Syitä alhaiseen lapsilukuun palstalaisten keskuudessa - miksi juuri sinä olet jättänyt lapset hankkimatta tai hankkinut vain yhden lapsen?

Maapallo ja ihmiskunta on aika ahdistava duo. Noin maailmankaikkeudesta ja elämän merkityksettömyydestä puhumattakaan. En halua tuoda ketään vastentahtoisesti tänne kärsimään. 

M33.

Sanoin jo 16 vuotiaana etten tee lapsia. Ehkä siihen on monia syitä, ei yhtä ylitse muiden. Oma lapsuus jota ei oikeastaan ollut voi olla yksi syy. Etten halua lapselleni samaa kuin itse kärsinyt.

Ihmisiä on tarpeeksi. Sen lisäksi, että ihminen itsessään jättää eläessään valtavat päästöt, ymmärrän, että millään koulutuksella en voi taata, että lapsistani edes tulisi mahd. ekologisia, enkä varsinkaan heidän lapsenlapsistaan tai näiden lapsista. Muutaman sukupolven kuluessa minun kaksi kuvitteellista lastani saattavat olla vastuussa aika monen ihmisen päästöistä. En ymmärrä ihmisiä, jotka väittävät, että lapsen ekoelämään opettaminen on jokin pomminvarma keino kiertää lapsesta koituvat päästöt.

En toivo kenellekään kuolemaa enkä kulkutautia, mutta kyllä tänne pitäisi saada joku virus, joka vaikka napsaisee 30 prosentilta pallon väestöstä hedelmällisyyden pois tappamatta ketään. Hetken voi olla tiukkaa varsinkin taloudellisesti ja infrastruktuuri romahtaa ja sotia ja riistoa tulee, mutta pitkällä aikavälillä ehdottomasti paras ratkaisu.

Aina ajattelin, että teen lapsia. Vuosia ja suhteita meni, en löytänyt sitä jonka kanssa perustaa perhe. Muutama vuosi sitten hyväksyin tilanteen, tässä elämässä niitä lapsia ei nyt tullut. N42

Minkä näköisiä olette te naiset joita kukaan mies ei ole halunnut? Ootteko rumia vai liian nirsoja? Naisillahan on yleensä kymmeniä miehiä keistä valita ellei hirveä läski ole. Tavallisten miesten on todella vaikeaa saada edes yhtä naista koskaan.

Ei ole löytynyt sopivaa naista, joka haluaisi tehdä lapsia kanssani.

M47

Olisin halunnut lapsia vaikka kymmenen, mutta yhden olen saanut. Nuorempana en vain tullut raskaaksi kuin tuon yhden kerran, ja nyt kun ikää alkaa olla enemmän, en enää halua aloittaa kaikkea alusta. Tuo ainokainenkin on jo yläasteella.

Koska minun ja mieheni välillä ei ole enää seksiä. 

Olen hieman miehekäs nainen eikä minulle ilmeisesti ole näin ollen kehittynyt äidinvaistoa. Olen odotellut vauvakuumetta muttei sitä ole kuulunut. Vaimoni taas halusisi lapsen. Hän on naisellisempi osapuoli.

En tainnut koskaan sen enempää miettiä syitä, olen vain tiennyt niin kauan kuin muistan, että haluan vain yhden lapsen. Yhden myös sain. Hän on nyt aikuinen ja naimisissa eivätkä puolisonsa kanssa aio hankkia lainkaan lapsia. Minusta täysin ok, koska maapallon kantokyky on nyt jo liian kovilla.

Uskaltaako tätä rehellisesti edes sanoa? 

Olen yhden lapsen äiti. Olen aina tiennyt, että haluan "vain yhden lapsen". Koska MINÄ haluan. Minun voimavarani eivät riittäisi toiseen lapseen, varsinkaan jos myös toinen lapsi olisi allerginen. En jaksaisi. Tämän yhden jaksan ja tätä yhtä rakastan yli kaiken <3 

Toinen syy on itsekkäämpi.. oma vartaloni. Raskaus ja synnytys eivät näy kehossani millään tavalla (tai no sektioarpi on haalea). En halua riskeerata omaa kehoani. Pidän tästä näin! 

Oma lapsuus ja nuoruus rankkoja. Kiusattiin läpi peruskoulun ja lukion. Kavereita en ole saanut aikuisenakaan, joten jotain sosiaalisia taitoja on jäänyt puuttumaan. Kaiken seurauksena masennusta koko aikuisikä. Miten osaisin tällaisena valmentaa lapsen tuleviin maailman haasteisiin? Selviän ehkä itseni kanssa, mutta lapsen ongelmat veisivät mut pöpilään. Onneksi puolisokaan ei halua lisääntyä.

Koska kohtalo, tai johdatus tai mikä lie ei ole tarjonnut minulle mahdollisuutta saada lapsia. En ole hakeutunut tämän vuoksi mihinkään "hoitoon."

Tosin montaa kertaa en ole seurustellut tai  paremmin elänyt parisuhteessa niin vakavasti ja yhtäjaksoiosesi pitkään, että tähän olisi ollut edes erityistä tarvetta, kun on ajateltu, että aika ratkaisee tämän "ongelman".

Olen viihtynyt pitkiä aikoja sinkkuna ja sinkku olen nytkin. En myöskään ole ryhtynyt tai halukas toteuttamaan lapsi haavettani adoption kautta. (Mielestäni lapsi "ansaitsee" , ainakin kaksi hänestä välittävää ja huolehtivaa vanhempaa)

Kuten sanottu tällä hetkellä puuttuu myös kumppani (nainen), jonka kanssa voisin jakaa tämän unelmani jälkikasvun saamisesta; ja kuten edellä niin -nyt kertaan-, eikä vain saamisesta vaan yhteisestä tulevaisuudesta vastaten ja kantaen huolta ja vastuuta kaikesta siitä, mitä lapsen saa aikaan ja tuo mukanaan..

Ja kai tähän lapsettomuuteni vaikuttaa myös oma asenteenikin. Vaikka olen haaveillut jälkikasvun saamisesta, niin olen kuitenkin aina ajatellut enempi niin, että saan lapsen tai lapsia, jos saan, tai sitten en en saa. (- En myöskään aseta elämäni mielekkyyden rakentumista ja olemassaoloa sen varaan, että minulla tulisi olla sitä varten välttämättä elämänkumppani. Myös sinkkuna voi elää monin tavoin hyvää ja tyydyttävää elämää; ainakin toistaiseksi olen voinut. - Kieltäydyn pelkäämästä liian paljon yksinäsitä vanhuutta tms. - Ikäänkuin parisuhde automaattisesti tällaisen pelon saattaisi voittaa....)

Ei jälkikasvun saaminen ole minulle mikään elämässä onnistumisen mitta tai muu pakollinen velvollisuus, jota kohti pitäisi kaikin mahdollisin käytettävissä olevien voimien salliessa pyrkiä tai tavoitella.   

Mukava kärsiä sit vanhana, kun ei ole "lasta" auttamassa pikkuasioissa, jota ei kertakaikkiaan pysty tekemään, kun vanha ja hauras... ;)

saijaijsijaijaijaiii kirjoitti:

Mukava kärsiä sit vanhana, kun ei ole "lasta" auttamassa pikkuasioissa, jota ei kertakaikkiaan pysty tekemään, kun vanha ja hauras... ;)

Muista sitten mainita ja muistuttaa lapsiasi, että heidät on tehty nimenomaan auttamaan sinua sitten, kun olet vanha etteivät pääse elämään omaa elämäänsä.

En halunnut lapsia lapsena. En halunnut teininä. En nuorena, en keski-ikäisenä enkä nyt vaihdevuosi-ikäisenäkään.

Tämä oli aina ihan selvää ja tietysti minulle naurettiin kun olin lapsi ja teini, sanottiin "no kun olet aikuinen". Kun olin nuori aikuinen, siitä jo vähän tiukemmin joskus joku sanoi. Mutta sitten se tyrehtyi. Elämässäni on ollut hetki jolloin harkitsin asiaa ja se liittyi läheisen ihmisen lisääntymiseen :) Mutta en onneksi tullut heti raskaaksi ja tajusin pian, että aina menkkojen alkaessa olin 1. helpottunut 2. onnellinen ja lopetin yrittämisen lyhyeen. Luojan kiitos..

Syyni on siis rehellisesti sanottuna se, etten ole koskaan halunnut. Lisäksi synnyttäminen voi olla kidutukseen verrattavaa jos se menee huonosti ja siitä voi jäädä esim. loppuelämän pidätyskyvyttömyys ja vaipat. En kestäisi sitäkään.

Emme ole niin perheihmisiä, että haluaisimme enempää kuin yhden lapsen. Plus sisarusten välinen riitely... ei kiitos.

Ei vaan jotenkin kiinnosta koko touhu.

Aina ajattelin, että lapsia "ehkä sitten joskus", nyt 33v. kun alkaa päätöksen hetket olla käsillä, on mielipide kallistunut ajan kuluessa ensin siihen, että jos vahingossa tulee niin saa tulla, mutta yrittämään ei ruveta, eikä jätetä ehkäisyä pois. Lopulta mielipide on vain vahvistunut siihen, että tuskinpa niitä kannattaa hankkia kun ei taida oikeasti vain kiinnostaa. En ole ehdoton vela, mutta siihen tämä nyt kuitenkin näkyy kääntyvän.

Mitä enemmän läheisillä on lapsia ja näen lapsiperhe-elämää, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, ettei se ole minua varten. Ajatus lapsista on lähinnä houkuttava itsekkäistä syistä: vanhetessa on varmaan ihanaa, kun on lapsia, joiden elämää voi seurata ja jotka hoitavat asiat kun siihen ei itse enää pysty. Mutta tuolla perusteella on minusta moraalitonta tehdä uusi elämä maailmaan, että on sitten joku huolehtimassa. Se on sitä itsekkyyttä, josta veloja aina syytetään.

Itse lasten kanssa oleminen on minusta lähinnä tylsää. Kaikki lasten suusta-jutut ovat jo lehdissäkin puuduttavia, heh heh lapsi sanoi ääneen kikkeli kassajonossa. Pelkään, että tuollaisista jutuista tulee elämän sisältö. On varmasti palkitsevaa nähdä kuinka lapsi oppii ja kehittyy, mutta samalla tosi turhauttavaa, kun se ei tiedä mitään, pitää vahtia joka hetki ja kärsivällisesti opettaa. Aikuisten seura houkuttelee enemmän. Kaiken maailman hiekkakakut ja liukumäet ja hoplopit ovat ajatuksena jo niin puuduttavia, etten halua uhrata useampaa vuotta elämästäni tuohon. Kaikki aina hokevat, kuinka oma lapsi on eri juttu, mutta onko se? Rakkauden ja kiinnostuksen suhteen varmasti, mutta samoja tylsiä asioita sen kanssa joutuu silti tekemään, kuten kaikki leikkimiset.

Kumpikaan meistä ei koe mitään halua lisääntymiseen ja perhe-elämä vaikuttaa aika kauhealta suoraan sanottuna. Elämä on ihanaa näin.

Vierailija kirjoitti:

Vihaan, halveksin ja inhoan lapsia.

Pakko todeta näin ohimennen että jokainen joka inhoaa lapsia, onjoskus ollut itsekin lapsi. Ja voisin vaikka vannoa, että vielä niin maan perusteellisen ärsyttävä räkänokka. 😀😀