Syitä alhaiseen lapsilukuun palstalaisten keskuudessa - miksi juuri sinä olet jättänyt lapset hankkimatta tai hankkinut vain yhden lapsen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihaan, halveksin ja inhoan lapsia.

Pakko todeta näin ohimennen että jokainen joka inhoaa lapsia, onjoskus ollut itsekin lapsi. Ja voisin vaikka vannoa, että vielä niin maan perusteellisen ärsyttävä räkänokka. 😀😀

Jokaisesta myös tulee joskus vanha. Silti moni inhoo vanhoja ihmisiä. 😂 Muista siis rakastaa jokaista vanhusta.

Lapsiperhe-elämä ei vaikuta kiinnostavalta. Etenkin näin kesällä joka paikka vaikuttaa olevan täynnä väsyneitä, meluaville lapsilleen huutavia vanhempia. Se, että äideille "omaa aikaa" on joku kaupassa käyminen saa aikaan vain pakokauhuisia ajatuksia vanhemmuudesta.

Minulla ei ole yhtään lasta ja tuskin tuleekaan ikinä. Parisuhteet eivät ole kestäneet suurimmaksi osaksi siitä syystä, että viihdyn yksin paremmin kuin seurassa. Parin-kolmen vuoden kohdalla olen aina eronnut, kun en ole halunnut muuttaa yhteen/sitoutua vahvemmin. Miksi sitten seurustelen ylipäänsä niin siksi että ihastumisia tulee ja tuolloin on mukavaa hengata harvakseltaan. Jos samanlaisen erakon jostain löydän niin että molemmat olisivat tyytyväisiä siihen, että suhde pysyy hengailutasolla niin sellaiseen voisin jäädä loppuelämäkseni. Se ei haittaa, jos hänellä olisi lapsi/lapsia, mutta riesaksi 24/7 en itselleni lasta halua.

En ole vastuunkantajatyyppiä, nautin vapaudesta. Luonteeltani olen stressaaja, en kestäisi sitä huolta ja vaivaa mitä lapsesta aiheutuu, ja koska perusluonteeni on tällainen, ei stressaaminen loppuisi pikkulapsiajan jälkeen.

En myöskään halua niitä muutoksia, joita raskaus ja synnytys aiheuttaa kropalle. Olen varma, että inhoaisin itseäni JA lastani, jos lapsen tekeminen ja ulos puskeminen vammauttaisi seksuaalisuuteni. 

Lisäksi epäilen, että niin ihana kuin mieheni onkin, ei hän ottaisi lapsesta huolehtimista vastuulleen, vaan lopputuloksena minulla olisi hoidettavanani koko perheen asiat. Inhoan jo nyt sitä, että joudun huolehtimaan itseni lisäksi miehenikin asioista, koska en pidä siitä että asiat jätetään tekemättä tai niitä lykätään ja siitä on huonoja seuraamuksia taloudelle, sosiaaliselle elämälle ym. Olen itse ennakoija, en kantapään kautta oppija.

En pidä minkään ikäisistä lapsista ja olisin todennäköisesti surkea äiti jonka surkeat geenit olisin vain kokeilunhaluani siirtänyt eteenpäin. Joten ei kiitos.

Mies ei ole ihan yhtä jyrkästi samaa mieltä, joten pidetään nyt vielä vaihtoehdot auki kun ikää riittää, mutta puhumme aiheesta välillä ja edelleen hänkin on onneksi sitä mieltä, että todennäköisesti ei ikinä lapsia.

Olisin halunnut lapsia, useita, mutta kukaan mies ei pariutumisiässä halunnut parisuhteeseen kanssani. Olen siis ruma ja läski ja siitä syystä en parisuhteeseen ole kelvannut. Yhden yön panoseuraksi olisin kelvannut, mutta en halunnut lasta tehdä em. tavalla, koska ei mielestäni oikein lasta eikä miestäkään(vaikka pskoja tuollaiset miehet ovat) kohtaan.Olisin halunnut siis koko paketin eli perheen

Mulla on vain yksi lapsi, koska en saanut miestä taivuteltua enempään. Ja aloitin liian vanhana, muuten olisin vaihtanut miestä ja tehnyt lisää.

Ikä johtui siitä että olin saman miehen kanssa 8 vuotta ennen kuin suostui siihen yhteenkään. Minä olisin halunnut jo aika nuorena lapsia.

Harvassa on miehet, joista on perustamaan suurperhettä...

En keksi muita syitä, kuin rahaa ei tipu taivaalta, mutta tottakai rakastan pieniä naperoitani. Koskaan rahahuolista riippumatta en vaihtaisi heitä mihinkään!

Ps. Ainakin on jotku jotka välittävät ja haluavat halata ☺

saijaijsijaijaijaiii kirjoitti:

Mukava kärsiä sit vanhana, kun ei ole "lasta" auttamassa pikkuasioissa, jota ei kertakaikkiaan pysty tekemään, kun vanha ja hauras... ;)

Minua ei ainakaan voi vähempää kiinnostaa, miten äitini pärjää nyt tai vanhana. Olisi katsonut minuun edes kerran suoraan, mutta ei varmaan edes tiedä, miltä näytän. Harhaileva katse kun pysähtyi aina siihen viinapottuun.

Minua lasten "hyvät puolet" (söpöys, hauskat oivallukset ja jutut, kasvun seuraaminen) viehättävät niin vähän ja "huonot puolet" (melu, sotku, hankalat ikävaiheet, asiat tehtävä "lasten ehdoilla") häiritsevät niin paljon, että suhde ei ole kohdallaan. Näen lasten siis heikentävän elämänlaatuani, en parantavan sitä.

Yksi lapsi.

Syyt:

-sain hoitaa/hoidan käytännössä yksin lapsen vaikka on mies.

-Rahapula on akuutti, eikä tule hetkeen muuttumaan.

-Isovanhemmmat eivät auta juuri hoitamisessa.

En jaksa pyörittää yksin tätä, lapsi ONNEKSI kohta 4 v ja aika omatoiminen. Vauvavuosi oli helvettiä henkisesti. Tähän vielä uusi vauva niin sekoan.

En ole kelvannut yhdellekään miehelle. Yksin lapsen saaminen ei olisi tuntunut niin "oikealta" tai minulle sopivalta (jollekin muulle oikea ratkaisu). Parikymppisenä haaveilin suurperheestä, tyyliin 3-5 lasta. Nyt lapseton, ikisinkku vanhapiika, joka ei haluaisi elää näin enää ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies, enkä voi sietää pienten lasten äitejä. En vaikka se olisi oma vaimoni.

Meillä tämä sama varmaan. Saatiin kaksoset, eikä mies ole juuri koskenutkaan minuun sen jälkeen.

Yksi lapsi. Lapsi on terve. Minä en. Eli fyysinen sairaus, joka vaikuttaa jaksamiseeni, saneli pitkälti sen että lapsia on yksi. Me olemme onnellisia.hänestä. Meille tämä on hyvä näin.

Haluaisin perheen, mutta seksi on ongelma, enkä tahtoisi valehdella siitä. Niinpä olen jäänyt yksin. Olen joskus viritellyt ajatusta yrittää aseksuaalisen naisen kanssa mutta sopivaa voi olla vaikeaa löytää.

Ei lapsia. Pidän lapsista, mutten halua olla äiti. Ajatus äitiydestä tuntuu yhtä epäluontevalta kuin ammatinvaihto viemärisukeltajaksi. Lastensaantia ajatellessa tuntuu siltä kuin jokainen solu minussa kiljuisi vastaan ettei se ole hyvä ajatus. Kunnioitan tuntemuksiani, sillä uskon niiden olevan kehoni keino kertoa etten ole soveltuva lisääntymään ja kasvattamaan jälkeläisiä. Suvussani on paljon autismia, pakko-oireisuutta ja masennusta, enkä halua laittaa vahinkoa kiertämään. Jos mennään syvällisemmälle tasolle niin koen elämäni alkuvaiheen olleen niin rankka että tahdon valita mahdollisimman rauhallisen ja miellyttävän loppuelämän, jossa minun ei tarvitse murehtia lasteni (tai itseni) pärjäämisestä.

Haluan kuitenkin lapsia elämääni ja olen innoissani siitä että minusta on pian tulossa kummitäti. Saamme mieheni kanssa nauttia pieninä annoksina lasten riemusta, mutta säilyttää silti seesteisen elämämme kahden.

Ei lapsia. En koskaan löytänyt sellaista miestä, jonka seurassa olisin mieluummin ollut kuin yksin tai jonkun kaverin kanssa, joten en sitten koskaan saanut parisuhdetta tai perhettä.

Elämä on kuitenkin ollut mielettömän hyvää näinkin, joten en edes koe menettäneeni mitään. Ainoastaan sitä kadun, etten luovuttanut munasoluja silloin aikoinaan kun se vielä oli mahdollista - olisin mielelläni suonut edes geeneilleni mahdollisuuden lisääntyä kun itselle se kokonaisuutena ei ole ollut mahdollista. Itsekäs ajatus ehkäpä, mutta ei voi mitään.

N38

En vaan voi sulattaa ajatusta siitä, että lapsi tulee "kuin sika säkissä". Kaikki siinä touhussa on yksinkertaisesti liian hämärän peitossa ja arpapeliä, jotta uskaltaisin ryhtyä vanhemmaksi.

Kumpaa sukupuolta lapsi on (vai onko kumpaakaan), millainen persoonallisuus (esim. ekstrovertti/introvertti), onko terve vai ei, onko erityislapsi, onko narsisti, onko mulkvisti (jokuhan ne narsistit ja mulkvistitkin synnyttää, kamala ajatus, että se olisin minä), mitkä on lapsen kiinnostuksen kohteet... Pelkkiä kysymyksiä, ilman vastauksia ja omaa sananvaltaa asiaan.

Ja entä miten käy omalle kropalle ja psyykelle siinä touhussa? Mitään ei tiedä ennalta, mihinkään ei voi vaikuttaa tässä kuviossa. Olen hyvin turvallisuushakuinen ihminen, enkä mihinkään asiaan elämässä halua ryhtyä näin puutteellisin lähtökohtatiedoin ja olemattomin vaikutusmahdollisuuksin varustettuna.

Olisin halunnut ison perheen, mutta kun aloitimme yrittämisen liian myöhään 26-vuotiaana ja raju endometrioosi oli ehtinyt jo tehdä tuhojaan. No nyt 29-vuotiaana viimein ivf hoitojen avulla raskaana, mutta tuskin isoa perhettä ikinä saan. Niin ja syy miksi aloitimme myöhään, oli että halusin kouluttautua ja tehdä edes hetken omanalan töitä.

Maailmaan ei tarvita lisää lapsia, en usko ihmiseen enkä tulevaisuuteen.