hautajaisissa. Tunsin surua siitä ja eräänä aamuna itkin asiaa ennen sairaalan päivystykseen menoa. Odotellessani vanha mies siirtyi istumaan viereeni ja kysyi vointiani. Keskustelimme pitkään elämästä. Välillä itkimme ja nauroimme. Hän näytti kuvia edesmenneestä puolisostaan ja kertoi kuinka suuri kaipaus hänellä oli. Molemmat odottelimme vuoroamme päivystyksessä pitkään, mutta odottaminen ei tuntunut yhtään pitkältä hänen seurassaan. Hän pääsi ensin lääkärin luo ja hieman myöhemmin minä. Vanhus oli odottanut minua, koska halusi huolehtia voinnistani. Kun lähdimme eri suuntiin kiitimme toisiamme keskustelusta ja halasimme. Tuli tunne, että olin kohdannut enkelin.. Lohduttava tunne että pappani oli nähnyt suruni, sillä oli kuin olisin viettänyt päivän hänen kanssaan.
Olin viime pääsiäisenä eräällä Rukan ladulla yksin hiihtelemässä. Lepotauollani samaan paikkaan pysähtyi noin viisikymppinen , tumma, muodokas, oikeasti seksikäs nainen. Katseemme kohtasivat, juttu luisti mainiosti ihan ensi hetkestä alkaen.
Puhe jatkui vaan ja meni äkkiä illan rientoihin ja kysyin heti, tulisiko hän tiettyyn ravintolaan illalla. Otimme toisiamme käsistä kiinni ja katsoimme silmiin.Hän katsoi minua ja sanoi ettei ei voinut, kun piti aamulla heti lähteä sieltä jo pois. Tunsin käden otteesta ja syvästä katseestaan kuitenkin, että häntä(kin) olisi varmaan haluttanut rakastella. Minulla halu heräsi heti häneen. Ihana nainen.... Hän ei kuitenkaan heti siinä halunnut sanoa nimeään tai muuta yhteystietoaan. Se jäi sitten siihen ja vaivaamaan. Hän oli Kuopiosta ja minä toiselta puolelta maata. Lukisitpa tämän.....
Mies mustassa hiihtoasussa 50 +
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettelin lumilauteilemaan lapsena ja kaaduin hississä ja jäin siihen maahan istumaan surullisena ja samalla irrottamaan siteitä toisesta jalasta, että pääsen kävelemään pois muitten tieltä.
Vierestä meni hissillä ohitse nuori poika lumilaudan kanssa joka katsoi minua ja sanoi "Kyllä se siitä vielä onnistuu" hymyili ja näytti peukkua. Piristi silloin ja vieläkin näin monta vuotta tilanteen jälkeen muistelen tätä poikaa aina, kun menen laskettelemaan laudan kanssa :)
*lumilauteilemaan* ts. viet lauteet lumelle ja alat opetella lauteilemaan.
Oispa hauskaa jos joku täältä bongaisi itsensä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopettakaa vanhat ku..rppa...äm..mät se nuorten poikien kattelu. Älköä...
Useita vuosia sitten nousi Turussa bussiin nuorehko nainen. Vilkaisin varovasti, etten tuijottaisi. Luulin ensin hänen polttaneen kasvonsa, mutta sitten huomasin käsien ihonkin olevan ruskeapilkkuinen, kuin ruudukon läpi ruskettunut. Hänellä oli siis joku vaikea ihosairaus. Nenä oli pieni nykerö, siitäkin tuntui puuttuvan pala. Naisella oli runsaasti koruja ja aivan ihanat valkosankaiset silmälasit nykerönenällään. Sitten hän puhutteli kuljettajaa pyytäen jättämään sillä ja sillä pysäkillä. -Hänen äänensä! En koskaan ole kuullut kellään toisella niin kaunista puheääntä. Se helisi kuin hopeakello! Olen nähnyt tuhansia ihmisiä, mutta tämä nuori nainen on jäänyt lähtemättömästi mieleeni.
Vierailija kirjoitti:
Ollessani noin 17-vuotias, matkustin usein lähijunalla töihin Helsingin keskustaan. Yhden tällaisen tuikitavallisen matkan aikana minua vastapäätä istui nuori mies pienen lapsensa kanssa. Mies oli selvästi teini-isä, sillä hän oli noi 20-vuotias ja lapsi ehkä kolmen vanha.
Yleensä tuossa iässä 20-vuotiaat olivat kivikautisen vanhoja, mutta tuo poika oli jotain aivan maagista. Vaikka hän oli nuori lökäpöksyineen ja huppareineen, kohteli hän pientä lastaan uskomattoman hellästi ja rakastavasti. Ja lisäksi tuntui olevan todella hyvä isä, keskittyi lapseen ja selitti tälle asioita. Lapsella oli joku soiva Nalle Puh-lelu mukana, ja sen tahtiin tämä parivaljakko jammaili sydämensä kyllyydestä.
En saanut silmiäni irti tuosta miehestä koko matkan aikana. Pari kertaa puhkesin ääneen nauramaan heidän hassuille jutuilleen. Ja juutuimme katsomaan miehen kanssa toisiamme silmiin useasti, ystävällisen lempeästi ja hymyillen.
Saavuimme perille, ja minulla oli jo vähän kiire töihin, joten vastahakoisesti nousin ylös ja käännyin oville päin odottamaan junan pysähtymistä. Koko vartaloni tärisi ja tuntui, kuin en saisi happea ollenkaan, niin pahaa minun teki lähteä pois noiden kahden luota.
Mies ja lapsi nousivat nopeasti perääni, ja tunsin kuinka mies seisoi aivan takanani. Hän ei koskenut minuun sormellakaan, mutta aistin hänen läheisyytensä niin vahvana, että se melkein sattui. Kuulin, kuinka mies selitti lapselleen: " Nyt mennäänkin jätskille. Joo, pääset iskän kanssa jätskille. Kysytään, jos tyttökin tulisi mukaan.." Ja tätä hetkeä olen katunut koko ikäni. Siis edelleen lähes 20 vuoden jälkeen muisto kirvelee, vaikka olen onnellisessa suhteessa nykyään.
En nimittäin tehnyt mitään. En kääntynyt, en hymyillyt, en mitään. Seisoin vain pakokauhuisena paikoillani ja yritin olla saamatta sydänkohtausta. Ja pian mies kuiskasikin hiljaa: ".. vaikka miksipä se tulisikaan".
En enää koskaan nähnyt tuota miestä ja lasta. En kääntynyt katsomaan. Juoksin kyyneleitä pidätellen töihin ja tätä olen miettinyt ihan luvattoman usein tähän päivään saakka.
Toivottavasti elämä sujui heillä kuitenkin hyvin sitten. <3
Ihana tarina, olisikohan teistä voinut tulla pari, jos olisit kääntynyt? Tai syttynyt edes pieni romanssi?
Arvaan, ettet olisi halunnut "äitipuoleksi" niin nuorena pienelle lapselle, kun olit itsekin niin kauhean nuori. Tai sinulla oli kiire töihin, koska sinnehän olit menossa? Tai sitten vain jänistit, kun jännitit parivaljakon kohtaamista kunnolla?
Kahdeksankyt luvun loppupuolella olin Keravan keskustassa asioimassa, ja piti käydä pankkiautomaatilla nostamassa käteistä. Automaatilla oli tietysti pieni jono, ei kun jonon päähän jonottamaan. Hetkenpäästä siihen jonoon mun selän taakse ilmesty epämääräsen, ja häijyn näkönen noin kaksimetrinen kaljupäinen punkkari, sellanen oikea punkkarin prototyyppi. Tuohon aikaan Kerava ei aina ollut mikään unelma kaupunki, vaan kaikenlaista hörhöä siellä hiippaili.
Alitajuntani varoitti, että nyt kannattaa olla tarkkana, toi punkkari saattaa vaikka keikata mut näin keskellä kirkasta päivää! Kortti automaattiin, näppäilin tunnusluvun, otin kortin ja kuitin ja lähdin ripeästi poistumaan paikalta. Pari askelta päästyäni kyseinen punkkari huuti perääni että "Hei! sun rahat jäi tohon koneeseen!"
Junassa vaaleahiuksinen vanha mies jutteli kaikille, mutta kukaan ei vastannut hänelle, ei edes katsonut. Tuli viereeni ja sanoi hei, tervehdin ja juteltiin loppumatka niitä näitä. Kun lähdin junasta, hän huusi perääni "hei hei sisko!"
Kun olin hypännyt junasta, olin vielä heiluttamassa hänelle, mutta miestä ei enää näkynyt. Mietin oliko hän enkeli.
V. 2002 huhtikuussa opiskelin huippuyliopistossa Dublinissa, elämäni oli silloin hyvin Sex and the city, tapahtumarikasta. Olin juuri ruvennut seurustelemaan tulevan aviomieheni kanssa, jonka kanssa liitto sittemmin meni aivan päin hel-vettiä, vaikka tuotti ihanat lapset.
Kantapubissani tapasin Irlannin maaseudulta kotoisin olevan maanviljelijän, jonka kanssa olin ollut moikkaustuttu jo aiemminkin. Nyt kuitenkin juteltiin enemmän. Hän oli kaikkea mitä tuleva ex-mieheni ei: pitkä, vaaleat puolipitkät kihartuvat hiukset ja valkoinen pörröinen villapaita päällä. Näytti suoraan jostain elokuvasta repäistyltä.
Hän sanoi :"he's not the man for you, let's get out of here. Come with me" ja katsoi järisyttävän sinisillä silmillään hyvin syvälle omiini. Tyyppi siis tiesi tuoreen poicciksen, joka oli baarissa töissä (ei tosin sinä iltana).
Sydän sanoi että lähde, järki että ei niin voi tehdä. En muistaakseni koskaan enää nähnyt häntä, mutta en ole myöskään unohtanut. Sèan oli hänen nimensä. Muutimme sitten melko pian Suomeen poicciksen kanssa. Jos olisin lähtenyt tuon satuolennon mukaan, olisin ehkä nyt lammasfarmin emäntä Donegalissa 😁