Syitä alhaiseen lapsilukuun palstalaisten keskuudessa - miksi juuri sinä olet jättänyt lapset hankkimatta tai hankkinut vain yhden lapsen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä yksi lapsi, toista tuskin tulee. Syynä työttömyys: opiskelin finanssikriisin aikaan, valmistuin Kreikka-kriisin aikaan, se yksi lapsikin piti hankkia, ennen kuin oli liian myöhäistä (30+ -vuotiaana). Olen lisääntymisikäinen nainen, jolla kehno työhistoria, eli taidan syrjäytyä pysyvästi työmarkkinoilta.  Jos ihmeen kaupalla saisin työpaikan, niin haluaisin olla muutaman vuoden töissä ennen äitiyslomaa, ja lapsen yrittäminen alkaisi hyvässä lykyssä 38-vuotiaana. :-(

Sinuna tekisin toisen lapsen nyt, jos sitä sydämessänne haluatte. Töitä löytyy kyllä myöhemminkin, lapsia ei voi tehdä viisikymppisenä!

Nykyään myös sillä uralla on viimeinen käyttöpäivä. Ei niitä töitä välttämättä vaan löydy enää. Työelämä on raakaa. Tai sitten löytyy vain jotain koulutusta vastaamatonta hanttihommaa. On näitä nähty.

Riippuu mitä haluaa. Meillä jäi yhteen mm. sen vuoksi, että valmistuin niin myöhään, 37-vuotiaana, olin ns. " late bloomer". Esikoinen syntyi opintojen loppusuoralla, äitiysloman jälkeen mies jäi kotiin ja minä tekemään gradun valmiiksi ja harjoitteluun, jota kautta sain sitten kokopäivätöitä.

Jos olisimme tehneet toisen, se olisi pitänyt tehdä miltei heti perään ja se taas olisi ollut kuolinisku minun uralle eikä töitä olisi enää ehkä löytynyt. Kun juuri pääsin oman alan töihin käsiksi, mikä on jo lottovoitto sinänsä.

Katsoimme, että parempi yksi lapsi ja mielekkäät työt, elämä ja tulotaso molemmilla, kuin useampi lapsi ja hukkaan heitetty koulutus ja matalapalkkainen vuorotyö jossain marketin kassalla. Kokonaisuus ratkaisi.

Välillä mietimme millaista olisi jos olisi toinenkin, mutta asia ei kaivele yhtään ja totesimme, että helpompi ja mukavampi näin. Nykyään saa jo nukuttua kunnon yöunetkin, siitä luksuksesta ei tee mieli myöskään luopua.

Semmoista työtä ei olekaan, joka menisi mun 3 rakkaan lapsen.edelle. Eikö töitä tehdä että saisi rahaa? kaikki työ on arvokasta,muuten. Uran palvojat hämmästyttää, jopa lapset jätetään tekemättä työn takia. Huimaksi on mennyt. Aina tulee jotenkin toimeen, ei elämää kannata elää työn alttarille. Ei se työ enää vanhana ja eläkkeellä sinua muista ja auta.

Haluaa elättää perheensä omalla työllä ja jos työtä ei ole kuin pätkissä, ei ole halua puskea maailmaan sossuelättejä. Jos hankkisin lapsia, elätttäisin ne omilla tuloilla. Onneksi ehkäisy on keksitty.

En koe omia geenejäni niin erinomaisiksi, että niiden vuoksi olisi syytä lisätä maapallon ylikansoittumista.

Ihan kuule suoraan sanottua ei kiinnosta lapset. En inhoa, mutta en halua niitä itselleni.

Olen jotenkin häkeltynyt miten paljon nykyään ja varmasti tulevaisuudessa on yksilapsisia perheitä.

Itse 80-luvulla syntyneenä olin melkein luonnonoikku kun olin ainut lapsi. Jopa sukulaiset puuttuivat aika suorasanaisesti asiaan äidilleni, että pitäisi tehdä toinen.

Minulle asiaan on aina suhtauduttu joko kauhistellen tai säälien.

Lohduttavaa ajatella, että tulevaisuudessa asia on huomattavasti normaalimpi.

Saimme lapsen kihlattuni kanssa. Mies jätti ennen kuin lapsi ehti täyttää kaksi. Yritti saada lapsen oikeusteitse itselleen mutta ei onnistunut. Nyt miehellä on uusi nainen ja uusi lapsi, uusi perhe. Olen hyvä äiti ja olisin halunnut useamman, mutta minä en halua uusioperhettä. En uskaltaisi luottaa että se kestäisi, kun yksi perhe jo hajosi, vaikka mies väitti että loppuelämä jne. Ihmiset muuttaa mieltään, ei voi koskaan tietää miltä toisesta tuntuu parin vuoden päästä.

Lasten tekeminen on niin suuri riski naiselle, päätyä varmaan köyhyyteen tai elämään miehen ehdoilla. Lapsena kotona näin äitini kohtalon. Ei tehnyt mieli joutua samaan jamaan.

Mitä se on muilta ihmisiltä pois, jos joku ei halua lapsia? Tuntuu haittaavan yllättävän monia. Tätä olen miettinyt paljon viimeaikoina.

Löydän kaikki narsistiset miehet, sairastuin pahasti ja ainoa lapsikin näyttää perineen sairaudet. Ikääkin alkaa jo olla. 

Naiset pariutuu vain jännittävien miesten ja nuorten miljonäärihughgranttien kanssa. Tavis jää ilman.

Omalla kohdalla maailman täyttyminen ihmisistä, eli väestönrjähyksen estäminen oli ykköskriteeri. En myöskään pidä itseäni mitenkään erityisen lahjakkaana me., jotta juuri minun geenieni olisi jatkuttava.

Muita syitä oli myös, mutta ykkönen oli tuo.

Vierailija kirjoitti:

Olen jotenkin häkeltynyt miten paljon nykyään ja varmasti tulevaisuudessa on yksilapsisia perheitä.

Itse 80-luvulla syntyneenä olin melkein luonnonoikku kun olin ainut lapsi. Jopa sukulaiset puuttuivat aika suorasanaisesti asiaan äidilleni, että pitäisi tehdä toinen.

Minulle asiaan on aina suhtauduttu joko kauhistellen tai säälien.

Lohduttavaa ajatella, että tulevaisuudessa asia on huomattavasti normaalimpi.

Kyllä yksilapsisuudesta vielä jonkunverran tulee noottia.

Paras oli kun lapsettomuustaustalla olin viimein tullut raskaaksi ja raskausviikkoja oli hädintuskin se rv 12. Taustasta tietävä ystävä kyseli, että kuinka monta lasta olen ajatellut haluavani, ja vastasin tähän, että tämä yksi kyllä riittää. Ystävä sitten kauhisteli, että ei saa vain yhtä hankkia, kun tulee olemaan yksinäinen ilman sisaruksia 👍

Tuosta kieltämättä vähän jo pahastuin, vaikka varmaankin vain ajattelematon sammakko ystävältä. Kun ei ollut edes taetta, että sen yhdenkään saisin turvallisesti maailmaan, niin olisi pitänyt miettiä jo seuraavia.

Tuli onneksi turvallisesti syliin asti, nyt on jo iso taapero, eikä minulla tai miehellä hinkua seuraavasta lapsesta.

meillä on yksi.

-valvotut yöt muistan edelleen

-synnytyksen jälkeinen masennus ja hirveä anoppi

-nykyinen lääkitys ja terapia

-arvostan omaa aikaa

-opiskelen

-parisuhdekaan ei voi oikein hyvin

-tulevaisuuden työpaikka epävarma

- yksi tulee halvemmaksi

Tyhjästä on paha nyhjästä eli en ole tavannut sopivaa miestä sopivassa iässä. Nyt 42-vuotiaana juna on jo mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jotenkin häkeltynyt miten paljon nykyään ja varmasti tulevaisuudessa on yksilapsisia perheitä.

Itse 80-luvulla syntyneenä olin melkein luonnonoikku kun olin ainut lapsi. Jopa sukulaiset puuttuivat aika suorasanaisesti asiaan äidilleni, että pitäisi tehdä toinen.

Minulle asiaan on aina suhtauduttu joko kauhistellen tai säälien.

Lohduttavaa ajatella, että tulevaisuudessa asia on huomattavasti normaalimpi.

Kyllä yksilapsisuudesta vielä jonkunverran tulee noottia.

Paras oli kun lapsettomuustaustalla olin viimein tullut raskaaksi ja raskausviikkoja oli hädintuskin se rv 12. Taustasta tietävä ystävä kyseli, että kuinka monta lasta olen ajatellut haluavani, ja vastasin tähän, että tämä yksi kyllä riittää. Ystävä sitten kauhisteli, että ei saa vain yhtä hankkia, kun tulee olemaan yksinäinen ilman sisaruksia 👍

Tuosta kieltämättä vähän jo pahastuin, vaikka varmaankin vain ajattelematon sammakko ystävältä. Kun ei ollut edes taetta, että sen yhdenkään saisin turvallisesti maailmaan, niin olisi pitänyt miettiä jo seuraavia.

Tuli onneksi turvallisesti syliin asti, nyt on jo iso taapero, eikä minulla tai miehellä hinkua seuraavasta lapsesta.

No minä olen lapseton enkä varsinaisesti ole elämässäni päässyt miettimään lapsiasioita jonkun toisen kanssa. Mutta joo, kieltämättä minäkin olen sitä mieltä, että 1 olisi ollut aika nounou itselleni. Joko 0 tai vähintään 2. Johtuen siitä, että äitini on ainoa lapsi ja on aina harmitellut sitä. Lisäksi olen itse saanut paljon tukea sisaruksesta mm. silloin, kun toinen vanhempi kuoli (vanhemmat eronneet).

Etenkin jos vanhuksena hommaa lapsia, niin näen aika kohtuuttomana sen, että pistetään se yksi ainokainen suurin piirtein heti hoituriksi, kun täysi-ikäisyyden saavuttaa.

Syyn' lienee se, että kukaan nainen ei tekisi minun kanssani lapsia. En ole mikään geenien kultakaivos.

Minulla vain yksi lapsi ja syyt itsekkäitä. En jaksa valvoa tai menettää enempää vapaa-aikaani nyt kun olen päässyt vauvavuosista ohi. Sairastuin masennukseen raskauden jälkeen (joka on nyt ohi). Sain kaikki mahdolliset vaivat raskausaikana. Ja että olemme keskiluokkaa (bruttona n. 5200-5600/kk) haluan yksinkertaisesti säilyttää elämäntyylimme ja tarjota lapselle kaiken mitä haluaa. Jos haluaa harrastaa esim jääkiekkoa, niin sen hän saa. Haluan antaa kaiken huomion lapselleni. (lapsena meitä oli 7 lasta ja ei saatu harrastaa tai mitään koskaan kun ei ollut varaa, vanhemmillani ei ollut meille aikaa, vaan isommat sisarukset vahtivat)

Pelkään synnytystä niin paljon. En pysty menemään edes gynekologille.

Tiesin jo nuorena etten tahdo lapsia. Ei "mun juttu" kuten joku sanoi. En kestäisi olla 24 h vuorokaudessa kiinni kenessäkään. Enkä tykkää siitä, että naista pidetään edelleen "päävanhempana" ja miestä "apurina". Olen ollut omaishoitaja kyllä, mutta siinä oli sentään vapaat hetkensä, vanhemmuudessa ei.

Jouduin jo lapsena kantamaan vastuuta ja huolehtimaan "aikuisten asioista", koska vanhempani olivat melkoisia törppöjä. En oikein koskaan edes ajatellut, että lapsia edes voisi/pitäisi hankkia, eikä ollut miestäkään. Jossain kohtaa ajatus sitten kääntyikin jo tietoiseksi lapsettomuudeksi, ja kävin sterilisaatiossa 31-vuotiaana. Olen ollut päätökseeni tyytyväinen. Mielenterveyden puolesta minusta ei edes olisi äidiksi. Nykyään en enää halua sitä miestäkään, yksin on mukavaa :)

Olen kuitenkin iloinen niiden puolesta, jotka lapsia ovat halunneet ja saaneet, ja jotka lapsistaan pystyvät kunnolla huolehtimaan.

Halusin nuorempana (n. 20-25 vuotiaana) lapsia ajatuksella "sitten jossain kohtaa". No, eipä löytynyt miestä, en edes sen kummemmin etsinyt. Mielenterveysongelmat vei mennessään. Hyvissä ajoin ennen kolmeakymppiä tiesin jo varmasti, että en pystyisi huolehtimaan lapsesta, jos sellainen joskus tulisi. No eipä tullut, kun seksiä on viimeksi tullut harrastettua 22-vuotiaana. Ja 32-vuotiaana sitten poistettiin kohtu myoomien takia. Siinä kohtaa ajattelin, että nyt se teoreettinen mahdollisuuskin on poissa, mutta mitä siitä. Ei siitä muutenkaan mitään olisi tullut.