Syitä alhaiseen lapsilukuun palstalaisten keskuudessa - miksi juuri sinä olet jättänyt lapset hankkimatta tai hankkinut vain yhden lapsen?

Meidän suurimmat syyt siihen että lapsiluku jäi yhteen ovat:

-Raha, ei vaan ole varaa toiseen lapseen ilman että alamme tekemään suuria muutoksia. Olemme molemmat matalapalkkaisia ja nyt jää säästöön vain vähän raha.

-Raskas raskaus/synnytys ja vauva aika, ensin 7kk oksentamista ja pahoinvointia, ja sitten seuraavat 2 vuotta alle 5h vuorokautista nukkumista.

-Aika, kun kumpikin vanhempi on vuorotyössä niin haluamme että lapsen ei tarvitse jakaa huomiota, olemme muutenkin liian vähän yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies, enkä voi sietää pienten lasten äitejä. En vaikka se olisi oma vaimoni.

Mies haluaa lapsia. Sinä et ole mies vaan miesvauva. Älä lisäänny, tuo voi olla perinnöllistä. Isäsikin vihasi sinua, eikö vain.

Sain 2. Olisin halunnut enemmän, mutta jotenkin mies on tuntunut väärältä eikä suhde ole ollut ihan kunnossa. En halua erota ja jäädä niin monen kanssa yksin.

Meillä yksi lapsi, toista tuskin tulee. Syynä työttömyys: opiskelin finanssikriisin aikaan, valmistuin Kreikka-kriisin aikaan, se yksi lapsikin piti hankkia, ennen kuin oli liian myöhäistä (30+ -vuotiaana). Olen lisääntymisikäinen nainen, jolla kehno työhistoria, eli taidan syrjäytyä pysyvästi työmarkkinoilta.  Jos ihmeen kaupalla saisin työpaikan, niin haluaisin olla muutaman vuoden töissä ennen äitiyslomaa, ja lapsen yrittäminen alkaisi hyvässä lykyssä 38-vuotiaana. :-(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies, enkä voi sietää pienten lasten äitejä. En vaikka se olisi oma vaimoni.

Mies haluaa lapsia. Sinä et ole mies vaan miesvauva. Älä lisäänny, tuo voi olla perinnöllistä. Isäsikin vihasi sinua, eikö vain.

Meillä niin, että mies jossain vaiheessa haluaisi toisen lapsen, minä taas en innostu ajatuksesta.

Koska löysin minun mieheni vasta 39-vuotiaana, ja olen sen jälkeen onnistunut aikaansaamaan vain kolme keskenmenoa.

En ole koskaan halunnut lapsia, eikä toisaalta ole ollut kumppaniakaan, joka niitä olisi kanssani halunnut. Olen mies.

Suunniteltiin kahta, mutta ensimmäinen olikin haastava tapaus. Molemmilla on myös työt joissa menee paljon aikaa ja etenkin oma työni (lääkäri) on henkisesti ja fyysisesti melko kuormittava. Emme jaksa tehdä toista lasta, ja lisäksi kumpikaan ei tahdo jäädä kotiin pienen lapsen kanssa. Esikoinen on nyt 7 ja hyvin pyörii arki näin :)

Vierailija kirjoitti:

Meillä yksi lapsi, toista tuskin tulee. Syynä työttömyys: opiskelin finanssikriisin aikaan, valmistuin Kreikka-kriisin aikaan, se yksi lapsikin piti hankkia, ennen kuin oli liian myöhäistä (30+ -vuotiaana). Olen lisääntymisikäinen nainen, jolla kehno työhistoria, eli taidan syrjäytyä pysyvästi työmarkkinoilta.  Jos ihmeen kaupalla saisin työpaikan, niin haluaisin olla muutaman vuoden töissä ennen äitiyslomaa, ja lapsen yrittäminen alkaisi hyvässä lykyssä 38-vuotiaana. :-(

Sinuna tekisin toisen lapsen nyt, jos sitä sydämessänne haluatte. Töitä löytyy kyllä myöhemminkin, lapsia ei voi tehdä viisikymppisenä!

Olen edelleen todella traumatisoitunut, kuten lähes kaikki suvustamme, enkä voi taata että en laittaisi tätä perintöä eteenpäin lapselle. Oma lapsuus oli jotain aivan kamalaa ja johti lopulta huostaanottoon.

Pelkään synnytystä ihan liikaa. Olen todella pienikokoinen nainen ja luulen että kroppani ei kestäisi normaalia alatiesynnytystä. Sektiokaan ei houkuttele. En yksinkertaisesti halua turmella kroppaani tai vammautua. Adoptiota voisin ehkä harkita jos en olisi niin introvertti. En myöskään siedä sotkua eikä minulla ole kumppania. Myös miesten yleinen kielteinen suhtautuminen lastenhankintaan on vaikuttanut päätökseeni olla lapseton.

N23

Mulla on virtsa-avanne sairauden takia joka voi periytyä. En halua lasten kokevan samaa kuin minä.

Suurin syy on etten halua.

Toiseksi en oikein näe sitä edes mahdolliseksi. Työn ja lastenhoidon yhdistäminen tuntuu mahdottomalta. Logistiikkaongelmia... Päivähoitopaikka ei todellakaan olis lähimmäisessä päiväkodissa tai edes samassa kaupunginosassa ja lähikouluunkaan tuskin pääsisi. Siihen lisäksi säätö koululomien kanssa ja tietenkin lasten sairastelun suhteen. Miten lapselle saisi turvattua terveellisen päiväkoti ympäristön, kun ne lähinnä vaikuttaa olevan tupaten täynnä olevia säilöntäpaikkoja ja lapsille annetaan jo kuulosuojaimia! Rahaa ei kuitenkaan olis oman hoitajan palkkaamiseen ja mitä sitten kun se hoitaja sairastuu..

Kyllä sen lapsen kanssa haluis viettää myös aikaa, eikä niin että arkena suuri osa vapaa-ajasta menis tuomisiin ja viemisiin.

Molemmilla vakituiset hyväpalkkainen työt aloilla missä on krooninen työntekijäpula. Eli epävarmasta elämäntilanteessa ei ole kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä yksi lapsi, toista tuskin tulee. Syynä työttömyys: opiskelin finanssikriisin aikaan, valmistuin Kreikka-kriisin aikaan, se yksi lapsikin piti hankkia, ennen kuin oli liian myöhäistä (30+ -vuotiaana). Olen lisääntymisikäinen nainen, jolla kehno työhistoria, eli taidan syrjäytyä pysyvästi työmarkkinoilta.  Jos ihmeen kaupalla saisin työpaikan, niin haluaisin olla muutaman vuoden töissä ennen äitiyslomaa, ja lapsen yrittäminen alkaisi hyvässä lykyssä 38-vuotiaana. :-(

Sinuna tekisin toisen lapsen nyt, jos sitä sydämessänne haluatte. Töitä löytyy kyllä myöhemminkin, lapsia ei voi tehdä viisikymppisenä!

Nykyään myös sillä uralla on viimeinen käyttöpäivä. Ei niitä töitä välttämättä vaan löydy enää. Työelämä on raakaa. Tai sitten löytyy vain jotain koulutusta vastaamatonta hanttihommaa. On näitä nähty.

Riippuu mitä haluaa. Meillä jäi yhteen mm. sen vuoksi, että valmistuin niin myöhään, 37-vuotiaana, olin ns. " late bloomer". Esikoinen syntyi opintojen loppusuoralla, äitiysloman jälkeen mies jäi kotiin ja minä tekemään gradun valmiiksi ja harjoitteluun, jota kautta sain sitten kokopäivätöitä.

Jos olisimme tehneet toisen, se olisi pitänyt tehdä miltei heti perään ja se taas olisi ollut kuolinisku minun uralle eikä töitä olisi enää ehkä löytynyt. Kun juuri pääsin oman alan töihin käsiksi, mikä on jo lottovoitto sinänsä.

Katsoimme, että parempi yksi lapsi ja mielekkäät työt, elämä ja tulotaso molemmilla, kuin useampi lapsi ja hukkaan heitetty koulutus ja matalapalkkainen vuorotyö jossain marketin kassalla. Kokonaisuus ratkaisi.

Välillä mietimme millaista olisi jos olisi toinenkin, mutta asia ei kaivele yhtään ja totesimme, että helpompi ja mukavampi näin. Nykyään saa jo nukuttua kunnon yöunetkin, siitä luksuksesta ei tee mieli myöskään luopua.

Otsikon luettuani tuli heti mieleen, että tämä palsta yhdistää täällä kirjoittavia lapsettomia, onhan tämä mielenkiintoinen ikkuna lapsiperhe-elämään.

Mutta oikeasti syynä tosi introvertti luonne, en halua asua edes kenenkään aikuisen kanssa. Hoivaviettiä ei ole, inhottaa koko raskauden, synnytyksen ja lapsenhoidon fyysinen puoli. Terveydenhoidossakin taidetaan suhtautua kuin poikivaan lehmään tai muuhun tuotantoeläimeen. Ei kiinnosta uhrautua jonkun toisen puolesta ja silti tuntea riittämättömyyttä. En usko, että olisin kummoinen kasvattaja enkä tunne mielenkiintoa puuhaan. En kaipaa lapsen tai teininkään seuraa. Geeniperimässäni ei ole mitään niin ihmeellistä, että sen pitäisi jatkua.

En saa ja toisaalta tässä epävarmassa talous-/työtilanteessa en uskaltaisikaan.

Ei oo varaa eikä voimavaroja kuin tähän yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä yksi lapsi, toista tuskin tulee. Syynä työttömyys: opiskelin finanssikriisin aikaan, valmistuin Kreikka-kriisin aikaan, se yksi lapsikin piti hankkia, ennen kuin oli liian myöhäistä (30+ -vuotiaana). Olen lisääntymisikäinen nainen, jolla kehno työhistoria, eli taidan syrjäytyä pysyvästi työmarkkinoilta.  Jos ihmeen kaupalla saisin työpaikan, niin haluaisin olla muutaman vuoden töissä ennen äitiyslomaa, ja lapsen yrittäminen alkaisi hyvässä lykyssä 38-vuotiaana. :-(

Sinuna tekisin toisen lapsen nyt, jos sitä sydämessänne haluatte. Töitä löytyy kyllä myöhemminkin, lapsia ei voi tehdä viisikymppisenä!

Nykyään myös sillä uralla on viimeinen käyttöpäivä. Ei niitä töitä välttämättä vaan löydy enää. Työelämä on raakaa. Tai sitten löytyy vain jotain koulutusta vastaamatonta hanttihommaa. On näitä nähty.

Riippuu mitä haluaa. Meillä jäi yhteen mm. sen vuoksi, että valmistuin niin myöhään, 37-vuotiaana, olin ns. " late bloomer". Esikoinen syntyi opintojen loppusuoralla, äitiysloman jälkeen mies jäi kotiin ja minä tekemään gradun valmiiksi ja harjoitteluun, jota kautta sain sitten kokopäivätöitä.

Jos olisimme tehneet toisen, se olisi pitänyt tehdä miltei heti perään ja se taas olisi ollut kuolinisku minun uralle eikä töitä olisi enää ehkä löytynyt. Kun juuri pääsin oman alan töihin käsiksi, mikä on jo lottovoitto sinänsä.

Katsoimme, että parempi yksi lapsi ja mielekkäät työt, elämä ja tulotaso molemmilla, kuin useampi lapsi ja hukkaan heitetty koulutus ja matalapalkkainen vuorotyö jossain marketin kassalla. Kokonaisuus ratkaisi.

Välillä mietimme millaista olisi jos olisi toinenkin, mutta asia ei kaivele yhtään ja totesimme, että helpompi ja mukavampi näin. Nykyään saa jo nukuttua kunnon yöunetkin, siitä luksuksesta ei tee mieli myöskään luopua.

Semmoista työtä ei olekaan, joka menisi mun 3 rakkaan lapsen.edelle. Eikö töitä tehdä että saisi rahaa? kaikki työ on arvokasta,muuten. Uran palvojat hämmästyttää, jopa lapset jätetään tekemättä työn takia. Huimaksi on mennyt. Aina tulee jotenkin toimeen, ei elämää kannata elää työn alttarille. Ei se työ enää vanhana ja eläkkeellä sinua muista ja auta.

10 vuotta sitten menimme naimisiin ja muutimme tähän yhteiseen kotiin lapsiystävälliselle alueelle itä-helsinkiin. . Usein arkiaamuisin käyn lenkillä (liukuvat työajat) ja reitti menee alueen koulun vierestä. 

Kun muutimme, koulu vaikutti tavanomaiselta, mutta muutos on tapahtunut hyvin nopeasti ja nyt pihalla olevista oppilaista karkeasti ainakin puolet on somaleja. Ja hyvinkin nuorilla oppilailla, tytöillä huivit päässä. 

Jos tulisin raskaaksi joutuisimme muuttamaan, jotta saisimme lapsemme sopivampaan kouluun. Emme ajattele suuren somalipopulaation olevan merkki mistään kansainvälisyydestä, vaan aivan jostain muusta. 

Olen syntynyt länsipuolella ja vanhempien luona vieraillessa valitettavasti saa vain todeta saman ilmiön länsipuolella. Kansainvälinen (siis oikeasti) koulu voisi olla toki vaihtoehto. Mutta edellyttäisi muuttoa. Liikaa epävarmuutta. Ja millainen Suomi on 10 vuoden kuluttua? En uskalla ajatella. Kun nyt jo 10 vuodessa on saatu aikaan tällainen muutos. Lapsi olisi tuolloin vasta 9-vuotias. Kyllä laittaa miettimään.

Mies on puhunut maasta muutostakin, että jos lasta alan odottamaan, muutamme vakaampiin olosuhteisiin.

Sairaudet, työttömyys, rahahuolet ja huono geeniperimä ei oikein innosta lisääntymään.